Avaa päävalikko

Saksan Prix 1984 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 5. elokuuta 1984 Hockenheimringilla Saksassa. Kilpailun voitti McLarenilla ajanut Alain Prost, jolle voitto oli kauden neljäs.[1]

Aika-ajo[2]Muokkaa

Alain Prost otti paalupaikan ajalla 1.47,012, joka merkitsi keskinopeutta 228,658 km/h. Seuraavina olivat Elio de Angelis, Derek Warwick, Patrick Tambay ja Nelson Piquet.

Keijo Rosberg sai lähtöruudun 19. Aika-ajoa häiritsi sade, joka ei tuntunut loppuvan lainkaan. Rosberg harmitteli kiirehtineensä turhaan radalle vasta sateen jälkeen, sillä silloin siellä oli vain mahdoton tungos.

Kilpailu[3]Muokkaa

Muutama minuutti ennen starttia Alain Prostin auton bensiinipumppu rikkoutui ja hän joutui ottamaan ajokikseen vara-auton. Prost otti kilpailun alussa johtopaikan. Sitten Nelson Piquet pääsi ohitse ja johti kilpailua 23. kierrokselle asti, jolloin auton vaihdelaatikko rikkoutui. Prost nousi uudelleen kilpailun johtoon ja hän pystyi pitämään sijoituksensa maaliin saakka. Kilpailussa oli mukana 26 autoa, joista vain 10 selvisi maaliin.

Kilpailun jälkeen Prost kertoi, että hänellä oli Niki Laudan kanssa sopimus, että jos McLaren-tallilla olisi kaksoisjohto kymmenen kierrosta ennen maalia, niin johdossa oleva saa ottaa voiton. Kaikki eivät sopimuksen olemassaoloon uskoneet, sillä Prost ja Lauda eivät siihen saakka olleet olleet parhaimpia ystäviä.

TuloksetMuokkaa

[4]

Sija Nro Kuljettaja Talli Kierrokset Aika/keskeytys Lähtöruutu Pisteet
1 7   Alain Prost McLaren-TAG 44 1.24.43,210 1 9
2 8   Niki Lauda McLaren-TAG 44 + 3,149 7 6
3 16   Derek Warwick Renault 44 + 36,423 3 4
4 12   Nigel Mansell Lotus-Renault 44 + 51,663 16 3
5 15   Patrick Tambay Renault 44 + 1.11,949 4 2
6 28   René Arnoux Ferrari 43 + 1 krs. 10 1
7 26   Andrea de Cesaris Ligier-Renault 43 + 1 krs. 11  
8 25   François Hesnault Ligier-Renault 43 + 1 krs. 17  
9 21   Huub Rothengatter Spirit-Hart 40 + 4 krs. 24  
DSQ 3   Stefan Johansson Tyrrell-Ford 42 Hylättiin 26  
Kesk. 14   Manfred Winkelhock ATS-BMW 31 Vaihdelaatikko 13  
Kesk. 23   Eddie Cheever Alfa Romeo 29 Moottori 18  
Kesk. 2   Teo Fabi Brabham-BMW 28 Turbo 8  
Kesk. 1   Nelson Piquet Brabham-BMW 23 Vaihdelaatikko 5  
Kesk. 22   Riccardo Patrese Alfa Romeo 16 Polttoainejärjestelmä 20  
Kesk. 24   Piercarlo Ghinzani Osella-Alfa Romeo 14 Sähköt 21  
Kesk. 30   Jo Gartner Osella-Alfa Romeo 13 Turbo 23  
Kesk. 27   Michele Alboreto Ferrari 13 Moottori 6  
Kesk. 10   Jonathan Palmer RAM-Hart 11 Turbo 25  
Kesk. 6   Keke Rosberg Williams-Honda 10 Sähköt 19  
Kesk. 5   Jacques Laffite Williams-Honda 10 Moottori 12  
Kesk. 18   Thierry Boutsen Arrows-BMW 8 Moottori 15  
Kesk. 11   Elio de Angelis Lotus-Renault 8 Turbo 2  
Kesk. 9   Philippe Alliot RAM-Hart 7 Ylikuumeneminen 22  
Kesk. 19   Ayrton Senna Toleman-Hart 4 Etusiipi/Ulosajo 9  
Kesk. 17   Marc Surer Arrows-BMW 1 Turbo 14  
DNQ 4   Mike Thackwell Tyrrell-Ford   Karsiutui    

MuutaMuokkaa

[5]

  • Paalupaikka: Alain Prost – 1.47,012
  • Nopein kierros: Alain Prost – 1.53,538 (kierroksella 31)
  • Alain Prostin uran kymmenes kilpailun nopein kierros
  • McLarenin 20:s paalupaikka

LähteetMuokkaa

  1. Prost Heads Lauda at Hockenheim ESPN. Viitattu 13.9.2015. (englanniksi)
  2. Helsingin Sanomat 5.8.1984
  3. Helsingin Sanomat 6.8.1984
  4. The Official Formula 1 Website FIA. Viitattu 5. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  5. Merkkipaalut F1-ruutu. Viitattu 5. marraskuuta 2007.