Antiikin Aleksandria

antiikin ajan kaupunki Egyptissä

Aleksandreia (yleensä Aleksandria; m.kreik. Ἀλεξάνδρεια, lat. Alexandria (ad Aegyptum), egypt. Rꜥ-qdyt,[1] kopt. Ⲣⲁⲕⲟⲧⲉ, Ⲣⲁⲕⲟϯ) oli antiikin aikainen kaupunki Egyptissä. Se sijaitsi Välimeren rannikolla Niilin suiston länsilaidalla.[2][3] Kaupunki on kehittynyt nykyiseksi Aleksandrian kaupungiksi, ja sijaitsi sen paikalla.[4][5][6]

Aleksandreia
Ἀλεξάνδρεια
r
Z1
a
A35t

niwt
Antiikin Aleksandrian raunioita.
Antiikin Aleksandrian raunioita.
Sijainti

Aleksandreia
Koordinaatit 31°11′43″N, 29°54′15″E
Valtio Egypti
Paikkakunta Aleksandria, Al-Iskandariyya
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso 331 eaa.–
Kulttuuri antiikki
keskiaika
Valtakunta Ptolemaiosten valtakunta
Rooman valtakunta
Bysantin valtakunta
Alue Delta, Egypti
Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Aleksandreia Commonsissa

Aleksandrian perusti vuonna 331 eaa. Aleksanteri Suuri, joka nimesi sen itsensä mukaan.[7] Se oli yksi lukuisista hänen perustamistaan Aleksandria-nimisistä kaupungeista, mutta tuli niistä kaikkein tärkeimmäksi ja maineikkaimmaksi, ja se oli mitä todennäköisimmin myös kaupunki, josta hän oli suunnitellut hallitsevansa laajaa valtakuntaansa. Myöhemmin kaupunki toimi Egyptiä hallinneiden Ptolemaiosten pääkaupunkina sekä roomalaisen Egyptin hallintokeskuksena. Aleksandria oli aikanaan koko Välimeren suurin satama ja merkittävimpiä kauppakaupunkeja, ja koko hellenistisen kauden merkittävin kulttuurikeskus. Kaupunki tuli tunnetuksi erityisesti Aleksandrian kirjastosta sekä Faroksen majakasta, joka oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä.[2][8][9] Arabit valtasivat kaupungin vuonna 642.[10]

MaantiedeMuokkaa

Aleksandria sijaitsi Niilin suiston luoteiskulmassa Niilin läntisimmän eli Kanobikos-suuhaaran (Kanopoksen suuhaaran) länsipuolella. Se oli rakennettu kapealle kannakselle Egyptin pohjoisrannikon eli Välimeren rannan ja Mareotis (nyk. Mariout) -järven väliin. Järvi täyttyi vedestä aina kesäaikaan Niilin tulviessa.[7][8]

 
Aleksandria ja Niilin suisto antiikin aikana.

Näin Aleksandria sijaitsi kolmen vesistön risteämäkohdassa: nämä olivat Välimeri kaupungin pohjoispuolella, koko Egyptin liikenteen selkärankana toiminut Niili sen itäpuolella sekä Mareotis-järvi, joka levittäytyi kaupungin etelä- ja lounaispuolelle. Kaikilla niillä oli suuri merkitys Aleksandrian historian ja talouden kannalta, sillä lähes kaikki matkustaminen ja tavarankuljetus kaupunkiin tapahtui vesiteitse. Muun Egyptin suuntaan liikenne kulki Mareotiksen ja Niilin kautta, ja muualle maailmaan meriteitse.[11] Sijaintinsa puolesta kaupunki oli tarkoitettu linkiksi Egyptin ja Kreikan välille.[12]

Meressä kaupungin ja sen kauppasataman edustalla sijaitsi Faroksen saari, joka tunnetaan siellä olleesta Faroksen majakasta. Majakka näkyi kauas ja auttoi merenkulkijoita purjehtimaan turvallisesti satamaan. Tämä apu oli tarpeen, koska kaupunkia ympäröinyt suistoalue oli hyvin alavaa maata, eikä siellä ollut maamerkkejä, joita navigoinnissa olisi voitu hyödyntää. Lisäksi merellä Aleksandrian edustalla oli riuttoja, jotka tekivät kaupungin lähestymisestä vaarallista erityisesti yöaikaan.[8]

Faroksen saaren ja mantereen väliin muodostui suuri, satamaksi käyvä alue.[11] Saari oli yhdistetty kaupunkiin Heptastadion-nimisellä, nimensä mukaisesti seitsemän stadioninmitan (n. 1,5 kilometriä) pituisella kannaksella. Sen sekä itä- että länsipuolelle muodostui satamalahti. Idänpuoleista satamaa rajasi toisella puolella Lokhiaksen niemi. Satama jakaantui kahteen osaan, jotka tunnettiin Suurena ja Pienenä satamana. Pienen sataman palatsien puoleinen osa oli kuninkaallista satamaa. Pienen sataman keskellä sijaitsi Antirrhodoksen saari.[7][13]

 
Ennallistus Faroksen majakasta.

Heptastadionin länsipuolinen satama tunnettiin Eunostoksen (”Hyvä kotiinpaluu”) satamana. Sen aivan Heptastadionin juuressa ollut osa tunnettiin Kibotoksen satamana. Sen läheltä sai alkunsa Mareotis-järveä kiertänyt kanava, joka johti Niilille.[7] Niiliä pitkin kaupungista pääsi etelään lähes koko Egyptin halki noin 1 100 kilometrin matkan ilman erityisiä esteitä. Ennen Aleksandriaa Egyptin tärkeimpinä satamina toimi joukko kaupunkeja, jotka sijaitsivat eri suuhaarojen päässä tai hieman sisempänä sisämaassa suuhaarojen varrella. Niiden ongelmana oli kuitenkin se, että Niili muutti usein uomaansa sekä kuljetti suuren määrän maa-ainesta, jonka vuoksi satamat liettyivät vähitellen umpeen. Aleksandrian etuna oli se, että se sijaitsi hieman sivummassa joen suista, joten liettymistä ei tapahtunut. Kaupungilla oli kuitenkin yhteys Niiliin mainitun kanavan kautta.[11][12]

KaupunginosatMuokkaa

Kaupunki jakautui kolmeen kaupunginosaan, jotka olivat lännestä itään Rhakotis eli egyptiläiskaupunginosa, Brykheion eli kreikkalaiskaupunginosa sekä juutalaiskaupunginosa. Tämä kolmijako vastasi kaupungin alkuperäisen väestön jakaantumista kolmeen ”sukukuntaan” (τρία γένη, tria genē).[3][14] Roomalaiset lisäsivät tähän vuoden 31 eaa. jälkeen neljännen elementin, mutta se oli pääasiassa sotilaallinen (varuskunta) ja hallinnollinen ja toimi pääasiassa Brykheionissa.[3]

 
Aleksandrian raunioita Kom el-Dikkan (Kom El Deka) arkeologisella alueella.

Rhakotis (Ῥακῶτις, Rhakōtis; lat. Rhacotis) eli egyptiläiskaupunginosa sijaitsi kaupungin itäosassa. Se käsitti paikalla alun perin olleen egyptiläisen Rhakotiksen kaupungin. Kaupunginosan kantaegyptiläisellä väestöllä ei ollut varsinaisesti Aleksandrian kansalaisuutta, vaan heillä oli kreikkalaisia huonompi asema.[3][15]

Brykheion (Βρυχεῖον) tai Pyrukheion (Πυρουχεῖον) (lat. Brucheium/Pyrucheium)[16] eli kreikkalaiskaupunginosa tai kuninkaallinen kaupunginosa rajoittui pohjoisessa Suureen satamaan, lännessä Rhakotikseen ja idässä juutalaiskaupunginosaan. Se oli kreikkalaisten eli varsinaisten Aleksandrian kansalaisten kaupunginosa, joka käsitti kaupungin tärkeimmät julkiset rakennukset.[3]

Juutalaiskaupunginosa (lat. Regio Judaeorum) käsitti kaupungin koillisosan, ja se rajautui pohjoisessa mereen, idässä kaupunginmuuriin ja lännessä Brykheioniin. Kaupunginosan juutalaisten asukkaiden asema vaihteli ollen välillä lähes yhtäläinen kuin kreikkalaisilla ja välillä huonompi. Kaupunginosalla oli omat muurit ja portit, jotka olivat usein tarpeen sen oman turvallisuuden kannalta.[3]

Näiden lisäksi esiintyy myös jako viiteen kaupunginosaan, jotka oli nimetty kreikkalaisen kirjaimiston viidellä ensimmäisellä kirjaimella. Alfa oli varsinainen kuninkaallinen kaupunginosa, joka piti sisällään kuninkaallisen palatsin. Beta oli kreikkalaisen ylhäisön kaupunginosa. Alfa ja Beta vastaavat yhdessä Brykheionia. Gamma oli muun kreikkalaisen väestön kaupunginosa. Delta oli vierasperäisen väestön, kuten juutalaisten, syyrialaisten ja persialaisten, kaupunginosa, ja vastaa kolmijaon juutalaiskaupunginosaa. Epsilon oli egyptiläiskaupunginosa eli Rhakotis.[17]

HistoriaMuokkaa

Antiikin ajan Aleksandrian historia voidaan jakaa ylätasolla kolmeen kauteen: hellenistinen eli ptolemaiolainen kausi, roomalainen kausi ja myöhäisantiikin bysanttilainen eli kristillinen kausi.[3][10]

Hellenistinen kausiMuokkaa

Kaupungin perustaminenMuokkaa

Aleksandrian perusti Aleksanteri Suuri omaksi kunniakseen pian valloitettuaan Egyptin vuonna 332 eaa. Plutarkhos kertoo, että Aleksanteri oli päättänyt perustaa sinne suuren ja väkirikkaan nimeään kantavan kreikkalaisen kaupungin.[18] Antiikin lähteiden mukaan hän valitsi kaupungin paikan ja hyväksyi sen asemakaavasuunnitelman itse tammi- tai huhtikuussa vuonna 331 eaa. Usein on ajateltu, että kaupunki perustettiin varhaisemman egyptiläisen Rhakotiksen (egyptiksi Ra-kote) kaupungin paikalle. Toinen vaihtoehto on, että egyptiläiset kutsuivat koko Aleksandriaa tällä nimellä sen perustamisesta lähtien, sillä nimi voidaan suomentaa ”Rakennusalueeksi”. Nimi jäi käyttöön kaupungin egyptiläiskaupunginosasta puhuttaessa.[7]

 
Aleksanteri Suuri perustaa Aleksandrian. Placido Costanzin maalaus, 1736–1737.

Kaupungin syntyyn liittyy paljon tarinoita, joista monet kyseenalaistettiin jo antiikin aikana. Aleksanterin kerrotaan esimerkiksi nähneen unen, jossa itse Homeros neuvoi häntä sijoittamaan kaupungin Faroksen saaren läheisyyteen.[18][19] Homeros on nimittäin ensimmäinen, joka mainitsee paikan Odysseiassaan.[20][21] Havaittuaan paikan tarkoitukseen erityisen sopivaksi Aleksanteri sanoi Homeroksen olevan myös mainio arkkitehti.[18]

Toisen kertomuksen mukaan kaupungin asemakaavaa maahan piirrettäessä piirtäjältä loppui liitu, jonka vuoksi käytettiin ohrajauhoa. Kaavan valmistuttua mereltä lensi suuri määrä eri lajisia lintuja, jotka söivät kaikki ohrat maasta. Aleksanteri piti tätä huonona enteenä, mutta enteidentulkitsijat sanoivat sen olevan hyvä merkki: uudesta kaupungista tulisi rikas ja se ruokkisi kaikkia kansalaisuuksia edustavia ihmisiä.[18]

Aleksanteri itse viipyi paikalla vain muutaman kuukauden, kunnes lähti ensin Ammonin oraakkelin luo ja sitten jatkoi sotaretkeään itään. Egyptin sijaishallitsijaksi ja rakennustöiden johtajaksi hän nimitti Kleomeneen. Aleksandrian kaupunkisuunnittelusta vastasi Deinokrates. Kaupungin rakentaminen suunnitelmien mukaan kesti useita vuosia, ja se valmistui vasta Aleksanterin seuraajan, kuningas Ptolemaios I:n aikana. Hän kuului Aleksanterin kenraaleihin ja nousi Egyptin hallitsijaksi Aleksanterin kuoltua vuonna 323 eaa.[7][8][9]

Varhainen hellenistinen kausiMuokkaa

Ptolemaios teki Egyptistä itsenäisen hellenistisen valtakunnan, ja Aleksandriasta sen pääkaupungin entisen keskuksen Memfiin sijasta. Hallinto siirrettiin Memfiistä Aleksandriaan joskus vuosien 320–311 eaa. välillä. Näin kaupunki lienee ollut keskeisiltä osiltaan valmis tuossa vaiheessa.[7] Ptolemaios sieppautti Aleksanterin ruumiin ja rakensi sille hautamuistomerkin Aleksandriaan, minkä oli tarkoitus nostaa kaupungin ja hänen valtakuntansa asemaa tilanteessa, jossa Aleksanterin seuraajat eli diadokit sotivat keskenään vallanperimyksestä.[8][9]

Ptolemaiosta seuranneet kuninkaat omaksuivat saman hallitsijanimen. Ensimmäisenä häntä seurasi Ptolemaios II. Aleksandria nousi suureen kukoistukseen näiden kahden ensimmäisen Ptolemaioksen aikana, ja kaupungista tuli merkittävä kauppakaupunki ja koko Välimeren suurin satama, jonka kautta laivattiin maailmalle sekä Egyptin itsensä tuotteet että tavarat, jotka oli tuotu sinne karavaaneilla ja laivoilla eri puolilta Afrikkaa sekä Arabiasta ja Intiasta. Egyptissä uusi kaupunki syrjäytti satamapaikkana Niilin suiston aiemmat satamat, kuten Kanopoksen ja Naukratiin. Koko Välimeren alueella se nousi merkityksessä Tyroksen paikalle Aleksanterin tuhottua kyseisen kaupungin. Vaurauden ansiosta Aleksandriaa rakennettiin suureellisesti.[8][9]

 
Ptolemaios I:n Aleksandriassa lyöttämä tetradrakhma, n. 323–310 eaa.

Aleksandria nousi myös oppineisuuden ja kulttuurin keskukseksi, ja se syrjäytti tässä Ateenan koko hellenistisen kauden ajaksi. Tässä keskeinen rooli oli Museionilla ja sen yhteydessä toimineella Aleksandrian kirjastolla, joka perustettiin ehkä jo Ptolemaios I:n[9] tai viimeistään Ptolemaios II:n aikana,[7] jolloin se ainakin nousi suurimpaan kukoistukseensa. Ptolemaiokset houkuttelivat kaupunkiin eri alojen oppineita. Näihin lukeutuvat muun muassa kirjaston ensimmäinen hoitaja filologi Zenodotos, runoilija Filetas sekä filosofi Straton.[7] Luonnontieteilijöistä kaupungissa toimivat muun muassa Eukleides, Eratosthenes, Arkhimedes ja Heron.[9] Aleksandriassa toimi Ptolemaios II:n aikana myös merkittävä kirjallisuuskriittinen koulukunta sekä lukuisia kirjailijoita, kuten Kallimakhos ja Theokritos sekä Apollonios Rhodoslainen, joka toimi kirjaston hoitajana Zenodotoksen jälkeen. Tuon ajan kirjallisiin suurtöihin lukeutui myös Septuagintan eli Vanhan testamentin kreikannoksen tuottaminen.[9] Se valmistui vuonna 132 eaa.

 
Ptolemaios II puhuu juutalaisille oppineille, jotka tekivät Septuagintan eli Vanhan testamentin kreikannoksen. Jean Baptiste de Champaignen maalaus, 1672.

Ptolemaios III:n aikana kaupunki menetti jonkin verran kreikkalaista luonnettaan. Ptolemaios IV:n aikana kaupunki taantui, sillä hän oli luonteeltaan despoottinen. Tämä jatkui myöhempien hallitsijoiden aikana, jolloin armeija hajaantui, kauppa ja maanviljely taantuivat ja myös kaupungin Museion taantui. Sen lukuisat oppineet jatkoivat edelleen työtään, mutta uutta luova henki vaikuttaa kadonneen.[3]

Myöhempi hellenistinen kausiMuokkaa

Karthagon nousu ei juuri vaikuttanut Aleksandrian asemaan, sillä kaupunkien intressit eivät olleet juurikaan ristiriidassa.[9] Sen sijaan 200-luvun eaa. lopulle tultaessa vaikutti jo siltä, että Egyptin oli päädyttävä joko Seleukidien Syyrian tai Rooman valtaan. Rooman sodat Karthagon, Makedonian ja Syyrian kanssa lähinnä viivästyttivät Ptolemaiosten valtakauden päättymistä. Rooman valta Egyptissä kasvoi vuodesta 204 eaa., jolloin vastasyntyneen Ptolemaios V:n huoltajat laittoivat tämän Rooman suojelukseen ainoana keinona selvitä makedonialaisten ja syyrialaisten juonista Egyptin pilkkomiseksi. Ptolemaioksen vartijaksi asetettiin Marcus Aemilius Lepidus.[3][22]

Rooman ja Aleksandrian välit säilyivät hyvinä myöhemminkin. Vuonna 163 eaa. roomalaiset ratkaisivat vallanperimyskiistan Ptolemaios Filometorin ja Ptolemaios Euergeteen välillä. Ensin mainittu sai Aleksandrian ja viimeksi mainittu Kyrenen. Vuonna 145 eaa. Scipio Africanus sai tehtäväksi rauhoittaa levottomuudet, jotka johtuivat jälleen Ptolemaiosten vallanperimyskiistoista.[3][23]

Ptolemaios Apion testamenttasi vuonna 97 eaa. Kyrenaikan Roomalle.[3][24] Saman teki Ptolemaios XI, joka testamenttasi Roomalle Aleksandrian ja koko valtakuntansa. Tämä ei kuitenkaan astunut voimaan heti, koska Rooma kävi silloin juuri sisällissotiaan. Vuodesta 48 eaa. Aleksandria päätyi yhdeksi Rooman sisällissotien näyttämöksi. Tämän jälkeen sen historia seuraa Pompeiuksen, Gabiniuksen, Julius Caesarin, Cassiuksen ja Marcus Antoniuksen onnen käänteitä aina siihen saakka, kunnes Octavianus Augustus valtasi kaupungin vuonna 31 eaa.[3]

Kaikki alkoi siitä, kun Pompeius pakeni Aleksandriaan hävittyään Farsaloksen taistelun Caesaria vastaan vuonna 48 eaa. Ptolemaios XIII surmautti hänet. Caesar saapui kaupunkiin ja oli tästä raivoissaan, tai ainakin esitti sitä. Hän valtasi kuninkaallisen palatsin ja kutsutti takaisin karkotetun Kleopatra VII:n, ja aiheutti näin sisällissodan, jossa suuri osa kaupunkia paloi, joidenkin lähteiden mukaan myös Aleksandrian kirjasto tai ainakin osa siitä.[9] Sotaa käsittelee Aulus Hirtiuksen teos De bello Alexandrino (”Aleksandrian sodasta”).

Marcus Antonius siirtyi Aleksandriaan Caesarin murhan jälkeen, ja hänellä oli tunnettu suhde Kleopatran kanssa. Tämän jälkeen Aleksandria toimi hänen suunnitelmiensa ja sotaretkiensä keskuksena aina siihen saakka, kun Augustus kukisti Antoniuksen ja Kleopatran laivaston Aktionin taistelussa vuonna 31 eaa. Ptolemaiosten valtakaudelle tuli päätös seuraavana vuonna, kun he kummatkin tekivät itsemurhan. Augustus teki Aleksandriasta ja koko Egyptistä osan Roomaa.[9]

Aleksandrian vauraus ensimmäisellä vuosisadalla eaa. tulee ilmi muun muassa sellaisesta yksityiskohdasta, että vuonna 63 eaa. sen kassaan maksettiin 6 250 talenttia pelkästään satamamaksuina.[3][25]

Roomalainen kausiMuokkaa

Varhainen roomalainen kausiMuokkaa

Maantieteilijä Strabon kävi Aleksandriassa heti roomalaisen kauden alussa vuonna 25 eaa., ja kuvaa sitä laajasti teoksessaan Geografika. Latinaksi kaupunkiin viitattiin nimellä Alexandria ad Aegyptum, ”Aleksandria lähellä Egyptiä”. Tämä johtuu siitä, että se oli hallinnollisesti muusta Egyptistä itsenäinen alue, koska sitä hallittiin edelleen kuin kreikkalaista polista eli kaupunkivaltiota. Tästä huolimatta kaupunki oli samalla Rooman Aegyptuksen provinssin pääkaupunki.[7]

 
Niin kutsutun Lintujen huvilan mosaiikkilattiaa Kom el-Dikkan arkeologiselta alueelta.

Roomalainen kausi ei tuonut kaupungin elämään suurta muutosta. Sitä hallittiin enimmäkseen lempeästi, koska Rooman keisarien kannatti olla hyvissä väleissä sellaisen kaupungin kanssa, joka hallitsi Rooman tärkeimmäksi vilja-aitaksi muodostunutta Egyptiä. Augustus tosin ilmaisi tyytymättömyyttään sitä kohtaan, että aleksandrialaiset olivat tukeneet Antoniusta, rakennuttamalla kaupungin itäpuolelle uuden Nikopoliin kaupungin (”Voiton kaupunki”), joka oli tarkoitettu Aleksandrian korvaajaksi. Hän myös vei aleksandrialaisilta kaupungin ainoan jäljellä olleen itsenäisestä kaupunkivaltiosta jäänteenä olleen oikeuden, oman neuvoston.[3]

Kaikesta huolimatta Aleksandria kukoisti muun Egyptin tavoin suuresti roomalaisella kaudella, ja vaikuttaa hyötyneen huomattavasti Ptolemaiosten vaihtamisesta keisareihin. Roomalaisella kaudella kaupungin kauppa, joka oli taantunut viimeisten Ptolemaiosten aikana, nousi sen historian suurimpaan kukoistukseen. Armeija ei ollut enää laittomuuksiin taipuvainen joukko palkkasotureita, vaan Rooman tiukan kurin alaisuudessa; kunkin kansanosan perinteisiä etuoikeuksia ja tapoja yleensä kunnioitettiin; ja Niilin suiston maanviljelystä kehitettiin Italiaan suuntautuneen viljanviennin takaamiseksi.[3]

Ainoa osa kaupungista, jossa oli useammin ristiriitoja hallinnon kanssa, oli sen juutalaiskaupunginosa. Kiistat olivat uskonnollista alkuperää, ja johtuivat esimerkiksi keisarikultin vaatimuksista tai siitä, että kreikkalaiset pilkkasivat juutalaisia seremonioita. Kiistat johtivat usein verilöylyihin ja joskus jopa koko kaupunginosan polttamiseen.[3] Kaupungissa oli paljon tähän liittyviä levottomuuksia muun muassa vuosina 38 ja 55 jaa. Kaupungin juutalaiset nousivat suureen kapinaan ensimmäisen juutalaissodan aikoihin vuonna 66 jaa.

Keisari Claudius suosi Aleksandriaa ja muun muassa lisäsi Museioniin yhden uuden siiven.[3] Vespasianus piti Aleksandriaa tukikohtanaan joitakin kuukausia valtaannousuaan seuranneen sisällissodan aikana.[3][26] Domitianuksen aikana sotajoukot syyllistyivät laittomuuksiin kaupungissa.[3][27] Trajanus järjesti Aleksandriaan viljaa puutteen aikana.[3][28]

 
Aleksandrian lyömä hemidrakhma Hadrianuksen ajalta vuodelta 134/135 jaa. Kuvituksessa Antinooksen rintakuva ja teksti ANTINOOY HΡΩOC, Antinoū hērōos sekä ratsastava, Hermeenä kuvattu Antinoos.

Aleksandria kärsi tuhoja Kitos-sodasssa Trajanuksen aikana vuosina 115–117 eaa., jolloin juutalaiset kapinoivat jälleen. Tämän jälkeen keisari Hadrianus kunnosti kaupungin.[9][10] Hän vieraili itse paikalla vuonna 122 jaa.[3][29]

Ensimmäinen merkittävämpi muutos kaupungin asemassa tapahtui keisari Septimius Severuksen aikana vuonna 196. Kreikkalaisia ei enää nähty uhkana, joten hän palautti kaupungille sen oman neuvoston ja paikallishallinnon. Hän myös rakennutti sinne Rhealle omistetun temppelin ja julkisen kylpylän, Thermae Septimianae.[3]

Myöhempi roomalainen kausiMuokkaa

Aleksandria kärsi keisari Caracallan yhdestä vierailusta enemmän kuin mistään muusta hallitsijoiden toimenpiteestä tätä ennen. Aleksandrialaiset olivat pilkanneet keisaria siitä, että tämä yritti olla oman aikansa uusi Akhilleus ja Aleksanteri. Hän oli kuullut tähän liittyvistä huhuista ja pilakuvista jo Italiassa ollessaan, eikä ollut unohtanut niitä Egyptiä kierrellessään. Vaikka häntä tervehdittiin Aleksandriassa hekatombiuhrilla vuonna 211, hän kosti loukkaukset surmauttamalla suuren joukon nuorukaisia.[3][30] Caracalla ilmaisi tyytymättömyyttään kreikkalaisiin myös ottamalla rhakotislaisia eli syntyperäisiä egyptiläisiä Rooman senaattiin,[3][31] ottamalla Rooman Isiksen temppelin suojelukseensa, lisäämällä Aleksandriaan uuden varuskunnan, joka tuli kreikkalaisten elätettäväksi, sekä vähentämällä huvituksia ja vilja-annoksia.[3]

 
Aleksandrian lyömä drakhma, 222–235 jaa. Kuvituksessa seppelöity keisari Alexander Severuksen pää ja teksti KAI(ΣΑΡ) MAP(ΚΟΣ) AYP(ΗΛΙΟΣ) ΣЄY(ΑΣΤΟΣ) AΛЄΞANΔPOΣ ЄYΣЄ(ΒΗΣ) sekä Asklepioksen rintakuva.

Keisari Gallienuksen aikana vuonna 253 Aleksandriaa vaivasi kulkutauti. Prefekti Mussius Aemilianus ryhtyi sotilaidensa tuella Gallienuksen haastaneeksi usurpaattoriksi kaupungissa vuonna 261/262.[3][32] Aleksandrian Brykheionin kaupunginosa rakennettiin lähes kokonaan uudestaan Gallienuksen aikana noin 260–268.[3]

Vuoden 270 tienoilla, osana 200-luvun kriisiä, Aleksandria oli koko Egyptin tavoin jonkun aikaa osa Palmyran valtakuntaa.[3][33] Aurelianus rauhoitti kaupungin vuonna 272, minkä yhteydessä osa siitä tuhoutui ja osa väestöstä ajettiin pois.[10] Diocletianus piiritti Aleksandriaa, joka oli mennyt usurpaattori Achilleuksen puolelle, vuonna 297 kahdeksan kuukauden ajan, ja lopulta valtasi sen takaisin. Voitettuaan hän kuitenkin kohteli kaupunkia lempeästi.[3][10] Vuonna 365 kaupunki kärsi suuria tuhoja Kreetan maanjäristystä seuranneessa tsunamissa.[10]

Myöhäisellä roomalaisella kaudella kaupungista tuli yhä voimakkaampien uskonnollisten riitojen näyttämö. Juutalainen rabbiinisuus ja kreikkalainen filosofia olivat tasoittaneet tietä kristinuskolle, ja kenties myös uuden uskon piirteet vetosivat erityisen voimakkaasti egyptiläisiin. Näin siitä tuli yksi varhaiskristillisyyden ydinalueista. Kaupungissa oli paljon kristittyjä, kun kristittyjen laajemmat vainot alkoivat Diocletianuksen aikana, ja se sai useita marttyyreitä. Kaupunki oli tuolloin jo piispanistuin, ja sen piispa Pietari (Petros) sekä presbyteerit Faustos, Dios ja Ammonios olivat vainojen ensimmäisiä uhreja.[3]

Bysanttilaiselta arabikaudelleMuokkaa

 
Pyhä Markus saapuu Aleksandriaan. Mosaiikki 1200-luvulta.

Kristinuskon tultua valtionuskonnoksi kaupungissa jatkuivat kiistat oikeaoppisten ja harhaoppisten kristittyjen välillä, tärkeimpänä kiista Athanasioksen kristinuskon ja areiolaisuuden välillä. Kiistat yltyivät joskus verisiksi.[3] Kristinuskon voittoa seurasivat myös yltyneet kiistat toisaalta kristittyjen ja juutalaisten ja toisaalta kristittyjen ja viimeisten pakanoiden välillä. Vuonna 391 Aleksandrian patriarkka Theofilos määräsi kaikki kaupungin pakanatemppelit joko tuhottaviksi tai muutettaviksi kirkoiksi. Muun muassa Serapeion tuhottiin tuolloin.[3][10] Kiistat johtivat jälleen myös väkivaltaisuuksiin ja muun muassa tunnettuun uusplatonilaisen filosofi Hypatian murhaan vuonna 415, jota on pidetty usein symbolina kaupungin hellenistisen hengen katoamiselle ja merkitsi loppua kaupungille oppineisuuden keskuksena.[9][34] Samalla vihanpito johti kaupungin rappeutumiseen ja taantumiseen muutoinkin, ja arabivalloittajat lähinnä saattoivat tuhon päätökseen.[3]

Rooman valtakunnan jaossa Aleksandriasta tuli muun Egyptin tavoin osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa. Vuonna 535 Aleksandria kärsi jälleen maanjäristyksestä. Vuonna 619 kaupungin valtasivat persialaiset ja vuonna 642 arabit.[10] Tuossa vaiheessa kaupunki oli kuvausten mukaan joiltakin osiltaan edelleen hyvässä kunnossa: Faroksen majakka ja Heptastadion olivat edelleen ehjiä, ja myös muun muassa Kaisareion ja Rhakotis-kaupunginosa olivat edelleen olemassa. Kanopoksen portin hippodromi oli kuitenkin jo raunioina, ja Ptolemaiosten Museion oli korvattu uudella. Myös kreikkalainen kaupunginosa oli lähes autiona, samoin juutalaiskaupunginosa, jossa asui vain vähän juutalaisia, jotka ostivat Aleksandrian patriarkalta oikeuden noudattaa juutalaista lakia. Näin kaupunki oli tuossa vaiheessa kutistunut takaisin lähes pelkäksi egyptiläiskaupunginosaksi. Monet temppelit ja muut merkittävät rakennukset oli muutettu eri pyhille omistetuiksi kirkoiksi.[3]

Tästä huolimatta Aleksandrian vallannut Amr ibn al-As ilmoitti kalifi Umarille runollisesti, että kaupungissa oli 4 000 palatsia, 4 000 julkista kylpylää, 400 teatteria, 40 000 veroa maksanutta juutalaista ja 12 000 yrttejä myyvää kauppiasta.[3][35]

 
Aleksandrian raunioita Kom el-Dikkassa.

Arabivalloitusta seurannut Aleksandria oli paljon antiikin aikaista kaupunkia pienempi ja kattoi vain osan sen alueesta, sillä kaupunki taantui huomattavasti.[3][36] Taantumista edisti edelleen Intian merikaupan reittien muuttuminen sen jälkeen kun portugalilaiset löysivät vuonna 1497 reitin Hyväntoivonniemen ympäri. Pienimmillään Aleksandria kutistui noin 6 000 hengen kaupungiksi.[3] Osmanivallan aikana kaupungin painopiste oli entisen Heptastadionin paikalla kannaksen laajennuttua leveämmäksi, toisin sanoen sivussa antiikin aikaisen kaupungin paikasta, minkä seurauksena kaupungin rauniot olivat edelleen paljolti näkyvissä vielä 1800-luvun alussa ennen nykyisen kaupungin kehittymista ja kasvamista.[36] Nykyinen Aleksandria on jälleen Egyptin tärkeimpiä kaupunkeja ja väkiluvultaan maan toiseksi suurin.

Arkeologiset tutkimukset ja kaivauksetMuokkaa

Kaupungin alueella on suoritettu suhteellisen vähän arkeologisia kaivauksia, eivätkä ne ole mahdollisia laajassa mittakaavassa, koska nykyinen kaupunki on muinaisjäänteiden päällä. Käytännössä ainoa huomattavampi jäänne antiikin ajalta oli niin kutsuttu ”Pompeiuksen pylväs” aina vuoteen 1960 saakka, jolloin kaivettiin Kom el-Dikkan (Kom El Deka) aluetta.[2][36] Kaupungin kokonaisuudesta eri aikoina on saatu parempi kuva 1990-luvun ja 2000-luvun alun tutkimuksissa ja nykyaikaisten menetelmien ansiosta.[10][12] Ranskalaiset arkeologit ovat tutkineet satamalahtea meriarkeologian menetelmin erityisesti vuosina 1994–1998. Näin on löydetty muun muassa Faroksen majakan ja Ptolemaiosten palatsien jäänteitä. Kaupungin alueella kaivauksia on suoritettu paljolti pelastuskaivauksina rakennustöiden yhteydessä.[12][37]

Yhteiskunta ja kulttuuriMuokkaa

VäestöMuokkaa

 
Lapsen muumio kullatulla naamiolla. Aleksandrian Kreikkalais-roomalainen museo.

Antiikin aikaisen Aleksandrian väkiluvuksi on arvioitu suurimmillaan noin 500 000. Diodoros Sisilialainen, joka kävi Aleksandriassa noin vuonna 58 eaa., arvioi siellä olleen 300 000 vapaata asukasta.[38] Tähän voidaan lisätä päälle saman verran orjia ja lyhytaikaisia asukkaita. Kaupunki oli hyvin monikulttuurinen. Kreikkalaisten, egyptiläisten ja juutalaisten lisäksi väestöön kuului, kuten kaupungissa vuonna 69 jaa. käynyt Dion Khrysostomos kuvaa,[39] ”italialaisia, syyrialaisia, libyalaisia, kilikialaisia, aithiopialaisia, arabialaisia, baktrialaisia, persialaisia, skyyttejä ja intialaisia”. Polybios[40] ja Strabon vahvistavat saman.[3][41] Väestöryhmistä ainakin kreikkalaiset ja egyptiläiset solmivat avioliittoja keskenään.[3]

Varsinkin alkuvaiheessa kaupungin väestö koostui ennen kaikkea sotilaista, merimiehistä, kauppiaista, käsityöläisistä ja virkamiehistä. Myöhemmin kaupunkiin houkuteltiin oppineita ja kulttuuriväkeä.[19] Aleksandrialaiset olivat ahkeria, ja kaupunki kukoisti paitsi kaupankäynnin myös muun muassa papyruksenvalmistuksen, kankaankudonnan ja lasinvalmistuksen aloilla.[3][42]

Antiikin kirjallisuudessa aleksandrialaisista maalataan lähes poikkeuksetta huonoa kuvaa. Kirjailijat kuvaavat kaupungin asukkaat usein luonnoltaan huonoina, kaksinaamaisina, kuppikuntaisina, kiivasluonteisina ja riitaisina, verenhimoisina ja kuitenkin pelkureina.[3][43] Athenaios taas kuvaa heitä iloluontoisiksi ja riehakkaiksi, ja mainitsee heidän rakkautensa musiikkiin sekä heidän lukuisat erimalliset soittimensa.[44] Dion Khrysostomos toruu heitä kevytmielisyydestä sekä rakkaudesta näytöksiin, hevoskilpailuihin, uhkapeleihin ja irstailuun.[39]

Hallitsijoilleen, niin kreikkalaisille kuin roomalaisillekin, aleksandrialaiset keksivät mielellään lempinimiä. Viisaammat Ptolemaiokset ja keisarit hymyilivät näille, kun taas Caracalla ja Ptolemaios VIII kostivat loukkauksina pitämänsä nimitykset joukkomurhilla.[3]

HallintoMuokkaa

Aleksandriaa hallittiin sekä Ptolemaiosten aikana että roomalaisella kaudella kreikkalaisena poliksena eli kaupunkivaltiona. Muita samassa asemassa olleita kaupunkeja Egyptissä olivat vanha kreikkalainen kaupunki Naukratis, hellenistisellä kaudella perustettu Ptolemais ja roomalaisella kaudella perustettu Antinoopolis.[45]

Kaupungilla oli omat lait, ja kansalaisilla oli oikeus keskustella julkisista asioista, tehdä vetoomuksia ja kantaa asetta. Kuninkaallisissa julistuksissa heihin viitattiin ilmaisulla ”Makedonian miehet”. Kaupungilla ei kuitenkaan ollut varsinaista valtiomuotoa, joka olisi suojellut kansaa itsevaltiudelta, ja ensimmäisten kolmen Ptolemaioksen jälkeen kansalta vietiin lähes kaikki vapaudet. Tähän johti kaupungin väestörakenne, sillä kreikkalaiset nousivat helposti juutalaisia vastaan, kun taas egyptiläiset pelkäsivät ja syyttivät molempia.[3]

 
Latinan- ja kreikankielinen piirtokirjoitus Aleksandriasta keisari Augustuksen 40. hallintovuodelta eli vuodelta 10/11 jaa. Kirjoituksen mukaan keisari rakennutti Sebastos-nimisen kanavan Skhediasta merelle kulkien koko kaupungin läpi.[11][46]

Egyptiläiskaupunginosan hallinnosta ei ole tietoa. Sillä oli mitä todennäköisimmin omat pappeudet.[3] Kaupungin juutalaisia hallitsivat oma ethnarkki tai arabarkhes, sanhedrin eli neuvosto sekä omat juutalaiset lait.[47] Augustus antoi vuonna 31 eaa. Aleksandrian juutalaisille samat oikeudet kuin mitä kreikkalaisilla oli, ja tämä kirjoitettiin ylös julkiseen piirtokirjoitukseen.[48] Filon Aleksandrialainen antaa täydellisen luettelon kaupungin juutalaisilla olleista erivapauksista.[49] Myöhemmät keisarit vahvistivat tai kumosivat niitä usein.[3]

Kaupungin kreikkalainen väestö jakaantui heimoihin (φυλαί, fylai) ja piireihin (δημοί, dēmoi). Heimoja oli yhdeksän: Althais (Ἀλθαΐς), Ariadnis (Ἀριαδνίς), Dēianeiris (Δηιανειρίς), Dionysis (Διονυσίς), Eunēis (Εύνηΐς), Thestis (Θεστίς), Thoantis (Θοαντίς), Marōnis (Μαρωνίς) ja Stafylis (Σταφυλίς).[3][50] Nimissä vaikuttaa kuitenkin olleen jonkin verran vaihtelua, koska Apollonios Rhodoslaisen tiedetään kuuluneen Ptolemais (Πτολεμαΐς) -heimoon.[3][51]

Kaupungin neuvosto valittiin piirien tärkeimmistä jäsenistä. Sen toiminnot liittyivät pääasiassa oikeudenkäyttöön. Piirtokirjoituksista tunnetaan useita erilaisia kaupungin virkoja, kuten agoranomos (ἀγοράνομος), gymnasiarkhēs (γυμνασιάρχης) ja dikaiodotēs (δικαιοδότης).[3]

Augustuksen ajasta vuodesta 31 eaa. Septimius Severuksen aikaan vuoteen 194 jaa. saakka Aleksandrialla ei ollut omaa neuvostoa. Tämä johtuu siitä, että roomalaisella kaudella koko Egyptin hallinto muuttui, mikä heijastui myös Aleksandriaan. Egypti ei kuulunut sen enempää keisarin kuin senaatinkaan provinsseihin, kuten muut Rooman provinssit, vaan se oli suoraan keisarin yksityisomaisuutta. Tälle oli hyvät syynsä. Niilin laakso oli hankalapääsyinen, ja kunnianhimoinen prefekti olisi helposti voinut julistautua itsenäiseksi ja puolustaa sitä. Alue oli Rooman rikkaimpia luonnonvarojensa puolesta ja toimi Rooman tärkeimpänä vilja-aittana, ja myös sen väestö oli huomattava. Siksi Augustus kielsi senaattoreja ja myös merkittävimpiä ritarisäädyn edustajia astumasta jalallaan Egyptin maaperälle ilman erillistä lupaa.[3][52]

Prefektin keisari valitsi henkilökohtaisesta lähipiiristään tai uskollisista ritarisäätyisistä. Prefektin alaisuudessa mutta keisarin nimittämänä toimi juridicus (ἀρχιδικάστης, arkhidikastēs), jonka alaisuudessa oli puolestaan lukuisia alempia virkamiehiä, ja jonka päätökset prefekti tai mahdollisesti vain keisari itse saattoivat kumota. Juridicus johti oikeudenkäyttöä ja korvasi näin neuvoston.[3] Keisari nimitti myös julkisten arkistojen pitäjän (ὑπομνηματόγραφος, hypomnēmatografos), yövartio- eli poliisijoukkojen komentajan (νυκτερινὸς στρατηγός, nykterinos stratēgos), perinteisten eli egyptiläisten lakien tulkitsijan (ἐξηγητὴς πατριῶν νομῶν, eksēgētēs patriōn nomōn), markkinoiden valvojan (ἐπιμελητὴς τῶν τῇ πόλει χρησίμων, epimelētēs tōn tē polei khrēsimōn; praefectus annonae) ja kirjaston johtajan. Kaikilla näillä virkamiehillä oli punareunuksinen vaate sen merkkinä, että he olivat keisarin valitsemia.[3][53] Septimius Severus palautti kaupungin neuvoston ja sen oikeudenkäytön (jus buleutarum) toimintaan.[3][54]

Rakennukset ja löydöksetMuokkaa

 
Kaavakuva antiikin Aleksandriasta ja sen tärkeimmistä rakennuksista.

Monet antiikin aikaiset kirjailijat, jotka näkivät Aleksandrian sen loiston päivinä, puhuvat kaupungista ihaillen ja kuvaavat sitä kauniiksi (ἡ καλὴ Ἀλεξάνδρεια, hē kalē Aleksandreia).[55] Ammianus Marcellinus kutsui sitä ilmaisulla ”jaloin kaikista kaupungeista” (vertex omnium civitatum),[56] ja Strabon puolestaan sanoo sen olleen suurin maailman kauppapaikoista (μέγιστον ἐμπορεῖον τῆς ὀικουμένης, megiston emporeion tēs oikūmenēs).[57] Samaan tapaan kirjoittavat myös muun muassa Theokritos,[58] Filon,[59] Eustathios,[60] Gregorios Nyssalainen[61] ja monet muut.[3][62] Kirjailijat kuvaavat laajalti kaupungin sijaintia ja asemakaavaa, ja luettelevat sen merkittävimpiä rakennuksia.[8] Yksi vaikuttavimpia kuvauksia kaupungista vierailijan silmin on Akhilleus Tatioksen romaanissa Leukippe ja Kleitofon.[3][63]

Aleksandriasta on säilynyt vain vähän muinaisjäänteitä. Kuten kuvattua, kaupungin rakennusten rappeutuminen ja tuhoutuminen ei johtunut niinkään ajasta vaan ihmisistä, sillä seudun kuiva ilmasto säilyttää rakennukset hyvin vuosisatoja. Suuri osa rakennuksista on kadonnut yksinkertaisesti niiden rakennusmateriaalin uudelleenkäytön vuoksi. Rakennuksia on tuhoutunut myös maanjäristyksissä ja sodissa. Vielä 1800-luvulla raunioita oli näkyvissä paljon enemmän.[3][36] Mainituista syistä antiikin aikaisen kaupungin topografia tunnettiin pitkään huonosti, ja kuva siitä perustui pitkään Straboniin ja muihin antiikin lähteisiin, kuten Diodoros Sisilialaiseen ja Polybiokseen sekä Julius Caesarin nimissä kulkeviin sotahistoriateoksiin.[10]

Nykyaikaisilla menetelmillä osa kaupungin asemakaavasta ja kaupunginmuurien reitistä on kuitenkin pystytty selvittämään jo melko hyvin.[10] Vedenalaiset tutkimukset ovat osoittaneet ainakin osan kaupungin ranta-alueesta rakennuksineen liukuneen hitaasti mereen ajan kuluessa, ja meriarkeologian avulla on tehty löytöjä veden alle jääneeltä alueelta.[12] Maan päällä laajin yhtenäinen arkeologinen alue on Kom el-Dikkan alue hieman pohjoiseen kaupungin rautatieasemasta.[36]

Asemakaava ja kaupunginmuuritMuokkaa

 
Aleksandrian kaupunginmuurien jäänteitä.

Strabon vertasi kaupungin muotoa khlamykseen eli sotilasviittaan.[64] Sen pitkät sivut, jotka kulkivat Välimeren rannikon ja Mareotis-järven rantojen suuntaisesti, olivat Strabonin mukaan noin 30 stadioninmitan pituiset ja nykymittauksessa noin 5,1 kilometriä, kun taas lyhyiden sivujen pituus kannaksen leveyssuunnassa oli noin seitsemän tai kahdeksan stadionia, tarkemmin länsipäässä noin 1,2 kilometriä, itäpäässä noin 1,4 kilometriä ja suurimmillaan keskellä noin 1,7 kilometriä.[65]

Kaupunkia ympäröineiden muurien pituus oli noin 15,8 kilometriä. Alkuperäiset muurit olivat peräisin hellenistiseltä kaudelta. Roomalaisella kaudella niitä laajennettiin jonkin verran itään päin. Arabikaudella 800-luvulla rakennettiin kolmas kaupunginmuuri, joka kattoi entistä selvästi pienemmän alueen. Nykyisin hellenistisen kauden muureista on säilynyt pieni osa, joka on nykyisten Shallalat-puutarhojen alueella.[65]

Deinokrateen kaupunkisuunnitelma noudatti Hippodamoksen nimiin laitettua asemakaavaa, joka muodosti ruutukaavan. Kaupungissa oli kaksi suurempaa pääkatua, joista toinen kulki idästä länteen ja toinen pohjoisesta etelään.[7] Itä-länsisuuntainen pääkatu sai alkunsa kaupunginmuurin itäportilta eli Auringon portilta ja päättyi länsiportille eli Kuun portille, ja kulki kaupungin ja kaikkien kolmen kaupunginosan poikki.[3] Se kulki suunnilleen samalla paikalla kuin nykyinen Sharia El-Horreya -katu. Myös eräät muut nykyiset kadut heijastelevat antiikin aikaista katuverkkoa.[36] Yhteensä pääkatuja oli 18, seitsemän itä-länsisuunnassa ja 11 poikkikatua pohjois-eteläsuunnassa.[65] Pääkatujen leveys oli jopa plethronin verran eli 100 jalkaa (noin 30 metriä).[64]

RhakotiksessaMuokkaa

Rhakotiksen egyptiläiskaupunginosan tärkeimmät rakennukset olivat Serapeion, stadion ja viljavarastot.[3] Aleksandria, jonka arabit valtasivat, vastasi suunnilleen Rhakotiksen kaupunginosaa. Se oli kärsinyt paljon sodista ja sisäisistä riidoista. Serapeion oli palanut kahdesti, kerran Marcus Aureliuksen aikana ja uudelleen Commoduksen aikana. Itse kaupunginosa säilyi kuitenkin kreikkalais- ja juutalaiskaupunginosia pidempään, ja oli asuttuna vielä arabivalloituksen aikaan.[3]

Serapeion

 
Serapeionin raunioita.

Serapeion eli Serapikselle omistettu temppeli sijaitsi egyptiläiskaupunginosassa kaupungin ja myös nyky-Aleksandrian keskustan lounaisosassa. Serapiksen kultti luotiin Ptolemaiosten aikana hellenistisen ja egyptiläisen kulttuurin tarkoitukselliseksi yhteensulauttamiseksi.[2][3][8] Temppeli rakennettiin toisen tiedon mukaan Ptolemaios I:n tai II:n aikana,[3] toisen tiedon mukaan Ptolemaios III:n aikana.[2] Temppelin arkkitehdiksi mainitaan Parmaniskos.[2] Serapeion tuhottiin vuonna 390 jaa. patriarkka Theofiloksen johdolla keisari Theodosiuksen pakanauskonnon kieltäneiden määräysten toteuttamiseksi.[3]

Temppelissä ollut jumalan kulttikuva oli puinen ja päällystetty monentyyppisillä jalometalleilla ja jalokivillä.[3][66] Temppelin alapuolella oli maanalaisia osia, jotka oli tarkoitettu Serapiksen mysteerikultille. Serapeionin paikka tunnistettiin kaivauksissa Diocletianuksen pylvään paikalla vuonna 1944.[2]

Diocletianuksen pylväs eli ”Pompeiuksen pylväs”

 
Niin kutsuttu ”Pompeiuksen pylväs”.

Diocletianuksen pylväs, joka tunnetaan yleensä perinteisellä mutta virheellisellä nimellään ”Pompeiuksen pylväs”, sijaitsee lähellä Serapeionin raunioita. Se oli käytännössä kaupungin ainoa näkyvillä ollut muinaisjäänne ennen Kom el-Dikkan alueen kaivauksia. Pylväs pystytettiin siinä olevan kreikankielisen piirtokirjoituksen mukaan keisari Diocletianuksen kunniaksi vuonna 297. Pylvään korkeus jalusta ja kapiteeli mukaan lukien on noin 26,9 metriä. Pylvään huipulla oli Diocletianuksen patsas, joka ei ole säilynyt.[2][3][67]

BrykheionissaMuokkaa

Brykheionin Deinokrates suunnitteli niin, että se ja sen rakennukset suuntautuivat Suureen satamaan ja Farokselle päin.[3] Kaupunginosassa sijaitsivat kuninkaallinen palatsi sekä monet muut merkittävimmät julkiset rakennukset, kuten Museion ja kirjasto, Kaisareion eli keisareiden temppeli, Ptolemaiosten hautakompleksi, Emporeion ja Dikasterion.[3][68] Brykheion oli ympäröity omilla muureillaan, ja se oli paikka, jossa Julius Caesar puolusti itseään aleksandrialaisia vastaan.[3][69] Kaupunginosa sai vetensä Niilistä kaupunkiin etelästä päin tulleen akveduktin tai tunnelin välityksellä.[3]

Kuninkaalliset palatsit

Kuninkaallinen palatsialue sijaitsi Suuren sataman lahden rannalla. Se oli rakennettu ainakin osaksi Lokhiaksen niemelle. Palatsit muodostivat suuren rakennuskokonaisuuden, sillä jokainen Ptolemaios laajensi ja kaunisti niitä vuorollaan. Rakennukset olivat yhteydessä toisiinsa. Kokonaisuuteen kuului myös lehtoja ja puutarhoja. Strabon sanoo alueen kattaneen yhteensä lähes neljäsosan ellei jopa kolmasosan koko kaupungista.[7][8][64] Joitakin palatsirakennusten osia ja niiden veistoksia on löydetty merestä.[12]

Sema ja Aleksanteri Suuren hauta

Palatsien yhteydessä sijaitsi Ptolemaiosten hautakompleksi, joka tunnettiin nimellä Sema (Σῆμα, Sēma) tai Soma (Σῶμα, Sōma). Se piti sisällään myös Aleksanteri Suuren haudan.[3][64] Aleksanterin ruumis oli alun perin sijoitettu kultaiseen arkkuun. Ptolemaios IX varasti sen vuonna 118 eaa., ja se korvattiin lasisella arkulla. Augustus näki ruumiin siinä vielä vuonna 30 eaa.[3][70] Hautakompleksin paikka ja erityisesti Aleksanterin haudan sijainti ja muoto on ollut arkeologian suuria arvoituksia.[71]

Museion

Museion (lat. Museum) eli muusille omistettu pyhäkkö oli osa palatsialuetta. Se oli omistettu kirjallisuuden tutkimukselle ja tieteiden harjoittamiselle,[8] ja seurasi Heliopoliin koulua Egyptin korkeimpana oppilaitoksena.[3] Se perustettiin Ptolemaios I:n tai viimeistään Ptolemaios II:n aikana.[72][73] Museion jakaantui toiminnallisesti neljään osastoon, jotka olivat runous, matematiikka, tähtitiede ja lääketiede. Sen jäseniin kuului tunnettuja nimiä, kuten Eukleides, Ktesibios, Kallimakhos, Aratos, Aristofanes Byzantionlainen, Aristarkhos, Heron, Ammonios Sakkas, Klemens, Origenes, Athanasios, Theon ja Hypatia.[3] Museion säilyi toiminnassa vuoden 640 arabivalloitukseen saakka.[3]

Museionin rakennukset yhdistyivät palatsiin pitkien pylväskäytävien välityksellä. Rakennuskokonaisuuden keskuksena oli suuri pitosali, jossa tutkijat ruokailivat yhdessä.[7][64] Sen ulkopuolella oli peristyylikäytävä, jota voitiin käyttää ruumiinharjoituksiin ja kävellen suoritettuihin luentoihin; teatteri, jossa järjestettiin luentoja, väittelyitä ja juhlatilaisuuksia; tutkijankammioita;[3] kasvitieteellinen puutarha;[3][74] sekä eläintarha.[3][75]

Aleksandrian kirjasto

 
Aleksandrian kirjasto kuviteltuna piirroksessa.

Kuulu Aleksandrian kirjasto oli osa Museionia. Se oli aikansa suurin kirjasto,[8] ja siihen sanotaan antiikin eri lähteissä kuuluneen 400 000–700 000 kirjaa (kirjakääröä).[3][76] Kokoelman pani alulle Ptolemaios I, ja sitä laajennettiin määrätietoisesti hänen seuraajiensa aikana. Osan tästä kokoelmasta sanotaan kuitenkin olleen Serapeionissa; erään tiedon mukaan sinne olisi sijoitettu Marcus Antoniuksen Pergamonin kirjastosta viemät ja Kleopatralle lahjoittamat 200 000 kirjaa.[3]

Kirjaston tuhosta on erilaisia legendoja ja tulkintoja. Ainakin osan kirjastosta sanotaan tuhoutuneen Julius Caesarin sotatoimien aikaan vuonna 48 eaa. Serapeionissa ollut osa puolestaan kärsi usein kaupungin uskonnollisista riidoista ja lienee tuhoutunut 300-luvulla temppelin tuhoamisen yhteydessä. Lopullisesti kirjasto tuhoutui viimeistään kaupungin arabivalloituksen yhteydessä.[3]

Emporeion

Emporeion (lat. Emporium) oli kauppasatamassa sijainnut aukio, joka toimi kaupungin kaupallisena keskuksena. Sen pohjoissivu avautui satamalaitureille, kun taas muilta sivuilta sitä reunustivat pylväshallit. Se oli kaupungin kansainvälinen kokoontumispaikka, jossa kohtasivat kaikki tuon ajan kansat, sillä Aleksandria peri Tyroksen ja Karthagon aseman kaupankäynnissä. On sanottu, että vaikka Aleksandria hävisi roomalaisella kaudella kaupunkina yksin Roomalle, kansainvälisenä kauppa- ja kohtauspaikkana se voitti helposti Tiberin rannan ja suun satamat.[3]

Kaisareion

Kaisareion (lat. Caesarium) eli Sebasteion oli Rooman keisareille omistettu temppeli, joka sijaitsi Brykheionissa lähellä Emporeionia. Siellä uhrattiin sekä kulloisellekin keisarille että edeltäville keisareille.[3] Kaisareionin rakennutti Kleopatra VII jumalaksi korotetun Julius Caesarin muistoksi.[77][78] Se muisti ilmeisesti myös Marcus Antoniusta.[78][79] Augustus saattoi rakennuksen valmiiksi ja omisti sen itselleen sen jälkeen kun oli vallannut Aleksandrian.[77][78] Kokonaisuus vaikuttaa olleen valmis viimeistään vuonna 13/12 eaa.[80] Temppeli säilyi alkuperäisessä käytössä 300-luvulle jaa., jolloin se muutettiin Aleksandrian katedraalikirkoksi.[78][79]

Rakennuskokonaisuuteen kuului useita huoneita, kirjasto, portteja, suuri avoin forumiksi kutsuttu tila sekä puutarha, ja se oli koristeltu rikkaasti kulta- ja hopeapatsain sekä maalauksin. Temppelin edustalla oli kolme suurta obeliskia, jotka oli siirretty Aleksandriaan muualta Egyptistä. Kaksi niistä, jotka tunnetaan ”Kleopatran neuloina”, ovat nykyisin Lontoossa ja New Yorkissa. Ne olivat paikallaan 1800-luvulle saakka, ja merkitsivät näin temppelin paikkaa. Kolmas temppelistä peräisin oleva obeliski on niin kutsuttu Vatikaanin obeliski, joka on nykyisin Roomassa.[80][77]

Muut rakennukset

 
Roomalaisen teatterin rauniot Kom el-Dikkan arkeologisella alueella.

Palatsialueen lähellä sijaitsi Dionysoksen teatteriksi kutsuttu kreikkalainen teatteri.[13] Sataman lähellä sijaitsi Poseideion eli Poseidonille omistettu temppeli.[64] Läheisen Suureen satamalahteen työntyneen aallonmurtajan päässä sijaitsi Marcus Antoniuksen ”erakkomajakseen” rakennuttama huvila Timoneion (lat. Timonium).[64]

Brykheionissa sijaitsi myös korkein oikeusistuin eli Dikasterion (lat. Dicasterium), jossa toimi Ptolemaiosten aikana kaupungin neuvosto ja roomalaisella kaudella oikeudenkäyttöä johtanut juridicus. Arsinoeion (lat. Arsinoeum) oli Ptolemaios II:n sisarelleen ja puolisolleen Arsinoelle rakennuttama muistomerkki. Paneion (lat. Panium) oli kivistä tehty kukkula tai kartio, jonka huipulle johti spiraalinmuotoinen tie. Sen huipulta näkyi koko kaupunki. Rakennuksen käyttötarkoitusta ei tiedetä, mutta huipulla oli oletettavasti Panille omistettu pyhäkkö.[3][13]

Brykheionin muihin rakennuksiin lukeutuivat antiikin lähteiden perusteella muun muassa gymnasion, joka oli antiikin maailman suurimpia, sekä palaistra, stadion ja amfiteatteri.[3][12] Kaivauksissa on löydetty roomalaisaikaisten asuintalojen jäänteitä lattiamosaiikkeineen. Eräs mielenkiintoinen arkeologinen löytö ovat lukuisat luentosalit, jotka ajoittuvat 400–500-luvuille, eivätkä liity Museioniin. Ne kertovat, ettei kaupungin tarina oppineisuuden keskuksena päättynyt Museioinin ja kirjaston tuhoon.[12]

Kom el-Dikkan alueelta on löydetty pieni roomalaisaikainen teatteri, joka on ajoitettu 300-luvulle. Se oli tehty varhaisempien rakennusten uudelleenkäytetyistä osista. Teatterin katsomo koostuu 12–13 penkkirivistä, ja siinä on ollut tilaa noin 800 hengelle. Kristillisellä ajalla rakennusta käytettiin kirkkona.[2][81]

FaroksellaMuokkaa

Faroksen majakka

 
Ennallistuspiirros Faroksen majakasta sen eri vaiheissa, vasemmalla antiikin aikainen, keskellä ja oikealla arabikauden majakka.

Faroksen majakka sijaitsi samannimisellä saarella kaupungin edustalla. Sen rakentaminen alkoi Ptolemaios I:n aikana todennäköisesti noin vuonna 297 eaa., ja se valmistui Ptolemaios II:n aikana noin vuonna 285 eaa.[2][8][82] Myöhemmän antiikin aikana majakka luettiin maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Majakka sortui vuoden 1303 maanjäristyksessä, joskin se oli vaurioitunut vakavasti jo ennen 1100-lukua. Vuonna 1479 sen paikalle rakennettiin Qajitbein linnoitus, johon käytettiin majakasta saatuja kiviä.[2][7]

Majakka oli eri arvioiden mukaan noin 117–135 metriä korkea. Rakentaaltaan se oli kolmiosainen. Alin osa, jonka korkeus oli noin 70 metriä, oli nelikulmainen ja siinä olivat majakan pysyvän varuskunnan asuintilat, eläinsuojat ja varastot. Keskikerros oli kahdeksankulmainen ja korkeudeltaan noin 30 metriä. Ylin kerros oli sylinterinmuotoinen, ja sen yläosassa poltettiin tulta. Ylimmän kerroksen huipulla oli Zeus Soterin eli vaaroista pelastavan Zeuksen patsas. Majakan ulkopuolella oli Ptolemaioksen — oletettavasti Ptolemaios I:n — ja hänen puolisonsa patsaat. Majakkaan liitettyjä osia on löydetty meriarkeologisissa tutkimuksissa.[8][83]

Temppelit

Faroksen saarella sijaitsi myös useita temppeleitä. Huomattavin niistä oli omistettu Hefaistokselle. Se sijaitsi Heptastadionin pohjoispäässä.[82] Usein on tulkittu, että saarella olisi ollut myös Isiksen temppeli, jossa jumalatarta olisi palvottu merenkulun suojelijana epiteetillä Faria. Tämä on kuitenkin kyseenalaistettu, ja ajatus saattaa olla peräisin lähinnä kyseisestä jumalattaren epiteetistä.[84] Temppeliin liitettyjä osia, kuten Isiksen patsaan jalusta, on kuitenkin löydetty meren pohjasta. Temppeli saattoi sijaita lähellä majakkaa.[85]

Kaupungin ulkopuolellaMuokkaa

Nekropoliit

Kaupungin hautausmaita oli erityisesti sen itä- ja länsipuolella kaupunginmuurien ulkopuolella.[10] Strabon mainitsee ainoastaan lännenpuoleisen.[2] Osa haudoista on kalkkikivikallioon kaiverrettuja katakombeja. Merkittävin niistä tunnetaan nykyisin Kom el-Shugafan katakombina. Se on ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle ja 100-luvulle jaa., ja se on koko Egyptin merkittävin roomalaisaikainen hautapaikka. Katakombi on kolmikerroksinen ja sijaitsee lounaaseen Serapeionista. Se on koristeltu yhdistellen egyptiläistä ja roomalaista tyyliä.[2][86] Osa kaupungin nekropoliiden haudoista on kallioon kaiverrettuja kammiohautoja.[2]

EsinelöydötMuokkaa

Kaupungista tehtyjä löytöjä on erityisesti Aleksandrian Kreikkalais-roomalaisessa museossa.[2]

LähteetMuokkaa

  • McKenzie, Judith et al.: The Architecture of Alexandria and Egypt, C. 300 B.C. to A.D. 700, Nide 63. Pelican history of art, ISSN 0553-4755. Yale University Press, 2007. ISBN 9780300115550.
  • Salmenkivi, Erja: Papyrusten aika. Helsinki: Teos, 2019. ISBN 978-951-851-892-4.
  • Savvopoulos, Kyriakos: A historical guide to Cavafy’s Alexandria : 331 BCE – 641 CE. Translation by Evangelos Sachperoglou. Alexandria, Egypt: Bibliotheca Alexandrina, 2013. ISBN 978-977-452-243-3. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. Schweitzer, Simon D.: Rꜥ-qd.yt Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 30.12.2020.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”ALEXANDRIA Egypt”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd Smith, William: ”Alexandreia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  4. Alexandria Pleiades. Viitattu 19.10.2020.
  5. Alexandria Trismegistos. Viitattu 19.10.2020.
  6. Alexandria (Egypt) 1184 Eskendereyyah - Αλεξάνδρια ToposText. Viitattu 19.10.2020.
  7. a b c d e f g h i j k l m n Salmenkivi 2019, s. 66–70.
  8. a b c d e f g h i j k l m Βουτυράς, Μανόλης & Γουλάκη-Βουτυρά, Αλεξάνδρα: Η Αλεξάνδρεια Αρχαιογνωσία και Αρχαιογλωσσία στη Μέση Εκπαίδευση. Η Αρχαία Ελληνική Τέχνη και η Ακτινοβολία της. Viitattu 19.10.2020.
  9. a b c d e f g h i j k l Mark, Joshua J.: Alexandria, Egypt Ancient History Encyclopedia. Viitattu 19.10.2020.
  10. a b c d e f g h i j k l Tkaczow, Barbara: Historical Topography of Ancient Alexandria Études et Travaux. 2013. Viitattu 19.10.2020.
  11. a b c d Khalil, Emad: The Sea, the River and the Lake: All the Waterways Lead to Alexandria 2010. Alexandria University. Viitattu 19.10.2020.
  12. a b c d e f g h Lawler, Andrew: Raising Alexandria Smithsonian Magazine. 2007. Viitattu 19.10.2020.
  13. a b c Bengtsson, Michael: Reconstruction of the palace area in Alexandria Academia.edu. Viitattu 19.10.2020.
  14. Polybios: Historiai 34.14; Strabon: Geografika s. 797.
  15. Plinius: Ep. 10.5.22–23; Josephus: Apionia vastaan (Contra Apionem) 2.6.
  16. Salmasius: Ad Spartian. Hadrian. 100.20.
  17. Savvopoulos 2013, s. 67.
  18. a b c d Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aleksanteri 26.3-10.
  19. a b Melasuo, Emilia: ”Länsimaisen sivistyksen juurilla? Aleksandrian kirjaston opetuksista”. Teoksessa Koivunen, Leila & Tunturi, Janne (toim.): Papyruksesta PDF:ään tutkielmia kirjan historiasta. Turun yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio.
  20. Homeros: Odysseia 4.354–358.
  21. Clayton, Peter A. & Price, Martin: The Seven Wonders of the Ancient World, s. 138. Psychology Press, 1989. ISBN 9780415050364. Teoksen verkkoversio.
  22. Junianus Justinus: Historiarum Philippicarum libri XLIV 30.2.
  23. Junianus Justinus: Historiarum Philippicarum libri XLIV 38.8; Cicero: Academica 4.2, Velvollisuuksista (De officiis) 3.2; Aulus Gellius: Attikan öitä (Noctes Atticae) 18.9.
  24. Livius: Rooman synty 70, lyhennelmä.
  25. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 17.52; Strabon: Geografika s. 832.
  26. Tacitus: Historiae 3.48, 4.82.
  27. Juvenalis: Satiirit (Saturae) 16.
  28. Plinius nuorempi: Panegyricus 31.23.
  29. Aelius Spartianus: Historia Augusta, Hadrianus 100.12.
  30. Herodian. 4.9; Dion Kassios: Historiae Romanae 77.22; Aelius Spartianus: Historia Augusta, Caracalla 6.
  31. Dion Kassios: Historiae Romanae 51.17; Aelius Spartianus: Historia Augusta, Caracalla 9.
  32. Trebellius Pollio: Historia Augusta Tyranni Triginta 22, Gallienus 4.
  33. Vopiscus: Historia Augusta, Aurelianus 32.
  34. Savvopoulos 2013, s. 94.
  35. Eutykhios: Annales A.D. 640.
  36. a b c d e f McKenzie 2007, s. 8.
  37. The Alexandria Underwater Museum Project Underwater Cultural Heritage. UNESCO. Viitattu 19.10.2020.
  38. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 17.52.
  39. a b Dion Khrysostomos: Orat. 32.
  40. Polybios: Historiai 39.14
  41. Strabon: Geografika s. 797.
  42. Vopiscus: Historia Augusta, Saturninus 8.
  43. Hirtius: De bello Alexandrino 24; Trebellius Pollio: Historia Augusta Tyranni Triginta 100.22; Phil.: Adv. Flacc. 2, s. 519; Dion Kassios: 1, s. 621
  44. Athenaios: Deipnosofistai 4.176, 10.420, 14.654.
  45. Salmenkivi 2019, s. 61–62.
  46. Delta I 331,2 Searchable Greek Inscriptions. The Packard Humanities Institute. Viitattu 19.10.2020.
  47. Josephus: Juutalaisten muinaisajat 14.7.2, 10.1, 18.6.3, 19.5.2, Juutalaissodan historia 2.18.7.
  48. Josephus: Juutalaisten muinaisajat 12.3, Apionia vastaan (Contra Apionem) 2.
  49. Filon Aleksandrialainen: Legatio ad Gaium.
  50. Marcovich (toim.), Miroslav: Sammlung, s. 48. Patristische Texte und Studien, ISSN 0553-4003. Osa 1995 / Tatiani Oratio ad Graecos, Miroslav Marcovich. Tatian, Theophilus (Antiochenus), Tatianus Syrus, Miroslav Marcovich, Theophilus : Antiochenus. Walter de Gruyter, 1995. ISBN 9783110144062. Teoksen verkkoversio.
  51. Vit. Apoll. Rhod. ed. Brunk.
  52. Tacitus: Keisarillisen Rooman historia (Annales) 2.59.
  53. Strabon: Geografika s. 797.
  54. Aelius Spartianus: Historia Augusta, Severus 100.17.
  55. Athenaios: Deipnosofistai 1.3.
  56. Ammianus Marcellinus: Res gestae 22.16.
  57. Strabon: Geografika 17 s. 832.
  58. Theokritos: Idyllit 17.
  59. Filon: Flaccusta vastaan (In Flaccum) 2 s. 541.
  60. Eustathios II. B.
  61. Gregorios Nyssalainen: De vita S. Gregorii Thaumaturgi.
  62. Vrt. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 17.52; Pausanias: Kreikan kuvaus 8.33.
  63. Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 5.1.
  64. a b c d e f g Strabon: Geografika 17.1.
  65. a b c Alexandria: Historical Analysis The Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 30.12.2020.
  66. Klemens Aleksandrialainen: Protreptikos 4.48.
  67. Pompey's Pillar Egypt Tours Portal. Viitattu 19.10.2020.
  68. Plinius vanhempi: Naturalis historia 5.10.11.
  69. Hirtius: De bello Alexandrino 1.
  70. Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja, Octavianus 18.
  71. Chugg, Andrew Michael: The Tomb of Alexander Alexander's Tomb. Viitattu 7.12.2020.
  72. Smith, William & Wayte, William & Marindin, G. E.: ”Museum”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities. Boston: Little, Brown and Company, 1890. Teoksen verkkoversio.
  73. Hellenistic Egypt: the Alexandria Museum University College London. Viitattu 19.10.2020.
  74. Filostratos: Apollonios Tyanalaisen elämä (Vit. Apollon.) 6.24.
  75. Athenaios: Deipnosofistai 14.654.
  76. Josephus: Juutalaisten muinaisajat (A. J.) 12.2; Athenaios: Deipnosofistai 1.3.
  77. a b c Merriam, Augustus C.: The Caesareum and the Worship of Augustus at Alexandria. Transactions of the American Philological Association, 1883, 14. vsk, s. 5–35. Artikkelin verkkoversio.
  78. a b c d Dixon, Don: The Caesareum of Alexandria – Scene of the Crime A Death in Alexandria. Viitattu 7.12.2020.
  79. a b Caesareum Tour Egypt. Viitattu 7.12.2020.
  80. a b Pfeiffer, Stefan: ”The Imperial Cult in Egypt”. Teoksessa Riggs, Christina (toim.): The Oxford handbook of Roman Egypt, s. 83–100. Oxford: Oxford University Press, 2012. Teoksen verkkoversio.
  81. The Theater at Kom el-Dik Roman, 3rd/4th century A.D. Select Egypt. Viitattu 19.10.2020.
  82. a b Smith, William: ”Pharos (2)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  83. Dunn, Jimmy: Pharos Lighthouse of Alexandria Tour Egypt. Viitattu 7.12.2020.
  84. Bricault, Laurent: Isis Pelagia: Images, Names and Cults of a Goddess of the Seas, s. 161. Religions in the Graeco-Roman World. Brill, 2019. ISBN 9789004413900. Teoksen verkkoversio.
  85. Isis the Lighthouse Goddess Isiopolis. Viitattu 19.10.2020.
  86. Kom esh-Shugafa Roman, 1st/2nd century A.D. Select Egypt. Viitattu 19.10.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa