Wikipedia

Islam

monoteistinen abrahamilainen uskonto
Teemasivu:Uskonnot

Islam (arab. الإسلام‎, al-ʾislām, ’alistuminen [Jumalan tahtoon]’)[1][2][3] on monoteistinen, Lähi-idässä syntynyt uskonto. Islaminuskoisia eli muslimeja on kaksi miljardia eli 25,6 prosenttia maapallon väestöstä.[4] Islam on maailman toiseksi suurin uskonto kristinuskon jälkeen. Se jakautuu kahteen pääsuuntaukseen: sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen. Sunnalaisia on muslimeista noin 90 prosenttia ja šiialaisia noin 10 prosenttia.[5]

Islamin perustajana pidetään profeetta Muhammedia. Sen pyhä kirja on Koraani, jonka sanotaan koostuvan Muhammedin saamista ilmestyksistä. Toisena ohjeena on perimätietokirjallisuus, joka sisältää profeetan menettelytavan.[6] Islamin ytimen ilmaisee sen lyhyt uskontunnustus: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Uskontunnustuksen alkuosa ilmaisee uskoa yhteen Jumalaan, jolla ei ole vertaista. Loppuosa kertoo, että kaikki Jumalaa ja hänen tahtoaan koskeva tieto tulee Muhammedilta. Šiiat lisäävät todistukseen sanat ”ja Ali on Jumalan ystävä”.[7][8][9][10] Lisäys tähdentää Ali ibn Abi Talibin asemaa Muhammedin oikeana seuraajana. Arabian kielestä tuleva sana islam viittaa alistumiseen Jumalan tahtoon[1].

Islamin mukaan tuomiopäivänä oikeamieliset palkitaan kuolemanjälkeisessä paratiisissa ja väärämieliset tuomitaan ikuiseen kärsimykseen helvettiin. Ihminen voi pelastua noudattamalla tarkasti Jumalan antamaa lakia.[11][12] Islamilainen laki kattaa lähes kaikki elämän osa-alueet. Lain tärkeimmät määräykset on kirjattu islamin viideksi pilariksi. Ne ovat uskontunnustus, rukoukset, almuvero, paasto ramadan-kuukauden aikana sekä pyhiinvaellus Mekkaan. Rituaalinen rukoilu tapahtuu viidesti päivässä. Rukouspaikaksi tehtyä rakennusta kutsutaan moskeijaksi.[13][14]

Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan Muhammed eli 600-luvulla Arabian niemimaan Mekassa ja Medinassa. Islamin kehittymiseen vaikuttivat muun muassa muinaisarabialainen uskonto, juutalaisuus ja kristinusko.[6] Abbasidien kalifaatin aikana eli vuosina 750–1258 islamilainen hallinto ulottui Pohjois-Afrikasta Indus-joelle. Nykyisin suuri osa muslimeista asuu Lähi-idässä, Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Malaijien saaristossa. Islam on nopeimmin kasvava maailmanuskonto, mikä johtuu pääasiassa korkeammasta syntyvyydestä ja nuoremmasta väestörakenteesta verrattuna muihin suuriin uskontoihin. Suomessa muslimeja ja muslimitaustaisia henkilöitä on arviolta yli 120 000[15][16].

Islamin synty ja kehitys

muokkaa
Pääartikkeli: Islamin historia

Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin saamien ilmestysten ja hänen elämänsä pohjalta vuosina 610–632. Muhammedin välittämä tieto Jumalasta jakautui kahteen osaan: ilmestyksiin ja profeetan antamaan esikuvaan eli sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin. Perinteisen sunnalaisen käsityksen mukaan Koraani on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse.[17] Valtaosa islamin sisällöstä ja šariasta eli islamilaisesta laista on peräisin sunnasta. Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulta alkaen hadith-kokoelmiksi. Koraanin rinnalla ne kuuluvat islamin pyhiin kirjoituksiin.[17]

Islamilainen kirjallisuus ja viittaukset Koraaniin yleistyi 800-luvulta lähtien.[18] Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi”, ja siitä tiedetään vain vähän.[19] Islamin luovan kehityksen vaihe jatkui 1300-luvulle asti, jolloin vakiintui niin sanottu klassinen islam lakikirjoineen.[20]

Islam kehittyi suuren arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi sen alueella Iberian niemimaalta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi.[21] Islam jatkoi leviämistä myös Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Intiaan se levisi valloitusten myötä,[22] mutta Saharan eteläpuolelle lähinnä kauppiaiden mukana.[23]

Islamin suuntaukset ja tasot

muokkaa
 
Moskeija ja sen minareetti Malesiassa.

Islamissa on muiden uskontojen tavoin kolme tasoa: pyhät kirjoitukset, niiden teologinen tulkinta ja tavallisten ihmisten uskonnonharjoitus.[24] Pyhien tekstien suhteen islamin suuntauksilla on pieniä eroja. Kaikille Koraani on tärkein teos, mutta pyhiä ovat myös profeetan sunnasta kertovat hadith-kokoelmat. Ne ovat eri suuntauksilla osittain erilaisia.[25][26]

Toinen taso koskee pyhien tekstien lainopillista (fiqh) ja teologista (kalam) tulkintaa. Niiden pohjalta syntyivät 800-luvulla islamin lakikoulukunnat, joita nykyaikaan asti on sunnalaisuudessa säilynyt neljä (hanafi, maliki, shafi’i ja hanbali) ja šiialaisuudessa yksi (ja'fari), jos hyvin pieniä poikkeuksia ei lasketa. Koulukuntien erot eivät ole suuria, ja ne ovat vähenemään päin.[27]

Kolmannella tasolla on tavallisten ihmisten ”eletty uskonto”. Tavallisten muslimien näkemykset islamin perusasioista ovat hyvin samanlaisia, ja tutkija Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islam on jopa muita uskontoja yhtenäisempi oppi.[28] Toisaalta esiintyy myös eroja, kun vertaillaan Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Balkanin asukkaita.[29] Eri muslimiryhmien väliset uskonnolliset kiistat ovat lisäksi voineet muuttua väkivaltaisiksi, kuten on tapahtunut etenkin Pakistanissa.[30] Myös esimerkiksi Pohjois-Afrikassa 40–50 prosenttia sunneista on sitä mieltä, että šiiat eivät ole oikeita muslimeita.[31]

Islaminuskon tärkein jakolinja erottaa muslimit sunneiksi ja šiioiksi. Pieni erillinen ryhmä (2,5 miljoonaa) ovat lisäksi kharijiitit. Šiialaisuus jakautuu valtavirtaan eli kaksitoistašiialaisiin sekä seitsemänšiialaisiin ja Jemenissä esiintyvään zaidilaisuuteen. Kharijiiteista on nykyisin jäljellä vain pieni ja lähinnä Omanissa esiintyvä ibadiittien lahko.[32] Seuraava jakolinja liittyy islamilaisiin lakikoulukuntiin. Kolmas jakolinja koskee teologisia suuntauksia, joista merkittävimpiä ovat ašarilaisuus ja maturidilaisuus. Historiallisesti merkittävä on ollut myös mu’tazililaisuus.[27]

Viime aikojen näkyvin yritys määritellä islamin yhteistä sisältöä on Ammanin julistus, joka hyväksyttiin vuonna 2004.[33] Julistusta täydentävän asiakirjan mukaan henkilö on muslimi, jos hän seuraa jotakin neljästä islamilaisen lain sunnikoulukunnasta (hanafi, maliki, shafi`i tai hanbali), kahdesta šiiakoulukunnasta (ja`fari tai zaydi) tai kuuluu ibadi-koulukuntaan tai thahiri-koulukuntaan. Lisäksi todetaan, että ašarilaisuus, suufilaisuus tai salafismi eivät ole uskosta luopumista. Ammanin julistus korostaa, että suuntausten yhtäläisyydet ovat suurempia kuin niiden erot.[34]

Uskonnon lähteet

muokkaa

Muhammed

muokkaa
Pääartikkeli: Muhammed

Jumalan lähettiläs ja hänen elämäkertansa

muokkaa

Islamin keskeisin hahmo on profeetta Muhammed. Hän on esikuvallinen henkilö, jota pidetään perinteisesti synniltä suojattuna (masum) ja erehtymättömänä Jumalan sanan välittäjänä.[35] Hänen saamiensa ilmestysten kautta ihmiskunta sai Koraanin ja profeetan tekojen ja puheiden kautta tiedot Jumalan laista eli šariasta. Muhammed on islamin piirissä äärimmäisen kunnioitettu hahmo. Häneen ei koskaan viitata ilman mukaan liitettäviä siunauskaavoja, kuten ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon Häntä” tai ”Rauha Hänelle”.[36]

Muhammedista ei ole säilynyt aikalaistietoa, eikä Koraanikaan kerro Muhammedista juuri mitään ainakaan ilman jakeiden eksegeettistä tulkintaa.[37] Muhammedia koskeva tieto onkin peräisin islamilaisesta perimätiedosta, joka tarjoaa yksityiskohtaisia kuvauksia hänen elämästään. Tutkijat suhtautuvat tähän tietoon kuitenkin kriittisesti. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Muhammedista tiedetään yllättävän vähän.[38]

Muhammedista kertovat tiedot islamilaisissa lähteissä alkavat vakiintua vasta 150–200 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Arabistien Andreas Görken, Harald Motzkin ja Gregor Schoelerin mukaan nämä lähteet ovat historiallisina tietolähteinä ongelmallisia. Kertomukset profeetasta ovat Koraanin pohjalta tehtyjä eksegeettisiä ja spekulatiivisia tulkintoja, jotka heijastavat myöhempiä teologisia, juridisia ja poliittisia kiistoja. Ne ovat myös keskenään ristiriitaisia ajoituksen, henkilöiden ja tapahtumien suhteen. Lisäksi perimätiedon esittämille asioille ei löydy riippumatonta vahvistusta muista lähteistä.[39] Muhammedista kertovaa perimätietoa arvosteltiin jo varhain siitä, että tarinoita keksittiin tukemaan omia mielipiteitä.[40] Vielä nykyäänkin saattaa ilmestyä uusia versioita profeetan puheista.[41]

Varhaisimmat profeetta Muhammedia koskevat kertomukset löytyvät 800-luvulla kirjoitetuista teoksista, joista varhaisin on Ibn Hishamin (k. 833) Sírat Rasúl Alláh (suom. Profeetta Muhammedin elämäkerta).[42] Tämä teos perustuu Ibn Ishaqin (k. 767) aikaisempaan, kadonneeseen elämäkertaan.[43][44] Orientalistit ovat nykyisin tarjonneet hyvin erilaisia näkemyksiä Muhammedista tai jopa hylänneet käsityksen Muhammedin historiallisuudesta.[45]

Muhammed Mekassa

muokkaa
 
Muhammedin yömatka ihmiskasvoisen hevosen, Buraqin kyydissä.

Ibn Hisham kertoo Muhammedin syntyneen nykyisessä Saudi-Arabiassa sijaitsevassa Mekan kaupungissa ja kuuluneen quraiš-heimoon.[46] Mekassa sijaitsi Kaaban temppeli, joka oli arabien pyhiinvaelluksen keskus.[47] Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammedin syntymää edelsivät ihmeet, jotka todistivat hänen tulevasta suuruudestaan.[48]

Aikuistuttuaan Muhammed ryhtyi karavaanikauppiaaksi, ja hän avioitui työnantajansa Khadijan kanssa.[49] Kaikkiaan Muhammedilla ehti olla 13 vaimoa jalkavaimojen lisäksi,[50] sillä profeetta oli saanut Jumalalta erioikeuden vaimojen lukumäärän suhteen,[51] mikä vahvistetaan Koraanin suurassa 33.[52] Muhammedin lapsista vain naispuoliset (Zainab, Ruqayya, Umm Kulthum ja Fatima) elivät aikuisikään, ja heistä ainakin Fatima sai omia lapsia.[53] Šiialaisuudessa Fatiman lapsista alkoi imaamien ketju.[54]

Vuoden 610 tienoilla eli suunnilleen 40-vuotiaana Muhammed näki unessa enkeli Gabrielin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksensä. Aluksi Muhammed kutsui ihmisiä uuteen uskoon vain salassa, mutta alkoi kolmen vuoden kuluttua levittää islamia julkisesti.[55] Muhammed teki myös ihmeitä, kuten matkasi yöllä Jerusalemiin ja sieltä taivaaseen,[56] sekä halkaisi kuun kahtia.[57] Mekkalaiset arvostelivat Muhammedia siitä, että tämä soimasi esi-isiä, moitti mekkalaisten uskontoa ja pilkkasi heidän jumaliaan.[58] Profeetan tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui pakenemaan yöllä naapurikaupunki Medinaan, jonne hän oli jo saanut siirrettyä kannattajansa. Pako (arab. hijra‎ tai hidžra[a]) tapahtui vuonna 622.[59] Muslimit katsovat islamilaisen ajanlaskun alkaneen tästä tapahtumasta.[60]

Muhammed Medinassa

muokkaa

Kun Muhammed Mekassa oli vainottu profeetta, Medinassa hän ottaa vallan ja perustaa umman eli uskovien yhteisön. Profeetta muuttuu nyt myös maalliseksi vallankäyttäjäksi.[61][62] Ibn Hisham kertoo Medinan vaiheesta asioita, joista arabisti Hans Jansenin mukaan länsimaiset Muhammed-elämäkerrat hienotunteisesti vaikenevat.[63] Ibn Hisham esimerkiksi kertoo, että Muhammed aloitti saaliin toivossa kauppakaravaanien ryöstämisen[64], oli sukupuoliyhteydessä vaimokseen ottamansa lapsen kanssa[50], anasti ottopoikansa vaimon (Koraani 33:37–40)[65], kidutti ja tappoi vankeja, järjesti murhapolton moskeijassa,[66] käski tappaa häntä pilkanneet naiset[67] ja järjesti Medinassa juutalaisten joukkomurhan.[68]

Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää toisten alaisuudessa.[69] Sota Mekkaa vastaan päättyi vuonna 630, jolloin Muhammed valtasi kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa.[70] Muhammedin jäähyväissaarna on eräänlainen profeetan testamentti.[71] Ibn Hisham kertoo, että Muhammed kuoli kaksi vuotta Mekan valtauksen jälkeen vuonna 632. Al-Tabarin mukaan Muhammed oli kuollessaan joko 60-, 63- tai 65-vuotias.[72]

Koraani

muokkaa
Pääartikkeli: Koraani
 
Koraani uskotaan kootun Muhammedin saamista ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin kautta. Muhammed ei ollut ainoa profeetta, vaan islamilaisen käsityksen mukaan ihmiskunnalla oli ollut 124 000 profeettaa, joista Muhammed kuitenkin oli viimeinen, ”profeettojen sinetti.”[73] Aadamista alkaneiden aikaisempien profeettojen viesti oli sama kuin Muhammedilla, mutta heidän kirjansa olivat historian mittaan turmeltuneet.[74] Koraani on 800-luvulta alkaen vakiintuneen sunnalaisen käsityksen mukaan ymmärretty kirjaksi, jota ei luotu, vaan joka on aina ollut olemassa[75] ja on itsessään ihme (i'jaz).[76]

Perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksiään kirjattiin epäsäännöllisesti tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Enkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella.[77] Ilmestysten kokoaminen tuli ajankohtaiseksi hänen kuolemansa jälkeen.[78] Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammedilla oli sihteereitä, jotka kirjoittivat ylös hänen ilmestyksiään.[78] Koraanin kokoaminen kirjaksi alkoi perimätiedon mukaan vasta hänen kuolemansa jälkeen, kun kalifi Abu Bakr määräsi sen koottavaksi. Seuraava kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen, sillä sanamuodoista oli syntynyt erimielisyyttä. Perimätiedon mukaan Uthmanin käskystä muut Koraanin versiot poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen.[79]

Koraanin kirjoitusasu

muokkaa

Koraanin teksti oli aluksi epätarkkaa konsonanttikirjoitusta.[80] Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta 700-luvulla.[81] Teksti on jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan se on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen laitos, johon on edelleen tehty korjauksia.[82] Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on julkaistu muun muassa Saudi-Arabiassa.[83] Koraanista ei ole toistaiseksi tehty kriittistä laitosta, johon kaikki poikkeamat ja versiot olisi koottu yhteen.[84] Teksti on vanhaa, ja sitä pystytään ymmärtämään vain osittain kirjoitusmerkkien monitulkintaisuuden takia.[85]

Koraani jakautuu 114 pituuden mukaan järjestettyyn suuraan. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura. Viimeinen, Ihmisten suura sisältää vain 6 jaetta. Suurat sisältävät harvoin yhtenäisiä kertomuksia. Yleensä ne koostuvat lyhyistä katkelmista.[86] Koraanin suurat on islamilaisen perimätiedon varassa jaettu Mekan ajan suuriin, jotka Muhammedin uskotaan vastaanottaneen Mekassa, ja myöhempiin Medinan suuriin, jotka hänen uskotaan vastaanottaneen Medinassa.[87][88]

Koraanin sisältö

muokkaa
 
Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanissa toistuva teema on yksijumalaisuus[89] ja se, että uskovat pääsevät kuoltuaan Paratiisiin (arab. جنّة‎, janna), kun taas vääräuskoiset joutuvat Helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraani antaa yksityiskohtaisia kuvauksia Helvetissä odottavista kärsimyksistä. Luomiskertomuksen mukaan maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu Helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[90] Maailman asujaimet jaetaan viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (jinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana viettelee ihmisiä pahaan.[90]

Koraanin lyhyet suurat ovat runomuotoista tekstiä tai uskonnollisia hymnejä, pidemmät on koottu proosakatkelmista. Ne sisältävät yleensä Raamatun Mooseksen kirjoissa olevien kertomusten typistyneitä ja muuntuneita selostuksia. Yleisimmin mainittu profeetta on Mooses (136 kertaa).[91] Tavallista on asioiden kertautuminen, esimerkiksi profeetta Nooaa ja vedenpaisumusta käsitellään monta kertaa. Koraanissa on myös tekstejä, jotka eivät mahdu juutalaisuuden tai kristinuskon kehyksiin. Näitä ovat lainopilliset ohjeet esimerkiksi avioliitosta tai perinnönjaosta. Sellaisia ovat myös pyhään sotaan kannustavat kohdat, kuten tunnettu ”miekkajae” (9:5).[92]

Richard Bellin mukaan Koraanin kertomusten perusyksikkö on lyhyt, temaattinen kertomus. Se alkaa usein puhuttelulla, kuten ”uskovaiset!”, jatkuu aiheen esittelyllä, ja päättyy ratkaisuun. Kokonaisuuden päättää johtopäätös, joka usein koskee Jumalaa: ”Jumala on Tietävä, Viisas” Pidemmät suurat on koottu tällaisista palasista ilman, että ne liittyisivät toisiinsa.[93]

Sunna

muokkaa
Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit.[94] Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia.[95]

Muhammedia koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös valtavia kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista.[94] Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alussa on joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn).[96] Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah eli ’kuusi kirjaa’), jotka saavuttivat kanonisen aseman vasta 1100-luvulla.[97][98] Šiiat nojautuvat etenkin ”puhdistettuun” profeetan sunnaan (Ahl al-Bayt, Muhammedin talonväki)[99][100] Kutun al-Sittah hyväksytään myös, paitsi sellaiset kohdat, jotka ovat ristiriidassa šiialaisen perinteen kanssa.[101][102]

Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi 800-luvun alkupuolella syntyi käytäntö, jossa hadithien luotettavuutta alettiin perustella niihin liittyvien kertojaketjujen avulla. Todistajaketjujen käytön aloitti Muhammad al-Shafi‘i vuoden 815 tienoilla. Se oli omaperäinen yritys vastata hadithien luotettavuuteen kohdistuneeseen arvosteluun.[103] Teorian mukaan perimätiedon välittäjät olivat opetelleet ulkoa paitsi itse tarinan, myös siihen liittyvän todistajaketjun.[104]

Esimerkiksi suura 80 alkaa sanoilla ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen”. Koraanin kuvaama kohtaaminen oli islamilaisen käsityksen mukaan todellinen ja tapahtui 600-luvun alkupuolella. Sille antoi selityksen imaami Malik ibn Anas noin 200 vuotta myöhemmin hadith-kokoelmassaan Muwatta. Hän kertoi, että Koraanin ”hän” on todellisuudessa Muhammed, kun taas sokea mies oli Abdullah ibn Umm Maktum.[105] Tiedon varmistaa Malikin antama todistajaketju: imaamille oli asian kertonut Yahua, joka oli kuullut sen Malikilta, joka oli kuullut sen Yahya ibn Saidilta. Said oli vuonna 820 kuollut orja, jonka tiedonantoja pidettiin luotettavina.[106]

Orientalisti Joseph Schacht osoitti, että kertojaketjut ulottuivat aluksi Muhammedin seuraajiin, mutta kasvoivat myöhemmin taaksepäin Muhammedin kumppaneihin ja lopulta häneen itseensä.[107] Imaami al-Shafi‘i katsoi luotettavuuden vaativan, että isnad päättyy Muhammediin itseensä. Hänen vaikutuksestaan ketjut alkoivatkin pidentyä.[108]

Islamin varhaisvaiheiden tutkimista on rajoittanut aikalaislähteiden puute. Nykyaikaan säilyneet islamilaiset lähteet kuvaavat satoja vuosia aikaisemmin esiintyneitä tapahtumia.[109] Lähteissä mahdollisesti esiintyvää aitoa ainesta on sen takia ollut mahdoton erottaa kirjoittamisajan tarpeiden ja uskomusten synnyttämästä materiaalista.[94][110] Haditheihin liitetyt kertojaketjut eivät Joseph Schachtin mukaan auttaneet asiaa, sillä hänen mukaansa myös monet kaikkein luotettavimpina pidetyt ketjut olivat sepitettyjä.[111]

Šaria

muokkaa
Pääartikkeli: Šaria
 
Musliminaisen huivi eli hijab peittää hiukset ja kaulan (Iran 2007).

Islamin ytimenä on monoteismin ohella šaria eli islamilainen laki.[112][113] Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus, jonka noudattamista valvotaan ”hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen” periaatteen mukaisesti.[114] Islamissa moraalinen pohdiskelu tapahtuu juridisen selvittelyn muodossa, jossa hankitaan tietoa Jumalan lain sisällöstä kussakin tilanteessa.[115] Šarian sisältö määritellään Koraanin ja hadith-kokoelmiin kootun profeetan elämäntavan eli sunnan pohjalta. Sunnalaisessa islamissa näiden lisäksi apuna ovat uskonoppineiden yksimielisyys (ijma) ja analoginen päättely (qiyas).[116]

Islam ei hyväksy muita lakeja kuin Jumalan lain, joka on ikuinen ja muuttumaton.[117] Tämän on katsottu tarkoittavan, että islam on paitsi uskonto myös poliittinen järjestelmä, jonka tavoitteena on Jumalan lain toteutuminen koko maailmassa.[118][119] Aktiivinen toiminta tämän tavoitteen puolesta tunnetaan nimellä islamismi, ja sen radikaaleimmat muodot myös nimellä jihadismi. Käytännössä myös kaikki islamilaiset maat soveltavat maallista lainsäädäntöä, ja šarian soveltamisalue on eri tavoin rajoitettu.[120]

Kun ihminen toimii Jumalan lain mukaisesti, hän hankkii ansioita, joilla toivotaan pääsevän Paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa viimeisellä tuomiolla Helvetin tuli. Mikään ei silti ole varmaa, sillä Jumalan tahto ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa. Huolimatta siitä, että Koraani puhuu ihmisille annetuista varoituksista ja ohjauksesta, jokaisen kohtalo on ennalta määrätty.[121] Islamiin kuuluvaa ennaltamääräämistä kuvaa arabiankielinen lausahdus in shä Allaah (jos Jumala suo).[122][123] Ilmaisu esiintyy myös Koraanissa Luolan suurassa: ”Älä sano mistään ’teen sen huomenna’ lisäämättä: ’Jos Jumala niin tahtoo’.” (Koraani 18:23–24).

Joseph Schachtin mukaan šaria sisältää kattavasti kaikki uskonnolliset velvollisuudet, jotka ohjaavat jokaisen muslimin elämää kaikissa asioissa; se sisältää yhtä lailla rituaaliset ohjeet ja politiikkaa sekä lakia koskevat säännöt.[124] Ajatollah Khomeinin mukaan ”ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään.”[125]

Koraani Jumalan lain lähteenä

muokkaa

Koraani on islamissa Jumalan puhetta, ja sen katsotaan olleen olemassa Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Koraanin uskotaan olevan kirjoitettu alun perin arabiaksi, ja sen käännöksiä pidetään vain tulkintoina, joilta puuttuu alkuteoksen arvovalta.[126] Oppi Koraanista ikuisena ja luomattomana Jumalan sanana vakiintui 800-luvulla. Kun kristinuskossa Jeesus on Jumalan sanan inkarnaatio eli lihaksi tullut muoto, islamissa Koraanilla on vastaava asema Jumalan luomattomana sanana. Profeetan elämän esimerkillä eli haditheilla on samankaltainen rooli kuin Raamatun kertomuksilla kristinuskossa.[127]

Koraanin tulkinnasta käytetään nimitystä tafsír.[128] Se tarkoittaa Koraanin sisällön selittämistä sanojen merkityksen sekä tekstin historiallisten yhteyksien ja teologisen sisällön pohjalta. Kirjaimellisen tulkinnan lisäksi Koraania tulkitaan vertauskuvallisesti (ta'wíl). Sitä on harrastettu islamilaisen mystiikan ja suufilaisuuden piirissä.[129] Koraani on arvovaltaisin šarian lähde. Kirjan sisältämä lainsäädännöllinen aines on kuitenkin vähäistä. Tärkeämmäksi šarian lähteeksi on siksi tullut sunna eli Muhammedin antama esimerkki.[130]

Hadith-kokoelmat Jumalan lain lähteenä

muokkaa
Pääartikkeli: Hadith
 
Hadith-kokoelma Sahih al-Bukhari.

Paksut hadith-kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaiset uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Šarian tärkein sisältö on niissä.[131] Sunnalaisille muslimeille vakiintui 1100-luvulle mennessä kuusi arvovaltaista hadith-kokoelmaa,[98] joista arvostetuimmat ovat Sahih al-Bukhari kokoajana Muhammad al-Bukhari (k. 870) sekä Sahih Muslim kokoajana Muslim ibn al-Hajjaj (k. 865). Eri kokoelmien sisällöt vaihtelevat, ja kertomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia myös saman kokoelman sisällä.[132] Kuusi kanonisoitua sunni-kokoelmaa ovat yhteisnimitykseltään al-kutub as-sittah (’kuusi kirjaa’).[133] Niiden lisäksi on muitakin kokoelmia, varhaisimpana Ahmad ibn Hanbalin (k. 855) Musnad.[133][134] Maliki-koulukunnan oma kokoelma on nimeltään Muwatta Malik.[135]

Šiiat nojautuvat ”puhdistettuun” profeetan sunnaan, joka on koottu heidän omiin hadith-kokoelmiinsa. Ne korostavat Ahl al-Baytin (’Profeetan huonekunnan’) auktoriteettia.[99][100]

Yksimielisyys (ijmá) ja analogia (qiyas)

muokkaa
Pääartikkeli: Ijma

Kun riita-asiaa ratkotaan uskonnollisessa oikeudessa, tuomari (qadi) muodostaa siitä tulkinnan (fiqh). Tällöin hän järkeilee (ijtihad) islamilaisten lähteiden pohjalta ja luo oman mielipiteensä (ra’y). Tässä tuomarilla on apuna kaksi periaatetta. Hän kiinnittää huomiota oppineiden yksimielisyyteen (ijma) kustakin asiasta, mikä varmentaa tulkinnan luotettavuuden. Toiseksi hän päättelee analogian (qiyas) avulla, jos vastaan tulee täysin uusia asioita.[136] Oma mielipide ei koske itse šarian sisältöä, vaan lain tulkintaa kussakin erikoistapauksessa. Itse laki on muuttumaton. Alun pitäen yksimielisyyden periaatetta käytettiin myös täydentämään šarian sisältöä tapauksissa, joissa Koraani tai profeetan sunna eivät tarjonneet vastauksia. Perinteen mukaan itsenäisen oikeudellisen järkeilyn eli ijtihadin aikakausi kuitenkin päättyi 900-luvulla.[137]

Analogia tarkoittaa täysin uusien tilanteiden rinnastamista sellaisiin, joista on šariassa on säädöksiä. Koraani tai sunna eivät esimerkiksi mainitse kokaiinia, koska tätä päihdettä ei tunnettu. Analogian perusteella lainoppinut voi kieltää sen käytön, koska päihdyttävän viinin nauttiminen on muslimeilta kiellettyä.[138]

Lakikoulukunnat

muokkaa
Pääartikkeli: Madhhab

Islamissa on useita lainopillisia koulukuntia. Klassisen sunnalaisen islamin neljä tärkeintä koulukuntaa ovat hanafi, maliki, shafi’i ja hanbali.[139] Noin 75 prosenttia niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle.[140] Šiialaisten suurin lakikoulukunta on ja`fari. Zaidilaisuus muodostaa oman zaydi-koulukuntansa. Ammanin julistuksen lisäpöytäkirjan mukaan myös ibadilaisuus-koulukunta ja thahiri-koulukunta edustavat puhdasoppista islamia.[34] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan šiialainen koulukunta ei paljon eroa sunnalaisesta laintulkinnasta.[141]

Šarian tulkinta (fiqh)

muokkaa
Pääartikkeli: Fiqh
 
Iranin johtaja Ruhollah Khomeini oli ajatollah eli ylin uskonoppinut šiialaisuudessa.

Tavallinen muslimi ei voi itse tulkita Koraania tai šariaa, sillä siitä vastaavat uskonnolliset oppineet eli ulama, ”viisaat miehet”. Maallikon on käännyttävä jonkin hyväksyttyä lakikoulua edustavan uskonoppineen puoleen saadakseen tietää, mikä on islamilainen käsitys.[142][143][144][145][146] Vaikka omat johtopäätökset eivät ole sallittuja, arabiankielisen Koraanin ääneen lukeminen on tärkeää jokaiselle muslimille. Sitä arvostetaan rituaalisena toimena, jossa tarkoituksena ei ole tekstin ymmärtäminen. Melkein kaikille muslimeille se onkin mahdotonta, sillä Koraanin teksti on muinaisarabiaa.[147]

Šarian sisällöstä voi kysyä islamilaiselta uskonoppineelta, esimerkiksi imaamilta, joka johtaa rukouksia moskeijassa tai kirjallisesti muftilta, joka on šariaan syvällisesti perehtynyt oppinut. Perinteisesti kysymyksiin on vastattu perjantairukouksen jälkeen, jolloin lainoppineen avustajat keräävät paperilapulle kirjoitetut kysymykset.[148] Nykyisin on perustettu fatwa-neuvostoja, joita toimii myös internetissä. Kun vaikeasta asiasta kysytään neuvoa muftilta, tämä antaa pitkän kirjallisen lausunnon. Ensin mufti lainaa asiaan liittyviä pyhien tekstien kohtia, minkä jälkeen hän esittää oman kantansa. Lausunto päätyy toteamukseen ”Jumala tietää parhaiten”. Muftin lainopillinen mielipide eli fatwa on hänen oma tulkintansa, mutta sen katsotaan silti edustavan yleispätevää tulkintaa šariasta. Mufti voi myös muuttaa mieltään ja antaa jopa kaksi keskenään ristiriidassa olevaa fatwaa. Tällöin molemmat ovat yhtä päteviä, ja uskova voi valita niiden välillä.[149]

Ongelmia uskonoppineille aiheuttaa se, että šarian määräykset voivat olla ristiriitaisia jopa yksittäisen hadith-kokoelman sisällä. Lisäksi mielipide-eroja syntyy siitä, kuinka vahvoiksi tai heikoiksi uskonoppineet arvioivat yksittäisiin haditheihin liittyvät todistajaketjut eli isnadit. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy ”aina muutamia epäilyttäviä perimätietoja”.[150] Sellaisia ei kuitenkaan ole katsottu mahdolliseksi poistaa, koska 800-luvulta alkaen tapahtui järjen (ijtihad) porttien sulkeminen, jolloin lain sisältö vakiintui.[151] Professori Ella Landau-Tasseron on todennut, että islamin pyhien kirjoitusten lukeminen ja tulkinta on pakosta valikoivaa, mistä tuloksena ovat loputtomat erimielisyydet eri tulkintojen välillä.[152]

Vaikka šaria on muuttumaton laki, Pew-tutkimuslaitoksen asennetutkimukset osoittavat, että tavalliset muslimit suhtautuvat yleensä valikoiden sen noudattamiseen. Muslimien asenteet vaihtelevat varsinkin eri maiden ja maanosien välillä.[153]

Islamin viisi pilaria

muokkaa
Pääartikkeli: Islamin viisi peruspilaria
 
Rukoilua moskeijassa.

Sunni-islamissa šarian tärkeimmän sisällön muodostavat niin sanotut islamin viisi pilaria (arkan)[154] tai peruspilaria.[155] Oppi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim.[156] Muun muassa imaami al-Nawawi (k. 1277) vahvisti niiden olevan tärkeimmät kuuliaisuuden vaatimukset islamissa.[157] Šiialaisuudessa pilareita on enemmän. Sunni-islamin ”viidestä pilarista” neljä koskee uskonnollisia rituaaleja ja viides almuveron (zakat) maksamista. Rituaalit ovat korostuneen julkisia, sillä rukoilu tapahtuu mielellään yhdessä muiden kanssa ja näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja kehonhoito ovat säänneltyj.[158]

  • Šahada eli uskontunnustus on islamissa hyvin lyhyt. Se koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin yksijumalaiseksi, ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[9]
  • Salat eli rukous koostuu 2–4 liikesarjasta (rak’a), joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina.[159]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin eli pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Jokainen paastopäivä alkaa aamiaisella ennen valoisaa aikaa ja päättyy illalliseen pimeän tultua.[160]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan. Almuverojen käyttökohteet on määritelty islamin opissa.[161]
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden 8.–12. päivinä.[162]

Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen

muokkaa
Pääartikkeli: Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen islamissa

Šariaan kuuluu Koraanissa mainittu hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen.[163] Se tarkoittaa, että jos muslimi näkee vääryyden tapahtuvan eli šariaa rikotun, hänen tulee myös yksityishenkilönä puuttua asiaan. Al-Ghazali (1057–1111) kirjoitti, että tämä on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi.[163][164] Al-Ghazali esitteli väliintulossa kahdeksan tasoa. Niistä ensimmäinen oli rikkomuksen luotettava todentaminen ja kahdeksas aseellinen väkivalta.[165] Kunniaväkivalta on Ayaan Hirsi Alin mukaan tämän periaatteen soveltamista.[166]

Jihad

muokkaa
Pääartikkeli: Jihad

Islamin klassinen valtioteoria ja oppi kalifaatista kehittyivät 800-luvulla. Niiden mukaan islamilaisen yhteisön eli umman velvollisuus oli kalifin (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko rauhanomaisesti tai voimakeinoin niin, että šaria lopulta vallitsee kaikkialla.[167] Islamilainen valtioteoria jakoi maailman rauhan alueeseen (Dár as-Salám) ja sodan alueeseen (Dár al-Harb).[168] Islam rauhan uskontona tarkoitti, että muslimit voivat tarvittaessa käyttää väkivaltaa ”sodan alueen” kukistamiseksi.[169] Patricia Cronen mukaan jihad oli sotaa, jonka syyksi riitti uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomat oli alistettava muslimien valtaan, jolloin he saivat valita joko kuoleman, kääntymisen tai dhimmiksi alistumisen.[170] Dhimmit saivat pitää uskontonsa, mutta joutuivat maksamaan jizya-veroa, joka useimpien lakikoulukuntien mukaan piti periä dhimmiä nöyryyttäen, kuten Koraanissa säädettiin.[171] Kääntyminen islamiin oli vapaaehtoista, sillä perinteisessä islamissa ei ole ollut kristillisen lähetystyön kaltaista toimintaa.[172]

Islamin toisessa pääsuuntauksessa šiialaisuudessa hyökkäyssodan julistaa imaami, mutta hän on ollut kätkeytyneenä 800-luvulta lähtien. Hänen velvollisuutensa siirtyivät lakia tulkitseville faqih-oppineille lukuun ottamatta hyökkäyssotaa, jota imaamin kätkeytymisen takia ei voida toistaiseksi julistaa.[173] Periaatteessa šiialaisuus jakaa näkemyksen siitä, että islam tulee lopulta hallitsemaan koko maailmaa, vaikka tämän tavoitteen toteutuminen onkin siirtynyt odottamaan lopun aikoja.[173] Ajatollah Khomeini on todennut, että sodan ”lopullisena tarkoituksena on saattaa Koraanin laki ulottumaan maailman laidasta laitaan.”[174]

Jihadista puhutaan myös vertauskuvallisesti eli henkisenä kamppailuna.[175] Suufilaisuuden piirissä kehittyi 1000-luvulla oppi, jonka mukaan ”sisäinen jihad” eli henkinen kilvoittelu on ”suurempaa jihadia” (jihad al-akbar), ja aseellinen jihad on ”pienempää jihadia”.[176][177][178] Aiheesta kirjoitti etenkin al-Ghazali.[179] Hän ei pitänyt suurta jihadia pienen vastakohtana, vaan liitti sen hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen periaatteeseen. Suurempi jihad ei ollut väkivallattomuutta, vaan henkistä kamppailua oman itsensä kanssa. Sellaista harjoitti myös jihadisti, joka henkensä uhraten aiheutti vastustajalle tappioita. Islamilaiset terroristit ovatkin vedonneet al-Ghazalin kirjoituksiin.[180]

Länsimaiset lähteet korostavat usein, että jihad tarkoittaa ensisijaisesti väkivallatonta itsensä kehittämistä tai puolustussotaa.[181][182] Historioitsija David Cook pitää väitettä virheellisenä. Hänen mukaansa klassinen islamilainen kirjallisuus sisältää satoja teoksia sotaisesta jihadista, kun taas henkisestä hän on löytänyt vain yhden kirjan, ajatollah Khomeinin teoksen Jihade akbar eli ’suurempi jihad’.[183] Myös keskiaikainen šafi’i-koulukunnan šarialakikirja, al-Misrin (1302–1367) Umdat al-salik tuntee vain sotaisen jihadin.[184]

Tavallisen muslimin elämässä jihad tarkoittaa nykyisin lähinnä itsensä kehittämistä.[185] Rauhallinen henkinen kilvoittelu on jokaisen muslimin velvollisuus ja sisältää ajatuksen Jumalan lakiin alistumisesta.[186] Nykyiset uskonoppineiden mielipiteet jihadista vaihtelevat puolustussodasta terrorin oikeuttamiseen.[152]

Islamilainen teologia

muokkaa
Pääartikkelit: Islamilainen teologia ja Islamin uskonkappaleet
 
Sana Allah (Jumala) arabiaksi ligatuuritekstinä.

Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin ”kuusi uskonkappaletta”. Ne perustuvat niin sanottuun Gabrielin hadithiin, joka on al-Bukharin ja Muslim ibn al-Hajjajin kokoelmissa 800-luvulta.[187][188] Sen mukaan oikeaan uskoon kuuluvat seuraavat kuusi asiaa:[189]

  1. Usko Jumalaan.
  2. Usko enkeleihin.
  3. Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin.
  4. Usko profeettoihin ja sanansaattajiin.
  5. Usko tuomiopäivään ja ylösnousemukseen.
  6. Usko kohtaloon.

Tämä jaottelu muodostaa yhä islamilaisen teologian perustan. Teologiset asiat ovat kuitenkin islamissa toissijaisia verrattuna šariaan ja sen käytännön soveltamiseen. Islamissa pelastukseen liittyy sekä oikea usko että käytännön kuuliaisuus šarialle, toisin kuin joissakin kristinuskon suuntauksissa, joissa usko yksin riittää pelastukseen.[190] Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin ”viitenä pilarina”.[191]

Islamin suhde valtioon

muokkaa
 
Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä.

Islamin pääsuuntaukset sunnalaisuus ja šiialaisuus sisältävät erilaisen käsityksen uskonnon suhteesta valtiovaltaan. Sunnalaisuudessa ihanteena on historiallisesti ollut kalifaatti, jonka alaisuudessa koko muslimiyhteisö eläisi. Kalifi on uskonnon suojelija, mutta uskonnon sisältö kuuluisi ulaman päätösvaltaan. Ulama tulkitsee Jumalan lakia, jonka ohjauksessa islamilaisessa valtiossa eletään. Šiialaisuudessa on säilynyt ihanne Muhammedin ajan johtajuudesta, jossa uskonnollinen ja poliittinen valta yhdistyivät. Koska Muhammed oli viimeinen profeetta, šiialaisuudessa uskonnollinen johtajuus jatkui imaamin virassa, yhdistäen siihen myös maallisen johtajuuden. Imaamin tuli polveutua profeetta Muhammedin suvusta. Šiiat kuitenkin katsovat, että profeetan jälkeläisten polveutuminen katkesi jo varhain. Koska maailma ei toisaalta koskaan ole ilman imaamia, he uskovat viimeisen imaamin vain kätkeytyneen.[192][193]

Tavallisesti katsotaan, että länsimainen sivilisaatio eroaa islamilaisesta maailmasta pyhän ja maallisen lainsäädännön erottelussa. Käytännössä islamilaisessa maailmassa niiden täydellinen yhtenäisyys on pikemminkin esiintynyt ihanteena, joka toteutui vain oikeaan johdettujen kalifien aikana. Toisaalta myös länsimaissa on esiintynyt erilaisia maallisen lain ja Jumalan lain yhdistelmiä.[194]

Yhtäläisyydet muihin uskontoihin

muokkaa
Pääartikkeli: Buddhalaisuuden vaikutus islamiin, Juutalaisuuden vaikutus islamiin, Kristinuskon vaikutus islamiin, Zarathustralaisuuden vaikutus islamiin
 
Kalliomoskeija Jerusalemin Temppelivuorella.

Islamilla on yhtäläisyyksiä etenkin juutalaisuuteen ja kristinuskoon, koska islam kehittyi niiden pohjalta. Koraani sisältää monia tarinoita, jotka muistuttavat Mooseksen kirjoista löytyviä kertomuksia, ja myös Jeesus mainitaan siinä usein. Islamilaisen käsityksen mukaan nämä yhtäläisyydet selittyvät sillä, että islam on ihmiskunnan alkuperäinen uskonto, jonka Jumala ilmoitti jo Aadamille. Tämän näkemyksen mukaan juutalaisuus ja kristinusko ovat myöhempiä ja vääristyneitä muotoja tästä alkuperäisestä ilmoituksesta. Tämän takia islamiin kääntyminen on palaamista ihmiskunnan alkuperäiseen uskoon.[195]

Eniten yhtäläisyyksiä islamilla on juutalaisuuden kanssa.[196] Muslimit pitävät tätä osoituksena siitä, että Toora ennusti Muhammedin tuloa. Juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen esikuvansa seuraaminen tarjoavat uskoville ohjeet kaikkeen elämään. Molemmissa esiintyy ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan laki. Kristinuskossa ja islamissa on samanlainen lineaarinen historiankäsitys, jossa Vanhan testamentin profeettojen kautta ilmoitus täydellistyy joko Jeesuksessa tai Muhammedissa. Viimeisellä tuomiolla ihmiset osoitetaan joko Helvettiin tai Paratiisiin. Kristillisen lähetyskäskyn vastineena islamissa voidaan nähdä ajatus Jumalan sanan levittämisestä kaikkialle maailmaan. Eräiden tulkintojen mukaan tämä tarkoittaa pyrkimystä maailmanlaajuiseen kalifaattiin, jossa Jumalan laki ulottuu kaikkialle.[197][198]

Islam muovautui omaksi uskonnokseen Lähi-idän kalifaatissa, jonka runsasväkisin ja kehittynein osa oli Persia. Tämän seurauksena islamissa on paljon yhtymäkohtia iranilaisiin uskontoihin eli zarathustralaisuuteen ja manikealaisuuteen. Esimerkiksi oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan (sirat) ylittäminen, tulee zarathustralaisuudesta.[199][200] Persian itäosissa arabit olivat tekemisissä myös buddhalaisten kanssa. Ignaz Goldziherin mukaan buddhalaisuus vaikutti islamiin etenkin pyhiinvaellukseen liittyvien tapojen osalta.[201] Markus Groß on esittänyt, että Koraanin Uskottomien suura (Al-Kafirun, suura 109) olisi muunnelma buddhalaisesta mieterunosta.[202]

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islamissa on jälkiä myös arabien pakanallisista uskomuksista.[203] K.-H. Ohlig on tarjonnut siitä esimerkeiksi jinnit, taikuuden, alemmat jumaluudet (saatanalliset säkeet) sekä paimentolaisyhteiskuntien sosiaaliset normit.[204] Lisäksi Kaaban mustaan kiveen kohdistuva kunnioitus muistuttaa Itä-Roomassa esiintynyttä meteoriittien palvontaa ja Lähi-idän betyyleihin eli kivipatsaisiin kohdistunutta riittiä.[205] Islamin varhainen kehitysvaihe, jossa ei ollut uskonoppineiden luokkaa, on saattanut vaikuttaa siihen, että islamin etiikka korostaa tekojen merkitystä pelastuksessa, jossa pääsy Paratiisiin perustuu yksinkertaiseen hyvien ja pahojen tekojen yhteenlaskuun.[204]

Toisinaan muilta uskonnoilta saadut vaikutteet kääntyivät vastakkaisiksi erottautumistarkoituksessa. Kun zarathustralaiset arvostivat koiria, islamissa koiriin alettiin suhtautua varauksellisemmin.[200] Kalliomoskeijan friisikirjoitus vuodelta 691 korosti voimakkaasti sitä, että Jumalalla ei voi olla poikaa. Tällä tehtiin ero Bysantin Nikean uskontunnustukseen. Ibn Hisham kuvaa, kuinka rukouskutsuna kokeiltiin ensin juutalaisten käyttämää pasuunaa ja sitten kristittyjen käytössä ollutta läppäintä, kunnes lopulta otettiin käyttöön huutamalla tehty islamilainen rukouskutsu (adhaan).[206]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Islamin historia

Islamin formatiivinen vaihe 600- ja 700-luvuilla

muokkaa
Pääartikkeli: Futuh
 
Arabivaltakunnan laajentumisvaiheet islamilaisen historiankirjoituksen mukaisesti:
  622–632 profeetta Muhammedin aika
  632–661 ”oikeaanjohdettujen kalifien” aika
  661–750 umaijadien dynastian aika

Muslimit uskovat, että islam syntyi profeetta Muhammedin saamina ilmestyksinä vuosina 610–632 Arabian niemimaalla. Sitä ennen vallitsi ”tietämättömyyden aika” (jahiliyyah), jota leimasivat paheet. Muslimit uskovat myös, että Muhammed valloitti koko Arabian niemimaan, minkä jälkeen Muhammedia seurasi umman johtajina neljä ”oikeaanjohdettua” kalifia: Abu Bakr (632–634), Umar (634–644), Uthman (644–656) ja Ali (656–661). Alin salamurhan jälkeen islamin katsotaan jakautuneen sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen.[207] Oikeaan johdettuja kalifeja seurasi umaijadien dynastia (660–750), jota luonnehti perimätiedon mukaan luopuminen islamista.[208] Asiat korjautuivat, kun Muhammedille sukua oleva abbasidien dynastia kukisti umaijadien vallan vallankumouksessa vuonna 750. Islamin syntyä seurasi perimätiedon mukaan menestyksekäs valloitussotien kausi, jolloin arabit levittivät valtansa koko Lähi-itään muutamassa kymmenessä vuodessa. Arabien sotaretket etenivät 700-luvulla Pohjois-Afrikasta Marokon kautta Espanjaan ja aina keskiseen Ranskaan asti.[209] Idässä valloitukset ulottuivat Iranin ylängöille, Keski-Aasiaan ja Afganistanin rajoille.[210]

Tutkijat kutsuvat islamin formatiiviseksi vaiheeksi aikaa, joka alkoi Muhammedista ja jatkui suunnilleen 800-luvun alkuun. Syynä on se, että tältä ajalta ei ole historiallisia lähteitä.[211] Pitkään historioitsijat[212] ja tietokirjailijat[213] ovat pääosin perustaneet kuvauksensa kahdesta ensimmäisestä islamilaisesta vuosisadasta 800-luvulta alkaen kirjoitettuihin islamilaisiin lähteisiin. Viime aikoina luottamus näihin lähteisiin on kuitenkin vähentynyt, kun tietoisuus lähdeaineiston myöhäisyydestä on lisääntynyt.[214] Joidenkin revisionististen tulkintojen mukaan Muhammed ja oikeaan johdetut kalifit voivat olla pitkälti kirjallisia henkilöitä.[215] Arabikalifaatti ei olisi syntynyt pelkästään ulkopuolisesta hyökkäyksestä, vaan myös samanaikaisten suurvaltojen romahduksen myötä syntyneestä valtatyhjiöstä.[216] Islam ei olisi syntynyt yhdellä kertaa Arabiassa, vaan se olisi alkanut kehityksensä Syyriassa kansanomaisena arabikristillisenä uskontona. Tämä uskonnollinen liike olisi muuntunut islamiksi vasta 800-luvun alkuun mennessä.[217][218][219] Günter Lülingin kiistanalaisen tulkinnan mukaan kolmasosa Koraanista olisi alun perin ollut kristillisiä liturgisia tekstejä tai hymnejä,[220] esimerkkeinä Norsun suura ja Niiniköyden suura.[221]

Islam 800- ja 900-luvuilla

muokkaa
 
Islamilaista koristetaidetta Iranissa.

Islamia koskevia tekstejä alkoi ilmestyä abbasidien kalifaatissa 800-luvun kuluessa, mitä helpotti uusi paperinvalmistuksen taito.[222] Abbasidien myötä kalifaattiin oli tullut vahva persialainen vaikutus, ja myös monet tärkeimmät uskonoppineet tulivat Persiasta. Varhaista kirjallisuuden muotoa edustivat profeetan elämäkerta (sirat) ja lainopillinen hadith-kirjallisuus. Tämän juridisen perimätiedon huomattavin järjestäjä oli imaami al-Shafi‘i (767–820), jonka ajatus oli, että jokaisen luotettavan hadithin tuli sisältää Muhammediin saakka ulottuva kertojaketju.[109] Vaikka muslimit uskovat, että islam oli täysin valmis jo Muhammedin kuollessa vuonna 632,[223] länsimaiset tutkijat katsovat, että sen aktiivinen kehitys ajoittui 800-luvulta 1200-luvulle.[224]

Kalifi al-Mamunin (813–833) aikana alkoi kalifien valtataistelu uskonnollisten oppineiden eli ulaman valtaa vastaan uskonasioissa. Kalifi asettui tukemaan sitä vastaan mu’taziliitteja ja perusti vuonna 827 inkvisition, mihnan, valvomaan, että ulama noudattaa sen oppeja. Pääasiaksi nousi kysymys siitä, oliko Koraani luotu (jolloin sitä voitiin järkiperäisesti arvioida) vai oliko se ollut aina olemassa. Ulama voitti kiistan vuonna 848, jolloin mihna lakkautettiin. Kalifi oli tuolloin jo menettänyt osan vallastaan omalle turkkilaisista sotilasorjista koostuneelle armeijalleen eli mamelukeille. Inkvisitio ehti kuulustella satoja uskonoppineita, joista monet kuolivat vankiloissa ja toiset saivat mainetta marttyyreina. Kuuluisin heistä oli islamilaisen hanbali-lakikoulukunnan perustaja Ahmad ibn Hanbal.[225][226] Mutaziliittien ajatukset eivät kokonaan kadonneet, vaan niitä on säilynyt šiialaisuudessa.[227]

800-luvulla alkanutta vaihetta kutsutaan usein länsimaissa islamin kulta-ajaksi. Sitä leimasi antiikin tieteiden nousu kukoistukseen Bagdadissa ja muissa islamilaisen maailman keskuksissa. Parinsadan vuoden kuluessa lähes kaikki kreikkalainen filosofinen ja tieteellinen kirjallisuus oli käännetty arabiaksi. Islamilaisen sivilisaation piirissä harjoitettu tiede kohosi Eurooppaa, Kiinaa ja Intiaa korkeammalle etenkin matematiikan, optiikan, fysiikan ja lääketieteen aloilla.[228] Tämä johtoasema säilyi satoja vuosia, kunnes 1400-luvulta alkaen islamilainen maailma alkoi jäädä jälkeen kilpailijoistaan.[229]

900-luvulla yhtenäisen kalifaatin periaate heikkeni, kun syntyi uusia ”kalifaatteja”. Näitä olivat šiialaisten fatimidien kalifaatti Pohjois-Afrikassa ja umaijadien kalifaatti Espanjassa.[230] Vuonna 945 Persiasta tulleet šiialaiset buijidit nousivat Bagdadissa valtaan ja tekivät abbasidikalifeista uskonnollisen keulakuvansa.[231]

Islam 1000-luvulta eteenpäin

muokkaa

1000-luvulla buijidien dynastia vaihtui turkkilaisten seldzukkien valtakuntaan, jonka rajat muistuttivat muinaista sassanidivaltiota. Lähi-idän valtioiden suhteellinen voima eurooppalaisiin verrattuna oli taantunut, mikä näkyi ristiretkeläisten menestyksenä seldzukkeja vastaan. Seldzukkien sotilaallista kykyä oli heikentänyt iqta’-järjestelmä, joka muistutti eurooppalaista feodalismia.[232] Myös islamilaiset emiraatit Sisiliassa kukistettiin 1000-luvun aikana. Abbasidikalifaatti poliittisena valtana kukistui lopullisesti, kun mongolit hävittivät Bagdadin vuonna 1258. Abbasidien kalifaatti jatkoi olemassaoloaan vielä seremoniallisena instituutiona Kairossa mamelukkisulttaanien alaisuudessa. Lähi-idässä muslimit kukistivat ristiretkistä syntyneet kristilliset valtiot 1200-luvun loppuun mennessä. Tärkeimmäksi islamilaiseksi voimaksi nousi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918), joka laajeni myös Eurooppaan ja eteni Wienin porteille vuonna 1529.[233] Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kaukoitään aina Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni Saharan eteläpuolelle.[234]

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islamin kehitys uskontona pysähtyi 1200-luvun jälkeen, ja uskonoppineet tyytyivät lähinnä seuraamaan ja järjestelemään aikaisemmin esitettyjä ajatuksia.[235] Keskiajalla eläneillä oppineilla on islamissa edelleen erittäin merkittävä auktoriteetti.[236]

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä suurta islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi.[237]

Islamilainen sivilisaatio

muokkaa
Katso myös: Luettelo muslimienemmistöisistä valtioista
 
Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa 2022. Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä.

Islamin erikoisuutta uskontona luonnehtii sen synty paimentolaisten klaaniperinteitä ylläpitävässä yhteiskunnassa.[238] Antropologi Paul Harrison kirjoitti vuonna 1924: ”muhamettilaisuus on tuskin muuta kuin beduiinikulttuurin heijastamista uskontoon.”[239] On väitetty, että islam muokkautui palvelemaan yhteiskuntaa, jossa heimokulttuuri oli vahvasti läsnä ja jossa keskusvalta oli keskittynyt yhdelle ryhmittymälle. Antropologi Philip C. Salzman pitää islamia eräänlaisena superklaanina, joka kohosi perinteisten heimorakenteiden yläpuolelle.[240] Historioitsija Patricia Crone katsoo, että islamin tausta yhteiskunnassa, joka toimi ilman vahvaa keskusvaltaa, näkyy sen luottamuksessa yksilöiden itsehallintoon ja myös oman käden oikeuteen rikkomusten oikaisemiseksi.[241] Islam levisi myös kauas alkuperäisten rajojensa ulkopuolelle ja vakiintui alueille, joissa sen katsottiin tarjoavan hyödyllisiä vastauksia yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Tällaisia olivat paimentolaiskulttuurit ja niiden perustalle rakentuneet valtiot. Orientalisti Joseph Schacht totesi, että vaikka islamilainen laki heijasti varhaisen abbasidivaltakunnan sosiaalisia ja taloudellisia tarpeita, se joutui myöhemmin yhä enemmän ristiriitaan yhteiskuntien kehityksen kanssa.[242]

Nykyään islam on maailman toiseksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen ja valtauskonto lukuisissa valtioissa. Se on myös nopeimmin kasvava uskonto.[243] Kasvu johtuu ensisijaisesti korkeasta syntyvyydestä.[5] Muslimien lukumääräksi on arvioitu kaksi miljardia ihmistä vuonna 2025.[244][4] Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Eniten muslimeita on Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä on yli 15 prosenttia kaikista. Noin 18 prosenttia asuu arabimaissa, 20 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 prosenttia Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on lisäksi merkittävät muslimivähemmistöt.[5]

Vain noin joka viides muslimi puhuu äidinkielenään arabiaa. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt merkittävän henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena erityisesti šiialainen Iran.[245]

Šaria islamilaisissa maissa

muokkaa

Islamin poliittisen luonteen takia selvästi sekulaareja muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi erotettu toisistaan, on vähän, poikkeuksina kuitenkin Senegal, Bosnia ja Hertsegovina ja Azerbaidžan. Sekularismi on vaikuttanut myös Turkissa ja Syyriassa.[246] Vanhoillisissa islamilaisissa maissa, kuten Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Kaikkein maallistuneimpia muslimienemmistöisiä maita ovat Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja muut entiset sosialistimaat, kuten Albania tai entisen Jugoslavian alueen valtiot. Tämä näkyy niiden muslimiväestöjen šariaa koskevissa mielipiteissä.[5]

Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja, joiden tavoitteena on usein islamilaisen valtion eli kalifaatin perustaminen. Jihadistien mukaan aseellinen jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa. Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa.[247] Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet ja aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamin suuntauksiin. Näitä suuntauksia ovat wahhabismi tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetukset. Rauhanomaisempaan tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana.[248]

Islamilainen koulujärjestelmä

muokkaa

Keskiajalta alkaen islamilaisissa maissa yleistyivät koraanikoulut alkeisopetuksen muotona. Niissä lähes yksinomaisena oppiaineena oli arabiankielisen Koraanin ulkoa opettelu.[249] Opetuksen painottuminen koraanikouluihin on ollut tärkeä syy islamilaisten maiden laajaan lukutaidottomuuteen, sillä Koraanin klassinen arabia ei riittänyt modernimman arabian tarpeisiin.[250] 1000-luvulta lähtien korkeammaksi opetuksen muodoksi kehittyi sunni-islamissa madrasa, joka palveli uskonoppineiden ja virkamiehistön koulutusta. Myös madrasoissa opetusmenetelmänä korostui ulkoa oppiminen.[251]

Islamin suuntaukset

muokkaa
Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
 
Islamin nykyiset suuntaukset. Ahmadiyya-liike on mukana kaaviossa, mutta monet muslimit eivät pidä sitä islamina.
 
Islamin mystisen suuntauksen, suufilaisuuden, mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen: sunnalaisuuteen (nykyisin noin 87–90 prosenttia) ja šiialaisuuteen (noin 10–13 prosenttia maailman muslimeista).[252][253] Niiden suhteellinen asema on vaihdellut historiassa, ja esimerkiksi vielä 900-luvulla näytti siltä, että valtavirtasuuntaukseksi olisi noussut šiialaisuus.[233] Sunnalaisuuden ja šiialaisuuden ovat nykyään kireät etenkin Libanonissa, Pakistanissa, Afganistanissa ja Irakissa.[254]

Sunnalaisuuden sisällä ei ole virallisia alasuuntauksia, mutta laintulkinta on keskittynyt neljään pääasialliseen koulukuntaan: hanafi, shafi’i, maliki ja hanbali. Jaosta huolimatta sunnalaiset lakikoulukunnat tunnustavat toistensa pätevyyden.[252] Šiialaisuus taas jakautuu edelleen pienempiin alasuuntauksiin, joista suurin on kaksitoistašiialaisuus.[253] Sunnalaisuuden ja šiialaisuuden näkyvin ero on, että šiiat korostavat Muhammedin serkun ja vävyn, Alin, asemaa ja hänestä polveutuvien imaamien erikoisasemaa umman johtajina. Myös Alin poika Husain on šiialaisuudessa suuren huomion kohteena. Šiiat viettävät hänen muistokseen ašura-juhlaa, joka on yksi šiiojen tärkeimmistä vuosittaisista juhlista.[255][256]

Sunnimuslimit nojautuvat sunnan tulkinnassa Koraaniin ja profeetta Muhammedin sunnaan, kun taas šiiat hyväksyvät myös imaamien sunnan jumalallisen lain lähteeksi. Sunnalaisuudessa šarian tulkinta kuuluu periaatteessa tasapuolisesti uskonoppineille. Šiialaisuus on hierarkkisempi niin, että uskonoppineiden hierarkian huipulla ovat ajatollahit, ja kaikkein korkeimpana pidetään kätkeytynyttä imaamia. Uskonnonharjoituksessa on pieniä eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, šiiat voivat yhdistää rukousajat myös kolmeksi. Paaston ajoituksessa käytetty valoisuuden arviointi voi poiketa puolella tunnilla.[257] Sunnien ja šiiojen hadith-kokoelmat poikkeavat toisistaan, ja siksi myös šarian määräykset ovat osittain erilaisia.[258][259]

Šiialaisuudella on vahvin asema Iranissa, jossa se on ollut valtionuskonto 1500-luvulta lähtien. Muita merkittäviä šiiaenemmistöisiä alueita ovat Irak ja Bahrain. Šiiat ovat myös merkittävä vähemmistö Libanonissa, Intiassa ja Jemenissä.[260]

Suufilaisuus on islamin suuntaus, jonka seuraajia on molemmissa pääsuuntauksissa.[261] Se syntyi 900-luvulla uudistavana liikkeenä, jonka tarkoitus oli turvata islamin ydin ja henki. Suufit korostivat henkilökohtaista puhtautta, jatkuvaa tietoisuutta ja itsetuntemusta pyrittäessä sisäiseen tietoon ja Jumalan tuntemiseen.[262] Länsimaiset kirjoittajat kutsuvat suufilaisuutta usein ”islamilaiseksi mystiikaksi”. 1100-luvulla alkoi syntyä suufi-veljeskuntia (tariqah), mutta kaikki suufit eivät kuulu niihin.[261] Eräät islamin historian huomattavimmista oppineista ja imaameista ovat suufeja.lähde?

Sunnalaisten ja šiialaisten lisäksi islamissa on pienempiä suuntauksia, kuten ibadilaisia (noin 3 miljoonaa).[263][264][265] On myös ryhmiä, joiden asema islamissa on kiistanalainen tai jotka ovat erkaantuneet siitä, kuten ahmadiyyalaiset (noin 10 miljoonaa)[266] ja druusit (noin 1 miljoona).[267]

Mekka

muokkaa
Katso myös: Mekka
 
Masjid al-Haram, moskeija Kaaban ympärillä.

Saudi-Arabiassa sijaitsevalla Mekan kaupungilla on erityisasema islamin pyhänä paikkana. Kaupunkiin pääsy on kielletty ei-muslimeilta. Islamilaisen perinteen mukaan Mekassa vaikuttivat Muhammedin lisäksi myös Aadam ja Abraham, ja jokaisen muslimin tulisi tehdä sinne pyhiinvaellus. Käytännössä silti vain muutama prosentti maailman muslimeista tekee eläessään pyhiinvaelluksen Mekkaan.[268] Myös muslimien päivittäisten rukousten rukoussuunta on Mekkaan.[269]

Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä.[270]

Islamismi

muokkaa
Katso myös: Islamismi

Islamismi eli poliittinen islam tarkoittaa liikkeitä, jotka islamin nimissä ajavat poliittisia tavoitteita.[271] Islamistisiksi liikkeiksi on lueteltu muun muassa Muslimiveljeskunta, Al-Qaida, Isis ja Taliban. Wahhabismi on vaikuttanut moniin islamistisiin liikkeisiin.[272]

Islaminuskoon sisältyy yhteiskunnan poliittista järjestystä koskevia näkemyksiä, jotka on kirjattu šariaan. Suomen islamilaisen yhdyskunnan mukaan islamilainen valtio ei ole ”demokratia tavanomaisessa merkityksessä, vaan jotain aivan muuta”.[273] Keskiajalta periytyvän šarialain mukaan ”islamilaisessa valtiossa ylin valta ei kuulu johtajille eikä edes kansalle. Se kuuluu Jumalalle.”[273] Hänen lakiaan tulkitsee ulama ja lailista järjestystä suojelee kalifi, jota kutsutaan ”uskovien puolustajaksi” ja ”Jumalan sijaiseksi”. Vaikka šaria sisältää tarkkoja vaatimuksia kalifin persoonasta, se ei kerro, miten kalifi käytännössä tulisi valita.[274] Kalifin velvollisuutena oli taistella juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia vastaan, elleivät he kääntyneet islamiin tai maksaneet jizya-veroa.[275] Kaikkia muita vastaan kalifin on sodittava, kunnes he kääntyvät muslimeiksi, sillä muiden kohdalla jizya-vero ei käy vaihtoehdosta.[276] Keskiajalla vakiintuneeseen islamilaiseen oppiin kuului siten ajatus koko maailman alistumisesta Jumalan lakiin eli šariaan.[277] Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: ”islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Jumalaa ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan”.[278]

Vaikka laki on keskeisessä asemassa islaminuskossa, käytännössä šaria ei ole edes muslimimaissa ainoa käytössä oleva laki.[279] Ainoastaan Isisin lyhytikäinen ja vaille kansainvälistä tunnustusta jäänyt valtio vuosina 2014–2019 on 2000-luvulla ollut esimerkki ”kalifaatista”, jossa kaikki vallankäyttö on pyritty perustamaan yksinomaan islamilaiseen lakiin.[280][281] Kuitenkin myös siellä vanhaa lakiperinnettä jouduttiin täydentämään uusilla säädöksillä, kuten esimerkiksi liikennesäännöillä.[280] Freedom Housen asiantuntija Adrian Karatnyckyn mukaan muslimienemmistöiset maat eroavat silti jyrkästi muusta maailmasta vähemmän vapaina yhteiskuntina. 2000-luvun alussa tehdyissä arvioissa hänen mukaansa vain yksi 47 muslimienemmistöisestä maasta, Mali, luokiteltiin ”vapaaksi”. Kehitys 1900-luvun lopulla vei myös eri suuntiin: muslimienemmistöisissä maissa kohti suurempaa autoritaarisuutta, kun taas muussa maailmassa kohti demokratiaa. Arabisti Bernard Lewisiin vedoten Karatnytcy selittää tätä osaltaan sillä, että islamilaisessa perinteessä ei tehdä eroa uskonnon ja politiikan välillä.[282] Mohammed Ayyob toteaa, että politiikan ja uskonnon yhdistäminen vaihtelee symboleihin tyytymisestä radikaaliin vaatimukseen islamilaisesta teokratiasta.[271]

Islam Suomessa

muokkaa
Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvun lopulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulta alkaen.[283] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui vain muutama tuhat muslimia. Nykyisin muslimeja ja muslimitaustaisia henkilöitä on Suomessa arviolta 120 000 – 130 000.[15][16][284]

Katso myös

muokkaa

Huomautukset

muokkaa
  1. ↑ Arabian merkki ج lausutaan [d͡ʒ], kuten englannin kielen J nimessä ”John”.

Lähteet

muokkaa
  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller. A Classic Manual of Islamic Sacred Law. (In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller) Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia. Suomentanut Armas J. Pulla. Hämeenlinna: Karisto, 1980. ISBN 951-23-1655-2
  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. painos. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4
  • Bell, Richard: Introduction to the Quran (alkuteos 1958). Teoksessa Ibn Warraq (toim.): What the Koran Really Says? s. 524–552. Amherst, New York: Prometheus Books, 2002. ISBN 1-57392-945-X (englanniksi)
  • Berg, Herbert: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period. Routledge, 2000. ISBN 978-0-4155-5416-9 (englanniksi)
  • Canard, Marius: The Arab Expansion: The Military Problem Teoksessa: The Expansion of the Early Islamic State (toim. Fred M. Donner), s. 63–80. Ashgate Variorum, 2008 (1911). ISBN 978-0-86078-722-8
  • Cook, David: Understanding Jihad. University of California Press, 2005. ISBN 978-0-520-24448-1 (englanniksi)
  • Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law. Princeton University Press, 1981. (englanniksi)
  • Goldziher, Ignaz: Read anew: islam and parsism. Teoksessa Ohlig, K.-H. (toim.): Early Islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources, s. 339–356. Amherst, New York: Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Artikkeli saksaksi. (englanniksi)
  • Goldziher, Ignaz: Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran. (1903) Teoksessa Groß, Markus & Ohlig, Karl-Heinz (toim.): Vom Koran zum Islam, s. 322–345. Berlin: Hans Schiler Verlag, 2009. ISBN 978-3-89930-269-1 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Goldziher, Ignaz: Muslim Studies 2 (Muhammedanische Studien) Toim. S. M. Stern. New York Sate University Press, 1971 (alkuteos 1890). Archive.org. (englanniksi)
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. (The Elements of Islam, 1993.) Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3
  • Hirsi Ali, Ayaan: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta. (Heretic. Why Islam Needs a Reformation Now, 2015.) Suomentanut Wanda Valtonen. Kuopio: Scanria, 2016. ISBN 978-952-5182-42-2
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. (3rd edition) Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5 (englanniksi)
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam. Taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu painos. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Uusi islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2017. ISBN 978-951-1-29827-4
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. (Sirat rasul Allah, 800-luku.) Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  • Ibn Warraq (toim.): Origins of the Koran. Classic Essays on Islam’s Holy Book. Amherst, New York: Prometheus Books, 1998. ISBN 1-57392-198-X (englanniksi)
  • Ibn Warraq: Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey. Teoksessa Ibn Warraq (toim.): The Quest for the Historical Muhammad, s. 15–88. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. ISBN 978-1-57392-787-1 Archive.org. (englanniksi)
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9 (saksaksi)
  • Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law ”Umdat al-Salik” by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: Amana Publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
  • Koraani. Opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Tampere: Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
  • Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1995. ISBN 978-952-5534-22-1
  • Lapidus, Ira M.: State and Religion in Islamic Societies. Past & Present, 1996, 151. vsk, s. 3–27. Artikkelin verkkoversio.
  • Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies. (3rd. Edition) Cambridge University Press, 2022. ISBN 978-0-521-73297-0 (englanniksi)
  • Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme. Opetushallitus, 2011. ISBN 978-952-13-1813-9
  • Lewis, Bernard: The Middle East. Phoenix Press, 1995. ISBN 1-84212-139-1 Google Books. (englanniksi)
  • Maristo, Joonas & Sergejeff, Andrei (toim.): Aikamme monta islamia. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-371-9
  • Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The Origins of the Arab Religion and the Arab State. Amherst, New York: Prometheus Books, 2003. ISBN 1-59102-083-2 (englanniksi)
  • Newby, G. D: The Making of the Prophet. A Reconstruction of the Earliest Biography of Muhammed. University of South Carolina Press, 1989. ISBN 0-87249-623-6 (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Weltreligion Islam. Eine Einführung. Mathias Grünewald Verlag, 2000. ISBN 3-7867-2273-0 (saksaksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Archive.org. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Amherst, New York: Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa Markus Groß & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 421–442. Hans Schiler Verlag, 2014. ISBN 978-3-89930-418-3 (saksaksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Syrian and Arabian Christianity and the Quran Teoksessa K-H. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam, s. 361–401. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Von Bagdad nach Merw. Geschichte, rückwärts gelesen. Teoksessa Groß, Markus & Ohlig, Karl-Heinz (toim.): Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 29–106. Verlag Hans Schiler, 2009. ISBN 978-3-89930-269-1 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective. Fortress Press, 2012. ISBN 978-0-8006-9859-1 (englanniksi)
  • Rippin, Andrew & Bernheimer, Teresa: Muslims. Their Religious Beliefs and Practices. London: New York: Routledge, 2019. ISBN 978-1-138-21968-7 (englanniksi)
  • Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Schacht, Joseph: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950 (1979). ISBN 0-19-825357-5 (englanniksi)
  • Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982 (1964). ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)
  • Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean, Virginia: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Rahman, Fazlur & Mahdi, Muhsin S. & Schimmel, Annemarie: Islam Encyclopaedia Britannica. Viitattu 8.2.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 157.
  3. ↑ WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20156-1
  4. ↑ a b Muslim Population by Country 2025 World Population Review. 2025. Viitattu 12.6.2025. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d Mapping the Global Muslim Population 7.10.2009. Pew Research Center. Viitattu 8.2.2025. (englanniksi)
  6. ↑ a b Islam Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 8.2.2025.
  7. ↑ Rippin & Bernheimer 2019, s. 127.
  8. ↑ I Bear Witness That Ali Is The Friend Of Allah Al-Islam.org. Viitattu 5.6.2025.
  9. ↑ a b Hämeen-Anttila 2004, s. 110–111.
  10. ↑ Ahokas, Anni ym.: Muslimit terveydenhuollon asiakkaina, s. 13–14. Helsinki: Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta, 2021. ISBN 978-951-51-7486-4 Verkkojulkaisu (PDF).
  11. ↑ Sookhdeo 2013, s. 59.
  12. ↑ Lewis 1995, s. 223.
  13. ↑ Keller (toim.) 2017, s. 807–.
  14. ↑ Islam Päivitetty 11.4.2007. Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 8.2.2024.
  15. ↑ a b Pauha, Teemu: Mikä on eri uskontojen kannatus Suomen maahanmuuttajaväestössä? Liikkeessä yli rajojen. 4.7.2022. Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura (ETMU). Viitattu 8.2.2024.
  16. ↑ a b Verkostoitumista Suomen muslimiyhteisöjen kanssa 12/2023. Uskontojen yhteistyö Suomessa – USKOT-foorumi ry. Viitattu 8.2.2024.
  17. ↑ a b Hämeen-Anttila 2006, s. 21.
  18. ↑ Jansen 2008, s. 17; Ohlig 2010, s. 8; Wansbrough, John: Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation, s. 44. Amherst, New York: Prometheus Books, 1977. ISBN 1-59102-201-0 (englanniksi)
  19. ↑ Berg 2000; Rippin & Bernheimer 2019, s. 17.
  20. ↑ Schacht 1982, s. 71.
  21. ↑ Hämeen-Anttila 2017, s. 191.
  22. ↑ Ohlig 2000, s. 227–235.
  23. ↑ Ohlig 2000, s. 240–241.
  24. ↑ Brown, Jonathan: Scripture, Legal Interpretation and Social Praxis in the Islamic Tradition: The Cases of Polygamy and Slavery. Religious Minorities in Christian, Jewish and Muslim Law (5th–15th Centuries), 2017. Turnhout. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  25. ↑ Hadith-kokoelmien historia 2008. Shiiaislam.info. Arkistoitu 30.1.2020.
  26. ↑ Hashim. A. S.: Hadith Shia.Islam.Info. Viitattu 6.6.2025. (englanniksi)
  27. ↑ a b * Cook, Michael: Forbidding Wrong in Islam, s. 5–6. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-53602-8 (englanniksi)
  28. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin moninaisuus. Teoksessa Maristo & Sergejeff 2015, s. 21.
  29. ↑ Pew Research Center: The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. (englanniksi)
  30. ↑ Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies, s. 716–721. (3rd. Edition) Cambridge University Press, 2022. ISBN 978-0-521-73297-0 (englanniksi); Talbot, Ian: ”Pakistan”, Teoksessa: The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, toim. Gerhard Böwering, s. 404. Princeton University Press, 2013. (englanniksi); Burki, Shahid Javed ym.: Pakistan Encyclopaedia Britannica. 2.2.2025. (englanniksi)
  31. ↑ The World’s Muslims: Unity and Diversity 9.8.2012. Pew Research Center. (englanniksi)
  32. ↑ Khārijite Encyclopaedia Britannica. Viitattu 2.2.2025. (englanniksi)
  33. ↑ The Amman Message 2020. The Official Website of the Amman Message. (englanniksi)
  34. ↑ a b Three Points of the Amman Message 2020. The Official Web Page of the Amman Message. (englanniksi)
  35. ↑ Reynolds 2012, s. 171.
  36. ↑ Hämeen-Anttila 2001, s. 27.
  37. ↑ Jansen 2008, s. 71; Hämeen-Anttila 2004, s. 96.
  38. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 13.
  39. ↑ Görke, Andreas, Harald Motzki & Gregor Schoeler: First-century sources for the life of Muhammad? A Debate. Der Islam, 2012, 89. vsk, nro 1–2, s. 2–3. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  40. ↑ Haeri 1996, s. 66.
  41. ↑ Faizi, S. F. H.: Sermons of the Prophet, s. 145–148. New Delhi: Kitab Bhavan, 1991. ISBN 81-7151-138-4 (englanniksi)
  42. ↑ Ibn Hisham 1999.
  43. ↑ Ibn Ishaq 1955.
  44. ↑ Ibn Warraq 2000, s. 27.
  45. ↑ Ohlig 2010, s. 7–13; Ibn Warraq 2000, s. 15–88.
  46. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 14.
  47. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 53, 92.
  48. ↑ Jansen 2008, s. 38–43.
  49. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 49.
  50. ↑ a b Ibn Hisham 1999, s. 454.
  51. ↑ Koraani – Liittoutuneidensuura (AL-AHZAAB) (33:50) Koraani. Islamopas.com.
  52. ↑ Ohlig 2013, s. 283.
  53. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 83; Ibn Hisham, 1999, s. 454, alaviite 1
  54. ↑ Rippin & Bernheimer 2019, s. 120.
  55. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 80; Jansen 2008, s. 114.
  56. ↑ Ibn Ishaq 1955, 181-187; Ibn Hisham 1999, s. 129.
  57. ↑ Aboulfaouz, Sirkku ym.: Salam. Islamin polku 3–4, s. 81. Helsinki: Opetushallitus, 2012. ISBN 978-952-13-5122-8
  58. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 91.
  59. ↑ Hämeen-Anttila 2006, s. 56–57.
  60. ↑ Hämeen-Anttia 2004, s. 19
  61. ↑ Jansen 2008, s. 18–19 .
  62. ↑ Newby 1989, s. 5.
  63. ↑ Jansen 2008, s. 22.
  64. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 209.
  65. ↑ Ibn Ishaq 1955, s. 793.
  66. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 426.
  67. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 390.
  68. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 320.
  69. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 452.
  70. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 388–394.
  71. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 448–450.
  72. ↑ Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The last years of the Prophet, s. 206–209. New York: State University of New York Press, 1990. ISBN 0-88706-692-5 Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  73. ↑ Sookhdeo 2013, s. 189
  74. ↑ Newby 1989, s. 12; Reynolds 2012, s. 122; Hämeen-Anttila 2004, s. 140
  75. ↑ Hämeen-Anttila 2008, s. 89.
  76. ↑ Sookhdeo 2013, s. 154.
  77. ↑ al-Bukhari: Sahih al-Bukhari, book 66, hadith 20 Sunnah.com. (englanniksi)
  78. ↑ a b Hämeen-Anttila 2006, s. 78–85.
  79. ↑ Hämeen-Anttila 2006, s. 83–84.
  80. ↑ Ohlig 2014, s. 429; Ibn Warraq 1998, s. 15.
  81. ↑ Ohlig 2014, s. 429; Hämeen-Anttila, 2006, s. 86.
  82. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 94.
  83. ↑ Ibn Warraq 2011, s. 45.
  84. ↑ Reynolds 2008, s. 7.
  85. ↑ Lester, Toby: What is the Koran? The Atlantic. January 1999. Viitattu 8.3.2025. (englanniksi)
  86. ↑ Bell 2002, s. 524–552; Hämeen-Anttila 2006, s. 65; Ohlig 2014, s. 434.
  87. ↑ Hämeen-Anttila 2008, s. 10.
  88. ↑ Ernst, Carl, W.: How to Read the Quran. A New Guide, with Select Translations, s. 37–51. Edinburgh: Edinburgh University Press, 2011. ISBN 978-0-7486-5070-5 (englanniksi)
  89. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 15.
  90. ↑ a b Hämeen-Anttila 2006, s. 130–137.
  91. ↑ Ohlig 2013, s. 272–273.
  92. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia, s. 44–46, 100. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2
  93. ↑ Bell 2002, s. 530.
  94. ↑ a b c Hämeen-Anttila 2004, s. 97–101.
  95. ↑ Ohlig 2009, s. 65.
  96. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 98; Berg, 2000, s. 5.
  97. ↑ Brown, Jonathan: The Canonization of Ibn Mâjah: Authenticity vs. Utility in the Formation of the Sunni Ḥadîth Canon. Revue des mondes musulmans et de la Méditerranée, 2011, s. 170. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  98. ↑ a b Goldziher 1971, s. 240–242.
  99. ↑ a b Mitä tarkoittaa fiqh? Shiiaislam.info. 2008.
  100. ↑ a b Hadith-kokoelmien historia 2008. Shiiaislam.info.
  101. ↑ Hadith-kokoelmien historia 2008. Shiiaislam.info. Arkistoitu 30.1.2020.
  102. ↑ Hashim. A. S.: Hadith Shia.Islam.Info. Viitattu 6.6.2025. (englanniksi)
  103. ↑ Berg 2000, s. 229.
  104. ↑ Schacht 1982, s. 34
  105. ↑ Malik: Muwatta Book 15, hadith 8. Sunnah.com. (englanniksi)
  106. ↑ Anon.: Yahya ibn Said Enzyklopädie des Islam. 2006. (saksaksi)
  107. ↑ Schacht 1950, s. 5.
  108. ↑ Schacht 1950, s. 4–5.
  109. ↑ a b Schacht 1950.
  110. ↑ Havel, Boris: Jerusalem in Early Islamic Tradition. Miscellanea Hadriatica et Mediterranea, 2018, 5. vsk, nro 1, s. 113–179. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  111. ↑ Schacht 1950, s. 163.
  112. ↑ ”Islamic law is the epitome of Islamic thought, the most typical manifestation of the Islamic way of life, the core and kernel of Islam itself.” Schacht 1982, s. 1.
  113. ↑ ”The maginificent structure of laws, lovingly elaborated by successive generations of jurists and theologians is one of the major intellectual achievements of Islam, and perhaps most fully exemplifies the genius of Islamic civilization.” Lewis 1995, s. 223.
  114. ↑ Keller 2017, s. 713.
  115. ↑ Sookhdeo 2013, s. 69.
  116. ↑ Schacht 1950, s. 1.
  117. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 2 (a1.1).
  118. ↑ Halpern, Manfred: The Politics of Social Change in the Middle East and North Africa, s. 10. Princeton University Press, 1963. (englanniksi)
  119. ↑ * Gellner, Ernest: Flux and reflux in the faith of men. Teoksessa Gellner, Ernest (toim.): Muslim Society, s. 1. Cambridge University Press, 1981. ISBN 978-0-521-27407-4 (englanniksi); Keller 2017, s. 602 (o9.8).
  120. ↑ fiqh. Encyclopedia of the Modern Middle East and North Africa. The Gale Group, Inc, 2004. Answers.com 23 Aug. 2007.[vanhentunut linkki] (englanniksi)
  121. ↑ Keller 2017, 813 (u3.7–8).
  122. ↑ Clift, Rebecca & Helani, Fadi: Inshallah: Religious invocations in Arabic topic transition. Language in Society, 2010, 39. vsk, nro 3, s. 357-382. doi:10.1017/S0047404510000199 Artikkelin verkkoversio.
  123. ↑ Sookhdeo 2013, s. 396
  124. ↑ Schacht 1982, s. 1.
  125. ↑ Ajatollah Khomeini 1980, s. 17.
  126. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 89.
  127. ↑ Räisänen, Heikki: Rosoinen Raamattu, s. 14. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30872-2
  128. ↑ Sanasto, s. 322 teoksessa Maristo & Sergejeff 2015.
  129. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 93.
  130. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 92.
  131. ↑ Hämeen-Anttila 2006, s. 217.
  132. ↑ Allahwerdi & Hallenberg, s. 68–69.
  133. ↑ a b ʿilm al-ḥadīth Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
  134. ↑ Aḥmad ibn Ḥanbal Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
  135. ↑ Schacht 1982, s. 37
  136. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 88; Sookhdeo 2013, s. 29.
  137. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 102; Schacht 1982, s. 69–75.
  138. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 103.
  139. ↑ Sookhdeo 2013, s. 40–41.
  140. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. vii.
  141. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 160.
  142. ↑ Imam Asim Khan: Who has the right to interpret the Qur’an? Islam21C.com. 22.12.2015. (englanniksi)
  143. ↑ Schacht 1982, s. 71. ”Again, the official doctrine of each school is to be found not in the works of olf masters, even though these had been qualified in the highest degree to exercise ijtihad, but in those works which the common opinion of the school recognizes as the authoritative exponents of its current teaching. These are now generally handbooks dating from the late medieval period, and subsequent works derive their authority from them. The recognized handbooks contain the latest stage of authoritative doctrine that has been reached in each school, but they are not in the nature of codes; Islamic law is not a corpus of legislation but the living result of legal science.”
  144. ↑ al-Tirmidhi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips (Engl. reference) Vol. 5, Book 44, Hadith 2951. (englanniksi)
  145. ↑ Shirazi, Naser Makarem: Question 54: Interpretation of Qur’an Based On Personal Views (”Muslim scholars and commentator of Qur’an are unanimous on the view that no one has the right to interpret the ayats of Qur’an according to one’s personal view and opinion.”) Philosophy of Islamic Laws. Al-Ilam.org. Viitattu 19.11.2020. (englanniksi)
  146. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 161–162.
  147. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 89: ”Edes kouluja käymättömät syntyperäiset arabianpuhujat eivät kykene kunnolla ymmärtämään Koraanin kieltä – –”.
  148. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 162−163.
  149. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 162.
  150. ↑ Haeri 1996, s. 67.
  151. ↑ Sookhdeo 2013, s. 47.
  152. ↑ a b Landau-Tasseron, Ella: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars. Inquiry & Analysis, 19.11.2015, nro 1205. Middle East Media Research Institute. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
  153. ↑ The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. Pew Research Center. (englanniksi)
  154. ↑ Lehtinen, Abdellah & Telaranta, 2011, s. 55
  155. ↑ Haeri, 1995, s. 5
  156. ↑ Muslim: Sahih Muslim Book 1 hadith 20 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. Sunnah.com. (englanniksi)
  157. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 809, u2.2.
  158. ↑ The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com. (englanniksi)
  159. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 120–127.
  160. ↑ Hämeen-Anttila 2001, s. 32–33.
  161. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 128.
  162. ↑ Hämeen-Anttila 2001, s. 33–34.
  163. ↑ a b Reliance of the Traveller 2017, s. 714.
  164. ↑ Vrt. Koraani. Opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942.
  165. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 720–724.
  166. ↑ ”Äärimuodossaan hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen aate tarjoaa oikeutuksen niille isille, veljille, sedille ja serkuille, jotka ’kunniamurhaavat’ naispuolisia sukulaisiaan, mikäli näiden uskotaan tehneen anteeksiantamatonta syntiä”. Hirsi Ali 2015, s. 139.
  167. ↑ Cook 2005, s. 35; Goldziher 1981, s. 102; Reliance of the Traveller 2017, s. 602–603 (o9.6,o9.8, o9.9).
  168. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 33.
  169. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 602 (o9.8) ja 946 (w4.5).
  170. ↑ Spoerl, Joseph S.: Islam and War. Tradition versus Modernity. Comparative Islamic Studies, 2008, 4. vsk, nro 1–2, s. 181–212. doi:10.1558/cis.v4i1–2.181 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  171. ↑ Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, s. 209. ISI Books, 2016. ISBN 978-1-61017095-6 (englanniksi)
  172. ↑ Baagil, H. M.: Kristityn ja muslimin vuoropuhelu (Christian-Muslim Dialogue) Islamopas.com. 1993.
  173. ↑ a b Rippin & Bernheimer 2019, s. 126.
  174. ↑ Ajatollah Khomeini 1980, s. 17–18.
  175. ↑ al-Bukhari: Fighting for the Cause of Allah (Jihaad) Sahih al-Bukhari, Book 56, Hadith 91. Sunnah.com. (englanniksi)
  176. ↑ Cook 2005, s. 35–36.
  177. ↑ Rémi Brague France 24-kanavan haastattelussa France 24. 13.1.2015. Youtube. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  178. ↑ Yakubovych, Mykhaylo M.: A Neglected Ottoman Sufi Treatise from 16th century: Mawāhib al-Raģman fi bayān Marātib al-Akwān by Ibrāh m al-Qirimi Osmanlı Araştırmaları. The Journal of Ottoman Studies, 2015, XLV. vsk, s. 137−160. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  179. ↑ Cook 2005, s. 27.
  180. ↑ Cook 2005, s. 37.
  181. ↑ Esimerkiksi Hämeen-Anttila 2004, s. 215–.
  182. ↑ Korpela, Jukka: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn, s. 207. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-367-2
  183. ↑ Cook 2005, s. 46–47.
  184. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 599–605.
  185. ↑ Ayaan Hirsi Ali 2015, s. 157.
  186. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 215–216.
  187. ↑ al-Bukhari: Chapter: The asking of (angel) Jibrll (Gabriel) from the Prophet (saws) about Iman, Islam, Ihsan and the knowledge of the Hour. Vol. 1, Book 2, Hadith 48 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. Sunnah.com. Viitattu 12.6.2025. (englanniksi)
  188. ↑ Ibn Muslim: Sahih Muslim Book 1, Hadith 4 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. Sunnah.com. Viitattu 12.6.2025. (englanniksi)
  189. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 809–814.
  190. ↑ Sookhdeo 2012, s. 69–70.
  191. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 109
  192. ↑ Hämeen-Anttila 200, s. 182
  193. ↑ Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 258–259. Isaac Publishing, 2013.
  194. ↑ Lapidus 1996.
  195. ↑ Haeri 1996, s. 14; Hämeen-Anttila 2006, s. 15; Reynolds, 2012, s. 155.
  196. ↑ Ibn Warraq, 1998, s. 31.
  197. ↑ Goldziher 1981, s. 102.
  198. ↑ Hurgronje, Snouck: Mohammedanism. Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State, s. 59–63. Project Gutenberg, 2003 (alkuteos 1916. Teoksen verkkoversio.
  199. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 813 (u3.6); Sookhdeo 2013, s. 294.
  200. ↑ a b Goldziher 1900/2013, s. 339–356.
  201. ↑ Goldziher 2009 [1903], s. 322–345.
  202. ↑ Groß, Markus: Frühislam und Buddhismus. Teoksessa Groß, M. & Ohlig, K-H. (toim.): Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347–396. Schiler Verlag, 2009. (saksaksi)
  203. ↑ Hämeen-Anttila 2006, s. 15.
  204. ↑ a b Ohlig, K.-H.: Syrian and Arabian Christianity and the Quran. Teoksessa Ohlig, K-H. & Puin, G-R. (toim.): The Hidden Origin of Islam, s. 393. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teos Archive.orgissa.
  205. ↑ Wenning, Robert: The Betyls of Petra. Bulletin of the American Schools of Oriental Research, 2001, nro 329, s. 79–95. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  206. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 172-173 .
  207. ↑ Haeri 1996, 93−99.
  208. ↑ Haeri 1996, s. 100−106.
  209. ↑ Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710–797, s. 710–797. Blackwell, 1989. ISBN 0-631-19405-3 (englanniksi)
  210. ↑ Canard, Marius: The Arab Expansion. The Military Problem. Teoksessa Donner, Fred M. (toim.): The Expansion of the Early Islamic State, s. 63–80. Ashgate Variorum, 2008. ISBN 978-0-86078-722-8 (englanniksi)
  211. ↑ Huff, Toby, E.: Introduction. Teoksessa Huff, Toby E. & Schluchter, Wolfgang (toim.): Max Weber & Islam, s. 5. New Brunswick: Transaction Publishers, 1999. ISBN 1-56000-400-2 (englanniksi)
  212. ↑ McNeill, J. R. & McNeill, W. H.: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 138–140. (The Human Web. A Bird’s-Eye View of World History, 2003.) Suomentanut Natasha Vilokkinen. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-185-2
  213. ↑ Axworthy 2007/2013, s. 87–91.
  214. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 13.
  215. ↑ Popp, Volker: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa Gross, Markus & Ohlig, K.-H. (toim.): Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 46-53. Schiler Verlag, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0 (saksaksi)
  216. ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 10–11.
  217. ↑ Ohlig 2010, s. 8; Nevo & Koren 2003, s. 353.
  218. ↑ Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock. Teoksessa Ohlig & Puin 2010, s. 125–151.
  219. ↑ Ohlig, Karl-Heinz (toim.): Early Islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources. Amherst, New York: Prometheus Books, 2013. (englanniksi)
  220. ↑ Widmung an Günter Lüling. Teoksessa Gross, Markus & Ohlig, K-H. (toim.): Die Entstehung einer Weltreligion III, s. 5. Berlin: Verlag Hans Schiler, 2014. (saksaksi)
  221. ↑ Grodzki, Marcin: Von Lüling zu Inarah – ein Blick auf die Fortentwicklung einiger Forschungsaspekte in den letzten Jahrzehnten. Teoksessa Groß, Markus & Ohlig, K-H. (toim.): Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koraniscehn Bewegung zum Frühislam, s. 713–717. Berlin: Verlag Hans Schiler, 2012. ISBN 978-3-89930-345-2 (saksaksi)
  222. ↑ Cooperston, Michael: The Abbasid ”Golden Age”: An Excavation. Al-ʿUṣūr al-Wusṭā. The Journal of Middle East Medievalists, 2017, 25. vsk. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  223. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 30.
  224. ↑ Hämeen-Anttila 2004. s. 48; Schacht 1982, s. 69–75; Sookhdeo 2013, s. 47−48.
  225. ↑ Kennedy, Hugh: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam’s greatest Dynasty, s. 250. Boston, Massachusetts: Da Capo Press, 2004. ISBN 978-0-306-81480-8 (englanniksi)
  226. ↑ Patton, Walter Melville: Ahmed Ibn Hanbal and the Mihma. Coismo Classics, 2010 [1897]. ISBN 978-1-61640-449-9 (englanniksi)
  227. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 137.
  228. ↑ Huff 2017, s. 19.
  229. ↑ Huff 2017, s. 57, 59.
  230. ↑ Hämeen-Anttila 2017, s. 194.
  231. ↑ Lapidus 2022, s. 89–90
  232. ↑ Lapidus, Ira M.: Sultanates and Gunpowder Empires. Teoksessa The Oxford History of Islam (Toim. John L. Esposito), s. 372. Oxford: Oxford University Press, 2000. (englanniksi)
  233. ↑ a b Bennison, Amira K.: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. London: I.B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-976-0 (englanniksi)
  234. ↑ Ohlig 2000, s. 227–241.
  235. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 48.
  236. ↑ Reliance of the Traveller 2017, s. 955 (w48.2).
  237. ↑ Huntington, Samuel P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys, s. 137–151. (The Clash of Civilizations. Remaking of World Order, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0
  238. ↑ Homerin, Th. Emil: The Golden Rule. The Ethics of Reciprocity in World Religions, s. 99. (Toim. Jacob Neusner & Bruce Chilton) Bloomsbury Publishing, 2008. ISBN 978-1-4411-9012-3 Google Books. (englanniksi); Salzman, 2008, s. 14; Saloviita, Timo: Klaaniuskonto islam. Tieteessä tapahtuu, 2020, 38. vsk, nro 4, s. 9–15. Tieteellisten seurojen valtuuskunta. Artikkelin verkkoversio.
  239. ↑ Wolf, E. R.: The social organization of Mecca and the origins of Islam. Southwestern Journal of Anthropology, 1951, 7. vsk, nro 4, s. 329–356. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  240. ↑ Salzman 2008, s. 14.
  241. ↑ Crone, Patricia: Traditional political thought. Teoksessa Böwering, Gerhard (toim.): The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 560. Princeton University Press, 2013. (englanniksi)
  242. ↑ Schacht 1982 (1964), s. 75. ”Islamic law reflects and fits the social and economic conditions of the early Abbasid period, but has grown more and more out of touch with later developments of state and society.”
  243. ↑ CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world. ”The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years.” Growth Rate Of Christianity & Islam. (englanniksi)
  244. ↑ Hackett, Conrad: Islam was the world’s fastest growing religion from 2010 to 2020 10.6.2025. Pew Research Center. Viitattu 12.6.2025. (englanniksi)
  245. ↑ Hämeen-Anttila 2001, s. 47–49.
  246. ↑ Hämeen-Anttila 2006, s. 60–62.
  247. ↑ Terrorism The World Factbook. ei vl.. Central Intelligence Agency CIA. (englanniksi)
  248. ↑ Haeri 1995, s. 57–58.
  249. ↑ Ibn Khaldun: The Muqaddimah. An Introduction to History, s. 421–424. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-16628-5 (englanniksi)
  250. ↑ Haeri, Niloofar: The Elephant in the Room. Language and Literacy in the Arab World. Teoksessa Olson, David R. & Torrance, Nancy (toim.): The Cambridge Handbook of Literacy, s. 428–429. Cambridge University Press, 2009. Google Books. (englanniksi)
  251. ↑ Huff 2017, s. 144.
  252. ↑ a b Immenkamp, Beatrix: Understanding the branches of Islam: Sunni Isla m (s. 1 & 3–4) Briefing. Helmikuu 2016. European Parliamentary Research Service. Viitattu 29.2.2024. (englanniksi) Tiedostomuoto=PDF
  253. ↑ a b Kusserow, Sebastian & Pawlak, Patryk: Understanding the branches of Islam: Shia Islam (s. 1–2) Briefing. Helmikuu 2016. European Parliamentary Research Service. Viitattu 29.2.2024. (englanniksi)
  254. ↑ The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. Pew Research Center. (englanniksi)
  255. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 176.
  256. ↑ Ashura-juhla päättymässä rauhallisesti Irakissa Yle uutiset. 20.1.2008. Viitattu 12.6.2025.
  257. ↑ Joining Prayers and Other related Issues Al-Islam.org. 1995–2019. Ahlul Bayt Digital Islamic Library Project. (englanniksi)
  258. ↑ Hadith-kokoelmien historia 2008. Shiiaislam.info. Arkistoitu 30.1.2020.
  259. ↑ Hashim, A. S.: Hadith Shia.Islam.Info. Viitattu 6.6.2025.
  260. ↑ Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot, s. 126–127. (Encyclopedia of New Religions. New Religious Movements, Sects and Alternative Spiritualities, 2004.) Suomentanut Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1
  261. ↑ a b Voll, John O. & Kazuo Ohtsuka: Sufi Thought and Practice Oxford Islamic Studies Online. 2019. Oxford University Press. (englanniksi)
  262. ↑ Haeri 1995, s. 61.
  263. ↑ Who are the Ibadis? The Economist. 18.12.2018. (englanniksi)
  264. ↑ The World Factbook 16.9.2019. Central Intelligence Agency (CIA). Arkistoitu 4.1.2019. (englanniksi)
  265. ↑ Ibadism: The Roots of a Tolerant Sect of Islam Fanack.com. 24.8.2018. Arkistoitu 20.6.2019. (englanniksi)
  266. ↑ Campo, Juan Eduardo: Ahmadiyya Encyclopedia of Islam. (englanniksi)
  267. ↑ Britannica Encyclopedia of World Religions, s. 304. Encyclopædia Britannica, 2006. ISBN 978-1-59339-491-2 (englanniksi)
  268. ↑ The World’s Muslims: Unity and Diversity (PDF) 9.8.2012. Pew Research Center. (englanniksi)
  269. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 181.
  270. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 130.
  271. ↑ a b Ayoob, Mohammed: The Many Faces of Political Islam. Institute of Defence and Strategic Studies Singapore, 29.12.2006. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  272. ↑ Waldman, Marilyn R. & Zeghal, Malika: Islamic world – Islamist movements from the 1960s Encyclopaedia Britannica. (englanniksi)
  273. ↑ a b Suomen Islamilainen Yhdyskunta 1993, s. 97.
  274. ↑ Keller (toim.) 2017, s. 639 (o.25).
  275. ↑ Keller (toim.) 2017, s. 602 (09.8).
  276. ↑ Keller (toim.) 2017, s. 603 (09.9).
  277. ↑ Tämän tavoitteen hyväksyi edelleen sunni-islamin tärkein auktoriteetti al-Azharin yliopisto vuonna 1991 vahvistamalla al-Misrin teoksen auktoriteetin. Keller (toim.) 2017, s. xx–xxi.
  278. ↑ Islam Question and Answer web.archive.org. 1997–2006. (englanniksi)
  279. ↑ Perho, Irmeli: Shari’a, islamilainen laki. Teoksessa Kouros, Kristiina & Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam, s. 72–85. Helsinki: Like: Suomen Rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3
  280. ↑ a b Revkin, Mara: The legal foundations of the Islamic State Brookings. 18.7.2016. Viitattu 29.2.2024. (englanniksi)
  281. ↑ Pärssinen, Minna: Isis-järjestön nousu, uho ja tuho kestivät 13 vuotta Yle uutiset. 24.5.2019. Viitattu 12.6.2025.
  282. ↑ Karatnycky, Adrian: Muslim Countries and the Democracy Gap. Journal of Democracy, 2002, 13. vsk, nro 1, s. 99–112. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
  283. ↑ Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229.
  284. ↑ Yhdysvaltalaisen PEW-tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa oli 150 000 muslimia. vuonna 2016. Europe’s Growing Muslim Population 29.11.2017. Pew Research Center. (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Hattstein, Markus: Islam. Uskonto ja kulttuuri. (Minireligionsführer Islam, 2006.) Suomentanut Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3
  • Hjärpe, Jan: Islam. Oppi ja elämäntapa. (Islam. Lära och livsmönster, 1979, 1985.) Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997 (3. painos 2008). ISBN 952-9842-15-5
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. (Islam och moderniteten, 2004.) Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. (What Do Muslims Believe?, 2007.) Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7

Aiheesta muualla

muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Islam&oldid=23406431”