Avaa päävalikko

Islam

monoteistinen abrahamilainen uskonto

Islam (arab. الإسلام‎, al-ʾislām 'alistuminen'; vanha[1] nimitys muhamettilaisuus[2]) on monoteistinen abrahamilainen uskonto. Islamilaisen perimätiedon mukaan islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien pohjalta vuosien 610-632 välillä. Kirjaimellisesti islam tarkoittaa alistumista (Jumalalle).[3] Islamissa uskonnollisella lailla (šaria) on keskeinen merkitys: oikean uskon (ortodoksia) sijaan islamin keskiössä on oikein tekeminen (ortopraksia) tienä pelastukseen.[4][5]

Islaminuskoisten lukumääräksi on arvioitu 1,7 miljardia ihmistä vuonna 2014.[6] Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Muslimeista vain joka viides puhuu arabiaa äidinkielenään. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran.[7] Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa. Islam on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.[8] Kasvu johtuu väestönkasvusta islamilaisissa maissa, ei niinkään islamiin kääntymisestä.

Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen, joiden sisällä puolestaan on erilaisia koulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on ahmadiyyalaisia, ibadilaisia ja druuseja. Sufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta.[9]

Seuraavat tiedot ovat islamin suurimman suuntauksen sunnalaisuuden mukaisia ellei toisin mainita.

Sisällysluettelo

YleistäMuokkaa

 
Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin ristillä kristityille tai Daavidin tähdellä juutalaisille.

Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta, lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli "profeettojen sinetin" kautta. Koraani on islamin perinteisten tulkintojen mukaan kirjaimellisesti Allahin puhetta, ja sen katsotaan olleen olemassa jo ennen maailman luomista.

Juutalaisuus ja kristinusko ovat islamin näkökulmasta niin sanottuja ”kirjan uskontoja”, jotka ovat lähellä islamia. Niiden katsotaan edustavan vääristyneesti omien profeettojensa alkuperäisiä opetuksia, jotka todellisuudessa olivat islamia. Zarathustraa ei Koraanissa erikseen mainita, mutta islamissa on paljon yhtäläisyyksiä Persiassa 600-luvulla vallinneisiin uskontoihin, kuten zarathustralaisuuteen, manilaisuuteen ja parsilaisuuteen. Siitä esimerkkinä on islamiin sisältyvä oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan ylittäminen. [10] .[11]

 
Sana Allah (Jumala) arabiaksi.

Islamin mukaan ihmisen tulee alistua Jumalan lakiin, mitä kautta hän hankkii ansioita, joilla kuoleman ja viimeisen tuomion jälkeen voi päästä paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa helvetin tuli, jossa myös muslimien uskotaan voivan joutua sovittamaan pahat tekonsa ennen kuin ovat valmiita astumaan paratiisiin. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa, sillä Jumalan ylivertaisuuden takia Jumalan tahto ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa.[12] Tästä seuraavaa fatalismia kuvaa arabiankielinen lausahdus "inshallah" (jos Jumala suo).

Jumalan lain noudattaminen ei islamissa tarkoita omantunnon kuuntelemista kuten kristinuskossa, vaan kyse on ulkoisesta alistumisesta Jumalan tahtoon. Siihen yksilö voidaan myös pakottaa "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" periaatteen mukaisesti.[13] Islamiin ei siten sisälly sellaista moraalisten tunteiden kuuntelua kuin kristinuskoon. Sen sijaan muslimeja kiinnostaa Jumalan lain täsmällinen sisältö. Apua lain tulkintaan haetaan uskonoppineilta, islamilaisen maailman papeilta ja juristeilta. Muftin antama fatwa on oppinut selvitys, joka kuitenkin kertoo vain kulloisenkin uskonoppineen oman tulkinnan kysytystä asiasta. Islam ei ole samalla tavalla hierarkkinen uskonto kuin kristinusko, joten siinä auktoriteetin lähteinä eivät ole kirkolliset rakenteet vaan arvovaltaisiksi hyväksytyt tekstit sekä uskonoppineen henkilökohtainen karisma ja asiantuntemus.

Kristinuskosta islam eroaa myös sikäli, että uskonnollinen laki on perinteisesti tarkoittanut aina myös yhteiskunnallista tai valtiollista lakia.[14] Paavali kehotti kristittyjä alistumaan roomalaiseen (sekulaariin) lakiin (Kirje galatalaisille), ja kristityssä maailmassa oltiin jo ennen valistusta totuttu siihen, että valtiolliset lait ovat maallisia ja muuttuvia. Sharia sitä vastoin ymmärretään yleispäteväksi ja ikuiseksi laiksi, jota kaikkien tulisi noudattaa.[15] Tämä tekee islamista poliittisen liikkeen, mitä länsimaissa on ollut usein vaikea hahmottaa.

Yleisesti islamin ja kristinuskon eroa voidaan luonnehtia sanomalla, että verrattuna kristinuskoon islamissa korostuvat uskonnon harjoittamisen ulkoiset muodot. Islamin niin sanotuista viidesta pilarista neljä liittyy uskonnon harjoittamiseen (uskontunnustus, rukous, paasto ja pyhiinvaellus) ja vain yksi muihin ihmisiin (almuvero). Kristinuskon kymmenestä käskystä vastaavasti suurin osa koskee suhdetta muihin ihmisiin. Uskonnon harjoittaminen on islamissa korostuneen julkista siten, että esimerkiksi rukoilu tapahtuu suljetussa rivissä ja samassa tahdissa näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja ihonhoito on säänneltyä. Kristinuskon kanssa yhteistä ovat esimerkiksi Koraanin monet tekstikohdat, jotka lainaavat juutalaisten Vanhaa Testamenttia. Ne ovat luoneet vaikutelmaa kristinuskon ja islamin samankaltaisuudesta.

Melko yleinen näkemys on, että toisista abrahamilaisista uskonnosta islam muistuttaakin eniten juutalaisuutta, ja jopa Muhammedin ja Mooseksen elämäkerrat muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan.[16] Perinteisen juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen sunnansa seuraaminen antavat uskoville suuntaviivat. Molemmissa korostuu ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan antama laki. Juutalaisuudesta islam eroaa kuitenkin esimerkiksi sikäli, että se on kristinuskon tavoin universalistinen ja voimakkaasti käännytykseen ja uskonnon laajenentamiseen pyrkivä oppi. Sitä on klassisen katsannon mukaan pyritty laajentamaan esittämällä ei-islamilaisen alueen väestölle kutsu (da'wa) kääntyä islamiin, mutta jos kutsusta on kieltäydytty, on islamilaisen valtion päämiehellä katsottu olevan velvollisuus julistaa pyhä sota (jihad) aluetta vastaan.[17][18] Missä perinteinen kristinusko katsoo julistavansa evankeliumin kautta “uutta liittoa” koko maailmalle niin, että kaikki voivat pelastua (Matt. 24:14), ja missä halakha rajautuu juutalaisen kansan piiriin, klassisessa islamissa suorana tavoitteena on poliittis-lainsäädännöllinen valta, joka saavutetaan, kun Rauhan talo (Dar as-Salam) eli islamilainen kalifaatti kukistaa Sodan talon (Dar al-Harb) eli ei-islamilaisen maailman.[19] Tavoitteena ei ole niinkään ihmisten käännyttäminen islamiin (ortodoksia) kuin islamilaisen lain toimeenpano kaikkialla (ortopraksia). [20] [21][22]

Koska Koraani ei tarjoa kovin paljon lainsäädännöllistä sisältöä, islamin toiseksi ja käytännön laintulkinnan kannalta merkittävämmäksi lakilähteeksi on muodostunut profeetta Muhammedin sunna eli elämäntapa, joka on kirjattu paksuihin ”traditioihin” tai hadith -kokoelmiin sekä Muhammedin elämänkertoihin (sina). Nämä kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaisen uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Muhammedin suuren merkityksen takia islamin uskontunnustus onkin voitu tiivistää äärimmäisen lyhyeksi: "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on Hänen lähettiläänsä."

Islamilla voi katsoa olevan yhtymäkohtia myös ei-abrahamilaisiin uskontoihin. Jotkut tutkijat ovat löytäneet islamista jälkiä arabien pakanallisista uskomuksista.[23] Tunnetuin esimerkki on Mekka, joka oli alun perin pakanallinen pyhiinvaelluskohde. Ignas Goldziherin mukaan myös buddhalaisuus olisi saattanut vaikuttaneen islamiin pyhiinvaellukseen liittyvien käytäntöjen kautta.[24] Yhtäläisyydet muihin uskontoihin osoittavat, että syntyessään islam oli synkretistinen uskonto eli sellainen, joka imi vaikutteita naapureiltaan. Muslimit ovat kääntäneet nämä yhtäläisyydet toisinpäin ja toteavat, että muut uskonnot päinvastoin muistuttavat islamia. Syynä on se, että islam on kaikkein alkuperäisin uskonto. Myös muiden uskontojen profeetat ovat alunperin julistaneet juuri islamia, mutta heidän sanomansa on ajan kuluessa vääristynyt [23].[25] [26]

Koska islam on maailman toisiksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen, se on suurin uskonto lukuisissa valtioissa. Lisäksi monissa maissa, esimerkiksi Intiassa, Nigeriassa, Etiopiassa, Venäjällä ja kasvavassa määrin Länsi-Euroopasssa, on merkittävät muslimivähemmistöt. Islamin poliittisen luonteen takia sekulaarisia muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio on erotettu toisistaan, on melko vähän.[27] Esimerkiksi Turkki, Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria ovat kuitenkin sekulaarisia. Islam on sekä yhteisöllinen että yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä, ja nykyaikana vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Maallistuneemmissa maissa, kuten Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa, ja entisissä sosialistimaissa kuten Albaniassa tai Jugoslaviasta irtautuneissa valtioissa islamin asema on monilta osin samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa.lähde?

 
Muslimit mielenosoittajat Malediiveilla syyskuussa 2014.

Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet tai aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena niissä on pyhä sota eli jihad islamin levittämiseksi tai sotasaaliin hankkimiseksi (esim. Koraani, Suura 9:5). Moderneissa ja maltillisemmissa tulkinnoissa aseellinen jihad hyväksytään vain islamin puolustamiseksi. Sen rinnalle on tärkeämmäksi noussut niin sanottu suuri jihad eli rauhallinen henkinen kilvoittelu ihmisen sisäistä pahuutta vastaan.[28]

Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä.[29]

Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Tämän ohella usein viitataan islamin "kuuteen uskonkappaleeseen". Viittaus perustuu 1300-luvulla eläneen Shafi-koulukunnan uskonoppineen al-Misrin kirjaan Umdat al-Salik ("Matkasauva"). Siinä hän toteaa, että oikeaan uskoon kuuluivat seuraavat kuusi asiaa: 1) usko Jumalaan, 2) usko enkeleihin, 3) usko Jumalan lähettämiin kirjoihin, 4) usko profeettoihin ja sanansaattajiin, 5) usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen sekä 6) usko kohtaloon.[30] On kuitenkin huomattava, että muslimille pelastusta ei tuo uskominen näihin asioihin vaan sharia-lain seuraaminen eli oikein tekeminen. Tärkeimmät shariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin "viitenä pilarina".

Uskonnon lähteetMuokkaa

MuhammedMuokkaa

Pääartikkeli: Muhammed
 
Muhammedin yömatka Buraqin kyydissä.

Muhammedia koskevat tiedot perustuvat islamilaiseen perimätietoon, jota alettiin kirjata muistiin 800-luvulta alkaen. Kyse ei ole tieteellisestä historiankirjoituksesta vaan eräänlaisesta pyhimyshistoriasta, joka on osa itse islaminuskoa.[31] Ensimmäinen Muhammed-elämäkerta oli Ibn Hishamin (k. 833) kirjoittama Sirat Rasul Allah. Se perustuu 700-luvun puolivälissä laadittuun Ibn Ishaqin tekemään elämäkertaan, joka on hävinnyt.[32]

Perimätiedon mukaan Muhammed syntyi vuonna 570 Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella. Mekka oli vilkas mutta pienimuotoinen kaupan keskus, jossa sijaitsi Kaaban temppeli.[33] Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammedista tuli kauppias.[34] Hän avioitui 25-vuotiaana merkittävään mekkalaiseen sukuun kuuluneen ja varakkaan 40-vuotiaan Khadijan kanssa.[29] [35]Noin vuoden 610 tienoilla Mekan vuorten luolassa ollut Muhammed näki enkelin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksen. Muhammed ryhtyi julkiseen toimintaan noin vuonna 613.[36]

Muhammed ei tyytynyt pelkästään julistamaan omaa uskoaan, vaan alkoi myös moittia mekkalaisten jumalia, jolloin mekkalaiset suuttuivat.[29] Muhammedin tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui yöllä pakenemaan pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan. Pako (arab. هِجْرَة‎, hijra, suomeksi usein hidžra) tapahtui vuonna 622.[37] Tästä tapahtumasta muslimit katsovat islamilaisen ajanlaskun alkaneen. Medinassa profeetasta tuli myös valtiomies ja sotapäällikkö. Tällöin profeetta alkoi saada myös jumalanpalvelusta ja yhteiskuntajärjestystä koskevia ilmoituksia.[38] Muhammed aloitti sota- ja ryöstöretket pääasiassa Mekkaan sekä sieltä pohjoiseen suuntautuvia karavaaneja vastaan. Kolmen mekkalaisia vastaan käydyn sodan jälkeen Muhammed solmi aselevon vuonna 629.[29]

 
Profeetta Muhammed asettaa Kaaban mustaa kiveä. Maalaus vuodelta 1315.

Aselevon ehtojen mukaisesti muslimit suorittivat pyhiinvaelluksen Mekkaan. Seuraavana vuonna 630 he valtasivat kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa.[27] Muhammedin määräyksestä yksikään ei-muslimi ei saanut astua jalallaan Mekkaan; nykyisin tämä koskee myös Medinaa.[39] Profeetta Muhammed käski tuhota mekkalaisten palvomien jumalien patsaat, mutta jätti Kaaban rauhaan. Muhammed jäi Medinaan ja vahvisti uutta valtakuntaansa sekä kävi taisteluita niskuroivia heimoja vastaan. Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää sotaretkeä toisten alaisuudessa.[40] Muhammed kuoli vuonna 632 tarkemmin määrittelemättömään vaivaan maanantai-iltapäivänä Rabi-kuussa. Perimätieto eroaa siinä, mikä kuukauden maanantaista oli kyseessä. Vaihtelevan perimätiedon mukaan Muhammedin ikä hänen kuollessaan oli joko 60, 63 tai 65 vuotta.[41]

KoraaniMuokkaa

Pääartikkeli: Koraani
 
Koraani koottiin Muhammedin ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Islamilainen perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen.[42]

Perimätieto kertoo, että arkkienkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella. Muhammed ei itse koonnut Koraania kirjaksi, vaikka hänellä oli käytettävissään kirjoitustaitoinen sihteerin Zaid .[42] Muhammedia seurannut kalifi Abu Bakr määräsi Zaidin kokoamaan Koraanin sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut. Kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen. Kaikki Koraanit poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Kirjoitus oli aluksi konsonanttitekstiä. Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Teksti on kuitenkin jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin teksti on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, kaikkein yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen editio. Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on silti julkaistu mm. Saudi-Arabiassa.[43]

Koraani jakautuu 114 suuraan eli lukuun. Suurat jakautuvat vastaavasti jakeisiin. Koraanin suurat on järjestetty kutakuinkin pituuden mukaan, ja niiden ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että Koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja etuosassa olevat pidemmät suurat nuorimpia. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura, jossa on kaikkiaan 286 jaetta. Viimeinen, Ihmisten suura käsittää vain 6 jaetta. Koraanin pitemmät suurat eivät muodosta yhtäjaksoisia kertomuksia vaan ne koostuvat hyvinkin erilaisista katkelmista.[44][45]

 
Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin (arab. جنّة‎, janna) ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraanissa myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväistä Raamatun kertomusten kanssa. Lisäksi Medinan aikakauden suurissa alkaa esiintyä lainopillista julistusta liittyen esimerkiksi aviollisiin tai omaisuuden periytymistä koskeviin kysymyksiin. Medinan aikakauden kirjoituksista löytyy sotaa käsitteleviä ja uskonnon aseelliseen puolustamiseen ja levittämiseen kehottavia jakeita (esim. nk. Miekan jae, Koraani 9:5)[46]

Kaiken alku noudattelee Raamatusta tuttua kaavaa, jossa maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[47] Koraanin mukaan olevaiset olennot voidaan jakaa viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (džinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Jumala on selkeästi monoteistinen ja hänellä on 99 nimeä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana vastaavasti viettelee ihmisiä pahaan.[47]

SunnaMuokkaa

Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen seuraavaksi tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa tämä esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit.[48] Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Ratkaisu muistuttaa juutalaisuutta, jossa Mooseksen sunna on esikuvana halakha-lainsäädännölle.

Vaikka Muhammedin katsottiin kuolleen jo vuonna 632, häntä koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin vasta 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös valtavia kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista.[48] Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alusta löytyy joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah), jota myös shiialaiset pitävät luotettavana. Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi islamissa kehittyi jo varhain niiden aitoutta selvittämään pyrkivä hadith-tutkimus. Historiallis-kriittinen tutkimus on suhtautunut haditheihin epäluuloisesti, ja niissä nähdään mieluummin 800-lukujen oppikiistoja kuin aitoa 600-luvun alusta periytyvää aineistoa.[48] Joka tapauksessa hadithien tutkiminen ja ohjeiden hakeminen niistä on islaminuskon varsinaista ydintä.

Uskonnolliset velvollisuudetMuokkaa

Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus. Lain sisällön määrittelevät arvovaltaiset kirjoitukset, ensimmäisenä Koraani ja sen jälkeen arvostetut hadith-kokoelmat. Niiden tulkinnasta vastaa uskonnollinen papisto eli ulama. Toisin kuin kristinuskossa islamin piirissä tärkeimpiin uskonnollisiin teksteihin, kuten Koraaniin, suhtaudutaan ehdottoman kirjaimellisesti. Sen sijaan haditheissa on neuvotteluvaraa, sillä muftit ja imaamit voivat olla keskenään eri mieltä kunkin aitoudesta. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy myös kyseenalaisia haditheja.[49] Kun neuvoa kysytään muftilta, saadaan tavallisesti pitkä pohdinta, joka toisinaan päätyy vain todennäköiseen arvioon sekä toteamukseen, että "Allah tietää parhaiten".

Uskonnon pilaritMuokkaa

Sunni-muslimin tulee elämässään noudattaa viittä peruspilaria. Ne ilmoittavat sharian ydinsisällöt. Analyysi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim.[50]

  • Šahada eli uskontunnustus tarkoittaa islamin keskeisimmät uskonkappaleet sisältävää lausetta, jolla muslimi tunnustaa uskonsa. Uskontunnustus koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin monoteiseksi uskonnoksi ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: arab. لا إله إلا الله ومحمد رسول الله‎, lā ilāha illā-llāh wa-muḥammadun rasūlu-llāh, ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen arab. علي ولي الله‎, ‘Aliyyun walī-llāh, ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[51]
  • Salat eli rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.[52]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Paastoon kuuluu myös sisäinen puhdistautuminen pahoista ajatuksista.[53]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. [54]
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla. Pyhiinvaellukseen voi lisätä vapaaehtoisesti käynnin profeetta Muhammedin haudalla Medinassa. Pyhiinvaelluksen aikana noudatetaan säädettyjä tapoja, joihon kuuluu yhtenäinen pukeutuminen. Tapahtuma korostaa muslimien yhteenkuuluvuutta ja samanarvoisuutta Jumalan edessä.[55]

LakiMuokkaa

Pääartikkelit: Šaria ja Fiqh

Islamin lain eli šarian uskotaan olevan Jumalan määräämä ja sellaisena muuttumaton. Lakia tulkitsevat uskonnolliset tuomioistuimet, joiden tulkinnoista muodostuu fiqh eli inhimillinen tulkinta Jumalan laista. Klassisen islamin piirissä tietty määrä opillista erimielisyyttä on katsottu osaksi oikeaoppista traditiota, ja sunnalaisen islamin neljä klassista lainopillista koulukuntaa (fiqh) ovat kaikki osa islamilaista ortodoksiaa. Nämä ovat Hanafi, Maliki, Shafi'i ja Hanbali. Noin 75% niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle.[56] Shiialaisilla on oma lainopillinen traditionsa.[4]

Šarian lähteinä toimivat Koraani, hadithit, oppineiden konsensus (ijma) ja analogia (qiyas). Analogia tarkoittaa sunnan tarjoamien esimerkkien käyttöä, kun etsitään ratkaisua konkreettisiin lainopillisiin kysymyksiin. Konsensus merkitsee, että ratkaisu perustuu yksimielisyyteen. Näkemykset yksimielisyydestä kuitenkin vaihtelevat. Esimerkiksi hanbalistisen koulukunnan piirissä on katsottu, että periaate koskee vain ensimmäisen sukupolven muslimien eli "oikeaanjohdettujen kalifien" aikaa. Konsensuksella on voitu tarkoittaa myös arvossapidettyjen koulukuntien välistä yksimielisyyttä.[57] Niissä kysymyksissä, joissa yksimielisyyden katsotaan vallitsevan, laintulkinnan muuttaminen on mahdotonta.

Šarian piiriin kuuluu periaatteessa kaikki lainsäädäntö. Länsimaisista käytännöistä poiketen sen alue on erityisen laaja ja kattaa siviili- ja rikosoikeuden lisäksi muun muassa rituaalipuhtauteen ja yleiseen moraaliin liittyvät asiat Monet säädökset koskevat pieniä yksityisasioita, kuten sitä, kummalla jalalla käymälään kuuluu ensin mennä. Tavallisimmin jännitteitä islamin lain ja maallisen lain välillä syntyy perintö- ja perheoikeudessa.[58] Useissa islamilaisissa maissa käytössä olevat lapsiavioliitot perustuvat myös šariaan .[59]

JihadMuokkaa

Pääartikkeli: Jihad

Jihadilla tarkoitetaan Koraanissa ilmaistua "taistelua Jumalan tiellä", joka suomennetaan tavallisesti ilmaisulla "Pyhä sota". Arabiaksi sana tarkoittaa 'kamppailua' tai 'kilvoittelua'. Nimitystä käytetään nykyisin sekä muslimin aseellisesta taistelusta että sisäisestä, henkisestä kilvoittelusta.[60] Koraanin varhaisissa säkeissä jihadin käsitteeseen viitataan henkilökohtaisen hurskauden merkityksessä ja sinnikkyydessä, jolla islamia saarnattiin.[61] Muhammedin paettua Medinaan ja ryhdyttyä kristittyjä ja juutalaisia vastaan taistelevaksi sotilaskomentajaksi jihad-termin käyttö Koraanissa lisääntyi ja se sai etupäässä sotilaallisen merkityksen.[62][63] Klassisessa islamissa jihadilla on hadith-kirjallisuuteen nojaten tarkoitettu aina ensijaisesti väkivaltaista uskonsotaa,[64] jota sittemmin on kutsuttu myös pieneksi jihadiksi. Niin sanottu suuri jihad eli rauhanomainen sisäinen kilvoittelu ilmestyy islamiin 1100-luvulla filosofi al-Ghazalin kirjoituksissa.[65] Sen juuret ovat 800-luvun askeettisessa suufilaisuudessa, mutta oppi ei tuolloin päässyt mukaan islamin arvovaltaisiin hadith-kokoelmiin.[65] Al-Ghazali ei nähnyt suurta jihadia pienen jihadin vaihtoehtona, vaan liitti sen hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen islamilaiseen periaatteeseen. Vastaavasti ajatollah Khomeini näki henkisen jihadin valmentautumisena militanttiin jihadiin. Khomeini kirjoitti: "ilman sisäistä jihadia ulkoinen jihad on mahdoton".[65] Muhammedin elämäkerrasta noin kolme neljäsosaa on omistettu jihadille. Haditheista luotettavimpina pidetyistä Sahih al-Bukharin niistä haditheista, jotka viittaavat jihadiin, kaikki paitsi naisia koskevat käsittelevät aseellista jihadia.[66]

Henkisenä kamppailuna jihad on jokaisen muslimin velvollisuus, jotta pahuus ei saisi yliotetta.[60] Tässä taistelussa ovat aseina muslimien velvollisuudet: uskontunnustus, rukous, paasto, almut ja pyhiinvaellus.[67] Aseellinen jihad on sallittua perinteisen tulkinnan mukaan islamin puolustamiseksi tai islamin vahvistamiseksi ja levittämiseksi, ja sille on laadittu tarkat eettiset säännöt; esimerkiksi malikiittinen koulukunta kieltää naisten ja lasten tappamisen.[68] Heidät tuli sen sijaan ottaa orjina sotasaaliiksi. [69] Klassisessa islamissa maailma on jaettu islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb), joista jälkimmäinen tarkoittaa kaikkia niitä maita, jotka eivät ole kääntyneet islamiin vaikka kutsu (da'wa) on esitetty; hyökkäyssota islamin valtapiirin laajentamiseksi on oikeutettu jihadina, ja islamilaisen valtion päämiehen (kalifin) velvollisuutena tehtävänä on julistaa sota näitä alueita vastaan.[70] Rauhanomaisempaan islamtulkintaan sitoutuneet oppineet ovat esittäneet, että aseellinen jihad tulisi ymmärtää oikeutetuksi vain puolustussotana.[71][72] Historiallisesti islamilaisen valtion levittäminen niin arabien kuin turkkilaistenkin toimesta on kuitenkin ymmärretty aina jihadiksi. Esimerkiksi keskiajan Andalusiassa emiirin tai kalifin uskonnollisiin velvollisuuksiin kuului vuosittain järjestää yksi tai kaksi jihadistista sotaretkeä kristittyjä vastaan.[73] Jihadin sai julistaa vain kalifi.[74] Sisäisen jihadin merkitystä on alettu korostaa nykyaikana etenkin länsimaisessa keskustelussa.[15]

Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja. Heidän päämääränsä on islamilaisen valtion (viime kädessä globaalin kalifaatin) perustaminen. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa ja myös uskonnollisten kirjoitusten mukaista.[75] Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa.[76]

SuuntauksetMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
 
Islamin mystisen suuntauksen sufilaisuuden mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu kahteen pääryhmään: sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen. Valtaosa, 85–90 prosenttia, muslimeista on sunnalaisia.[77] Sunnalaisuus perustuu Koraanin lisäksi hadith-perimätietokokelmiin. Ne yhdessä muodostavat profeetta Muhammedin elämäntavan eli sunnaan, jonka oikeauskoiseen jäljittämiseen sunnalaisuus perustuu. Perinteisen näkemyksen mukaan jakautuminen sunnalaisiin ja šiialaisiin on perua profeetta Muhammedin seuraajaan liittyneestä kiistasta.[78]

Perinteisessä näkemyksessä sunnalaiset valitsivat yhteisellä sopimuksella ensimmäiseksi kalifiksi Abu Bakrin vuonna 632. Hänen kuoltuaan kalifiksi valittiin Umar vuonna 634 ja hänen jälkeensä kolmanneksi kalifiksi Uthman. Hänet murhattiin vuonna 656, jolloin Uhtmanin seuraajaksi valittiin Muhammedin serkku ja vävy Ali. Tarinan mukaan umaijadien Syyrian kuvernööri Mu'awiya kieltäytyi tunnustamasta Alin kalifiutta, joka johti Kamelitaisteluun vuonna 656 sekä seuraavana vuonna Siffinin taisteluun. Islamin kolmannen varhaisen suuntauksen kharidziitien kannattaja murhasi Alin vuonna 661. Šiialaisten näkemyksen mukaan Ali oli Muhammedin nimittämä seuraaja, joka syrjäytettiin kolmen ensimmäisen kalifin valinnassa. Maltillisemmat šiialaiset katsovat Alin itse väistyneen yhteisön eduksi. Jyrkemmän kannan mukaan kolmea ensimmäistä kalifia olivat vallananastajia.[79] Tarina perustuu suulliseen perimätietoon, joka kirjattiin muistiin 800-luvulla. Kuvernööri Muawija on ensimmäinen kalifi, jonka historiallisuudesta on varmaa näyttöä.[80]

Sunnalaisuudessa auktoriteetti kuuluu muuttumattomille kirjoituksille. Šiialaisuudessa vastaavasti auktoriteetti on elävä, Alin seuraaja, imaami. Šiialaisessa teologiassa kullekin ajalle on osoitettu imaami, vaikka tämä on joskus kätkeytynyt. Kummankin ryhmän korkein auktoriteetti on Koraani, mutta šiialaiset kieltävät sunnalaisten hadith-kokoelmat. Sen sijaan he ovat muodostaneet omat kommentaarit. Šiialaisuuden vahvin asema on Iranissa, missä se on ollut valtiouskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak.[77]

Näiden kahden pääsuuntauksen lisäksi islamin sisällä vaikuttaa sufilaisuus, joka korostaa uskonnon mystiikkaa. Se syntyi protestiliikkeenä jyrkkiä sääntöjä vastaan ja korosti sen sijaan rakkauden kautta syntyvää hengellistä yhteyttä Jumalaan. Sufilaisuutta esiintyy sekä sunnalaisuuden että šiialaisuuden piirissä ja se on järjestäynyt omiksi veljeskunniksi, tariqa-ryhmiksi.[77]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin historia
 
Moskeijat ovat yksi islamilaisen kulttuurin näyttävimmistä saavutuksista. Kuvassa suuri moskeija Banda Acehissa Indonesiassa.

Islamin pyhä historia kertoo, että Muhammed toimi eläessään niin maallisena kuin hengellisenäkin johtajana, mutta hänen kuoltuaan beduiiniheimot kapinoivat. He olivat sitoutuneet Muhammediin – eivät hänen seuraajaansa.[27] Muhammedin seuraajaksi eli kalifiksi äänestettiin hänen läheinen seuraajansa Abu Bakr, joka palautti kapinoivat heimot takaisin ruotuun ridda-sodissa. Tämän jälkeen muslimit lähtivät valloittamaan Arabian niemimaan ulkopuolisia alueita. Kerrotaan, että Muhammed ei ollut pakottanut ketään kääntymään islamiin. Valloitetut saivat pitää uskonsa ja tapansa, kunhan tunnustivat islamin ylivallan ja maksoivat veroa.[81] Kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Sadan vuoden kuluttua Muhammedin kuolemasta arabien perustama islamilainen valtio ulottui jo Atlantilta Keski-Aasiaan. Kyse oli arabieliitin hallitsemasta valtakunnasta, jossa asukkaiden enemmistö oli muita kuin muslimeja ja kansallisuudeltaan muita kuin arabeja.

Pyhän historian mukaan neljän oikeaan johdetun kalifin Rashidun-kalifaattia seurasi umaijadien dynastia (660-750). Kriittinen historiantutkimus tuntee varhaisista hallitsijoista kuitenkin vain Muawijan (660-680), josta on jäänyt arkeologisia todisteita.[82] Muawijaa seurasi mahdollisesti sisällissodan eli fitnan jälkeen Iranin Khorasanista tullut al-Malik (685-705). Vasta hänen kaudellaan sana Muhammed ilmestyy myös piirtokirjoituksiin.[83] Seuraavan sisällissodan jälkeen valtaan tulee lähes 500 vuotta kestänyt abbasidien dynastia (750-1258). Abbasidien aikana pääkaupungiksi vakiintuu Bagdad. Abbasidikalifien valtakunta alkoi nopeasti rapautua ja heistä itsestäänkin tuli pian turkkilaisen orja-armeijan marionetteja. Kalifaatin lopettavat viimein mongolit, jotka kuitenkin itse kääntyvät islamiin. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918).[84][85]

Arabien sotaretket etenivät 700-luvulla Marokosta Espanjan kautta keskiseen Ranskaan asti. Kuuluisaksi on tullut Poitiersin taistelu vuonna 732, jossa Karl Martell voitti arabit. Myöhemmin tätä on alettu pitää pienimuotoisena tapauksena, jonka merkitystä on liioiteltu Martellin omassa propagandassa. [73] Arabit valloittivat myös vähäksi aikaa Sisilian ja osia Etelä-Italiasta 900-luvulla. Idempänä Wienissä taisteltiin vielä 1529 Turkkilaisia vastaan, jonka jälkeen islam menetti lopullisesti jalansijansa Euroopassa.[86] Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kauko-Itään Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni myös Saharan eteläpuolelle.

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi.[87]

Islam ja politiikkaMuokkaa

Katso myös: Islamismi

Islam on yhtä aikaa sekä uskonto että poliittinen liike, sillä islamiin kuuluu ajatus Jumalan lakiin eli šariaan alistumisesta koko uskonnon ydinasiana. Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: "islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan".[88] Vaikka Muslimiveljeskunta edustaakin hyvin radikaalia suuntausta, kaikki islamin lakikoulukunnat ovat asiasta periaatteessa samaa mieltä. Käytännössä sharia on kuitenkin harvoin edes muslimienemmistöisissä maissa ainoa laki. Saudi-Arabian ja eräiden Persianlahden maiden oikeusjärjestelmä perustuu shariaan, mutta muissa arabimaissa käytössä on sekajärjestelmä, jossa sharia korkeintaan täydentää maallista oikeudenkäyttöä.[89] Shariatuomioistuimia on toisaalta ilmestynyt myös eräisiin länsimaihin käsittelemään rajatumpia aiheita kuten perheoikeutta.

VäestöMuokkaa

 
Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa CIA:n mukaan (lähde: CIA World Factbook 2004). Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä ja violetti Ibadi-enemmistöä (Oman).

lähde?

CIA World Factbook 2004:n mukaan islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Koko maailmassa arvioidaan olevan yli 1,3 miljardia muslimia. Noin 18 % muslimeista asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Eniten yhden maan sisällä muslimeita on kuitenkin Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä vastaa yli 15:tä prosenttia maailman muslimeista. Myös Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on merkittävät muslimiyhteisöt.lähde?

Eniten islaminuskoisia suhteessa maan koko väestöönMuokkaa

 
Islaminuskoisten määrä valtioittain (prosenteissa)

Islam SuomessaMuokkaa

Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla.[114] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia, mutta vuonna 2008 heitä oli arviolta yli 40 000 henkilöä.[115]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. p.. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. painos. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu p.. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa. Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.
  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.
  • Kosonen, Seppo S.: Jihad, islamin pyhä sota. Kuva ja sana, 2008. ISBN 978-951-585-194-9.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja.. Suomentanut Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.

ViitteetMuokkaa

  1. WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20156-1.
  2. {{https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/muhamettilaisuus muhamettilaisuus: tavallisemmin: islam, islamilaisuus,] Kielitoimiston sanakirja 2018
  3. Puranen, Asko: Suuret maailmanuskonnot, s. 85. WSOY, 1957.
  4. a b Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 59. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. (englanniksi)
  5. Lewis, B: The Middle East, s. 223. Phoenix Press, 1995. ISBN 1-84212-139-1. (englanniksi)
  6. Maailman uskonnot 2014: Uskonnollisuus kasvaa ja monimuotoisuus lisääntyy 14.3.2014. Suomen ev.lut.kirkko. Viitattu 16.12.2015.
  7. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 47–49. Basam Books, 2001 ISBN 952-9842-60-0
  8. CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years. Growth Rate Of Christianity & Islam
  9. John O. Voll, Kazuo Ohtsuka: Sufi Thought and Practice Oxfrod Islamic Studes Online. 2019. Oxford University Press. (englanniksi)
  10. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat-al-Salik), s. 813. amana publications, 1368/2017.
  11. Goldziher, I: ”Read anew: islam and parsism”, K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Amherst, New York: Prometheus Books, 1900/2013. (englanniksi)
  12. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 387−397. McLean, VA: Isaac Publishing, 2013. (englanniksi)
  13. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 69–70. McLean, VA: Isaac Publishing, 2013. (englanniksi)
  14. Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 159. Otava, 2004.
  15. a b Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 159. Otava, 2004.
  16. Ibn Warraq: The Origins of the Koran, s. 9–35. Amherst, New York: Prometheus Books, 1990. (englanniksi)
  17. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102.. Princeton University Press, Princeton, NJ, 1981.
  18. Hurgronje, Snouck: Mohammeanism: Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State, s. 59. Project Gutenberg, 1916 [2003].
  19. Kokkonen, I.: ”Cordoban marttyyrit”, Kirjassa: Uskontojen risteyksessä., s. 176. Gaudeamus, 2001.
  20. Hurgronje, Snouck: Mohammedanism; lectures on its origin, its religious and political growth and its present state, s. 60–63. archives.org, 1916 [2003]. (englanniksi)
  21. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton, NJ: Princeton University Press, 1981. (englanniksi)
  22. Hurgronje, Snouck: Mohammeanism: Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State, s. 59. Project Gutenberg, 1916 [2003]. (englanniksi)
  23. a b Hämeen-Anttila, J: Johdatus Koraaniin, s. 15. Gaudeamus, 2006.
  24. Goldziher, I: ”Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran”, M. Gross & K.-H. Ohlig (toim) Vom Koran zum Islam, s. 322–345. Berlin: Schiler, 1903/2009. (englanniksi)
  25. Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical traditions in contemporary perspective, s. 155. Minneapolis: Fortress Press, 2012. (englanniksi)
  26. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 14. Tammi, 1996.
  27. a b c Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 60–62.
  28. Ahmed Al-Dawoody: The Islamic Law of War: Justifications and Regulations, s. 80. Palgrave Macmillan, 2011. (englanniksi)
  29. a b c d Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  30. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik, s. 809-814. Beltsville, Maryland: Amana, 1368/2017.
  31. Ibn Warraq (toim.): The Quest for the Historical Muhammad. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  32. Ibn Warraq (toim,): ”Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey”, The Quest for the Historical Muhammad, s. 15–88. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  33. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 45–48.
  34. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 77–78
  35. Haeri, F: Islam, s. 21. Tammi, 1996. (englanniksi)
  36. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 51–53.
  37. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 56–57.
  38. Haeri: ', s. 26. .
  39. Sartola, s. 92.
  40. Ibn Hisham: ', s. 452. , 1999.
  41. al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The last years of the Prophet, s. 206-209. State University of New York Press, 1990.
  42. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 78–85.
  43. Ibn Warraq: ”Introduction”, Which Koran?, s. 45. Amherst, New York: Prometheus Books, 2011. (englanniksi)
  44. Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?”, Die Entstehung einer Weltreligion III, s. 434. Verlag Hans Schiler, 2014.
  45. Bell, R: ”Richard Bell: From Introduction to the Quran”, Ibn Warraq (toim). What the Koran really says?, s. 524–552. Amherst, New York: Prometheus Books, 1958/2002. (englanniksi)
  46. Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos. Basam Books, 2008.
  47. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 130–137.
  48. a b c Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 97–101.
  49. Haeri: ', s. 67. .
  50. Muslim ibn al-Hajjaj: Sunnah.com, Sahih Muslim Book 1, hadith 21 sunnah.com.
  51. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 110–111.
  52. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 120–127.
  53. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 32–33.
  54. Hämeen-Antttila: Islamin käsikirja, s. 128. Otava, 2012.
  55. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 33–34.
  56. Nuh Ha Mim Keller (toim.): Reliance of the Traveller. A Classical Manual of Islamic Sacred Law, s. vii. Beltsville, Maryland: amana publications, 1991/2017. (englanniksi)
  57. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 26–27.
  58. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 163–167.
  59. Hämeen-Anttila lapsimorsiamista: Perustuu islamin lakiin (Hämeen-Anttilan mukaan Irakissa suuniteltu laki, joka sallisi 9-vuotiaiden avioliitot, perustuu šiiamuslimien islamin lakiin, mutta saman tyyppisiä säädöksiä on myös sunnamuslimeilla.) 12.3.2014. MTV. Viitattu 13.3.2014.
  60. a b Hämeen-Anttila 2001, s. 38.
  61. Kosonen, s. 24.
  62. Kosonen, s. 44–46.
  63. Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad 2003. Fletcher School, Tufts University. Viitattu 17.8.2014. (englanniksi)
  64. Lewis, Bernard: The Political Language of Islam, s. 72. University of Chicago Press, 1991. (englanniksi)
  65. a b c Cook, D: Understanding jihad, s. 39. Berkeley: University of California Press, 2005. (englanniksi)
  66. al-Bukhari: Sunnah.com Sunnah.com. (englanniksi)
  67. Hämeen-Anttila 2004, s. 216.
  68. Holy war: The rules of Jihad 2009. BBC Religions. Viitattu 10.8.2014. (englanniksi)
  69. al-Malik: Muwatta, kirja 21 Sunnah.com. (englanniksi)
  70. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton, NJ: Princeton University Press, 1981. (englanniksi)
  71. Majid Khadduri: The Law of War and Peace, s. 36 a. . (englanniksi)
  72. Ahmed Al-Dawoody: The Islamic Law of War: Justifications and Regulations, s. 80. Palgrave Macmillan, 2011. (englanniksi)
  73. a b Collins, R: The Arab Conquest of Spain 710-797. Oxford: Blackwell, 1989. (englanniksi)
  74. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the traveller. Beltsville, Maryland: Amana Publications, 1368/1994. (englanniksi)
  75. Habeck, Mary: Knowing the Enemy: Jihadist Ideology and the War on Terror 15.2.2006. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 11.8.2014. (englanniksi)
  76. Frank Gardner: Jihadist groups around the world 19.6.2014. BBC News. Viitattu 11.8.2014. (englanniksi)
  77. a b c Uusien uskontojen käsikirja, s. 126–127.
  78. Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus, s. 242–245.
  79. Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus, s. 50–51.
  80. Nevo, Y.D. & Koren, J: Crossroads to Islam. The Origins of the Arab Religion and the Arab State, s. 135. Amherst, New York: Prometheus Books, 2003. (englanniksi)
  81. Sartola, s. 104–106.
  82. Popp, Volker: ”Islam’s “Hidden” Origin.”, The hidden origin of Islam, s. 38. Prometheus Books, 2010. englanti
  83. Hoyland, R. G.: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam., s. 694. The Darwin Press, 1997.
  84. Bennison, A. K: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. London: I.B. Tauris, 2011. (englanniksi)
  85. Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. (englanniksi)
  86. ”Islamista poliittinen uskonto”, Vuosi 80, s. 228. Malmö, Sweden: KG Bertmark Förlag, 1980. ISSN 0349-3660.
  87. Huntington, S.P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. Terra Cognita, 1996/2003.
  88. Islam Question and Answer web.archive.org. 1997-2006.
  89. Huusko, Jukka: Somalian oikeusministeri puolustaa maltillista sharia-lakia. (”Sharialla on Somaliassa laaja kannatus, sillä lähes kaikki ovat muslimeja”, Farah sanoo. ”Kansa uskoo, että sharia on oikea tie oikeuteen, tasa-arvoon ja monien ongelmien ratkaisemiseen.”) Helsingin Sanomat, 22.7.2009, s. A13. Helsinki:
  90. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World’s Muslim Population October 2009. Pew Research Center. (englanniksi)
  91. Maldives, South Asia win1040.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  92. People and Society of Mauritania CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  93. People and Society of Turkey CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  94. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  95. Csbsju.edu (englanniksi)
  96. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  97. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World's Muslim Population. {{{Julkaisija}}}. [vanhentunut linkki]
  98. Islam and Muslims in Yemen Islam Awareness Homepage. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  99. People and Sociaty of Morocco CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  100. africaglobal-sistercities.org africaglobal-sistercities.org. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  101. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  102. People and Society of Tunisia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  103. People and Society of Comoros CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  104. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  105. Sudan ([vanhentunut linkki]) UNDP. Arkistoitu . Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  106. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  107. Population by Religion (archived from the original on 2006-06-17) (englanniksi)
  108. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  109. People and Sociaty of Iraq CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  110. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  111. Niger, worldprayermap.co.uk (archived from the original, 2013-08-27 (englanniksi)
  112. Bbc.gov.bd, (englanniksi)
  113. The Association of Religion Data Archives - National Profiles thearda.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  114. Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229.
  115. Juntunen, Martikainen & Sakaranaho 2008, s. 24–28.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Bhutto, Benazir: Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4314-5.
  • Cesari, Jocelyne (toim.): The Oxford Handbook of European Islam. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-960797-6. (englanniksi)
  • Hattstein, Markus: Islam: Uskonto ja kulttuuri. Suomentanut Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3.
  • Hjärpe, Jan: Islam. Oppi ja elämäntapa. Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7.
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2.
  • Kankkonen, Tom: Islam Euroopassa. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5073-2.
  • Kouros, Kristiina & ja Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3.
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3.
  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Hakapaino, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6.
  • Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-98-1.
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7.

Aiheesta muuallaMuokkaa