Grand slam

neljä tärkeintä tennisturnausta
Tämä artikkeli käsittelee urheilutermiä. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.

Grand slam on muun muassa tenniksessä käytetty termi, joka tarkoittaa yleensä neljää suurkilpailuvoittoa tai neljää saavutusta yhdessä kilpailussa.

Historiaa

muokkaa

Termi grand slam on peräisin korttipeleistä. Vistissä ja muissa samantapaisissa peleissä kaikkien tikkien saamistä on kutsuttu slamiksi 1600-luvulta alkaen. Myöhemmin, 1800-luvun alkupuolelta lähtien alettiin yhtä vaille kaikkien tikkien saamista kutsua pieneksi slamiksi (little slam), jolloin koko potin voittaminen sai vastaavasti nimityksen iso slam eli grand slam. Vistin nykyaikainen seuraaja bridge peri tämän käytännön.

Grand slamiä on käytetty golfissa vuodesta 1930, jolloin Bobby Jones voitti lajin neljä suurinta turnausta.

Vaikka yleisesti esitetään, että tenniksen yhteydessä ilmaisua käytti ensimmäisenä vuonna 1933 amerikkalainen toimittaja Jon Kieran, oli urheilutoimittaja Alan Gould käyttänyt sitä samassa aihepiirissä jo parisen kuukautta aikaisemmin. Joka tapauksessa kun pelaaja Jack Crawford yritti voittaa samana vuonna neljä suurinta turnausta, Kieran vertasi sitä bridgen grand slamiin. Crawford kuitenkin epäonnistui yrityksessään. Ensimmäisenä tenniksessä grand slamiin kykeni Donald Budge vuonna 1938.

Tenniksessä

muokkaa

Pelaajan tai nelinpelikaksikon sanotaan tehneen grand slamin, mikäli hän kykenee voittamaan tenniskauden neljä arvostetuinta turnausta, jotka ovat:

Näistä neljästä turnauksesta käytetään nimitystä grand slam -turnaukset. Turnaukset ovat yleisön, tiedotusvälineiden ja pelaajien kesken kaikista turnauksista arvostetuimpia, ja niissä jaetaan lisäksi suurimmat palkintorahasummat.

Triviaa

muokkaa

Grand slamista käytetään erilaisia lempinimiä. Jos pelaaja voittaa kaikki neljä turnausta mutta eri vuosina, hänen sanotaan voittaneen "grand slamin pitkänä".

Jos pelaaja voittaa samana vuonna sekä kaikki neljä turnausta että olympialaisten kultamitalin, hänen sanotaan voittaneen "kultaisen grand slamin". Steffi Graf ylsi vuonna 1988 tähän mennessä ainoana pelaajana tähän saavutukseen. Vuonna 1988 tennis oli ensimmäistä kertaa olympialajina vuoden 1924 jälkeen.

Eniten tenniksen grand slam -turnauksia ovat voittaneet Margaret Smith Court ja Novak Đoković. Kummallakin heistä on 24 turnausvoittoa.

Muissa lajeissa

muokkaa

Golfissa grand slam tarkoittaa neljän Major-turnauksen voittamista samana vuonna.

Myös jääkiekkoilijat voivat voittaa lajinsa "grand slamin". Siihen vaaditaan olympiakulta, maailmanmestaruus ja NHL-mestaruus eli Stanley Cup.

Formula 1 -sarjassa grand slam tarkoittaa, että ajaja voittaa kilpailun lähtien paalulta, johtaen kaikki kierrokset ja saavuttaen myös kisan nopeimman kierrosajan.[1] Hattutemppu Formula 1:ssä on lähes sama kuin grand slam, paitsi että kuljettajan ei tässä tapauksessa tarvitse johtaa kilpailua lähdöstä maaliin.

Baseballissa grand slam tarkoittaa lyöntiä, jolla lyöjä saavuttaa kunniajuoksun (homerun) tilanteessa, jossa kaikilla pesillä on juoksijat (bases loaded), jolloin juoksuja syntyy kerralla neljä kappaletta. Suoritus on paras mahdollinen, jonka lyöjä voi yhdellä lyönnillä saavuttaa. Pesäpallossa vastaavasta suorituksesta käytetään muun muassa nimitystä pajatson tyhjennys.[2]

Voittajat tenniksessä

muokkaa

Kaksinpeli

muokkaa

Nelinpeli

muokkaa

Lisäksi seuraavat pelaajat ovat nelinpelissä voittaneet neljä grand slam -turnausta, mutta eivät saman parin kanssa (suluissa parit):

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Grand Slam kruunasi Rosbergin voiton: ”Tunsin olevani täysin yhtä autoni kanssa Helsingin Sanomat. 19.6.2016. Viitattu 4.7.2016.
  2. Pesäpallon aakkoset: terminologiaa ja pläjäyksiä Tiedemuseo. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 28.12.2021. Viitattu 29.1.2021.