Islam

monoteistinen abrahamilainen uskonto

Islam (arab. الإسلام‎, al-ʾislām 'alistuminen';[1][2] vanha nimitys muhamettilaisuus[3]) on monoteistinen, Lähi-idässä syntynyt uskonto. Islam on maailman toiseksi suurin uskonto, jolla on nykyisin 1,8 miljardia kannattajaa,[4] kun heitä oli 1900-luvun alussa runsaat 200 miljoonaa.[5] Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, joista enemmistönä on sunnalaisuus (n. 90 %) ja vähemmistönä šiialaisuus (n. 10 %).[6]

Allah1.png
Islamin viisi peruspilaria
Kirjoitukset
Islamin suuntaukset
Kulttuuri ja yhteiskunta
Muuta aiheeseen littyvää
Portal.svg Teemasivu:Uskonnot

Islamin ytimen ilmaisee sen lyhyt uskontunnustus (šahada): "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä". Uskontunnustuksen alkuosa ilmaisee uskoa yhteen Jumalaan, jolla ei ole vertaista. Loppuosa kertoo sen, että kaikki Jumalaa ja hänen tahtoaan koskeva tieto tulee samasta lähteestä, profeetta Muhammedilta. Šiiat lisäävät todistukseen sanat "ja todistan että Ali on Jumalan ystävä".[7] Islam on "ortopraktinen" eli lakiuskonto, jossa ihminen pyrkii Paratiisiin noudattamalla mahdollisimman tarkoin Jumalan antamaa ikuista lakia, šariaa.[8][9] Lain tärkeimmät määräykset kirjattiin 800-luvulla viideksi peruspilariksi niin sanotussa Gabrielin hadithissa. Samasta hadithista löytyy islamin teologinen ydin, "kuusi uskonkappaletta.[10] Muslimit kaikkialla maailmassa kertovat, että uskonto on heille hyvin tärkeä asia. Näin ilmoittaa 80–98% muslimeista muualla paitsi Keski-Aasiassa ja Balkanilla, missä muslimit laajasti maallistuivat ollessaan ateistisen hallinnon alaisuudessa 1900-luvulla.[11]

Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610–632. Muhammediln välittämä tieto Jumalasta jakautuu kahteen osaan: ilmestyksiin ja sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse. [12] Valtaosa islamin sisällöstä ja šaria -laista on peräisin Muhammedin antamasta esikuvasta (sunna). Se kirjoitettiin muistiin vasta 800-luvulla hadith -kokoelmiksi, jotka Koraanin rinnalla kuuluvat islamin pyhiin kirjoihin.[12]

Länsimaissa kertomuksiin islamin alkuperästä on alettu suhtautua entistä varovaisemmin, sillä islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa löytyä vasta 800-luvulta lähtien.[13] Monet länsimaiset orientalisti uskovat, että 800-luvun kirjallisuus kertoo enemmän omasta ajastaan kuin siitä, mitä tapahtui kaksisataa vuotta aikaisemmin.[14] Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin "formatiiviseksi vaiheeksi", ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja.[15]

Islam kehittyi suuren arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi Atlantin rannoilta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi.[16] Islam osoitti elinvoimansa jatkamalla leviämistä myös alkukotinsa ulkopuolelle Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. On sanottu, että islaminusko heijasti varhaisen abbasidiyhteiskunnan olosuhteita ja vastasi sen tarpeisiin, mutta ei ole riittänyt enää modernin valtion vaatimuksiin.[17] Siitä todistaa se, että islamilainen laki eli šaria on jäänyt vain rajalliseen käyttöön niissäkin maissa, jotka virallisesti ovat islamilaisia.[18]

Islamin suuntaukset ja tasotMuokkaa

Islamissa on muiden uskontojen tavoin kolme tasoa: pyhät kirjoitukset, niiden virallinen tulkinta ja tavallisten ihmisten omat käsitykset.[19] Pyhien tekstien osalta islamin suuntauksilla on pieniä eroja. Kaikille Koraani on tärkein teos, mutta pyhiä ovat myös profeetan sunnasta kertovat hadith -kokoelmat. Ne ovat eri suuntauksilla osittain erilaisia. Toinen taso koskee pyhien tekstien lainopillista (fiqh) ja teologista (kalam) tulkintaa. Niiden pohjalta syntyivät islamin lakikoulukunnat. Koulukuntien väliset erot eivät yleensä ole suuria, ja ne ovat olleet vähenemään päin.[20] Kolmannella tasolla on tavallisten ihmisten "eletty uskonto". Tavallisten muslimien näkemyserot islamista ovat joskus suuria, kun vertaillaan Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Balkanin asukkaita.[21]

Islaminuskon tärkein jakolinja erottaa muslimit sunneiksi, šiioiksi ja kharijiiteiksi. Šiialaisuus on edelleen jakautunut valtavirtaan eli kaksitoistašiialaisiin sekä seitsemänšiialaisiin ja Jemenissä esiintyvään zaidilaisuuteen. Kharijiiteista on nykyisin jäljellä vain pieni ja lähinnä Omanissa esiintyvä ibadiittien lahko. Seuraava jakolinja liittyy islamilaisiin lakikoulukuntiin. Ne syntyivät 800-luvulla, ja sunni-islamissa niistä nykypäiviin on säilynyt neljä. Šiialaisuudessa hallitseva lakikoulukunta on Ja`fari. Zaidllaiset muodostavat oman lakikoulunsa. Kolmas jakolinja koskee teologisia suuntauksia, joista tärkein on jako mutaziilittien, ašarilaisuuden ja maturidismin välilä.[20]

Viime aikojen näkyvin yritys määritellä islamin yhteistä sisältöä on Ammanin julistus, joka hyväksyttiin vuonna 2004.[22] Julistusta täydentävän asiakirjan mukaan henkilö on muslimi, jos hän seuraa jotakin neljästä islamilaisen lain sunnikoulukunnasta (Hanafi, Maliki, Shafi`i tai Hanbali), kahdesta šiiakoulukunnasta (Ja`fari tai Zaydi) tai kuuluu Ibadi -koulukuntaan tai Thahiri -koulukuntaan. Lisäksi todetaan, että ašarilaisuus, suufilaisuus tai salafismi eivät ole uskosta luopumista.[23] Ammanin julistus korostaa, että suuntausten yhtäläisyydet ovat suurempia kuin niiden erot.[23] Sunnien ja šiiojen välillä esiintyy silti myös vihamielisyyksiä. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa 40–50% sunneista on sitä mieltä, että šiiat eivät ole muslimeita.[24]

 
Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin ristillä kristityille tai Daavidin tähdellä juutalaisille.

Uskonnon lähteetMuokkaa

MuhammedMuokkaa

Pääartikkeli: Muhammed

Muhammedin katsotaan olleen ihmisenä synniltä suojattu (masum) ja erehtymätön.[25] Hänen tekojensa ja puheidensa kautta ihmiskunta sai tiedoksi islamin ydinsisällön eli Jumalan antaman ikuisen lain (šaria). Muhammed on islamin piirissä äärimmäisen kunnioitettu hahmo. Häneen ei koskaan viitata ilman mukaan liitettäviä siunausformuloita, kuten ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon Häntä” tai ”Rauha Hänelle”.

Muhammedista ei ole säilynyt aikalaistietoa, eikä Koraanikaan kerro Muhammedista oikeastaan mitään ilman säkeiden islamilaista tulkintaa. Varhaisimmat profeetta Muhammedia koskevat kertomukset löytyvät 800-luvulla kirjoitetuista teoksista, joista varhaisin on Ibn Hishamin (k. 833) Sírat Rasúl Alláh (suom. Profeetta Muhammedin elämäkerta). Ibn Hishamin teos perustuu Ibn Ishaqin (k. 767) tekemään elämäkertaan[26], joka on kuitenkin hävinnyt. Sitä on kuitenkin lainattu muissakin lähteissä, ja niiden avulla on ennallistettu joitakin Ibn Hishamin poistamia kohtia.[27] Orientalisti Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan länsimainen tutkimus on varsinkin 2000-luvulla asettanut tämän aineiston kyseenalaiseksi.[28] Epävarmuutta kuvaa, että jotkut orientalistit ovat tarjonneet hyvin erilaisia näkemyksiä Muhammedista tai jopa hylänneet käsityksen Muhammedin historiallisuudesta.[29][30][31] Niin sanottuun islamin pyhään historiaan kuuluu kuitenkin vakiintunut kertomus Muhammedin elämästä. Siitä Ibn Hishamin teos tarjoaa kuvauksen, josta kaikki myöhemmät elämäkerrat ovat riippuvaisia.

 
Muhammedin yömatka ihmiskasvoisen hevosen, Buraqin kyydissä.

Hisham kertoo Muhammedin syntyneen Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella Quraishin heimoon.[32] Mekka oli Hishamin mukaan ahdas ja köyhä kaupunki, mutta siellä sijaitsi arvostettu Kaaban temppeli, joka oli arabien pakanallisen pyhiinvaelluksen keskus.[33] Muhammedin syntymää edelsivät monet ihmeet, jotka todistivat hänen tulevasta suuruudestaan. Hisham kirjoittaa: 'Kun hän kasvoi mieheksi, hän oli ylevyytensä ja jaloutensa ansiosta hyveellisin kansastaan, paras tavoiltaan, jaloin teoiltaan, paras naapurina, lempein, totuudenmukaisin, luotettavin ja kauimpana siveettömyydestä ja tavoista, jotka alentavat miehen." [34] Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammedista tuli kauppias. Hän avioitui naispuolisen leskeksi jääneen työnantajansa kanssa, joka oli hänen serkkunsa.[35] Kaikkiaan Jumalan lähettiläällä oli lopulta 13 vaimoa jalkavaimojen lisäksi. [36] Koraanin suura 33 on ainoa, jossa selvästi puhutaan profeetta Muhammedista. Hänelle myönnetään siinä erioikeus vaimojen lukumäärän suhteen (Koraani 33:50).[37]

Noin vuoden 610 tienoilla eli suunnilleen 40-vuotiaana Muhammed näki unessa enkeli Gabrielin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksensä. Aluksi Muhammed kutsui ihmisiä uuteen uskoon vain salassa, mutta alkoi kolmen vuoden kuluttua levittää islamia julkisesti.[38] Muhammed teki myös ihmeitä ja muun muassa matkasi yöllä Jerusalemiin ja sieltä taivaaseen[39] ja halkaisi kuun kahtia.[40] Kun Muhammed julisti uutta uskoa, mekkalaisten mielestä hän alkoi myös soimata esi-isiä, moittia mekkalaisten uskontoa ja pilkata heidän jumaliaan.[41] Profeetan tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui yöllä pakenemaan pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan, jonne hän oli jo saanut siirrettyä kannattajansa. Pako (arab. هِجْرَة‎, hijra tai hidžra[42]) tapahtui vuonna 622.[43] Muslimit katsovat islamilaisen ajanlaskun alkaneen tästä tapahtumasta.

Muhammed kannattajineen otti nopeasti vallan Medinassa ja perusti sinne umman eli uskovien yhteisön. Muhammed muuttui nyt profeetasta myös maalliseksi vallankäyttäjäksi. Ibn Hisham varoittaa, että hän on karsinut Ibn Ishaqin selostusta ja jättänyt pois asioita, jotka ovat häpeällisiä kertoa. [44] Tästä huolimatta Ibn Hishamin kuvaus sisältää asioita, joista orientalisti Hans Jansenin mukaan Muhammed-elämäkerrat usein hienotunteisesti vaikenevat. Jansenin mukaan tarinoiden sisältö viittaa siihen, että ne olivat peräisin sotilasleireistä.[45] Väite sopii yhteen Ibn Ishaqin elämäkerrassa esitettyjen tietojen kanssa.[46]

Hisham kertoo, että Muhammed alkaa saaliin toivossa ryöstää kauppakaravaaneja, [47] on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa, [48] anastaa ottopoikansa vaimon (vrt. Koraani 33: 37–40)[49], kiduttaa ja tappaa vankeja, [50] järjestää murhapolton moskeijassa, [51] käskee tappaa häntä pilkanneet naiset, [52] ja järjestää Medinassa juutalaisten joukkomurhan. [53] Medinan joukkomurhaa seurannut sivullinen tokaisi: "Kautta Jumalan, tämäpä vasta uskonto!" – ja kääntyi islamiin.[54] Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää toisten alaisuudessa.[55] Sota Mekkaa vastaan päättyi vuonna 630, jolloin Muhammed valtasi kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa. Profeetta tuhosi kädenliikkeellään mekkalaisten palvomien jumalien patsaat Kaaban ympärillä.[56] Muhammedin jäähyväissaarna on eräänlainen profeetan testamentti.[57]

Muhammedista kertovaa perimätietoa arvosteltiin jo varhain siitä, että tarinoita keksittiin tukemaan omia mielipiteitä.[58] Vielä nykyäänkin ilmestyy uusia versioita profeetan puheista. [59] Muhammed kuoli kaksi vuotta Mekan valtauksen jälkeen vuonna 632. Al-Tabarin mukaan Muhammed oli silloin joko 60-, 63- tai 65-vuotias.[60]

KoraaniMuokkaa

Pääartikkeli: Koraani
 
Koraani uskotaan kootun Muhammedin ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli "profeettojen sinetin" kautta. Koraani on silti enemmän kuin Muhammedin saamat ilmestykset. Se on 800-luvulta alkaen ymmärretty kirjaksi, jota ei ole luotu, vaan joka on aina ollut olemassa ja on itsessään ihme (ijaz). [61] Islamilainen perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen.[62]

Enkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella.[63] Muhammed ei itse koonnut Koraania kirjaksi, vaikka hänellä sihteereitä olikin. [62] Vasta Muhammedia seurannut kalifi Abu Bakr määräsi kokoamaan Koraanin sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut. Seuraava kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen, sillä sanamuodoista oli syntynyt erimielisyyttä. Kaikki Koraanit poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Kirjoitus oli aluksi epätarkkaa konsonanttikirjoitusta. Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Teksti on jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin teksti on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen editio, johon on edelleen tehty korjauksia.[64] Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on julkaistu mm. Saudi-Arabiassa.[65] Koraanista ei ole toistaiseksi tehty kriittistä laitosta, johon kaikki poikkeamat ja versiot olisi koottu yhteen.[66] Teksti on vanhaa, ja sitä pystytään ymmärtämään vain osittain kirjoitusmerkkien monitulkintaisuuden takia.[67]

Koraani jakautuu 114 pituuden mukaan järjestettyyn suuraan. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura. Viimeinen, Ihmisten suura sisältää vain 6 jaetta. Suurat sisältävät harvoin yhtenäisiä kertomuksia. Yleensä ne koostuvat lyhyistä katkelmista.[68] Koraanin suurat on 1800-luvulta alkaen jaettu Mekan ajan suuriin, jotka Muhammedin uskotaan vastaanottaneen Mekassa, ja myöhempiin Medinan suuriin, jotka hänen uskotaan vastaanottaneen Medinassa. Jako perustuu Gustav Weilin ja Theodor Nöldeken vertailevaan tutkimukseen, jonka tulokset on hyväksytty myös islamilaisessa maailmassa.

 
Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanissa toistuva teema on yksijumalaisuus [69] ja se, että uskovat pääsevät kuoltuaan Paratiisiin (arab. جنّة‎, janna), kun taas vääräuskoiset joutuvat Helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraani antaa myös yksityiskohtaisia kuvauksia Helvetissä odottavista kärsimyksistä. Luomiskertomuksen mukaan maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu Helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[70] Maailman asujaimet jaetaan viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (jinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana viettelee ihmisiä pahaan.[70]

Koraanin lyhyet suurat ovat runomuotoista tekstiä tai uskonnollisia hymnejä, pidemmät on koottu proosakatkelmista. Ne sisältävät yleensä Mooseksen kirjoissa olevien kertomusten typistyneitä ja muuntuneita selostuksia. Yleisimmin mainittu profeetta onkin Mooses. Tavallista on asioiden kertautuminen, esimerkiksi profeetta Nooaa ja vedenpaisumusta käsitellään monta kertaa. Koraanissa on myös tekstejä, jotka eivät mahdu juutalaisuuden tai kristinuskon kehyksiin. Näitä ovat lainopilliset ohjeet esimerkiksi avioliitosta tai perinnönjaosta. Sellaisia ovat myös pyhään sotaan kannustavat kohdat, kuten tunnettu "miekkajae" (9:5).[71] Richard Bellin mukaan Koraanin kertomusten perusyksikkö on lyhyt, temaattinen kertomus. Se alkaa usein puhuttelulla, kuten ”uskovaiset!”, jatkuu aiheen esittelyllä, ja päättyy ratkaisuun. Kokonaisuuden päättää johtopäätös, joka usein koskee Jumalaa: ”Jumala on Tietävä, Viisas” Pidemmät suurat on koottu tällaisista palasista ilman, että ne liittyisivät toisiinsa. [72]

SunnaMuokkaa

Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit.[73] Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Ratkaisu muistuttaa juutalaisuutta, missä tieto Jumalasta ja hänen laistaan saadaan Mooseksen kirjoittamasta Toorasta ja toisaalta hänen elämäntavastaan, sunnasta, joka koottiin Mišna -kokoelmaksi suullisen perinteen pohjalta ja muodostaa šariaa vastaavan halakha -lainsäädännön.

Muhammedia koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös valtavia kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista.[73] Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alusta löytyy joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah eli kuusi kirjaa). Šiiat nojautuvat etenkin "puhdistettuun" profeetan sunnaan, joka löytyy kokoelmasta "Alin talonväki" (Ali Ahl al-Bayt)[74][75] Kutun al-Sittah hyväksytään myös, paitsi sellaiset kohdat, jotka ovat ristiriidassa šiialaisen perinteen kanssa.

Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi 800-luvun alkupuolella syntyi käytäntö, jossa hadithien luotettavuutta alettiin perustella niihin liittyvien kertojaketjujen eli isnadien avulla. Todistajaketjujen käytön aloitti al-Shafi'i vuoden 815 tienoissa. Se oli omaperäinen yritys vastata hadithien luotettavuuteen kohdistuneeseen arvosteluun.[76] Teorian mukaan perimätiedon välittäjät olivat opetelleet ulkoa paitsi itse tarinan, myös siihen liittyvän todistajaketjun. Esimerkiksi suura 80 alkaa sanoilla ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen”. Koraanin kuvaama kohtaaminen oli islamilaisen käsityksen mukaan todellinen ja tapahtui 600-luvun alkupuolella. Sille antoi selityksen imaami Malik ibn Anas noin 200 vuotta myöhemmin hadith-kokoelmassaan Muwatta. Hän kertoi, että Koraanin ”hän” on todellisuudessa Muhammed, kun taas sokea mies oli Abdullah ibn Umm Maktum.[77] Tiedon varmistaa Malikin antama todistajaketju: imaamille oli asian kertonut Yahua, joka oli kuullut sen Malikilta, joka oli kuullut sen Yahya ibn Saidilta. Said oli vuonna 820 kuollut orja, jonka tiedonantoja pidettiin luotettavina.[78]

Orientalisti Joseph Schacht osoitti, että kertojaketjut ulottuivat aluksi Muhammedin seuraajiin, mutta kasvoivat myöhemmin taaksepäin Muhammedin kumppaneihin ja lopulta häneen itseensä.[79] Imaami Shafi'i katsoi luotettavuuden vaativan, että isnad päättyy Muhammediin itseensä. Hänen vaikutuksestaan ketjut alkoivatkin pidentyä.[80]

Islamin varhaisvaiheiden tutkimista on rajoittanut aikalaislähteiden puute. Nykyaikaan säilyneet islamilaiset lähteet kuvaavat satoja vuosia aikaisemmin esiintyneitä tapahtumia.[81] Lähteissä mahdollisesti esiintyvää aitoa ainesta on sen takia ollut mahdoton erottaa kirjoittamisajan tarpeiden ja uskomusten synnyttämästä materiaalista.[73][82] Haditheihin liitetyt kertojaketjut eivät Joseph Schachtin mukaan auttaneet asiaa, sillä hänen mukaansa myös monet kaikkein luotettavimpina pidetyt ketjut olivat sepitettyjä.[83]

ŠariaMuokkaa

 
Sana Allah (Jumala) arabiaksi.
Pääartikkeli: Šaria

Islamin ytimenä on monoteismin ohella šaria eli islamilainen laki. Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus. Siihen riittää jo ulkoinen käskyjen noudattaminen, mihin yksilö voidaan myös painostaa "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" mukaisesti. [84] Islamissa ei tunneta länsimaisen kaltaista eettistä keskustelua, vaan sen tilalla on juridinen pohdinta, jossa selvitetään Jumalan lain sisältöä.[85] Lain sisällön määrittelevät Koraani ja profeetan elämäntapa eli sunna, joka löytyy hadith-kokoelmista. Näiden lisäksi šarian lähteitä ovat yksimielisyys (ijma) ja analogia (qiyas).[86]

Islam ei hyväksy muita lakeja kuin Jumalan lain, joka on ikuinen ja muuttumaton. [87] Näkemys tekee ortodoksisesta islamista poliittisen liikkeen, joka pyrkii alistamaan viime kädessä koko ihmiskunnan Jumalan lain alaiseksi. Aktiivinen toiminta tavoitteen puolesta tunnetaan nimellä "islamismi" tai "jihadismi". Käytännössä kaikki islamilaiset maat soveltavat myös maallista lainsäädäntöä, ja šarian soveltamisalue on rajallinen.[18]

Kun ihminen toimii Jumalan lain mukaisesti, hän hankkii ansioita, joilla voi päästä Paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa viimeisellä tuomiolla Helvetin tuli. Mikään ei silti ole varmaa, sillä Jumalan ylivertaisuuden takia hänen tahtonsa ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa. Huolimatta siitä, että Koraani puhuu ihmisille annetuista varoituksista ja ohjauksesta, jokaisen kohtalo on ennalta määrätty.[88] Islamiin kuuluvaa ennaltamääräämistä kuvaa arabiankielinen lausahdus "in shä Allaah" (jos Jumala suo). Ilmaisu tulee Koraanista, joka lausuu: "Älä sano mistään 'teen sen huomenna' lisäämättä: 'Jos Jumala niin tahtoo'." (Koraani 8: 24).

Šaria kattaa siviili- ja rikosoikeuden lisäksi valtiosäännön sekä ihmiselämän kaikki puolet pieniä yksityiskohtia myöten. Ajatollah Khomeinin mukaan "ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään." [89]

Koraani Jumalan lain lähteenäMuokkaa

Koraani on islamissa Jumalan puhetta, ja sen katsotaan olleen olemassa Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Alkuperäinen kirja uskotaan kirjoitetun arabiaksi, ja käännökset ymmärretään vain tulkinnoiksi, joilta puuttuu alkuteoksen arvovalta.[90] Oppi Koraanista ikuisena ja luomattomana Jumalan sanana syntyi 800-luvulla. Kun kristinuskossa Jeesus on Jumalan sanan inkarnaatio, islamissa tämä asema on Koraanilla. Onkin todettu, että Koraanin parempi vertailukohta on Kristus eikä Raamattu. Raamattua vastaavat islamissa paremmin hadith-kertomukset.[91]

Koraanin tulkinnasta käytetään nimitystä tafsír. Se tarkoittaa Koraanin sisällön selittämistä sanojen merkityksen sekä tekstin historiallisten yhteyksien ja teologisen sisällön pohjalta. Kirjaimellisen tulkinnan lisäksi Koraania tulkitaan vertauskuvallisesti (ta'wíl). Sitä on harrastettu islamilaisen mystiikan ja suufilaisuuden piirissä.[92] Koraani on arvovaltaisin šarian lähde. Kirjan sisältämä lainsäädännöllinen aines on kuitenkin vähäistä. Tärkeämmäksi šarian lähteeksi on siksi tullut sunna eli Muhammedin antama esimerkki.[93]

Hadith -kokoelmat Jumalan lain lähteenäMuokkaa

Pääartikkeli: Hadith

Paksut hadith-kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaiset uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Šarian tärkein sisältö löytyy niistä.[94] Sunnalaisille muslimeille vakiintui 1100-luvulle mennessä kuusi arvovaltaista hadith-kokoelmaa, joista arvostetuimmat ovat Sahih al-Bukhari kokoajana Muhammad al-Bukhari (k. 870) sekä Sahih Muslim kokoajana Muslim ibn al-Hajjaj (k. 865). Eri kokoelmien sisällöt vaihtelevat, ja kertomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia myös saman kokoelman sisällä.[95] Kuusi kanonisoitua sunni-kokoelmaa ovat yhteisnimitykseltään al-kutub as-sittah (“kuusi kirjaa”).[96] Niiden lisäksi on muitakin kokoelmia, varhaisimpana Aḥmad ibn Ḥanbalin (k. 855) Musnad.[96][97] Maliki -koulukunnan oma kokoelma on nimeltään Muwatta Malik.

Šiiat nojautuvat "puhdistettuun" profeetan sunnaan, joka löytyy kokoelmasta "Alin talonväki" (Ali Ahl al-Bayt)[74][75] He käyttävät "kuutta kirjaa" vain silloin, kun se on sopusoinnussa tämän kanssa, jolloin kuuden kirjan nimenä on Al-Sihah Al-Sittah ("luotettavat kuusi").[75]

Yksimielisyys (ijmá) ja analogia (qiyas)Muokkaa

Pääartikkeli: Ijma

Kun riita-asiaa ratkotaan uskonnollisessa oikeudessa, tuomari (qadi) muodostaa siitä tulkinnan (fiqh). Tällöin hän järkeilee (ijtihad) islamilaisten lähteiden pohjalta ja luo oman mielipiteensä (ra'y). Tässä tuomarilla on apuna kaksi periaatetta. Hän kiinnittää huomiota oppineiden yksimielisyyteen (ijma) kustakin asiasta, mikä varmentaa tulkinnan luotettavuuden. Toiseksi hän päättelee analogian (qiyas) avulla, jos vastaan tulee täysin uusia asioita.[98] Oma mielipide ei koske itse šarian sisältöä, vaan lain tulkintaa kussakin erikoistapauksessa. Itse laki on muuttumaton. Alun pitäen yksimielisyyden periaatetta käytettiin myös täydentämään šarian sisältöä tapauksissa, joissa Koraani tai profeetan sunna eivät tarjonneet vastauksia. Tämä mahdollisuus on kuitenkin jäänyt historiaan "järjen porttien sulkeutuessa" 900-luvulla.[99]

Analogia tarkoittaa täysin uusien tilanteiden rinnastamista sellaisiin, joista on šariassa on säädöksiä. Koraani tai sunna eivät esimerkiksi mainitse kokaiinia, koska huumetta ei tunnettu, mutta lainoppinut voi kieltää sen käytön vedoten analogiaan ja siihen, että päihdyttävän viinin nauttiminen on muslimeilta kiellettyä.[100]

LakikoulukunnatMuokkaa

Pääartikkeli: Madhhab

Islamissa on useita lainopillisia koulukuntia. Klassisen sunnalaisen islamin neljä tärkeintä koulukuntaa ovat Hanafi, Maliki, Shafi'i ja Hanbali.[101] Noin 75 prosenttia niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle. [102] Šiialaisten suurin lakikoulukunta on Ja`fari. Zaidilaisuus muodostaa oman Zaydi -koulukuntansa. Ammanin julistuksen lisäpöytäkirjan mukaan myös Ibadi -koulukunta ja Thahiri -koulukunta edustavat puhdasoppista islamia.[23] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan šiialainen koulukunta ei paljon eroa sunnalaisesta laintulkinnasta.[103]

Šarian tulkinta (fiqh)Muokkaa

Pääartikkeli: Fiqh

Tavallinen muslimi ei voi itse tulkita Koraania tai Jumalan lakia, sillä siitä vastaa uskonnollinen papisto eli ulama, "viisaat miehet". Maallikon on käännyttävä jonkin hyväksyttyä lakikoulua edustavan uskonoppineen puoleen saadakseen tietää, mikä on islamilainen käsitys.[104] [105][106][107][108] Vaikka omat johtopäätökset eivät ole sallittuja, arabiankielisen Koraanin ääneen lukeminen on tärkeää jokaiselle muslimille. Sitä arvostetaan rituaalisena toimena, jossa tarkoituksena ei ole tekstin ymmärtäminen. Melkein kaikille muslimeille se onkin mahdotonta, sillä Koraanin teksti on muinaisarabiaa.

Šarian sisällöstä voi kysyä islamilaiselta uskonoppineelta, esimerkiksi imaamilta, joka johtaa rukouksia moskeijassa tai kirjallisesti muftilta, joka on šariaan syvällisesti perehtynyt oppinut. Perinteisesti kysymyksiin vastataan perjantairukouksen jälkeen, missä lainoppineen avustajat keräävät paperilapulle kirjoitetut kysymykset. [109] Nykyisin on perustettu fatwa -neuvostoja, joita toimii myös internetissä palvelemassa uskovia. Kun vaikeasta asiasta neuvoa kysytään muftilta, saadaan pitkä kirjallinen lausunto. Ensin siinä lainataan asiaan liittyviä pyhien tekstien kohtia, minkä jälkeen mufti esittää oman kantansa. Lausunto päätyy toteamukseen "Allah tietää parhaiten". Muftin lainopillinen mielipide eli fatwa on hänen oma kantansa, mutta sen katsotaan silti edustavan yleispätevää tulkintaa šariasta. Mufti voi myös muuttaa mieltään ja antaa jopa kaksi keskenään ristiriidassa olevaa fatwaa. Tällöin molemmat ovat yhtä päteviä, ja uskova voi valita niiden välillä.[110]

Ongelmia uskonoppineille aiheuttaa se, että šaria-lain määräykset voivat olla ristiriitaisia jopa yksittäisen hadith-kokoelman sisällä. Lisäksi mielipide-eroja syntyy siitä, kuinka vahvoiksi tai heikoiksi uskonoppineet arvioivat yksittäisiin haditheihin liittyvät todistajaketjut eli isnadit. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy "aina muutamia epäilyttäviä perimätietoja".[111] Sellaisia ei kuitenkaan ole katsottu mahdolliseksi poistaa, koska 800-luvulta alkaen tapahtui järjen (ijtihad) porttien sulkeminen, jolloin lain sisältö vakiintui.[112] Professori Landau-Tasseron on todennut, että islamin pyhien kirjoitusten lukeminen ja tulkinta on pakosta valikoivaa, mistä tuloksena ovat loputtomat erimielisyydet ("endless quarrels") eri tulkintojen välillä.[113] Tilanne ei silti anna lupaa huolimattomuuteen niiden asioiden suhteen, joista vallitsee yksimielisyys. Islamilaisen lain klassikkoteos Umdat al-salik määrää kuolemantuomion jokaisesta poikkeamasta, joka tapahtuu yksimielisten ydinsisältöjen kohdalla.[114] Egyptin al-Azhar yliopisto on vuonna 1991 vahvistanut, että teos vastaa oikeaoppisen sunniyhteisön käytäntöä ja uskoa.[115]

Vaikka šaria on muuttumaton laki, PEW-tutkimuslaitoksen asennetutkimukset osoittavat, että tavalliset muslimit suhtautuvat yleensä valikoiden sen noudattamiseen. Muslimien asenteet vaihtelevat varsinkin eri maiden ja maanosien välillä. [116]

Islamin viisi pilariaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin viisi peruspilaria

Šarian tärkeimmän sisällön sunni-islamissa muodostaa "islamin viisi peruspilaria". Oppi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim.[117] Muun muassa imaami al-Nawawi (k. 1277) vahvisti, että ne ovat suurimmat islamin kuuliaisuuden vaatimuksista.[118] Šiialaisuudessa pilareita on enemmän. Sunni-islamin "viidestä pilarista" neljä koskee uskonnollisia rituaaleja ja viides almuveron (zakat) maksamista. Rituaalit ovat korostuneen julkisia siten, että rukoilu tapahtuu mielellään yhdessä muiden kanssa ja näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja kehonhoito on säänneltyä.[119]

  • Šahada eli uskontunnustus on islamissa hyvin lyhyt. Se koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin yksijumalaiseksi, ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[120]
  • Salat eli rukous koostuu 2–4 liikesarjasta (raka), joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina.[121]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Jokainen paastopäivä alkaa aamiaisella ennen valoisaa aikaa ja päättyy illalliseen pimeän tultua.[122]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa, kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. [123]
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla.[124]

Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminenMuokkaa

Pääartikkeli: Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen islamissa

Šariaan kuuluu Koraanissa mainittu hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen.[125] Se tarkoittaa, että jos näkee vääryyden tapahtuvan, eli šariaa rikotaan, muslimin tulee myös yksityishenkilönä puuttua asiaan. Al-Ghazali (1057–1111) kirjoitti, että tämä on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi.[125] Ghazali esitteli väliintulossa kahdeksan tasoa. Niistä ensimmäinen oli rikkomuksen luotettava todentaminen ja kahdeksas aseellinen väkivalta.[126] Kunniaväkivalta on Ayaan Hirsi Alin mukaan tämän periaatteen soveltamista.[127] Sen tärkeyttä osoittaa, että ensimmäisen islamilaisen Koraanin suomennoksen (1942) nimenä oli "Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen".[128]

 
Muslimit mielenosoittajat Malediiveilla syyskuussa 2014.

JihadMuokkaa

Pääartikkeli: Jihad

Islamin klassinen valtioteoria ja oppi kalifaatista kehittyivät 800-luvulla. Niiden mukaan islamilaisen yhteisön eli umman velvollisuus oli kalifin (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko hyvällä tai pahalla niin, että šaria lopulta vallitsee kaikkialla. [129]

Patricia Cronen mukaan jihad oli sotaa, jonka syyksi riitti uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomat oli alistettava muslimien herruuteen, jolloin he saattoivat valita kääntymisen islamiin tai suojellun eli dhimmi-aseman välillä.[130] Islamilainen valtioteoria jakoi maailman islamin tai rauhan alueeseen (Dár al-islám, Dár as-Salám) ja sodan alueeseen (Dár al-Harb).[131] Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 33 Islam rauhan uskontona tarkoittaa, että muslimit tarpeellista väkivaltaa käyttäen kukistavat ”sodan alueen”.[132] Muslimiherruuteen jääneiden ei-muslimien asema määriteltiin dhimmi -järjestelmän mukaisesti. Dhimmien oikeudet olivat rajoitettuja, ja he joutuivat maksamaan jizya -veroa, joka useimpien lakikoulukuntien mukaan piti periä dhimmiä nöyryyttäen, kuten Koraanissa säädetään.[133] Kääntyminen islamiin oli vapaaehtoista, sillä perinteinen islam ei tunne kristillisen lähetystyön kaltaista toimintaa.[134]

Jo 800-luvun hadith-kokoelmissa jihadista puhutaan myös vertauskuvallisesti eli henkisenä kamppailuna. Monissa haditheissa todetaan, että naisten jihad on pyhiinvaellus.[135] Suufilaisuuden piirissä kehittyi 1000-luvulla oppi, jonka mukaan "sisäinen jihad" eli henkinen kilvoittelu on "suurempaa jihadia" (jihad al-akbar), ja aseellinen jihad on "pienempää jihadia".[136][137][138] Islaminuskoon "suuri jihad" tuli kuitenkin vasta 1100-luvulla ja silloin kuuluisan suufilaisen al-Ghazalin kirjoituksissa.[139] Al-Ghazali ei esittänyt suurta jihadia pienemmän vastakohtana, vaan liitti sen hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen periaatteeseen. Ghazali esitti suuresta jihadista esimerkkinä myös jihadistin, joka oman henkensä uhraten aiheuttaa vastustajalle tappioita. Suurempi jihad ei siten tarkoita väkivallattomuutta vaan henkistä kamppailua uskonvarmuudesta. Islamilaiset terroristit ovatkin toimissaan vedonneet al-Ghazaliin. [140]

Länsimaiset lähteet korostavat usein, että jihad tarkoittaa väkivallatonta itsensä kehittämistä ja ainoastaan harvoin sotaa ja silloinkin puolustussotaa.[141][142] Historioitsija David Cook ei allekirjoita väitettä. Hänen mukaansa klassinen islamilainen kirjallisuus sisältää satoja teoksia sotaisesta jihadista, kun taas henkisestä hän on löytänyt vain yhden kirjan, ajatollah Khomeinin kirjoittaman teoksen Jihade akbar eli ”Suurempi jihad.” [143] Esimerkiksi keskiaikainen šarialakikirja, al-Misrin (1302–1367) Umdat al-salik tuntee vain sotaisen jihadin .[144]

Tavallisen muslimin elämässä jihad nykyisin tarkoittaa lähinnä itsensä kehittämistä eli suurempaa jihadia.[145] Henkinen kilvoittelu on jokaisen muslimin velvollisuus ja sisältää ajatuksen Jumalan lakiin alistumisesta ja šarian noudattamisesta.[146] Uskonoppineiden mielipiteet jihadista vaihtelevat puolustussodasta terrorin hyväksymiseen. Prof. Landau-Tasseronin mukaan äärimmäisetkin näkökannat mahtuvat islamin monimuotoisuuteen, eikä mitään niistä voi suoraan pitää ei-islamilaisena.[147]

Islamilainen teologiaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin uskonkappaleet

Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin "kuusi uskonkappaletta", jotka perustuvat niin sanottuun Gabrielin hadithiin, joka löytyy al-Bukharin ja Ibn Muslimin kokoelmista 800-luvulta.[148][149] Sen mukaan oikeaan uskoon kuuluvat seuraavat kuusi asiaa:[150]

  1. Usko Jumalaan.
  2. Usko enkeleihin.
  3. Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin.
  4. Usko profeettoihin ja sanansaattajiin.
  5. Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen.
  6. Usko kohtaloon.

Tämä jaottelu on edelleen islamilaisen teologian pohjana. Teologiset asiat ovat kuitenkin islamissa toissijaisia verrattuna šariaan ja sitä koskevaan keskusteluun. Muslimille pelastusta ei tuo pelkästään oikea usko, kuten kristinuskossa, vaan ennen muuta šaria-lain seuraaminen eli oikein tekeminen. Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin "viitenä pilarina".

Yhtäläisyydet muihin uskontoihinMuokkaa

Pääartikkeli: Buddhalaisuuden vaikutus islamiin, Juutalaisuuden vaikutus islamiin, Kristinuskon vaikutus islamiin, Zarathustralaisuuden vaikutus islamiin

Islamilla on yhtäläisyyksiä etenkin juutalaisuuteen ja kristinuskoon, koska islam kehittyi niiden pohjalta. Koraani on pitkälti Mooseksen kirjoissa olevien tarinoiden kommentaaria, ja myös Jeesus mainitaan usein. Islaminusko selittää yhtäläisyydet siten, että islam ei kehittynyt niistä, vaan juutalaisuus ja kristinusko kehittyivät islamista, joka on ainoa alkuperäinen, jo Aadamin tunnustama uskonto. Tämän takia islamiin kääntyminen on "palaamista" ihmiskunnan alkuperäiseen uskoon.[151]

Eniten yhtäläisyyksiä islamilla on juutalaisuuden kanssa, jopa niin, että Muhammedin ja Mooseksen elämäkerrat vastaavat pitkälti toisiaan.[152] Muslimit pitävät tätä osoituksena siitä, miten Toora ennusti Muhammedin tuloa. Juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen esikuvansa (sunnan) seuraaminen antavat uskoville kaiken tarvittavan. Molemmissa esiintyy ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan laki. Kristinuskossa ja islamissa on samanlainen lineaarinen historiankäsitys, jossa Vanhan testamentin profeettojen kautta kuljetaan ilmoituksen täydellistymiseen joko Jeesuksessa tai Muhammedissa. Viimeisellä tuomiolla ihmiset osoitetaan joko Helvettiin tai Paratiisiin. Kristillisen lähetyskäskyn korvaa ajatus maailmanlaajuisesta kalifaatista, jossa Jumalan laki on ulotettu hyvällä tai pahalla koko maailmaan.[153]

Islaminusko muovautui omaksi uskonnokseen Lähi-idän kalifaatissa, jonka väkirikkain ja kehittynein osa oli Persia. Tämän takia islamista löytyy paljon yhtymäkohtia iranilaisiin uskontoihin, kuten zarathustralaisuuteen, manilaisuuteen ja parsilaisuuteen. Esimerkiksi oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan (sirat) ylittäminen, tulee zarathustralaisuudesta.[154][155] Hämeen-Anttilan mukaan islamissa on jälkiä myös arabien pakanallisista uskomuksista.[156] K.-H. Ohlig on tarjonnut siitä esimerkeiksi jinnit taikuuden, alemmat jumaluudet (saatanalliset säkeet) sekä paimentolaisyhteiskuntien sosiaaliset normit.[157] Sellaiselta näyttää myös Kaaban mustaan kiveen kohdistuva kunnioitus, joka muistutti Itä-Roomassa esiintynyttä meteoriittien palvontaa ja Lähi-idän betyyleihin eli kivipatsaisiin kohdistunutta riittiä.[158] Islamin varhainen kehitysvaihe maallikkouskontona ilman oppineita pappeja olisi voinut vaikuttaa siihen, että islamin etiikka kiteytyi hyötymoraaliksi, missä pääsy Paratiisiin perustui yksinkertaiseen hyvien ja pahojen tekojen yhteenlaskuun.[157] Persian itäosissa arabit olivat tekemisissä myös buddhalaisten kanssa. Ignaz Goldziherin mukaan buddhalaisuus vaikutti islamiin etenkin pyhiinvaellukseen liittyvien tapojen osalta. [159] Koraanin Uskottomien suura 109 (Al-Kafirun) on Markus Großin mukaan muunnelma buddhalaisesta mieterunosta.[160]

Toisinaan muilta uskonnoilta saadut vaikutteet kääntyivät erottautumistarkoituksessa päinvastaisiksi. Kun zarathustralaiset arvostivat koiria, islamissa koiriin alettiin suhtautua kielteisesti. [155] Kalliomoskeijan friisikirjoitus vuodelta 691 korosti voimakkaasti sitä, että Jumalalla ei voi olla poikaa. Tällä tehtiin ero Bysantin nikealaiseen uskontunnustukseen. Ibn Hisham kuvaa, miten rukouskutsuna kokeiltiin ensin juutalaisten käyttämää pasuunaa, sitten kristittyjen läppäintä, kunnes löydettiin huutamalla tehty islamilainen rukouskutsu (adhaan).[161]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin historia
 
Arabivaltakunnan laajentumisvaiheet islamin myyttisen tarinaperinteen mukaisesti:
  622–632 profeetta Muhammedin aika
  632–661 "oikeaanjohdettujen kalifien" aika
  661–750 umaijadien dynastian aika
 
Moskeijat ovat yksi islamilaisen kulttuurin näyttävimmistä saavutuksista. Kuvassa suuri moskeija Banda Acehissa Indonesiassa.

Islamin formatiivinen vaihe 600- ja 700-luvuillaMuokkaa

Muslimit uskovat, että islam syntyi profeetta Muhammedin saamina ilmestyksinä vuosina 610–632 Arabian niemimaalla. Sitä ennen vallitsi paheiden leimaama "tietämättömyyden aika". Muslimit uskovat myös, että Muhammed valloitti koko Arabian niemimaan, minkä jälkeen Muhammedia seurasi umman johtajina neljä "oikeaanjohdettua" kalifia: Abu Bakr (632–634), Umar (634–644), Uthman (644–656) ja Ali (656–661). Alin salamurhan jälkeen islamin katsotaan jakautuneen sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen.[162] Oikeaan johdettuja kalifeja seurasi umaijadien dynastia (660–750), jota luonnehti jumalattomuus ja luopuminen islamista.[163] Asiat korjautuivat, kun Muhammedille sukua oleva abbasidien dynastia kukisti umaijadien vallan vuoden 750 jälkeen vallankumouksessa. Islamin syntyä seurasi perimätiedon kertoma menestyksellinen, Jumalan ohjaama valloitussotien kausi, jolloin islam levitti valtansa koko Lähi-itään vain muutamassa kymmenessä vuodessa. Arabien sotaretket etenivät Pohjois-Afrikasta 700-luvulla Marokon kautta Espanjaan ja keskiseen Ranskaan asti.[164] Idässä ne ulottuivat Iranin ylängöille, Keski-Aasiaan ja Afganistanin rajoille.

600- ja 700 -lukuja kutsutaan orientalismissa islamin "formatiiviseksi vaiheeksi", koska tämän ajan tapahtumista ei lähteiden puutteen takia ole varmaa kuvaa. Historioitsijat[165] ja tietokirjailijat[166] ovat kuitenkin pääosin luottaneet islaminuskon mukaiseen kuvaukseen tapahtumista. Viime aikoina luottamus on vähentynyt, kun tieto lähdeaineiston myöhäisyydestä on lisääntynyt.[167] Perinteistä kuvaa on kuitenkin ollut vaikea hylätä, sillä tilalle ei ole ollut paljon tarjottavaa.[168] Eräiden tulkintojen mukaan Muhammed ja oikeaan johdetut kalifit ovat vain kirjallisia henkilöitä.[169] Arabikalifaatti ei olisi syntynyt ulkopuolisesta hyökkäyksestä, vaan suurvaltojen romahduksesta.[170] Islam ei olisi syntynyt yhdellä kerralla Arabiassa vaan olisi alkanut kehityksensä Syyriassa kansanomaisena arabikristillisenä uskontona ensimmäisten kristillisten satalukujen aikana. Se olisi muuntunut islamiksi vasta 800-luvun alkuun mennessä.[171][172] Koraani edustaisi tämän käsityksen mukaan pääosin arabien varhaista kansanomaista kristillisyyttä.[173] Günter Lüling arvioi, että kolmasosa siitä on kristillisiä liturgisia tekstejä tai hymnejä,[174] esimerkkeinä Norsun suura ja Niiniköyden suura.[175]

Islam 800- ja 900- luvuillaMuokkaa

Islamia koskevia tekstejä alkoi ilmestyä vasta abbasidien kalifaatissa 800-luvun kuluessa, mitä helpotti uusi paperinvalmistuksen taito.[176] Abbasidien myötä kalifaattiin oli tullut vahva persialainen vaikutus, ja myös melkein kaikki tärkeimmät uskonoppineet tulivat Persiasta. Varhaisin kirjallisuuden muoto oli profeetan elämäkerta (sirat). Sitä seurasi lainopillinen hadith -kirjallisuus. Tämän juridisen perimätiedon huomattavin järjestäjä oli imaami Al-Shafi'i (767–820), jonka ajatus oli, että jokaisen luotettavan hadithin kuului sisältää Muhammediin saakka ulottuva kertojaketju.[177] Vaikka muslimit uskovat, että islam oli täysin valmis jo Muhammedin kuollessa vuonna 632,[178] islamin läntiset tutkijat katsovat, että sen aktiivinen kehitys ajoittui 800-luvulta 1200-luvulle, minkä jälkeen vasta kehitys pysähtyi.[179]

Kalifi al-Mamunin (813–833) aikana alkoi kalifien valtataistelu islamilaisen papiston eli ulaman valtaa vastaan uskonasioissa. Kalifi asettui tukemaan sitä vastaan mutaziliitteja ja perusti vuonna 827 inkvisition, mihnan, valvomaan, että ulama noudattaa sen oppeja. Pääasiaksi nousi kysymys siitä, oliko Koraani luotu (jolloin sitä saattoi järkiperäisesti arvioida) vai oliko se ollut aina olemassa. Ulama voitti kiistan vuonna 848, jolloin inkvisitio lakkautettiin. Kalifi oli tuolloin jo menettänyt osan vallastaan omalle turkkilaiselle orja-armeijalleen. Inkvisitio ehti kuulustella satoja uskonoppineita, joista monet kuolivat vankiloissa ja toiset saivat mainetta marttyyreina. Kuuluisin heistä oli islamilaisen lakikoulukunnan perustaja Ahmad ibn Hanbal.[180] Mutaziliittien ajatukset eivät kokonaan kadonneet, vaan niitä on säilynyt šiialaisudessa.[181]

800-luvulla alkanutta vaihetta kutsutaan länsimaissa islamin kulta-ajaksi. Sitä leimasi antiikin tieteiden nousu kukoistukseen Bagdadissa ja muissa islamilaisen maailman keskuksissa. Parinsadan vuoden kuluessa lähes kaikki kreikkalainen filosofinen ja tieteellinen kirjallisuus oli käännetty arabiaksi. Islamilaisen sivilisaation piirissä harjoitettu tiede kohosi Eurooppaa, Kiinaa ja Intiaa korkeammalle etenkin matematiikan, optiikan, fysiikan ja lääketieteen aloilla.[182] Johtoasema säilyi satoja vuosia, kunnes 1400-luvulla islamilainen maailma alkoi jäädä kilpailijoistaan jälkeen.[183]

900 -luvulla islamilainen periaate yhtenäisestä kalifaatista tuhoutui, kun syntyi uusia "kalifaatteja". Niitä olivat šiialaisten fatimidien kalifaatti Pohjois-Afrikassa ja umaijadien kalifaatti Espanjassa.[184] Vuonna 945 Persiasta tulleet šiialaiset buijidit nousivat Bagdadissa valtaan ja tekivät abbasidikalifeista uskonnollisen keulakuvansa.

Islam 1000-luvulta eteenpäinMuokkaa

1000 -luvulla buijidien dynastia vaihtui turkkilaisten seldzukkien valtakuntaan, jonka rajat olivat lähellä muinaista sassanidivaltiota. Lähi-idän valtioiden suhteellinen voima eurooppalaisiin verrattuna oli taantunut, mikä näkyi ristiretkeläisten menestyksenä seldzukkeja vastaan. Näiden sotilaallista kykyä oli heikentänyt feodaalinen appanaasijärjestelmä.[185] Myös islamilaiset emiraatit Sisiliassa kukistettiin 1000-luvulla. Abbasidikalifaatti poliittisena valtana kukistui lopullisesti, kun mongolit hävittivät Baghdadin vuonna 1258. Se jatkoi olemassaoloaan vielä seremoniallisena instituutiona Kairossa mamelukkisulttaanien alaisuudessa. Lähi-idässä muslimit kukistivat ristiretkistä syntyneet kristilliset valtiot 1200-luvun loppuun mennessä. Tärkeimmäksi islamilaiseksi voimaksi nousi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918), joka eteni myös Eurooppaan ja Wienin porteille vuonna 1529. [186] Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kauko-Itään Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni Saharan eteläpuolelle.

1700-luvulta lähtien kaikki islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi.[187]

Islamilainen sivilisaatioMuokkaa

Katso myös: Luettelo muslimienemmistöisistä valtioista
 
Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa CIA:n mukaan (lähde: CIA World Factbook 2004). Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä ja violetti Ibadi-enemmistöä (Oman).

Islamin erikoisuutta uskontona luonnehtii se, että islam syntyi paimentolaisten klaaniperinteitä ylläpitävässä yhteiskunnassa.[188] Antropologi Paul Harrison kirjoitti vuonna 1924: "muhamettilaisuus on tuskin muuta kuin beduiinikulttuurin projisiointia uskontoon." [189] On väitetty, että islam muokkautui palvelemaan yhteiskuntaa, jossa heimokulttuuri oli vahvasti läsnä, mutta jossa keskusvallan oli anastanut käsiinsä yksi ryhmittymä. Philip C. Salzman pitää islamia eräänlaisena superklaanina, joka kohosi heimorakenteiden yläpuolelle. [190] Patricia Crone katsoo, että islamin tausta yhteiskunnassa, joka tuli toimeen ilman valtiovaltaa, näkyy sen luottamuksessa yksilöiden itsehallintoon ja myös oman käden oikeuteen rikkomusten oikaisemiseksi.[191]

Islam levisi myös kauas sen alkuperäisten rajojen ulkopuolelle ja vakiintui sinne, missä sen katsottiin tarjoavan hyödyllisiä vastauksia yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Sellaisia olivat paimentolaiskulttuurit ja niiden perustalle rakentuneet valtiot. Orientalisti Joseph Schacht totesi, että vaikka islamilainen laki heijasti varhaisen abbasidivaltakunnan sosiaalisia ja taloudellisia tarpeita, se joutui yhä enemmän ristiriitaan yhteiskuntien myöhemmän kehityksen kanssa.[17]

Nykyään islam on maailman toiseksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen ja valtauskonto lukuisissa valtioissa. Se on myös nopeimmin kasvava uskonto.[192] Kasvu johtuu väestönkasvusta, ei niinkään islamiin kääntymisestä. Muslimien lukumääräksi on arvioitu 1,6 miljardia ihmistä vuonna 2009.[6] Islamilaiset maat ovat enimmäkseen toistensa naapureita ja muodostavat laajan, oman sivilisaationsa. Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Eniten muslimeita on Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä on yli 15 prosenttia kaikista. Noin 18 prosenttia asuu arabimaissa, 20 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 prosenttia Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa.[6] Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on lisäksi merkittävät muslimivähemmistöt. [6]

Muslimeista vain joka viides puhuu äidinkielenään arabiaa. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran.[193]

Šaria islamilaisissa maissaMuokkaa

Islamin poliittisen luonteen takia sekulaarisia muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi selvästi erotettu toisistaan, on vähän, poikkeuksina kuitenkin Turkki (vuoteen 2002), Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria.[194] Vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Kaikkein maallistuneimpia muslimivaltaisia maita ovat Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja muut entiset sosialistimaat, kuten Albania tai Jugoslaviasta irtautuneet valtiot. Tämä näkyy niiden muslimiväestöjen šariaa koskevissa mielipiteissä.[6]

Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja, joiden tavoitteena on islamilaisen valtion perustaminen. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa. Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa.[195] Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet taikka aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena niissä on pyhä sota eli jihad islamin levittämiseksi tai sotasaaliin hankkimiseksi (esim. Koraani, Suura 9:5). Rauhanomaisempaan tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana.

Islamilainen koulujärjestelmäMuokkaa

Keskiajalta alkaen islamilaisissa maissa yleistyivät koraanikoulut alkeisopetuksen muotona. Niissä lähes yksinomaisena oppiaineena oli arabiankielisen Koraanin ulkoa opettelu.[196] Opetuksen painottuminen koraanikouluihin on ollut tärkeä syy islamilaisten maiden laajaan lukutaidottomuuteen, sillä Koraanin klassinen arabia ei riittänyt modernimman arabian tarpeisiin. [197]1000-luvulta lähtien korkeammaksi opetuksen muodoksi kehittyi madrasa, joka palveli uskonoppineiden ja virkamiehistön koulutusta. Myös madrasoissa opetusmenetelmänä korostui ulkoa oppiminen.[198]

Islamin suuntauksetMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
 
Islamin mystisen suuntauksen, suufilaisuuden, mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu sunnalaisuuteen (90 %) ja šiialaisuuteen (10 %). Niiden suhteellinen asema on vaihdellut historiassa, ja vielä 900-luvulla näytti siltä. että valtauskonnoksi olisi tulossa šiialaisuus. [199]

Sunnalaisuus eroaa islamin toisesta päähaarasta shiialaisuudesta vain muutamissa asioissa. Erot ovat kuitenkin niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia, ja suuntausten välillä voi esiintyä epäluottamuksesta johtuvia väkivaltaisuuksia. Suuntausten välit ovat nykyään kireät etenkin Libanonissa, Pakistanissa, Afganistanissa ja Irakissa.[200]

Näkyvin ero on, että šiiat korostavat Muhammedin ottopojan Alin asemaa ja hänestä polveutuvien imaamien erikoisasemaa umman johtajina. Myös Alin poika Husain on šiialaisuudessa suuren huomion kohteena. Šiiat viettävät hänen muistokseen Ašura-juhlaa, joka on šiiojen tärkein vuosittainen juhla.

Sunnimuslimit nojautuvat sunnan tulkinnassa Koraaniin ja Muhammedin sunnaan, kun taas šiiat hyväksyvät myös imaamien sunnan jumalallisen lain lähteeksi. Sunnalaisuudessa šarian tulkinta kuuluu tasapuolisesti uskonoppineille. Šiialaisuus on hierarkkisempi niin, että papiston huipulla on ajatollah ja kaikkein korkeimmalla imaami, joka tosin on kätkeytynyt. Uskonnonharjoituksessa on pieniä eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, šiiat voivat yhdistää rukousajat myös kolmeksi. Paaston ajoituksessa käytetty valoisuuden arviointi voi poiketa puolella tunnilla.[201] Sunnien ja šiiojen hadith-kokoelmat poikkeavat hieman toisistaan ja šarian määräykset ovat siksi osittain erilaisia.

Šiialaisuudella on vahvin asema Iranissa, missä se on ollut valtionuskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak.[202]

Islamin pääsuuntausten eli sunnalaisuuden ja šiialaisuuden sisällä on lakikoulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on pieniä suuntauksia, kuten ahmadiyyalaisia (20 miljoonaa), ibadilaisia (2 miljoonaa) ja druuseja (1 miljoona). Bahai-usko (6 miljoonaa) on islamista erkaantunut synkretistinen uskonryhmä.

Suufilaisuus on islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy molemmista pääsuuntauksista.[203] Se syntyi 900-luvulla uudistavana liikkeenä, jonka tarkoitus oli turvata islamin ydin ja henki. Suufit korostivat henkilökohtaista puhtautta, jatkuvaa tietoisuutta ja itsetuntemusta pyrittäessä sisäiseen tietoon ja Jumalan tuntemiseen.[204] Länsimaiset kirjoittajat ovat joskus hämärtäneet asiaa kutsumalla suufismia "islamilaiseksi mystiikaksi". 1100-luvulla alkoi syntyä suufi-veljeskuntia (tariqah), mutta kaikki suufit eivät kuulu niihin.[203] Eräät islamin historian huomattavimmista imaameista ovat suufeja.

MekkaMuokkaa

Katso myös: Mekka

Saudi-Arabiassa sijaitsevalla Mekan kaupungilla on erityisasema islamin pyhänä paikkana, joka on ei-muslimeilta kielletty kaupunki. Muhammedin lisäksi sekä Aadam että Abraham vaikuttivat siellä, ja jokaisen muslimin tulisi tehdä sinne pyhiinvaellus. Käytännössä silti vain vain muutama prosentti maailman muslimeista tekee eläessään pyhiinvaelluksen Mekkaan.[205] Pyhiinvaellukseen kuuluu tapoja, jotka muistuttavat buddhalaisuutta.[206] Kaaban temppelin kiertäminen vastapäivään muistuttaa kristillistä ristisaattoa kirkon ympäri. Myös päivittäisten rukousten rukoussuunta on Mekkaan.

Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä.[207]

IslamismiMuokkaa

Katso myös: Islamismi

Islam on yhtä aikaa uskonto, poliittinen liike ja yhteiskuntajärjestelmä, sillä islamiin kuuluu ajatus koko maailman alistumisesta Jumalan lakiin eli šariaan. [208] Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: "islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan".[209] Vaikka Muslimiveljeskunta edustaa radikaalia suuntausta, kaikki islamin lakikoulukunnat ovat tästä periaatteessa samaa mieltä.[208][210] Käytännössä šaria on kuitenkin harvoin edes muslimienemmistöisissä maissa ainoa laki. Šariatuomioistuimia on toisaalta ilmestynyt myös eräisiin länsimaihin käsittelemään rajatumpia aiheita kuten perheoikeutta.

Islam SuomessaMuokkaa

Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla.[211] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia. Yhdysvaltalaisen PEW tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2016 jo 150 000 muslimia, joista suurin osa sunneja.[212] Suomalaiset lähteet eivät ole sisältäneet yhtä korkeita lukuja.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. p. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta. Scanria, 2016. ISBN 978-952-5182-42-2.
  • Bell, Richard: From Introduction to the Quran”, Ibn Warraq (toim). What the Koran really says?, s. 524–552. Prometheus Books, 2002 (alkuteos 1958). ISBN 1-57392-945-X.
  • Bennison, Amira K.: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. I.B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-976-0. (englanniksi)
  • Berg, Herbert: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period. Routledge, 2000. ISBN 978-0-4155-5416-9.
  • Brown, Jonathan: Scripture, Legal Interpretation and Social Praxis in the Islamic Tradition: The Cases of Polygamy and Slavery. Religious Minorities in Christian, Jewish and Muslim Law (5th–15th Centuries) (Toim. Nora Berend ym.), s. 99–113, 2017. Turnhout. Artikkelin verkkoversio.
  • Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989. ISBN 0-631-19405-3.
  • Cook. David: Understanding jihad. University of California Press, 2005. ISBN 978-0-520-24448-1.
  • Cook, Michael: Forbidding Wrong in Islam. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-53602-8.
  • Cooperston, Michael: The Abbasid “Golden Age”: An Excavation. Al-ʿUṣūr al-Wusṭā. The Journal of Middle East Medievalists, 2017, 25. vsk. Artikkelin verkkoversio.
  • Crone, Patricia: Traditional political thought. Teoksessa; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 554–560. Princeton University Press, 2013. Teoksen verkkoversio.
  • Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain. ISI Books, 2016. ISBN 9781610170956. (englanniksi)
  • Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law. Princeton University Press, 1981.
  • Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6.
  • Goldziher, Ignaz: ”Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran”. Teoksessa: M. Gross & K.-H. Ohlig (toim): Vom Koran zum Islam, s. 322–345. Schiler Verlag, 2009 [1903]. ISBN 978-3-89930-269-1. (saksaksi)
  • Grodzki, Marcin: Von Lüling zu Inarah – ein Blick auf die Fortentwicklung einiger Forschungsaspekte in den letzten Jahrzehnten. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koraniscehn Bewegung zum Frühislam (toim. Markus Groß & K-H Ohlig), s. 709–772. Verlag Hans Schiler, 2012. ISBN 978-3-89930-345-2. (saksaksi)
  • Groß, Markus: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Groß & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347–396. Schiler Verlag, 2009. (saksaksi)
  • Haeri, Niloofar: The Elephant in the Room. Language and Literacy in teh Arab World. Teoksessa: The Cambridge Handbook of Literacy (toim. David R. Olson & Nancy Torrance). Cambridge University Press, 2009. Teoksen verkkoversio.
  • Homerin, Th. Emil: The Golden Rule: The Ethics of Reciprocity in World Religions (toim. Jacob Neusner & Bruce Chilton). Bloomsbury Publishing, 2008. ISBN ISBN 978-1-4411-9012-3. Teoksen verkkoversio.
  • Huff, T.E.: Early modern science. Islam, China, and the West. 3rd ed.. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5.
  • Huntington, Samuel P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. (The clash of civilizations: Remaking of world order, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0.
  • Hurgronje, Snouck: Mohammedanism: Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State. Project Gutenberg, 2003 (alkuteos 1916. Teoksen verkkoversio.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. p. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu p.. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Uusi islamin käsikirja. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-29827-4.
  • Ibn Warraq (toim.): Origins of the Koran: Classic Essays on Islam's Holy Book. Amherst, New York: Prometheus Books, 1998. ISBN 1-57392-198-X.
  • Ibn Warraq: "Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey”. Teoksessa: The Quest for the Historical Muhammad (toim. Ibn Warraq). Prometheus Books, 2000. ISBN 978-1-57392-787-1.
  • Ibn Warraq: Which Koran? Variants, Manuscripts, and the Influence of Pre-Islamic Poetry. Amherst, New York: Prometheus Books, 2007. ISBN 1-59102-429-3.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9.
  • Kennedy, Hugh: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's greatest Dynasty. Da Capo Press, 2004. ISBN 978-0-306-81480-8.
  • Landau-Tasseron, Ella: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars. Inquiry & Analysis #1205, 19.11.2015. Middle East Media Research Institute. Artikkelin verkkoversio.
  • Lapidus, Ira M.: Sultanates and Gunpowder Empires. Teoksessa: The Oxford History of Islam (Toim. John L. Esposito), s. 347–394. Oxford University Press, 2000.
  • Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock.Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books., 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio.
  • McNeill, J. R. & McNeill, W. H.: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Vastapaino, 2003/2006. ISBN 951-768-185-2.
  • Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2.
  • Newby, G. D: The Making of the Prophet. A Reconstruction of the Earliest Biography of Muhammed. University of South Carolina Press, 1989. ISBN 0-87249-623-6.
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6.
  • Ohlig, Karl-Heinz: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: Markus Groß & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 421–442. Hans Schiler Verlag, 2014.
  • Patton, Walter Melville: Ahmed Ibn Hanbal and the Mihma. ,(englanniksi). Coismo Classics, 2010 [1897]. ISBN 978-1-61640-449-9.
  • Pew Research Center: The Changing Global Religious Landscape 6.4.2017. Pew Research Center.
  • Popp, Volker: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K.-H. Ohlig /toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 35–92. Schiler Verlag, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0.
  • Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective. Fortress Press, 2012. ISBN 978-0-8996-9859-1.
  • Rippin, Andrew & Bernheimer, Teresa: Muslims. Their religious beliefs and practices. Routledge, 2019. ISBN 978-1-138-21968-7. (englanniksi)
  • Räisänen, Heikki: Rosoinen Raamattu. Wsoy, 2006. ISBN 951-0-30872-2.
  • Saloviita, Timo: Klaaniuskonto islam. Tieteessä tapahtuu, 2020, 38. vsk, nro 4, s. 9–15. Tieteellisten seurojen valtuuskunta. Artikkelin verkkoversio.
  • Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Schacht, Joseph: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950. ISBN 0-19-825357-5.
  • Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7. (englanniksi)
  • Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7. (englanniksi)
  • Spoerl, Joseph S.: Islam and War: Tradition versus Modernity. Comparative Islamic Studies, 2008, 4. vsk, nro 1–2, s. 181–212. doi:10.1558/cis.v4i1–2.181. Artikkelin verkkoversio.
  • Voll, John O. & Kazuo Ohtsuka: Sufi Thought and Practice Oxfrod Islamic Studes Online. 2019. Oxford University Press.
  • Wansbrough, John: Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation. Prometheus Books, 1977. ISBN 1-59102-201-0.
  • Watt, William Montgomery: Muhammad at Mecca. Oxford University Press at Clarendon, 1953. Teoksen verkkoversio.
  • Watt, William Montgomery: Muhammad at Medina. Oxford University Press at Clarendon, 1956. Teoksen verkkoversio.
  • Wenning, Robert: The Betyls of Petra. Bulletin of the American Schools of Oriental Research, 2001, nro 329, s. 79–95. Artikkelin verkkoversio.
  • Wolf, E. R: The social organization of Mecca and the origins of Islam. Southwestern Journal of Anthropology, 1951, 7. vsk, nro 4, s. 329–356. Artikkelin verkkoversio.
  • Yakubovych, Mykhaylo M.: A Neglected Ottoman Sufi Treatise from 16th century: Mawāhib al-Raģman fi bayān Marātib al-Akwān by Ibrāh m al-Qirimi Osmanlı Araştırmaları. The Journal of Ottoman Studies, 2015, XLV. vsk, s. 137−160. Artikkelin verkkoversio.

Islamilaiset lähteetMuokkaa

  • Aboulfaouz, S., Onniselkä, S., Rouhe, M., Sorsa, H. & Wallin, A.: Salam – islamin polku 3–4. Opetushallitus, 2012.
  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller. A Classic Manual of Islamic Sacred Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia. Suomentanut Armas J. Pulla. Karisto, 1980. ISBN 951-23-1655-2.
  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The last years of the Prophet. State University of New York Press, 1990. ISBN 0-88706-692-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Bennison, Amira K.: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. I.B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-976-0. (englanniksi)
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Helsinki: Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio.
  • Ibn Khaldun: The Muqaddimah. An Introduction to History.. Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-16628-5.
  • Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942.
  • Koraani (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995. ISBN 978-952-5534-22-1.

ViitteetMuokkaa

  1. ↑ Fazlur Rahman, Muhsin S. Mahdi & Annemarie Schimmel: Islam Encyclopaedia Britannica. (englanniksi)
  2. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 157; WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20156-1.
  3. ↑ muhamettilaisuus: tavallisemmin: islam, islamilaisuus, Kielitoimiston sanakirja 2020
  4. ↑ Pew Research Center, 2017
  5. ↑ Hurgronje, 1916, s. 7
  6. ↑ a b c d e Mapping the Global Muslim Population 7.10.2009. Pew Research Center. (englanniksi)
  7. ↑ Rippin & Bernheimer, 2019, s. 127
  8. ↑ Sookhdeo 2013, s. 59
  9. ↑ Bernard Lewis: The Middle East, s. 223. Phoenix Press, 1995. ISBN 1-84212-139-1. (englanniksi)
  10. ↑ Reliance of the Traveller, Book U: The Gabriel Hadith, s. 807–
  11. ↑ The World’s Muslims: Unity and Diversity 9.8.2012. Pew Research Center.
  12. ↑ a b Hämeen-Anttila, 2006, s. 21
  13. ↑ Jansen, 2008, s. 17; Ohlig, 2010, s. 8; Wansbrough, 1977, s. 44
  14. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 19
  15. ↑ Berg, 2000; Rippin & Bernheimer, 2019, s. 17
  16. ↑ Hämeen-Anttila, 2017, s. 191
  17. ↑ a b Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law, s. 75. Clarendon Press, 1982 "Islamic law reflects and fits the social and economic conditions of the early Abbasid period, but has grown more and more out of touch with later developments of state and society.".
  18. ↑ a b fiqh. Encyclopedia of the Modern Middle East and North Africa. The Gale Group, Inc, 2004. Answers.com 23 Aug. 2007.
  19. ↑ Brown, 2017, s. 99–113
  20. ↑ a b Cook, 2003 s. 5–6
  21. ↑ PEW Research Center: The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. (englanniksi)
  22. ↑ The Amman Message 2020. The Official Website of the Amman Message.
  23. ↑ a b c Three Points of the Amman Message 2020. The Official Web Page of the Amman Message.
  24. ↑ The World’s Muslims: Unity and Diversity 9.8.2012. Pew Research Center.
  25. ↑ Reynolds, 2012, s. 171
  26. ↑ Ibn Ishaq, 1955
  27. ↑ Ibn Warraq, 2000, s. 27
  28. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 13
  29. ↑ Ohlig, 2010, s. 7–13
  30. ↑ Ibn Warraq (toim.): The Quest for the Historical Muhammad. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  31. ↑ Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?” Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion III. Hans Schiler, 2014. (saksaksi)
  32. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 14
  33. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 53, 92
  34. ↑ Ibn Hisham, 1999, 46
  35. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 49
  36. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 454
  37. ↑ Ohlig, 2013, s. 283
  38. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 80; Jansen, 2008, s. 114
  39. ↑ Ibn Ishaq, 1955, 181-187; Ibn Hisham, 1999, s. 129
  40. ↑ Aboulfaouz, S., Onniselkä, S., Rouhe, M., Sorsa, H. & Wallin, A., 2012, s. 81
  41. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 91
  42. ↑ arabian merkki ج lausutaan kuten J ranskan sanassa "Jean"
  43. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 56–57
  44. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 691
  45. ↑ Jansen, 2008, s. 18–19
  46. ↑ Newby, 1989, s. 5
  47. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 209
  48. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 454
  49. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 793
  50. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 362
  51. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 426
  52. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 390
  53. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 320
  54. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 254
  55. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 452
  56. ↑ ibn Hisham, 1999, s. 388–394
  57. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 448–450
  58. ↑ Haeri, 1996, s. 66
  59. ↑ S. F. H. Faizi: Sermons of the Prophet, s. 145–148. Kitab Bhavan, 1991/1997 - Kirja sisältää internetissä laajalle levinneen jäähyväissaarnan kuvauksen, jossa on mukana täysin uusia asioita, jotka poikkeavat keskiajan lähteistä. (englanniksi)
  60. ↑ Al-Tabari, 1990, s. 206–209
  61. ↑ Sookhdeo, 2013, s. 154
  62. ↑ a b Hämeen-Anttila, 2006, s. 78–85
  63. ↑ al-Bukhari: Sahih al-Bukhari, book 66, hadith 20 sunnah.com.
  64. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 94
  65. ↑ Ibn Warraq, 2011, s. 45
  66. ↑ Reynolds, 2008, s. 7
  67. ↑ Toby Lester: What is the Koran? January 1999. The Atlantic.
  68. ↑ Bell, 2002, s. 524–552; Hämeen-Anttila, 2006, s. 65; Ohlig, 2014, s. 434
  69. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 15
  70. ↑ a b Hämeen-Anttila, 2006, s. 130–137
  71. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, s. 44–46, 100
  72. ↑ Bell, 2002, s. 530
  73. ↑ a b c Hämeen-Anttila, 2004, s. 97–101
  74. ↑ a b Mitä tarkoittaa fiqh? Shiiaislam.info. 2008.
  75. ↑ a b c Hadith-kokoelmien historia 2008. Shiiaislam.info.
  76. ↑ Berg, 2000, s. 229
  77. ↑ Malik: Muwatta Book 15, hadith 8. sunnah.com.
  78. ↑ Anon.: Yahya ibn Said Enzyklopädie des Islam. 2006. (saksaksi)
  79. ↑ Schacht, 1950, s. 5
  80. ↑ Schacht, 1950, s. 4–5
  81. ↑ Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950. (englanniksi)
  82. ↑ Havel, Boris: Jerusalem in Early Islamic Tradition. Miscellanea Hadriatica et Mediterranea, 2018, 5. vsk, nro 1, s. 113–179. Artikkelin verkkoversio.
  83. ↑ Schacht, 1950, s. 163
  84. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, 713
  85. ↑ Sookhdeo, 2013, s. 69
  86. ↑ Schacht, 1950, s. 1
  87. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 2 (a1.1)
  88. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, 813 (u3.7–8)
  89. ↑ Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 17. Karisto, 1980.
  90. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 89
  91. ↑ Räisänen, 2006, s. 14
  92. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 93
  93. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 92
  94. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 217
  95. ↑ Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena, sivut 68–69.
  96. ↑ a b ʿilm al-ḥadīth Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
  97. ↑ Aḥmad ibn Ḥanbal Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
  98. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 88; Sookhdeo, 2013, s. 29
  99. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 102; Schacht, 1982, s. 69–75
  100. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 103
  101. ↑ Sookhdeo, 2013, s. 40–41
  102. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. vii
  103. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 160
  104. ↑ Imam Asim Khan: Who has the right to interpret the Qur’an? Islam21C.com. 22.12.2015.
  105. ↑ Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law, s. 71. Clarendon, 1964 "Again, the official doctrine of each school is to be found not in the works of olf masters, even though these had been qualified in the highest degree to exercise ijtihad, but in those works which the common opinion of the school recognizes as the authoritative exponents of its current teaching. These are now generally handbooks dating from the late medieval period, and subsequent works derive their authority from them. The recognized handbooks contain the latest stage of authoritative doctrine that has been reached in each school, but they are not in the nature of codes; Islamic law is not a corpus of legislation but the living result of legal science.”.
  106. ↑ al-Tirmidhi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips (Engl. reference) Vol. 5, Book 44, Hadith 2951.
  107. ↑ Shirazi, Naser Makarem: Question 54: Interpretation of Qur’an Based On Personal Views Philosophy of Islamic Laws. Al-Ilam.org. Viitattu 19.11.2020 "Muslim scholars and commentator of Qur’an are unanimous on the view that no one has the right to interpret the ayats of Qur’an according to one's personal view and opinion.".
  108. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 161–162
  109. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 162−163
  110. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 162
  111. ↑ Haeri, 1996, s. 67
  112. ↑ Sookhdeo, 2013, s. 47
  113. ↑ Ella Landau-Tasseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars Inquiry & Analysis #1205. 19.11.2015. Middle East Media Research Institute. (englanniksi)
  114. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 109 (f1.3) "Someone raised among muslims who denies the obligatoriness of the prayer, zakat, fasting Ramadan, the pilgrimage, or the unlawfulness of wine and adultery, or denies something else upon which there is scholarly consensus (ijma) - - there by becomes an unbeliever (kafir) and is executed for his unbelief."
  115. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s.xxi
  116. ↑ The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. PEW Research Center. (englanniksi)
  117. ↑ Muslim: Sahih Muslim Book 1 hadith 20 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  118. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 809, u2.2
  119. ↑ The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
  120. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 110–111
  121. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 120–127
  122. ↑ Hämeen-Anttila, 2001, s. 32–33
  123. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 128
  124. ↑ Hämeen-Anttila, 2001, s. 33–34
  125. ↑ a b Reliance of the Traveller, 2017, s. 714
  126. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 720–724
  127. ↑ Ayaan Hirsi Ali, 206, s. 139: "Äärimuodossaan hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen aate tarjoaa oikeutuksen niille isille, veljille, sedille ja serkuille, jotka "kunniamurhaavat" naispuolisia sukulaisiaan, mikäli näiden uskotaan tehneen anteeksiantamatonta syntiä".
  128. ↑ Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942
  129. ↑ Cook, 2005, s. 35; Goldziher, 1981, s. 102; Reliance of the Traveller, 2017, s. 602–603 (o9.6,o9.8, o9.9)
  130. ↑ Spoerl, 2008, s.181–212
  131. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 33
  132. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 602 (o9.8) ja 946 (w4.5)
  133. ↑ Fernandez-Morera, 2016, s. 209
  134. ↑ H. M. Baagil: Kristityn ja muslimin vuoropuhelu (Christian-Muslim Dialogue) Islamopas.com. 1993.
  135. ↑ al-Bukhari: Fighting for the Cause of Allah (Jihaad) Sahih al-Bukhari, Book 56, Hadith 91. sunnah.com.
  136. ↑ David Cook, 2005, s. 35–36
  137. ↑ Rémi Brague France 24-kanavan haastattelussa France 24. Maanantai 13. 1. 2015.
  138. ↑ Yakubovych, 2015
  139. ↑ David Cook, 2005, s. 27
  140. ↑ Cook, 2005, s. 37
  141. ↑ esim. Hämeen-Anttila, 2004, s. 215–
  142. ↑ Näin arvelee mm. prof. Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn, s. 207. Gaudeamus, 2015.
  143. ↑ Cook, 2005, s. 46–47
  144. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 599–605
  145. ↑ Ayaan Hirsi Ali, 2015, s. 157
  146. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 215–216
  147. ↑ Landau-Tasseron, 2015
  148. ↑ al-Bukhari: Chapter: The asking of (angel) Jibrll (Gabriel) from the Prophet (saws) about Iman, Islam, Ihsan and the knowledge of the Hour. Vol. 1, Book 2, Hadith 48 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  149. ↑ Ibn Muslim: Sahih Muslim Book 1, Hadith 4 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  150. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 809–814
  151. ↑ Haeri, 1996, s. 14; Hämeen-Anttila, 2006, s. 15; Reynolds, 2012, s. 155
  152. ↑ Ibn Warraq, 1998, s. 31
  153. ↑ Goldziher, 1981, s. 102; Hurgronje, 2003 (alkuteos 1916), s. 59–63
  154. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 813 (u3.6); Sookhdeo, 2013, s. 294
  155. ↑ a b Goldziher, 1900/2013, s.339–356
  156. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 15
  157. ↑ a b Ohlig, K.-H.: Syrian and Arabian Christianity and the Quran. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 393. Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio.
  158. ↑ Wenning, 2001
  159. ↑ Goldziher, 2009 [1903], s. 322–345
  160. ↑ Groß, 2009, s. 347–396
  161. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 172-173
  162. ↑ Haeri, 1996, 93−99
  163. ↑ Haeri, 1996, s. 100−106
  164. ↑ Collins, 1989, s. 710–797
  165. ↑ McNeill, & McNeill, 2006 [2003], s. 138–140
  166. ↑ Axworthy, 2007/2013, s. 87–91
  167. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 13
  168. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 193
  169. ↑ Popp, 2008, s. 46-53
  170. ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 10–11
  171. ↑ Ohlig, 2010, s. 8; Nevo & Koren, 2003 s. 353; Luxenberg, 2010, s. 125−151
  172. ↑ Karl-Heinz Ohlig (toim): Early islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources. Prometheus Books, 2013. (englanniksi)
  173. ↑ Wansbrough, 1977
  174. ↑ Widmung an Günter Lüling. Teoksessa: Markus Gross & K-H- Ohlig (toim) Die Entstehung einer Weltreligion III, s. 5. Verlag Hans Schiler, 2014.
  175. ↑ Grodzki, 2012, s. 713–717
  176. ↑ Cooperston, 2017, s. 52
  177. ↑ Schacht, 1950
  178. ↑ Hämeen-Anttila, 2004. s. 30
  179. ↑ Hämeen-Anttila, 2004. s. 48; Schacht, 1982, s. 69–75; Sookhdeo, 2013, s. 47−48
  180. ↑ Kennedy, 2004, s. 250; Patton, 2010 [1897]
  181. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 137
  182. ↑ Huff, 2017, s. 19
  183. ↑ Huff, 2017, s. 57, 59
  184. ↑ Hämeen-Anttila, 2017, s. 194
  185. ↑ Lapidus, 2000, s. 372
  186. ↑ Bennison, 2011
  187. ↑ Huntington, 2003 [1996], s. 137–151
  188. ↑ Homerin, 2008, s. 99; Salzman, 2008, s. 14; Saloviita, 2020
  189. ↑ Wolf, 1951
  190. ↑ Salzman, 2008, s. 14
  191. ↑ Crone, 2013, s. 560
  192. ↑ CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years. Growth Rate Of Christianity & Islam (englanniksi)
  193. ↑ Hämeen-Anttila, 2001, s. 47–49
  194. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 60–62
  195. ↑ Terrorism The World Factbook. ei vl.. Central Intelligence Agency CIA. (englanniksi)
  196. ↑ Ibn Khaldun, 2015, s. 421–424
  197. ↑ Haeri, 2009, s. 428–429
  198. ↑ Huff, 2017, s. 144
  199. ↑ Bennison, 2011
  200. ↑ PEW Research Center: The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. (englanniksi)
  201. ↑ Joining Prayers and Other related Issues Al-Islam.org. 1995–2019. Ahlul Bayt Digital Islamic Library Project. (englanniksi)
  202. ↑ Uusien uskontojen käsikirja, s. 126–127.
  203. ↑ a b Voll & Ohtsuka, 2019
  204. ↑ Haeri, 1995, s. 61
  205. ↑ The World’s Muslims: Unity and Diversity 9.8.2012. Pew Research Center.
  206. ↑ Goldziher, 2009 [1903], s. 322–345
  207. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 130
  208. ↑ a b Reliance of the Traveller, 2017, s. xx–xxi
  209. ↑ Islam Question and Answer web.archive.org. 1997–2006. (englanniksi)
  210. ↑ Ajatollah Khomeini, 1980, s. 17–18
  211. ↑ Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229.
  212. ↑ Europe’s Growing Muslim Population 29.11.2017. PEW Research Center. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Bhutto, Benazir: Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4314-5.
  • Cesari, Jocelyne (toim.): The Oxford Handbook of European Islam. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-960797-6. (englanniksi)
  • Hattstein, Markus: Islam: Uskonto ja kulttuuri. Suomentanut Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3.
  • Hjärpe, Jan: Islam. Oppi ja elämäntapa. Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7.
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa. Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.
  • Kankkonen, Tom: Islam Euroopassa. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5073-2.
  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.
  • Kosonen, Seppo S.: Jihad, islamin pyhä sota. Kuva ja sana, 2008. ISBN 978-951-585-194-9.
  • Kouros, Kristiina & ja Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3.
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3.
  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Hakapaino, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6.
  • Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-98-1.
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja.. Suomentanut Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Islam&oldid=19766478”