Islam

monoteistinen abrahamilainen uskonto

Islam (arab. الإسلام‎, al-ʾislām 'alistuminen';[1][2] vanha nimitys muhamettilaisuus[3]) on monoteistinen, abrahamilainen uskonto. Islam on maailman toiseksi suurin uskonto, jolla on 1,6 miljardia kannattajaa.[4] Se jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, joista enemmistönä on sunnalaisuus (n. 90 %) ja vähemmistönä šiialaisuus (n. 10 %).[4] Keskinäinen luottamus suuntausten välillä on heikkoa, ja niiden väliset konfliktit tavallisia eräissä osissa islamilaista maailmaa.

YleiskatsausMuokkaa

Islamin ytimen ilmaisee sen lyhyt uskontunnustus (šahada), joka kuuluu: "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä". Uskontunnustuksen alkuosa ilmaisee uskoa yhteen Jumalaan, jolla ei ole vertaista. Loppuosa kertoo sen, että kaikki Jumalaa ja hänen tahtoaan koskeva tieto tulee samasta lähteestä, profeetta Muhammedilta. Šiiat lisäävät todistukseen sanat "ja todistan että Ali on Jumalan ystävä".[5]

Islaminuskon mukaan islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610–632. Islamin syntyä koskevat tarinat on kirjattu muistiin vasta 800-luvulla.[6][7] Niiden on siksi katsottu kertovan enemmänkin siitä, mitä muslimit 800-luvulla uskoivat tapahtuneen kuin siitä, mitä todella tapahtui.[8]

Muhammedin kautta saatu jumalallinen ilmoitus koostuu kahdesta osasta, yhtäältä ilmestyksistä ja toisaalta profeetan muista teoista ja puheista. Muslimit uskovat, että kaikki Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse. Kirja katsotaan kootun parikymmentä vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen hänen kumppaniensa kertomien muistitietojen pohjalta. Koraanin katsotaan olevan täysin virheetön selostus Muhammedin ilmestyksistä.[9] Länsimaissa Koraanin alkuperää on pidetty arvoituksellisena, sillä siihen löytyy viittauksia vasta 800-luvulta.[10] Koraanin alkuperäinen teksti on vanhaa, ja sitä pystytään lukemaan vain osittain epäselvien kirjoitusmerkkien takia.[11] Teos sisältää vain pienen osan siitä islamilaisesta teologiasta, joka vakiintui 800-luvulla. Valtaosa on Vanhan Testamentin kommentaaritekstejä ja uskonnollisia hymnejä. Koraani sisältää myös joitakin lakimääräyksiä.

Muhammedin katsotaan olleen ihmisenä synniltä suojattu (masum) ja erehtymätön.[12] Hänen tekojensa ja puheidensa kautta ihmiskunta sai tiedoksi islamin ydinsisällön eli Jumalan antaman ikuisen lain (šaria). Šariaa koskevia tietoja ei kirjoitettu heti muistiin, vaan ne kerrottiin suullisesti eteenpäin. Laki kirjattiin paperille kaksisataa vuotta sen antamisen jälkeen. Tärkein tietämys islamin varsinaisesta sisällöstä ja uskonnon harjoittamisen muodoista löytyy näistä 800-luvulla kootuista hadith -kokoelmista, etenkin "kuudesta kirjasta", joista arvovaltaisin[13] on Sahih al-Bukhari.[14] Pyhien kirjoitusten tulkinnassa muslimit kääntyvät uskonoppineiden puoleen, omia tulkintoja ei sallita.[15]

Suullinen perimätieto Jumalan laista on islamin olennaisin sisältö, sillä juutalaisuuden tapaan islam on lakiuskonto. Paratiisiin pääsee, jos oikeaa uskoa (ortodoksia) täydentää oikein tekeminen (ortopraksia).[16] [17] Hyvät teot ovat pääasiassa uskonnon harjoittamisen rituaaleja, kuten rukoilemista tai paastoa. Arvokkaimmat teot tunnetaan "islamin viitenä pilarina". Islamissa päähuomio kohdistuu Jumalan lakiin ja sen noudattamiseen, kun taas teologia on jäänyt toissijaiseksi. Sen ydin koottiin keskiajalla "kuudeksi uskonkappaleeksi".[18]

Islamilainen pyhä kirjallisuus on mahdollisesti Koraania lukuun ottamatta peräisin 800-luvulta abbasidien kalifaatista, missä islam aluksi oli arabivalloittajien uskonto. Islamilla on eniten yhtäläisyyksiä juutalaispainotteisen kristinuskon kanssa, mutta siitä on löydetty myös zarathustralaisia[19] ja buddhalaisia aineksia.[20] Kalifaatti oli jättiläisvaltio, jossa esiintyi rinnan useita uskontoja. Kesti pitkään ennen kuin asukkaiden enemmistö oli kääntynyt islamiin. Islam osoittautui elinvoimaiseksi uskonnoksi, joka levisi myös alkukotinsa eli arabimaailman ulkopuolelle Saharan ohi Afrikkaan sekä Keski- ja Etelä-Aasiaan. Islam syntyi paimentolaisyhteiskunnassa ja levisi samanlaisiin yhteiskuntiin sekä nomadien valloittamiin maanviljelyskulttuureihin. Uskontona se oli kehittynyt palvelemaan vapaiden paimentolaisyhteiskuntien ja niistä nousseiden klaanivaltioiden tarpeita. Islam ei kuitenkaan ole kyennyt sopeutumaan monimutkaisten modernien valtioiden vaatimuksiin, mikä näkyy esimerkiksi šarian ainoastaan rajallisessa käytössä myös muslimimaissa.[21]

Kuka on muslimi?Muokkaa

Maailmanuskontona islam on monimuotoinen ja sisältää erilaisia suuntauksia. Se, mitä islam on, määrittyy muiden uskontojen tavoin kolmella eri tasolla.[22] Ensimmäisen määrittelytason muodostaa se, mitkä tekstit hyväksytään pyhiksi. Tässä islamin suuntauksilla on vain vähän eroja. Esimerkiksi sunnien ja shiiojen hadith-kokoelmat ovat kuitenkin osittain erilaisia.

Toinen taso koskee pyhien tekstien lainopillista (fiqh) ja teologista (kalam) tulkintaa, ja siinä eroja on enemmän. Kolmannen tason muodostaa tavallisten ihmisten arkinen käytäntö. Tällä portaalla erot ovat kaikkein suurimmat ja näkyvät esimerkiksi Pew-tutkimuskeskuksen laajoissa asennekyselyissä.[23]

Viime aikojen näkyvin yritys määritellä islamin yhteistä sisältöä on Ammanin julistus, joka hyväksyttiin 9.11.2004 Jordanian pääkaupungissa.[24] Seuraavana vuonna sitä täydennettiin tarkentamalla "Ammanin julistuksen kolme kohtaa". Asiakirjan mukaan sellainen henkilö on muslimi, joka seuraa jotakin neljästä islamilaisen lain sunnikoulukunnasta (Hanafi, Maliki, Shafi`i tai Hanbali), kahdesta šiiakoulukunnasta (Ja`fari tai Zaydi) tai kuuluu Ibadi -koulukuntaan tai Thahiri -koulukuntaan. Lisäksi todetaan, että asharilaisuus, suufilaisuus tai salafismi eivät ole uskosta luopumista.[25]

Seuraavassa Islamia esitellään pääosin suurimman suuntauksen eli sunnalaisuuden pohjalta. Ammanin julistus korostaa, että suuntausten yhtäläisyydet ovat suurempia kuin niiden erot.[25]

 
Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin ristillä kristityille tai Daavidin tähdellä juutalaisille.

Uskonnon lähteetMuokkaa

Islamissa profeetta Muhammed on ainoa jumalallisen tiedon lähde. Uskotaan, että häneltä on peräisin kaikki tieto Jumalasta ja hänen tahdostaan. Muhammedin ihmiskunnalle välittämät tieto jakaantuu kahteen osaan. Ikuinen ja muuttumaton Koraani laskeutui alas Muhammedin saamien ilmestysten kautta, jotka kirjoitettiin muistiin parikymmentä vuotta profeetan kuoleman jälkeen. Valtaosa islamin tärkeimmästä sisällöstä saatiin Muhammedin muiden puheiden ja tekojen kautta, joista kertovat suullisesti välittyneet hadithit. Ne kirjoitettiin muistiin kaksisataa vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen ja kertovat, mikä oli Muhammedin elämäntapa eli sunna, johon šaria suurimmalta osin perustuu. Nämä kaksi lähdettä vastaavat symmetrisesti juutalaisuuden näkemyksiä siitä, että tieto Jumalasta ja hänen laistaan on peräisin toisaalta Mooseksen kirjoittamasta Toorasta ja toisaalta hänen suullisesti välittyneestä elämäntavastaan, sunnasta, josta koottiin Mišna.

MuhammedMuokkaa

Pääartikkeli: Muhammed

900-luvulla kirjoittaneen al-Tabarin mukaan Muhammed syntyi vuonna 567, 569 tai 572.[26] Vuosiluku 570 on kuitenkin vakiintunut Muhammedin syntymävuodeksi. Muhammed on islamin piirissä äärimmäisen kunnioitettu hahmo. Häneen ei koskaan edes viitata ilman mukaan liitettäviä siunausformuloita, kuten ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon Häntä” tai ”Rauha Hänelle”.

Muhammedista ei ole säilynyt aikalaistietoa, eikä liioin Koraani kerro Muhammedista oikeastaan mitään, ainakaan ilman Koraanin islamilaista tulkintaa. Varhaisimmat profeetta Muhammedia koskevat kertomukset löytyvät 800-luvulla kirjoitetuista islamilaisista teoksista, joista varhaisin on Ibn Hishamin (k. 833?) kirjoittama Sírat Rasúl Alláh (suom. Profeetta Muhammedin elämäkerta). Orientalisti Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan länsimainen tutkimus on varsinkin 2000-luvulla asettanut tämän aineiston kyseenalaiseksi.[27] Tämän takia "lukija joutuu pohjimmiltaan tekemään hyvin subjektiivisen valinnan, uskoako perinteiseen kuvaan vai ei."[28] Myös täysin uudenlaista kuvaa islamin varhaisvaiheista jopa ilman Muhammedia on ryhdytty hahmottelemaan.[29][30][31] Hämeen-Anttilan mukaan kuitenkin "nykytilanteelle ei ole niinkään merkityksellistä se, mitä todella tapahtui (wie es eigentlich gewesen), vaan se, mitä myöhemmin on uskottu tapahtuneen" .[32] Siitä Ibn Hishamin teos tarjoaa klassisen kuvauksen.

Muhammed Ibn Hishamin elämänkerrassaMuokkaa

 
Muhammedin yömatka ihmiskasvoisen hevosen, Buraqin kyydissä.

Ibn Hishamin kirjoittama Profeetta Muhammedin elämäkerta perustuu 700-luvun puolivälissä laadittuun Ibn Ishaqin tekemään elämäkertaan, joka on kuitenkin hävinnyt.[33] Ibn Ishaqin teosta on kuitenkin lainattu muissakin lähteissä, ja niiden avulla on ennallistettu joitakin Ibn Hishamin pois jättämiä kohtia.

Hisham kertoo Muhammedin syntyneen Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella Quraishin heimoon.[32] Mekka oli Hishamin mukaan ahdas ja köyhä kaupunki, mutta siellä sijaitsi arvostettu Kaaban temppeli, joka oli arabien pakanallisen pyhiinvaelluksen keskus.[34] Muhammedin syntymää edelsivät monet ihmeet, jotka todistivat hänen tulevasta suuruudestaan. Hisham kirjoittaa:

»'Kun hän kasvoi mieheksi, hän oli ylevyytensä ja jaloutensa ansiosta hyveellisin kansastaan, paras tavoiltaan, jaloin teoiltaan, paras naapurina, lempein, totuudenmukaisin, luotettavin ja kauimpana siveettömyydestä ja tavoista, jotka alentavat miehen. [35] »

Nuorukaisena Muhammed tunnettiin lempinimellä al-Amin eli "luotettava". Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammedista tuli kauppias. Hän avioitui naispuolisen leskeksi jääneen työnantajansa kanssa, joka oli hänen serkkunsa.[36] Kaikkiaan Jumalan lähettiläällä oli lopulta 13 vaimoa jalkavaimojen lisäksi. Islaminuskon mukaan Jumala teki hänen kohdallaan poikkeuksen neljän vaimon sääntöön. [37]

Noin vuoden 610 tienoilla eli suunnilleen 40-vuotiaana Muhammed näki unessa enkeli Gabrielin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksensä. Aluksi Muhammed kutsui ihmisiä uuteen uskoon vain salassa, mutta alkoi kolmen vuoden kuluttua levittää islamia julkisesti.[38][39] Muhammed teki myös ihmeitä ja muun muassa halkaisi kuun kahtia.[40] Muhammed ei tyytynyt pelkästään julistamaan uutta uskoa, vaan alkoi myös arvostella mekkalaisten jumalia, mistä mekkalaiset suuttuivat.[41] Profeetan tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui yöllä pakenemaan pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan, jonne hän oli jo saanut siirrettyä kannattajansa. Pako (arab. هِجْرَة‎, hijra tai hidžra[42]) tapahtui vuonna 622.[43] Muslimit katsovat islamilaisen ajanlaskun alkaneen tästä tapahtumasta, joka mytomorfisesti rinnastuu Mooseksen exodukseen Egyptistä.

Muhammed kannattajineen otti nopeasti vallan Medinassa ja perusti sinne umman eli uskovien yhteisön. Muhammed muuttuu nyt profeetasta myös maalliseksi vallankäyttäjäksi. Ibn Hisham varoittaa, että hän on karsinut Ibn Ishaqin selostusta ja jättänyt pois asioita, jotka ovat häpeällisiä kertoa.[44] Tästä huolimatta Ibn Hishamin kuvaus sisältää asioita, joista orientalisti Hans Jansenin mukaan Muhammed-elämäkerrat usein hienotunteisesti vaikenevat. Jansenin mukaan tarinoiden raaka sisältö viittaa siihen, että Muhammed-kertomusten alkuperäisinä kuulijoina eivät niinkään olleet herkkätunteiset teologian opiskelijat kuin sotilasleirien parkkiintuneet taistelijat. [45] Hisham kertoo, että Muhammed alkaa saaliin toivossa ryöstää kauppakaravaaneja, [46] on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa, [47] anastaa ottopoikansa vaimon (vrt. Koraani 33: 37–40)[48], kiduttaa ja tappaa vankeja, [49] järjestää murhapolton moskeijassa, [50] käskee tappaa häntä pilkanneet naiset, [51] ja järjestää Medinassa juutalaisten joukkomurhan. [52] Hisham kertoo, että Medinan joukkomurhaa seurannut sivullinen tokaisi: "Kautta Jumalan, tämäpä vasta uskonto!" – ja kääntyi islamiin.[53]

Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää toisten alaisuudessa.[54] Sota Mekkaa vastaan päättyi vuonna 630, jolloin Muhammed valtasi kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa. Profeetta tuhosi kädenliikkeellään mekkalaisten palvomien jumalien patsaat Kaaban ympärillä.[55] Muhammedin jäähyväissaarna on eräänlainen profeetan testamentti.[56]

Muhammedista kertovaa perimätietoa arvosteltiin jo varhain siitä, että tarinoita keksittiin tukemaan omia mielipiteitä.[57] Muhammedia koskeva perimätieto on karttunut vielä viime vuosinakin, kun Muhammedin jäähyväissaarnasta on esitetty uusia versioita, jotka paremmin vastaavat tämän päivän arvomaailmaa. [58][59] Muhammed kuoli kaksi vuotta Mekan valtauksen jälkeen vuonna 632 islamilaisten tietojen mukaan joko 60-, 63- tai 65-vuotiaana.[60]

KoraaniMuokkaa

Pääartikkeli: Koraani
 
Koraani uskotaan kootun Muhammedin ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli "profeettojen sinetin" kautta. Koraani on silti enemmän kuin Muhammedin saamat ilmestykset. Se on 800-luvulta alkaen ymmärretty kirjaksi, jota ei ole luotu, vaan joka on aina ollut olemassa ja on itsessään ihme. [61]

Islamilainen perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen.[62]

Enkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella.[63] Muhammed ei itse koonnut Koraania kirjaksi, vaikka hänellä oli käytettävissään kirjoitustaitoinen sihteerin Zaid .[62] Muhammedia seurannut kalifi Abu Bakr määräsi Zaidin kokoamaan Koraanin sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut. Seuraava kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen, sillä sanamuodoista oli syntynyt erimielisyyttä. Kaikki Koraanit poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Kirjoitus oli aluksi konsonanttitekstiä. Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Teksti on jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin teksti on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen editio.[64] Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on julkaistu mm. Saudi-Arabiassa.[65]

Koraani jakautuu 114 suuraan eli lukuun. Suurat jakautuvat jakeisiin. Suurat on järjestetty kutakuinkin pituuden mukaan, ja niiden ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että Koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja alussa olevat pidemmät suurat nuorimpia. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura, jossa on kaikkiaan 286 jaetta. Viimeinen, Ihmisten suura käsittää 6 jaetta. Suurat eivät muodosta yhtäjaksoisia kertomuksia vaan koostuvat yleensä lyhyistä katkelmista.[66][67][68]

 
Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanin sisällössä toistuvana teemana on yksijumalaisuuden painottaminen,[69] ja se, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin (arab. جنّة‎, janna) kun taas vääräuskoiset joutuvat helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraanissa myös annetaan yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Luomiskertomus noudattaa Raamatusta tuttua kaavaa, jossa maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[70] Koraanin mukaan olevaiset olennot voidaan jakaa viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (džinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Jumala on yksi ja hänellä on 99 nimeä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana taas viettelee ihmisiä pahaan.[70]

Koraanin lyhyet suurat ovat runomuotoista tekstiä tai uskonnollisia hymnejä, pidemmät on koottu proosakatkelmista. Ne sisältävät yleensä Mooseksen kirjoissa olevien kertomusten jossain määrin muuntuneita selostuksia. Yleisimmin mainittu profeetta onkin Mooses. Tavallista on asioiden kertautuminen, esimerkiksi profeetta Nooaa ja vedenpaisumusta käsitellään monta kertaa. Koraanissa on myös tekstejä, jotka eivät enää mahdu juutalaisuuden tai kristinuskon kehyksiin, vaan edustavat siitä poikkeavia ajatuksia. Näitä ovat lainopilliset ohjeet esimerkiksi avioliitosta tai perinnönjaosta. Sellaisia ovat myös pyhään sotaan kannustavat kohdat, kuten tunnettu "miekkajae" (9:5).[71] Richard Bellin mukaan Koraanin kertomusten perusyksikkö on lyhyt, temaattinen kertomus. Se alkaa usein puhuttelulla, kuten ”uskovaiset!”, jatkuu aiheen esittelyllä, ja päättyy ratkaisuun. Kokonaisuuden päättää johtopäätös, joka usein koskee Jumalaa: ”Jumala on Tietävä, Viisas” Pidemmät suurat on koottu tällaisista palasista ilman, että ne liittyisivät toisiinsa. [72]

Koraani on tapana jakaa varhaisimpiin Mekan aikakauden suuriin, jotka Muhammedin uskotaan vastaanottaneen toimiessaan Mekkassa, ja myöhempiin Medinan suuriin, jotka hänen uskotaan vastaanottaneen Medinassa. Hänen sanomansa keskittyi aluksi yksijumalaisuuden julistamiseen. Lisäksi Muhammedin sanoma sellaisena kuin se Koraanin Mekkan aikakauden suurissa paljastuu, korosti moraalista vastuuta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.[69] Medinan aikakauden suurista sitä vastoin alkaa löytyä enenevissä määrin konkreettisia muslimien elämää sääteleviä ohjeita (esim. ohjeet perinnön jaosta) ja myös sodankäyntiin (jihad) ja uskonnon levittämiseen kannustavia säkeitä.

SunnaMuokkaa

Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit.[73] Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Ratkaisu muistuttaa juutalaisuutta, jossa Mooseksen sunna on esikuvana halakha -lainsäädännölle.

Muhammedia koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös valtavia kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista.[73] Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alusta löytyy joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah eli kuusi kirjaa). Šiiat nojautuvat "puhdistettuun" profeetan sunnaan, joka löytyy kokoelmasta "Alin talonväki" (Ali Ahl al-Bayt)[74][75] He käyttävät "kuutta kirjaa" vain silloin, kun se on sopusoinnussa tämän kanssa, jolloin kuuden kirjan nimenä on Al-Sihah Al-Sittah ("luotettavat kuusi").[75]

Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi 800-luvun alkupuolella syntyi käytäntö, jossa hadithien luotettavuutta alettiin perustella niihin liittyvien kertojaketjujen eli isnadien avulla. Todistajaketjujen käytön aloitti al-Shafi'i vuoden 815 tienoissa. Se oli omaperäinen yritys vastata hadithien luotettavuuteen kohdistuneeseen arvosteluun.[76] Teorian mukaan perimätiedon välittäjät olivat opetelleet ulkoa paitsi itse tarinan, myös siihen liittyvän todistajaketjun. Esimerkiksi suura 80 alkaa sanoilla ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen”. Koraanin kuvaama kohtaaminen oli islamilaisen käsityksen mukaan todellinen ja tapahtui 600-luvun alkupuolella. Sille antoi selityksen imaami Malik ibn Anas noin 200 vuotta myöhemmin hadith-kokoelmassaan Muwatta. Hän kertoi, että Koraanin ”hän” on todellisuudessa Muhammed, kun taas sokea mies oli Abdullah ibn Umm Maktum.[77] Tiedon varmistaa Malikin antama todistajaketju: imaamille oli asian kertonut Yahua, joka oli kuullut sen Malikilta, joka oli kuullut sen Yahya ibn Saidilta. Said oli vuonna 820 kuollut orja, jonka tiedonantoja pidettiin luotettavina.[78]

Orientalisti Joseph Schacht osoitti, että kertojaketjut ulottuivat aluksi Muhammedin seuraajiin, mutta kasvoivat myöhemmin taaksepäin Muhammedin kumppaneihin ja lopulta häneen itseensä.[79] Imaami Shafi'i katsoi luotettavuuden vaativan, että isnad päättyy Muhammediin itseensä. Hänen vaikutuksestaan ketjut alkoivatkin pidentyä.

Islamin varhaisvaiheiden tutkimista on rajoittanut aikalaislähteiden puute. Nykyaikaan säilyneet islamilaiset lähteet kuvaavat satoja vuosia aikaisemmin esiintyneitä tapahtumia.[80] Lähteissä mahdollisesti esiintyvää aitoa ainesta on sen takia jopa mahdoton erottaa kirjoittamisajan poliittisten intressien synnyttämästä materiaalista. Myös jälkimmäinen on muokattu perimätiedon näköiseksi, mutta esittää historian sellaisena kuin sen olisi abbasidihallitsijoiden mielestä pitänyt olla, eikä sellaisena kuin se tapahtui. [73][81] Haditheihin liitetyt kertojaketjut eivät Joseph Schachtin mukaan liioin pelastaneet tilannetta. Hän katsoo osoittaneensa, että monet kaikkein luotettavimpina pidetyt ketjut ovat sepitettyjä.[82]

ŠariaMuokkaa

 
Sana Allah (Jumala) arabiaksi.
Pääartikkelit: Šaria ja Fiqh

Islamin ytimenä on tarkkaan varjellun monoteismin ohella šaria eli islamilainen laki. Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus. Siihen riittää ulkoinen käskyjen noudattaminen, mihin yksilö voidaan myös pakottaa "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" mukaisesti. [83] Se, mikä on moraalisesti "oikein" tai "väärin" määrittyy näin ollen sen mukaan, mikä on šarian mukaista tai sitä vastaan.[84]

Lain sisällön määrittelevät Koraani ja profeetan elämäntapa eli sunna, joka löytyy arvovaltaisista hadith-kokoelmista. Näiden lisäksi sharian lähteitä ovat yksimielisyys ja analogia.

Puhdasoppinen islam ei hyväksy muita lakeja kuin Jumalan lain, joka on ikuinen ja muuttumaton. [85] Tämä näkemys tekee ortodoksisesta islamista poliittisen liikkeen, joka pyrkii alistamaan viime kädessä koko ihmiskunnan Jumalan lain alaiseksi. Aktiivista toimintaa tavoitteen puolesta kutsutaan nimellä "islamismi". Käytännössä jokseenkin kaikki islamilaiset maat soveltavat myös maallista lainsäädäntöä, ja sharian soveltamisen alue on rajallinen.

Kun ihminen toimii Jumalan lain mukaisesti, hän hankkii ansioita, joilla voi päästä paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa viimeisellä tuomiolla helvetin tuli. Mikään ei silti ole varmaa, sillä Jumalan ylivertaisuuden takia hänen tahtonsa ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa. Huolimatta siitä, että Koraani puhuu ihmisille annetuista varoituksista ja ohjauksesta, jokaisen kohtalo on ennalta määrätty.[86] Islamiin kuuluvaa fatalismia kuvaa arabiankielinen lausahdus "in shä Allaah" (jos Jumala suo). Ilmaisu tulee Koraanista, joka lausuu: "Älä sano mistään 'teen sen huomenna' lisäämättä: 'Jos Jumala niin tahtoo'." (Koraani 8: 24).

Šaria kattaa siviili- ja rikosoikeuden lisäksi muun muassa rituaalipuhtauteen ja yleiseen moraaliin liittyvät asiat Monet säädökset koskevat pieniä yksityiskohtia, kuten kummalla jalalla käymälään kuuluu ensin astua. Ajatolla Khomeini onkin todennut, että "ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään." [87] Vastaavia pikkutarkkoja säädöksiä löytyy myös juutalaisesta laista. Tavallisimmin jännitteitä islamin lain ja maallisen lain välillä Euroopassa on syntynyt perintö- ja perheoikeudessa. Esimerkiksi lapsiavioliitot perustuvat šariaan ja Muhammedin antamaan esimerkkiin.

Koraani Jumalan lain lähteenäMuokkaa

Koraani on islamissa Jumalan sanaa sellaisenaan, ja sen katsotaan olleen olemassa Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Alkuperäinen kirja on kirjoitettu arabiaksi, ja käännökset ymmärretään sen takia vain tulkinnoiksi, joilta puuttuu alkuteoksen arvovalta.[88]

Oppi Koraanista ikuisena ja luomattomana Jumalan sanana syntyi 800-luvulla ja tuo mieleen Johanneksen evankeliumin säkeet "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala". Kristinuskossa Jeesus on Jumalan sanan inkarnaatio, islamissa Jumalan sana laskeutui alas Koraanina. Tämän takia on usein huomautettu (esim. Jaakko Hämeen-Anttila tai Heikki Räisänen), että Koraani rinnastuu oikeammin Kristukseen kuin Raamattuun. Raamatun lähin vastine islamissa olisivat hadith-kertomukset.[89]

Koraanin tulkinnasta käytetään nimitystä tafsír. Se tarkoittaa Koraanin sisällön selittämistä sanojen kielitieteellisen merkityksen sekä tekstin historiallisten yhteyksien ja teologisen sisällön pohjalta. Kirjaimellisen tulkinnan lisäksi Koraania on tulkittu vertauskuvallisesti, mistä käytetään nimitystä ta'wíl. Sitä on harrastettu lähinnä islamilaisen mystiikan ja suufilaisuuden piirissä.[90]

Koraani on arvovaltaisin sharian lähde. Kirjan sisältämä lainsäädännöllinen aines on kuitenkin vähäistä ja koskee lähinnä perhe-, rituaali- ja perintölainsäädäntöä. Sen takia tärkeimmäksi sharian lähteeksi on muodostunut sunna eli Muhammedin antama esimerkki, joka on kirjattu 800-luvulta alkaen tehtyihin hadith-kokoelmiin.[91]

Hadith -kokoelmatMuokkaa

Paksut hadith-kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaiset uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Šarian tärkein sisältö löytyy niistä.[92] Sunnalaisille muslimeille vakiintui 1100-luvulle mennessä kuusi arvovaltaista hadith-kokoelmaa, joista arvostetuimmat ovat al-Bukharin (k. 870) ja Muslimin (k. 865) kokoelmat. Eri kokoelmien sisällöt vaihtelevat, ja kertomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia myös saman kokoelman sisällä.[93]

Kuusi kanonisoitua sunni-kokoelmaa ovat yhteisnimitykseltään al-kutub as-sittah (“kuusi kirjaa”), joiden kokoajia kirjoineen olivat:[94]

  • al-Bukhārī (k. 870) – kokoelmana Sahih (eli "luotettava") al-Bukhari
  • Muslim ibn al-Ḥajjāj (k. 875) – kokoelmana Sahih Muslim
  • Abū Dāʾūd (k. 888) – kokoelmana Sunan (eli "sunna") Abu Dawud
  • at-Tīrmidhī (k. 892) – Jami at-tirmidhi
  • Ibn Mājāh (k. 886) – Sunan Ibn Majah
  • an-Nasāʾī (k. 915) – Sunan an-nasai

Näiden lisäksi on monia muitakin kokoelmia; varhaisin kaikista on Aḥmad ibn Ḥanbalin (k. 855) kokoama Musnad.[94][95] Maliki -koulukunnan oma kokoelma on nimeltään Muwatta Malik. Šiialaisille muslimeille on vastaavasti muodostunut neljä hadith-kokoelmaa, "neljä perustaa".

Yksimielisyyden (ijmá) ja analogian (qiyas) periaatteetMuokkaa

Kun riita-asiaa ratkotaan uskonnollisessa oikeudessa, tuomari (qadi) muodostaa siitä inhimillisen tulkinnan (fiqh). Tällöin hän järkeilee (ijtihad) islamilaisten lähteiden pohjalta ja luo oman mielipiteensä (ra'y). Tässä tuomarilla on apuna kaksi periaatetta. Hän kiinnittää huomiota oppineiden yksimielisyyteen (ijma) kustakin asiasta, mikä varmentaa tulkinnan luotettavuuden. Toiseksi hän päättelee analogian (qiyas) avulla, jos vastaan tulee täysin uusia asioita.[96][97]

Alun pitäen yksimielisyyden periaatetta käytettiin myös täydentämään sharian sisältöä tapauksissa, joissa Koraani tai profeetan sunna eivät tarjonneet vastauksia. Tämä on kuitenkin jäänyt historiaan.[98]

Analogia tarkoittaa täysin uusien tilanteiden rinnastamista sellaisiin, joista on shariassa on säädöksiä. Koraani tai sunna eivät esimerkiksi mainitse kokaiinia, koska huumetta ei tunnettu, mutta lainoppinut voi kieltää sen käytön vedoten analogiaan ja siihen, että päihdyttävän viinin nauttiminen on muslimeilta kiellettyä.[99]

LakikoulukunnatMuokkaa

Länsimaiseen ajatusmaailmaan tottuneen voi olla on vaikea hahmottaa islamilaisen lainkäytön monimuotoisuutta ja kirjavuutta. Islamissa on useita lainopillisia koulukuntia. Klassisen sunnalaisen islamin neljä tärkeintä koulukuntaa ovat Hanafi, Maliki, Shafi'i ja Hanbali.[100] Noin 75 prosenttia niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle. [101] Shiialaisilla on lisäksi oma lainopillinen perinteensä.[100]

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan sunnalaisten lakikoulukuntien väliset erot ovat silti suhteellisen vähäisiä eikä shiialainen koulukuntakaan eroa paljon muista.[102]

Ulama Jumalan lain tulkitsijanaMuokkaa

Tavallinen muslimi ei voi muodostaa omaa mielipidettä Koraanista tai Jumalan laista, sillä niiden tulkinnasta vastaa ainoastaan uskonnollinen papisto eli ulama, "viisaat miehet". Lain tulkintaa mutkistaa se, että papisto ei muodosta selkeää byrokraattista ja hierarkkista rakennetta. Ulaman jäseneksi hyväksytään yleensä epämuodollisten uskonnollisten opintojen jälkeen, ja henkilön arvovaltaan vaikuttavat hänen henkilökohtaiset kykynsä sekä oman yhteisön antama tuki.

Suurin osa muslimeista (90 %) kuuluu sunneihin, joilta puuttuu kokonaan papillinen hierarkia. Shiialaisuudessa uskonoppineet ovat järjestyneet vähän hierarkkisemmin.[103]

Sharian tulkitseminenMuokkaa

Sharian sisällöstä voi kysyä islamilaiselta uskonoppineelta, esimerkiksi imaamilta, joka johtaa rukouksia moskeijassa tai vielä varmemmin muftilta, joka on shariaan syvällisesti perehtynyt oppinut. Perinteisesti kysymyksiin vastataan perjantairukouksen jälkeen, missä lainoppineen avustajat keräävät paperilapulle kirjoitetut kysymykset. [104] Nykyisin on lisäksi perustettu fatwa -neuvostoja, joita toimii myös internetissä palvelemassa uskovia, joilla on kysyttävää. Kun vaikeasta asiasta neuvoa kysytään muftilta, saadaan pitkä kirjallinen lausunto, joka toisinaan päätyy vain todennäköiseen arvioon sekä toteamukseen, että "Allah tietää parhaiten".

Erikoinen piirre on, että muftin antama lainopillinen mielipide eli fatwa on vain hänen oma kantansa, mutta sen katsotaan silti aina edustavan pätevää tulkintaa shariasta. Mufti voi myös muuttaa mieltään ja antaa kaksi keskenään ristiriidassa olevaa fatwaa, jolloin molemmat ovat yhtä päteviä, ja uskova voi valita niiden välillä.[105]

Ongelmia uskonoppineille aiheuttaa se, että sharia-lain määräykset voivat olla ristiriitaisia jopa yksittäisen hadith-kokoelman sisällä. Lisäksi mielipide-eroja syntyy usein siitä, kuin vahvoiksi tai heikoiksi uskonoppineet arvioivat yksittäisiin haditheihin liittyvät todistajaketjut eli isnadit. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy "aina muutamia epäilyttäviä perimätietoja".[106] Sellaisia ei kuitenkaan voi ehdottaa poistettavaksi, koska 900-luvulta alkaen tapahtui järjen (ijtihad) porttien sulkeminen, jolloin lain sisältö vakiintui. [107] Professori Landau-Tasseron on todennut, että islamin pyhien kirjoitusten lukeminen ja tulkinta on pakosta valikoivaa, mistä tuloksena ovat loputtomat erimielisyydet ("endless quarrels") eri tulkintojen välillä. [108]

Tilanne ei silti anna lupaa huolimattomuuteen niiden asioiden suhteen, joista vallitsee yksimielisyys. Islamilaisen lain klassikkoteos Reliance of the Traveller määrää kuolemantuomion jokaisesta poikkeamasta, joka tapahtuu ydinsisältöjen kohdalla.[109]

Vaikka šaria on periaatteessa muuttumaton laki, PEW-tutkimuslaitoksen asennetutkimukset osoittavat, että tavalliset muslimit suhtautuvat hyvin valikoivasti sen noudattamiseen. Muslimien asenteet vaihtelevat etenkin eri maiden välillä. [110]

Islamin viisi pilariaMuokkaa

Islamilaisessa laissa korostuvat uskonnon harjoittamisen ulkoiset muodot eli rituaalit. Sunni-islamin "viidestä pilarista" neljä koskee niitä (uskontunnustus, rukous, paasto ja pyhiinvaellus) ja vain yksi ihmisen suhdetta muihin ihmisiin (almuvero). Rituaalit ovat korostuneen julkisia siten, että rukoilu tapahtuu mielellään yhdessä muiden kanssa, järjestyneessä rivimuodostelmassa, samassa tahdissa ja näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja kehonhoito on säänneltyä ihon karvoitusta myöten. [111] Rukousten näkyvyys ja muslimin ulkonäkö auttavat tunnistamaan toiset muslimit ja helpottavat keskinäistä valvontaa lakien noudattamisesta.

Šarian keskeisin sisältö ilmaistaan sunni-islamin viitenä pilarina. Shiialaisuudessa niitä on enemmän. Oppi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim.[46]

  • Šahada eli uskontunnustus tarkoittaa islamin keskeisimmät uskonkappaleet sisältävää lausetta, jolla muslimi tunnustaa uskonsa. Uskontunnustus koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin monoteiseksi uskonnoksi ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: arab. لا إله إلا الله ومحمد رسول الله‎, lā ilāha illā-llāh wa-muḥammadun rasūlu-llāh, ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen arab. علي ولي الله‎, ‘Aliyyun walī-llāh, ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[112]
  • Salat eli rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.[113]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Paaston rajaaminen valoisaan aikaan saattaa tulla islamiin kristillisten munkkien esikuvista (esim. Pyhän Benedictuksen luostarisääntö).[114] Paastoon kuuluu myös sisäinen puhdistautuminen pahoista ajatuksista.[115]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. [116]
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla. Pyhiinvaellukseen voi lisätä vapaaehtoisesti käynnin profeetta Muhammedin haudalla Medinassa. Pyhiinvaelluksen aikana noudatetaan säädettyjä tapoja, joihin kuuluu yhtenäinen pukeutuminen. Tapahtuma korostaa muslimien yhteenkuuluvuutta ja samanarvoisuutta Jumalan edessä.[117]

Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminenMuokkaa

Šariaan kuuluu Koraanissa (3:104, myös 2:256) mainittu hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen.[118] Se tarkoittaa, että kuka tahansa, joka näkee vääryyden tapahtuvan, ottaa asiakseen korjata sen. Islamilaisen lain klassinen käsikirja Reliance of the Traveller kertoo, että tämä periaate on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi.[118]

Väliintulossa on kahdeksan tasoa.[119] Ensimmäinen on rikkomuksen luotettava todentaminen. Toinen aste on, että rikkeen tekijälle kerrotaan teon vääryys. Kolmas aste on varoittaa tekijää Jumalan rangaistuksesta. Neljännellä asteella rikkeen tekijää moititaan voimakkain sanoin. Viides aste on käsiksi käyminen esimerkiksi rikkomalla luvattomat musiikki-instrumentit tai kaatamalla viini maahan. Kuudes aste on uhkaaminen ja pelottelu väkivallalla. Seitsemäs aste on lyöminen ja potkiminen. Kahdeksannella asteella turvaudutaan aseisiin ja voidaan hankkia kumppaneita apuun väärintekijää vastaan. Tällä asteella kuolonuhreilta ei aina voi välttyä.[119]

Šarialain mukaan muslimi, joka kieltää jonkin viidestä uskon pilarista tai kieltää jonkin muun asian, josta vallitsee yksimielisyys uskonoppineiden keskuudessa, on vääräuskoinen (kafir), ja hänet tulee teloittaa.[120] Muun muassa Muhammedin pilkkaamisesta šaria langettaa kuolemantuomion, jonka voi panna toimeen kuka tahansa muslimi. Tästä on esimerkkinä ajatollah Khomeinin vuonna 1989 antama fatwa Salman Rushdien surmaamisesta.

Muslimien harjoittama kunniaväkivalta on hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen soveltamista. Ilmiö on levinnyt siirtolaisuuden myötä myös Eurooppaan, jossa se on herättänyt kielteistä huomiota. Suomessa sitä ei kuitenkaan normaalisti ole tulkittu asiana, joka liittyisi juuri uskontoon. [121][122][123]. Kunniaväkivalta on mieluummin yhdistetty erääksi sukupuolittuneen väkivallan muodoksi,[124] ja saatetaan jopa torjua sen mahdollinen yhteys islaminuskoon. [125][126]

 
Muslimit mielenosoittajat Malediiveilla syyskuussa 2014.

JihadMuokkaa

Pääartikkeli: Jihad

Paljon keskustelua on herättänyt se, onko islam sodan vai rauhan uskonto. Klassisen islamin kannalta asia on selvä. 800-luvulla kehittyi islamin klassinen valtioteoria ja oppi kalifaatista. Sen mukaan islamilaisen yhteisön eli umman velvollisuus oli kalifin (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko hyvällä tai pahalla niin, että šaria lopulta vallitsee kaikkialla. [127][128][129]

Patricia Cronen mukaan jihad oli sotaa, jonka ainoaksi syyksi riitti uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomat oli alistettava muslimien herruuteen, jolloin he saattoivat yleensä valita joko kääntymisen islamiin tai suojellun eli dhimmi-aseman välillä.[130] Islamilainen valtioteoria jakoi maailman islamin tai rauhan alueeseen (Dár al-islám, Dár as-Salám) ja sodan alueeseen (Dár al-Harb).[131] Islam rauhan uskontona tarkoittaa, että muslimit tarpeellista väkivaltaa käyttäen kukistavat ”sodan alueen”.[132] Rauha tulee, kun uskottomat on alistettu, ja he maksavat veroa muslimeille.[133] Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb tiivisti asian seuraavasti: ”Kyllä, se on rauhan uskonto, mutta siinä mielessä, että islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan.” [134] Metafora islamista rauhan alueena näkyi siinä, että kalifaatin pääkaupunki Bagdad tunnettiin satojen vuosien ajan vain nimellä Madinat al-Salam eli ”Rauhan kaupunki”.[135]

Jihad alkoi kehotuksella (da'wa) alistua islamin herruuteen, mikä tarkoitti ehdotonta antautumista.[136]. Muslimiherruuteen jääneiden toisuskoisten asema määriteltiin dhimmi -järjestelmän mukaisesti. Dhimmien oikeudet olivat rajoitettuja, ja he joutuivat maksamaan jizya -veroa, joka useimpien lakikoulukuntien mukaan piti periä dhimmiä nöyryyttäen, kuten Koraanissa (9:29) säädetään.[137] Kääntyminen islamiin oli kuitenkin vapaaehtoista eikä islamissa edes tunneta kristillisen lähetystyön kaltaista toimintaa.[138]

Ibn Hishamin laatimasta Muhammedin ensimmäisestä elämäkerrasta 800-luvun alussa noin kolme neljäsosaa on omistettu profeetan sotaretkille.[139] Se osoitti jihadin suurta merkitystä varhaisessa islamissa, jossa sen tuloksena nähtiin islamilaisen suurvallan nopea syntyminen. [140]

Suurempi jihadMuokkaa

Jo 800-luvun hadith-kokoelmissa jihadista puhutaan myös vertauskuvallisena henkisenä kamppailuna. Monissa haditheissa todetaan, että naisten jihad on pyhiinvaellus.[141] Niissä ei kuitenkaan esiinny käsitettä "suurempi jihad" eikä pidetä sitä ensisijaisena. Mystiikkaa korostavan suufilaisuuden piirissä kehittyi 1000-luvulla oppi, jonka mukaan "sisäinen jihad" eli henkinen kilvoittelu oli "suurempaa jihadia" (jihad al-akbar), ja aseellinen jihad oli siihen nähden toissijaista "pienempää jihadia".[142][143][144] Islaminuskoon "suuri jihad" astui kuitenkin toden teolla vasta 1100-luvulla ja silloin kuuluisan suufilaisen al-Ghazalin kirjoituksissa.[145] Al-Ghazali ei esittänyt suurta jihadia pienen jihadin korvikkeena, vaan liitti sen hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen islamilaiseen periaatteeseen. Ghazali myös esitti henkisestä kamppailusta esimerkkinä jihadistin, joka oman henkensä uhraten aiheuttaa vastustajalle tappioita. Islamilaiset terroristit ovatkin vedonneet al-Ghazaliin. [146]

Suurempaa jihadia on puolustettu hadithilla, jonka mukaan Muhammedin sanoi: "olemme palanneet vähäisemmästä jihadista (al-jihad al-asghar) suurempaa jihadiin (al-jihad al-akbar)." Kun häneltä kysyttiin, mikä on suurempi jihad? hän vastasi, että "se on kamppailu itseään vastaan".[147] Tätä hadithia tai muitakaan lauselmia suuren jihadin puolesta ei kuitenkaan löydy arvovaltaisista kokoelmista, kuten Kutub al-Sittah, vaan on mentävä sananparsiin ja askeetikkojen kirjoituksiin.[148] Toiset uskonoppineet ovat arvostelleet mainittua hadithia "heikoksi" (daif)[149][150] tai jopa väärennetyksi. [151] Tilanne on tavanomainen islamissa. Professori Landau-Tasseron toteaa, että Pyhien kirjoitusten tulkinta on valikoivaa, ja hadithit ristiriitaisia. Ne heijastavat muslimien erimielisyyksiä ja ajan myötä tapahtunutta kehitystä. Tuloksena on joukko vaihtoehtoisia näkemyksiä sekä loputtomat riidat, kun jokainen väittää olevansa oikeassa.[152]

Länsimaiset lähteet usein korostavat, että jihad tarkoittaa alun perin väkivallatonta itsensä kehittämistä ja ainoastaan harvinaisena poikkeuksena sotaa ja silloinkin vain puolustussotaa.[153][154] Jihad -kirjallisuutta tutkinut historioitsija David Cook ei allekirjoita väitettä. Hänen mukaansa klassinen islamilainen kirjallisuus sisältää satoja teoksia sotaisesta jihadista, kun taas rauhallisemmasta hän on löytänyt vain yhden kirjan, ajatollah Khomeinin kirjoittaman teoksen Jihade akbar eli ”Suurempi jihad.” [155]

Tavallisen muslimin elämässä jihad kuitenkin nykyisin tarkoittaa lähinnä itsensä kehittämistä.[156] Tämä henkinen kilvoittelu on jokaisen muslimin velvollisuus ja sisältää ajatuksen Jumalan lakiin alistumisesta ja šarian tarkasta noudattamisesta.[157] Al-Ghazalin hengessä tämä voi joillekin tarkoittaa myös terrorismia.[146] Nykyisin uskonoppineiden mielipiteet jihadin suhteen vaihtelevat pelkän puolustussodan hyväksymisestä jopa terrorin hyväksymiseen. Prof. Landau-Tasseronin mukaan nämä äärimmäisetkin näkökannat mahtuvat islamin monimuotoisuuteen, eikä kumpaakaan kantaa voi pitää ei-islamilaisena.[152]

Islamilainen teologiaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin uskonkappaleet

Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin "kuusi uskonkappaletta". Ilmaus löytyy jo 1300-luvulla eläneen Shafi'i-koulukunnan uskonoppineen al-Misrin kirjasta Reliance of the Traveller. Kirja toteaa, että oikeaan uskoon kuuluivat seuraavat kuusi asiaa: 1) usko Jumalaan, 2) usko enkeleihin, 3) usko Jumalan lähettämiin kirjoihin, 4) usko profeettoihin ja sanansaattajiin, 5) usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen sekä 6) usko kohtaloon.[158] Tämä jaottelu on edelleen islamilaisen teologian pohjana. Teologiset asiat ovat kuitenkin islamissa toissijaisia verrattuna šariaan ja sitä koskevaan keskusteluun.

Muslimille pelastusta ei tuo niinkään oikea usko, kuten kristinuskossa, vaan šaria-lain seuraaminen eli oikein tekeminen. Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin "viitenä pilarina".

Islam klaaniuskontonaMuokkaa

Islamin erityispiirteitä on pyritty ymmärtämään siltä pohjalta, että se on uskonto, joka syntyi klaaniyhteiskunnassa.[21] Klaaniyhteiskunnassa ei ole vakiintunutta keskusvaltaa, jolle kuuluu yksinoikeus väkivaltaan. Sen sijaan ihmiset ovat järjestäytyneet perheiksi, suvuiksi, klaaneiksi ja heimoiksi, jotka itse vastaavat turvallisuudestaan. Klaaniyhteiskunnat ovat kaikkialla olleet alkuperäinen sosiaalisen järjestäytymisen muoto. Ne ovat jatkaneet elämäänsä myös valtiorakenteiden sisällä, missä paimentolaiselinkeinoa harjoittavat väestöt ovat liikkuvuutensa avulla paenneet verotusta ja pyrkineet itse hoitamaan omat asiansa. Eurooppaa reunustavat edelleen klaaniyhteisöt Marokosta Keski-Aasiaan. [159] Lähi-idän islamilainen valtio keskiajalla oli klaanirakenteesta noussut muodostuma, jossa ylivallan oli anastanut yksi klaani, ensin umaijdit, sitten abbasidit. Klaanirakenteesta nousseet valtiot olivat rosvovaltioita, jotka olivat aina epävakaita, koska muut yrittivät jatkuvasti kaataa ne.[21]

Islam kehittyi tällaisen valtiorakenteen virallisen valtionuskontona ja muokkautui palvelemaan klaanivaltion ja sen alapuolella olevan klaaniyhteiskunnan tarpeita. Tämän liitoksen takia islam poikkeaa niin selvästi roomalaisen lain suojissa syntyneestä kristinuskosta, vaikka molemmilla onkin paljon yhtäläisyyksiä. Islamin yhteyksiä klaaniyhteiskuntaan ja sen tarpeisiin on analysoitu seuraavasti.[21]

  • Abbasidit esiintyivät uskontonsa avulla metaforisesti superklaanina, jossa kalifi oli Muhammedin sukulainen ja siksi oikeutettu valtaan. Klaaniyhteisöissä oikeus valtaan perustellaan juuri sukulaisuuden avulla.[21]
  • Islamilainen etiikka ei ole yleismaailmallista vaan klaanimoraalia. Universaalien periaatteiden asemesta veljiä keskenään ovat vain muslimit, kun taas suhtautumista muihin koskevat eri säännöt. [21]
  • Islamilaisen valtion alaisuuteen joutuneet uskottomat saivat jatkaa elämää valtiossa toisen luokan kansalaisina eli suojeltuina dhimmeinä. Dhimmejä koskeva järjestelmä kehittyi paimetnolaisheimojen järjestelmästä, jossa päällikkö saattoi ottaa "suojelukseensa" oman klaanin ulkopuolisia henkilöitä. Tällöin nämä saivat elää muiden keskuudessa, mutta heitä ei epäluotettavina kelpuutettu yhteisön aidoiksi jäseniksi. [160]
  • Verotus on paimentolaisten kammoksuma asia eikä islamilainen klaanivaltio voinutkaan verottaa islamilaisia alamaisiaan. Verosta tehtiin sen takia uskonnollinen velvollisuus, almuvero, joka on yksi islamin viidestä pilarista. Oikeus päättää verotulojen käytöstä jäi paikallisyhteisölle. Klaanivaltio hankki tulonsa ryöstämällä ja verottamalla valtavaa dhimmiväestöä.[21]
  • Islamilaisesta klaanivaltiosta puuttuvat välittävät rakenteet, kuten lakiin perustuva byrokratia aivan kuten paimentolaisyhteiskunnista yleensäkin. Niiden tilalla on papiston valvoma ikuinen Jumalan laki ja väestön oman käden oikeus.[21]
  • Klaaniyhteiskunta koostuu hierarkkisista yhteenliittymisen tasoista (perhe, suku...), jotka muodostavat porrasteisen liittosuhteiden verkoston suojaksi samalla tasolla tapahtuvia hyökkäyksiä vastaan. Islam valtionuskontona jäljitteli tätä rakennetta, missä se muodost kaikkein ylimmän liittosuhteiden tason vastustajanaan vääräuskoiset. Tällä tavoin abbasidihallinto käytti klaanikulttuurille tuttuja lojaalisuusvaatimuksia keinona mobilisoida väestöä omiin sotiinsa.[161] Pyhä sota uskottomia vastaan oli kalifin velvollisuus, mikä muistuttaa paimentolaisyhteiskuntien ikuisia kärhämiä toisiaan vastaan ylimmän järjestysvallan puuttuessa.
  • Velvollisuus puolustaa omaa ryhmää on klaaniyhteisössä ehdoton, koska järjestelmän uskottavuus perustuu siihen. Islamissa omasta "klaanista" eli islamista luopuminen rangaistaan samoin kuolemantuomiolla.[21]
  • Klaaniyhteisöille on tyypillistä sotaisuus ja väkivalta. Se johtuu siitä, että jokainen mies joutuu esivallan puuttuessa itse puolustamaan oikeuksiaan ellei halua tulla poljetuksi jalkoihin.[162] Oman käden oikeus ilmenee islamilaisessa periaatteessa "hyvään kehottamisesta ja pahan kieltämisestä". Se antaa luvan väkivaltaan ja jopa surmaamiseen, jos sääntöjen rikkojat pitää saada kuriin.[21]
  • Islamilainen salat muistuttaa armeijan sulkeisharjoituksia: miehet rukoilevat rivistöinä suorittaen tahdissa samoja liikkeitä. He pukeutuvat šarian määräämään univormuun. Myös parran ja viiksien tulee olla ohjesäännön mukaan leikattuja.[21]
  • Paimentolaisyhteisöjen kulttuuriin kuuluu riippumattomuus hallitusvallasta ja ylpeä itsenäisyys. Islam oli keino luoda heimosolidaarisuuden rajat ylittävää yhteisyyttä väestöön, joka ei ollut lainkaan siihen taipuvaista. Tähän tarvittiin järeitä keinoja, jotka löydettiin kristillisestä luostarilaitoksesta: uskonnollinen pukeutuminen jokaisen velvollisuudeksi, luostareiden hetkijumalanpalvelukset (kuusi vuorokaudessa) jokaisen muslimin velvollisuudeksi (viisi päivässä), luostareiden ankara pääsiäispaasto kaikkien velvollisuudeksi vieläpä kovennettuna eli ilman vettä. [21] Näissä ohjeissa ei ollut enää kyse paimentolaiskulttuurin omista tarpeista vaan islamilaisen klaanivaltion tarpeesta luoda väestössä sitoutumista islamiin ja sitä kautta kalifiin.
  • Paimentolaisyhteiskuntien arvostama itsenäisyys ulkopuolisista auktoriteeteista näkyy siinä, että islamissa oli mahdotonta luoda hierarkiaan perustuvaa kirkkoa. Yksimielisyyden periaate (ijma) on islamin peruskiviä, mutta todellisuudessa ainakin pienemmistä asioista vallitsee jatkuva erimielisyys. Sitä sovitellaan oivalluksella, jonka mukaan jokainen mufti on oikeutettu sitovasti tulkitsemaan islamia ja kaikki tulkinnat ovat oikeita vaikka ne olisivat ristiriidassa keskenään. [21]
  • Islamilaiset avioliittokäytännöt, kuten monivaimoisuus ja lapsiavioliitot palvelevat perheiden ja sukujen tarvetta suureen päälukuun, joka on klaaniyhteiskunnissa takuu suuremmasta turvallisuudesta riitatilanteissa. Sama tavoite on serkusavioliitoilla, joiden ansiosta avioliitossa syntyneet lapset jäävät omaan sukuun.[21]
  • On myös ehdotettu, että sianlihan kielto islamissa voisi johtua siitä, että sianhoito sopii paikalleen asettuneeseen maanviljelykulttuuriin mutta ei liikkuvaan paimentolaiskulttuuriin.[21]

Islamin leviäminen kauas sen alkuperäisten rajojen ulkopuolelle voisi selittyä sillä, että se tarjosi vastauksia paimentolaiskulttuureiden ja niiden perustalle rakentuneiden klaanivaltioiden tarpeisiin. [21] Orientalisi Joseph Schacht totesi, että islamilainen laki heijasti varhaisen abbasidivaltakunnan sosiaalisia ja taloudellisia tarpeita, mutta on joutunut yhä enemmän ristiitaan valtion ja yhteiskunnan myöhemmän kehityksen kanssa.[163] Tämä näkyy siinä, että islamilainen šaria ei käytännössä ole ainoa laki edes missään islamilaisessa valtiossa muuten kuin korkeintaan symbolisesti.

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin historia
 
Moskeijat ovat yksi islamilaisen kulttuurin näyttävimmistä saavutuksista. Kuvassa suuri moskeija Banda Acehissa Indonesiassa.

Islamin esihistoria 600- ja 700-luvuillaMuokkaa

Islam syntyi sen oman historian mukaan nopeasti valmiina uskontona vain yhden henkilön toimesta 600-luvun alussa. Sitä ennen vallitsi niin sanottu "tietämättömyyden aika", jolloin erilaiset paheet kukoistivat. Islamin syntyä seurasi perimätiedon kertoma menestyksellinen valloitussotien kausi, jolloin islam levitti valtansa koko Lähi-itään vain muutamassa kymmenessä vuodessa. Arabien sotaretket etenivät Pohjois-Afrikasta 700-luvulla Marokon kautta Espanjaan ja keskiseen Ranskaan asti, jossa Poitiersin taistelusta 732 on tullut arabien pysäyttämisen symboli. [164] Idässä ne ulottuivat Iranin ylängöille, Keski-Aasiaan ja Afganistanin rajoille.

Islamilaisen tarinaperinteen mukaan Muhammedia seurasi umman johtajana Abu Bakr (632–634), jonka aikana Koraani koottiin ensimmäisen kerran. Seuraava kalifi oli Umar (634–644) ja häntä seurasi Uthman (644–656), jonka toimesta Koraani koottiin uudestaan. Neljäs kalifi oli Ali (656–661), jonka salamurhan jälkeen islamin kerrotaan jakautuneen sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen.[165] Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan "neljän oikeaan johdetun" kalifin Rashidun-kalifaatti oli islamin kulta-aikaa, jolloin ummaa johdettiin Muhammedin antamien esikuvien mukaan. Sitä seurasi umaijadien dynastia (660–750), jota luonnehti jumalattomuus ja luopuminen islamista.[166]

Tiedetään, että arabit valloittivat 600-luvulla nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan niin, että heidän perustamansa valtakunta ulottui Atlantilta Keski-Aasiaan. Historioitsijat[167] ja tietokirjailijat[168] ovat yleisesti luottaneet islamilaisen perimätiedon antamaan kuvaan 600-luvun tapahtumista. Viime vuosikymmeninä tämä luottamus on vähentynyt, kun tietoisuus islamilaisen lähdeaineiston myöhäisyydestä on syventynyt.[169] Jos hylätään 800-luvun kirjallisuuteen perustuvat tarinat epäluotettavina, tieto islaminuskon varhaishistoriasta 600- ja 700-luvuilta häviää melkein kokonaan, sillä jäljelle jää lähinnä vain muutamia piirtokirjoituksia ja kolikoita. Perinteisen kuvan hylkääminen on kuitenkin ollut vaikeaa, sillä Jaakko Hämeen-Anttilan sanoin islamilainen historianselitys tosin on kuin "talo ilman perustaa", mutta silti parempi kuin sen vaihtoehtona oleva ei mitään.[170]

Vaihtoehtoista kokonaiskuvaa on silti pyritty rakentamaan. Koska neljästä "oikeaan johdetusta kalifista" ei löydy aikalaislähteitä, heidän on ehdotettu olleen abbasidikaudella luotuja persialaiseen nelilukuun perustuvia hahmoja, jotka mytomorfisesti rinnastuvat Adamiin, Nooaan, Abrahamiin ja Moosekseen.[171] Ensimmäinen kalifi, josta on jäänyt historiaan arkeologisia jälkiä on Muawija (660-680) .[172] Muawijaa seurasi (mahdollisesti sisällissodan eli fitnan jälkeen) Iranin Khorasanista tullut Abd al-Malik (685-705). Jotkut orientalistit katsovat vasta hänen tuoneen mukanaan muhammad -käsitteen, joka ensimmäiseksi on löydetty al-Malikin armeijan etenemisreitiltä löytyneistä kolikoista.[173]

Erään teorian mukaan islam lähti liikkeelle arabikristillisenä monoteistisena lahkona jo ensimmäisten kristillisten satalukujen aikana. Se olisi irtautunut kristinuskosta 700-luvun vaihteessa kalifi Abd al-Malikin kaudella ja kehittyi varsinaiseksi islamiksi vasta 800-luvun alkuun mennessä, jolloin arabiprofeetta Muhammed ja Koraani löysivät toisensa.[7][174] Skeptiset tutkijat ovat muovanneet teorioita siitä, että profeetan hahmo olisi syntynyt aikaisintaan 700-luvun lopulla personifikaationa Jeesukselle annetusta kunnianimestä "muhammad". [175] Sana ilmestyy piirtokirjoituksiin 690-luvulla ja löytyy Jerusalemin Kalliomoskeijan friisitekstistä. [176] Skeptiset tutkijat ovat nähneet Koraanissa kokoelman tekstejä, jotka on kirjoitettu ehkä parinsadan vuoden kuluessa ja jossain muualla kuin Arabiassa.[177] Günter Lüling katsoi, että kolmasosa Koraanista olisi alun perin ollut kristillisiä litrugisia tekstejä tai hymnejä (tällaisia ehdokkaita ovat esimerkiksi Norsun suura tai Niiniköyden suura). [178]

Islam on uskontona tiukasti sidoksissa siihen, että Mekassa vaikuttanut profeetta Muhammed oli todellinen, historiallinen henkilö, jonka saamat ilmestykset kirjattiin Koraaniin, ja jonka teot ja puheet talletettiin hadith -kokoelmiin. Vaikka länsimainen tutkimus on omaksunut kauttaaltaan hyvin kriittisen kannan islamilaisten perimätietojen luotettavuuteen, enemmistö tutkijoista pitää Muhammedin historiallisuutta yhtä kaikki suhteellisen selvänä. Poikkeuksen sääntöön muodostaa niin kutsuttu revisionistinen koulukunta, jonka mukaan vallitsevalle näkemykselle ovat muodostuneet kompastuskiveksi historian lähteet, jotka eivät tunne profeetta Muhammedia, Koraania tai edes Mekkaa [179] ennen kuin aikaisintaan 800-luvun taitteesta alkaen. Pitkää hiljaisuuden aikaa on pidetty epäsuorana todisteena (argumentum ex silentio) siitä, että 800-luvulla kirjatut tarinat ovat myöhempää keksintöä. Jos islamilainen selitys hylätään, arabiuskonnon kehityksestä ennen 800-lukua tiedetään vain vähän varmaa, ja esimerkiksi Koraanin kokoamisen ja kanonisoinnin historia on täysin tuntematon.[7]

Selitykset arabivaltakunnan äkilliseen syntymiseen kahden suurvallan raunioille on herättänyt hämmästystä, sillä arabien sotamenestys oli historiallisesti poikkeuksellista. Sitä on yleensä selitetty islaminuskon luomalla vahvalla solidaarisuudella sekä kamelin käytöllä arabiarmeijan ratsuna.[180][181] Vaihtoehtoiset teoriat ovat perustuneet vastarinnan heikkouteen. Bysantti ja sassanidien Persia olisivat kärsineet jo 100 -luvulla alkaneista kulkutaudeista ja etenkin rutosta, mikä olisi heikentänyt niiden väestömäärää ja taloutta. Paiseruton leviämisen väli-isäntänä oli mustarotta, joka ei toisaalta viihtynyt paimentolaisten asuttamilla aromailla.[182] On myös ehdotettu, että vuodesta 536 alkanut maailmanlaajuinen ilmastokatastrofi, joka merkitsi ilmaston kylmenemistä, olisi johtanut maatalouden taantumiseen ja väestön enenevään siirtymisen paimentolaiselinkeinoihin. Tämäkin olisi vahvistanut paimentolaisuutta harjoittavia klaaniyhteiskuntia Lähi-idässä ja ollut eräänä syynä islamin nousuun. [183]

Islam 800- ja 900- luvuillaMuokkaa

Islam ilmestyy kirjallisiin lähteisiin 800-luvulla. Silloin alkaa profeetta Muhammedin elämänvaiheita, Muhammedin sunnaa ja Koraanin selityksiä koskevan kirjallisuuden laajamittainen julkaiseminen. Osaltaan sen teki mahdolliseksi paperinvalmistuksen taidon saapuminen Kiinasta vuoden 760 tienoilla. Siirtyminen papyruksesta ja pergamentista paperille kirjoittamiseen teki kirjojen tekemisestä helppoa ja halpaa aikaisempaan verrattuna.[184]

Joseph Schacht esitti vaikutusvaltaisessa islam-tutkimuksen klassikkoteoksessaan Origins of Muhammadan Jurisprudence, että haditheja eli Muhammedin antamia lausuntoja alettiin keksiä opillisia ja polittisia kiistoja varten, eikä yksikään hadith varmuudella ollut peräisin 600-luvulta. Perimätiedon ensimmäinen merkittävä systematisoija oli lainoppinut Al-Shafi'i (767–820), jota pidetään sunni-islamin lainopillisen perinteen perustajana. Oli hänen ideansa, että jokaisen luotettavan haditihin piti sisältää todistajaketju, joka ulottui Muhammediin asti.[185]

Saarbrückenin Inarah-ryhmään kuuluvat orientalistit ovat arvelleet, että käänne arabiuskonnon kehitykseen islamiksi saattoi alkaa abbasidien vallankumouksesta vuonna 750. Abbasidit toivat Iranin Mervistä ne uudet ajatukset, joista tuli heidän virallinen valtionuskontonsa. Uskonto otti kiinnekohdikseen sekä Jumalan sanan että profeetan sunnan, mikä seurasi juutalaisuuden antamaa esikuvaa.[186] Islam palveli abbasidihallinnon vakiinnuttamista, koska sen mukaan uudet hallitsijat olivat uskonnon ja valtion alkuperäisen perustajan eli Muhammedin sukulaisia. Arabeilla sukulinja oli keskeinen vallan perusta. Ajatus islamilaisesta yhteisöstä eli ummasta heikensi puhtaasti klaaneihin kohdistuvaa lojaalisuutta, joka oli jatkuva uhka kalifien vallalle. Islam oli tavallaan uusi klaani, jonka kantaisiä olivat Abraham ja Ismael.

Kalifi al-Mamunin (813–833) aikana islamilaisen papiston valta alkoi kasvaa. Kalifi asettui kuitenkin tukemaan rationaalista islamin suuntausta, niin sanottuja mutaziliitteja. He edustivat uskonoppineita, joiden ajattelu oli saanut virikkeitä kreikkalaisesta filosofiasta. Sen vaikutuksesta heitä kiinnosti kriittinen ajattelu, ja he näkivät muita vähemmän arvoa jyrkkien uskonnollisten dogmien vartioinnissa. Kalifi teki suuntauksesta ainoan virallisesti hyväksytyn. Papiston vastarinta johti siihen, että vuonna 827 Mamun päätyi perustamaan inkvisition, mihnan, valvomaan, että ulama noudattaisi hänen valitsemansa koulukunnan oppeja. Symboliseksi pääasiaksi nousi kysymys siitä, oliko Koraani luotu (jolloin sitä saattoi järkiperäisesti arvioida) vai oliko se ollut aina olemassa. Kiista jatkui vielä hänen seuraajiensa aikana, kunnes ulama voitti sen vuonna 848, jolloin inkivisitio lakkautettiin. Kalifi oli tuossa vaiheessa menettänyt valtaansa turkkilaiskenraaleille, mikä auttoi papistoa kohentamaan asemiaan. Inkvisitio ehti kuulustella satoja uskonoppineita, joista monet olivat kuolleet vankiloissa ja toiset saaneet mainetta marttyyriasemallaan. Kuuluisin heistä oli islamilaisen lakikoulukunnan perustaja Ahmad ibn Hanbal.[187][188] Joitakin mutaziliittien ajatuksia on säilynyt nykyaikaan asti shiialaisudessa.[189]

Islamin jäykistyminen jatkui 900-luvulla, jolloin islamilaisen lain osalta alkoi niin sanottu "järjen (ijtihad) porttien sulkeminen". Tällöin syntyi yksimielisyys siitä, että oppineiden oli rajoituttava vain tulkitsemaan olemassaolevia pyhiä tekstejä.[190]

Abbasidien pääkaupungiksi vakiintui Bagdad, jossa vallitsi voimakas persialainen perinne. Seuraavia vuosisatoja kutsutaan länsimaissa islamin kulta-ajaksi. Sen taustalla oli kalifi al-Mamunin Persian sassanidikuninkailta perimä ohjelma kääntää kreikkalaista tieteellistä kirjallisuutta. 800-luvulla alkaneen renessanssin seurauksena kreikkalainen filosofinen ja tieteellinen kirjallisuus — esimerkiksi lähes kaikki Aristoteleen teokset — käännettiin nopeasti arabiaksi, ja arabiankieliset ajattelijat alkoivat myös kehittää kreikkalaista perintöä eteenpäin. Myös matematiikkaa, johon merkittäviä vaikutuksia oltiin saatu Intiasta (esim. niin sanotut arabialaiset numerot) tutkittiin ja kehitettiin eteenpäin ennen kaikkea persialaisten tutkijoiden toimesta. Abbasidikalifien valtakunta alkoi kuitenkin rapautua ja heistä tuli turkkilaisen orja-armeijan marionetteja. Samalla uskonnollinen fundamentalismi lisääntyi, ja filosofinen tai tieteellinen muuttui harjoittajilleen usein hengenvaaralliseksi.

Islam 1000-luvulta eteenpäinMuokkaa

1000-luvulla Lähi-idän suhteellinen voima Eurooppaan verrattuna alkoi heiketä, mikä näkyi ristiretkeläisten menestyksenä. Tuhatluvulla turkkilaiset seldzukit (pääkaupunkeina mm. Nishapur ja Merv) loivat keskiaasialaisen jättivaltakunnan, joka oli rajoiltaan lähellä sassanidien entistä valtiota. He karkottivat buyidit Bagdadista ja asettuivat vuorostaan kalifin suojelijoiksi.

Abbasidikalifaatin lopettivat mongolit Baghdadin kukistuessa vuonna 1258, vaikka kalifaatti jatkoikin olemassaoloaan seremoniallisena instituutiona Kairossa mongolit karkottaneiden mamelukkisulttaanien alaisuudessa. Abbasidi-imperiumia seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918).[191]

Wienissä taisteltiin vuonna 1529 turkkilaisia vastaan, jonka jälkeen islam menetti lopullisesti jalansijansa Euroopassa.[192] Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kauko-Itään Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni myös Saharan eteläpuolelle.

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi.[193]

Yhtäläisyydet muihin uskontoihinMuokkaa

Islamilla on runsaasti yhtäläisyyksiä etenkin juutalaisuuteen ja kristinuskoon. Koraani sisältää runsaasti Mooseksen kirjoissa olevia tarinoita, mutta myös puhetta Jeesuksesta. Juutalaisuus ja kristinusko ovat ”kirjan uskontoja”, jotka ovat lähellä islamia. Niiden yhtäläisyydet selitetään sillä, että islam ei ole syntynyt näiden varhaisempien uskontojen pohjalta, vaan ne ovat päinvastoin alkuperäisen, jo Adamin saaman islamilaisen ilmoituksen rappeutumismuotoja.

Islamilla on eniten yhtäläisyyksiä juutalaisuuden kanssa, jopa niin, että Muhammedin ja Mooseksen elämäkerrat vastaavat pitkälti toisiaan.[194] Muslimit pitävät tätä osoituksena siitä, miten jo Toora ennustaa Muhammedin tuloa. Juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen esikuvansa (sunnan) seuraaminen antavat uskoville kaiken tarvittavan. Molemmissa esiintyy ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan antama laki.

Kristinuskon tavoin islam on leimallisesti itseään levittämään pyrkivä uskonto. Missä juutalaisten halakha rajautuu "valittuun kansaan", islamin näkökulmasta jokainen ihminen on syntynyt alunpitäen muslimiksi (tämän vuoksi kääntymyksen yhteydessä puhutaan usein "islamiin palaamisesta", eikä muslimiksi tuleminen edellytä sakramentteja toisin kuin juutalaisuudessa ja kristinuskossa) ja sharia on periaatteessa koko ihmiskuntaa velvoittava laki. Toisin kuin kristinuskossa, uskonnon levittäminen ei klassisen katsannon mukaan kuitenkaan tarkoita ihmisten käännyttämistä omaan uskontoon vaan islamilaisen lain ja muslimien ylivallan saattamista voimaan.[195][196]

Islamista löytyy yhtymäkohtia myös 600-luvun iranilaisiin uskontoihin, kuten zarathustralaisuuteen, manilaisuuteen ja parsilaisuuteen. Siitä yhtenä esimerkkinä on oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan (sirat) ylittäminen. [197][198][199] Jotkut tutkijat ovat löytäneet islamista jälkiä arabien pakanallisista uskomuksista.[200] Sellainen on ainakin Kaaban mustaan kiveen kohdistuva kunnioitus, joka muistuttaa Itä-Roomassa esiintynyttä meteoriittien palvontaa ja Lähi-idän Betyl -kivipatsaisiin kohdistunutta riittiä.[201] Ignaz Goldziherin mukaan buddhalaisuus on vaikuttanut islamiin etenkin pyhiinvaellukseen liittyvien tapojen osalta.[202] Koraanin Uskottomien suura 109 (Al-Kafirun) on orientalisti Markus Großin mukaan muunnelma buddhalaisesta mieterunosta.[203]

Yhtäläisyydet muihin uskontoihin voi nähdä todisteina siitä, että syntyessään islam oli synkretistinen uskonto, joka imi vaikutteita naapureiltaan. Muslimit tulkitsevat yhtäläisyydet käänteisesti niin, että muut uskonnot muistuttavat islamia, koska se on ainoa alkuperäinen uskonto. [200][204][205]

Islamilainen sivilisaatioMuokkaa

 
Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa CIA:n mukaan (lähde: CIA World Factbook 2004). Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä ja violetti Ibadi-enemmistöä (Oman).

Islam on maailman toisiksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen ja valtauskonto lukuisissa valtioissa. Muslimien lukumääräksi on arvioitu 1,6 miljardia ihmistä vuonna 2009.[4]

Islamilaiset maat ovat enimmäkseen toistensa naapureita ja muodostavat laajan, oman sivilisaatiopiirinsä. Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Eniten muslimeita on Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä on yli 15 prosenttia kaikista. Noin 18 prosenttia asuu arabimaissa, 20 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 prosenttia Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa.[4] Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on lisäksi merkittävät muslimivähemmistöt. [4]

Islam on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.[206] Kasvu johtuu väestönkasvusta, ei niinkään islamiin kääntymisestä.

Muslimeista vain joka viides puhuu arabiaa äidinkielenään. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran.[207]

Šaria islamilaisissa maissaMuokkaa

Islamin poliittisen luonteen takia sekulaarisia muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi selvästi erotettu toisistaan, on melko vähän.[208] Esimerkiksi Turkki, Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria ovat kuitenkin sekulaarisia. Vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Kaikkein maallistuneimpia muslimivaltaisia maita ovat Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja muut entiset sosialistimaat, kuten Albania tai Jugoslaviasta irtautuneet valtiot. Tämä näkyy niiden muslimiväestöjen šariaa koskevissa mielipiteissä.[4]

Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja, joiden tavoitteena on islamilaisen valtion perustaminen. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa. Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa.[209] Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet taikka aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena niissä on pyhä sota eli jihad islamin levittämiseksi tai sotasaaliin hankkimiseksi (esim. Koraani, Suura 9:5). Rauhanomaisempaan tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana.

Islamin suuntauksetMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
 
Islamin mystisen suuntauksen, suufilaisuuden, mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu sunnalaisuuteen (90 %) ja šiialaisuuteen (10 %). Niiden suhteellinen asema on vaihdellut historiassa, ja vielä 900-luvulla näytti siltä. että valtauskonnoksi olisi tulossa šiialaisuus. [210]

Sunnalaisuus eroaa islamin toisesta päähaarasta shiialaisuudesta vain muutamissa asioissa. Erot ovat kuitenkin niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia, ja suuntausten välillä voi esiintyä epäluottamuksesta johtuvia väkivaltaisuuksia. Tärkein ero on kysymys maallisen ja uskonnollisen vallan suhteesta. Sunnalaisuuteen kuuluu oppi uskovien komentajasta, yhdestä ainoasta kalifista, jolla ei kuitenkaan ole uskonnollista valtaa.[211] Šiialaisuudessa sekä maallinen että uskonnollinen valta kuuluu samalle henkilölle eli imaamille. Nykyisin imaami on kuitenkin kätkeytynyt. Symbolisella tasolla näkyvin ero on, että šiiat korostavat Muhammedin ottopojan Alin asemaa. [212] Myös Alin poika Husain on šiialaisuudessa erityisasemassa. Šiiat viettävät hänen muistokseen Ašura-juhlaa, joka on šiiojen tärkein vuosittainen juhla. Alia ja Husainia koskevat kertomukset ovat osa islaminuskoa.

Sunnimuslimit nojautuvat sunnan tulkinnassa Koraaniin ja Muhammedin sunnaan, kun taas šiiat hyväksyvät myös imaamien sunnan jumalallisen lain lähteeksi. Sunnalaisuudessa šarian tulkinta kuuluu tasapuolisesti uskonoppineille. Šiialaisuus on hierarkkisempi niin, että papiston huipulla on ajatollah ja kaikkein korkeimmalla imaami, joka tosin on kätkeytynyt. Uskonnonharjoituksessa on mikroskooppisia eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, šiiat voivat yhdistää rukousajat myös kolmeksi. Paaston ajoituksessa käytetty valoisuuden arviointi voi poiketa puolella tunnilla.[213] Sunnien ja šiiojen hadith-kokoelmat poikkeavat toisistaan ja šarian määräykset ovat siksi osittain erilaisia.

Šiialaisuudella on vahvin asema Iranissa, missä se on ollut valtionuskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak.[214]

Islamin pääsuuntausten eli sunnalaisuuden ja šiialaisuuden sisällä on lakikoulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on pieniä suuntauksia, kuten ahmadiyyalaisia (20 miljoonaa), ibadilaisia (2 miljoonaa) ja druuseja (1 miljoona). Bahai-usko (6 miljoonaa) on islamista erkaantunut synkreetistinen uskonryhmä.

Suufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta.[215] Se syntyi protestiliikkeenä jyrkkiä sääntöjä vastaan ja korosti sen sijaan rakkauden kautta syntyvää hengellistä yhteyttä Jumalaan. Suufilaisuus on järjestäytynyt omiksi veljeskunnikseen, tariqa-ryhmiksi.[214]


Islamilaiset maatMuokkaa

 
Islaminuskoisten määrä valtioittain (prosenteissa)


MekkaMuokkaa

Saudi-Arabiassa sijaitsevalla Mekan kaupungilla on erityisasema islamin pyhänä paikkana. Muhammedin lisäksi sekä Adam että Aabraham vaikuttivat siellä, ja jokaisen muslimin tulisi tehdä sinne pyhiinvaellus. Päivittäiset rukoukset suunnataan aina Mekkaan, joka on ei-muslimeilta kielletty kaupunki. Pyhiinvaellukseen kuuluu eri tapoja, jotka osittain muistuttavat buddhalaisia käytäntöjä.[20] Kaaban temppelin kiertäminen vastapäivään muistuttaa kristillistä ristisaattoa kirkon ympäri.

Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä.[41]

IslamismiMuokkaa

Katso myös: Islamismi

Islam on yhtä aikaa uskonto ja poliittinen liike, sillä islamiin kuuluu ajatus Jumalan lakiin eli šariaan alistumisesta koko uskonnon ydinasiana. Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: "islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan".[240] Vaikka Muslimiveljeskunta edustaa radikaalia suuntausta, kaikki islamin lakikoulukunnat ovat asiasta periaatteessa samaa mieltä. Käytännössä sharia on kuitenkin harvoin edes muslimienemmistöisissä maissa ainoa laki. Shariatuomioistuimia on toisaalta ilmestynyt myös eräisiin länsimaihin käsittelemään rajatumpia aiheita kuten perheoikeutta.

Islam SuomessaMuokkaa

Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla.[241] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia. Yhdysvaltalaisen PEW tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2016 jo 150 000 muslimia, joista suurin osa sunneja.[242]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. p.. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. p.. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu p.. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Helsinki: Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa. Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.
  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.
  • Kosonen, Seppo S.: Jihad, islamin pyhä sota. Kuva ja sana, 2008. ISBN 978-951-585-194-9.
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja.. Suomentanut Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.
  • Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 59. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20156-1.
  2. Fazlur Rahman, Muhsin S. Mahdi & Annemarie Schimmel: Islam Encyclopaedia Britannica. (englanniksi)
  3. muhamettilaisuus: tavallisemmin: islam, islamilaisuus, Kielitoimiston sanakirja 2020
  4. a b c d e f Mapping the Global Muslim Population 7.10.2009. Pew Research Center. (englanniksi)
  5. Teresa Bernheimer ja Andrew Rippin: Muslims Their Religious Beliefs and Practice, 5th Edition, s. 127. Routledge, 2019. ISBN 978-1-138-21967-0.
  6. Jansen, 2008, 17
  7. a b c The Hidden Origins of Islam 2010, s. 8.
  8. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 40. Gaudeamus, 2006.
  9. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 83–84. Gaudeamus, 2006.
  10. John Wansbrough: . Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation, s. 44. Prometheus Books, 1977.
  11. Toby Lester: What is the Koran? January 1999. The Atlantic.
  12. Reynolds, G.S.: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective, s. 171. Fortress Press, 2012. (englanniksi)
  13. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 1043 (x107). Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  14. al-Bukhari: Sahih al-Bukhari sunnah.com.
  15. Imam Asim Khan: Who has the right to interpret the Qur’an? Islam21C.com. 22.12.2015.
  16. Sookhdeo 2013, s. 59
  17. Bernard Lewis: The Middle East, s. 223. Phoenix Press, 1995. ISBN 1-84212-139-1. (englanniksi)
  18. Reliance of the Traveller, Book U: The Gabriel Hadith, s. 807–
  19. Goldziher, Ignaz: Read anew: islam and parsism. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus, 1900/2013.
  20. a b Goldziher, Ignaz: Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Teoksessa: M.Gross & K.-H. Ohlig (toim.): Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 322–345. Verlag Schiler, 1903/2009.
  21. a b c d e f g h i j k l m n o p Saloviita, Timo: Klaaniuskonto islam. Tieteessä tapahtuu, 2020, 38. vsk, nro 4, s. 9–15. Artikkelin verkkoversio.
  22. Jonathan Brown: Scripture, Legal Interpretation and Social Praxis in the Islamic Tradition: The Cases of Polygamy and Slavery. Teoksessa: Religious Minorities in Christian, Jewish and Muslim Law (5th–15th Centuries) Toim. Nora Berend ym., s. 99–113. Turnhout, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  23. PEW Research Center: The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. (englanniksi)
  24. The Amman Message 2020. The Official Website of the Amman Message.
  25. a b Three Points of the Amman Message 2020. The Official Web Page of the Amman Message.
  26. al-Tabari: The History of al-Tabari, vol. IX, The Last Years of the Prophet, s. 206–207. University of New York Press, 1990. (englanniksi)
  27. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 13
  28. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, s. 40
  29. The Hidden Origins of Islam 2010
  30. Ibn Warraq (toim.): The Quest for the Historical Muhammad. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  31. Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?” Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion III. Hans Schiler, 2014. (saksaksi)
  32. a b Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 14
  33. Ibn Warraq (toim.): ”Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey”, The Quest for the Historical Muhammad, s. 15–88. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  34. Ibn Hisham, 1999, 53, 92
  35. Ibn Hisham, 1999, 46
  36. Ibn Hisham, 1999, 49
  37. Ibn Hisham, 1999, 454
  38. Ibn Hisham, 1999, 80
  39. Jansen, 2008, 114
  40. Aboulfaouz, S., Onniselkä, S., Rouhe, M., Sorsa, H. & Wallin, A.: Salam – islamin polku 3–4, s. 81. Opetushallitus, 2012.
  41. a b Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  42. arabian merkki ج lausutaan kuten J ranskan sanassa "Jean"
  43. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 56–57.
  44. Ibn Hisham: The Life of Muhammad. A translation of ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 691. Oxford University Press, 1998. (englanniksi)
  45. Jansen Hans: Mohammed. Eine Biographie, s. 18–19. Verlag C.H. Beck, 2008. (saksaksi)
  46. ibn Hisham, 1999, 209
  47. ibn Hisham, 1999, 454
  48. Ibn Hisham: The life of Muhammed. A translation of the Ishaq’s Sirat Raul Allah. Translated by A. Guillaume, s. 793. Oxford University Press, 1955. (englanniksi)
  49. ibn Hisham, 1999, 362
  50. ibn Hisham, 1999, 426
  51. ibn Hisham, 1999, 390
  52. ibn Hisham, 1999, 320
  53. ibn Hisham, 1999, 254
  54. Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta, s. 452. Basam Books, 1999.
  55. ibn Hisham, 1999, 388–394
  56. Ibn Hisham, 1999, 448–450
  57. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 66. Tammi, 1996.
  58. S. F. H. Faizi: Sermons of the Prophet, s. 145–148. Kitab Bhavan, 1991/1997 - Kirja sisältää laajalle levinneen jäähyväissaarnan kuvauksen, jossa on mukana täysin uusia asioita.. (englanniksi)
  59. Aboulfaouz, S., Hammoud-Rouhe, M., Onniselkä, S. & Sorsa, H.: (2015). Salam islamin polku 5–6, s. 86. Opetushallitus. Esim. "Profeetta muistutti naisten oikeuksista ja siitä, miten naiset ja miehet olivat kaikki tasa-arvoisia" - keskiajan lähteet eivät kerro tällaisesta muistutuksesta.
  60. al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The last years of the Prophet, s. 206–209. State University of New York Press, 1990. (englanniksi)
  61. Patrick Sookhdeo, 2013, 154
  62. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 78–85.
  63. al-Bukhari: Sahih al-Bukhari, book 66, hadith 20 sunnah.com.
  64. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, s. 94
  65. Ibn Warraq: ”Introduction”, Which Koran?, s. 45. Amherst, New York: Prometheus Books, 2011. (englanniksi)
  66. Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?”, ”Wer hat Koran geschrieben?”, Die Entstehung einer Weltreligion III 4., s. 434. Verlag Hans Schiler, 2014. (saksaksi)
  67. Bell, R.: ”Richard Bell: From Introduction to the Quran”, Ibn Warraq (toim). What the Koran really says?, s. 524–552. Amherst, New York: Prometheus Books, 1958/2002. (englanniksi)
  68. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, s. 65
  69. a b Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 15
  70. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 130–137.
  71. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka, s. 44–46. Otava, 2012.
  72. Bell, Richard: From Introduction to the Koran (s. 524–552) Teoksessa: What the Koran really says. Language, Texts and Commentary.(toim. Ibn Warraq), s. 530. Prometheus Books, 2002 (Bellin artikkeli vuodelta 1958).
  73. a b c Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 97–101.
  74. Mitä tarkoittaa fiqh? Shiiaislam.info. 2008.
  75. a b Hadith-kokoelmien historia 2008. Shiiaislam.info.
  76. Herbert Berg: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of uslim Literature from the Formative Period, s. 229. Routledge, 2000. (englanniksi)
  77. Malik: Muwatta Book 15, hadith 8. sunnah.com.
  78. Anon.: Yahya ibn Said Enzyklopädie des Islam. 2006. (saksaksi)
  79. Schacht, 1950, 5
  80. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950. (englanniksi)
  81. Havel, Boris: Jerusalem in Early Islamic Tradition. Miscellanea Hadriatica et Mediterranea, 2018, 5. vsk, nro 1, s. 113–179. Artikkelin verkkoversio.
  82. Schacht, 1950, 163
  83. Umdat al-Salik, 2017, 713
  84. Patrick Sookhdeo, 2013, 69
  85. Umdat al-Salik, 2017, s. 2 (a1.1)
  86. Umdat al-Salik, 2017, 813 (u3.7–8)
  87. Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 17. Karisto, 1980.
  88. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 89
  89. Heikki Räisänen: Rosoinen Raamattu, s. 14. WSOY, 2006.
  90. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 93
  91. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 92
  92. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 217. Gaudeamus, 2006.
  93. Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena, sivut 68–69.
  94. a b ʿilm al-ḥadīth Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
  95. Aḥmad ibn Ḥanbal Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
  96. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 88
  97. Sookhdeo, 2013, 29
  98. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 102
  99. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 103
  100. a b Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 40–41. Isaac Publishing, 2013. (englanniksi)
  101. Umdat al-Salik, 2017, s. vii
  102. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, 2004, s. 160
  103. Hämeen-Anttila, 2004, Islamin käsikirja, 107−108
  104. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, 2004, s. 162−163
  105. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, 2004, s. 162
  106. Fadhlalla Haeri: Islam, s. 67. Tammi, 1996.
  107. Sookhdeo, 2013, 47
  108. Ella Landau-Tasseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars Inquiry & Analysis #1205. 19.11.2015. Middle East Media Research Institute. (englanniksi)
  109. Umdat al-Salik, 2017, s. 109 (f1.3)
  110. The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. PEW Research Center. (englanniksi)
  111. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
  112. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 110–111.
  113. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 120–127.
  114. Benedictus Nursialainen: Pyhän Benedictuksen luostarisääntö. Basam Books, 2010.
  115. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 32–33.
  116. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 128
  117. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 33–34.
  118. a b Umdat al-Salik,, 2017, 714
  119. a b Umdat al-Salik, 2017, s. 720–724
  120. Umdat al-Salik, 2017, 109
  121. Emmakaisa Jokiniemi: Kunniaväkivalta Suomessa: pakkoavioliittoja ja tappouhkauksia – Ihmisoikeusliitto vaatii parempaa puuttumista 13.6.2016. Yle.
  122. Kunniaväkivalta rantautui Suomeen, mutta siihen ei osata puuttua Aamulehti. 13.6.2016.
  123. Hämeen-Anttila, 2004, s. 170−171
  124. Johanna Latvala: Blogi: Väkivaltaa, mutta liittyykö se kunniaan? 1.9.2017. Ihmisoikeusliitto.
  125. "Kunniaan" liittyvä väkivalta Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus. 15.4.2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
  126. Saana Hansen, Anni Sams, Maija Jäppinen ja Johanna Latvala: [Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa Kunniakäsitykset ja väkivalta. Selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa] Kunniakäsitykset ja väkivalta. 2016. Ihmisoikeusliitto.
  127. Cook. D.: Understanding jihad, s. 35. University of California Press, 2005. (englanniksi)
  128. Reliance of the Traveller, 2017, 602–603 (o9.6,o9.8, o9.9)
  129. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton University Press, Princeton, NJ, 1981. (englanniksi)
  130. Joseph S. Spoerl: Islam and War: Tradition versus Modernity. Comparative Islamic Studies, s.181–212, 2008. doi: 10.1558/cis.v4i1–2.181.
  131. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 33
  132. Reliance of the Traveller, 2017, s. 602 (o9.8) ja 946 (w4.5)
  133. Reliance of the Traveller, 2017, s. 602 (o9.8)
  134. Sayyid Qutb: Was Islam spread by the sword? Islam Question and Answer. 31.7.2003. (englanniksi)
  135. Bennison, A. K.: The great caliphs. The golden age of abbasid empire, s. 70. Tauris, 2011. (englanniksi)
  136. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 602–603 (o9.8) (09.9). amana publications, 2017.
  137. Fernandez-Morera, D: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, s. 209. ISI Books, 2016.
  138. H. M. Baagil: Kristityn ja muslimin vuoropuhelu (Christian-Muslim Dialogue) Islamopas.com. 1993.
  139. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  140. David Cook, 2005, 13
  141. al-Bukhari: Fighting for the Cause of Allah (Jihaad) Sahih al-Bukhari, Book 56, Hadith 91. sunnah.com.
  142. David Cook, 2005, 35–36
  143. Rémi Brague France 24-kanavan haastattelussa France 24. Maanantai 13. 1. 2015.
  144. Mykhaylo M. Yakubovych: A Neglected Ottoman Sufi Treatise from 16th century: Mawāhib al-Raģman fi bayān Marātib al-Akwān by Ibrāh m al-Qirimi Osmanlı Araştırmaları / The Journal of Ottoman Studies, XLV, 137−160. 2015.
  145. David Cook, 2005, s. 27
  146. a b Cook, 2005, s. 37
  147. Douglas E. Streusand: What Does Jihad Mean? Middle East Quarterly September 1997, ss. 9−17. (englanniksi)
  148. Cook, 2005, s. 35
  149. Shaykh Hisham Kabbani: Jihad Al Akbar sunnah.org.
  150. Jihad in the Hadith web.archive.org. (englanniksi)
  151. Imam Abdullah Azzam: Join the Caravan Religioscope. 2002. (englanniksi)
  152. a b Ella Landau-Tasseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars Inquiry & Analysis #1205. 19.11.2015. Middle East Media Research Institute. (englanniksi)
  153. esim. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, 2004, s. 215-
  154. Näin arvelee mm. prof. Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn, s. 207. Gaudeamus, 2015.
  155. David Cook, 2005, s. 46–47
  156. Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen, s. 157. Scanria, 2015.
  157. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 215–216
  158. Umdat al-Salik, 2017, s. 809–814
  159. Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. (englanniksi)
  160. Popp, V.: The Early History of Islam, Following Insxriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. (s.17-124)., s. 28-30. Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio.
  161. Salzman, 2008, s. 14
  162. Salzman, 2008
  163. Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law, s. 75. Clarendon Press, 1982.
  164. Collins, R: The Arab Conquest of Spain, s. 710–797. Oxford: Blackwell, 1989. (englanniksi)
  165. Haeri, 1996, 93−99
  166. Haeri, 1996, 100−106
  167. McNeill, J. R. & McNeill, W. H.: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maa-ilmanhistoriaan, s. 138–140. Vastapaino, 2003/2006.
  168. Axworthy, 2007/2013, 87–91
  169. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, 2012, s. 13
  170. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, s. 193
  171. Volker Popp: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K.-H. Ohlig /toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 46-53. Schiler, 2008. (saksaksi)
  172. Popp, Volker (The Hidden Origins of Islam 2010, s. 38.)
  173. Popp, Volker (The Hidden Origins of Islam 2010, s. 54–55.)
  174. Karl-Heinz Ohlig (toim): Early islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources. Prometheus Books, 2013. (englanniksi)
  175. Luxenberg, Christoph (The Hidden Origins of Islam 2010, s. 125−151.)
  176. Hoyland, R. G.: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam., s. 694. The Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  177. Wansbrough, J.: Quranic studies. Sources and methods of scriptural interpretation. Prometheus Books, 1977/2002. (englanniksi)
  178. Marcin Grodzki: Von Lüling zu Inarah – ein Blick auf die Fortentwicklung einiger Forschungsaspekte in den letzten Jahrzehnten. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koraniscehn Bewegung zum Frühislam., s. 713–717. Hans Schiler, 2012. (saksaksi)
  179. Patricia Crone: Meccan Trade and the Rise of Islam., s. 136. Gorgias Press, 2004.
  180. Touraj Daryaee: Sassanian Persia. The Rise and Fall of an Empire, s. 37. I.B.Tauris, 2009.
  181. McNeill, J. R. & McNeill, W. H.: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 139. Vastapaino, 2003/2006.
  182. McNeill, W. H.: Kansat ja kulkutaudit, s. 124. Vastapaino, 1976/2004.
  183. Keys, David: Catastrophe: An Investigation into the Origins of Modern Civilization, s. 3–4. Ballantine Publishing Group, 2000. [commons.wikimedia.org/wiki/Main_Page Teoksen verkkoversio].
  184. Michael Cooperston: The Abbasid “Golden Age”:An Excavation. Al-ʿUṣūr al-Wusṭā 25, s. 52, 2017. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  185. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Claridon Pres, 1950. (englanniksi) s
  186. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 353. Prometheus Books, 2003. (englanniksi)
  187. Walter Melville Patton: Ahmed Ibn Hanbal and the Mihma. Coismo Classics, 1897/2010. (englanniksi)
  188. Hugh Kennedy: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's greatest Dynasty, s. 250. Da Capo Press, 2004. (englanniksi)
  189. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 137
  190. Sookhdeo, 2013, s. 47−48
  191. Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. London: I.B. Tauris, 2011. (englanniksi)
  192. ”Islamista poliittinen uskonto”, Vuosi 80, s. 228. Malmö, Sweden: KG Bertmark Förlag, 1980. ISSN 0349-3660.
  193. Huntington, S. P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys, s. 137–151. Terra Cognita, 1996/2003.
  194. Ibn Warraq: The Origins of the Koran, s. 9–35. Amherst, New York: Prometheus Books, 1990. (englanniksi)
  195. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton, NJ: Princeton University Press, 1981. (englanniksi)
  196. Hurgronje, Snouck: Mohammeanism: Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State, s. 59–63. Project Gutenberg, 1916 [2003]. (englanniksi)
  197. Reliance of the Traveller, 2017, s. 813 (u3.6)
  198. Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”, K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Amherst, New York: Prometheus Books, 1900/2013. (englanniksi)
  199. Patrick Sookhdeo, 2013, 294
  200. a b Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, s. 15
  201. Robert Wenning: The Betyls of Petra. Bulletin of the American Schools of Oriental Research, 2001, No 329, 79–95. (englanniksi)
  202. Goldziher, Ignaz: ”Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran”, M. Gross & K.-H. Ohlig (toim): Vom Koran zum Islam, s. 322–345. Berlin: Schiler, 1903/2009. (saksaksi)
  203. Gross, M.: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Gross & K.-H. Ohlig (toim.): Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347–396. Schiler, 2009. (saksaksi)
  204. Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical traditions in contemporary perspective, s. 155. Minneapolis: Fortress Press, 2012. (englanniksi)
  205. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 14. Tammi, 1996.
  206. CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years. Growth Rate Of Christianity & Islam (englanniksi)
  207. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 47–49.
  208. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 60–62.
  209. Terrorism The World Factbook. ei vl.. Central Intelligence Agency CIA. (englanniksi)
  210. Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire. Tauris, 2011. (englanniksi)
  211. Umdat al-Salik, 2017, s. o.25
  212. Orientalisti K.-H.Ohlig on esittänyt teorian, että Ali olisi ollut kehittyvän islamin ensimmäinen arabiprofeetta ennen Muhammedia, mutta joutunut sitten Muhammedin varjoon ja jäänyt keskeiseksi hahmoksi enää shiialaisuuteen.
  213. Joining Prayers and Other related Issues Al-Islam.org. 1995–2019. Ahlul Bayt Digital Islamic Library Project. (englanniksi)
  214. a b Uusien uskontojen käsikirja, s. 126–127.
  215. John O. Voll, Kazuo Ohtsuka: Sufi Thought and Practice Oxfrod Islamic Studes Online. 2019. Oxford University Press. (englanniksi)
  216. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World’s Muslim Population October 2009. Pew Research Center. Arkistoitu 25.7.2013. (englanniksi)
  217. Maldives, South Asia win1040.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  218. People and Society of Mauritania CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  219. People and Society of Turkey CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  220. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  221. Csbsju.edu (englanniksi)
  222. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  223. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World's Muslim Population. Pew Research Center. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  224. Islam and Muslims in Yemen Islam Awareness Homepage. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  225. People and Sociaty of Morocco CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  226. africaglobal-sistercities.org africaglobal-sistercities.org. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  227. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  228. People and Society of Tunisia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  229. People and Society of Comoros CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  230. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  231. Sudan ([vanhentunut linkki]) sd.undp.org. UNDP. Arkistoitu . Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  232. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  233. Population by Religion (archived from the original on 2006-06-17) (englanniksi)
  234. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  235. People and Sociaty of Iraq CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  236. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  237. Niger, worldprayermap.co.uk (archived from the original, 2013-08-27 (englanniksi)
  238. Bbc.gov.bd, (englanniksi)
  239. The Association of Religion Data Archives - National Profiles thearda.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  240. Islam Question and Answer web.archive.org. 1997–2006. (englanniksi)
  241. Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229.
  242. Europe’s Growing Muslim Population 29.11.2017. PEW Research Center. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Bhutto, Benazir: Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4314-5.
  • Cesari, Jocelyne (toim.): The Oxford Handbook of European Islam. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-960797-6. (englanniksi)
  • Hattstein, Markus: Islam: Uskonto ja kulttuuri. Suomentanut Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3.
  • Hjärpe, Jan: Islam. Oppi ja elämäntapa. Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7.
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2.
  • Kankkonen, Tom: Islam Euroopassa. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5073-2.
  • Kouros, Kristiina & ja Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3.
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3.
  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Hakapaino, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6.
  • Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-98-1.
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7.

Aiheesta muuallaMuokkaa