Avaa päävalikko

Scuderia Ferrari

Ferrarin F1-sarjaan osallistuva kilpailujaos

Scuderia Ferrari on Ferrarin kilpailujaos, joka on nykyisistä F1-talleista vanhin ja menestynein. Ferrari on myös ainoa talli, joka on ollut mukana jokaisella Formula 1 -kaudella. Ensimmäinen F1-kilpailu Ferrarilla ajettiin vuonna 1950 Monacon GP:ssä.[1]

Italia Ferrari
2016 Scuderia Ferrari logo.png
Koko nimi Scuderia Ferrari Mission Winnow
Päämaja Italia Maranello, Italia
Tallipäällikkö Sveitsi Mattia Binotto
Tekninen johtaja Sveitsi Mattia Binotto
Kilpakuljettajat 5. Saksa Sebastian Vettel
16. Monaco Charles Leclerc
Testikuljettajat 99. Italia Antonio Giovinazzi
Italia Davide Rigon
Italia Antonio Fuoco
Uusi-Seelanti Brendon Hartley
Saksa Pascal Wehrlein
Runko SF90
Moottori Ferrari 064
Renkaat P Pirelli
Ensimmäinen kilpailu Monacon GP 1950
Kilpailuja 992 (988 starttia)
Valmistajien
maailmanmestaruuksia
16 (1961, 1964, 1975, 1976, 1977, 1979, 1982, 1983, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007, 2008)
Kuljettajien
maailmanmestaruuksia
15 (1952, 1953, 1956, 1958, 1961, 1964, 1975, 1977, 1979, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007)
Voittoja 237
Paalupaikkoja 228
Nopeimpia kierroksia 253
Sijoitus kaudella 2018 2. (571 p.)

HistoriaMuokkaa

Alkujaan Scuderia Ferrari oli nimi Alfa Romeon kilpailutallille, jota Enzo Ferrari johti v. 1929–1938. Ennen johtoportaaseen siirtymistä Ferrari oli toiminut autonsuunnittelijana sekä myöskin ajanut kyseisessä kilpatallissa 1924–1929.[2]

Ferrari on ollut mukana Formula 1:ssä ensimmäisestä MM-kaudesta alkaen. Ensimmäisenä vuonna talli ei kyennyt haastamaan Alfa Romeota, joka voitti kaikki kisat joihin se osallistui Giuseppe Farinan ja Juan Manuel Fangion johdolla. Nuori Alberto Ascari onnistui kuitenkin Ferrarillaan pääsemään silloin tällöin hyville sijoille, ja 11 pisteen ansiosta hän sijoittui yhteispisteissä viidenneksi kolmen Alfa Romeon (Farina, Fangio ja Luigi Fagioli) sekä Talbot-Lago-kuljettaja Louis Rosierin taakse.[3][4]

1950-lukuMuokkaa

Nousu huipulleMuokkaa

Vuonna 1951 Scuderia Ferrari pääsi askeleen lähemmäksi menestystä, kun José Froilán González toi Ferrarille sen historian ensimmäisen voiton Britannian GP:stä 1951.[1][5] Ascari täydensi Ferrarin menestystä voittamalla seuraavat kilpailut, eli Saksan ja Italian GP:t.[6][7] Alfa Romeo kuitenkin voitti Fangion avulla kyseisen vuoden mestaruuden.[8] Seuraaville kausille Alfa Romeolla ei ollut uusiin sääntöihin sopivaa autoa, minkä vuoksi se vetäytyi Formula 1:stä lähes 30 vuodeksi.[9]

Alfa Romeon päätös vetäytyä oli hyvä asia Ferrarille, sillä seuraavana vuonna ajettiin kulujen säästämiseksi Formula 2 -autoilla ja Ferrari oli ainoa talli, joka oli rakentanut auton alusta asti uusien sääntöjen mukaisesti.[10] Enzo Ferrarin suunnittelema Ferrari 500 oli ylivoimainen, jolla Piero Taruffi ja Ascari voittivat kauden kahdeksasta kilpailusta seitsemän (poikkeuksena Indianapolis 500, johon osallistui enimmäkseen yhdysvaltalaisia ja jossa Ascari keskeytti teknisiin ongelmiin).[10][1][11] Taruffi voitti yhden kilpailun, ja Ascari voitti kuudella voitollaan sekä 36 MM-pisteellä maailmanmestaruuden.[10] Toiseksi sijoittui Ferrarin Farina 24 pisteellä ja Taruffi oli kolmas 22 pisteellä.[12]

Seuraavana vuonna Ferrarin ylivoima jatkui ja Ascari hallitsi sarjaa alusta asti.[13] Kausien 1952-1953 aikana Ascari voitti myös uskomattomat yhdeksän GP:tä peräkkäin (poikkeuksena jälleen Indianapolis 500, johon osallistui enimmäkseen yhdysvaltalaisia kuljettajia).[14] Voittoputki alkoi 22. kesäkuuta 1952 Belgian GP:stä ja kesti 365 päivän ajan (+ kaksi viikkoa) samaan kisaan asti, kunnes seuraavassa kilpailussa 5. heinäkuuta 1953 järjestetyssä Ranskan GP:ssä voittoon ajoi Mike Hawthorn.[10][13]

Fangion ja Hawthornin aikakausiMuokkaa

50-luvun puolta väliä hallitsi Juan Manuel Fangio. Hän oli voittanut mestaruuden 1951 ja 1954–55, joten Ferrari halusi hänet leiriinsä. Kyseinen kausi 1956 oli Fangiolle hankala, sillä tämä nousi kunnolla taistelemaan mestaruudesta vasta voitettuaan kauden loppupuoliskolla ajetut Britannian ja Saksan GP:t.[15] Kauden päätöskisassa Italian GP:ssä Fangion matka päättyi jo varhain kisassa, mutta hänen tallikaverinsa Peter Collins lahjoitti autonsa hänelle, mikä oli vielä 50-luvulla sallittua.[16] Fangio ajoi kisassa toiseksi ja koska pisteet sääntöjen mukaan jaettiin, saivat Collins ja Fangio molemmat kolme pistettä normaalin kuuden sijaan ja Fangio oli maailmanmestari.[17] Erikoista sinänsä oli se, että ellei Collins olisi antanut autoaan Fangiolle, olisi hän itse ollut mestari.[15][16]

Fangion siirtyessä kaudeksi 1957 Maseratille, missä hän voitti viidennen maailmanmestaruutensa, Ferrari tarvitsi tämän tilalle uuden sankarin. Kaudella 1958 Mike Hawthorn vei mestaruuden yhden pisteen erolla toiseen brittiläiseen, Vanwallilla ajaneeseen Stirling Mossiin, vaikka Moss voitti neljä kilpailua Hawthornin yhtä vastaan.[18] Mossin talli Vanwall oli kuitenkin ensimmäinen valmistajien maailmanmestari.[18] Moss oli kauden 1958 jälkeen neljättä kertaa peräkkäin MM-sarjassa toinen eikä hän koskaan voittanut F1-sarjan maailmanmestaruutta elämänsä aikana.[19]

1960-lukuMuokkaa

19591960 Cooper ja Jack Brabham hallitsivat F1-sarjaa.[20][21][1] Kaudelle 1961 voimaan tulleet uudet säännöt määräsivät moottorien enimmäistilavuudeksi 1500 kuutiosenttiä, minkä ansiosta Ferrari oli jälleen ainoa, jolla oli vastaus valmiina.[22][1] Näin saksalainen Wolfgang von Trips ja amerikkalainen Phil Hill ajoivat kuin omassa sarjassaan. Ratkaisu tapahtui dramaattisesti Hillin hyväksi Tripsin saatua surmansa Italian GP:ssä (Pääartikkeli Italian Grand Prix 1961) kauden toiseksi viimeisessä GP:ssä.[23][1] Hill voitti mestaruuden yhdellä pisteellä ennen von Tripsiä.[24]

Seuraavaa menestystä saatiin odottaa vuoteen 1964 asti, jolloin brittiläinen John Surtees ajoi maailmanmestariksi vain yhden pisteen enemmän keränneenä kuin maamiehensä Graham Hill.[25][1] Surteesista tuli samalla historian ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa henkilö, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden sekä autoilla että moottoripyörillä (Surtees voitti 1950-luvulla yhteensä kaikkiaan seitsemän ratamoottoripyöräilyn kuljettajien maailmanmestaruutta 500- ja 350-kuutioisissa).[26][27]

Kun nuori Chris Amon tuli Ferrarille 1967, Ferrarin kurssi kääntyi alamäkeen. Lorenzo Bandini kuoli samalla kaudella Monacon onnettomuudessa.[28][1] Suurimpana tallin ongelmana oli auton epäluotettavuus, ja tallin kuljettajista Jacky Ickx voitti vuosien 1967–1969 aikana vain yhden osakilpailun.[29][1] Vaikka Amon ei koskaan voittanut Ferrarilla (eikä edes koko urallaan) F1-osakilpailua, oli hän tallinsa "lama-aikana" ehdoton ykköskuljettaja. Amon oli monessa kilpailussa monta kertaa aivan ylivoimaisessa johdossa, mutta tekninen vika pilasi haaveet voitosta lähes joka kerta. Kaudella 1968 hän ottikin kolmessa perättäisessä kilpailussa paalupaikan, mutta joka kerta kilpailu päättyi tekniseen vikaan. Muun muassa Kanadan GP:ssä Ferrarin kytkin hajosi Amonin ollessa yli minuutin johdossa toisena ajaneeseen Denny Hulmeen.[30] Amonin lähdettyä Ferrarilta kauden 1969 jälkeen talli sai käyttöönsä uuden moottorin, josta tuli erittäin menestyksekäs.[1]

1970-lukuMuokkaa

1970-luvun puoliväli ja loppu oli Ferrarin kulta-aikaa.[1] Niki Laudan saapuminen talliin kaudeksi 1974 oli Ferrarin ensimmäinen askel kohti mestaruuksia, jonka Lauda saavutti tallissa heti seuraavana vuonna.[31][1] Samalla Ferrari voitti valmistajien tittelin.[32] Kaudelle 1976 Lauda ja hänen tallitoverinsa Clay Regazzoni olivat jälleen ajamassa kohti maailmanmestaruutta, kunnes onnettomuus Nürburgringin yli 22-kilometriä pitkällä radalla oli lähellä viedä Laudan hengen.[33] Auto iskeytyi radan turva-aitoihin niin kovaa, että se syttyi tuleen. Kuitenkin paikalle sattuneet muut kilpailijat kävivät pelastamassa hänet ja itävaltalainen vietiin kiireesti paikalliseen sairaalaan.[34]

 
Niki Lauda Saksan GP:ssä 1976.

Laudan ei uskottu toipuvan enää kilpailukuntoon, mutta hän ei antanut periksi vaan ajoi jälleen kilpailuissa jo 38 päivää onnettomuuden jälkeen.[35] Paluukilpailussa Lauda ajoi neljänneksi, mutta keskeytykset kauden loppukilpailuissa nostivat tasaisesti kaudella ajaneen brittiläisen McLaren-kuljettaja James Huntin lopulta maailmanmestariksi yhden pisteen erolla (ero oli ollut suurimmillaan 35 pistettä Laudaan).[36] Ferrari voitti kuitenkin selvästi valmistajien maailmanmestaruuden, jonka se uusi seuraavana vuonna samalla, kun Lauda voitti toisen maailmanmestaruutensa.[1] Lauda oli pitkään 15 voitollaan Ferrarin kautta aikain menestynein kuljettaja, ennen kuin Michael Schumacher voitti 16. osakilpailunsa Monacon GP:ssä kaudella 1999 jo neljännellä Ferrari-kaudellaan.[37][38] Ferrari saavutti kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden, joka oli tuohon aikaan ennätys.[39]

Lauda siirtyi Brabhamille kauden 1977 päätteeksi, jolloin Ferrari tarvitsi itselleen uuden lupaavan kuljettajan.[37][1] Tällaiseksi osoittautui kanadalainen Gilles Villeneuve. Villeneuve oli erittäin nopea kilpailija, jota kitsaaksi osoittautunut Enzo Ferrarikin tunnusti ihailevansa, vaikka tämä hengenvaarallisen ajotyylinsä takia saattoi rikkoa useita autoja ja ansaitsi siitä johtuen Ferrarin antaman lempinimen "Tuhon ylipappi" (engl. The High Priest of Destruction).[40][41] Villeneuvesta tuli kuuluisa jo vuoden 1979 Yhdysvaltain GP:n myötä, joiden harjoituksissa hän ajoi sateisessa säässä kaikkiaan 11 sekuntia nopeammin kuin harjoitusten toiseksi nopein.[42] Villeneuven periaatteena oli "kaikki tai ei mitään", mikä tuossa tilanteessa kallistui hänen hyväkseen.[43][44][42]

Samalla kaudella Villeneuve taisteli maailmanmestaruudesta tallikaverinsa eteläafrikkalaisen Jody Scheckterin kanssa.[45] Enzo Ferrari halusi kuitenkin ajattaa ensin Scheckterin maailmanmestariksi ja käski aina tarpeen tulleen antaa Villeneuven päästää Scheckter ohitseen, minkä hän teki työtä käskettyä.[45]

1980-lukuMuokkaa

Villeneuven piti voittaa mestaruus kaudella 1980, mutta sitä ei tullut hänelle eikä edes Scheckterille, sillä kausi oli erittäin painajaismainen.[45][1] Ferrari-kuljettajat keräsivät yhteensä vain kahdeksan MM-pistettä, jotka jättivät hallitsevan maailmanmestaritallin vasta 10:nneksi valmistajien taulukossa toiseksi vähiten pisteitä keränneenä tallina. Vain Alfa Romeo jäi pisteitä keränneenä tallina sen taakse neljällä pisteellä.[46] Kausi 1980 söi Scheckterin motivaation täysin ja hän lopetti uransa tuohon kauteen.[1]

Scheckterin lopetus avasi tallipaikan ranskalaiselle Didier Pironille, josta tuli Villeneuven "arkkivihollinen".[47][48] Villeneuve voitti kaudella 1981 Monacon GP:n.[49] Seuraavaksi kaudeksi Villeneuve lähti varmana tavoittamaan mestaruutta, mutta San Marinon GP:ssä Pironi ohitti Villeneuven vastoin Ferrarin käskyä vain maalin loppusuoralla.[50][48][45] Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi Pironille ja sen lupauksen hän myös piti.[50][45]

Kauden seuraavan osakilpailun Belgian GP:n aika-ajoissa Villeneuve tavoitteli Pironin kärkiaikaa. Hän kuitenkin ajoi suoraan päin hitaalla kierroksella olleen Jochen Massin Marchia, jolloin Villeneuven Ferrari heitti valtavat voltit ja kanadalainen lensi ulos ohjaamosta pudoten maahan ja taittaen tappavasti niskansa.[51] Pironi johti kauden edetessä MM-sarjaa vakuuttavasti, mutta kauden 12. kilpailun sumuisissa aika-ajoissa ranskalainen, vastoin muiden toivomuksia lähti ajamaan nopeata kierrosta ja törmäsi edellä hitaalla kierroksella ajaneeseen Alain Prostiin.[52] [48]

Pironi ei kokenut samanlaista kohtaloa kuin ex-tallikaverinsa Villeneuve, vaan "säästyi pelkillä" jalanmurtumilla ja hänen kohtalonaan oli loppukauden viettäminen sairaalassa.[48] Kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun, Sveitsin GP:n jälkeen Keke Rosberg nousi sarjan johtoon otettuaan vasta tuossa kisassa kauden ja uransa avausvoiton.[53] Rosberg voitti lopulta kyseisellä kaudella maailmanmestaruuden.[54] Pironin F1-ura päättyi kauden loputtua, mutta silti Ferrari voitti valmistajien maailmanmestaruuden.[48][55] Kauden jälkeen alkoi Ferrarin pitkä kuivakausi (1990-luvun puoleenväliin asti) ja talli joutui seuraamaan kun McLaren ja Williams dominoivat vuorotellen F1-sarjaa.[1] Elokuussa 1988 tallin perustaja Enzo Ferrari kuoli 90-vuotiaana ja kuukautta myöhemmin tallin kotikilpailussa Italian GP:ssä Ferrari-kuljettajat Gerhard Berger ja Michele Alboreto ajoivat McLarenin ylivoimaisesti hallitsemalla kaudella yllätykselliseen kaksoisvoittoon.[56][1]

1990-luvun alkupuoliskoMuokkaa

 
Gerhard Berger Kanadan GP:ssä 1995.

Kaudeksi 1991 Ferrarille siirtyi erittäin lupaava Ranskaa edustanut, mutta syntyperältään italialainen Jean Alesi.[57] Alesi oli vakuuttanut täysin kahtena ensimmäisenä Tyrrell-vuotenaan, jolloin hän oli ajanut muun muassa debyyttikilpailussaan neljänneksi.[57] Alesi ajoi tasaisesti ja saavutti hyviä sijoituksia MM-sarjassa.[57] Uran avausvoitto Kanadan GP:ssä 1995 luokiteltiin usein kaikkien aikojen suosituimmaksi voitoksi.[57][58] Alesi ajoi voiton nimittäin Gilles Villeneuven tunnetuksi tekemällä numerolla 27 voittoon Villeneuven mukaan nimetyllä radalla.[59] Voitosta huolimatta Alesi ei saanut lisää kilpailuaikaa tallissa, vaan hänen ja silloisen tallikaverinsa Gerhard Bergerin tilalle palkattiin kahtena edellisvuonna maailmanmestaruuden voittanut Saksan Michael Schumacher sekä brittiläinen Eddie Irvine.[1]

1996–2006: Michael Schumacherin aikaMuokkaa

 
Ferrari ja Michael Schumacher Yhdysvaltojen GP:ssä 2004.

Schumacherin tultua Ferrarille 1996 hän nousi heti kiistatta tallin ykköskuljettajaksi. Ferrarin epäluotettavuus kuitenkin maksoi maailmanmestaruuden kolmesta kauden voitosta huolimatta.[60][1] Williamsin Damon Hill ja edesmenneen Gilles Villeneuven poika Jacques Villeneuve dominoivat sarjaa.[1]

Seuraavaksi kaudeksi Hill sai potkut Williamsilta ja siirtyi Arrowsille.[61] Tälle kaudelle Ferrarilla oli valmiina huomattavasti kestävämpi koneisto, mikä näkyi tuloksissa.[1] Kauden viimeiseen kilpailuun lähdettäessä Schumacher johti sarjaa yhdellä pisteellä ennen Villeneuveä, mutta Schumacher ns. sulki ovensa, jolloin Villeneuve osui Ferrariin.[62][1] Schumacher teki saman Damon Hillille täsmälleen samassa tilanteessa kolme vuotta aiemmin Australian GP:ssä, jossa Schumacher varmisti avausmestaruutensa.[63][61] Tällä kertaa Schumacher oli ainoa, joka kärsi tilanteesta, sillä hän joutui keskeyttämään ja kaiken lisäksi hänen kakkossijansa hylättiin MM-sarjassa.[62] Villeneuve ajoi kolmossijallaan maailmanmestariksi ja samassa kilpailussa myös Mika Häkkinen voitti ensimmäisen kerran urallaan.[62]

Kaudella 1998 Schumacher kävi tasaväkistä kamppailua mestaruudesta McLarenin Mika Häkkisen kanssa ja voitti kauden aikana kuusi kilpailua.[64][1] Kauden viimeisessä kilpailussa Schumacherin auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta.[64][1] Lopulta rengasrikko päätti Schumacherin menon kolmannelta paikalta, jolloin Häkkinen kurvaili mestaruuteen.[1] Kaudella 1999 Schumacher oli jälleen mestaruustaistossa mukana, kunnes kauden puolivälissä Britannian GP:ssä auton ajauduttua ulos Schumacherin jalka katkesi.[65][1][66] Schumacherin loppukausi jäi väliin kahta viimeistä kilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa hän sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferrarin merkkimestaruuteen.[65][67][68][1]

Vihdoin kaudella 2000 Schumacher voitti ensimmäisen mestaruutensa Ferrarin riveissä ja saavutti kauden aikana yhdeksän voittoa.[69][70][1] Mestaruuskamppailu Mika Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumacher voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja hän varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päättävää osakilpailua.[71] Kaudella 2001 Schumacher oli ylivoimainen Ferrari F2001 -autollaan, kun hän voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Unkarin GP:ssä.[72][73][1] Kausi 2002 oli Schumacherille vieläkin huikeampi: mestaruus ratkesi jo kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussa Ranskan GP:ssä, ja Schumacher voitti peräti 11 kauden 17 kilpailusta (Itävallan GP:stä saatu voitto tallimääräyksellä sai FIA:n pohtimaan niiden kieltämistä).[74][75][76][69][1] Viides mestaruus tiesi samalla sitä, että hän siirtyi Juan Manuel Fangion rinnalle eniten mestaruuksia voittaneena kuljettajana.[77][1]

Kaudella 2003 Schumacher joutui käymään jälleen tiukan mestaruustaiston McLarenin Kimi Räikkösen ja Williamsin Juan Pablo Montoyan kanssa.[78][79] Schumacher voitti kaudella kuusi osakilpailua.[69] Vaikka mestaruustaisto oli vielä viimeisessä kilpailussa avoin, Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen olivat lähinnä teoreettiset: Schumacherin ei tarvinnut kuin sijoittua pisteille voittaakseen mestaruuden.[80] Sen hän myös teki sijoittumalla kahdeksanneksi, jolloin hän voitti kuudennen mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen.[81] Toisaalta mestaruustaiston ratkaisseessa kauden toiseksi viimeisessä Yhdysvaltain GP:ssä Schumacherin katsottiin kuitenkin voittaneen juuri Bridgestone-renkaiden avulla: kilpailun aikana tuli rankkasade ja Bridgestonen tuolloin ylivoimaisina pidetyillä sadekelirenkailla Schumacher ajoi muita selvästi nopeammin ja nousi monta sijoitusta ylöspäin.[82][83][84] Lisäksi kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan.[79][1]

Seuraava kausi 2004 oli Schumacherin mestaruuskausista menestyksekkäin: hän voitti 13 kauden 18 osakilpailusta ja peräti 12 kauden 13 ensimmäisestä osakilpailusta, eikä muilla kuljettajilla ollut mitään mahdollisuuksia mestaruustaistoon, vaikka tallikaveri Rubens Barrichellolla oli vielä teoreettiset mahdollisuudet kauden viidenneksi viimeisessä Belgian GP:ssä.[69][1][85][86] Kausi 2005 oli Schumacherille vaikeampi eikä hän voittanut kuin fiaskoksi muotoutuneen Yhdysvaltojen GP:n.[69][1][87] MM-pisteissä hän oli kolmantena, keräten 62 pistettä ja jääden mestaruuden voittaneesta Renault'n Fernando Alonsosta 71 pistettä.[88]

Kaudelle 2006 Schumacher lähti numero viisi autossaan.[89] Aiempina kausina saksalaisen tallitoverina toiminut Rubens Barrichello oli saanut tarpeekseen kakkoskuskin roolista ja vaihtoi kaudeksi 2006 Hondalle.[90][91][92] Barrichellon korvasi Sauberilta siirtynyt brasilialainen Felipe Massa, jolla oli jo ennestään läheisiä kontakteja Ferrarin johtoon.[93][94] Alkukauden kilpailuista Schumacher voitti ainoastaan San Marinon (rikkoi aika-ajoissa Ayrton Sennan paalupaikkaennätyksen 66. paalupaikallaan) ja Euroopan GP:t.[95][96] Seuraavan kerran hän voitti loppukaudesta Yhdysvalloissa, Ranskassa (hän otti siellä ennätyksellisen kahdeksannen voiton samalla radalla) ja Saksassa.[95][97] Italiassa Schumacher voitti ja samalla ilmoitti lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen.[95][1][69] Kiinassa Schumacher nousi voiton jälkeen käytännössä MM-sarjan johtoon, koska tasapistetilanteessa hänellä oli seitsemän voittoa Alonson kuutta vastaan.[95] Japanin Grand Prix 2006 muutti taiston aivan toisenlaiseksi. Schumacher johti kisaa selkeästi, ennen Renault'n Fernando Alonsoa, mutta ennen maalia Ferrarin moottori hajosi ja Schumacher joutui keskeyttämään.[95] Taistelu MM-tittelistä muuttui radikaalisti, sillä Alonso ajoi kisan voittoon ja keräsi 10 lisäpistettä.[98] Ero oli Schumacheriin jo 10 pistettä, mikä merkitsi että Schumacherin olisi pitänyt voittaa viimeinen kilpailu ja Alonson jäädä pisteittä. Kauden viimeisessä kilpailussa polttoaineenpaineen katoaminen pilasi Schumacherin aika-ajon ja lähtöruutu kisaan oli vasta kymmenes.[99] Kun kilpailua oli ajettu seitsemän kierrosta, Schumacherin takarengas hajosi hänen juuri ohitettuaan Renault'n Fisichellan.[100] Schumacher joutui aloittamaan takaa-ajon kohti kärkeä kisan häntäpäästä, ja onnistui nousemaan aina neljänneksi asti tallikaveri Felipe Massan voittaessa kilpailun.[101] Lehdistössä Schumacherin loppukisojen esityksiä katsottiin hyvin suopeasti, vaikka tekniset ja muut ongelmat veivät lopulta mahdollisuuden mestaruuteen.[102][103][104]

2007–2014: Uusi aikakausiMuokkaa

 
Kauden 2009 alussa Ferrarin vauhti jäi varjoon

Schumacherin lopettaessa uransa ja teknisen johtajan Ross Brawn vetäytyessä tilapäisesti formuloista Ferrarilla alkoi uusi aikakausi.[1][105] Schumacherin paikan ottanut Kimi Räikkönen ei kokenut Autosport-lehden haastattelun mukaan olevansa kovien paineiden alla astuessaan seitsenkertaisen maailmanmestarin saappaisiin.[106] Sen sijaan toisen kuljettajan Felipe Massan oli näytettävä olevansa nopeampi kuin Räikkönen, koska hän ei halunnut tyytyä kakkoskuljettajan rooliin.[107] Monelta taholta ennustettiin, että Ferrari menettäisi iskukykyään johtohahmojen syrjäänastumisen johdosta.[108] Testeissä Ferrari piti kuitenkin kärkivauhtia, ja talli lähtikin ennakkosuosikkina Australian avauskilpailuun.[109][110]

Räikkönen voitti kauden avauskilpailun ylivoimaisesti.[111] Ferrari-auton pohjalevyratkaisun kieltämisen sekä tuulitunneliongelmien vuoksi McLaren otti kauden ensimmäisellä kolmanneksella selvän johtoaseman sekä kuljettajien että tallien MM-pisteissä.[112][113][114][115] Räikkösen kaksi peräkkäistä voittoa kauden keskivaiheilla nostivat hänet takaisin MM-taistoon, vaikka eroa kärkeen oli pahimmillaan 26 pistettä.[115] Räikkönen voitti kauden neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme ja saavutti näin kuljettajien mestaruuden yhden pisteen erolla McLaren-kuljettajiin Lewis Hamiltoniin ja Fernando Alonsoon.[116] Ferrari voitti myös valmistajien MM-tittelin jo Belgian osakilpailussa, kun McLaren tuomittiin Ferrarin entisen työntekijän Nigel Stepneyn kanssa käydyn vakoiluskandaalin vuoksi sakkoihin ja valmistajien pisteiden menettämiseen.[116][1]

Tammikuussa 2008 tallin johdossa tapahtui jälleen muutoksia.[117][118][1] Marraskuussa 2007 Jean Todtin ilmoitettiin siirtyvän pois tallipäällikön paikalta, ja hänen paikkansa otti Stefano Domenicali.[119][1] Myös tekninen johtaja vaihtui, Mario Almondon paikan otti Aldo Costa.[120][1] Kaudella 2008 Ferrari voitti jälleen valmistajien maailmanmestaruuden, mutta kuljettajien MM-taiston vei McLarenin Lewis Hamilton vain pisteen erolla Felipe Massaan.[121][1]

 
Fernando Alonso Malesian GP:n harjoituksissa kaudella 2013

Kausi 2009 alkoi tallilta huonosti Australiassa, kun Felipe Massa keskeytti kilpailun tekniseen vikaan ja Kimi Räikkönen ajoi autolla seinään keskeyttäen kilpailun myöhemmin.[122][123][124] Kauden alkupuolisko olikin vaikea Ferrarille ja Felipe Massan loukkaantuminen Unkarin GP:ssä vaikeutti tallin tilannetta entisestään.[1][125][126] Belgiassa Kimi Räikkönen ajoi tallille kauden ensimmäisen voiton, mutta samalla Massaa tuuraamaan nostettu testikuljettaja Luca Badoer sijoittui viimeiseksi.[127][1] Badoer korvattiin Italian GP:ssä Force Indian Giancarlo Fisichellalla, mutta hän ei kyennyt ajamaan loppukautta pistesijoilla tallin autolla.[128]

Kauden jälkeen Ferrarin sponsoriksi tuli Santander-pankki ja kilpakuljettajaksi Räikkösen tilalle Fernando Alonso.[1][129] Kausi 2010 lähti hyvin käyntiin, kun Fernando Alonso ja Felipe Massa ajoivat kaksoisvoittoon.[1][130][131][132] Seuraavissa kilpailuissa Ferrarin vauhti ei riittänyt haastamaan Red Bullin ja McLarenin autoja, mutta Alonso taisteli mestaruudesta viimeiseen osakilpailuun asti, kunnes hävisi mestaruuden Sebastian Vettelille neljällä pisteellä.[133] Felipe Massa ei pystynyt haastamaan Alonsoa joutuen Saksan kilpailussa päästämään Alonson edelleen tallimääräyksellä.[133] Ferrari sai tästä 100 000 euron sakot.[134] Loppupisteissä Ferrari sijoittui kolmanneksi.[135]

Kaudella 2011 Ferrari ei pystynyt haastamaan Red Bullin autoja ja saavutti kaudella vain yhden voiton Alonson ajamana.[1][136] Kaudella 2012 talli sijoittui valmistajien sarjan toiseksi.[137] Tallin kuljettaja Alonso voitti kolme kilpailua ja taisteli kuljettajien mestaruudesta viimeiseen kilpailuun saakka, mutta hävisi lopulta kolmella pisteellä Sebastian Vettelille.[1][138] Vuonna 2013 Alonso otti kaksi voittoa Kiinasta ja Espanjasta uusien MM-sarjan kakkospaikan.[1] Ferrari sijoittui kolmanneksi.[1]

Kaudella 2014 F1-autojen siirtyessä 1,6-litraisiin V6-turbomoottoreihin talli joutui vaikeuksiin etenkin moottorin heikkouden takia.[1] Kausi oli tallin historian surkeimpia sen jäädessä valmistajien sarjassa neljänneksi (tosin kaudella 1980 talli sijoittui valmistajissa 10.).[1] Ainoat kohokohdat olivat Alonson kaksi palkintosijaa Kiinasta ja Unkarista.[1] Felipe Massan lähdettyä Ferrarilta kauden 2013 päätteeksi hänen paikansa otti paluun talliin tehnyt Kimi Räikkönen.[1] Kausi oli kuitenkin Räikköselle erittäin huono ja hän saavutti vain hajanaisia pistesijoja (parhaana sijoituksenaan Belgian GP:n 4. sija).[1][139]

2015– Ferrarin uusi alkuMuokkaa

Kauden 2014 aikana Ferrarin organisaatio koki mittavia muutoksia, muun muassa tallipäällikkö Stefano Domenicali sai lähteä tallista ja hänen paikalle otettiin Marco Mattiacci.[140][141] Mattiaccin sopimus kuitenkin kesti vain kyseisen kauden ajan ja hänen paikkansa otti kaudella 2015 Maurizio Arrivabene.[142] Talli vaihtoi jo kauden 2013 aikana myös teknisen johtajansa, Aldo Costan siirtyessä Mercedekselle hänen paikkansa otti James Allison.[143] Samalla myös vaihtui Ferrarin puheenjohtaja kun Luca di Montezemolo ilmoitti jättävänsä tehtävänsä ja hänen paikansa otti syys-lokakuussa 2014 Sergio Marchionne.[144][145][146]

Ferrari sai myös talliinsa uuden kuljettajan kun Alonson paikan otti Red Bullilta lähtenyt Sebastian Vettel ja Räikkönen jatkoi tallissa.[147] Auton suorituskyky huomattiin selvästi parantuneen viime kaudesta ja Ferrarin-moottorit osoittautuivat tehokkaiksi viime vuoteen verrattuna.[148] Vettel ajoi Ferrari-debyytissään heti palkintosijalle ollen Australian GP:n kolmas.[149] Seuraavassa kilpailussa Malesian GP:ssä Vettel ajoi uransa toisessa Ferrari kilpailussaan tallille sensaatiomaisen voiton päihittäen molemmat Mercedes-kuljettajat.[150] Voitto oli tallille ensimmäinen sitten Espanjan GP:n 2013. Bahrainin GP:ssä Räikkönen ajoi Ferrari-paluunsa ensimmäisen palkintokorokesijan ollen kilpailun toinen.[151] Unkarin GP:ssä Vettel ja Räikkönen nousivat ensimmäisellä kierroksella molempien Mercedes-kuljettajien ohi kaksoisjohtoon ja talli oli lähellä jopa kaksoisvoittoa, kunnes Räikkönen joutui keskeyttämään MGU-K -laitteen hajoamisen vuoksi.[152] Vettel kuitenkin piti kärkipaikkansa ja otti Ferrarille kauden toisen voiton.[153]

Belgian GP:ssä Ferrari ajoi historiansa 900:nnen osakilpailunsa.[154] Juhlakilpailu meni kuitenkin vaisusti Vettelin keskeytettyä kaksi kierrosta ennen maalia rengasrikkoon ja Räikkösen ollessa vasta seitsemäs.[155] Singaporessa Vettel ajoi Ferrarille ensimmäisen paalupaikan sitten Saksan GP:n 2012.[156] Kilpailussa molemmat Ferrarit ajoivat palkintokorokkeelle ensimmäisen kerran Espanjan GP:n 2013 jälkeen, kun Vettel voitti kilpailun ja Räikkönen oli kolmas.[157] Meksikon osakilpailussa molemmat Ferrarit joutuivat keskeyttämään, kun Räikkönen kolaroi Valtteri Bottaksen kanssa ja Vettel keskeytti ulosajoon, ja kyseessä oli ensimmäinen molempien tallin kuljettajien keskeytys sitten Australian GP:n 2006.[158]

Kaudella 2017 Ferrari palasi voittokantaan kauden ensimmäisessä osakilpailussa, kun Vettel voitti Australian osakilpailun. Räikkönen sijoittui kilpailussa neljänneksi.[159]

Vuoden 2019 tammikuussa vaihtui tallipäälliköksi Mattia Binotto[160] ja nimisponsoriksi tuli Mission Winnow.[161]

Formula 1 -saavutuksetMuokkaa

Tulokset kilpailuittainMuokkaa

Valmistajana muille talleilleMuokkaa

KuljettajatMuokkaa

Tallin nykyisten kuljettajien nimet on vahvennettu.

Suomalaisten saavutukset Ferrari -tallissaMuokkaa

Jyrki JärvilehtoMuokkaa

Mika SaloMuokkaa

  • Kaudet: 1999[167]
  • Kilpailut: 6
  • Voitot: 0
  • Palkintopallisijat: 2
  • Paras sijoitus: 2.
  • Pisteitä: 10

Kimi RäikkönenMuokkaa

  • Kaudet: 20072009, 20142018
  • Kilpailut: 152
  • Voitot: 10
  • Paalupaikat: 7
  • Palkintopallisijat: 52
  • Pisteitä: 1 080
  • Maailmanmestari 2007

HenkilökuntaMuokkaa

Ferrarin moottoria käyttävät Formula 1 -tallitMuokkaa

Kaudella 2019 Ferrarin asiakasmoottoreita käyttävät Alfa Romeo ja Haas. Aikaisemmilla kausilla Ferrarin moottoreita ovat käyttäneet myös Minardi (1991), Scuderia Italia (1992–1993), Prost (2001), Red Bull (2006), Spyker (2007), Toro Rosso (2007–2013, 2016), Force India (2008), Marussia (2014) sekä Manor (2015).

HuomioitaMuokkaa

  1. Giancarlo Baghettin voitto Ferrarin asiakastallin autolla laskettiin mukaan valmistajien MM-sarjaan.[162][163]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc History Scuderia Ferrari. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  2. Ferrari History - Look back to the Beginning Ferrari Company. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  3. Nino Farina Wins Inaugural Drivers' Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  4. 1950 Formula One Season World Drivers' Championship ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  5. Pampas Bull Wins Battle of Argentines ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  6. Ascari Bats Fangio in Battle of Two Pit-Stops ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  7. Williamson, Martin: Skullduggery and Farce but Ascari Sets up a Grand Finale ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  8. Fangio Lays down His Marker ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  9. Alfa Romeo ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  10. a b c d Ascrari and Ferrari Completely Dominate ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  11. Williamson, Martin: Youth Wins out as Rutmann Takes Indy 500 ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  12. 1951 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  13. a b Dominant Ascari Takes a Second Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  14. Alberto Ascari - Italy ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  15. a b Collins Helps Fangio Win Fourth Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  16. a b Williamson, Martin: Collins Generosity Helps Fangio to Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  17. 1956 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  18. a b Hawthorn's Title in a Season of Tragedy ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  19. Stirling Moss - Great Britain ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  20. Cooper Powers Jack Brabham to the Title ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  21. Jack Brabham and Cooper Dominate Again ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  22. Ferrari 'Shark-Nose' Dominates under New Rules ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  23. Hill Crowned Champion in Tragic Circumstances ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  24. 1961 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  25. Surtees Is Champion - on Two and Four Wheels ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  26. John Surtees - Great Britain ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  27. John Surtees MotoGP.com. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  28. Hulme Win Overshadowed By Bandini Crash ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  29. Ickx's First Victory Darkened By Schlesser Death ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  30. Hulme Capitalises on Amon Misfortune ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  31. Niki Lauda Dominates but Year Is Marred By Hill's Death ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  32. 1975 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  33. Hunt Takes Title despite Lauda's Bravery ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  34. Hunt's Win Forgotten as Lauda's Life Hangs in the Balance ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  35. Peterson Wins on Lauda's Remarkable Return ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  36. 1976 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  37. a b Niki Lauda - Austria ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  38. Schumacher Tops Lauda Record F1 News. 16.5.1999. Autosport.com. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  39. STATS F1: Statistics Constructors - World Champion titles - Chronology • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 11.8.2017. (englanniksi)
  40. Benetton, Lorenzo: Enzo Ferrari and Gilles Villeneuve Pulse. 15.12.2014. LinkedIn. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  41. Carluccio, Carlo: F1 Features: Enzo Ferrari - How Do You Measure A Person's Life - Part III F1 Features. 16.8.2013. TheJudge13.com. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  42. a b Villeneuve Outlines Future Title Credentials ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  43. Legends - Gilles Villeneuve maaliskuu 2002. Motorsport. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  44. Gilles Villeneuve toukokuu 2012. Motorsport. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  45. a b c d e Gilles Villeneuve - Canada ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  46. 1980 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  47. Nelson Piquet Secures His First Title ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  48. a b c d e Didier Pironi - France ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  49. Villeneuve back to Winning Ways ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  50. a b Pironi Snatches Win from Villeneuve on Dark Day ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  51. Watson Win Overshadowed by Villeneuve's Death ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  52. Tambay Wins for Distraught Ferrari after Pironi Crash ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  53. Rosberg's Maiden Win Strengthens Title Chances ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  54. Rosberg Takes the Championship with just One Win ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  55. 1982 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  56. Senna Wins Thrilling Japanese Finale to Land First Title ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  57. a b c d Jean Alesi - France ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  58. New Rivalry Born as Schumacher Brushes off Hill's Challenge ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  59. 1995 Canadian Grand Prix Results ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  60. Hill Emulates Late Father to Lift Drivers' Title ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  61. a b Damon Hill - Great Britain ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  62. a b c Questionable Tactics Fail to Derail Villeneuve Title Bid ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  63. Death of a Legend Overshadows Schumacher's First Title ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  64. a b Flying Finn Hakkinen Nets First Drivers' Title ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  65. a b Hakkinen Edges Irvine to Claim Back-To-Back Titles ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  66. Michael Schumacher Suffers Broken Leg F1 News. 11.7.1999. Autosport.com. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  67. Schumacher Storms into Pole Position F1 News. 16.10.1999. Autosport.com. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  68. Qualifying: Schumacher Takes Pole F1 News. 30.10.1999. Autosport.com. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  69. a b c d e f Michael Schumacher - Germany ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  70. Schumacher Takes Crown for Ferrari! F1 News. 8.10.2000. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  71. Millenium Ushers in New Era of Ferrari Dominance ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  72. Ferrari Dominance Leaves Rivals in Its Wake ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  73. Race: Schu Bags Win, Title, Record F1 News. 19.8.2001. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  74. Report: Schuey Grabs Fifth World Title F1 News. 21.7.2002. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  75. Prancing Horse Gallops away as Title over by Mid-Season ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  76. Ferrari Summoned by FIA F1 News. 13.5.2002. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  77. Schumacher Rejects Comparisons with Fangio Atlas F1. 21.7.2002. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  78. 2003 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  79. a b Schumacher Era Continues ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  80. Gray, Will: Schumacher Wins; Montoya out of WC Race - US GP Atlas F1. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  81. Barrichello Wins; Schumacher WC - Japan Atlas F1. 12.10.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  82. Schumacher Thrilled with Crucial Win F1 News. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  83. Räikkönen Curses Weather, But Keeps Faith Atlas F1. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  84. Penalty Ruined Title Hopes, Rages Montoya F1 News. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  85. Michael's Magnificent Seven ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  86. Barrichello Determined to Delay Schumacher's Title Atlas F1. 17.8.2004. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  87. Addison, David: Schumacher Wins on a Black Day for F1 19.6.2005. ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  88. 2005 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  89. 2006 Bahrain Grand Prix Results ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  90. Baldwin, Alan: I'm Sick of Losing, Says Barrichello Atlas F1. 2.3.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  91. Noble, Jonathan: Barrichello Follows BAR, Toyota Progress F1 News. 13.7.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  92. BAR Confirm Barrichello for 2006 F1 News. 16.8.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  93. Massa to Replace Barrichello at Ferrari F1 News. 2.8.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  94. Ferrari: Massa Could Stay F1 News. 22.8.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  95. a b c d e Alonso Again ... just ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  96. Schumacher Plays down Pole Record F1 News. 22.4.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  97. Schumacher Cruises to 8th French GP Win F1 News. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  98. Addison, David: Alonso Closes on Title as Schumacher Blows out 8.10.2006. ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  99. Massa on Pole as Schumacher Hits Trouble F1 News. 21.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  100. Brawn Blames Fisichella for Puncture F1 News. 22.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  101. Addison, David: Massa Wins, Alonso Clinches Title 22.10.2006. ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  102. Fans Bid Teary Farewell to Schumacher Grapevine. 22.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  103. Todt Finds Positive in Ferrari's Defeat F1 News. 23.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  104. Germany Applauds Schumacher Finale F1 News. 23.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.20015. (englanniksi)
  105. Lostia, Michele: Brawn Hopes He Will Return to Ferrari F1 News. 29.10.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  106. Noble, Jonathan: Räikkönen Not Feeling Extra Pressure F1 News. 27.11.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  107. Massa Won't 'Lift a Foot' for Räikkönen F1 News. 25.10.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  108. Baldwin, Alan: Analysis: All-New Ferrari for Räikkönen F1 News. 2.11.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  109. Massa Fastest Again on Final F1 News. 1.3.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  110. Alonso Says Ferrari Will Be Hard to Beat F1 News. 17.3.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  111. Addison, David: Räikkönen Gets off to Winning Start ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  112. Noble, Jonathan: FIA Acts on a Movable Floor Controversy F1 News. 27.3.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  113. Noble, Jonathan: FIA in Fresh Clampdown on Movable Floors F1 News. 24.4.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  114. Ferrari: No Plans to Replace Wind Tunnel F1 News. 29.6.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  115. a b 2007 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  116. a b Kimi Creeps up on Rivals to Snatch Drivers' Title ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  117. Mori, Mauro: Nuova Ferrari, vecchio stile Automobilismo. 4.1.2008. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 6.12.2015. (italiaksi)
  118. Cremonesi, Andrea: Ferrari 2008 Le quattro mosse per un altro trionfo Automobilismo. 5.1.2008. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 6.12.2015. (italiaksi)
  119. Allievi, Pino: Ferrari italiana Domenicali al Posto di Todt Automobilismo. 13.11.2007. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 6.12.2015. (italiaksi)
  120. Domenicalista Ferrarin uusi tallipäällikkö 12.11.2007. MTV3.fi.
  121. Lewis at the Last ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  122. Button Takes Dominant Debut Victory for Brawn ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  123. Räikkönen Reckons Crash Cost Him Second F1 News. 29.3.2009. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  124. Cremonesi, Andrea: Ferrari è già partita l'operazione recupero Automobilismo. 30.3.2009. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 7.12.2015. (italiaksi)
  125. Massa Crash Delays Hungary Qualifying F1 News. 25.7.2009. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  126. Cremonesi, Andrea: Massa non rischia la vita ma è grave Automobilismo. 26.7.2009. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 7.12.2015. (italiaksi)
  127. Räikkönen Takes Ferrari's First Win of 2009 ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  128. Giancarlo Fisichella - Italy ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  129. Elizalde, Pablo: Santander Signs Five-Year Ferrari Deal F1 News. 10.9.2009. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  130. Alonso Leads Ferrari One-Two as Vettel Fades ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  131. Beer, Matt: Alonso Takes Victory on Ferrari Debut F1 News. 14.3.2010. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  132. Allievi, Pino: Ferrari bum bum Alonso-Massa da impazzire Automobilismo. 15.3.2010. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 7.12.2015. (italiaksi)
  133. a b Vettel Comes to the Fore ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  134. Ferrari Fined, Referred to WMSC F1 News. 25.7.2010. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  135. 2010 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  136. Alonso Takes Commanding British GP Win F1 News. 10.7.2011. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  137. 2012 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  138. Medland, Chris: Vettel Secures Third Title in Epic Season Finale ESPN. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  139. Clean Race All I Needed - Räikkönen F1 News. 24.8.2014. ESPN. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  140. Domenicali Steps down as Ferrari Boss F1 News. 14.4.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  141. Analysis: Why Ferrari Chose Mattiacci F1 News. 14.4.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  142. Noble, Jonathan & Anderson, Ben: Maurizio Arrivabene Replaces Mattiacci as Ferrari F1 Team Boss F1 News. 24.11.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  143. Noble, Jonathan: Ferrari Completes Deal with James Allison F1 News. 25.7.2013. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  144. Di Montezemolo Steps down at Ferrari F1 News. 10.9.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  145. New Ferrari Boss: Engine Main Issue F1 News. 11.9.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  146. Marchionne, full immersion a Maranello Motori. 28.10.2014. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 20.12.2015. (italiaksi)
  147. Allievi, Pino: Ferrari -Alonso divorzio all'italiana Fernando è fuori Arriverà Vettel preferito a Lewis Motori. 3.10.2014. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 20.12.2015. (italiaksi)
  148. Räikkönen: Ferrari Now 'Much Stronger' F1 News. 12.3.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  149. Podium Must Not Be a One-Off - Vettel F1 News. 15.3.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  150. Vettel Defeats Mercedes in Malaysia F1 News. 29.3.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  151. Hamilton Wins ahead of Räikkönen F1 News. 19.4.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  152. Winners and Losers - Hungary F1 News. 27.7.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  153. Vettel Wins Thrilling Hungarian GP F1 News. 26.7.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  154. Kulta, Heikki: Ferrarilla voittopaineita juhlakisaansa - 900 GP:n haamuraja rikkoutuu Urheilu. 21.8.2015. Helsingin Sanomat (HS). Viitattu 20.12.2015. (suomeksi)
  155. Winners and Losers - Belgium F1 News. 24.8.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  156. Vettel Takes Singapore Pole Position F1 News. 19.9.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  157. Singapore Stats - Vettel Surpasses Senna's Win Tally F1 News. 20.9.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  158. Mexico City Stats - Rosberg Secures First Career Hat trick F1 News. 1.11.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  159. Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla Ilta-Sanomat. 26.3.2017. Viitattu 4.4.2017.
  160. Nyt se on varmaa: Maurizio Arrivabene sai potkut, hamuaa lisää valtaa Juventuksessa www.iltalehti.fi. Viitattu 8.1.2019.
  161. Noble, Jonathan: Ferrari's Mission Winnow Formula 1 team 'here to stay' for 2019 F1 News. 12.3.2019. Autosport.com. Viitattu 11.7.2019. (englanniksi)
  162. 1961 Constructors Championship ESPN. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  163. 1961 Constructors Standings Results - Archive 1950-2016. Formula1.com. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  164. 1965 Constructors Championship ESPN. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  165. 1965 Constructors Standings Results - Archive 1950-2016. Formula1.com. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  166. Straw, Edd: Analysis: The Historical Impact of F1's New Double Points Rule F1 News. 10.12.2013. Autosport.com. Viitattu 27.9.2015. (englanniksi)
  167. Mika Salo - Finland ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  168. Saunders, Nate: Ferrari's move to appoint Mattia Binotto leaves key questions to be answered F1 News. 7.1.2019. ESPN. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)
  169. Ferrari confirm Binotto replaces Arrivabene as Team Principal Formula1.com. 7.1.2019. Formula One World Championship Limited. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

  Scuderia Ferrari Mission Winnow

Tallipäälikkö:
  Mattia Binotto

Kilpakuljettajat:
5.   Sebastian Vettel · 16.   Charles Leclerc

Testikuljettajat:
  Antonio Fuoco ·   Antonio Giovinazzi ·   Brendon Hartley ·   Davide Rigon ·   Pascal Wehrlein

Formula 1 -autot:
125 F1 · 166 F2 · 275 F1 · 240 F1 · 375 F1 · 212 F1 · 625 F1 · 500 F2 · 553 F2 · 553 F1 · 555 F1 · D50 · 801 F1 · Dino 156 F2 · 246 F1 · 412 MI · 256 F1 · 246 P F1 · 156 F1 · 156 F1-63 · 158 F1 · 512 F1 · 246 F1-66 · 312 F1-66 · Dino 246 Tasmania · 312 F1-67 · Dino 166 F2 · 312 F1-68 · 312 F1-69 · 312 B · 312 B2 · 312 B3-73 · 312 B3-74 · 312 T · 312 T2 · 312 T3 · 312 T4 · 312 T5 · 126 CK · 126 C2 · 127 C3 · 128 C4 · 156-85 · F1-86 · Cart · F1-87 · F1-87/88C · F1-89 · F1-90 · F1-91 · 643 · F92 A · F93 A · 412 T1 · 412 T2 · F310 · F310 B · F300 · F399 · F1-2000 · F2001 · F2002 · F2003-GA · F2004 · F2005 · 248-F1 · F2007 · F2008 · F60 · F10 · 150° Italia · F2012 · F138 · F14 T · SF15-T · SF16-H · SF70H · SF71H · SF90