Avaa päävalikko

Luettelo antiikin Kreikan kaupungeista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä on luettelo antiikin Kreikan kaupungeista, ja sisältää antiikin Kreikan keskeisimmät arkaaisen ja klassisen kauden kaupungit sekä eräitä merkittävimpiä hellenistisen ja roomalaisen kauden kaupunkeja kreikkalaisessa maailmassa.

Tämä on samalla luettelo poliksista eli kreikkalaisista kaupunkivaltioista, ja perustuu tältä osin The Copenhagen Polis Centren tekemään inventaarioon (Hansen 2004). Kaikki luettelossa olevat kaupungit eivät olleet poliksia sanan varsinaisessa merkityksessä, toisin sanoen itsenäisiä arkaaisen tai klassisen kauden kaupunkivaltioita. Poliksiksi tunnistetut kaupungit on merkitty sarakkeeseen ”Polis?” seuraavasti:

  • Kirjaimella Π on merkitty kaupungit, jotka mainitaan poliksina arkaaisen tai klassisen kauden lähteissä (Hansenilla: polikset tyyppiä A).
  • Kirjaimella π on merkitty kaupungit, joiden on päätelty muista seikoista olleen suurella todennäköisyydellä poliksia (Hansenilla: polikset tyyppiä B tai C).
  • Merkitsemättömät kaupungit ovat muita kaupunkeja kuin poliksia, kuten jonkun poliksen alaisuuteen kuuluneita kaupunkeja (satamakaupunkeja, linnoituskaupunkeja tms.) tai hellenistisen tai roomalaisen ajan kreikkalaisia kaupunkeja.
Nimi Nimi kreikaksi Alue antiikin aikana Nykyinen valtio Polis?
Abai Ἄβαι Fokis Kreikka Π
Abakainon Ἀβάκαινον Sikelia Italia π
Abdera Ἄβδηρα Traakia Kreikka Π
Abydos Ἄβυδος Troas Turkki Π
Adramyttion Ἀδραμύττιον Aiolis Turkki Π
Adranon Ἀδρανόν Sikelia Italia π
Adria Ἀδρία Adrianmeren pohjoisosa Italia π
Afidna Ἄφιδνα Attika Kreikka
Afrodisias Ἀφροδισιάς Kaaria Turkki
Afrodisias Ἀφροδισιάς Kilikia Turkki π
Afrodision Ἀφροδίσιον Kypros Kypros
Afroditia Ἀφροδιτία Lakonia Kreikka π
Afytis Ἄφυτις Khalkidike[1] Kreikka Π
Agrinion Ἀγρίνιον Aitolia Kreikka π
Agyrion Ἀγύριον Sikelia Italia π
Aiane Ἀιανή Makedonia Kreikka π
Aidepsos Αἴδηψος Euboia Kreikka
Aigai Αἰγαί Aiolis Turkki Π
Aigai Αἰγαί Akhaia Kreikka π
Aigai Αἰγαί Kilikia Turkki
Aigai Αἰγαί Makedonia Kreikka Π
Aige Αἰγή Khalkidike[1] Kreikka Π
Aigeira Αἴγειρα Akhaia Kreikka Π
Aigiale Αἰγιάλη Kykladit Kreikka Π
Aigina Αἴγινα Saroniset saaret Kreikka Π
Aiginion Αἰγίνιον Thessalia Kreikka
Aigion Αἴγιον Akhaia Kreikka π
Aigiroessa Αἰγιρόεσσα Aiolis Turkki Π
Aigition Αἱγἱτιον Aitolia Kreikka Π
Aigospotamoi Αἰγοσποταμοί Traakian Khersonesos Turkki π
Aigosthena Αιγόσθενα Megaris Kreikka π
Aigys Αἴγυς Lakonia Kreikka π
Aineia Αἴνεια Khalkidike[1] Kreikka Π
Ainos Αἶνος Traakia Kreikka Π
Aioleion Αἰόλειον Khalkidike[1] Kreikka Π
Aiolidai Αἰολιδαί Fokis Kreikka Π
Airai Αἰραί Joonia Turkki Π
Aison Αἴσων Traakia ? π
Aithaia Αἴθαια Messenia Kreikka π
Aitna Αἴτνη Sikelia Italia Π
Akanthos Ἄκανθος Khalkidike[1] Kreikka Π
Akhilleion Ἀχιλλεῖον Joonia Turkki Π
Akhilleion Ἀχιλλήιον Troas Turkki Π
Akragas Ἀκράγας Sikelia Italia Π
Akrai Ἄκραι Sikelia Italia π
Akraifia Ἀκραιφία Boiotia Kreikka Π
Akripos Ἄκριπος Aitolia Kreikka π
Akrothooi Ἀκρόθωοι Khalkidike[1] Kreikka Π
Aksos Ἀξός Kreeta Kreikka Π
Akyfas Ἀκύφας Doris Kreikka π
Alabanda Ἀλάβανδα Kaaria Turkki π
Alaisa Ἄλαισα Sikelia Italia π
Alalie Ἀλαλίη Korsika Ranska Π
Alalkomenai Ἀλαλκομ́εναι Boiotia Kreikka π
Alapta Ἄλαπτα Khalkidike[1] Kreikka Π
Alasyaion Ἀλασυαῖων Elis Kreikka π
Alea Ἀλέα Arkadia Kreikka π
Alebaia Ἀλεβαία Makedonia Kreikka Π
Aleksandreia Troas Αλεξάνδρεια Τρωάς Troas Turkki
Aleksandropolis Ἀλεξανδρόπολις Traakia Kreikka π
Alifeira Ἀλίφειρα Arkadia Kreikka π
Alinda Ἄλινδα Kaaria Turkki π
Alion Ἄλιον Elis Kreikka π
Allante Ἀλλάντη Makedonia Kreikka π
Allaria Ἀλλαρία Kreeta Kreikka π
Alontion Ἀλοντίον Sikelia Italia π
Alope Ἀλόπη Opuntian Lokris Kreikka π
Alopekonnesos Ἀλωπεκόννησος Traakian Khersonesos Turkki π
Aloros Ἄλωρος Makedonia Kreikka Π
Alpa Ἄλπα Ozolian Lokris Kreikka π
Alponos Ἀλπωνός Opuntian Lokris Kreikka Π
Alyzeia Ἀλύζεια Akarnania Kreikka Π
Amantia Ἀμαντία Illyria Albania π
Amarynthos Ἀμάρυνθος Euboia Kreikka
Amathus Ἀμαθοῦς Kypros Kypros Π
Ambrakia Ἀμβρακία Epeiros Kreikka Π
Ambrakos Ἄμβρακος Epeiros Kreikka
Ambryssos Ἄμβρωσσος Fokis Kreikka π
Amfanai Ἀμφαναί Thessalia Kreikka π
Amfidolia Ἀμφιδολία Elis Kreikka Π
Amfikaia Ἀμφίκαια Fokis Kreikka Π
Amfimalla Ἀμφίμαλλα Kreeta Kreikka
Amfipolis Ἀμφίπολις Bisaltia Kreikka Π
Amfissa Ἄμφισσα Ozolian Lokris Kreikka Π
Amisos Ἀμισός Paflagonia Turkki π
Amos Ἄμος Kaaria Turkki π
Ampelos Ἄμπελος Kreeta Kreikka
Amynandeis Ἀμυνανδεῖς Kaaria Turkki π
Amyros Ἄμυρος Thessalia Kreikka π
Amyzon Ἀμυζών Kaaria Turkki π
Anafe Ἀνάφη Kykladit Kreikka π
Anaia Ἀναία Joonia Turkki π
Anaitoi Ἀναίτοι Elis Kreikka π
Anaktorion Ἀνακτόριον Akarnania Kreikka Π
Andania Ἀνδανία Messenia Kreikka
Andros Ἄνδρος Kykladit Kreikka Π
Anemurion Ἀνεμούριον Kilikia Turkki
Angeia Ἀγγεία Thessalia Kreikka π
Ankon Ἀγκών Adrianmeren pohjoisosa Italia Π
Ankyra Ἄγκυρα Galatia Turkki
Ankyra Ἄγκυρα Fryygia Turkki
Anopolis Ἀνώπολις Kreeta Kreikka π
Antandros Ἄντανδρος Troas Turkki Π
Anthana Ἀνθάνα Lakonia Kreikka Π
Anthedon Ἀνθηδών Boiotia Kreikka Π
Anthele Ἀνθήλη Thessalia Kreikka Π
Anthemus Ἀνθεμοῦς Khalkidike[1] Kreikka π
Antifellos Ἀντίφελλος Lyykia Turkki
Antigoneia Ἀντιγόνεια Epeiros Kreikka
Antigoneia Psafara Ἀντιγόνεια Ψαφαρά Makedonia Kreikka
Antikyra Ἀντίκυρα Fokis Kreikka Π
Antikyre Ἀντικύρη Thessalia Kreikka Π
Antiokheia Ἀντιόχεια Kaaria Turkki
Antiokheia Ἀντιόχεια Kilikia Turkki
Antiokheia Ἀντιόχεια Kilikia Turkki
Antiokheia Ἀντιόχεια Kilikia Turkki
Antiokheia Ἀντιόχεια Pisidia Turkki
Antiokia (Antiokheia) Ἀντιόχεια Syyria Turkki
Antissa Ἄντισσα Aiolis Kreikka Π
Antron Ἀντρών Thessalia Kreikka π
Apellonia Ἀπελλωνία Kreeta Kreikka π
Apollonia Ἀπολλωνία Illyria Albania Π
Apollonia Ἀπολλωνία Khalkidike[1] Kreikka
Apollonia Ἀπολλωνία Khalkidike[1] Kreikka
Apollonia Ἀπολλωνία Kreeta Kreikka
Apollonia Ἀπολλωνία Kreeta Kreikka
Apollonia Ἀπολλωνία Kyrenaika Libya
Apollonia Ἀπολλωνία Lyykia Turkki
Apollonia Ἀπολλωνία Mygdonia Kreikka Π
Apollonia Ἀπολλωνία Mysia Turkki
Apollonia Ἀπολλωνία Pisidia Turkki
Apollonia Ἀπολλωνία Pontinen Traakia Bulgaria Π
Apollonia Ἀπολλωνία Sikelia Italia π
Apollonia Ἀπολλωνία Traakia Kreikka Π
Apros Ἄπρος Traakia Kreikka π
Aptera Ἄπτερα Kreeta Kreikka π
Araden Ἀραδήν Kreeta Kreikka
Araplos Ἄραπλος Traakian Khersonesos Turkki π
Arethusa Ἀρέθουσα Mygdonia Kreikka Π
Argethia Ἀργεθία Epeiros Kreikka π
Argilos Ἄργιλος Bisaltia Kreikka Π
Argos Άργος Argolis Kreikka Π
Argos Amfilokhikon Ἄργος τὸ Ἀμφιλοχικόν Akarnania Kreikka Π
Argos Orestikon Ἄργος Ὀρεστικόν Makedonia Kreikka
Argura Ἄργουρα Thessalia Kreikka π
Arisba Ἀρίσβα Aiolis Kreikka Π
Arisbe Ἀρίσβη Troas Turkki π
Arkades Ἀρκάδες Kreeta Kreikka π
Arkesine Ἀρκεσίνη Kykladit Kreikka Π
Arkesseia Ἀρκέσσεια Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Arlissos Ἀρλισσός Kaaria Turkki π
Armelitai Ἀρμελῖται Kaaria Turkki π
Armenion Ἀρμένιον Thessalia Kreikka
Arsinoe Ἀρσινόη Kreeta Kreikka
Arsinoe Ἀρσινόη Kypros Kypros
Artaiuteikhos Ἀρταίουτεῖχος Mysia Turkki π
Artake Ἀρτάκη Mysia Turkki Π
Artikhia Ἀρτιχία Epeiros Kreikka π
Asea Ἀσέα Arkadia Kreikka Π
Asine Ἄσίνη Argolis Kreikka
Asine Ἄσίνη Lakonia Kreikka
Asine Ἄσίνη Messenia Kreikka π
Askheion Ἄσχειον Akhaia Kreikka π
Aspendos Ἄσπενδος Pamfylia Turkki Π
Aspledon Ἀσπληδών Boiotia Kreikka
Assera Ἄσσηρα Khalkidike[1] Kreikka Π
Assos Ἄσσος Troas Turkki π
Astakos Ἄστακος Bithynia Turkki π
Astakos Ἄστακος Akarnania Kreikka Π
Astraiusioi Ἀστραιούσιοι ? ? π
Astypalaia Ἀστυπάλαια Eteläiset Sporadit Kreikka π
Astypalaia Ἀστυπάλαια Kykladit Kreikka π
Astyra Mysia Ἀστυρα Troas Turkki π
Astyra Troika Ἀστυρα Troas Turkki π
Atarneus Ἀταρνεύς Aiolis Turkki Π
Ateena (Athenai) Ἀθῆναι Attika Kreikka Π
Athenai Ἀθῆναι Pontos Turkki
Athenai Diades Ἀθῆναι Διάδες Euboia Kreikka π
Atraks Ἄτραξ Thessalia Kreikka Π
Aulai Αὐλαί Kaaria Turkki π
Aulis Αὐλίς Boiotia Kreikka
Aulon Αὐλών Kreeta Kreikka π
Aulon Αὐλών Messenia Kreikka π
Autokane Αὐτοκάνη Aiolis Turkki π
Azeia Ἄζεια Troas Turkki π
Azoros Ἄζωρος Thessalia Kreikka π
Bargasa Βάργασα Kaaria Turkki π
Bargylia Βαργυλία Kaaria Turkki π
Barke Βάρκη Kyrenaika Libya Π
Batiai Βατίαι Epeiros Kreikka Π
Bekheirias Βεχειριάς Bithynia Turkki Π
Belbina Βέλβινα Saroniset saaret Kreikka Π
Belbina Βέλβινα Lakonia Kreikka π
Berenike Βερενίκη Epeiros Kreikka π
Berge Βέργη Bisaltia Kreikka π
Bergepolis Βεργέπολις Traakia Kreikka π
Beroia Βέροια Makedonia Kreikka Π
Berytis Βέρυτις Troas Turkki π
Biannos Βίαννος Kreeta Kreikka π
Bionnos Βίωννος Kreeta Kreikka π
Bisanthe Βισάνθη Propontinen Traakia Turkki π
Bithynion Βιθύνιον Bithynia Turkki
Bizone Βιζώνη Pontinen Traakia Bulgaria π
Boia Βοΐα Lakonia Kreikka Π
Boibe Βοίβη Thessalia Kreikka
Boion Βοιόν Doris Kreikka Π
Boione Βοιώνη Aiolis Turkki π
Bolbai Βόλβαι Kaaria Turkki π
Bormiskos Βορμίσκος Mygdonia Kreikka π
Brea Βρέα Traakia ? π
Brentesion Βρεντέσιον Suur-Kreikka Italia π
Brenthe Βρένθη Arkadia Kreikka
Brikindera Βρικίνδηρα Eteläiset Sporadit Kreikka π
Brykus Βρυκοῦς Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Bukhaition Βουχαίτιον Epeiros Kreikka Π
Bulis Βοῦλις Fokis Kreikka π
Buprasion Βουπράσιον Elis Kreikka
Bura Βοῦρα Akhaia Kreikka Π
Butheia Βούθεια Joonia Turkki π
Buthroton Βουθρωτόν Epeiros Kreikka Π
Byllis Βύλλις Illyria Albania π
Bysbikos Βύσβικος Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Byzantion Βυζάντιον Propontinen Traakia Turkki Π
Dafnus Δαφνοῦς Fokis Kreikka
Daminon Teikhos Δαμινὸν Τεῖχος Propontinen Traakia Turkki π
Dardanos Δάρδανος Troas Turkki Π
Dareion Δαρεῖον Mysia Turkki π
Daskyleion Δασκυλεῖον Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Datala Δατάλα Kreeta Kreikka Π
Datos Δάτος Traakia Kreikka Π
Daulis Δαυλίς Fokis Kreikka Π
Delfoi Δελφοί Fokis Kreikka Π
Delos Δῆλος Kykladit Kreikka Π
Demetrias Δημητριάς Thessalia Kreikka
Derion Δήριον Akarnania Kreikka π
Deris Δερίς Traakian Khersonesos Turkki π
Diakres apo Khalkideon Διακρὲς ἀπὸ Χαλκιδέον Euboia Kreikka π
Diakrioi Διάκριοι Euboia Kreikka π
Diakrioi Διάκριοι Eteläiset Sporadit Kreikka π
Didymon Teikhos Δίδυμον τεῖχος Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Dikaia Δικαία Khalkidike[1] Kreikka π
Dikaia Δικαία Traakia Kreikka Π
Dikaiarkhia Δικαιαρχία Suur-Kreikka Italia
Dion Δῖον Makedonia Kreikka π
Dion Δῖον Khalkidike[1] Kreikka Π
Dion Δῖον Euboia Kreikka π
Dionysopolis Διονυσόπολις Fryygia Turkki π
Dios Hieron Διὸς Ἱερόν Joonia Turkki π
Dioskuris Διοσκουρίς Pontos, Kolkhis Georgia Π
Dipaia Δίπαια Arkadia Kreikka π
Dodona Δωδώνα Epeiros Kreikka π
Dolikhe Δολίχη Thessalia Kreikka π
Dragmos Δράγμος Kreeta Kreikka π
Drepanon Δρέπανον Kypros Kypros
Dreros Δρῆρος Kreeta Kreikka Π
Drymos Δρύμος Fokis Kreikka Π
Drys Δρῦς Traakia Kreikka π
Dyme Δύμη Akhaia Kreikka π
Dyspontion Δυσπόντιον Elis Kreikka π
Dystos Δύστος Euboia Kreikka Π
Edessa Ἔδεσσα Makedonia Kreikka π
Efesos Ἔφεσος Joonia Turkki Π
Efyra Ἐφύρα Epeiros Kreikka Π
Eion Ηιών Khalkidike[1] Kreikka π
Eion Ηιών Traakia Kreikka Π
Ekhedameia Ἐχεδάμεια Fokis Kreikka π
Ekhinos Εχῖνος Akarnania Kreikka π
Ekhinos Εχῖνος Thessalia Kreikka Π
Ekkara Ἐκκάρα Thessalia Kreikka π
Elaia Ἐλαία Aiolis Turkki π
Elaios Ἔλαιος Aitolia Kreikka
Elaius Ἐλαιοῦς Traakian Khersonesos Turkki π
Elaiussa Ἐλαιοῦσσα Joonia Turkki π
Elateia Ἐλάτεια Epeiros Kreikka Π
Elateia Ἐλάτεια Fokis Kreikka Π
Elea Ἐλέα Suur-Kreikka Italia Π
Elea Ἐλέα Epeiros Kreikka π
Eleusis Ἐλευσίς Attika Kreikka π
Eleutherai Ἐλευθεραί Attika/Boiotia Kreikka
Eleutherna Ἐλευθέρνα Kreeta Kreikka Π
Elis Ἤλις Elis Kreikka Π
Eltynia Ἐλτυνία Kreeta Kreikka Π
Elymnion Ἐλύμνιον Euboia Kreikka
Elyros Ἔλυρος Kreeta Kreikka Π
Emporion Ἐμπόριον Iberia Espanja Π
Engyon Ἔγγυον Sikelia Italia π
Epeion Ἤπειον Elis Kreikka Π
Epidamnos Ἐπίδαμνος Illyria Albania Π
Epidauros Ἐπίδαυρος Illyria Kroatia
Epidauros Ἐπίδαυρος Argolis Kreikka Π
Epidauros Limera Ἐπίδαυρος Λιμηρά Lakonia Kreikka Π
Epitalion Ἐπιτάλιον Elis Kreikka Π
Ereikinion Ἐρεικίνιον Thessalia Kreikka π
Eresos Ἔρεσος Aiolis Kreikka Π
Eretria Ἐρέτρια Euboia Kreikka Π
Erineia Ἐρίνεια Megaris Kreikka
Erineis Ἐρίνεις Kaaria Turkki π
Erineos Ἐρινεός Doris Kreikka Π
Erodioi Ἐρόδιοι ? ? π
Erokhos Ἔρωχος Fokis Kreikka Π
Eryks Ἔρυξ Sikelia Italia
Erythrai Ἐρυθραί Joonia Turkki Π
Erythrai Ἐρυθραί Boiotia Kreikka π
Eteia Ἤτεια Kreeta Kreikka
Eteokarpathioi Ἐτεοκαρπάθιοι Eteläiset Sporadit Kreikka π
Eteonos Ἐτέωνος Boiotia Kreikka π
Etis Ἤτις Lakonia Kreikka π
Eua Εὔα Lakonia Kreikka π
Euaimon Εὐαίμων Arkadia Kreikka π
Euboia Εὔβοια Sikelia Italia π
Euesperides Εὐεσπερίδες Kyrenaika Libya Π
Eupagion Εὐπάγιον Elis Kreikka π
Eureaioi Εὐρεαίοι Thessalia Kreikka π
Euripos Εὔριπος Akarnania Kreikka π
Euromos Εὔρωμος Kaaria Turkki π
Europos Εὐρωπός Makedonia Kreikka π
Eurymakhitai Εὐρυμάχιται ? ? π
Eurymenai Εὐρυμεναί Thessalia Kreikka π
Eurymenai Εὐρυμεναί Epeiros Albania π
Eutaia Εὔταια Arkadia Kreikka Π
Eutresis Εὔτρησις Boiotia Kreikka π
Ewaoioi Ἐϝαοίοι Elis Kreikka π
Fagres Φάγρης Traakia Kreikka π
Faistos Φαιστός Kreeta Kreikka π
Fakion Φάκιον Thessalia Kreikka π
Falanna Φάλαννα Thessalia Kreikka π
Falasarna Φαλάσαρνα Kreeta Kreikka Π
Faleron Φάληρον Attika Kreikka
Faloria Φαλωρία Thessalia Kreikka π
Fanagoria Φαναγόρια Pontos, Skyytia Venäjä Π
Fanote Φανότη Epeiros Kreikka π
Fara Φάρα Arkadia Kreikka π
Fara Φαρά Akarnania Kreikka Π
Farai Φαραί Boiotia Kreikka π
Farai Φαραί Akhaia Kreikka π
Farai Φαραί Messenia Kreikka π
Farai Φαραί Lakonia Kreikka
Farbelos Φάρβελος Khalkidike[1] Kreikka π
Farkadon Φαρκαδών Thessalia Kreikka π
Faros Φάρος Illyria Kroatia Π
Farsalos Φάρσαλος Thessalia Kreikka Π
Faselis Φασηλίς Lyykia Turkki Π
Fasis Φᾶσις Pontos, Kolkhis Georgia Π
Fegontioi Φεγόντιοι Khalkidike[1] Kreikka π
Feia Φειά Elis Kreikka
Felloe Φελλόη Akhaia Kreikka π
Fellos Φέλλος Lyykia Turkki
Feneos Φένεος Arkadia Kreikka π
Ferai Φέραι Thessalia Kreikka Π
Figaleia Φιγάλεια Arkadia Kreikka π
Fila Φίλα Makedonia Kreikka
Filadelfeia Φιλαδέλφεια Lyydia Turkki
Filippoi Φίλιπποι Traakia Kreikka π
Filippopolis Φιλιππόπολις Pontinen Traakia Bulgaria π
Fintias Φιντίας Sikelia Italia
Fleius Φλειοῦς Argolis Kreikka Π
Flygonion Φλνγόνιον Fokis Kreikka π
Foinike Φοινίκη Epeiros Albania π
Foiniks Φοίνιξ Kreeta Kreikka
Foitiai Φοιτίαι Akarnania Kreikka π
Fokaia Φώκαια Joonia Turkki Π
Fola Φόλα Aitolia Kreikka π
Folegandros Φολέγανδρος Kykladit Kreikka π
Forieia Φορίεια Arkadia Kreikka π
Friksai Φρίξαι Elis Kreikka Π
Fylake Φμλάκη Thessalia Kreikka π
Fylea Φυλέα Aitolia Kreikka π
Fyrragioi Φυρράγιοι Thessalia Kreikka π
Fytaioi Φύταιοi ? ? π
Gagai Γάγαι Lyykia Turkki
Galepsos Γαληψός Traakia Kreikka π
Galepsos Γαληψός Khalkidike[1] Kreikka Π
Galeria Γαλερία Sikelia Italia π
Gambrion Γάμβριον Aiolis Turkki Π
Gargara Γάργαρα Troas Turkki Π
Gela Γέλα Sikelia Italia Π
Gentinos Γεντῖνος Troas Turkki π
Gergis Γέργις Troas Turkki Π
Geronthrai Γερόνθραι Lakonia Kreikka π
Gigonos Γίγωνος Khalkidike[1] Kreikka Π
Gitana Γίτανα Epeiros Kreikka π
Golgoi Γόλγοι Kypros Kypros
Gomfoi Γόμφοι Thessalia Kreikka π
Gonnos Γόννος Thessalia Kreikka Π
Gorgippeia Γοργιππεία Pontos, Skyytia Venäjä π
Gortyn Γορτύν Kreeta Kreikka Π
Gortys Γόρτυς Arkadia Kreikka π
Gryneion Γρύνειον Aiolis Turkki Π
Grynkhai Γρύγχαι Euboia Kreikka π
Gyenos Γυηνός Pontos, Kolkhis Georgia Π
Gyrton Γυρτών Thessalia Kreikka π
Gytheion Γυθεῖον Lakonia Kreikka π
Haisa Αἷσα Khalkidike[1] Kreikka Π
Halai Ἁλαί Opuntian Lokris Kreikka π
Halasarna Ἁλασάρνα Eteläiset Sporadit Kreikka π
Haliartos Ἁλίαρτος Boiotia Kreikka Π
Halieis Ἁλιεῖς Argolis Kreikka Π
Halikarnassos Ἁλικαρνασσός Kaaria Turkki Π
Halikyrna Ἁλίκυρνα Aitolia Kreikka π
Halisarna Ἁλίσαρνα Aiolis Turkki Π
Halos Ἅλος Thessalia Kreikka Π
Halus Ἁλοῦς Arkadia Kreikka π
Hamaksitos Ἁμαξιτός Troas Turkki Π
Harpagion Ἁρπάγιον Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Hefaistia Ἡφαιστία Pohjoisen Egean saaret Kreikka Π
Helene Ἑλένη Kykladit Kreikka π
Helike Ἑλίκη Akhaia Kreikka Π
Helisson Ἑλισσών Arkadia Kreikka Π
Heloron Ἕλωρον Sikelia Italia Π
Henna Ἕννα Sikelia Italia Π
Heraia Ἡραία Arkadia Kreikka Π
Heraion Teikhos Ἡραῖον τεῖχος Propontinen Traakia Turkki Π
Herakleia Ἡράκλεια Akarnania Kreikka π
Herakleia Ἡρακλεία Illyria ? Π
Herakleia Ἡράκλεια Sikelia Italia π
Herakleia Ἡράκλεια Aiolis Turkki π
Herakleia Ἡράκλεια Suur-Kreikka Italia Π
Herakleia Lynkestis Ἡράκλεια Λυγκηστίς Makedonia Makedonia
Herakleia Minoa Ἡράκλεια Μινῴα Sikelia Italia π
Herakleia Pontike Ἡράκλεια Ποντική Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Herakleia Sintike Ἡράκλεια Σιντική Makedonia Kreikka π
Herakleia Trakhinia Ἡράκλεια Thessalia Kreikka Π
Herakleion Ἡράκλειον Kreeta Kreikka π
Herakleion Ἡράκλειον Makedonia Kreikka Π
Herbessos Ἑρβησσός Sikelia Italia π
Herbita Ἑρβιτα Sikelia Italia π
Hermione Ἑρμιόνη Argolis Kreikka Π
Hermonassa Ἑρμώνασσα Pontos, Skyytia Venäjä Π
Hiera Ἱέρα Aiolis Kreikka
Hierapytna Ἱεράπυτνα Kreeta Kreikka π
Himera Ἱμέρα Sikelia Italia Π
Hippana Ἵππανα Sikelia Italia π
Hipponion Ἱππώνιον Suur-Kreikka Italia π
Histiaia Ἱστίαια Euboia Kreikka Π
Holmoi Ὅλμοι Kilikia Turkki Π
Homolion Ὁμόλιον Thessalia Kreikka Π
Horraon Ὅρραον Epeiros Kreikka π
Hyaia Ὑαία Ozolian Lokris Kreikka π
Hybla Geleatis Ὕβλα (Γελεᾶτις) Sikelia Italia
Hybla Heraia Ὕβλα Ἡραία Sikelia Italia
Hybliseis Ὑβλίσεις(?)/Ὑβλισεῖς(?) Kaaria Turkki π
Hydaieis Ὑδαιεῖς Kaaria Turkki π
Hydissos Ὕδισσος Kaaria Turkki π
Hydramia Ὑδραμία Kreeta Kreikka
Hyettos Ὑηττός Boiotia Kreikka π
Hyle Ὕλη Boiotia Kreikka
Hymisseis Ὑμίσσεις(?)/Ὑμισσεῖς(?) Kaaria Turkki π
Hypata Ὕπατα Thessalia Kreikka π
Hypnia Ὑπνία Ozolian Lokris Kreikka π
Hyporeiai Ὑπώρειαι Akarnania Kreikka π
Hyria Ὑρία Suur-Kreikka Italia
Hyria Ὑρία Boiotia Kreikka
Hyrtakina Ὑρτακίνα Kreeta Kreikka π
Hysiai Ὑσιαί Boiotia Kreikka π
Hysiai Ὑσιαί Argolis Kreikka
Iaitas Ἰαίτας Sikelia Italia
Ialysos Ἰάλυσος Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Iasonia Ἰασονία Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Iasos Ἴασος Kaaria Turkki Π
Idalion Ἰδάλιον Kypros Kypros Π
Ide Ἴδη Traakian Khersonesos Turkki π
Idrias Ἰδριάς Kaaria Turkki π
Idyma Ἴδυμα Kaaria Turkki π
Idyros Ἴδυρος Pamfylia Turkki Π
Ikhnai Ἴχναι Makedonia Kreikka Π
Ikonion Ἰκόνιον Fryygia Turkki
Ikos Ἴκος Pohjoiset Sporadit Kreikka Π
Ilion Ἴλιον Troas Turkki Π
Imakhara Ἱμαχάρα Sikelia Italia π
Imbros Ἴμβρος Pohjoisen Egean saaret Turkki Π
Inatos Ἴνατος Kreeta Kreikka
Iolkos Ἰωλκός Thessalia Kreikka π
Iolla Ἰόλλα Aiolis Turkki π
Ios Ἴος Kykladit Kreikka Π
Isinda Ἴσινδα Joonia Turkki π
Issa Ἴσσα Illyria Kroatia Π
Issioi Ἴσσιοι(?) Ozolian Lokris Kreikka π
Issos Ἰσσός Kilikia Turkki Π
Istasos Ἴστασος Khalkidike[1] Kreikka π
Istron Ἴστρων Kreeta Kreikka π
Istros Ἴστρος Pontinen Traakia Romania Π
Itanos Ἴτανος Kreeta Kreikka Π
Ithaka Ἰθάκη Akarnania Kreikka Π
Iulis Ἰουλίς Kykladit Kreikka Π
Kabyle Καβύλη Pontinen Traakia Bulgaria π
Kafeleis Καφελεῖς(?) Thessalia Kreikka π
Kafyai Καφύαι Arkadia Kreikka π
Kaino Καινώ Kreeta Kreikka
Kalaureia Καλαυρεία Saroniset saaret Kreikka Π
Kalindoia Καλίνδοια Khalkidike[1] Kreikka π
Kallatis Κάλλατις Pontinen Traakia Romania π
Kallion Κάλλιον Aitolia Kreikka π
Kallipolis Καλλίπολις Propontinen Vähä-Aasia Turkki Π
Kallipolis Καλλίπολις Sikelia Italia Π
Kalydon Καλυδών Aitolia Kreikka π
Kalymna Κάλυμνα Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Kalynda Κάλυνδα Kaaria Turkki π
Kamakai Καμακαί Khalkidike[1] Kreikka π
Kamarina Καμάρινα Sikelia Italia Π
Kameiros Κάμειρος Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Kampsa Κἀμψα Khalkidike[1] Kreikka Π
Kanai Κάναι Aiolis Turkki
Karambis Κάραμβις Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Karbasyanda Καρβασυάνδα Kaaria Turkki π
Kardamyle Καρδαμύλη Messenia Kreikka π
Kardia Καρδία Traakian Khersonesos Turkki Π
Karene Καρήνη Aiolis Turkki Π
Karkinitis Καρκινῖτις Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) Π
Karpasia Καρπασία Kypros Kypros π
Karpathos Κάρπαθος Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Karthaia Κάρθαια Kykladit Kreikka Π
Karussa Κάρουσσα Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Karyanda Καρύανδα Kaaria Turkki Π
Karystos Κάρυστος Euboia Kreikka Π
Kasmenai Κασμέναι Sikelia Italia Π
Kasolaba Κασωλάβα Kaaria Turkki π
Kasos Κάσος Eteläiset Sporadit Kreikka π
Kassandreia Κασσάνδρεια Khalkidike[1] Kreikka
Kassope Κασσώπη Epeiros Kreikka Π
Kasthanaia Κασθαναία Thessalia Kreikka Π
Katane Κατάνη Sikelia Italia Π
Kaulonia Καυλωνία Suur-Kreikka Italia π
Kaunos Καῦνος Kaaria Turkki Π
Kebren Κεβρήν Troas Turkki Π
Kedreai Κεδρεαί Kaaria Turkki Π
Kefaloidion Κεφαλοίδιον Sikelia Italia π
Kelenderis Κελένδερις Kilikia Turkki Π
Kenkhreai Κεγχρεαί Korinthia Kreikka
Kentoripa Κεντόριπα Sikelia Italia π
Kepoi Κῆποι Pontos, Skyytia Venäjä π
Keraia Κεραία Kreeta Kreikka π
Keramos Κέραμος Kaaria Turkki π
Kerasus Κερασοῦς Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Keria Κερία Kykladit Kreikka π
Kerkinion Κερκίνιον Thessalia Kreikka
Keryneia Κερύνεια Akhaia Kreikka π
Keryneia Κερύνεια Kypros Kypros π
Khaironeia Χαιρώνεια Boiotia Kreikka Π
Khaladrioi Χαλάδριοι Elis Kreikka π
Khaleion Χαλειόν Ozolian Lokris Kreikka Π
Khalestre Χαλέστρη Mygdonia Kreikka Π
Khalke Χάλκη Eteläiset Sporadit Kreikka π
Khalkedon Χαλκηδών Propontinen Vähä-Aasia Turkki Π
Khalkeia Χάλκεια Aitolia Kreikka Π
Khalketor Χαλκήτωρ Kaaria Turkki Π
Khalkis Χαλκίς Euboia Kreikka Π
Khalkis Χαλκίς Aiolis Turkki π
Kharadra Χαράδρα Fokis Kreikka Π
Kharadros Χάραδρος Epeiros Kreikka
Kharadrus Χαραδροῦς Khalkidike[1] Kreikka Π
Khedrolioi Χεδρόλιοι Khalkidike[1] Kreikka π
Khen Χήν Lakonia Kreikka π
Khen Χήν Thessalia Kreikka π
Khersonesos Χερσόνησος Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) Π
Khersonesos Χερσόνησος Kreeta Kreikka π
Khersonesos Χερσόνησος Kaaria Turkki π
Khersonesos Χερσόνησος Traakian Khersonesos Turkki Π
Khios Χίος Kaaria Turkki π
Khios Χίος Joonia Kreikka Π
Khoirades Χοιράδες Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Khorsiai Χορσιαί Boiotia Kreikka Π
Khyretiai Χυρετίαι Thessalia Kreikka π
Khyton Χύτον Joonia Turkki π
Khytroi Χύτροι Kypros Kypros
Khytropolis Χυτρόπολις Khalkidike[1] Kreikka π
Kierion Κιέριον Thessalia Kreikka π
Kikynethos Κικύνηθος Thessalia Kreikka Π
Killa Κίλλα Aiolis Turkki Π
Killareis Κιλλαρεῖς Kaaria Turkki π
Kimmerikon Κιμμερικόν Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) π
Kimolos Κίμωλος Kykladit Kreikka π
Kindye Κίνδυη Kaaria Turkki π
Kinolis Κίνωλις Paflagonia Turkki Π
Kinyps Κίνυψ Libya Libya Π
Kios Kίος Propontinen Vähä-Aasia Turkki Π
Kirrha Κίρρα Fokis Kreikka Π
Kisamos Κίσαμος Kreeta Kreikka
Kisamos Κίσαμος Kreeta Kreikka
Kissos Κισσός Mygdonia Kreikka π
Kisthene Κισθήνη Aiolis Turkki π
Kithas Κίθας Khalkidike[1] Kreikka π
Kition Κίτιον Kypros Kypros
Klazomenai Κλαζομεναί Joonia Turkki Π
Kleitor Κλείτωρ Arkadia Kreikka Π
Kleonai Κλεωναί Argolis Kreikka π
Kleonai Κλεωναί Khalkidike[1] Kreikka Π
Knemides Κνημῖδες Opuntian Lokris Kreikka π
Knidos Κνίδος Kaaria Turkki Π
Knidos Κνίδος Kypros Kypros
Knossos Κνωσσός Kreeta Kreikka Π
Kodapeis Κοδαπεῖς(?) Kaaria Turkki π
Koila Κοίλα Arkadia Kreikka π
Kokylion Κοκύλιον Troas Turkki Π
Koliyrgeis Κολιυργεῖς(?) Kaaria Turkki π
Kolofon Κολοφών Joonia Turkki Π
Kolonai Κολωναί Troas Turkki Π
Kolonai Κολωναί Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Kolossai Κολοσσαί Fryygia Turkki
Kolussa Κόλουσσα Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Kombreia Κώμβρεια Khalkidike[1] Kreikka Π
Kondaia Κονδαιεύς Thessalia Kreikka π
Kopai Κῶπαι Boiotia Kreikka π
Korakai Κορακαί Thessalia Kreikka π
Korakesion Κορακήσιον Kilikia Turkki
Koranza Κώρανζα Kaaria Turkki Π
Koressia Κορησσία Kykladit Kreikka Π
Korintti (Korinthos) Κόρινθος Korinthia Kreikka Π
Korkyra Κόρκυρα Akarnania Kreikka Π
Korofaioi Κοροφαῖοι(?) Thessalia Kreikka π
Korone Κορώνη Messenia Kreikka π
Koroneia Κορώνεια Boiotia Kreikka Π
Koronta Κόροντα Akarnania Kreikka π
Korydalla Κορύδαλλα Lyykia Turkki
Korykos Κώρυκος Kilikia Turkki
Korykos Κώρυκος Joonia Turkki π
Kos Κῶς Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Kos Meropis Κῶς Μεροπίς Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Kossaia Κοσσαία Traakia ? π
Kotyora Κοτύωρα Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Krane Κράνη Akarnania Kreikka Π
Krannon Κραννών Thessalia Kreikka π
Krenides Κρηνίδες Traakia Kreikka π
Kressa Κρῆσσα Traakian Khersonesos Turkki π
Kreston Κρήστων Makedonia Kreikka
Krisa Κρῖσα Fokis Kreikka
Krithote Κριθώτη Traakian Khersonesos Turkki Π
Krommyon Κρομμυών Korinthia Kreikka
Kromna Κρῶμνα Paflagonia Turkki π
Kromnos Κρῶμνος Lakonia Kreikka π
Kroton Κρότων Suur-Kreikka Italia Π
Krya Κρύα Kaaria Turkki π
Ksanthos Ξάνθος Lyykia Turkki Π
Ktimene Κτιμένη Thessalia Kreikka π
Kurion Κούριον Kypros Kypros π
Kydonia Κυδωνία Kreeta Kreikka Π
Kyfanta Κύφαντα Lakonia Kreikka π
Kyllandos Κύλλανδος Kaaria Turkki π
Kyllene Κυλλήνη Aiolis Turkki Π
Kyllene Κυλλήνη Elis Kreikka Π
Kyme Κύμη Aiolis Turkki Π
Kyme Κύμη Suur-Kreikka Italia Π
Kyme Κύμη Euboia Kreikka
Kynaitha Κύναιθα Arkadia Kreikka π
Kynos Κῦνος Opuntian Lokris Kreikka Π
Kypaira Κύπαιρα Thessalia Kreikka π
Kyparissos Κυπάρισσος Messenia Kreikka π
Kyparissos Κυπάρισσος Fokis Kreikka
Kypsela Κύψελα Traakia Kreikka π
Kyrbissos Κυρβισσός Kaaria Turkki π
Kyrene Κυρήνη Kyrenaika Libya Π
Kyrrhos Κύρρος Makedonia Kreikka π
Kystiros Κύστιρος ? ? Π
Kytaia Κύταια Kolkhis Georgia
Kytaia Κύταια Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) π
Kytaion Κύταιον Kreeta Kreikka π
Kythera Κύθηρα Lakonia Kreikka Π
Kythnos Κύθνος Kykladit Kreikka Π
Kytinion Κυτίνιον Doris Kreikka Π
Kytoros Κύτωρος Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Kyzikos Κύζικος Propontinen Vähä-Aasia Turkki Π
Labryta Λάβρυτα Pontos, Skyytia Venäjä Π
Lamia Λαμία Thessalia Kreikka Π
Lamponeia Λαμπώνεια Troas Turkki π
Lampsakos Λάμψακος Propontinen Vähä-Aasia Turkki Π
Laodikeia Λαοδίκεια Fryygia Turkki
Laos Λᾶος Suur-Kreikka Italia π
Lapethos Λάπηθος Kypros Kypros π
Lappa Λάππα Kreeta Kreikka π
Larissa Λάρισσα Thessalia Kreikka Π
Larissa Λάρισσα Troas Turkki Π
Larissa Λάρισσα Aiolis Turkki Π
Larissa Λάρισσα Thessalia Kreikka π
Larissa Λάρισσα Elis Kreikka Π
Larymna Λάρυμνα Opuntian Lokris Kreikka π
Las Λᾶς Lakonia Kreikka Π
Lasaia Λασαία Kreeta Kreikka
Lasion Λασίων Elis Kreikka Π
Latmos Λάτμος Kaaria Turkki Π
Lato Λατώ Kreeta Kreikka π
Lato pros Kamara Λατώ προς Καμάρα Kreeta Kreikka
Lebadeia Λεβάδεια Boiotia Kreikka Π
Lebedos Λέβεδος Joonia Turkki Π
Leben Λέβην Kreeta Kreikka π
Ledon Λεδών Fokis Kreikka π
Ledrai Λήδραι Kypros Kypros
Leibethra Λείβηθρα Makedonia Kreikka π
Lekhaion Λέχαιον Korinthia Kreikka
Lekhoioi Λεχώιοι ? ? Π
Lenos Λῆνος Elis Kreikka π
Leontinoi Λεοντῖνοι Sikelia Italia Π
Leontion Λεόντιον Akhaia Kreikka π
Lepreon Λέπρεον Elis Kreikka Π
Lepsimandos Ληψίμανδος Kaaria Turkki π
Leros Λέρος Eteläiset Sporadit Kreikka π
Lete Λήτη Mygdonia Kreikka π
Letrinoi Λέτρινοι Elis Kreikka Π
Leukai Λεῦκαι Lakonia Kreikka
Leukai Λεῦκαι Aiolis Turkki Π
Leukas Λευκάς Akarnania Kreikka Π
Leuke Λεύκη Kreeta Kreikka
Leukofrys Λευκόφρυς Joonia Turkki Π
Lilaia Λιλαια Fokis Kreikka π
Lilybaion Λιλυβαῖον Sikelia Italia
Limenia Λιμενία Kypros Kypros
Limnai Λιμναί Traakian Khersonesos Turkki π
Limnaia Λιμναία Akarnania Kreikka π
Limnaia Λιμναία Thessalia Kreikka
Limne Λίμνη Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Limyra Λίμυρα Lyykia Turkki
Lindos Λίνδος Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Lipaksos Λίπαξος Khalkidike[1] Kreikka Π
Lipara Λιπάρα Sikelia Italia Π
Lissos Λίσσος Kreeta Kreikka Π
Lissos Λίσσος Illyria Albania π
Lokroi Epizefyrioi Λοκροί Ἐπιζεφύριοι Suur-Kreikka Italia Π
Longane Λογγάνη Sikelia Italia π
Lusoi Λουσοί Arkadia Kreikka Π
Lykastos Λύκαστος Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Lykastos Λύκαστος Kreeta Kreikka
Lykosura Λυκόσουρα Arkadia Kreikka π
Lyktos Λύκτος Kreeta Kreikka π
Madytos Μαδυτός Traakian Khersonesos Turkki Π
Magnesia Μαγνησία Joonia Turkki Π
Magnesia Μαγνησία Lyydia Turkki π
Mainalos Μαίναλος Arkadia Kreikka
Makaria Μακαρία Kypros Kypros
Makynea Μακυνέα Aitolia Kreikka π
Malea Μαλέα Lakonia Kreikka
Malla Μάλλα Kreeta Kreikka π
Malloia Μαλλοία Thessalia Kreikka π
Mallos Μαλλός Kilikia Turkki Π
Mantineia Μαντίνεια Arkadia Kreikka Π
Marathesion Μαραθήσιον Joonia Turkki π
Marganeis Μαργανεῖς Elis Kreikka Π
Marion Μάριον Kypros Kypros Π
Maroneia Μαρώνεια Traakia Kreikka Π
Massalia Μασσαλία Gallia Ranska Π
Matala Μάταλα Kreeta Kreikka π
Matropolis Ματρόπολις Akarnania Kreikka π
Medeon Μεδεών Boiotia Kreikka
Medeon Μεδεών Fokis Kreikka π
Medion Μεδίων Akarnania Kreikka π
Medma Μέδμα Suur-Kreikka Italia π
Medmasos Μέδμασος Kaaria Turkki π
Megalopolis Μεγαλόπολις Arkadia Kreikka Π
Megara Μέγαρα Megaris Kreikka Π
Megara Hyblaia Μέγαρα Ὑβλαία Sikelia Italia Π
Mekyberna Μηκύβερνα Khalkidike[1] Kreikka Π
Melabron Μελαβρόν Kypros Kypros
Melaina Korkyra Μέλαινα Κόρκυρα Illyria Kroatia Π
Melanpagos Μελανπάγος Aiolis Turkki π
Meliboia Μελίβοια Thessalia Kreikka Π
Melitaia Μελιταία Thessalia Kreikka π
Melos Μῆλος Kykladit Kreikka Π
Mende Μένδη Khalkidike[1] Kreikka Π
Mesembria Μεσημβρία Pontinen Traakia Bulgaria Π
Mesembria Μεσημβρία Traakia Kreikka Π
Messapioi Μεσσάπιοι Ozolian Lokris Kreikka π
Messene Μεσσήνη Messenia Kreikka Π
Metapa Μέταπα Aitolia Kreikka
Metapioi Μετάπιοι Elis Kreikka π
Metapontion Μεταπόντιον Suur-Kreikka Italia Π
Metauros Μέταυρος Suur-Kreikka Italia π
Methana Μέθανα Argolis Kreikka Π
Methone Μεθώνη Thessalia Kreikka π
Methone Μεθώνη Makedonia Kreikka Π
Methydrion Μεθύδριον Arkadia Kreikka π
Methylion Μεθύλιον Thessalia Kreikka π
Methymna Μήθυμνα Aiolis Kreikka Π
Metropolis Μητρόπολις Thessalia Kreikka π
Metropolis Μητρόπολις Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Mieza Μίεζα Makedonia Kreikka π
Milatos Μίλατος Kreeta Kreikka π
Miletos Μίλητος Joonia Turkki Π
Miletupolis Μιλητούπολις Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Miletuteikhos Μιλητουτεῖχος Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Milkoros Μἰλκωρος Khalkidike[1] Kreikka π
Minoa Μίνωα Kykladit Kreikka Π
Minoa Μινώα Kreeta Kreikka
Molykreion Μολύκρειον Aitolia Kreikka π
Mondaia Μονδαία Thessalia Kreikka π
Mopsion Μόψιον Thessalia Kreikka π
Morgantina Μοργαντίνα Sikelia Italia π
Mothone Μοθώνη Messenia Kreikka Π
Myania Μυανία Ozolian Lokris Kreikka π
Mykalessos Μυκαλησσός Boiotia Kreikka Π
Mykene Μυκήνη Argolis Kreikka Π
Mykonos Μύκονος Kykladit Kreikka Π
Mylai Μυλαί Thessalia Kreikka π
Mylai Μυλαί Sikelia Italia Π
Mylasa Μύλασα Kaaria Turkki Π
Myndos Μύνδος Kaaria Turkki Π
Myonnesos Μυόννησος Joonia Turkki Π
Myra Μύρα Lyykia Turkki
Myrina Μύρινα Aiolis Turkki Π
Myrina Μύρινα Pohjoisen Egean saaret Kreikka Π
Myrkinos Μύρκινος Traakia Kreikka Π
Myrleia Μύρλεια Bithynia Turkki π
Myrmekeion Μυρμήκειον Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) π
Mytilene Μυτιλήνη Aiolis Kreikka Π
Mytistratos Μυτίστρατος Sikelia Italia π
Myus Μυοῦς Joonia Turkki Π
Nagidos Νάγιδος Kilikia Turkki Π
Nakone Νακώνη Sikelia Italia π
Naksia Ναξία Kaaria Turkki π
Naksos Νάξος Kykladit Kreikka Π
Naksos Νάξος Sikelia Italia Π
Narisbareis Ναρισβαρεῖς(?) Kaaria Turkki π
Naryandos Ναρυάνδος(?) Kaaria Turkki π
Naryka Νάρυκα Opuntian Lokris Kreikka π
Nasos Νᾶσος Aiolis Turkki Π
Naukratis Ναύκρατις Egypti Egypti Π
Naulokhon Ναύλοχον Joonia Turkki Π
Naupaktos Ναύπακτος Ozolian Lokris Kreikka Π
Nauplia Ναύπλια Argolis Kreikka
Neandreia Νεάνδρεια Troas Turkki Π
Neapolis Νεάπολις Suur-Kreikka Italia Π
Neapolis Νεάπολις Traakia Kreikka π
Neapolis Νεάπολις Khalkidike[1] Kreikka Π
Neapolis Νεάπολις Kypros Kypros
Neapolis Νεάπολις Propontinen Traakia Turkki π
Nelia Νηλία Thessalia Kreikka
Neon Νεών Fokis Kreikka Π
Neonteikhos Νεοντεῖχος Aiolis Turkki Π
Nestane Νεστάνη Arkadia Kreikka π
Nikaia Νικαία Bithynia Turkki
Nikaia Νίκαια Epeiros Kreikka π
Nikaia Νίκαια Opuntian Lokris Kreikka π
Nikomedeia Νικομήδεια Bithynia Turkki
Nikonion Νικώνιον Pontos, Skyytia Ukraina Π
Nikopolis Νικόπολις Epeiros Kreikka
Nisyros Νίσυρος Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Nisyros Νίσυρος Eteläiset Sporadit Kreikka
Nonakris Νώνακρις Arkadia Kreikka Π
Notion Νότιον Aiolis Turkki Π
Notion Νότιον Joonia Turkki Π
Nudion Νούδιον Elis Kreikka Π
Nymfaion Νύμφαιον Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) π
Oasis Ὄασις Egypti Egypti Π
Odeinios Ὀδεινιός Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Odessos Ὀδησσός Pontinen Traakia Bulgaria π
Ofiusa Ὀφιοῦσα Pontos, Skyytia Ukraina Π
Ofryneion Ὀφρύνειον Troas Turkki Π
Oiai Οἶαι Eteläiset Sporadit Kreikka π
Oiantheia Οἰάνθεια Ozolian Lokris Kreikka Π
Oikhalia Οἰχαλία Aitolia Kreikka
Oikhalia Οἰχαλία Messenia Kreikka
Oikhalia Οἰχαλία Thessalia Kreikka
Oine Οἴνη Pohjoisen Egean saaret Kreikka Π
Oiniadai Οἰνιάδαι Akarnania Kreikka Π
Oinoanda Οἰνοάνδα Lyykia Turkki
Oinus Οἰνοῦς Lakonia Kreikka π
Oios Οἰός Lakonia Kreikka π
Oisyme Οἰσύμη Traakia Kreikka Π
Oitylos Οἴτυλος Lakonia Kreikka π
Okolon Ὄκωλον Traakia ? π
Oksoniaioi Ὀξωνιαῖοι(?) Thessalia Kreikka π
Oksynion Ὀξύνιον Thessalia Kreikka π
Olaieis Ὀλαιεῖς(?) Kaaria Turkki π
Olbia Ὀλβία Pontos, Skyytia Ukraina Π
Olbia Ὀλβία Bithynia Turkki Π
Olenos Ὤλενος Akhaia Kreikka π
Olenos Ὤλενος Aitolia Kreikka
Oleros Ὤλερος Kreeta Kreikka
Olizon Ὀλιζών Thessalia Kreikka π
Olofyksos Ὀλόφυξος Khalkidike[1] Kreikka Π
Oloosson Ὀλοοσσών Thessalia Kreikka π
Olus Ὄλους Kreeta Kreikka π
Olymos Ὄλυμος Kaaria Turkki π
Olympa Ὀλύμπα Epeiros Kreikka π
Olynthos Ὄλυνθος Khalkidike[1] Kreikka Π
Onkhestos Ογχηστός Boiotia Kreikka
Opus Ὀποῦς Elis Kreikka π
Opus Ὀποῦς Opuntian Lokris Kreikka Π
Oresthasion Ὀρεσθάσιον Arkadia Kreikka Π
Orgame Ὀργάμη Pontos, länsirannikko ? π
Orikos Ὠρικός Illyria Albania Π
Orkhomenos Ὀρχομενός Boiotia Kreikka Π
Orkhomenos Ὀρχομενός Arkadia Kreikka Π
Ormenion Ὀρμένιον Thessalia Kreikka
Orneai Ὀρνέαι Argolis Kreikka π
Orobiai Ὀρόβιαι Euboia Kreikka Π
Oropos Ὠρωπός Boiotia Kreikka π
Orthagoria Ὀρθαγορία Traakia Kreikka π
Orthe Ὄρθη Thessalia Kreikka π
Osbaioi Ὀσβαῖοι(?) Khalkidike[1] Kreikka π
Othoros Ὄθορος Khalkidike[1] Kreikka π
Otlenoi Ὀτλενόι(?) Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Pafos Πάφος Kypros Kypros Π
Pagai Παγαί Megaris Kreikka π
Pagasai Παγασαί Thessalia Kreikka π
Paion Παῖον Arkadia Kreikka Π
Paion Παιών Traakian Khersonesos Turkki π
Paisos Παισός Troas Turkki Π
Paktye Πακτύη Traakian Khersonesos Turkki Π
Palaigambrion Παλαιγάμβριον Aiolis Turkki Π
Palaiperkote Παλαιπερκώτη Troas Turkki π
Palairos Παλαιρός Akarnania Kreikka π
Pale Πάλη Akarnania Kreikka Π
Pallantion Παλλάντιον Arkadia Kreikka Π
Pandosia Πανδοσία Epeiros Kreikka Π
Pandosia Πανδοσία Suur-Kreikka Italia π
Pandosia Πανδοσία Suur-Kreikka Italia
Panopeus Πανοπεύς Fokis Kreikka Π
Panormos Πάνορμος Sikelia Italia
Panormos Πάνορμος Pohjoiset Sporadit Kreikka Π
Pantikapaion Παντικάπαιον Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) π
Parapotamioi Παραποτάμιοι Fokis Kreikka Π
Parasopioi Παρασώπιοι Thessalia Kreikka π
Parion Πάριον Mysia Turkki Π
Paros Πάρος Kykladit Kreikka Π
Parpariotai Παρπαριώται Kaaria Turkki π
Parthenion Παρθένιον Aiolis Turkki π
Passanda Πάσσανδα Kaaria Turkki π
Passaron Πασσαρών Epeiros Kreikka π
Patara Πάταρα Lyykia Turkki
Patrai Πάτραι Akhaia Kreikka π
Pedasa Πήδασα Kaaria Turkki π
Pedieis Πεδιεῖς Fokis Kreikka Π
Pedieis Πεδιεῖς Eteläiset Sporadit Kreikka π
Peirasia Πειρασία Thessalia Kreikka π
Peleiatai Πελειάται Kaaria Turkki π
Pelinnaion Πελινναῖον Thessalia Kreikka π
Pella Πέλλα Makedonia Kreikka Π
Pellana Πέλλανα Lakonia Kreikka π
Pellene Πελλήνη Akhaia Kreikka Π
Peparethos Πεπάρηθος Pohjoiset Sporadit Kreikka Π
Peraia Περαία Euboia Kreikka π
Pergamon Πέργαμον Mysia Turkki Π
Pergamon Πέργαμον Kypros Kypros
Pergamos Πέργαμος Kreeta Kreikka
Perge Πέργη Pamfylia Turkki Π
Perinthos Πέρινθος Propontinen Traakia Turkki Π
Perkote Περκώτη Troas Turkki Π
Perperene Περπερήνη Aiolis Turkki π
Petra Πέτρα Kreeta Kreikka π
Petra Πέτρα Sikelia Italia π
Peuma Πεῦμα Thessalia Kreikka π
Piakos Πιακός Sikelia Italia π
Pidasa Πίδασα Kaaria Turkki Π
Piloros Πίλωρος Khalkidike[1] Kreikka Π
Pinara Πίναρα Lyykia Turkki
Pireus Πειραιεύς Attika Kreikka
Pisa Πῖσα Elis Kreikka π
Pistasos Πίστασος Khalkidike[1] Kreikka π
Pistiros Πίστιρος Traakia Kreikka π
Pistyros Πίστυρος Traakia Kreikka Π
Pitane Πιτάνη Aiolis Turkki Π
Pithekussai Πιθηκοῦσσαι Suur-Kreikka Italia Π
Pladasa Πλάδασα(?) Kaaria Turkki Π
Plakia Πλακίη Mysia Turkki Π
Plataiai Πλαταιαί Boiotia Kreikka Π
Pleume Πλεύμη Khalkidike[1] Kreikka π
Pleuron Πλευρών Aitolia Kreikka Π
Poieessa Ποιήεσσα Kykladit Kreikka Π
Poikilassos Ποικίλασσος Kreeta Kreikka
Poionos Ποιωνός Epeiros Kreikka π
Polikhna Πολίχνα Troas Turkki π
Polikhne Πολίχνη Kreeta Kreikka π
Polikhnitai Πολιχνίται Khalkidike[1] Kreikka π
Polikhnitai Πολιχνίται Joonia Turkki π
Polyrrhenia Πολυῤῥηνία Kreeta Kreikka π
Pordoselene Πορδοσελήνη Aiolis Turkki Π
Poseidonia Ποσειδωνία Suur-Kreikka Italia Π
Posideion Ποσίδειον Khalkidike[1] Kreikka π
Posideion Ποσίδειον Euboia Kreikka π
Posideion Ποσιδήιον Syyria Syyria Π
Poteidaia Ποτείδαια Khalkidike[1] Kreikka Π
Potidaion Ποτίδαιον Eteläiset Sporadit Kreikka
Potniai Πότνιαι Boiotia Kreikka π
Praisos Πραῖσος Kreeta Kreikka π
Prasiai Πρασιαί Lakonia Kreikka Π
Prassilos Πράσσιλος Khalkidike[1] Kreikka π
Priansos Πρίανσος Kreeta Kreikka π
Priapos Πρίαπος Mysia Turkki Π
Priene Πριήνη Joonia Turkki Π
Proerna Πρόερνα Thessalia Kreikka π
Prokonnesos Προκόννησος Propontinen Vähä-Aasia Turkki Π
Pronnoi Πρόννοι Akarnania Kreikka Π
Proskhion Πρόσχιον Aitolia Kreikka π
Prusa Προῦσα Mysia Turkki
Prusias Προυσίας Bithynia Turkki
Psofis Ψωφίς Arkadia Kreikka Π
Pteleon Πτελεόν Joonia Turkki π
Pteleos Πτελεός Thessalia Kreikka
Pteleos Πτελεός Elis Kreikka
Ptolemais Πτολεμαΐς Kyrenaika Libya
Pydna Πύδνα Makedonia Kreikka Π
Pygela Πύγελα Joonia Turkki Π
Pyksus Ρυξοῦς Suur-Kreikka Italia π
Pylai Πύλαι Arkadia Kreikka π
Pylene Πυλήνη Aitolia Kreikka
Pylos Πύλος Elis Kreikka
Pylos Πύλος Elis Kreikka π
Pylos Πύλος Messenia Kreikka
Pyranthos Πύρανθος Kreeta Kreikka
Pyrasos Πύρασος Thessalia Kreikka π
Pyrgos Πύργος Elis Kreikka Π
Pyrindos Πύρινδος Kaaria Turkki π
Pyrnos Πύρνος Kaaria Turkki π
Pyrrha Πύρρα Aiolis Kreikka Π
Pythion Πύθιον Thessalia Kreikka π
Pythopolis Πυθόπολις Bithynia Turkki π
Rhamnus Ῥαμνοῦς Attika Kreikka
Rhaukos Ῥαῦκος Kreeta Kreikka π
Rhegion Ῥήγιον Suur-Kreikka Italia Π
Rheneia Ῥήνεια Kykladit Kreikka Π
Rhithymna Ῥίθυμνα Kreeta Kreikka π
Rhizenia Ῥιζηνία Kreeta Kreikka π
Rhizus Ῥιζοῦς Thessalia Kreikka π
Rhode Ῥόδη Iberia Espanja π
Rhodiapolis Ῥοδιάπολις Lyykia Turkki
Rhodos Ῥόδος Eteläiset Sporadit Kreikka Π
Rhoiteion Ῥοίτειον Troas Turkki Π
Rhypai Ῥύπαι Akhaia Kreikka π
Rhytion Ῥύτιον Kreeta Kreikka
Salamis Σαλαμίς Kypros Kypros Π
Salamis Σαλαμίς Attika Kreikka Π
Sale Σάλη Traakia Kreikka Π
Salganeus Σαλγανεύς Boiotia Kreikka
Salmakis Σαλμακίς Kaaria Turkki π
Same Σάμη Akarnania Kreikka Π
Samikon Σαμικόν Elis Kreikka Π
Samos Σάμος Joonia Kreikka Π
Samothrake Σαμοθρᾴκη Pohjoisen Egean saaret Kreikka Π
Sane Σάνη Khalkidike[1] Kreikka Π
Sane Σάνη Khalkidike[1] Kreikka Π
Saros Σάρος Eteläiset Sporadit Kreikka π
Sarte Σάρτη Khalkidike[1] Kreikka Π
Segesta Σέγεστα Sikelia Italia
Seleinus Σελεινούς Pohjoiset Sporadit Kreikka Π
Seleukeia Σελεύκεια Kilikia Turkki
Seleukeia Σελεύκεια Mesopotamia Irak
Seleukeia Σελεύκεια Pamfylia Turkki
Seleukeia Σελεύκεια Syyria Syyria
Seleukeia Pieria Σελεύκεια Πιερία Syyria Turkki
Seleukeia Sidera Σελεύκεια Σιδηρᾶ Pisidia Turkki
Selinus Σελινοῦς Sikelia Italia Π
Sellasia Σελλασία Lakonia Kreikka π
Selymbria Σηλυμβρία Propontinen Traakia Turkki Π
Serifos Σέριφος Kykladit Kreikka Π
Serme Σέρμη Khalkidike[1] Kreikka π
Sermylia Σερμυλία Khalkidike[1] Kreikka Π
Serreion Σέρρειον Traakia Kreikka
Serreion Teikhos Σέρρειον τεῖχος Propontinen Traakia Turkki π
Sesamos Σήσαμος Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Sestos Σηστός Traakian Khersonesos Turkki Π
Seuthopolis Σευθόπολις Pontinen Traakia Bulgaria π
Side Σϊδη Pamfylia Turkki Π
Side Σίδη Lakonia Kreikka Π
Sidusa Σίδουσα Joonia Turkki Π
Sifai Σῖφαι Boiotia Kreikka Π
Sifnos Σίφνος Kykladit Kreikka Π
Sigeion Σίγειον Troas Turkki Π
Sikinos Σίκινος Kykladit Kreikka Π
Sikyon Σικυών Korinthia Kreikka Π
Sileraioi Σιλεραῖοι Sikelia Italia π
Sillyon Σίλλυον Pamfylia Turkki
Siloi Σίλοι Kaaria Turkki π
Sindos Σίνδος Mygdonia Kreikka Π
Singos Σίγγος Khalkidike[1] Kreikka Π
Sinope Σινώπη Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Sinos Σίνος Khalkidike[1] Kreikka π
Siris Σῖρις Suur-Kreikka Italia Π
Sirra Σίρρα Traakia Kreikka π
Skabala Σκάβαλα Khalkidike[1] Kreikka π
Skandeia Σκάνδεια Lakonia Kreikka
Skapsaioi Σκαψαῖοι Khalkidike[1] Kreikka π
Skarfeia Σκάρφεια Opuntian Lokris Kreikka π
Skepsis Σκῆψις Troas Turkki Π
Skiathos Σκίαθος Pohjoiset Sporadit Kreikka Π
Skillus Σκιλλοῦς Elis Kreikka Π
Skione Σκιώνη Khalkidike[1] Kreikka Π
Skithai Σκίθαι Khalkidike[1] Kreikka π
Skolos Σκῶλος Boiotia Kreikka π
Skotussa Σκοτοῦσσα Thessalia Kreikka π
Skylake Σκυλάκη Mysia Turkki π
Skyros Σκῦρος Pohjoiset Sporadit Kreikka Π
Smila Σμίλα Khalkidike[1] Kreikka Π
Smyrna Σμύρνα Joonia Turkki Π
Sollion Σόλλιον Akarnania Kreikka Π
Soloeis Σολόεις Sikelia Italia
Soloi Σόλοι Kypros Kypros Π
Soloi Σόλοι Kilikia Turkki Π
Sombia Σομβία Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Spalauthra Σπάλαυθρα Thessalia Kreikka π
Sparta Σπάρτα Lakonia Kreikka Π
Spartolos Σπάρτωλος Khalkidike[1] Kreikka Π
Sperkheiai Σπερχείαι Thessalia Kreikka
Spina Σπίνα Adrianmeren pohjoisosa Italia Π
Stageira Στάγειρα Khalkidike[1] Kreikka Π
Stameneia Σταμένεια Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Stelai Στῆλαι Kreeta Kreikka π
Stielanaioi Στιελαναῖοι(?) Sikelia Italia π
Stiris Στῖρις Fokis Kreikka π
Stolos Στῶλος Khalkidike[1] Kreikka Π
Stratos Στράτος Akarnania Kreikka Π
Strepsa Στρέψα Khalkidike[1] Kreikka π
Stryme Στρύμη Traakia Kreikka Π
Styberra Στύβερρα Paionia Makedonia
Stymfalos Στύμφαλος Arkadia Kreikka Π
Styra Στύρα Euboia Kreikka π
Syangela Συάγγελα Kaaria Turkki Π
Sybaris Σύβαρις Suur-Kreikka Italia Π
Sybrita Σύβριτα Kreeta Kreikka π
Syia Συΐα Kreeta Kreikka
Syme Σύμη Eteläiset Sporadit Kreikka π
Syrakusa Συράκουσα Sikelia Italia Π
Syros Σῦρος Kykladit Kreikka Π
Tainaros Ταίναρος Lakonia Kreikka
Talagreis Ταλαγρεῖς(?) Kaaria Turkki π
Talana Ταλάνα Thessalia Kreikka π
Tamassos Ταμασσός Kypros Kypros
Tamynai Ταμύναι Euboia Kreikka
Tanagra Τάναγρα Boiotia Kreikka Π
Taramptos Ταράμπτος Kaaria Turkki π
Taras Τάρας Suur-Kreikka Italia Π
Tarbaneis Ταρβανεῖς(?) Kaaria Turkki π
Tarrha Τάῤῥα Kreeta Kreikka π
Taukheira Ταύχειρα Kyrenaika Libya Π
Tauromenion Ταυρομένιον Sikelia Italia π
Tegea Τεγέα Arkadia Kreikka Π
Tegyra Τεγύρα Boiotia Kreikka
Teithronion Τειθρώνιον Fokis Kreikka Π
Tekmon Τέκμων Epeiros Kreikka π
Telandros Τήλανδρος Kaaria Turkki π
Telmessos Τελμησσός Kaaria Turkki π
Telos Τῆλος Eteläiset Sporadit Kreikka π
Temesa Τεμέσα Suur-Kreikka Italia π
Temnos Τῆμνος Aiolis Turkki Π
Tenea Τενέα Korinthia Kreikka
Tenedos Τένεδος Troas Turkki Π
Tenos Τῆνος Kykladit Kreikka Π
Teos Τέως Joonia Turkki Π
Tereia Τερεία Propontinen Vähä-Aasia Turkki π
Terina Τερίνα Suur-Kreikka Italia π
Termera Τέρμερα Kaaria Turkki π
Termessos Τερμησσός Pisidia Turkki
Termessos Mikra Τερμησσός Pisidia Turkki
Terssogasseis Τερσσωγασσεῖς(?) Kaaria Turkki π
Tetrakis Τετράκις Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Teuthis Τεῦθις Arkadia Kreikka π
Teuthrania Τευθρανία Mysia Turkki Π
Thalamai Θαλάμαι Lakonia Kreikka
Thalamai Θαλάμαι Messenia Kreikka π
Thaliades Θαλιάδες Arkadia Kreikka π
Thasos Θάσος Pohjoisen Egean saaret Kreikka Π
Thasthareis Θασθαρεῖς Kaaria Turkki π
Thaumakia Θαυμακία Thessalia Kreikka
Thaumakoi Θαυμακοί Thessalia Kreikka π
Theba Θῆβαι Boiotia Kreikka Π
Thebai Θῆβαι Thessalia Kreikka π
Thebai Θῆβαι Joonia Turkki π
Thebe Θήβη Mysia Turkki π
Theisoa Θεισόα Arkadia Kreikka π
Thelpusa Θέλπουσα Arkadia Kreikka π
Themiskyra Θεμίσκυρα Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Theodosia Θεοδοσία Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) π
Thera Θήρα Kykladit Kreikka Π
Therambos Θεράμβως Khalkidike[1] Kreikka Π
Therma Θέρμα Pohjoisen Egean saaret Kreikka Π
Thermai Θέρμαι Sikelia Italia
Thermai Θέρμαι Sikelia Italia
Therme Θέρμη Mygdonia Kreikka Π
Therminea Θερμινέα Aitolia Kreikka π
Thespiai Θεσπιαί Boiotia Kreikka Π
Thessalonike Θεσσαλονίκη Makedonia Kreikka
Thestieis Θεστιεῖς Aitolia Kreikka
Thestoros Θέστωρος Khalkidike[1] Kreikka π
Thetonion Θητώνιον Thessalia Kreikka π
Thisbe Θίσβη Boiotia Kreikka π
Thraistos Θραιστός Elis Kreikka Π
Thronion Θρόνιον Opuntian Lokris Kreikka Π
Thronoi Θρόνοι Kypros Kypros
Thuria Θουρία Messenia Kreikka π
Thurioi Θούριοι Suur-Kreikka Italia Π
Thyateira Θυάτειρα Lyydia Turkki
Thydonos Θύδονος(?) Kaaria Turkki π
Thyraion Θυραῖον Arkadia Kreikka
Thyrea Θυρέα Lakonia Kreikka Π
Thyrreion Θύρρειον Akarnania Kreikka π
Thyssos Θύσσος Khalkidike[1] Kreikka Π
Tieion Τίειον Bithynia Turkki Π
Tinde Τίνδη Khalkidike[1] Kreikka π
Tiryns Τίρυνς Argolis Kreikka π
Tisna Τίσνα Aiolis Turkki π
Tlos Τλώς Lyykia Turkki
Tolofon Τολοφών Ozolian Lokris Kreikka π
Tomis Τόμις Pontinen Traakia Romania π
Torone Τορώνη Epeiros Kreikka π
Torone Τορώνη Khalkidike[1] Kreikka Π
Torthyneion Τορθύνειον Arkadia Kreikka π
Torybeia Τορύβεια Akarnania Kreikka π
Traianopolis Τραϊανόπολις Traakia Kreikka
Trailos Τράϊλος Bisaltia Kreikka π
Trakhis Τραχίς Fokis Kreikka π
Trakhis Τραχίς Thessalia Kreikka Π
Tralleis Τράλλεις Kaaria Turkki π
Trapezus Τραπεζοῦς Arkadia Kreikka π
Trapezus Τραπεζοῦς Pontos, Vähä-Aasia Turkki Π
Tremithus Τρεμιθοῦς Kypros Kypros
Trikhoneion Τριχώνιον Aitolia Kreikka π
Trikka Τρίκκα Thessalia Kreikka π
Tripodiskos Τριποδίσκος Megaris Kreikka
Tripoiai Τριποιαί Khalkidike[1] Kreikka π
Tripolis Τρίπολις Thessalia Kreikka
Tritaia Τριταία Akhaia Kreikka π
Tritea Τριτέα Ozolian Lokris Kreikka Π
Triteis Τριτεῖς Fokis Kreikka Π
Troizen Τροιζήν Argolis Kreikka Π
Troneia Τρώνεια Fokis Kreikka π
Tyana Τύανα Kappadokia Turkki
Tylissos Τύλισσος Kreeta Kreikka Π
Tyndaris Τυνδαρίς Sikelia Italia π
Tyras Τύρας Pontos, Skyytia Ukraina π
Tyritake Τυριτάκη Pontos, Skyytia Ukraina (mieh.) π
Tyrodiza Τυρόδιζα Propontinen Traakia Turkki π
Tyrrhenoi Τυῤῥηνοί(?) Sikelia Italia π
Urania Οὐρανία Kypros Kypros
Uranion Οὐράνιον Kaaria Turkki π
Uranopolis Οὐρανόπολις Khalkidike[1] Kreikka
Zakynthos Ζάκυνθος Akarnania Kreikka Π
Zankle Ζάγκλη Sikelia Italia Π
Zaraks Ζάραξ Lakonia Kreikka
Zefyrion Ζεφύριον Kilikia Turkki
Zefyrion Ζεφύριον Paflagonia Turkki
Zela Ζῆλα Pontos Turkki
Zeleia Ζέλεια Troas Turkki Π
Zereia Ζερεία Khalkidike[1] Kreikka π
Zeugma Σεῦγμα Syyria Syyria
Zmaratha Zμαράθα Epeiros Kreikka π
Zone Ζώνη Traakia Kreikka Π

HuomautuksetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br Khalkidike käsitti antiikin aikana vain osan myöhemmin Chalkidikína tunnetusta niemimaasta. Tässä kaikki niemimaan kaupungit on luettu Khalkidiken alueeseen, muun muassa siksi, ettei kaikkien kaupunkien osalta tarkkaa sijaintia niemimaalla tunneta.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Flensted-Jensen, P. (ed.): ”A Survey of the Use of the Word Polis in Archaic and Classical Sources”, Further Studies in the Ancient Greek Polis, s. 183–192. Papers from the Copenhagen Polis Centre 5. Historia Einzelschriften 138. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1999. Teoksen verkkoversio.
  • Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1. The Copenhagen Polis Centre -tutkimusyksikön inventaario poliksista.
  • Heine Nielsen, T. (ed.): ”Urban Centres of Communities Attested as Poleis in the Political Sense”, Once Again: Studies in the Ancient Greek Polis, s. 137–146. Papers from the Copenhagen Polis Centre 7. Historia Einzelschriften 180. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2004. Teoksen verkkoversio.