Jim Clark

brittiläinen kilpa-autoilija
Tämä artikkeli käsittelee autourheilijaa. Tietotekniikkayrittäjästä katso James H. Clark.

James "Jim" Clark Jr. (4. maaliskuuta 1936 Kilmany, Skotlanti7. huhtikuuta 1968 Hockenheim, Baden-Württemberg, Saksa) oli brittiläinen kilpa-autoilija.[1][2][3][4][5] Hän syntyi skotlantilaisen farmarin poikana ja voitti urallaan kaksi Formula 1 -maailmanmestaruutta (1963 ja 1965).[1][2][4] Voittaessaan 26-vuotiaana F1-maailmanmestaruuden vuonna 1963 hän oli nuorin tähän yltänyt ja piti tätä ennätystä aina vuoteen 1972, jolloin brasilialainen Emerson Fittipaldi voitti mestaruuden 25-vuotiaana.[6][7] Ennen Clarkia ainoa alle 30-vuotiaana mestaruuden voittanut oli 29-vuotiaana tittelin saavuttanut brittiläinen Mike Hawthorn.[8]

Jim Clark
Henkilötiedot
Koko nimi James Clark Jr.
Syntynyt4. maaliskuuta 1936
Kilmany, Skotlanti
Kuollut7. huhtikuuta 1968 (32 vuotta)
Hockenheim, Baden-Württemberg, Saksa
Kansalaisuus  Iso-Britannia
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet 19601968
Talli(t) Lotus
Kilpailuja 73 (72 starttia)
Maailman­mestaruuksia 2 (1963, 1965)
Voittoja 25
Palkintosijoja 32
Paalupaikkoja 33
Nopeimpia kierroksia 28
MM-pisteitä 255 (274)
Ensimmäinen kilpailu Hollannin Grand Prix 1960
Ensimmäinen voitto Belgian Grand Prix 1962
Viimeinen voitto Etelä-Afrikan Grand Prix 1968
Viimeinen kilpailu Etelä-Afrikan Grand Prix 1968

Formula 1 -urallaan Clark ajoi 72 MM-sarjan GP:tä ja voitti niistä 25.[2] Hänellä on viidenneksi eniten paalupaikkoja Formula 1 -historiassa, 33, eli saman verran kuin nelinkertaisella maailmanmestarilla Alain Prostilla. Kilpailun nopeimpia kierroksia hänelle kertyi 28 ja MM-pisteitä 274. Huomionarvoista Clarkin tilastoja katsottaessa on se, että hän sijoittui urallaan ainoastaan kerran toiseksi ja että hänen paalupaikkaprosenttinsa on suurempi kuin toisen kovan aika-ajajan, Ayrton Sennan. Brittiläisessä The Times -sanomalehdessä Clark äänestettiin kaikkien aikojen parhaaksi Formula 1 -kuskiksi.

Lisäksi Clark voitti ensimmäisenä eurooppalaisena sitten skotlantilais-italialaisen Dario Restan Indianapolisin 500 mailin ajon vuonna 1965, toisella yrittämällään.[1][2][4][5][9][10][11][12][13] Jim Clark oli Graham Hillin ohella 1960-luvun suurimpia kuljettajia.

Jim Clark saavutti uransa aikana kahdeksan Grand Slamia eli enemmän kuin kukaan muu F1-historiassa.[14][15]Clark osallistui 59 MM-sarjan ulkopuoliseen kilpailuun, joista hän voitti 19.[16]

Clark voitti molemmat mestaruudet ylivoimaisesti piste-erojen ollessa 25 ja 14 MM-pistettä (vuosina 1963 ja 1965).[17]

F1-ura

muokkaa
 
Jim Clark Saksan GP:ssä 1962

Ennen F1-uraansa Clark oli ajanut rallia ja rata-autoilua sekä toiminut Lotus-tallinsa testikuljettajana (ajaen samalla Formula 2 -sarjaa). Clarkista ei ollut kuitenkaan hyväksi testikuljettajaksi, sillä ainutlaatuisen lahjakkuutensa avulla hän sovitti aina ajotyylinsä autoon sopivaksi, sen sijaan että olisi säätänyt autoa tyyliinsä sopivaksi. Vuonna 1960 hänestä tuli tallinsa virallinen kilpakuljettaja. Ensimmäisenä kautenaan Clark menestyi kohtalaisesti: 8 pistettä ja MM-sarjan kymmenes sija[18]. Vuonna 1961 Clark keräsi jo 11 pistettä ja oli seitsemäs lopputuloksissa[19]. Samana vuonna hän oli osallisena suuressa onnettomuudessa Italian GP:ssä, kun Ferrari-kuljettaja Wolfgang von Trips osui Clarkin Lotukseen ja osuman seurauksena Tripsin auto lensi reunakaiteeseen surmaten Tripsin ja 15 katsojaa[20]. Vuonna 1962 Clark saavutti ensimmäisen F1-voittonsa Belgian GP:ssä ja nousi näin taistelemaan mestaruudesta maanmiehensä Graham Hillin kanssa[21]. Päätöskisassa Etelä-Afrikan East Londonissa Clark oli matkalla kohti maailmanmestaruutta, kunnes hänen Lotus-autoonsa tuli öljyvuoto. Hill vei kilpailun voiton ja maailmanmestaruuden pistein 42, Clark oli toinen 30 pisteellä[22].

Vuonna 1963 Clark voitti kauden kymmenestä kilpailusta seitsemän, oli kerran toinen ja kerran kolmas. Clark voitti maailmanmestaruuden ja toiseksi tulleen Hillin pistein 54–29.[23]Clarkin voittoprosentti oli 70% ja hän sai eniten voittoja kauden aikana siihenastisista kuljettajista.

Seuraavana vuonna Clarkin lisäksi mestaruusmahdollisuudet olivat myös Hillillä ja britti John Surteesilla. Clark oli päätöskilpailun viimeiselle kierrokselle lähdettäessä vielä matkalla maailmanmestaruuteen, kunnes autoon tuli öljyvuoto, niin kuin kaksi vuotta aiemminkin. Tällä kertaa Clark ei joutunut keskeyttämään, mutta jäi kolmanneksi. Surtees vei mestaruuden ennen Hilliä pistein 40–39, Clark keräsi 32 pistettä[24].

Vuosi 1965 oli Clarkille vain voittojen ja keskeytyksien kausi. Mestaruudesta hän joutui taistelemaan paljon kovemmin kuin kaksi vuotta sitten, mutta silti hän voitti mestaruuden ennen Hilliä pistein 54–40[25]. Clark on ensimmäinen kuljettaja, joka on voittanut toisen F1-mestaruuden alle 30-vuotiaana.

Clarkin viimeiset vuodet olivat vuoristorataa johtuen lähinnä auton epäluotettavuudesta. Vuonna 1966 hän jäi kuudenneksi 16 pisteellä päästessään ainoastaan kolme kertaa maalin ajamissaan kahdeksassa kilpailussa[26]. Vuonna 1967 hän oli kolmas keräten 41 pistettä[26]. Maaliin Clark pääsi kaudella 1967 yhdessätoista kilpailussa kuusi kertaa, voittaen muun muassa kauden kaksi viimeistä GP:tä[26]. Viimeisenä kautenaan 1968 hän keräsi ennen kuolemaansa 9 pistettä voittamalla kauden ensimmäisen GP:n Etelä-Afrikan Kyalamissa[27]. Hän lähti tuohon kisaan paalupaikalta ja ajoi myös nopeimman kierroksen[27]. Clarkin sijoitus kaudella 1968 loppupisteissä oli yhdestoista[27].

Clarkin kuolema

muokkaa

Clarkia ei yleisesti ottaen lasketa F1-sarjan osakilpailussa kuolleiden kuljettajien joukkoon, sillä hän kuoli F2-luokan kilpailussa. Clark ajoi Lotuksella kyseisen sarjan kilpailua Hockenheimin radalla Saksassa, kun auton rengas räjähti tuntemattomasta syystä ja Lotus törmäsi täydessä vauhdissa radan varrella olevaan puuhun kohtalokkain seurauksin.[28] Onnettomuudella ei ollut tiettävästi silminnäkijöitä. Sanotaan myös että Clarkin mukana päättyi yksi aikakausi Formula ykkösissä. Autoihin alkoi kaudella -68 ilmestyä sponsoritarroja ja siivetkin tekivät läpimurtonsa tuolla kaudella. Clarkista sanotaan myös, että hän oli viimeinen "vanhan hyvän ajan mestari", ajan jolloin kilpailijat olivat todellisia herrasmiehiä ja heitä kaikkia yhdisti vilpitön rakkaus kilpa-autoiluun.

Jim Clarkin museo sijaitsee hänen kotikaupungissa Duns'issa Skotlannissa lähellä Englannin ja Skotlannin rajaa.[29]

Kunniajäsenyydet

muokkaa
  • International Motorsports Hall of Fame 1990.[30]
  • Motorsports Hall of Fame of America 1990 (luokkana Open Wheel eli avorenkaiset).[31]
  • FIA Motorsport Hall of Fame.[3]

Tilastot ja saavutukset F1-sarjassa

muokkaa
Kausi Talli Voitot Paalupaikat Nopeimmat kierrokset Palkintosijat Pisteet
1960 Team Lotus 0 0 0 1 8
1961 Team Lotus 0 0 1 2 11
1962 Team Lotus 3 6 5 3 30
1963 Team Lotus 7 7 6 9 54 (73)
1964 Team Lotus 3 5 4 3 32
1965 Team Lotus 6 6 6 6 54
1966 Team Lotus 1 2 0 2 16
1967 Team Lotus 4 6 5 5 41
1968 Team Lotus 1 1 1 1 9
Yhteensä 25 33 28 32

255 (274)

(avain) (Vahvennetut kilpailut tarkoittavat paalupaikkaa ja kursivoidut nopeinta kierrosta)

Vuosi Talli Malli Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Sijoitus Pisteet
1960 Team Lotus Lotus 18 Climax I4 ARG MON INDY DUT
Kesk.
BEL
5
FRA
5
GBR
16
POR
3
ITA USA
16
10 8
1961 Team Lotus Lotus 21 Climax I4 MON
10
DUT
3
BEL
12
FRA
3
GBR
Ret
GER
4
ITA
Ret
USA
7
7 11
1962 Team Lotus Lotus 25 Climax V8 DUT
9
MON
Kesk.
BEL
1
FRA
Kesk.
GBR
1
GER
4
ITA
Kesk.
USA
1
RSA
Kesk.
2 30
1963 Team Lotus Lotus 25 Climax V8 MON
8
BEL
1
DUT
1
FRA
1
GBR
1
GER
2
ITA
1
USA
3
MEX
1
RSA
1
1 54 (73)
1964 Team Lotus Lotus 25 Climax V8 MON
4
DUT
1
BEL
1
FRA
Kesk.
GBR
1
ITA
Kesk.
3 32
Lotus 33 Climax V8 GER
Kesk.
AUT
Kesk.
USA
7
MEX
5
1965 Team Lotus Lotus 33 Climax V8 RSA
1
MON BEL
1
GBR
1
DUT
1
GER
1
ITA
10
USA
Kesk.
MEX
Kesk.
1 54
Lotus 25 Climax V8 FRA
1
1966 Team Lotus Lotus 33 Climax V8 MON
Kesk.
BEL
Kesk.
FRA
DNS
GBR
4
DUT
3
GER
Kesk.
6 16
Lotus 43 BRM H16 ITA
Kesk.
USA
1
MEX
Kesk.
1967 Team Lotus Lotus 43 BRM H16 RSA
Kesk.
3 41
Lotus 33 Climax V8 MON
Kesk.
Lotus 49 Ford V8 DUT
1
BEL
6
FRA
Kesk.
GBR
1
GER
Kesk.
CAN
Kesk.
ITA
3
USA
1
MEX
1
1968 Team Lotus Lotus 49 Ford V8 RSA
1
ESP MON BEL DUT FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 11 9

Lähteet

muokkaa
  • Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit. (2. painos) WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6
  • Kärkkäinen, Juha: Suomalainen Formula 1 -historia 1950–96. Hämeenlinna: Alfamer Oy, 1996. ISBN 951-9153-98-5

Viitteet

muokkaa
  1. a b c Loman, Petri: ”Jim Clark”, Formula 1 -legendat, s. 52–58. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
  2. a b c d Jim Clark - Great Britain ESPN. Arkistoitu 7.11.2018. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  3. a b Jim Clark Hall of Fame: Decade 1960–1969. FIA. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  4. a b c Jim clark Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  5. a b Jim Clark Hall of Fame. Formula 1.com. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  6. Clark makes it a magnificent seven ESPN. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  7. Fittipaldi becomes F1's youngest champion Espn. Arkistoitu 19.2.2018. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  8. Hawthorn's title on another day of tragedy ESPN. Arkistoitu 21.1.2016. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  9. Race Results - Indianapolis 500 - 1965 Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Arkistoitu 7.11.2018. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  10. Race Results - Indianapolis 500 - 1916 Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Arkistoitu 23.2.2018. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  11. Dario Resta Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  12. English, Tom: The Laps of a God Scotland on Sunday (Edinburgh, Scotland). 27.2.2005. Arkistoitu 25.10.2012. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  13. Shea, Greg: Racing History: The Greatest Races: 1965 Indianapolis 500 22.5.2001. The Auto Channel. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  14. Grand Chelem The Formula 1 Wiki. Viitattu 10.8.2017. (englanniksi)
  15. Weekend domination - F1’s Grand Slam winners F1 News. 6.5.2016. Formula 1.com. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  16. Jim CLARK - Involvement Non World Championship • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 19.9.2022.
  17. Statistics Drivers - World Champion titles - Gap • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 13.1.2023.
  18. Kärkkäinen, s. 15
  19. Kärkkäinen, s. 16
  20. Motorsport Memorial - Albino Albertini Motorsport Memorial. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  21. Melart & Melart, s. 94
  22. Kärkkäinen, s. 17
  23. Kärkkäinen, s. 18
  24. Kärkkäinen, s. 19
  25. Kärkkäinen, s. 20
  26. a b c Kärkkäinen, s. 21
  27. a b c Kärkkäinen, s. 22
  28. Drivers: Jim Clark GrandPrix.com. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  29. The Jim Clark Room Duns.bordernet.co.uk. Arkistoitu 21.5.2016. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  30. James "Jim" Clark Jr. Hall of Fame Members. International Motorsports Hall of Fame. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
  31. Jim Clark, Open Wheel, Class of 1990 Inductees. Motorsports Hall of Fame of America. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa