Dan Gurney
Dan Gurney (13. huhtikuuta 1931 Port Jefferson, New York, Yhdysvallat – 14. tammikuuta 2018[1]) oli eräs amerikkalaisen autourheiluhistorian merkittävimpiä nimiä.[2][3][4] Hän syntyi Port Jeffersonissa, New Yorkissa, mutta muutti jo teini-ikäisenä Kaliforniaan. Dan Gurney muistetaan paitsi kilpa-ajajana myös tallipäällikkönä ja autonvalmistajana. Hän on yksi neljästä amerikkalais-syntyisestä Formula 1 kuljettajasta, jotka ovat voittaneet GP-osakilpailun (Indy 500 pois lukien).[5][6][7] Formula 1:n lisäksi Gurney on kilpaillut voitokkaasti myös IndyCar, NASCAR, Can-Am ja Trans Am sarjoissa. Vuonna 1967, voitettuaan A. J. Foytin kanssa Le Mansin 24 tunnin ajon, hän täysin mielijohteesta ruiskutti shampanjaa yleisön sekaan juhliessaan palkintokorokkeella.[8] Tämän perinteen aloittamisen lisäksi hän keksi ensimmäisenä lisätä pienen lisäpalan auton takasiiven takareunaan. Tämä lisäpala tunnetaan nykyisin nimellä Gurney-flap.[9] Sen tehtävänä on lisätä siiven luomaa alaspäin suuntautuvaa voimaa kuitenkaan häiritsemättä virtauksia kuin aivan minimaalisesti.
| Dan Gurney | |
|---|---|
.jpg) Dan Gurney vuonna 1970 |
|
| Henkilötiedot | |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1959-1968, 1970 |
| Talli(t) | Lotus, Brabham, Eagle, McLaren |
| Kilpailuja | 87 |
| Maailmanmestaruuksia | 0 |
| Voittoja | 4 |
| Palkintosijoja | 19 |
| Paalupaikkoja | 3 |
| Nopeimpia kierroksia | 6 |
| MM-pisteitä | 133 |
| Ensimmäinen kilpailu | Ranskan GP 1959 |
| Ensimmäinen voitto | Ranskan GP 1962 |
| Viimeinen voitto | Belgian GP 1967 |
| Viimeinen kilpailu | Britannian GP 1970 |
Formula 1 -ura
muokkaaKuljettajana
muokkaaAjettuaan Ferrarilla Le Mansin 24 tunnin ajon vuonna 1958, Gurney sai kutsun tulla testaamaan Ferrarin GP-autoa. Testi sujui hyvin ja niinpä Gurney aloitti Formula 1 uransa Ferrarin tallissa seuraavana vuonna. Neljästä ajamastaan kisasta kahdessa Gurney pääsi palkintosijoille[3][4][10][11][12], mutta tallin tiukka kuri ei sopinut hänelle, joten ura Ferrarin ratissa loppui tuohon kauteen. Vuonna 1960 hän ajoi seitsemän kisaa yksityistallin BRM:lla, joista kuusi päättyi keskeytykseen. Hollannin GP:ssä tuona vuonna sattui myös Gurneyn uran vakavin onnettomuus. BRM:n jarrujen pettäminen aiheutti ulkoisten vammojen lisäksi kauaskantoisen epäluulon insinöörejä kohtaan. Tosin, ironista kyllä, onnettomuuden seurauksena Gurney myös muutti ajotapaansa jarruja säästävämmäksi, josta oli etenkin pitkissä kisoissa etua kilpakumppaneihin nähden. Uusien sääntöjen myötä vuonna 1961 Gurney ja Jo Bonnier ajoivat Porschen tehdastiimin autolla tallitovereina täyden kauden sijoittuen kolmasti kakkoseksi. Porschen tuotua seuraavaksi kaudeksi uuden kahdeksansylinterisen moottorin, Gurney otti uransa ensimmäisen GP voiton Ranskan GP:ssä.[4][13] Voitto oli Porschen tallille ensimmäinen – ja samalla viimeinen.[14] Korkeiden kustannusten vuoksi Porsche vetäytyi Formula ykkösistä kauden 1962 jälkeen.[13] Gurney oli ensimmäinen kuljettaja, kenet Jack Brabham palkkasi vastaperustetun kilpa-tallinsa kuljettajaksi. Brabham itse voitti autollaan GP-sarjan ulkopuolisen kilpailun Stuttgartissa vuonna 1963 – Gurney oli voittanut Porschella samaisen kilpailun vuotta aiemmin –, mutta ensimmäisen varsinaisen GP-voiton Brabhamille toi nimenomaan Gurney voittamalla jälleen Ranskan GP:n vuonna 1964.[15][16][17] Kaikkiaan kilpa-ajajan urallaan Gurney voitti Brabham-tallissa kaksi kilpailua ja pääsi kymmenen kertaa palkintokorokkeelle. Näihin kymmeneen mahtuu myös viiden perättäisen kilpailun putki kaudella 1965.[18]
Valmistajana
muokkaaVuonna 1962 Gurney ja Carroll Shelby alkoivat suunnitella omaa, amerikkalaista, kilpa-autoa, joka kykenisi haastamaan parhaat eurooppalaiset kilpailijansa. Shelbyn onnistui suostutella rengasvalmistaja Goodyear mukaan sponsoroimaan tallia ja horjuttamaan samalla kilpailijansa Firestonen valta-asemaa. Goodyearin pääjohtaja Victor Holt ehdotti tallin nimeksi All American Racingia. Gurneyn mielestä ajatus kuulosti lähinnä kiihkoisänmaalliselta, mutta katsoi olevansa pakotettu suostumaan sponsorien ideoihin. Alkuperäinen tähtäin oli Indiapolisissa Goodyearin ja Firestonen kaksintaistelussa, mutta Gurneyn mielenkiinto oli enemmänkin katuratakilpailuissa, eritoten Euroopassa. Hän halusi voittaa Formula 1:n maailmanmestaruuden American Grand Prix Eaglella. Varsinainen F1-projekti kantoi nimeä Anglo American Racing koska moottorintoimittajapartnerina mukaan liittyi englantilainen Weslake. Weslaken V12 moottori ei vielä ehtinyt valmistua kaudelle 1966, joten tiimi joutui turvautumaan pahasti vanhanaikaiseen 2,7-litraiseen nelisylinteriseen Coventry Climax moottoriin. Anglo American Racing teki F1-debyyttinsä kauden toisessa kilpailussa, Belgian GP:ssä.[19] Gurney saalisti tiimin ensimmäiset pisteet sijoittumalla viidenneksi Reimsin radalla ajetussa Ranskan GP:ssä.[20] Seuraavalla kaudella tiimi ei päässyt kertaakaan maaliin kauden kolmessa ensimmäisessä GP:ssä, mutta 18. kesäkuuta 1967 Gurney otti historiallisen voiton Belgian GP:ssä. Gurney starttasi matkaan ensimmäisen rivin keskimmäiseltä paikalta ja liimautui Jim Clarkin Lotuksen sekä Jackie Stewartin BRM:n kantaan. Clark joutui vaikeuksiin kierroksella 12 ja sen seurauksena putosi sijalle 9. Gurney puolestaan ajoi koko kilpailun nopeimman kierrosajan kilpailun 19. kierroksella. Kaksi kierrosta myöhemmin hän ohitti Stewartin ja ajoi maaliin voittajana yli minuutin erolla.[21] Juuri viikkoa aiemmin Gurney oli A. J. Foytin parina voittanut legendaarisen LeMansin 24 tunnin kilpailun[3][4][22], jossa Gurney ensi kertaa ruiskutti voittoshampanjat yleisön päälle – tapa josta sittemmin on tullut perinne kaikissa kilpailuissa.[23] Belgian GP:n voitto oli AAR tiimin historian yksinäinen huippu.[19] Moottoriongelmat eivät jättäneet Eaglea rauhaan. 1967 Saksan GP:ssa Nürburgringilla vaihdelaatikko petti[24] kaksi kierrosta ennen maalia 42 sekunnin johtoasemasta. Saman vuoden lopulla Gurney sijoittui Kanadan GP:ssa kolmanneksi, jonka jälkeen tiimin auto kesti ainoastaan yhden kerran ruutulipulle asti kaudella 1968.[19][25] Kauden 1968 Gurney päätti McLaren tallin autolla.[3][4] Kaudella 1970 Gurney palasi vielä kolmasti Formula 1 kilpailuun sijoittuen McLarenilla kuudenneksi Ranskan GP:ssa.[26] Sitä seuraava Britannian GP jäi sitten F1 uran viimeiseksi.
F1-tulokset
muokkaaAmerican Champ Car
muokkaaVuosina 1962–1970 Gurney kilpaili säännöllisesti myös Indy 500 kilpailuissa.[28] Alkuun menestystä ei tahtonut tulla vaan sijoitukset olivat vuotta 1963 (7.) lukuun ottamatta viidennentoista heikommalla puolella. Kolmessa viimeisessä ajamassaan Indy 500 kilpailussa Gurney kuitenkin sijoittui joka kerta palkintosijoille. 1968 ja 1969 sijoitus oli toinen ja viimeisessä kisassa kolmas. Vuonna 1969 Gurney ei lainkaan osallistunut Formula 1:n GP-sarjaan vaan sen sijaan kilpaili USAC Champ Car sarjassa sekä CanAm sarjassa. 28 ajamassaan Champ Car kilpailussa Gurney sijoittui 18 kertaa kymmenen parhaan joukkoon ja voitti näistä kilpailuista seitsemän[29]. Näillä pisteillä hän sijoittui sarjassa neljänneksi huolimatta siitä että osallistui keskimäärin vain joka toiseen kilpailuun.
Indy 500 tulokset
muokkaa| Kausi | Runko | Moottori | Lähtöruutu | Tulos |
|---|---|---|---|---|
| 1962 | Thompson | Buick | 8. | 20. |
| 1963 | Lotus | Ford | 12. | 7. |
| 1964 | Lotus | Ford | 6. | 17. |
| 1965 | Lotus | Ford | 3. | 26. |
| 1966 | Eagle | Ford | 19. | 27. |
| 1967 | Eagle | Ford | 2. | 21. |
| 1968 | Eagle | Ford | 10. | 2. |
| 1969 | Eagle | Ford | 10. | 2. |
| 1970 | Eagle | Ford | 11. | 3. |
Tiimipäällikkö
muokkaa1970 Gurney ja hänen suojattinsa David Swede Savage ajoivat identtisillä, tehtaan tukemilla Barracudilla SCCA Trans-Am sarjaa. Formula ykkösistä vetäytymisensä jälkeen Gurney omistautui täysin roolilleen autonvalmistajana ja tiimipäällikkönä. Vuodesta 1970 lähtien hän oli All American Racers'in toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja ainoa omistaja. Tiimin meriittilistalla on voitot Indy 500, Sebring 12h ja Daytona 24h kilpailuista. Kaikkiaan tiimi on voittanut 78 kilpailua ja kahdeksan mestaruutta. Gurneyn asiakastiimit ovat samaan aikaan voittaneet viisi kertaa Indy 500 kilpailun sekä kolme mestaruutta. AAR vetäytyi CART-sarjasta vuonna 1986 mutta vain menestyäkseen IMSA GT-protyyppien mestaruussarjassa. Vuosina 1992 ja 1993 Toyota Eagle voitti 17 osakilpailua peräjälkeen, molempina vuonna sekä kuljettajien että valmistajien mestaruuden sekä edellä mainitut Daytonan ja Serbringin klassikot. Tiimi palasi CART-sarjaan Toyotan tehdastiimin ominaisuudessa vuonna 1996 mutta vetäytyi jälleen 1999 rengastoimittaja Goodyearin vetäydyttyä sarjasta ja moottorintoimittaja Toyotan lopetettua yhteistyön tiimin kanssa.[30][31] Vuonna 2000 Dan Gurneyn poika ajoi Toyota Atlantic sarjassa AAR:n väreissä isän toimiessa tallipäällikkönä.[32]
Lähteet
muokkaa- ↑ Glendenning, Mark: Dan Gurney, 1931-2018 F1 News. 14.1.2018. Racer. Viitattu 15.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Malsher, David: Dan Gurney obituary: 1931-2018 F1 News. 15.1.2018. Autosport.com. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Dan Gurney - United States ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Dan Gurney Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Richie Ginther - United States ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Phil Hill - United States ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Peter Revson - United States ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Samppanjan suihkuttelun keksinyt F1-tähti on poissa - ”En tiennyt aloittavani traditiota” iltalehti.fi. Viitattu 19.1.2018.
- ↑ Throttle-Back Thursday: Behind the creation of the small but mighty Gurney flap Car Life. 18.1.2018. Autoweek. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Brooks and Ferrari shine amid the tedium ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 'Superior' Moss dominates in the heat ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 1959 Driver Standings: Dan Gurney Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Porsche Teams. ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Gurney gives Porsche its sole win ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 1963 SOLITUDE GRAND PRIX Races. Motorsport Magazine. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 1963 Solitude GP Races. ChicaneF1.com. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Gurney gives Brabham his first win ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 1965 Driver Standings: Dan Gurney Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Eagle Teams. ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 1966 French Grand Prix - RACE RESULT Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Gurney capitalises to take victory ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 35èmes Grand Prix d´Endurance les 24 Heures du Mans 1967 1967 24 Hours of Le Mans Results and Competitors. 24 Heures du Mans. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Dan Gurney dead: Former F1 and Le Mans winner who started trend of spraying champagne dies, aged 86 Sport - Motor Racing. 15.1.2018. The Independent. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Hulme extends lead with Nurburgring victory ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ A Brabham one-two at Mosport ESPN. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ 1970 Driver Standings: Dan Gurney Formula1.com. Formula One World Championship. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Dan Gurney Drivers. ChicaneF1.com. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Dan Gurney Indianapolis 500 Stats Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Arkistoitu 1.8.2019. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Dan Gurney Drivers. Driver Database (Db). Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ All American Racers Teams. Speedsport Magazine. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ CART: AAR rule out 2000 entry CART/Champ Car News. 21.12.1999. Autosport.com. Arkistoitu 11.1.2019. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Gurney back on scene already CART/Champ Car News. 3.1.2000. Autosport.com. Arkistoitu 11.1.2019. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa