Avaa päävalikko

Islam

monoteistinen abrahamilainen uskonto

Islam (arab. الإسلام‎, al-ʾislām 'alistuminen'; vanha[1] nimitys muhamettilaisuus[2]) on monoteistinen, abrahamilainen uskonto. Uskonnon nimi "islam" valaisee sen olemusta, jota kuvaa alistuminen, nöyrtyminen, Jumalan käskyjen ja kieltojen ehdoton noudattaminen sekä yksin Jumalaan kohdistuva palvonta.[3]

Islamin ytimen ilmaisee sen lyhyt uskontunnustus (šahada), joka kuuluu: "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on Hänen lähettiläänsä". Uskontunnustuksen alkuosa ilmaisee uskoa yhteen Jumalaan, jolla ei ole vertaista. Loppuosa kertoo sen, että kaikki Jumalaa ja hänen tahtoaan koskeva tieto tulee samasta lähteestä, profeetta Muhammedilta.

Islam on maailman toiseksi suurin uskonto, jolla on 1,6 miljardia kannattajaa.[4] Uskonto jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, joista enemmistönä on sunnalaisuus (n. 90 %) ja vähemmistönä šiialaisuus (n. 10 %).[4] Keskinäinen luottamus suuntausten välillä on heikkoa ja niiden väliset konfliktit tavallisia eräissä osissa islamilaista maailmaa.

Islaminuskon oman käsityksen mukaan islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610 - 632. Tämän käsityksen on skeptinen tutkimus nykyisin asettanut kyseenalaiseksi. [5]

Muhammedin välittämän tiedon katsotaan koostuvan kahdesta osasta, yhtäältä ilmestyksistä ja toisaalta profeetan muista teoista ja puheista. Muslimit uskovat, että kaikki Muhammedin ilmestykset on koottu islamin pyhään kirjaan, Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse. Kirja olisi koottu parikymmentä vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen muistinvaraisesti, mutta sen uskotaan olevan virheetön. Valtaosa Koraanista on Vanhan Testamentin kommentaaritekstejä tai uskonnollisia hymnejä, mutta kirja sisältää myös lakimääräyksiä.

Muhammedin katsotaan olleen ihmisenä synniltä suojattu (masum) ja erehtymätön.[6] Hänen tekojensa ja puheidensa kautta ihmiskunta sai tiedoksi islamin ydinsisällön eli Jumalan antaman ikuisen lain (šaria). Šariaa koskevia tietoja ei kirjoitettu heti muistiin, vaan ne kerrottiin suullisesti eteenpäin. Laki kirjattiin paperille kaksisataa vuotta sen antamisen jälkeen. Tärkein tietämys islamin varsinaisesta sisällöstä ja uskonnon harjoittamisen muodoista löytyy näistä 800-luvulla kootuista hadith -kokoelmista, joista arvovaltaisin on Sahih al-Bukhari.[7]

Suullinen perimätieto Jumalan laista on islamin olennaisin sisältö, sillä juutalaisuuden tapaan islam on lakiuskonto. Paratiisiin pääsee oikean uskon (ortodoksia) sijaan oikein tekemällä (ortopraksia).[8] [9] Hyvät teot ovat pääasiassa uskonnon harjoittamisen rituaaleja, kuten rukoilemista tai paastoa. Arvokkaimmat teot tunnetaan "islamin viitenä pilarina". Koska päähuomio kohdistuu Jumalan lakiin ja sen noudattamiseen, teologia on jäänyt toissijaiseen asemaan. Islamilaisen teologian ydin koottiin keskiajalla "kuudeksi uskonkappaleeksi".[10]

Islamin esittely seuraa suurimman suuntauksen eli sunnalaisuuden näkemyksiä ellei toisin mainita.

Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin ristillä kristityille tai Daavidin tähdellä juutalaisille.


Sisällysluettelo

ŠariaMuokkaa

 
Sana Allah (Jumala) arabiaksi.
Pääartikkelit: Šaria ja Fiqh

Islamin ytimenä on tarkkaan varjellun monoteismin ohella šaria eli islamilainen laki. Puhdasoppinen islam ei hyväksy muita lakeja kuin Jumalan lain, joka on ikuinen ja muuttumaton. [11] Tämä näkemys tekee islamista poliittisen liikkeen, joka pyrkii alistamaan koko ihmiskunnan Jumalan lain alaiseksi. Aktiivista toimintaa tavoitteen puolesta kutsutaan nimellä "islamismi".

Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus. Siihen riittää puhtaasti ulkoinen käskyjen noudattaminen, mihin yksilö voidaan myös pakottaa "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" mukaisesti. [12] Muslimit eivät pohdi moraalisesti olkeaa tai väärää, vaan haluavat tietää, mitä šaria asiasta sanoo. Alistuminen on sitä, että omakohtaisesta eettisestä pohdinnasta luovutaan ja alistutaan lain määräyksille.[13]

Kun ihminen toimii Jumalan lain mukaisesti, hän hankkii ansioita, joilla voi päästä paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa viimeisellä tuomiolla helvetin tuli. Mikään ei silti ole varmaa, sillä Jumalan ylivertaisuuden takia hänen tahtonsa ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa. Huolimatta siitä, että Koraani puhuu ihmisille annetuista varoituksista ja ohjauksesta, jokaisen kohtalo on ennalta määrätty.[14] Islamiin kuuluvaa fatalismia kuvaa arabiankielinen lausahdus "inshallah" (jos Jumala suo).

Lain sisällön määrittelevät Koraani ja hadith-kokoelmat. Niiden tulkinnasta vastaa uskonnollinen papisto eli ulama, "viisaat miehet". Islamin piirissä tärkeimpiin teksteihin, kuten Koraaniin, suhtaudutaan ehdottoman kirjaimellisesti. Sen sijaan haditheissa on neuvotteluvaraa, sillä muftit ja imaamit voivat olla keskenään eri mieltä kunkin aitoudesta. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy "aina muutamia epäilyttäviä perimätietoja".[15]

Paksut hadith-kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaiset uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Kun vaikeasta asiasta neuvoa kysytään muftilta, saadaan pitkä pohdinta, joka toisinaan päätyy vain todennäköiseen arvioon sekä toteamukseen, että "Allah tietää parhaiten".

Luotettavuusarviointien lisäksi merkitystä on sillä, mihin lakikoulukuntaan mufti kuuluu. Sunnalaisen islamin neljä klassista lainopillista koulukuntaa ovat Hanafi, Maliki, Shafi'i ja Hanbali.[16] Vain noin 75 % niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle. [17] Shiialaisilla on lisäksi oma lainopillinen perinteensä. [18]

Ongelmia laintulkinnassa aiheuttaa se, että määräykset voivat olla ristiriitaisia jopa yksittäisen hadith-kokoelman sisällä. Tämä ei anna lupaa huolettomuuteen niidenasioiden suhteen, joista vallitsee yksimielisyys. Islamilaisen lain klassikkoteos Umdat al-Salik määrää kuolemantuomion jokaisesta poikkeamasta, joka tapahtuu ydinsisältöjen kohdalla.[19] Laki koskee luonnollisesti vain muslimeja, ei dhimmejä, jotka elävät islamin alaisuudessa. PEW-tutkimuslaitoksen laajat kansainväliset kyselytutkimukset osoittavat, että tavallisten muslimien mielipiteet tarpeesta noudattaa šarian eri määräyksiä vaihtelevat suuresti.[4]

Tavallinen muslimi ei voi muodostaa omaa mielipidettä Jumalan laista, sillä sen tulkinta kuuluu ulamalle. Kun riita-asiaa ratkotaan uskonnollisessa oikeudessa, tuomari (qadi) muodostaa siitä inhimillisen tulkinnan (fiqh). Tällöin hän järkeilee (ijtihad) islamilaisten lähteiden pohjalta ja luo oman mielipiteensä (ra'y). Tässä tuomarilla on apuna kaksi periaatetta. Hän kiinnittää huomiota opppineiden yksimielisyyteen (ijma) kustakin asiasta, mikä varmentaa tulkinnan luotettavuuden. Toiseksi hän päättelee analogian (qiyas) avulla, jos vastaan tulee täysin uusia asioita.[20][21]

Šaria kattaa siviili- ja rikosoikeuden lisäksi muun muassa rituaalipuhtauteen ja yleiseen moraaliin liittyvät asiat Monet säädökset koskevat pieniä yksityiskohtia, kuten kummalla jalalla käymälään kuuluu ensin astua. Ajatolla Khomeini onkin todennut, että "ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään." [22] Vastaavia pikkutarkkoja säädöksiä löytyy myös juutalaisesta laista. Tavallisimmin jännitteitä islamin lain ja maallisen lain välillä syntyy Euroopassa perintö- ja perheoikeudessa. Useissa islamilaisissa maissa käytössä olevat lapsiavioliitot perustuvat myös šariaan.

Islamin viisi pilariaMuokkaa

Islamilaisessa laissa korostuvat uskonnon harjoittamisen ulkoiset muodot eli rituaalit. Sunni-islamin "viidestä pilarista" neljä koskee niitä (uskontunnustus, rukous, paasto ja pyhiinvaellus) ja vain yksi ihmisen suhdetta muihin ihmisiin (almuvero). Rituaalit ovat korostuneen julkisia siten, että rukoilu tapahtuu mielellään yhdessä muiden kanssa, järjestyneessä rivimuodostelmassa, samassa tahdissa ja näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja kehonhoito on säänneltyä ihon karvoitusta myöten. [23] Rukousten näkyvyys ja muslimin ulkonäkö auttavat tunnistamaan toiset muslimit ja helpottavat keskinäistä valvontaa lakien noudattamisesta.

Šarian keskeisin sisältö ilmaistaan sunni-islamin viitenä pilarina. Shiialaisuudessa niitä on enemmän.  Oppi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim.[46]

  • Šahada eli uskontunnustus tarkoittaa islamin keskeisimmät uskonkappaleet sisältävää lausetta, jolla muslimi tunnustaa uskonsa. Uskontunnustus koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin monoteiseksi uskonnoksi ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: arab. لا إله إلا الله ومحمد رسول الله‎, lā ilāha illā-llāh wa-muḥammadun rasūlu-llāh, ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen arab. علي ولي الله‎, ‘Aliyyun walī-llāh, ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[24]
  • Salat eli rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.[25]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Paaston rajaaminen valoisaan aikaan saattaa tulla islamiin kristillisten munkkien esikuvista (esim. Pyhän Benedictuksen luostarisääntö).[26] Paastoon kuuluu myös sisäinen puhdistautuminen pahoista ajatuksista.[27]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. [28]
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla. Pyhiinvaellukseen voi lisätä vapaaehtoisesti käynnin profeetta Muhammedin haudalla Medinassa. Pyhiinvaelluksen aikana noudatetaan säädettyjä tapoja, joihin kuuluu yhtenäinen pukeutuminen. Tapahtuma korostaa muslimien yhteenkuuluvuutta ja samanarvoisuutta Jumalan edessä.[29]

Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminenMuokkaa

Šariaan kuuluu Koraanissa (3:104, myös 2:256) mainittu hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen.[30] Se tarkoittaa, että jokainen muslimi on velvollinen puuttumaan asiaan, jos joku muslimi rikkoo šaria-lakia. Islamilaisen lain klassinen käsikirja Umdat al-Salik kertoo, että väliintulossa on kahdeksan tasoa.[31] Ensimmäinen on rikkomuksen luotettava todentaminen. Toinen aste on, että rikkeen tekijälle kerrotaan teon vääryys. Kolmas aste on varoittaa tekijää Jumalan rangaistuksesta. Neljännellä asteella rikkeen tekijää moititaan voimakkain sanoin. Viides aste on käsiksi käyminen esimerkiksi rikkomalla luvattomat musiikki-instrumentit tai kaatamalla viini maahan. Kuudes aste on uhkaaminen ja pelottelu väkivallalla. Seitsemäs aste on lyöminen ja potkiminen. Kahdeksannella asteella turvaudutaan aseisiin ja voidaan hankkia kumppaneita apuun. Tällä asteella kuolonuhreilta ei aina voi välttyä.[31]

Šarialain mukaan muslimi, joka kieltää jonkin viidestä uskon pilarista tai kieltää jonkin muun asian, josta vallitsee yksimielisyys uskonoppineiden keskuudessa, on vääräuskoinen (kafir), ja hänet tulee teloittaa.[32] Muun muassa Muhammedin pilkkaamisesta šaria langettaa kuolemantuomion, jonka voi panna toimeen kuka tahansa muslimi. Tästä on esimerkkinä ajatollah Khomeinin vuonna 1989 antama fatwa Salman Rushdien surmaamisesta. Oman käden oikeus ei kuulu länsimaiseen oikeuskäsitykseen, ja siksi kunniamurhat tai kaduilla nähdyt šariapartiot ovat alkaneet herättää keskustelua useissa Euroopan maissa.

 
Muslimit mielenosoittajat Malediiveilla syyskuussa 2014.

JihadMuokkaa

Pääartikkeli: Jihad

Islamista puhutaan usein ”rauhan uskontona”. Käsite ei ole peräisin länsimaista vaan islamin omasta piiristä. Esimerkiksi kalifaatin pääkaupunki Bagdad tunnettiin aluksi satojen vuosien ajan vain nimellä Madinat al-Salam eli ”Rauhan kaupunki”.[33] Sana on lännessä kuitenkin ymmärretty toisin kuin islamissa, missä rauhan uskonto tarkoittaa sitä, että muslimit tarpeellista väkivaltaa käyttäen kukistavat ”sodan talon”.[34] Rauha tulee, kun vääräuskoiset on alistettu ja maksavat asianmukaista nöyryyttä osoittaen veroa muslimeille. Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb tiivisti asian seuraavasti:

”Kyllä, se on rauhan uskonto, mutta siinä mielessä, että islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan.” [35]

Aseellinen eli ”pieni jihad”Muokkaa

David Cookin mukaan uskonsodan käsite ilmestyi islamiin 800-luvun alussa eli samaan aikaan, kun al-Mamun nousi valtaan ja islam kehittyi klassiseen muotoonsa. [36] Koraanin tekstien sotaisuudessa voi havaita kehityksen, jossa ”selkeästä varoituksesta” (22:49) edetään vaiheittain hyökkäyssotaan vääräuskoisia vastaan (9:29). Klassinen šarian käsikirja Umdat al-Salik toteaa, että kalifi taistelee kaikkia ihmisiä vastaan, kunnes näistä tulee muslimeja. Kalifilla, jos sellainen on, on yksinoikeus julistaa sota.[37] Ajatollah Khomeini on todennut, että "Pyhä sota merkitsee ei-islamilaisten alueitten valloittamista."[38]

Islaminuskossa ei ole lähetystyötä. [39] Sitä lähimmäksi tulee juuri aseellisen jihadin käsite sekä kutsuminen (da’wa) islaminuskoon. Kutsun esittäjä ei ole kuka tahansa, vaan kullekin kansalle lähetetty oma profeetta (vrt. Koraani 35: 24: "Jokaisen kansan luo on tullut varoittaja"). Viimeisenä kaikista kansoista oman profeettansa, Muhammedin, saivat arabit. Profeettojen kutsu koskee siis aina kunkin profeetan omaa kansaa.

Lähetystyön eli uskon levittämisen tilalla on alistaminen. Keskiajan klassinen šaria-käsikirja Umdat al-Salik kertoo, että kalifin tulee ensin kehottaa juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia alistumaan islamiin. Se tarkoittaa, että he hyväksyvät kalifin hallitsijakseen ja alistuvat muihinkin šaria-lain määräyksiin. Toinen vaihtoehto on dhimmi -asema, jossa he pitävät oman uskontonsa, mutta suostuvat maksamaan kalifille veroa (jizya), joka on tarkoitettu ei-muslimeille. Kalifin velvollisuutena on käydä Pyhää sotaa (jihad) kaikkia niitä vastaan, jotka eivät suotu näihin ehtoihin. [40]

Klassisessa islamissa maailma on jaettu islamin alueeseen (Dar al-islam) ja sodan alueeseen (Dar al-harb). Jälkimmäinen tarkoittaa kaikkia niitä maita, jotka kieltäytyvä alistumasta kalifille. [41] Oppia Pyhästä sodasta sovellettiin aktiivisesti keskiajan Andalusiassa, missä emiirin tai kalifin uskonnollisiin velvollisuuksiin kuului järjestää vuosittain yksi tai kaksi sotaretkeä pohjoisen kristittyjä valtioita vastaan.[42] Sodalla oli myös eettiset sääntönsä. Andalusiassa vallinnut malikiittinen koulukunta kielsi naisten ja lasten tappamisen, ja kehotti ottamaan heidät sotasaaliiksi.[43]

Kun kristinuskon eskatologinen missio annetaan Jeesuksen sanoissa "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" (Matt.27:19), islamissa eskatologinen missio on koko maailman alistaminen Jumalan lakiin ja yleismaailmalliseen kalifaattiin vähintäänkin niin, että uskottomat maksavat muslimeille veroa. [40]

Länsimaissa Koraanin tekstin väkivaltaisuus on herättänyt hämmennystä, ja sitä on pyritty lieventämään kääntämällä taistelemista tarkoittava arabian sana qatala "kilvoitteluksi" tai "kamppailuksi". Arabian sana qatala on kuitenkin merkitykseltään vielä rajoittuneempi kuin verbit ”taistella” tai englannin kielen ”fight”. Siltä puuttuvat kuvaannolliset merkitykset, ja se tarkoittaa yksinomaan taistelua tappamistarkoituksessa, teurastamista tai joukkomurhaa.[44]

Itsensä kehittäminen eli ”suuri  jihad”Muokkaa

Länsimaiset lähteet korostavat usein, että jihad tarkoittaa väkivallatonta itsensä kehittämistä ja ainoastaan harvinaisena poikkeuksena sotaa ja silloinkin vain puolustussotaa. Henkisenä kamppailuna jihad on jokaisen muslimin velvollisuus, jotta pahuus ei saisi yliotetta.[45] Tätä niin sanottua ”suurta jihadia” eli väkivallatonta itsensä kehittämistä ei David Cookin mukaan kuitenkaan vielä esiinny 800- ja 900-lukujen hadith-kokoelmissa. Niissä puhutaan kuitenkin naisille kuuluvasta jihadista, joita voivat olla muun muassa pyhiinvaellus ja vanhemmista huolehtiminen.[46]

Suuri jihad ilmestyy vasta 1100-luvulla al-Ghazalin kirjoituksiin. Rauhanomaisen jihadin juuret ovat Cookin mukaan 800-luvun askeettisessa suufilaisuudessa, mutta oppi ei tuolloin päässyt mukaan islamin arvovaltaisiin hadith -kokoelmiin. Al-Ghazali ei esittänyt suurta jihadia pienen jihadin vaihtoehtona, vaan liitti sen hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen islamilaiseen periaatteeseen.[47] Ajatollah Khomeini näki henkisen jihadin valmentautumisena militanttiin jihadiin. Khomeini kirjoitti: "ilman sisäistä jihadia ulkoinen jihad on mahdoton".[48] Muhammedin elämäkerrasta noin kolme neljäsosaa on omistettu jihadille. Haditheista luotettavimpina pidetyistä Sahih al-Bukharin niistä haditheista, jotka viittaavat jihadiin, oikeastaan kaikki paitsi naisia koskevat käsittelevät aseellista jihadia.

Cookin laskujen mukaan klassinen islamilainen kirjallisuus sisältää satoja teoksia sotaisesta jihadista, kun taas rauhallisemmasta hän on löytänyt vain yhden kirjan, ajatollah Khomeinin kirjoittaman teoksen Jihade akbar eli ”Suurempi jihad.” On siis väärinkäsitystä, että sotaisa jihad olisi alkuperäisen rauhallisen jihadin pohjalta syntynyt myöhempi oppi.[49] Tästä huolimatta juuri rauhanomainen jihad on se asia, jota nuorille ensimmäiseksi opetetaan islamilaisissa maissa, kuten Ayaan Hirsi Ali kertoo. Hänen mukaansa sotaisa jihad astuu kuvaan mukaan vähitellen.[50]

Islamilainen teologiaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin uskonkappaleet

Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin "kuusi uskonkappaletta". Ilmaus löytyy jo 1300-luvulla eläneen Shafi'i-koulukunnan uskonoppineen al-Misrin kirjasta Umdat al-Salik ("Matkasauva"). Kirja toteaa, että oikeaan uskoon kuuluivat seuraavat kuusi asiaa: 1) usko Jumalaan, 2) usko enkeleihin, 3) usko Jumalan lähettämiin kirjoihin, 4) usko profeettoihin ja sanansaattajiin, 5) usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen sekä 6) usko kohtaloon.[51] Tämä jaottelu on edelleen islamilaisen teologian pohjana. Teologiset asiat ovat kuitenkin islamissa toissijaisia verrattuna šariaan ja sitä koskevaan keskusteluun.

Muslimille pelastusta ei tuo niinkään oikea usko, kuten kristinuskossa, vaan šaria-lain seuraaminen eli oikein tekeminen. Tärkeimmät shariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin "viitenä pilarina".

Uskonnon lähteetMuokkaa

Islamissa profeetta Muhammed on ainoa jumalallisen tiedon lähde. Häneltä on peräisin kaikki tieto Jumalasta ja hänen tahdostaan. Muhammedin ihmiskunnalle välittämät tieto jakaantuu kahteen osaan. Ikuinen ja muuttumaton Koraani laskeutui alas Muhammedin saamien ilmestysten kautta. Ne kirjoitettiin muistiin parikymmentä vuotta profeetan kuoleman jälkeen. Valtaosa islamin tärkeimmästä sisällöstä saatiin Muhammedin muiden puheiden ja tekojen kautta. Ne kirjoitettiin muistiin kaksisataa vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen ja kertovat, mikä oli Muhammedin elämäntapa eli sunna, johon šaria perustuu.

MuhammedMuokkaa

Pääartikkeli: Muhammed
 
Muhammedin yömatka ihmiskasvoisen hevosen, Buraqin kyydissä.

Profeetta Muhammed on islamin piirissä äärimmäisen kunnioitettu hahmo. Häneen ei koskaan edes viitata ilman mukaan liitettäviä siunausformuloita, kuten ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon Häntä” tai ”Rauha Hänelle”.  Varhaisimmat Muhammedia koskevat tiedot perustuvat islamilaisiin lähteisiin 800-luvulta. Ne kertovat profeetan eläneen kaksisataa vuotta aikaisemmin. Osa länsimaisista tutkijoista pitää Muhammedin historiallisuutta kyseenalaisena, koska väliaika hänen oletetun elinaikansa ja tarinoiden välillä on niin pitkä. Muhammedin kotikaupungiksi ilmoitettua Mekkaa ei liioin löydy historian lähteistä ennen 700-lukua.[52] Näiden havaintojen johdosta on alettu rakentaa vaihtoehtoista kuvaa islamin varhaishistoriasta ilman Muhammedia. [53] [54][55][56][57]

Varhaisin nykyaikaan asti säilynyt Muhammed-elämäkerta on Ibn Hishamin (k. 833) kirjoittama Sirat rasul Allah. Se perustuu 700-luvun puolivälissä laadittuun Ibn Ishaqin tekemään elämäkertaan, joka on hävinnyt.[58] Ibn Hishamin tarinasta on laskettu, että Muhammed syntyi suunnilleen vuonna 570. Hisham kertoo hänen syntyneen Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella. Mekka oli Hishamin mukaan ahdas ja köyhä kaupunki, mutta siellä sijaitsi arvostettu Kaaban temppeli, joka oli arabien pakanallisen pyhiinvaelluksen keskus.[59]

Muhammedin syntymää edelsivät ihmeet, jotka todistivat hänen tulevasta suuruudestaan. Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammedista tuli kauppias. Hän avioitui naispuolisen leskeksi jääneen työnantajansa kanssa, joka oli hänen serkkunsa.[60] Kaikkiaan Jumalan lähettiläällä oli lopulta 13 vaimoa jalkavaimojen lisäksi, sillä Jumala teki hänen kohdallaan poikkeuksen neljän vaimon sääntöön. [61]

Noin vuoden 610 tienoilla eli jo 40-vuotiaana Muhammed näki unessa enkeli Gabrielin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksensä. Aluksi Muhammed kutsui ihmisiä uuteen uskoon vain salassa, mutta alkoi sitten levittää islamia julkisesti.[62] Muhammed teki myös ihmeitä ja muun muassa halkaisi kuun kahtia.[63] Muhammed ei tyytynyt pelkästään julistamaan uutta uskoa, vaan alkoi myös arvostella mekkalaisten jumalia, mistä mekkalaiset suuttuivat.[60] Profeetan tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui yöllä pakenemaan pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan, jonne hän oli jo saanut siirrettyä kannattajansa. Pako (arab. هِجْرَة‎, hijra, suomeksi usein hidžra) tapahtui vuonna 622.[64] Muslimit katsovat islamilaisen ajanlaskun alkaneen tästä tapahtumasta, joka mytomorfisesti rinnastuu Mooseksen exodukseen Egyptistä.

Muhammed kannattajineen otti vallan haltuunsa Medinassa ja perusti sinne umman eli uskovien yhteisön. Tämän jälkeen kertomus muuttuu länsimaisen lukijan kannalta vaikeaksi käsittää, vaikka Hisham varoittaakin, että hän on karsinut Ibn Ishaqin selostusta ja jättänyt pois ne asiat, jotka ovat häpeällisiä kertoa.[65] Hisham kuvailee siitä huolimatta Muhammedin maantierosvona, joka alkaa saaliin toivossa ryöstää kauppakaravaaneja, [66] on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa, [67] anastaa ottopoikansa vaimon (Koraani 33: 37–40), kiduttaa ja tappaa vankeja, [68] järjestää murhapolton moskeijassa, [69] käskee tappaa häntä pilkanneet naiset, [70] ja järjestää Medinassa juutalaisten joukkomurhan. [71] Tämä kaikki ilmeisesti hämmästytti myös 800-luvun muslimeita, sillä Hisham kertoo, että Medinan joukkomurhaa seurannut sivullinen tokaisi: "Kautta Jumalan, tämäpä vasta uskonto!" - ja kääntyi islamiin.[72]

Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää toisten alaisuudessa.[73] Sota Mekkaa vastaan päättyi vuonna 630, jolloin Muhammed valtasi kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa. Profeetta tuhosi kädenliikkellään mekkalaisten palvomien jumalien patsaat Kaaban ympärillä.[74]

Muhammed kuoli kaksi vuotta myöhemmin vuonna 632 vaihtelevien islamilaisten tietojen mukaan joko 60-, 63- tai 65- vuotiaana.[75]

KoraaniMuokkaa

Pääartikkeli: Koraani
 
Koraani uskotaan kootun Muhammedin ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli "profeettojen sinetin" kautta. Koraani on silti enemmän kuin Muhammedin saamat ilmestykset. Se on 800-luvulta alkaen ymmärretty kirjaksi, jota ei ole luotu, vaan joka on aina ollut olemassa ja on itsessään ihme.[76]

Islamilainen perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen.[77]

Enkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella.[78] Muhammed ei itse koonnut Koraania kirjaksi, vaikka hänellä oli käytettävissään kirjoitustaitoinen sihteerin Zaid .[77] Muhammedia seurannut kalifi Abu Bakr määräsi Zaidin kokoamaan Koraanin sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut. Seuraava kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen, sillä sanamuodoista oli syntynyt eriimelisyyttä. Kaikki Koraanit poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Kirjoitus oli aluksi konsonanttitekstiä. Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Teksti on jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin teksti on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen editio. Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on julkaistu mm. Saudi-Arabiassa.[79]

Koraani jakautuu 114 suuraan eli lukuun. Suurat jakautuvat jakeisiin. Suurat on järjestetty kutakuinkin pituuden mukaan, ja niiden ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että Koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja alussa olevat pidemmät suurat nuorimpia. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura, jossa on kaikkiaan 286 jaetta. Viimeinen, Ihmisten suura käsittää 6 jaetta. Suurat eivät muodosta yhtäjaksoisia kertomuksia vaan koostuvat yleensä lyhyistä katkelmista.[80][81]

 
Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanin suurat sisältävät toistoa ja rinnakkaisia tekstejä. Toistuvana teemana on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin (arab. جنّة‎, janna) ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraanissa myös annetaan yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Suurista löytyy historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväistä Raamatun kertomusten kanssa. Joissakin suurissa on lainopillisia ohjeita esimerkiksi aviollisiin tai omaisuuden periytymistä koskeviin kysymyksiin. Joistakin löytyy väkivaltaa kannustavia jakeita (esimerkiksi "miekkajae", Koraani 9:5)[82]

Luomiskertomus noudattaa Raamatusta tuttua kaavaa, jossa maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[83] Koraanin mukaan olevaiset olennot voidaan jakaa viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (džinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Jumala on yksi ja hänellä on 99 nimeä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana taas viettelee ihmisiä pahaan.[83]

SunnaMuokkaa

Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit.[84] Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Ratkaisu muistuttaa juutalaisuutta, jossa Mooseksen sunna on esikuvana halakha -lainsäädännölle.

Muhammedia koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös valtavia kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista.[84] Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alusta löytyy joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah), jota myös shiialaiset pitävät luotettavana. Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi islamissa kehittyi jo varhain niiden aitoutta selvittämään pyrkivä tutkimustyö. Historiallis-kriittinen tutkimus on suhtautunut haditheihin epäuskoisesti. Niissä on nähty mieluummin 800-luvulla vallinneita uskomuksia ja oppikiistoja kuin aitoa 600-luvun alusta periytyvää aitoa aineistoa.[84] [85]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin historia
 
Moskeijat ovat yksi islamilaisen kulttuurin näyttävimmistä saavutuksista. Kuvassa suuri moskeija Banda Acehissa Indonesiassa.

Islamin esihistoria 600- ja 700-luvuillaMuokkaa

Islam syntyi sen oman historian mukaan nopeasti valmiina uskontona vain yhden henkilön toimesta 600-luvun alussa. Islamin syntyä olisi seurannut menestyksellinen valloitussotien kausi, jolloin islam levittti valtansa koko Lähi-itään vain muutamassa kymmenessä vuodessa. Arabien sotaretket etenivät Pohjois-Afrikasta 700-luvulla Marokon kautta Espanjaan ja keskiseen Ranskaan asti, jossa Poitiersin taistelusta 732 on tullut, mahdollisesti virheellisesti, arabien pysäyttämisen symboli. [86] Idässä ne ulottuivat Iranin ylängöiille, Keski-Aasiaan ja Afganistanin rajoille.

Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan "neljän oikeaan johdetun" kalifin Rashidun-kalifaattia seurasi umaijadien dynastia (660-750).

Arabit todella valloittivat 600-luvulla nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan niin, että heidän perustamansa valtakunta ulottui Atlantilta Keski-Aasiaan. Kriittinen historiantutkimus tuntee varhaisista hallitsijoista kuitenkin vain Muawijan (660-680), josta on jäänyt arkeologisia todisteita.[87] Muawijaa seurasi (mahdollisesti sisällissodan eli fitnan jälkeen) Iranin Khorasanista tullut al-Malik (685-705). Jotkut orientalistit katsovat vasta hänen tuoneen mukanaan muhammad -käsitteen, joka ensimmäiseksi on löydetty Malikin armeijan etenemisreitiltä löytyneistä kolikoista.[88]

Erään vaihtoehtoisen teorian mukaan islam olisi voinut lähteä liikkeelle arabikristillisenä monoteistisena lahkona jo ensimmäisten kristillisten satalukujen aikana. Se olisi irtautunut kristinuskosta 700-luvun vaihteessa kalifi al-Malikin kaudella ja kehittynyt varsinaiseksi islamiksi vasta 800-luvun alussa, jolloin myyttinen Muhammed ja Koraani olisivat löytäneet toisensa.[5][89] Skeptiset tutkijat ovat muovanneet teorioita siitä, että profeetan hahmo olisi syntynyt aikaisintaan 700-luvun lopulla personifikaationa Jeesukselle annetusta kunnianimestä "muhammad". [90] Sana ilmestyy piirtokirjoituksiin 690-luvulla ja löytyy Jerusalemin Kalliomoskeijan friisitekstistä. [91] Koraania tutkittaessa siitä on löydetty islamilaisen Koraanin selityskirjallisuuden (tafsir) vastaisesti toisenaisia tulkintoja tekstien alkuperästä (esim. Norsun suura tai Niiniköyden suura). Näillä tulkinnoilla ei ole enää tekemistä Muhammedin kanssa.

Islam on luonnollisesti vahvasti sidoksissa siihen, että Mekassa vaikuttanut profeetta Muhammed oli todellinen, historiallinen henkilö, jonka saamat ilmestykset on kirjattu Koraaniin, ja jonka teot ja puheet on kirjattu hadith -kokoelmiin jumalalliseksi laiksi. Tälle näkemykselle ovat kuitenkin muodostuneet kompasatuskiveksi historialliset lähteet, jotka eivät tunne profeetta Muhammedia, Koraania tai edes Mekkaa ennen kuin aikaisintaan 800-luvun taitteesta alkaen Pitkää täyden hiljaisuuden aikaa on pidetty epäsuorana todisteena siitä, että 800-luvun muslimien muistiin kirjoittamat tarinat ovat kansanperinnettä vailla todellista pohjaa. Arabiuskonnon kehityksestä ennen 800-lukua tiedetään joka tapauksessa vain vähän, ja esimerkiksi Koraanin kokoamisen ja kanonisoinnin historia on täysin tuntematon.[5]

Islam 800- ja 900- luvuillaMuokkaa

Tiedot islamista lisääntyvät räjähdysmäisesti 800-luvulla, kun alkaa profeetta Muhammedin elämänvaiheita, Muhammedin sunnaa ja Koraanin selityksiä koskevan kirjallisuuden tuotanto. Suurin osa länsimaisista orientalisteista uskoo, että asiat, joita muslimit kertoivat 800-luvulla, heijastavat aidosti tapahtumia 600-luvun alussa, jolloin Muhammedin katsottiin eläneen. Vähemmistönä olevat orientalistit arvelevat, että käänne arabiuskonnon kehitykseen islamiksi saattoi liittyä abbasidien vallankumoukseen vuonna 750, jolloin he toivat Iranin Mervistä edustamansa uskonnon, mistä tuli arabivaltion virallinen oppi. Se joka tapauksessa syrjäytti Muawijan aloittaman Johannes Kastajan kultin ja ilmoitti heti kiinnekohdikseen Jumalan sanan ja profeetan sunnan.[92]

Arabit valloittivat Sisilian ja osia Etelä-Italiasta 900-luvulla ja tekivät ryöstöretken Roomaan. Nämä valloitukset jäivän lyhytaikaisiksi, ja myös Espanjassa alkoi sen hidas takaisinvalloitus, joka päättyi sopimukseen Granadan luovuttamisesta vuonna 1492.

Abbasidien dynastia kesti lähes 500 vuotta (vuodet 750-1258), ja heidän pääkaupungikseen vakiintui Bagdad, jossa vallitsi voimakas persialainen perinne. Abbasidikalifien valtakunta alkoi nopeasti rapautua ja heistä itsestäänkin tuli pian turkkilaisen orja-armeijan marionetteja. Kalifaatin lopettavat viimein mongolit, jotka kuitenkin itse kääntyvät islamiin. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918).[93][5]

Islam 1000 -luvulta eteenpäinMuokkaa

1000-luvulla Lähi-idän suhteellinen voima Eurooppaan verrattuna alkoi heiketä, mikä sitten näkyi ristiretkeläisten menestyksenä. Tuhatluvulla turkkilaiset seldzukit (pääkaupunkeina mm. Nishapur ja Merv) loivat keskiaasialaisen jättivaltakunnan, joka oli rajoiltaan lähellä sassanidien entistä valtiota. He karkottivat buyidit Bagdadista ja asettuivat vuorostaan kalifin suojelijoiksi.

Wienissä taisteltiin vuonna 1529 turkkilaisia vastaan, jonka jälkeen islam menetti lopullisesti jalansijansa Euroopassa.[94] Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kauko-Itään Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni myös Saharan eteläpuolelle.

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi.[95]

Yhtäläisyydet muihin uskontoihinMuokkaa

Islamilla runsaasti yhtäläisyyksiä etenkin juutalaisuuteen ja kristinuskoon. Koraani sisältää runsaasti Mooseksen kirjoissa olevia tarinoita, mutta myös puhetta Jeesuksesta. Juutalaisuus ja kristinusko ovat ”kirjan uskontoja”, jotka ovat lähellä islamia. Niiden yhtäläisyydet selitetään sillä, että islam ei ole syntynyt näiden varhaisempien uskontojen pohjalta, vaan ne ovat päinvastoin alkuperäisen, jo Adamin saaman islamilaisen ilmoituksen rappeutumismuotoja.

Islamilla on eniten yhtäläisyyksiä juutalaisuuden kanssa, jopa niin, että Muhammedin ja Mooseksen elämäkerrat vastaavat pitkälti toisiaan.[96] Muslimit pitävät tätä osoituksena siitä, miten jo Toora ennustaa Muhammedin tuloa. Juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen esikuvansa (sunnan) seuraaminen antavat uskoville kaiken tarvittavan. Molemmissa esiintyy ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan antama laki.

Islam eroaa muista uskonoista pyrkimyksessään maailmanvaltaan. Kristinusko julistaa evankeliumin kautta “uutta liittoa” niin, että kaikki voivat pelastua (Matt. 24:14). Juutalaisten halakha taas rajautuu juutalaiseen kansaan. Islamissa tavoitteena ei ole ihmisten käännyttäminen omaan uskontoon eikä rajoittuminen "luvattuun kansaan" vaan islamilaisen lain ja muslimien ylivallan voimaan saattaminen kaikkialla. [97] [98][99]

Islamista löytyy yhtymäkohtia myös 600-luvun iranilaisiin uskontoihin, kuten zarathustralaisuuteen, manilaisuuteen ja parsilaisuuteen. Siitä yhtenä esimerkkinä on oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan (sirat) ylittäminen. [100][101][102] Jotkut tutkijat ovat löytäneet islamista jälkiä arabien pakanallisista uskomuksista.[103] Ignaz Goldziherin mukaan buddhalaisuus on vaikuttanut islamiin etenkin pyhiinvaellukseen liittyvien tapojen osalta.[104] Myös Uskottomien suura 109 (Al-Kafirun) on orientalisti Markus Großin mukaan alunperin buddhalainen runo.[105]

Yhtäläisyydet muihin uskontoihin voi nähdä todisteina siitä, että syntyessään islam oli synkretistinen uskonto, joka imi vaikutteita naapureiltaan. Muslimit tulkitsevat yhtäläisyydet käänteisesti niin, että muut uskonnot muistuttavat islamia, koska se on ainoa alkuperäinen uskonto. [103].[106] [107]

Islamilainen sivilisaatioMuokkaa

 
Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa CIA:n mukaan (lähde: CIA World Factbook 2004). Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä ja violetti Ibadi-enemmistöä (Oman).

Islam on maailman toisiksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen ja valtauskonto lukuisissa valtioissa. Muslimien lukumääräksi on arvioitu 1,6 miljardia ihmistä vuonna 2009.[4]

Islamilaiset maat ovat enimmäkseen toistensa naapureita ja muodostavat laajan, oman sivilisaatiopiirinsä. Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Eniten muslimeita on Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä on yli 15 % kaikista. Noin 18 % asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa.[4] Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on lisäksi merkittävät muslimivähemmistöt. [4]

Islam on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.[108] Kasvu johtuu väestönkasvusta, ei niinkään islamiin kääntymisestä.

Muslimeista vain joka viides puhuu arabiaa äidinkielenään. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran.[109]

Šaria islamilaisissa maissaMuokkaa

Islamin poliittisen luonteen takia sekulaarisia muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi selvästi erotettu toisistaan, on melko vähän.[110] Esimerkiksi Turkki, Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria ovat kuitenkin sekulaarisia. Vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Kaikkein maallistuneimpia muslimivaltaisia maita ovat Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja muut entiset sosialistimaat, kuten Albania tai Jugoslaviasta irtautuneet valtiot. Tämä näkyy niiden muslimiväestöjen šariaa koskevissa mielipiteissä.[4]

Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja, joiden tavoitteena on islamilaisen valtion perustaminen. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa. Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa.[111] Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet taikka aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena niissä on pyhä sota eli jihad islamin levittämiseksi tai sotasaaliin hankkimiseksi (esim. Koraani, Suura 9:5). Rauhanomaisempaan tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana.

Islamin suuntauksetMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
 
Islamin mystisen suuntauksen, suufilaisuuden, mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu sunnalaisuuteen (90 %) ja šiialaisuuteen (10 %). Niiden suhteellinen asema on vaihdellut historiassa, ja vielä 900-luvulla näytti siltä. että valtauskonnoksi olisi tulossa šiialaisuus. [112]

Sunnalaisuus eroaa islamin toisesta päähaarasta shiialaisuudesta vain muutamissa asioissa. Erot ovat kuitenkin niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia, ja suuntausten välillä voi esiintyä epäluottamuksesta johtuvia väkivaltaisuuksia. Tärkein ero on kysymys maallisen ja uskonnollisen vallan suhteesta. Sunnalaisuuteen kuuluu oppi uskovien komentajasta, yhdestä ainoasta kalifista, jolla ei kuitenkaan ole uskonnollista valtaa .[113] Shiialaisuudessa sekä maallinen että uskonnollinen valta kuuluu samalle henkilölle eli imaamille. Nykyisin imaami on kuitenkin kätkeytynyt. Symbolisella tasolla näkyvin ero on, että šiiat korostavat Muhammedin ottopojan Alin asemaa. [114] Myös Alin poika Husain on shiialaisuudessa erityisasemassa. Shiiat viettävät hänen muistokseen Ashura-juhlaa, joka on shiioijen tärkein vuosittainen juhla. Alia ja Husainia koskevat tiedot kuuluvat uskonnollisen historiankirjoituksen piiriin, eikä niiden historiallisesta arvosta ole varmuutta.

Sunnimuslimit nojautuvat sunnan tulkinnassa Koraaniin ja Muhammedin sunnaan, kun taas shiiat hyväksyvät myös imaamien sunnan jumalallisen lain lähteeksi. Sunnalaisuudessa sharian tulkinta kuuluu tasapuolisesti uskonoppineille. Shiialaisuus on hierarkkisempi niin, että papiston huipulla on ajatollah ja kaikkein korkeimmalla imaami, joka tosin on kätkeytynyt. Uskonnonharjoituksessa on mikroskooppisia eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, shiiat mahdollisesti vain kolme. Paaston ajoitus voi poiketa puolella tunnilla.[115] Sunnien ja shiiojen hadith-kokoelmat poikkeavat toisistaan ja sharian määräykset ovat siksi osittain erilaisia.

Šiialaisuudella on vahvin asema Iranissa, missä se on ollut valtionuskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak.[116]

Islamin pääsuuntausten eli sunnalaisuuden ja shiialaisuuden sisällä on lakikoulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on pieniä suuntauksia, kuten ahmadiyyalaisia (20 miljoonaa), ibadilaisia (2 miljoonaa) ja druuseja (1 miljoona). Bahai-usko (6 miljoonaa) on islamista erkaantunut synkreetistinen uskonryhmä.

Suufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta.[117] Se syntyi protestiliikkeenä jyrkkiä sääntöjä vastaan ja korosti sen sijaan rakkauden kautta syntyvää hengellistä yhteyttä Jumalaan. Suufilaisuus on järjestäynyt omiksi veljeskunnikseen, tariqa-ryhmiksi.[116]


Islamilaiset maatMuokkaa

 
Islaminuskoisten määrä valtioittain (prosenteissa)


MekkaMuokkaa

Saudi-Arabiassa sijaitsevalla Mekan kaupungilla on erityisasema islamin pyhänä paikkana. Muhammedin lisäksi sekä Adam että Aabraham vaikuttivat siellä, ja jokaisen muslimin tulisi tehdä sinne pyhiinvaellus. Päivittäiset rukoukset suunnataan aina Mekkaan, joka on ei-muslimeilta kielletty kaupunki. Pyhiinvaellukseen kuuluu eri tapoja, jotka osittain muistuttavat buddhalaisia käytäntöjä. Kaaban temppelin kiertäminen vastapäivään muistuttaa kristillistä ristisaattoa kirkon ympäri.

Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä.[60]

IslamismiMuokkaa

Katso myös: Islamismi

Islam on yhtä aikaa uskonto ja poliittinen liike, sillä islamiin kuuluu ajatus Jumalan lakiin eli šariaan alistumisesta koko uskonnon ydinasiana. Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: "islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan".[142] Vaikka Muslimiveljeskunta edustaa radikaalia suuntausta, kaikki islamin lakikoulukunnat ovat asiasta periaatteessa samaa mieltä. Käytännössä sharia on kuitenkin harvoin edes muslimienemmistöisissä maissa ainoa laki. Shariatuomioistuimia on toisaalta ilmestynyt myös eräisiin länsimaihin käsittelemään rajatumpia aiheita kuten perheoikeutta.

Islam SuomessaMuokkaa

Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla.[143] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia, mutta vuonna 2008 heitä oli arviolta yli 40 000 henkilöä.[144]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. p.. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. painos. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu p.. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa. Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.
  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.
  • Kosonen, Seppo S.: Jihad, islamin pyhä sota. Kuva ja sana, 2008. ISBN 978-951-585-194-9.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja.. Suomentanut Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.

ViitteetMuokkaa

  1. WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20156-1.
  2. muhamettilaisuus: tavallisemmin: islam, islamilaisuus, Kielitoimiston sanakirja 2018
  3. Dr. Muhammad Ibn ‘Abd-Allaah Ibn Saalih Al-Suhaym: Meaning of the word Islam Islam. Question & Answer. 30.4.2007.
  4. a b c d e f g PEW Research Center: Mapping the Global Muslim Population pewforum.org. 7.10.2009.
  5. a b c d Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. (englanniksi)
  6. Reynolds, G.S.: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective, s. 171. Fortress Press, 2012.
  7. al-Bukhari: Sahih al-Bukhari sunnah.com.
  8. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 59. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. (englanniksi)
  9. Lewis, B: The Middle East, s. 223. Phoenix Press, 1995. ISBN 1-84212-139-1. (englanniksi)
  10. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat-al-Salik). amana publications, 2017.
  11. Ahmad inm Naqib al-Misri: Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller, s. 2 (a1.1). amana publications, 1368/2017.
  12. Umdat al-Salik, 2017, 713
  13. Patrick Sookhdeo, 2013, 69
  14. Umdat al-Slik, 2017, 813 (u3.7-8)
  15. Fadhlalla Haeri: Islam, s. 67. Tammi, 1996.
  16. Sookhdeo, 2013, 40-41
  17. Nuh Ha Mim Keller: Introduction. Kirjassa Umdat al-Salik, s. vii. amana publications, 2017.
  18. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 40-41. Isaac Publishing, 2013.
  19. Umdat al-Salik, 2017, 109 (f1.3)
  20. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 88. Otava, 2004.
  21. Sookhdeo, 2013, 29
  22. Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 17. Karisto, 1980.
  23. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
  24. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 110–111.
  25. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 120–127.
  26. Benedictus Nursialainen: Pyhän Benedictuksen luostarisääntö. Basam Books, 2010.
  27. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 32–33.
  28. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 128. Otava, 2012.
  29. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 33–34.
  30. Reliance of the Traveller, 2017, 714
  31. a b Ahmad ibn Naqib al-Misr: Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller), s. 720-724. amana press, 2017.
  32. Umdat al-Salik, 2017, 109
  33. Bennison, A. K.: The great caliphs. The golden age of abbasid empire, s. 70. Tauris, 2011.
  34. Umdat al-Salik, 2017, 946, w43.5
  35. Sayyid Qutb: Was Islam spread by the sword? Islam Question and Answer. 31.7.2003.
  36. Cook. D.: Understanding jihad, s. 35. University of California Press, 2005.
  37. Umdat al-Salik, 2017, 602-603 (o9.6, o9.9)
  38. Ajatollah Khomeini, 1980, 17
  39. H.M. Baagil: Kristityn ja muslimin vuoropuhelu (Christian-Muslim Dialogue) Islamopas.com. 1993.
  40. a b AAhmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 602 (o9.8). amana publications, 2017.
  41. AAhmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 602 (o9.8). amana publications, 2017.
  42. Collins, R.: The Arab Conquest of Spain 710 - 797, s. 1. Blackwell, 1989/1998.
  43. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips Muwatta Malik. sunnah.com.
  44. قتل [qatala (to kill) conjugation] Cooljugator.
  45. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja. Otava, 2012.
  46. Jihad Search Results The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  47. Cook, 2005, 37
  48. Cook, 2005
  49. Näin arvelee mm. prof. Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn, s. 207. Gaudeamus, 2015.
  50. Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen, s. 157. Scanria, 2015.
  51. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik, s. 809-814. Beltsville, Maryland: Amana, 1368/2017.
  52. Patricia Crone: Meccan Trade and the Rise of Islam., s. 136. Gorgias Press, 2004.
  53. Karl-Heinz Ohlig (toim,): The Hidden Origin of Islam. Prometheus Books, 2010.
  54. Ibn Warraq (toim.): The Quest for the Historical Muhammad. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  55. Robert Spencer: Did Muhammad exist? An Inquiry into Islam's Obscure Origins.. ISI Books, 2012.
  56. Ilmari Hiidenlehto: Profeetta Muhammedin haamu. BoD, 2018.
  57. Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?” Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion III. Hans Schiler, 2014.
  58. Ibn Warraq (toim,): ”Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey”, The Quest for the Historical Muhammad, s. 15–88. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  59. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  60. a b c Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  61. Ibn Hisham, 1999, 454
  62. Ibn Hisham, 1999, 80
  63. Aboulfaouz, S., Onniselkä, S., Rouhe, M., Sorsa, H. & Wallin, A.: Salam - islamin polku 3-4, s. 81. Opetushallitus, 2012.
  64. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 56–57.
  65. Ibn Hisham: The Life of Muhammad. A translation of ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 691. Oxford University Press, 1998.
  66. ibn Hisham, 1999, 209
  67. ibn Hisham, 1999, 454
  68. ibn Hisham, 1999, 362
  69. ibn Hisham, 1999, 426
  70. ibn Hisham, 1999, 390
  71. ibn Hisham, 1999, 320
  72. ibn Hisham, 1999, 254
  73. Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta, s. 452. , 1999.
  74. ibn Hisham, 1999, 388-394
  75. al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The last years of the Prophet, s. 206-209. State University of New York Press, 1990.
  76. Patrick Sookhdeo: ', s. 154. , 2013.
  77. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 78–85.
  78. al-Bukhari: Sahih al-Bukhari, book 66, hadith 20 sunnah.com.
  79. Ibn Warraq: ”Introduction”, Which Koran?, s. 45. Amherst, New York: Prometheus Books, 2011. (englanniksi)
  80. Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?”, Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?”, Die Entstehung einer Weltreligion III 4., s. 434. Verlag Hans Schiler, 2014.
  81. Bell, R: ”Richard Bell: From Introduction to the Quran”, Ibn Warraq (toim). What the Koran really says?, s. 524–552. Amherst, New York: Prometheus Books, 1958/2002. (englanniksi)
  82. Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos. Basam Books, 2008.
  83. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 130–137.
  84. a b c Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 97–101.
  85. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950.
  86. Collins, R: The Arab Conquest of Spain 710-797. Oxford: Blackwell, 1989. (englanniksi)
  87. Popp, Volker: ”Islam’s “Hidden” Origin.”, The hidden origin of Islam, s. 38. Prometheus Books, 2010. englanti
  88. Volker Popp: Islam’s “hidden” origin. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 17-124. Prometheus Books, 2010.
  89. Karl-Heinz Ohlig (toim): Early islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources. Prometheus Books, 2013.
  90. Luxenberg, Chr.: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock,, s. 125-151. Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history. Amherst, N.Y.: Prometheus Books., 2010.
  91. Hoyland, R. G.: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam., s. 694. The Darwin Press, 1997.
  92. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 353. Prometheus Books, 2003.
  93. Bennison, A. K: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. London: I.B. Tauris, 2011. (englanniksi)
  94. ”Islamista poliittinen uskonto”, Vuosi 80, s. 228. Malmö, Sweden: KG Bertmark Förlag, 1980. ISSN 0349-3660.
  95. Huntington, S.P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. Terra Cognita, 1996/2003.
  96. Ibn Warraq: The Origins of the Koran, s. 9–35. Amherst, New York: Prometheus Books, 1990. (englanniksi)
  97. Hurgronje, Snouck: Mohammedanism; lectures on its origin, its religious and political growth and its present state, s. 60–63. archives.org, 1916 [2003]. (englanniksi)
  98. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton, NJ: Princeton University Press, 1981. (englanniksi)
  99. Hurgronje, Snouck: Mohammeanism: Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State, s. 59. Project Gutenberg, 1916 [2003]. (englanniksi)
  100. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat-al-Salik). amana publications, 1368/2017.
  101. Goldziher, I: ”Read anew: islam and parsism”, K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Amherst, New York: Prometheus Books, 1900/2013. (englanniksi)
  102. Patrick Sookhdeo: ', s. s. 294. .
  103. a b Hämeen-Anttila, J: Johdatus Koraaniin, s. 15. Gaudeamus, 2006.
  104. Goldziher, I: ”Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran”, M. Gross & K.-H. Ohlig (toim) Vom Koran zum Islam, s. 322–345. Berlin: Schiler, 1903/2009. (englanniksi)
  105. Gross, M.: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347-396. Schiler, 2009.
  106. Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical traditions in contemporary perspective, s. 155. Minneapolis: Fortress Press, 2012. (englanniksi)
  107. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 14. Tammi, 1996.
  108. CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years. Growth Rate Of Christianity & Islam
  109. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 47–49. Basam Books, 2001 ISBN 952-9842-60-0
  110. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 60–62.
  111. CIA: Terrorism The World Factbook. ei vl.. Central Intelligence Agency.
  112. Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire. Tauris, 2011.
  113. Ahmad Ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik, s. o.25. amana press, 2017.
  114. Orientalisti K-H.Ohlig on esittänyt teorian, että Ali olisi ollut kehittyvän islamin ensimmäinen arabiprofeetta ennen Muhammedia, mutta joutunut sitten Muhammedin varjoon ja jäänyt keskeiseksi hahmoksi enää shiialaisuuteen.
  115. Katri-Maija Lehtinen-Itälä: Mitä eroa on on shiia-ja sunnimuslimeilla? Peda.net.
  116. a b Uusien uskontojen käsikirja, s. 126–127.
  117. John O. Voll, Kazuo Ohtsuka: Sufi Thought and Practice Oxfrod Islamic Studes Online. 2019. Oxford University Press. (englanniksi)
  118. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World’s Muslim Population October 2009. Pew Research Center. (englanniksi)
  119. Maldives, South Asia win1040.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  120. People and Society of Mauritania CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  121. People and Society of Turkey CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  122. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  123. Csbsju.edu (englanniksi)
  124. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  125. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World's Muslim Population. {{{Julkaisija}}}. [vanhentunut linkki]
  126. Islam and Muslims in Yemen Islam Awareness Homepage. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  127. People and Sociaty of Morocco CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  128. africaglobal-sistercities.org africaglobal-sistercities.org. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  129. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  130. People and Society of Tunisia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  131. People and Society of Comoros CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  132. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  133. Sudan ([vanhentunut linkki]) UNDP. Arkistoitu . Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  134. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  135. Population by Religion (archived from the original on 2006-06-17) (englanniksi)
  136. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  137. People and Sociaty of Iraq CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  138. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  139. Niger, worldprayermap.co.uk (archived from the original, 2013-08-27 (englanniksi)
  140. Bbc.gov.bd, (englanniksi)
  141. The Association of Religion Data Archives - National Profiles thearda.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  142. Islam Question and Answer web.archive.org. 1997-2006.
  143. Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229.
  144. Juntunen, Martikainen & Sakaranaho 2008, s. 24–28.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Bhutto, Benazir: Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4314-5.
  • Cesari, Jocelyne (toim.): The Oxford Handbook of European Islam. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-960797-6. (englanniksi)
  • Hattstein, Markus: Islam: Uskonto ja kulttuuri. Suomentanut Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3.
  • Hjärpe, Jan: Islam. Oppi ja elämäntapa. Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7.
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2.
  • Kankkonen, Tom: Islam Euroopassa. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5073-2.
  • Kouros, Kristiina & ja Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3.
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3.
  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Hakapaino, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6.
  • Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-98-1.
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7.

Aiheesta muuallaMuokkaa