Avaa päävalikko

Mike Hawthorn

brittiläinen kilpa-autoilija

John Michael "Mike" Hawthorn (10. huhtikuuta 1929 Mexborough, Englanti, Iso-Britannia22. tammikuuta 1959 Guildford, Englanti, Iso-Britannia) oli brittiläinen kilpa-autoilija.[1][2][3][4] Hän on vuoden 1958 Formula 1 -maailmanmestari.[1][2][3][4][5] Hän oli ensimmäinen alle kolmikymppinen F1-maailmanmestari voitettuaan mestaruuden 29-vuotiaana. Formula 1:ssä hän kilpaili kausina 19521958.[1][2] Hawthorn voitti Le Mansin 24 tunnin ajon vuonna 1955.[1][3][4] Hawthornilla on Phil Hillin ohella vähiten voittoja F1-maailmanmestareista.[6]

Mike Hawthorn
Mike Hawthorn Ferrarissa Argentiinan GP:ssä 1958
Mike Hawthorn Ferrarissa Argentiinan GP:ssä 1958
Henkilötiedot
Koko nimi John Michael Hawthorn
Syntynyt 10. huhtikuuta 1929
Mexborough, Englanti, Iso-Britannia
Kuollut 22. tammikuuta 1959 (29 vuotta)
Guildford, Englanti, Iso-Britannia
Kansalaisuus Iso-Britannia
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet 1952-1958
Talli(t) Cooper, Ferrari
Kilpailuja 47 (45 lähtöä)
Maailmanmestaruuksia 1 (1958)
Voittoja 3
Palkintosijoja 17
Paalupaikkoja 4
Nopeimpia kierroksia 6
MM-pisteitä 112,64 (127,64)
Ensimmäinen kilpailu Belgian Grand Prix 1952
Ensimmäinen voitto Ranskan Grand Prix 1953
Viimeinen voitto Ranskan Grand Prix 1958
Viimeinen kilpailu Marokon Grand Prix 1958

Uran alkuvaiheetMuokkaa

Hawthorn halusi kilpa-ajajaksi jo 9-vuotiaana katsottuaan Brooklandsin kilpailuja.[1][3][4] Hänen isänsä Leslie osti hänelle kilpa-auton, jolla aloitti kilpailemisen vuonna 1950.[1][3][4] Hän voitt mm. Brighton Speed Trials -kilpailun, vuoden 1951 Ulster Handicapin ja Leinster Trophyn, vuoden 1952 Formula 2 -kilpailun Goodwoodissa sekä Formula Libren Chichester Cupin.[1][3][4]

F1-uraMuokkaa

Hawthorn ajoi ensimmäisen kilpailunsa Cooperilla 1952 Belgian GP:ssa.[1][2][3][4] Hänen ajotaitonsa vakuuttivat Ferrarin, joten hän pääsi tiimiin jo seuraavana vuonna Alberto Ascarin tallitoveriksi.[1][3][4] Hawthorn voitti Ranskan GP:n jo ensimmäisenä Ferrari-vuotenaan ja katkaisi Ascarin yhdeksän perättäisen voiton putken.[1][3][4][7] Pisteitä kertyi 19 ja tuloksena neljäs sija yhteispisteissä.[2]

Vuonna 1954 Hawthorn voitti kauden päättävän Espanjan GP:n ja nousi 24,6 pisteellä yhteispisteissä kolmanneksi.[1][2] Edelle jäivät vain ylivoimaisesti mestaruuden voittanut Juan Manuel Fangio ja puoli pistettä Hawthornia edellä ollut toiseksi pisteissä jäänyt José Froilán González. Vuonna 1955 Hawthorn ei yltänyt pisteille. Vuonna 1956 hän pääsi kärkikolmikkoon Argentiinan GP:ssä. Vuonna 1957 hän oli parhaimmillaan toinen Saksan GP:ssä ja sijoittui MM-pisteissä neljänneksi.[8]

Vuonna 1958 Hawthorn nousi viimein mestariksi, kun Ascari ja Fangio olivat poissa.[1][3][4] Hawthorn voitti kaudella vain yhden kilpailun, Ranskan GP:n jälleen, kun toiseksi tullut Stirling Moss voitti neljä kilpailua, mutta jäi silti vain yhden pisteen päähän Hawthornista (42–41).[1][2][3][4] Vaikka Hawthorn oli voittanut mestaruuden, hän vetäytyi formulaykkösistä hallitsevana maailmanmestarina hyvän ystävänsä Peter Collinsin kuoltua kesken kauden elokuussa järjestetyn Saksan GP:n.[1][3][4]

KuolemaMuokkaa

Mestaruusjuhlista ehti kulua vain kolme kuukautta, kun Hawthorn alle 30-vuotiaana kuoli kilpa-autoilun ulkopuolella auto-onnettomuudessa Jaguarin suistuttua tieltä Guildfordissa Englannissa 22. tammikuuta 1959 (hänen isänsä oli kuollut viisi vuotta aikaisemmin saman tien varrella).[1][3][4]

MuutaMuokkaa

Hawthorn tuli tunnetuksi nopeana kilpa-ajajana ja vielä hurjempana huolettomana juhlijana, joka usein käytti rusettia myös kilpa-ajoissa ja jonka vuoksi ranskalaiset kutsuivat häntä nimellä "Perhonen" (ransk. Le Papillon).[1][4][9]

Vuoden 1955 Le Mansin onnettomuuden kohdalla Hawthornin rooli Pierre Leveghin kuolemaan johtaneen kolarin aiheuttajana on jäänyt epäselväksi.[1][3][4] Kun Hawthorn oli menossa varikkopysähdykselle, Lance Macklin joutui väistämään tätä äkkijarrutuksella, jolloin Levegh ajoi Macklinin auton perään ja tämän Mercedes sinkoutui yleisön joukkoon.[1][3][4][10] Macklin haastoi Hawthornin oikeuteen kolme vuotta myöhemmin. Hawthorn kiisti osallisuutensa Leveghin kolariin, mutta tapaus jäi ratkaisemattomaksi Hawthornin kuoltua vuoden 1959 alussa.[10]

Formula 1-tuloksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Mike Hawthorn - Great Britain ESPN. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n Mike Hawthorn ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o Mike Hawthorn Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p Mike Hawthorn Hall of Fame. Formula 1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  5. Hawthorn's title in a season of tragedy ESPN. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  6. STATS F1: Statistics Drivers - Wins - By number • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 11.8.2017. (englanniksi)
  7. Hawthorn wins a French epic ESPN. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  8. Kärkkäinen, Juha: Suomalainen Formula 1 -historia 1950–96, s. 11–13. Hämeenlinna: Alfamer Oy, 1996. ISBN 951-9153-98-5.
  9. From 'The Iceman' to 'The Monza Gorilla' - the best nicknames in F1 history F1 News. 27.1.2017. Formula 1.com. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
  10. a b Lance Macklin - Great Britain ESPN. Viitattu 23.7.2017. (englanniksi)