James Allison

brittiläinen moottoriurheiluinsinööri ja Formula 1 -talli Mercedeksen tekninen johtaja

James Allison (s. 22. helmikuuta 1968 Louth, Lincolnshire) on brittiläinen insinööri. Hän toimii Formula 1 -talli Mercedeksen teknisenä johtajana.

James Allison
James Allison vuonna 2018.
James Allison vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt22. helmikuuta 1968 (ikä 53)
Louth, Lincolnshire, Englanti
Kansalaisuus  Iso-Britannia
Ammatti tekninen johtaja
Puoliso Rebecca Allison (kuoli 2016)
Lapset Emily, Matteo ja Jonathan Allison
Muut tiedot
Aktiivisena 1990–

Ura Formula 1 -sarjassaMuokkaa

Allison valmistui Cambridgen yliopistosta vuonna 1989 ja seuraavana vuonna hän sai ensimmäisen F1-pestinsä Benetton Formulan suunnittelijana[1]. Vuonna 1992 hän siirtyi Larrousselle palaten kahden vuoden päästä takaisin Benettonille, jossa hän toimi vuoteen 1999 asti[1].

 
James Allison (vas.) ja Pat Fry Ferrari-tallissa vuonna 2014.

Vuonna 1999 Allison siirtyi ensimmäisen kerran Scuderia Ferrarin leipiin[1]. Hän toimi tallilla kuusi vuotta, kunnes vuonna 2005 hän palasi takaisin Renault F1:ksi nimensä muuttaneelle Benettonille, jossa hän toimi teknisen johtajan sijaisena vuoteen 2009, jolloin hänestä tuli Renaultin tekninen johtaja[1]. Talli muutti nimensä Lotus Renault GP:ksi vuonna 2011. Toukokuussa 2013 Allison irtisanoutui Lotukselta ja saman vuoden heinäkuussa hän palasi Ferrarille, nyt tekniseksi johtajaksi, jossa roolissa hän toimi heinäkuuhun 2016 saakka.[2] 16. helmikuuta 2017 Allison vahvistettiin Mercedeksen tekniseksi johtajaksi, jossa työssä hän aloitti 1. maaliskuuta.[3] Huhtikuussa 2021 uutisoitiin, että hän jättää teknisen johtajan tehtävät Mike Elliottille ja siirtyy pääjohtajaksi tekniselle toimisto-osastolle, jossa keskittyy kaudesta 2022 lähtien sarjaan tuleviin sääntömuutoksiin.[4]

Allison oli naimisissa Rebecca Allisonin kanssa, kunnes tämä kuoli alkuvuodesta 2016. Heillä on kolme lasta[1].

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e http://formula1.ferrari.com/en/team/james-allison/
  2. Ferrarin tekniikkavelho James Allison jättää tallin MTV Sport. 27.7.2016. Viitattu 28.7.2016.
  3. Bottaksen rinnalle lisää voimaa – Mercedes pestasi arvostetun tekniikkapomon MTV Sport. 16.2.2017. Viitattu 16.2.2017.
  4. Mercedes announce new Technical Director as James Allison steps back from day-to-day role Formula1.com. 9.4.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 10.4.2021. (englanniksi)
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.