Wikipedia

Origenes

kristillinen kirkkoisä

Origenes (m.kreik. Ὠριγένης Ἀδαμάντιος, Origenēs Adamantios, lat. Origenes Adamantius; n. 185–254) oli kristitty oppinut ja teologi, ja yksi merkittävimmistä varhaisen kristillisen kirkon kirkkoisistä. Origenes oli aleksandrialainen teologi, joka puolusti kristinuskon perustaa hyökkäyksiä vastaan tieteellisen teologian avulla, joka kehitettiin filosofista menetelmää käyttämällä.[1]

Origenes
Ὠριγένης
Origenes.
Origenes.
Henkilötiedot
Syntynyt185
Aleksandria, Egypti
Kuollut253
Tyros, Foinikia

Origeneen kirjoitukset ovat merkityksellisiä ensimmäisinä todellisina yrityksinä selittää kristinuskoa älyllisesti. Hän halusi tulkita kaiken aikansa tieteen kristillisestä näkökulmasta. Origenes syntyi todennäköisesti Aleksandriassa ja kuoli Caesareassa.

Elämä

muokkaa

Varhaiset opinnot ja työt Aleksandriassa

muokkaa

Origeneen koko nimi oli Origenes Adamantios. Hänen isänsä Leonides opetti hänelle lukemista, Raamattua ja muita perusasioita.lähde? Vuonna 202 hänen isänsä kuoli Septimius Severuksen aikana toimeenpannuissa kristittyjen vainoissa. Origenes olisi halunnut jakaa marttyyrikuoleman, mutta hänen äitinsä esti häntä.[2] Leonideen kuolema jätti yhdeksänhenkisen perheen köyhyyteen. Origenes tosin pääsi erään varakkaan naisen suojelukseen, mutta koska hänen suojeluksessaan oli jo joku Paavali-niminen kerettiläinen, tiukasti oikeaoppinen Origenes ei viipynyt pitkään hänen luonaan.

Vuonna 203 hän aloitti opinnot Aleksandrian katekeettisessä koulussa, jonka viimeisen opettajan, Klemens Aleksandrialaisen, vainot pian ajoivat pois. Origenes vieraili vangittujen kristittyjen luona ja lohdutti heitä sekä osallistui oikeudenkäynteihin, mutta säästyi itse vainoilta kuin ihmeen kaupalla.lähde? Häneen maineensa ja oppilaidensa määrä kasvoivat nopeasti, niin että piispa Demetrios Aleksandrialainen nimitti 18-vuotiaan Origeneen katekeettikkakoulun rehtoriksi.[3]

Origenes myi kirjastonsa ollaakseen täysin riippumaton taloudellisesti. Hän kykeni tulemaan toimeen saamillaan rahoilla elämällä askeettisesti. Hän opetti päivisin ja opiskeli Raamattua öisin. Hän vei askeesinsa niin pitkälle, että seurasi Matteuksen evankeliumin jaetta 19:12 ja kastroi itsensä pelätessään muuten saavansa aikaan skandaalin, koska opetti sekä miehiä että naisia. Hän myös uskoi, että kristityn tulee noudattaa kaikkia Jeesuksen opetuksia ilman varauksia tai poikkeuksia.

Keisari Caracallan aikana, noin 211–212, Origenes matkusti lyhyeksi ajaksi Roomaan, jossa hän tapasi kaupungin johtavan teologin Hippolytos Roomalaisen.[3] Paavi Zephyrinuksen aikana vallinnut leväperäisyys teki Origenesiin kuitenkin huonon vaikutuksen. Hän palasi Aleksandriaan opettamaan. Hänen koulunsa oli kuitenkin kasvanut isommaksi kuin yksi mies kykeni hallitsemaan, kun katekumeenit halusivat innokkaasti perusopetusta, ja jo kastetut halusivat raamatunselityksiä. Origenes antoi katekumeenien opetuksen Heraklaalle, ensimmäisen oppilaansa marttyyri Plutarkhoksen veljelle.

Hänen oma kiinnostuksensa suuntautui entistä enemmän eksegetiikkaan, ja hän opiskeli heprean kieltä. Tuohon aikaan (212–213) sijoittuu myös hänen tuttavuutensa Ambrosios Aleksandrialaisen kanssa, jonka hän sai kääntymään valentinolaisuudesta oikeaoppiseen uskoon. Ambrosios oli varakas mies, ja myöhemmin hän teki Origeneen kanssa sopimuksen tämän kirjoitusten kustantamisesta ja levittämisestä. Origenes omisti lähes kaikki myöhemmät kirjoituksensa Ambrosiokselle.

Noin vuonna 215 Origenes vieraili Arabiassa paikallisen prefektin kutsusta.[4] Hän vietti jonkin aikaa muun muassa Petrassa, jonka jälkeen palasi jälleen Aleksandriaan. Seuraavana vuonna kansannousu pakotti Caracallan lähettämään sotilaita kaupunkiin. Kaikki koulut suljettiin ja muukalaiset karkotettiin. Ambrosios joutui lähtemään maanpakoon Kesareaan, ja Origenes lähti hänen mukanaan. Siellä Origenes opetti kirjoituksia ja saarnasi paikallisen juutalaisen tavan mukaan. Kun Aleksandrian tilanne rauhoittui, Demetrios kutsui hänet takaisin, todennäköisesti vuonna 216.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana Origenes opetti ja kirjoitti. Ambrosios tarjosi hänen käyttöönsä seitsemän pikakirjoittajaa, jotka kirjoittivat ylös sanelusta, toiset seitsemän kirjuria, jotka tekivät varsinaiset kopiot, sekä joukon tyttöjä jotka monistivat kopioita. Ambrosioksen pyynnöstä hän aloitti suuren raamatunkommentointityön, aloittaen Johanneksen evankeliumista ja edeten Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan, Psalmeihin 1–25 ja Valitusvirsiin. Näiden lisäksi hän kirjoitti kymmenen teosta eksegetiikkaa (Stromateis), kaksi kirjaa ylösnousemuksesta ja työn Ensimmäisistä prinsiipeistä.

Konflikti Demetrioksen kanssa ja muutto Kesareaan

muokkaa
 
Origenes varhaiskeskiaikaisessa kuvassa

Noin vuonna 230 Origenes aloitti matkan, joka pakotti hänet luopumaan työstään Aleksandriassa. Hän kävi Kesareassa ja hänet vihittiin siellä papiksi, jotta Demetrios, joka oli aiemmin vastustanut hänen saarnaamistaan, ei voisi enää kritisoida häntä. Demetrios otti tämän hyvää tarkoittaneen eleen kuitenkin loukkauksena ja raivostui. Hän hankki Origeneelle karkotuksen ja papiksi vihkimisen peruutuksen.[5]

Origenes lähti Aleksandriasta vuonna 231, ja muutti Kesareaan pysyvästi. Aleksandrialaiset kuitenkin hyökkäsivät edelleen häntä vastaan, joko hänen suorittamansa kastraation vuoksi tai koska häntä syytettiin harhaoppiseksi.[6] Nämä protestit huomioitiin kuitenkin vain Roomassa, kun taas Palestiina, Foinikia, Arabia ja Akhaia eivät kiinnittäneet niihin mitään huomiota.

Aleksandriassa Heraklaasta tuli Origeneen koulun johtaja ja pian Demetrioksen kuoleman jälkeen piispa. Origenes palasi Aleksandriaan pyytämään armahdusta, mitä Heraklas ei kuitenkaan antanut. Origenes lähti kaupungista pysyvästi ja muutti Kesareaan jonne hän perusti uuden teologisen koulun.[6] Hän saarnasi ja opetti dialektiikkaa, fysiikkaa, etiikkaa ja metafysiikkaa, luoden niillä pohjan teologian opetukselle. Hän halusi tulkita kaiken aikansa tieteen kristillisestä näkökulmasta, ja korottaa kristinuskon maailmanselitysteoriana hellenististen oppien tasolle.

Vuonna 235 keisari Maximinuksen valtaannousun myötä alkoivat jälleen vainot. Origenes joutui piilottelemaan kaksi vuotta kesarealaisen Julianan luona.

Seuraavan lähes kahdenkymmenen vuoden aikana hän saarnasi säännöllisesti keskiviikkoisin ja perjantaisin, ja myöhemmin päivittäin. Hän oli myös valtavan tuottelias kirjallisesti. Tämän työn keskeyttivät ainoastaan silloin tällöin tehdyt matkat. Hän kävi muun muassa Ateenassa. Matka kesti tarpeeksi kauan, jotta hän saattoi suorittaa sinä aikana erilaisia tutkimuksia.

Palattuaan Ateenasta hän onnistui käännyttämään Bostran piispan Berylloksen oikeaoppiseen uskoon. Samaan aikaan (noin vuonna 240) kuitenkin hyökättiin myös hänen omaa oppiaan vastaan. Hän joutui puolustamaan itseään kirjoittamalla muun muassa paavi Fabianukselle ja useille piispoille. Häneen kohdistuneiden hyökkäysten syytä tai aihetta ei tiedetä, mutta ne ovat saattaneet liittyä novatianismiin. Berylloksen kääntymisen jälkeen Origeneen apua kuitenkin pyydettiin yhä useammin myös harhaoppien torjumiseksi. Esimerkiksi kun Arabiassa alkoi levitä oppi, jonka mukaan sielu kuoli ja hajosi ruumiin mukana, tullakseen palautetuksi elämään vasta ruumiiden ylösnousemuksessa, Origeneeseen vedottiin asian vuoksi. Hän teki matkan Arabiaan ja saarnasi korjatakseen erheellisen opin.

Vuonna 250 vainot puhkesivat uudelleen, ja tällä kertaa Origenes ei paennut. Häntä kidutettiin ja häpäistiin julkisesti, ja hänet sidottiin useiksi päiviksi käsistä ja jaloista, ilman että hän olisi taipunut. Lopulta hän kuoli 69-vuotiaana kidutuksiin.[7] Myöhemmät legendat, muun muassa Hieronymuksen ylöskirjoittama (De viris illustribus, luku 54), kertovat hänen kuolleen Tyroksessa, jonne hänet olisi myös haudattu, mutta tähän ei voida täysin luottaa.

Teokset

muokkaa

Epifanioksen (Haer., lxiv.63) mukaan Origenes kirjoitti noin 6 000 kirjaa (eli papyruskääröä). Eusebius on antanut luettelon teoksista. Ne voidaan jakaa neljään luokkaan: 1) tekstikritiikki; 2) eksegetiikka; 3) systemaattinen, käytännöllinen ja apologeettinen teologia; sekä 4) kirjeet. Sen lisäksi hänen nimiinsä on laitettu joitakin varmuudella epäperäisiä teoksia.

Tekstikriittiset ja eksegeettiset työt

muokkaa

Origeneen merkittävin tekstikriittinen teos on Heksapla (”kuusinkertainen”), joka on vertaileva tutkimus eri kielisistä Vanhan testamentin käännöksistä. Se oli pitkään kokonaan kadoksissa, mutta sittemmin Milanosta löydettiin joitakin osia teoksesta. Myöhemmät kirjoittajat ja kirjoitukset tekevät usein viittauksia Heksaplaan. Tetrapla (”nelinkertainen”) oli Heksaplan lyhennelmä.

Origenes oli yhtä lailla tietoinen eri kielisten Uuden testamentin käsikirjoitusten ongelmista, vaikka hänen ei varmuudella tiedetäkään kirjoittaneen asiasta. Hän viittaa eksegeettisissä kirjoituksissaan usein erilaisiin lukutapoihin, mutta hänen tapanaan oli tehdä sanellessaan summittaisia lainauksia, joiden tarkistus jäi kirjureille. Näin hänen kommentaareistaan on vaikea johtaa hänen varsinaisia näkemyksiään näistä ristiriidoista.

Origeneen eksegeettiset teokset voidaan jakaa kolmeen osaan:

  • Skoliat, eli lyhyet yhteenvedot vaikeista kohdista
  • Saarnat
  • "Kirjat", eli kommentaarit sanan varsinaisessa merkityksessä

Skoliat

Hieronymus mainitsee, että Origenes teki skoliat Kolmannesta Mooseksen kirjasta, Psalmeista 1–15, Saarnaajan kirjasta, Jesajan kirjasta ja osasta Johanneksen evankeliumia. Stromateis-kirjoitukset olivat samantyyppisiä, ja hän teki niitä useista apostoli Paavalin kirjeistä.

Saarnat

Origenes valmisti saarnat lähes koko Raamatusta. Ne kirjoitettiin ylös hänen saarnatessaan. Hän ei todennäköisesti kiinnittänyt kovin paljon huomiota saarnojen julkaisutyöhön, sillä niissä esiintyvät sanamuodot eivät ole kovin huolellisia. Niiden eksegeettiset kommentit olivat yksinkertaisempia kuin tieteellisissä kommentaareissa, mutta vaativat silti kuulijoilta tietämystä asioista. Origeneen varsinaisena tarkoituksena oli tekstien selittäminen jae jakeelta. Sellaisten karujen kirjojen, kuten Kolmannen ja Neljännen Mooseksen kirjan, selityksissä hän etsi allegorisia tulkintoja, kun taas profeettojen kirjojen värikkäissä kuvauksissa hänellä ei ollut tarvetta etsiä syvällisempiä merkityksiä kuin teksti itse tarjosi.

Origeneeltä ovat säilyneet saarnat seuraavista Raamatun kirjoista:

Kommentaarit

Origeneen kommentaarit pyrkivät keskittymään kirjoitusten syvempää, salattuun ja henkiseen merkitykseen historiallisesti merkityksettömien tapahtumien sijasta. Hän otti kuitenkin laajalti huomioon kaiken filologisen, maantieteellisen, historiallisen ja muinaisesineitä koskevan tiedon, jota hänellä oli käytettävissään.

Kommentaareista on säilynyt kuitenkin ainoastaan katkelmia. Filokalian sitaatit sisältävät katkelmia Ensimmäisen Mooseksen kirjan, Psalmien, Hesekielin, Hoosean ja Johanneksen evankeliumin kommentaareista. Roomalaiskirjeen kommentaari on säilynyt ainoastaan Rufinuksen lyhennettynä versiona.

Dogmaattiset, käytännölliset ja apologeettiset kirjoitukset

muokkaa

Origeneen systemaattisen, käytännöllisen ja apologeettisen teologian töistä tulee ensin mainita hänen teoksensa Ensimmäisistä prinsiipeistä, jonka hän todennäköisesti kirjoitti edistyneemmille oppilailleen joskus vuosien 212 ja 215 välillä. Siitä on säilynyt ainoastaan Tyrannius Rufinuksen vapaa käännös, katkelmia kolmannesta ja neljännestä kirjasta teoksessa Filokalia, sekä sitaatteja Justinianuksen kirjeessä Mennakselle.

Ensimmäisessä kirjassa Origenes käsittelee Jumalaa, Logosta eli Sanaa eli Poikaa, Pyhää Henkeä, järkeä ja enkeleitä. Toisessa kirjassa hän käsittelee maailmaa ja ihmistä, sekä Sanan lihaksitulemista, sielua, vapaata tahtoa ja eskatologiaa. Kolmannen kirjan aiheena on synti ja tuomitseminen. Neljännessä kirjassa käsitellään kirjoituksia. Teos päättyy koosteeseen kaikesta sanotusta. Teos on merkittävä, koska se pyrkii esittämään kristinuskon kokonaisena maailmanselitysteoriana. Sen tarkoituksena oli myös poistaa vaikeudet, jotka monilla kristityillä oli uskon perusteiden ymmärtämisessä.

Ennen tätä teosta Origenes kirjoitti kaksi sittemmin kadonnutta kirjaa ylösnousemuksesta, jotka oli omistettu Ambrosiokselle. Kesareaan muuton jälkeen hän kirjoitti myös säilyneet teokset Rukouksesta, Marttyyriudesta ja Kelsosta vastaan (Contra Celsum). Ensimmäinen näistä oli kirjoitettu vähän ennen vuotta 235 (tai ennen vuotta 230). Se kertoi rukouksen tarkoituksesta, tarpeellisuudesta ja hyödyistä sekä sisälsi eksegeettisen analyysin Isä meidän -rukouksesta. Kirjassa oli myös huomioita rukouksen ajasta, paikasta ja vaadittavasta asenteesta rukouksen aikana sekä erilaisista rukouksen tyypeistä.

Maximinuksen toimeenpanemat vainot saivat aikaan teoksen Marttyyriudesta. Siinä Origenes varoittaa epäjumalanpalvelusta ja korostaa velvollisuutta kärsiä marttyyrikuolema miehekkäästi. Hän myös selittää marttyyriuden merkitystä. Kahdeksan kirjaa käsittävä teos Kelsosta vastaan vuodelta 248 syntyi, koska pakanallinen Kelsos esitti syytöksiä kristinuskoa vastaan.

Eusebiuksella oli yli sata Origeneen kirjettä käsittävä kokoelma. Myös Hieronymuksen esittämä lista antaa ymmärtää, että niitä on ollut useita kirjoja. Katkelmia lukuun ottamatta niistä on säilynyt ainoastaan lyhyt kirje Gregorios Thaumaturgokselle ja kirje Sextus Julius Africanukselle. Jälkimmäinen puolusti Danielin kirjaan kreikankielellä tehtyjen lisäysten autenttisuutta.

Rufinus luettelee teoksessaan De adulteratione librorum Origenis joukon väärennettyjä teoksia, jotka on pantu Origeneen nimiin. Näiden lisäksi Origeneen nimiin on laitettu ainakin teokset Dialogus de recta in Deum fide, Hippolytoksen Filosofumena ja Julianos Halikarnassoksen kommentaari Jobin kirjaan.

Näkemykset

muokkaa

Filosofiset ja uskonnolliset näkemykset

muokkaa

Origenes oli filosofisilta näkemyksiltään enimmäkseen platonilainen, mutta hän oli saanut myös stoalaisia vaikutteita. Näin hän oli siis idealisti, jonka mukaan kaikki väliaikaiset ja materiaaliset asiat olivat merkityksettömiä, ja ainoastaan ideat olivat todellisia ja ikuisia asioita. Hän pitää näin ollen Jumalaa eli puhdasta järkeä hengellisen ja ikuisen maailman puhtaasti ideaalina keskuksena. Jumalan luova voima kutsuu materiaalisen maailman olevaksi, tarpeellisena perustana muun muassa ihmiselämälle.

Yhtä lailla platoninen on hänen oppinsa siitä, että henget, jotka kykenevät tuntemaan tämän ylimmän järjen mutta ovat vangittuina tässä maailmassa olevaan ruumiiseen, tulevat kuoleman jälkeen nousemaan jumaluuteen, puhdistettuina tulessa. Näin hän yhdisti platonilaisen ja kristillisen ajatusmaailman, ja saattoi huomata samalla tavalla ajatelleiksi edeltäjikseen Filon Aleksandrialaisen ja jopa gnostilaiset. Hänen ajattelunsa ei eronnut kovin paljon Herakleonin ajatuksista, mutta hän vältti kuitenkin gnostilaisten tulkintojen ylilyönnit ja piti ajatuksensa yhteensopivina Uuden testamentin kanssa.

Origenes oli ennen kaikkea tiukka Raamatun seuraaja, eikä hän esittänyt mitään lausuntoa ilman raamatullista perustaa. Raamattu oli hänelle jumalallisesti inspiroitu, minkä saattoi päätellä sekä toteutuneista profetioista että siitä välittömästä vaikutelmasta, jonka lukija pyhistä kirjoituksista sai. Koska jumalallinen Logos puhui Raamatussa, se oli eheä mutta orgaaninen kokonaisuus.

Origenes taisteli erityisesti gnostilaisia virtauksia vastaan vetoamalla Uuteen testamenttiin. Hän oli tietoinen evankeliumien toisistaan poikkeavista kuvauksista, mutta piti niitä ainoastaan epätäsmällisyyksinä ja pyrki mieluummin löytämään kirjoituksista niiden syvemmän merkityksen esimerkiksi allegorisilla tulkinnoilla.[8] Eräs hänen käyttämistään menetelmistä oli erisnimien kääntäminen. Sillä tavalla hän saattoi Filonin tavoin löytää syvempiä merkityksiä yksittäisistä historian tapahtumista. Samanaikaisesti hän kuitenkin pitäytyi varsinaisten tekstien eksaktissa kääntämisessä.

Origenes teki eron empiirisen ja ideaalin kirkon välillä, ja erotti näin ”ihmisten kirkon” ja ”enkelten kirkon”, tai kuvattuna platonilaisittain, alemman kirkon ja sen taivaallisen ideaalin. Yksin ideaali kirkko oli Kristuksen kirkko, siroteltuna ympäri maailmaa — alempi kirkko puolestaan tarjosi suojan syntisille. Hänen mielestään kirkko oli kaikkien mysteerien haltija ja ainoa tie pelastukseen.

Hän ei kuitenkaan välittänyt liiemmin kirkon organisaatiosta, vaikka puhuikin silloin tällöin kirkon viranhaltijoista sen tukipilareina sekä heidän raskaista tehtävistään ja velvollisuuksistaan. Hänelle paljon tärkeämpää oli Platonilta lainattu ajatus siitä, kuinka ihmiset on jaettu kahteen osaan, niihin, jotka kykenevät näkemään vain aisteilla, ja niihin, jotka kykenevät ymmärtämään kirjoitusten salatun merkityksen ja erilaiset mysteerit. Kirkon organisaatiota tarvittiin ainoastaan ensin mainittujen vuoksi.

Ei tiedetä kannattiko Origenes jotain pakollista uskontunnustusta. Mikään sellainen ei kuitenkaan ollut normi, niin kuin Raamattu. Hänen mukaansa ainoana tiedon lähteenä toimi järki, jonka jumalallinen Logos valaisi ja joka kykeni tutkimaan jumalallisen luonnon salaisimmatkin syvyydet.

Teologiset ja dogmaattiset näkemykset

muokkaa

Origeneen näkemys Jumalasta oli puhtaasti abstrakti — Jumala on täydellinen ykseys, näkymätön ja ruumiiton, ylivertainen kaikkeen materiaaliseen verrattuna, ja siksi ajatukset ylittävä ja käsittämätön. Hän on myös muuttumaton sekä ajan ja paikan ylittävä. Hänen voimaansa rajoittavat kuitenkin hänen hyvyytensä, oikeudenmukaisuutensa ja viisautensa — ja vaikka hän onkin vapaa kaikista pakoista, hänen hyvyytensä ja kaikkivaltiutensa vaativat häntä paljastamaan itsensä luomakunnalle.

Tämä paljastaminen ilmenee Origeneen mukaan monella tavalla, joista Logos on vain yksi. Ilmestys oli ensimmäinen Jumalan luomisteoista (vertaa Sananl. 8:22), jotta se voisi toimia välittäjänä Jumalan ja maailman välillä. Välittäjää tarvittiin, koska Jumala ei muuttumattomana voinut olla lähteenä kaikelle luomiselle.

Logos on järjellinen luova voima, joka täyttää koko universumin. Koska Jumala tekee itseään tiettäväksi ikuisesti, myös Logos on vastaavasti ikuinen. Se muodostaa sillan luodun ja ikuisen välille, jumalallisen viisauden näkyvän edustuksen, ja käsittämätön ja ruumiiton Jumala voidaan tuntea vain sen kautta. Luominen toteutui ainoastaan Logoksen kautta, ja Jumalan ainoa tai läheisin teko maailmaa kohtaan oli käsky luoda. Vaikka Logos onkin olennaisesti yksi, se käsittää suuren määrän erilaisia käsitteitä, ja siksi Origenes kuvaa sitä platoniseen tyyliin ”olemusten olemuksena” ja ”ideoiden ideana”.

Jumalan ykseyden puolustus gnostilaisia vastaan johti siihen, että Origenes määritteli Logoksen Jumalan alaisuuteen kuuluvaksi. Origenes painotti selvästi Logoksen itsenäisyyttä ja eroa Jumalan olemuksesta. Siihen aikaan ei vielä käytetty Nikaian uskontunnustuksen määritelmää ”samaa olemusta kuin Isä”. Logos on pelkkä kuva, heijastuma, jota ei voi verrata Jumalaan — kuin yksi muista ”jumalista”, mutta tietenkin ensimmäinen arvojärjestyksessä.

Logos-doktriini ja kosmologia

muokkaa

Origenes selitti Logoksen toiminnan platoniseen tyyliin maailmansieluna, jonka välityksellä Jumala ilmoittaa kaikkivaltiudestaan ja voimastaan. Hänen ensimmäinen luova tekonsa oli jumalainen henki, jolla oli erillinen olemassaolo. Luodut rationaaliset älylliset olennot olivat myös Logoksen osittaisia heijastumia, ja koska niiden taustalla oli täydellinen Jumala, myös niiden tuli olla vastaavalla tavalla täydellisiä. Niiden täydellisyys, päinvastoin kuin Jumalan, Logoksen ja jumalallisen hengen, täytyi kuitenkin erikseen saavuttaa.

Tahdon vapaus on olennainen osa, joka seuraa järjen olemassaolosta, vaikka Jumala onkin ennaltatietävä. Logos, joka on ikuisesti luova, muodostaa lakkaamattoman sarjan äärellisiä, käsitettävissä olevia vaihtoehtoisia maailmoja. Origenes yhdisti käsityksiinsä stoalaisia näkemyksiä maailmankaikkeudesta ja ymmärsi näkyvän maailman ikuisena kosmisena prosessina, mikä tarjosi myös selityksen sille, miksi ihmiset saavat onnea, palkintoja ja rangaistuksia elämässä kovin eri suhteissa. Materiaalisella maailmalla ei ollut alun perin sijaa tässä ikuisessa henkisessä prosessissa, mutta se sai alkunsa, koska henget lankesivat eroon Jumalasta. Ensimmäisenä lankesi käärme, joka kahlittiin materiaan ja ruumiiseen. Jumalan lopullisena päämääränä materiaalisen maailman luomisessa ei ollut rankaiseminen vaan langenneiden henkien takaisin nostaminen. Ihmisen olemassaolo on sidottu tilapäiseen ruumiiseen, mutta hänen korkeampi luontonsa on muotoiltu Jumalan kuvaksi. Sielu on jaettu rationaaliseen ja irrationaaliseen osaan, joista jälkimmäinen on materiaalinen ja tilapäinen, kun taas ensin mainittu on ruumiiton ja omaa tahdon vapauden ja voiman nousta uudelleen puhtaampaan elämään.

Tällä kosmisella prosessilla on myös suuret eettiset seuraamukset. Päämääränä on paluu alkuperäiseen tilaan. Hengillä on mahdollisuus palata Paratiisiin ikuisesti toistuvien maailmojen kautta. Jumala on järjestänyt maailman niin, että kaikki yksittäiset teot suuntautuvat samaa kosmista päämäärää kohti, niin että ne kulminoituvat lopulta Jumalaan itseensä. Ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi, kykenee jäljittelemään Jumalaa hyvissä teoissa ja niin tulemaan Jumalan kaltaiseksi, jos hän ensin havaitsee oman heikkoutensa ja luottaa kaikessa jumalalliseen hyvyyteen. Ihmistä ohjaavat tässä suojelusenkelit, mutta erityisesti Logos, joka toimii pyhimysten ja profeettojen kautta.

Kristologia

muokkaa

Asteittainen jumalallinen ilmoitus kulminoituu ilmoituksessa Kristuksesta. Kristuksessa Jumala, joka on aiemmin ilmoittanut olevansa ensi sijassa Herra, ilmoittaa olevansa myös Isä. Logoksen lihaksituleminen Kristukseksi oli tarpeellista, sillä muuten hän ei olisi ollut ihmisten aisteilla käsitettävissä. Logoksen lopullinen olemus säilyi kuitenkin mysteerinä, eikä Origeneskään kyennyt selittämään sitä. Hän puhuu ”erikoisesta ruumiista”, ja hänen mukaansa Jumala muutti Jeesuksen kuolevaisen ruumiin taivaalliseksi ruumiiksi. Näin hän lähestyi doketismia, jonka mukaan Jeesus ei ollut todellisesti vaan ainoastaan näennäisesti ihminen, vaikka hän muuten kammosikin tätä oppia.

Hänen näkemyksensä Jeesuksen sielusta on myös epävarma ja horjuva. Hän esitti, että se ei ollut alun perin täydellisenä Jumalan yhteydessä, vaan sai alkunsa Jumalasta ja sai tämän käskystä materiaalisen ruumiin. Koska hän piti materiaa luotujen henkien rajoitteena, on mahdotonta sanoa, missä määrin nämä kaksi puolta olivat yhdistyneenä Jeesuksessa. Hän kiersi ongelman viittaamalla jumalalliseen mysteeriin, jolla maailmaa hallitaan. Loogisemmin hän selitti, että maailman materiaalinen luonto on vain välivaihe henkisen kehityksen prosessissa, jonka päätepiste olisi kaiken materian tuho ja paluu Jumalaan, joka olisi jälleen kaikki kaikessa.

Oppia ruumiiden ylösnousemuksesta Origenes ylläpiti selityksellä, jonka mukaan Logos ylläpitää ihmisen olemassaolon ykseyttä muuttamalla hänen ruumiinsa aina uusiin muotoihin. Näin hän saattoi säilyttää harmonian persoonallisuuden ykseyden ja identiteetin sekä edellä esitetyn kosmisen prosessin opin välillä.

Origeneen näkemys Logoksesta mahdollisti sen, ettei hänen tarvinnut muodostaa lopullista mielipidettä Jeesuksen tekemästä sovitustyöstä. Koska synti oli loppujen lopuksi ainoastaan negaatio, puhtaan tiedon puuttumista, niin Jeesuksen tehtävänä oli oleellisesti toimia lähinnä esimerkkinä ja neuvona, ja hänen elämänsä ihmisenä oli vain sivujuonne, kun sitä verrataan kaikkialla läsnä olevan Logoksen kosmiseen toimintaan. Origeneelle Jeesuksen kuolema oli uhraus, ja hän vertasi sitä muihin tapauksiin, joissa joku uhraa itsensä yleisen hyvän edestä. Tässä Origineen ja kirkon opetukset kohtaavat ainoastaan hyvin pinnallisella tasolla.

Eskatologia

muokkaa

Origenes käsitti, että ainoastaan hengellinen on totta, ja tämä oli keskeistä koko hänen oppijärjestelmässään. Tämä mahdollisti sen, että hän saattoi vastustaa kristilliseen eskatologiaan liittyvää kiliasmia (khiliasmos, oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta). Hän pidättäytyi silti irrottautumasta kokonaan kristinuskon taivaallisen toivon odotuksesta ja paratiisikuvauksista. Hän esitti sielujen puhdistuvan vaiheittaisesti, kunnes ne on lopulta puhdistettu kaikesta pahasta, tulevat tietämään totuuden ja Isän Jumalan niin kuin Poika tämän tunsi, saavat nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin, ja saavat täydellisesti Pyhän Hengen ja ykseyden Jumalan kanssa.

Origenes kuvasi tämän kaiken saavuttamisen keinon eri tavoilla. Niistä merkittävin oli hänen platonilainen ajatuksensa puhdistavasta tulesta, joka puhdistaisi maailman kaikesta pahasta ja johtaisi kosmiseen uudistukseen. Edelleen hengellistämällä Origenes saattoi kutsua Jumalaa itseään täksi puhdistavaksi tuleksi. Seurauksena sielut vapautuisivat synnistä ja tietämättömyydestä, materiaalinen maailma väistyisi, kunnes loputtomien aikakausien päästä, lopullisena päämääränä, Jumala olisi kaikki kaikessa, ja maailmat ja sielut palaisivat Jumalan tuntemiseen.

Origeneen vaikutus myöhempään kirkkoon

muokkaa

Origenes oli ensimmäinen teologi, joka käytti allegorista tulkintaa Raamattua tutkittaessa. Hänen mukaansa Raamatun sisällöllä on sekä kirjaimellinen että jumalallinen merkitys.[9]

Origeneestä kristillinen kirkko sai ensimmäisen teologinsa sanan korkeimmassa merkityksessä. Hänen kirjoituksensa eivät olleet pelkästään teoreettisia, niin kuin hänen vastustajiensa gnostilaisten kirjoitukset, vaan niihin sisältyi myös suuri eettinen voima. Niille monille ihmisille, jotka eivät voineet ymmärtää hänen syvällisiä kirjoituksiaan, hän jätti joukon välittäviä mielikuvia ja symboleja, sekä käsityksen elämän lopullisesta päämäärästä. Hänen myötään kristinuskoon voidaan katsoa jossain määrin sekoittuneen pakanallista totuuden etsintää ja kaipausta Jumalan puoleen.

Origenes ei kuitenkaan jättänyt oppilasta, joka olisi voinut seurata häntä, eikä myöskään hänen aikansa kirkko kyennyt jatkamaan hänen työtään. Näin hänen tietämyksensä katosi. Kolme vuosisataa myöhemmin jopa hänen nimensä pyyhittiin kirjoista. Kreikkalaisten luostareissa hänen nimensä kuitenkin eli edelleen, ja hän oli kreikkalaisen luostarielämän henkinen isä.

Jonkin aikaa Origenes laskettiin yhdeksi merkittävimmistä kirkkoisistä ja hänen kirjoituksiaan käytettiin laajalti kirkossa. Hänen eksegeettiset menetelmänsä olivat Aleksandrian koulun standardi ja origeneläiset olivat merkittävä ryhmä 300-luvun väittelyissä areiolaisuudesta.

Basileios Suuri ja Gregorios Nazianzilainen kokosivat ensimmäisessä luostarissaan Filokaliassa kokoelman Origeneen töitä, vaikka kumpikaan ei varsinaisesti omaksunut origenismiä eikä käyttänyt aleksandrialaisen allegorisen eksegetiikan metodeja.

Origenes joutui kuitenkin kirkossa vaikeuksiin myöhemmin, sillä hänen seuraajansa olivat omaksuneet joitakin jyrkkiä näkemyksiä, jotka laitettiin Origeneen nimiin. Muun muassa Euagrios Pontoslainen esitteli teoksissaan kehiteltyjä versioita Origeneen teoksista. Kiistojen myötä nousi esille joitakin muita Origeneen opetuksia, joita kirkon konsensus ei hyväksynyt. Näihin kuuluivat muun muassa oppi sielujen pre-eksistenssistä eli ennalta olemisesta, apokatastasis- eli ennalleenpalauttamisoppi eli oppi universaalista pelastuksesta, sekä hierarkkinen näkemys kolminaisuudesta. Nämä ja muutamat vielä erikoisemmat ajatukset julistettiin kauhistukseksi Konstantinopolin paikallisessa kokouksessa vuonna 545 ja myöhemmin Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553.[10]

Kirkko ei koskaan julistanut Origenestä itseään kerettiläiseksi, mutta ei myöskään pyhimykseksi. Katolinen kirkko ei lue häntä kirkkoisien joukkoon koska osa hänen opetuksistaan oli harhaoppisia, mutta ortodoksinen kirkko lukee hänet kirkkoisäksi.lähde?

1970-luvulla esitettiin, että Origenes olisi uskonut myös reinkarnaatioon. Lähteenä on todennäköisesti teosofi Geddes MacGregorin teos Reincarnation in Christianity (1978). MacGregor on varma, että Origenes uskoi ja opetti reinkarnaatiota, ja että hänen aihetta käsittelevät kirjoituksensa on tuhottu. Hän myöntää kuitenkin, ettei hänellä ole asiasta todisteita.

Väitettä ei voida todistaa Origeneen säilyneiden teosten valossa. On totta, että Origenes tunsi ajatuksen reinkarnaatiosta (tai hänen sanoillaan transmigratio) käsitteen kreikkalaisesta filosofiasta, mutta hän toisti useasti, että ajatus ei ole osa kristillistä oppia tai kirjoituksia. Kommentaarissaan Matteuksen evankeliumiin hän kirjoitti: "Tässä kohdassa [jossa Jeesus sanoi Elian tulevan ja viittasi Johannes Kastajaan] ei vaikuta siltä, että puhuttaisiin Eliaan sielusta, eikä näin ollen puhuta transmigraatiosta, joka on vieras Jumalan kirkolle, ja jota eivät ole jättäneet perinnöksi apostolit, eivätkä mitkään kirjoitukset" (ibid., 13:1)lähde tarkemmin?. Hänen tiedetään kyllä spekuloineen asialla: kappaleessa ”Ylösnousemus ja tuomio” kirjassa Ensimmäisistä prinsiipeistä Origenes tulee siihen johtopäätökseen, että ”kirkkauden ja kunniakkaiden” ylösnousemusruumiiden sijaan ei-kirkastetut saavat ”synkät ja tummat ruumiit” heidän sieluntilansa mukaisesti - pimeyden ja tietämättömyyden. Hän lisää vielä kappaleen, jonka Rufinus editoi 300-luvulla pois, mutta jonka Hieronymus säilytti:

Ehkäpä ”synkkyyden ja tummuuden” tulisikin tarkoittaa tätä karkeaa ja maallista ruumistamme, jonka jokainen ihminen, jonka tulee siirtyä toiseen maailmaan, saa syntyäkseen uudelleen.

Samaan viittaa hänen lausumansa Sielulla ei ole alkua eikä loppua. Sielut tulevat tähän maailmaan joko entisten elämien voittojen vahvistamina tai takaiskujen heikentäminä.

On kuitenkin arveltu myös hänen tarkoittaneen, että jokaista uutta elämää varten Jumala luo uuden maailmankaikkeuden, eikä varsinaista sielunvaellusta sellaisena kuin sen nykypäivänä ymmärrämme (metempsykhosis).

Lähteet

muokkaa
  • Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 1. (Evankeliumista paavin jumalanvaltioon) Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-055-8
  • Halldorf, Peter: 21 kirkkoisää. Bokförlaget Cordia AB, 2000. ISBN 952-5179-11-7

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Christensen & Göransson 1974, s. 89
  2. ↑ Halldorf 2000, s. 81.
  3. ↑ a b Halldorf 2000, s. 82
  4. ↑ Halldorf 2000, s. 83.
  5. ↑ Halldorf 2000, s. 83–84
  6. ↑ a b Halldorf 2000, s. 84
  7. ↑ Halldorf 2000, s. 91
  8. ↑ Ferguson, Duncan Sheldon: Biblical hermeneutics: an introduction, s. 141. Westminster John Knox Press, 1986. ISBN 0804200505 Google Books. (englanniksi)
  9. ↑ Halldorf 2000, s. 86
  10. ↑ Halldorf 2000, s. 90

Aiheesta muualla

muokkaa

Yleistä:

Teoksia:

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Origen
Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I · Ignatios · Polykarpos · Papias · Hermas · Justinos Marttyyri · Irenaeus · Klemens Aleksandrialainen · Tertullianus · Origenes · Cyprianus · Eusebios Kesarealainen · Athanasios Suuri · Efraim Syyrialainen · Basileios Suuri · Gregorios Nazianzilainen · Gregorios Nyssalainen · Kyrillos Jerusalemilainen · Epifanios · Johannes Khrysostomos · Kyrillos Aleksandrialainen · Ambrosius · Hieronymus · Augustinus · Leo Suuri · Pseudo-Dionysios Areopagita · Gregorius Suuri · Maksimos Tunnustaja · Johannes Damaskolainen

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Origenes&oldid=22800921”