Monacon Grand Prix 1994

Monacon Grand Prix 1994 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 15. toukokuuta 1994 Monacon katuradalla. Karl Wendlinger kolaroi voimakkaasti aika-ajoissa, minkä takia hän joutui kahdeksi viikoksi koomaan. Hän kuitenkin selvisi tilanteesta hengissä. Vain yksi Williams osallistui kilpailuun, eikä sekään pystynyt ajamaan edes yhtä kierrosta loppuun kolarin takia. Kilpailun voitti ylivoimaisesti Michael Schumacher.

Ennen starttia kaksi ensimmäistä lähtöruutua oli jätetty tyhjiksi ja niihin oli maalattu Brasilian ja Itävallan liput edellisessä kilpailussa kuolleiden Ayrton Sennan ja Roland Ratzenbergerin muistoksi. Itse kilpailun startissa ruudusta 2 lähtenyt Mika Häkkinen ja Damon Hill kolaroivat. Molemmat keskeyttivät. Michael Schumacher saavutti ensimmäisen paalupaikkansa lisäksi kyseessä oli Benetton-tallin ensimmäinen paalupaikka kahdeksaan vuoteen.[1]

Tulokset

muokkaa

[2]

Sija Nro Kuljettaja Talli Kierrokset Aika/keskeytys Lähtöruutu Pisteet
1 5   Michael Schumacher Benetton-Ford 78 1'49:55.372 1 10
2 8   Martin Brundle McLaren-Peugeot 78 +37.278 8 6
3 28   Gerhard Berger Ferrari 78 +1:16.824 3 4
4 15   Andrea de Cesaris Jordan-Hart 77 +1 krs. 14 3
5 27   Jean Alesi Ferrari 77 +1 krs. 5 2
6 24   Michele Alboreto Minardi-Ford 77 +1 krs. 12 1
7 6   Jyrki Järvilehto Benetton-Ford 77 +1 krs. 17  
8 19   Olivier Beretta Larrousse-Ford 76 +2 krs. 18  
9 26   Olivier Panis Ligier-Renault 76 +2 krs. 20  
10 20   Érik Comas Larrousse-Ford 75 +3 krs. 13  
11 11   Pedro Lamy Lotus-Mugen-Honda 73 +5 krs. 19  
Kesk. 12   Johnny Herbert Lotus-Mugen-Honda 68 Vaihdelaatikko 16  
Kesk. 33   Paul Belmondo Pacific-Ilmor 53 Kuljettaja 24  
Kesk. 34   Bertrand Gachot Pacific-Ilmor 49 Vaihdelaatikko 23  
Kesk. 9   Christian Fittipaldi Footwork-Ford 47 Vaihdelaatikko 6  
Kesk. 31   David Brabham Simtek-Ford 45 Kolari 22  
Kesk. 4   Mark Blundell Tyrrell-Yamaha 40 Moottori 10  
Kesk. 3   Ukyo Katayama Tyrrell-Yamaha 38 Vaihdelaatikko 11  
Kesk. 25   Éric Bernard Ligier-Renault 34 Ulosajo 21  
Kesk. 14   Rubens Barrichello Jordan-Hart 27 Sähköt 15  
Kesk. 7   Mika Häkkinen McLaren-Peugeot 0 Kolari 2  
Kesk. 0   Damon Hill Williams-Renault 0 Kolari 4  
Kesk. 10   Gianni Morbidelli Footwork-Ford 0 Kolari 7  
Kesk. 23   Pierluigi Martini Minardi-Ford 0 Kolari 9  
WD 30   Heinz-Harald Frentzen Sauber-Mercedes   25  
DNQ 30   Karl Wendlinger Sauber-Mercedes   Loukkaantui 26  

MM-tilanne kilpailun jälkeen

muokkaa
Sija Kuljettaja Pisteet
1 Michael Schumacher 40
2 Gerhard Berger 10
3 Damon Hill 7
4 Rubens Barrichello 7
5 Martin Brundle 6
  • Nopein kierros: Michael Schumacher 1,21.076
  • Sauber vetäytyi kilpailusta Karl Wendlingerin onnettomuuden takia
  • Michael Schumacherin uran ensimmäinen paalupaikka sekä "hattutemppu" (paalupaikka, voitto ja kilpailun nopein kierros)
  • Mika Häkkisen ensimmäinen eturivin lähtöpaikka[3]
  • Larrousse ajoi erikoisväritteisellä ja ruutukuvioidulla autolla, koska talli mainosti sponsorinsa Kronenbourgin olutta.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. Statistics Constructors - Pole positions - Interval between two • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 23.4.2022.
  2. 1994 Monaco Grand Prix
  3. STATS F1: Statistics Drivers - Misc - First row - HAKKINEN Mika • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 11.8.2017. (englanniksi)
  4. Superman, Star Wars, and Ocean's Twelve – 5 special Monaco Grand Prix liveries Formula1.com. 17.5.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 6.2.2022. (englanniksi)