Formula 1 -kausi 1982

Formula 1 -kausi 1982 oli sarjan 33. kausi ja samalla yksi historian erikoisimmista kausista. Kaudella ajettiin 16 osakilpailua, joissa nähtiin 11 eri voittajaa. Mestaruuden vei lopulta vain yhden osakilpailun voittanut Keke Rosberg. Valmistajissa mestariksi palkittiin Ferrari.[1]

Formula 1 -kausi 1982
Järjestäjä FISA, FIA, Formula One Group
Järjestyksessä oleva kausi 33.
Kilpailuja 16
Kuljettajia 40 38 osallistui kilpailuun
Valmistajia 18
Moottoreiden valmistajat Yhdistynyt kuningaskunta Cosworth
Saksa BMW
Ranska Renault
Italia Alfa Romeo
Ranska Matra
Italia Ferrari
Yhdistynyt kuningaskunta Hart
Rengasvalmistaja(t) G M A P
Kuljettajien mestari Suomi Keke Rosberg (44p.)
Valmistajien mestari Italia Ferrari (74p.)
Eniten voittoja Ranska Didier Pironi
Yhdistynyt kuningaskunta John Watson
Ranska Alain Prost
Itävalta Niki Lauda
(Kaikki 2 kpl)
← 1981 1983 →
Keke Rosberg voitti kuljettajien maailmanmestaruuden.
Scuderia Ferrari voitti valmistajien maailmanmestaruuden 126C2:lla.

Kauden aikana kuoli kaksi kuljettajaa, joista Ferrarin Gilles Villeneuve kuoli Belgian GP:n aika-ajoissa sattuneessa kolarissa ja nuori tulokaskuljettaja Riccardo Paletti Kanadan osakilpailussa.[2][1] Lisäksi Didier Pironi kolaroi itsensä hengenvaarallisesti ulos kauden viidenneksi viimeisen osakilpailun, Saksan GP:n, harjoituksissa. Ennen kolarointia Pironi oli MM-sarjan johdossa, mutta onnettomuudesta aiheutuneet jalkamurtumat päättivät hänen kilpauransa.[1]

Yhteenveto muokkaa

Kausi 1982 oli yksi F1-historian tasaisimpia. 16 osakilpailua sisältäneellä kaudella nähtiin 11 eri osakilpailuvoittajaa: Alain Prost, Niki Lauda, Didier Pironi, John Watson, Riccardo Patrese, Nelson Piquet, René Arnoux, Patrick Tambay, Elio de Angelis, Keke Rosberg ja Michele Alboreto. Voitot jakaantuivat seitsemälle eri tallille: Renault, McLaren, Ferrari, Brabham, Lotus, Williams ja Tyrrell.[1]

Kausi alkoi Etelä-Afrikan osakilpailulla, missä kuljettajat menivät FISAn ehdottaman uuden superlisenssisäännön vuoksi lakkoon ja he lukittautuivat hotelliin. Osapuolet pääsivät väliaikaiseen sopuun ja kuljettajat osallistuivat kilpailuun.[3]

Prost voitti kauden alussa kaksi ensimmäistä kilpailua. Kauden toisen kilpailun, Brasilian GP:n, voittoon hän nousi, kun edellä ajaneiden Piquet'n ja Rosbergin suoritukset hylättiin autojen alipainon vuoksi.[1] Huomiota herätti myös Williams-kuljettaja Carlos Reutemannin lopettamispäätös.[4] Williamsin tallipäällikkö Frank Williams palkkasi Rosbergin tallikaveriksi Derek Dalyn, kun edellisellä kaudella ajanut Alan Jones ilmoitti ennen kauden alkua siirtyvänsä muihin sarjoihin.

Kauden kolmannessa osakilpailussa Long Beachissa paluun F1-sarjaan tehnyt Niki Lauda ajoi McLarenilla voittoon ensi kertaa sitten kauden 1978. Keskeytyksestään huolimatta Prost jatkoi pistejohdossa.[5]

Seuraavassa osakilpailussa San Marinon GP:ssä Imolassa huomiota herättivät eniten FOCA-yhdistykseen kuuluvien tallien Brabhamin, Williamsin, Lotuksen, McLarenin, Ligierin, Arrowsin, Marchin, Fittipaldin, Ensignin ja Theodoren muodostama boikotti FIA:ta kohtaan. Boikotti koski Piquet'n ja Rosbergin hylkäystä Brasilian GP:ssä. Ferrari-kuljettajat Pironi ja Villeneuve ajoivat helppoon kaksoisvoittoon, mutta vastoin tallin tahtoa Pironi ajoi ruutulipulle ennen Villeneuvea. Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi tallitoverilleen.[6][1]

Belgian GP:ssä voittoon ajoi McLaren-kuljettaja Watson ohitettuaan viimeisillä kierroksilla pitkään johdossa ajaneen Rosbergin. Eniten huomiota sai kuitenkin Villeneuven kuolema aika-ajoissa tämän törmättyä Jochen Massin Marchiin. Auto lensi ilmaan ja osui keula edellä maahan. Villeneuve irtaantui repeytyneistä turvavöistään, lensi päin verkkoaitaa ja kuoli sairaalassa myöhemmin illalla niskanmurtumaan.[2][1]

Kauden kuudes osakilpailu Monacon GP sisälsi mielenkiintoiset viimeiset kierrokset. Kolme kierrosta ennen maalia kärjessä ajaneen Prostin auto pyörähti shikaanissa ja hajosi kaiteeseen. Johtoon noussut Patrese pyörähti toiseksi viimeisellä kierroksella Loewsin mutkassa, johon auto sammui. Kärkipaikan ottaneen Pironin autosta loppui polttoaine, samoin kuin hänen jälkeensä kilpailun kärkeen nousseen Andrea de Cesariksen Alfa Romeosta. Patrese onnistui uudelleenkäynnistämään Brabhaminsa ja ajoi voittajana maaliin saaden palkintokorokkeelle rinnalleen kilpailun keskeyttäneet Pironin ja de Cesariksen.[1][7]

Kauden puolivälissä Watson johti sarjaa 30 pisteellä. Häntä seurasivat Pironi (20), Prost (18) ja Rosberg (16). Pironi onnistui kuitenkin keräämään seuraavista kolmesta kilpailusta peräti 19 pistettä Watsonin jäädessä pisteittä. Watson ja Prost alkoivat pudota mestaruustaistelusta Rosbergin sinnitellessä mukana. Pironin mestaruus näytti melko varmalta ja hänestä olisi voinut tulla ensimmäinen ranskalainen F1-maailmanmestari, kun ero Rosbergiin oli 11 kilpailun jälkeen peräti 16 pistettä.

Kohtalo puuttui kuitenkin jälleen kerran tapahtumien kulkuun. Saksan GP:n vapaissa harjoituksissa satoi kaatamalla, mutta sarjaa johtanut Pironi päätti yrittää vielä yhtä nopeata kierrosta. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään sateen läpi, vaan törmäsi Alain Prostin Renault'hon ja katkaisi jalkansa.[1][8] Monista leikkauksista ja toimenpiteistä huolimatta Pironi vannoi palaavansa Formula 1:iin, mikä jäi kuitenkin toteutumatta.[8] Ilman tätä onnettomuutta Pironi olisi hyvinkin saattanut voittaa F1-mestaruuden.

Itse kilpailussa Saksan GP:n voittoon ajoi Villeneuvea tuurannut Patrick Tambay. Kilpailun johdossa ollut Nelson Piquet yritti ohittaa kierroksella Eliseo Salazaria, jolloin molempien kisa päättyi kolariin. Piquet'n ja Salazarin välille syntyi tappelu, jonka ratavirkailijat lopulta keskeyttivät.[9]

Pironin onnettomuus antoi neljälle muulle kuljettajalle mahdollisuudet mestaruuteen (Rosberg, Watson, Prost, Lauda). Saksan GP:tä seuranneessa Itävallan GP:ssä Prostin mestaruusmahdollisuudet kariutuivat tekniseen vikaan ja keskeytykseen johtoasemasta viisi kierrosta ennen maaliviivaa. Kilpailun voitolla Prost olisi ollut vahvasti kiinni mestaruudessa. Voittoon ajoi Lotus-kuljettaja de Angelis vain 0,05 sekuntia ennen toiseksi tullutta Rosbergia.[10][1]

Rosberg näytti lähes ratkaisseen mestaruuden hyväkseen kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa Sveitsin GP:ssä (joka ajettiin todellisuudessa Ranskan Dijonissa) ajettuaan ensimmäisenä suomalaisena F1-kilpailun voittoon. Hän siirtyi MM-sarjan johtoon kolmen pisteen erolla, kun enää kaksi osakilpailua oli jäljellä. Ainoat uhkaajat olivat Prost, Watson ja Lauda.[11] Pironi puolestaan oli edelleen sairaalassa.

Viimeistä edellisessä kilpailussa Italian GP:ssä Rosbergilla oli mahdollisuus varmistaa mestaruus. Yritys epäonnistui hänen jouduttua käymään varikolla etusiiven hajoamisen vuoksi. Pysähdys vei aikaa lähes kaksi minuuttia, mikä pudotti Rosbergin lopulta kahdeksanneksi. Kilpailussa neljänneksi ajanut Watson piti itsellään vielä mahdollisuuden mestaruuteen.[1][12]

Watson epäonnistui mestaruudentavoittelussaan Las Vegasin osakilpailussa jäädessään Michele Alboreton taakse toiseksi, Rosbergin sijoituttua viidenneksi. Mestaruus alkoi kallistua Rosbergille jo aika-ajoissa kun Watson ajoi yhdeksänneksi ja Rosberg nousi hänen eteensä kuudenneksi. Paalupaikalta lähtenyt Alboreto ajoi rauhassa maaliin lähes puoli minuuttia ennen Watsonia. Rosberg varmisti maailmanmestaruutensa, ollen näin ensimmäinen suomalainen F1-maailmanmestari.[1][13]

Kilpailut muokkaa

Nro Kilpailu Päivämäärä Rata Voittanut kuljettaja Voittanut talli Raportti
1   Etelä-Afrikan Grand Prix 23. tammikuuta Kyalami   Alain Prost   Renault Raportti
2   Brasilian Grand Prix 21. maaliskuuta Jacarepaguá   Alain Prost   Renault Raportti
3   Länsi-Yhdysvaltain Grand Prix 4. huhtikuuta Long Beach   Niki Lauda   McLaren-Ford Raportti
4   San Marinon Grand Prix 25. huhtikuuta Imola   Didier Pironi   Ferrari Raportti
5   Belgian Grand Prix 9. toukokuuta Zolder   John Watson   McLaren-Ford Raportti
6   Monaco Grand Prix 23. toukokuuta Monaco   Riccardo Patrese   Brabham-Ford Raportti
7   Itä-Yhdysvaltain Grand Prix 6. kesäkuuta Detroit   John Watson   McLaren-Ford Raportti
8   Kanadan Grand Prix 13. kesäkuuta Montréal   Nelson Piquet   Brabham-BMW Raportti
9   Hollannin Grand Prix 3. heinäkuuta Zandvoort   Didier Pironi   Ferrari Raportti
10   Britannian Grand Prix 18. heinäkuuta Brands Hatch   Niki Lauda   McLaren-Ford Raportti
11   Ranskan Grand Prix 25. heinäkuuta Paul Ricard   René Arnoux   Renault Raportti
12   Saksan Grand Prix 8. elokuuta Hockenheimring   Patrick Tambay   Ferrari Raportti
13   Itävallan Grand Prix 15. elokuuta Österreichring   Elio de Angelis   Lotus-Ford Raportti
14   Sveitsin Grand Prix 29. elokuuta Dijon   Keke Rosberg   Williams-Ford Raportti
15   Italian Grand Prix 12. syyskuuta Monza   René Arnoux   Renault Raportti
16   Las Vegasin Grand Prix 25. syyskuuta Las Vegas   Michele Alboreto   Tyrrell-Ford Raportti

MM-pisteet muokkaa

Kuljettajat muokkaa

Sija Kuljettaja RSA
 
BRA
 
USW
 
SMR
 
BEL
 
MON
 
USE
 
CAN
 
NED
 
GBR
 
FRA
 
GER
 
AUT
 
SUI
 
ITA
 
LVS
 
Pisteet
1   Keke Rosberg 5 DSQ 2 2 Kesk. 4 Kesk. 3 Kesk. 5 3 2 1 8 5 44
2   Didier Pironi 18 6 Kesk. 1 WD 2 3 9 1 2 3 DNS 39
3   John Watson 6 2 6 1 Kesk. 1 3 9 Kesk. Kesk. Kesk. 9 13 4 2 39
4   Alain Prost 1 1 Kesk. Kesk. Kesk. 7 NC Kesk. Kesk. 6 2 Kesk. 8 2 Kesk. 4 34
5   Niki Lauda 4 Kesk. 1 DSQ Kesk. Kesk. Kesk. 4 1 8 5 3 Kesk. Kesk. 30
6   René Arnoux 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 10 Kesk. Kesk. Kesk. 1 2 Kesk. 16 1 Kesk. 28
7   Patrick Tambay 8 3 4 1 4 Kesk. 2 DNS 25
8   Michele Alboreto 7 4 4 3 Kesk. 10 Kesk. Kesk. 7 Kesk. 6 4 Kesk. 7 5 1 25
9   Elio de Angelis 8 Kesk. 5 4 5 Kesk. 4 Kesk. 4 Kesk. Kesk. 1 6 Kesk. Kesk. 23
10   Riccardo Patrese Kesk. Kesk. 3 Kesk. 1 Kesk. 2 15 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 Kesk. Kesk. 21
11   Nelson Piquet Kesk. DSQ Kesk. 5 Kesk. DNQ 1 2 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 4 Kesk. Kesk. 20
12   Eddie Cheever Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. 2 10 DNQ Kesk. 16 Kesk. Kesk. Kesk. 6 3 15
13   Derek Daly 14 Kesk. Kesk. Kesk. 6 5 7 5 5 7 Kesk. Kesk. 9 Kesk. 6 8
14   Nigel Mansell Kesk. 3 7 Kesk. 4 Kesk. Kesk. Kesk. 9 Kesk. 8 7 Kesk. 7
15   Gilles Villeneuve Kesk. Kesk. DSQ 2 DNS 6
16   Carlos Reutemann 2 Kesk. 6
17   Andrea de Cesaris 13 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. 6 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 10 10 9 5
18   Jacques Laffite Kesk. Kesk. Kesk. 9 Kesk. 6 Kesk. Kesk. Kesk. 14 Kesk. 3 Kesk. Kesk. Kesk. 5
19   Mario Andretti Kesk. 3 Kesk. 4
20   Jean-Pierre Jarier Kesk. 9 Kesk. 4 Kesk. DNQ Kesk. Kesk. 14 Kesk. Kesk. Kesk. DNQ Kesk. Kesk. DNS 3
21   Marc Surer 7 9 8 5 10 Kesk. 13 6 Kesk. 15 Kesk. 7 3
22   Bruno Giacomelli 11 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 11 7 9 5 Kesk. 12 Kesk. 10 2
23   Eliseo Salazar 9 Kesk. Kesk. 5 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 13 DNQ Kesk. Kesk. DNQ 14 9 DNQ 2
24   Manfred Winkelhock 10 5 Kesk. DSQ Kesk. Kesk. Kesk. DNQ 12 DNQ 11 Kesk. Kesk. Kesk. DNQ NC 2
25   Mauro Baldi DNQ 10 DNQ Kesk. DNQ Kesk. 8 6 9 Kesk. Kesk. 6 DNQ 12 11 2
26   Chico Serra 17 Kesk. DNQ 6 DNPQ 11 DNQ Kesk. Kesk. 11 7 DNQ 11 DNQ 1
27   Brian Henton DNQ DNQ Kesk. Kesk. Kesk. 8 9 NC Kesk. 8 10 7 Kesk. 11 Kesk. 8 0
28   Jochen Mass 12 8 8 Kesk. DNQ 7 11 Kesk. 10 Kesk. 0
29   Slim Borgudd 16 7 10 0
30   Raul Boesel 15 Kesk. 9 8 DNPQ Kesk. Kesk. Kesk. DNQ DNQ Kesk. DNQ Kesk. DNQ 13 0
31   Roberto Guerrero DNQ DNQ Kesk. DNQ DNQ Kesk. Kesk. DNQ Kesk. DNQ 8 Kesk. Kesk. NC DNS 0
32   Derek Warwick Kesk. DNQ DNQ Kesk. Kesk. DNQ Kesk. Kesk. 15 10 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 0
33   Rupert Keegan DNQ Kesk. Kesk. DNQ 12 0
34   Geoff Lees Kesk. 12 0
  Teo Fabi DNQ DNQ DNQ NC Kesk. DNPQ DNQ Kesk. Kesk. DNQ Kesk. Kesk. Kesk. DNQ 0
  Riccardo Paletti DNQ DNQ DNQ Kesk. DNPQ DNPQ Kesk. Kesk. 0
  Tommy Byrne DNQ Kesk. DNQ DNQ Kesk. 0
  Jan Lammers DNQ DNQ DNQ Kesk. DNQ DNQ 0
  Emilio de Villota DNPQ DNPQ DNQ DNQ DNPQ 0
  Roberto Moreno DNQ 0
Sija Kuljettaja RSA
 
BRA
 
USW
 
SMR
 
BEL
 
MON
 
USE
 
CAN
 
NED
 
GBR
 
FRA
 
GER
 
AUT
 
SUI
 
ITA
 
LVS
 
Pisteet

Valmistajat muokkaa

Sija Valmistaja Runko Moottori Pisteet Voitot Palkintosijat Paalupaikat
1   Ferrari 126C2 Ferrari 021 74 3 11 3
2   McLaren-Ford MP4/1B Ford Cosworth DFV 69 4 8 0
3   Renault RE30B Renault-Gordini EF1 62 4 8 10
4   Williams-Ford FW07D
FW08
Ford Cosworth DFV 58 1 7 1
5   Lotus-Ford 87B
91
Ford Cosworth DFV 30 1 2 0
6   Tyrrell-Ford 011 Ford Cosworth DFV 25 1 2 0
7   Brabham-BMW BT50 BMW M12/13 22 1 2 1
8   Ligier-Matra JS17
JS17B
JS19
Matra MS81 20 0 4 0
9   Brabham-Ford BT49D Ford Cosworth DFV 19 1 3 0
10   Alfa Romeo 179D
182
182B
Alfa Romeo 1260 7 0 1 1
11   Arrows-Ford A3
A4
A5
Ford Cosworth DFV 5 0 0 0
12   ATS-Ford D5 Ford Cosworth DFV 4 0 0 0
13   Osella-Ford FA1C
FA1D
Ford Cosworth DFV 3 0 0 0
14   Fittipaldi-Ford F8D
F9
Ford Cosworth DFV 1 0 0 0
15   March-Ford 821 Ford Cosworth DFV 0 0 0 0
16   Theodore-Ford TY01
TY02
Ford Cosworth DFV 0 0 0 0
17   Toleman-Hart TG181C
TG183
Hart 415T 0 0 0 0
18   Ensign-Ford N180B
N181
Ford Cosworth DFV 0 0 0 0

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Rosberg Takes the Championship with Just One Win ESPN. Viitattu 9.7.2015. (englanniksi)
  2. a b John Watson Win for McLaren Overshadowed by Ferrari's Gilles Villeneuve's Death 9.5.1982. ESPN. Viitattu 9.7.2015. (englanniksi)
  3. Kanal, Samarth & Stuart, Greg: 10 unforgettable F1 moments from the month of January, from driver shootouts to surprise tests Formula1.com. 7.1.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 15.1.2022. (englanniksi)
  4. Piquet Wins before Ferrari Protests 21.3.1982. ESPN. Viitattu 9.7.2015. (englanniksi)
  5. Niki Lauda Takes First Win for almost Five Years at Long Beach 4.4.1982. ESPN. Viitattu 9.7.2015. (englanniksi)
  6. Didier Pironi Snatches Victory from Gilles Villeneuve on a Dark Day at Imola 25.4.1982. ESPN. Viitattu 9.7.2015. (englanniksi)
  7. Riccardo Patrese Wins after Chaotic Closing Laps in Monaco 23.5.1982. ESPN. Viitattu 9.7.2015. (englanniksi)
  8. a b Didier Pironi - France ESPN. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  9. Tambay Wins for Distraught Ferrari after Pironi Crash 8.8.1982. ESPN. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  10. De Angelis Edges out Rosberg in Thriller 15.8.1982. ESPN. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  11. Rosberg's Maiden Win Strengthens Title Chances 29.8.1982. ESPN. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  12. Arnoux Wins to Take Title Race to Vegas 12.9.1982. ESPN. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  13. Rosberg's the Champion Despite just One Win 25.9.1982. ESPN. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)