Pyhimys

pyhänä pidetty henkilö
Tämä artikkeli käsittelee pyhäksi julistettuja henkilöitä. Rap-artistista kertoo artikkeli Pyhimys (artisti). Muita merkityksiä löytyy täsmennyssivulta.

Pyhimys on uskonnoissa pyhänä pidetty henkilö. Pyhimysten elämä ja ihmeteot elävät usein kansan parissa tarinoina eli pyhimyslegendoina.

Pyhä Sebastian, Pyhä Linhart ja Pyhä Katariina.

Monet pyhimyslegendat pohjautuvat antiikin mytologiaan. Pyhimystarinat ja -kuvat ovat kristinuskossa välittäneet kirkon sanomaa kristillisestä uskosta ja hyveistä. Niissä on ollut mukana myös kansanuskoa ja animismia.[1] Pyhimyskertomusten vaikutus näkyy muun muassa nykyajan nimissä.[1]

Katolinen kirkko

muokkaa

Katolinen kirkko kanonisoi eli julistaa pyhimyksiksi ihmisiä, jotka ovat osoittaneet sankarillista hyveellisyyttä elämässään ja vain, kun tämä on todistettu yleisellä maineella ja todennetuilla perusteluilla. Kirkon näkemyksen mukaan pyhimykset ovat Jumalan palvelijoita ja ystäviä, joiden elämä on tehnyt heidät hänen erityisen rakkautensa arvoisiksi. Kirkko katsoo, että pyhimyksiä tulee arvostaa ja kunnioittaa (kreik. douleía) ja heiltä voidaan pyytää esirukouksia.[2]

Katolinen kirkko voi julistaa pyhimykseksi henkilön, jonka kuolemasta on kulunut vähintään viisi vuotta. Tätä edeltää autuaaksi julistaminen. Paavi Johannes Paavali II ehti julistaa virkansa aikana pyhimykseksi 1 100 henkilöä, mikä on tähän asti suurin määrä.

Merkittävimmillä pyhimyksillä on katolisessa kirkossa jokavuotinen muistopäivä, tavallisimmin hänen kuolinpäivänsä. Katolisissa maissa muutamien huomattavimpien pyhimysten muistopäivät ovat samalla pyhäpäiviä. Lisäksi joidenkin pyhimysten muistopäivät saattavat olla pyhäpäiviä niissä maissa tai niillä paikkakunnilla, joiden suojeluspyhimyksenä kyseistä pyhimystä pidetään. Esimerkiksi Irlannissa kansallispyhimyksen Pyhän Patrikin päivä 17. maaliskuuta on pyhäpäivä ja samalla Irlannin kansallispäivä.

Ortodoksinen kirkko

muokkaa

Ortodoksisessa kirkossa käytetään pyhimyksestä sanaa pyhä. Ortodoksisessa kirkossa paikalliskirkon tai patriarkaatin Pyhä Synodi kanonisoi eli julistaa virallisesti pyhäksi.

Protestanttiset kirkot

muokkaa

Uskonpuhdistus hylkäsi pyhimyskultin, vaikka korostikin pyhimysten merkitystä. Useissa protestanttisissakin maissa pyhäpäivinä ovat kuitenkin säilyneet Pyhän Stefanoksen päivä eli tapaninpäivä sekä Johannes Kastajan päivä, juhannus. Suomessa olivat ennen vuotta 1774 myös apostolien muistopäivät pyhäpäiviä.[3] Lisäksi nimipäivien vietto on saanut alkunsa katolisista pyhimysten muistopäivistä.

Islamissa pyhistä miehistä käytetään nimeä dervissi tai marabout. Pyhien miesten kunnioitus liittyy suufilaisuuteen, joka kansanomaisen islamin suuntaus. Heidän voimansa perustui siihen, että heillä oli baraka eli yliluonnollinen voima, joka teki heistä pyhimyksiä. He olivat myös profeetta Muhammedin jälkeläisiä eli šarifeja [4][5]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Tieteen kuvalehti 15/1999

Viitteet

muokkaa
  1. a b Sarmas, Iiris: Martinlaaksosta Birgitan polulle Agricola-verkko. 9.10.2009. Viitattu 11.10.2009.
  2. Catholic Encyclopedia: Beatification and Canonization
  3. Oja, Heikki: Aikakirja, s. 166. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-16334-5.
  4. Gellner 1981, s. 40–41
  5. Geertz 1968, s. 30–33

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Geertz, Clifford: Islam Observed, Religious Development in Morocco and Indonesia. The University of Chicago Press, 1968. ISBN 0-226-28511-1.
  • Gellner, Ernest: Muslim Society. Cambridge University Press, 1981. ISBN 978-0-521-27407-4.
  • Hallam, Elizabeth (toim.): Pyhiä miehiä ja naisia: Keitä he ovat ja miten he auttavat: Yli 150 taivaallista pyhää Agneksesta Zitaan. (Saints: Who They Are and How They Help You More Than 150 of the Heavenly and Holy from St. Agnes to St. Zita, 1994.) Suomentanut Pentti Laukama. Hämeenlinna: Karisto, 1996. ISBN 951-23-3612-X.
  • Heikkilä, Tuomas ja Suvikumpu Liisa: Pyhimyksiä ja paanukattoja: Kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-839-0.
  • Heinimäki, Jaakko: Pyhät ystäväni. Kuvittanut Katja Tukiainen. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22015-2.
  • Luoma, Tuula: Käsikirja katolisista pyhimyksistä. Amanda-Kustannus, 2015. ISBN 978-952-68301-2-4.
  • Oja, Heikki: Suomen kansan pyhimyskalenteri. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-189-5.

Aiheesta muualla

muokkaa
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Pyhimys.