Avaa päävalikko
Wikipedia

Islam

monoteistinen abrahamilainen uskonto
Allah1.png
Islamin viisi peruspilaria
Kirjoitukset
Islamin suuntaukset
Kulttuuri ja yhteiskunta
Muuta aiheeseen littyvää

Islam (arab. الإسلام‎, al-ʾislām 'alistuminen'; vanha[1] nimitys muhamettilaisuus[2]) on monoteistinen abrahamilainen uskonto. Islamilaisen perimätiedon mukaan islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien pohjalta vuonna 610.

Kirjaimellisesti islam tarkoittaa alistumista (Jumalalle).[3] Islamissa uskonnollisella lailla (šaria) on keskeinen merkitys.

Islaminuskoisten lukumääräksi on arvioitu 1,7 miljardia ihmistä vuonna 2014.[4] Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Muslimeista vain joka viides puhuu arabiaa äidinkielenään. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran.[5] Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa. Islam on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.[6]

Seuraavat tiedot ovat islamin suurimman suuntauksen, sunnalaisuuden, mukaisia ellei toisin mainita.

Sisällysluettelo

YleisestiMuokkaa

 
Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin ristillä kristityille tai Daavidin tähdellä juutalaisille.

Muslimit uskovat, että Jumala paljasti sanansa ihmiskunnalle Muhammedin ja aikaisempien islamin profeettojen kautta. Muhammed ymmärretään "profeettojen sinetiksi", jonka jumalallinen ilmoitus annettiin ihmiskunnalle sen lopullisessa muodossaan Koraanissa. Islam näkee juutalaisuuden ja kristinuskon ”kirjan uskontoina”, jotka on johdettu profeettojen opetuksista.lähde? Kristittyjen ja juutalaisten katsotaan kuitenkin vääristäneen profeettojen alkuperäisen viestin (islam) ja näin korruptoineen oikein ymmärretyn monoteistisen sanoman.

 
Sana Allah (Jumala) arabiaksi.

Islam perustuu osin samoille periaatteille kuin juutalaisuus sekä kristinusko, mutta kolmen abrahamilaisen maailmanuskonnon välillä on myös merkittäviä eroja. Esimerkiksi kristinuskosta islam eroaa merkittävästi muun muassa sikäli, että se on lakikeskeinen uskonto, jossa uskonnollinen laki on perinteisesti tarkoittanut aina myös yhteiskunnallista tai valtiollista lakia,[7] ja islamin levittäminen on uskonnon klassisessa muodossa tarkoittanut nimenomaan islamilaisen yhteiskunta- tai valtiomuodon levittämistä, eikä islamin alaisuuteen valloitettujen alueiden asukkaita edes pyritty käännyttämään sikäli kuin he edustivat kirjan uskontoja.[8] Vastaavasti varhainen kristinusko syntyi poliittisen vallan ulkopuolella ja jopa vainottuna se pyrki aktiivisesti kaikkien vääräuskoisten käännyttämiseen, ja esimerkiksi Paavali kehottaa kristittyjä alistumaan roomalaiseen (sekulaariin) lakiin, eikä kristinuskoon sisälly ajatusta uskonnollisesta laista valtiollisena lakina Mooseksen lain tai Sharian tapaan (ks. esim. Kirje galatalaisille). Juutalaisuudesta islam eroaa muun muassa sikäli, että se on kristinuskon tavoin voimakkaasti käännytykseen (vaikka ei vastaavalla tavoin kuin kristinusko) ja uskonnon laajenentamiseen pyrkivä oppi. Islamia on perinteisen tai klassisen katsannon mukaan pyritty laajentamaan aloittamalla käännytyksestä eli esittämällä jonkin ei-islamilaisen alueen väestölle kutsu (da'wa) kääntyä islamiin, mutta jos kutsusta on kieltäydytty, on islamilaisen valtion päämiehellä katsottu olevan velvollisuus julistaa pyhä sota (jihad) aluetta vastaan.[9][10]

Johtuen perinteisen islamin poliittisesta luonteesta, sekulaarisia islaminuskoisten asuttamia valtioita, joissa uskonto ja valtio on erotettu toisistaan, on melko vähän.[11] Esimerkiksi Turkki, Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria ovat kuitenkin sekulaarisia. Islam on sekä yhteisöllinen että yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä. Nykyaikana vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Maallistuneemmissa maissa, kuten Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa, islamin asema on samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa.

Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen, joiden sisällä puolestaan on erilaisia koulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on ahmadiyyalaisia, ibadilaisia ja druuseja. Sufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta.

 
Muslimit mielenosoittajat Malediiveilla, syyskuu 2014.

Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset liikkeet ja aseelliset ryhmät nojaavat pääasiassa fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena näissä suuntauksissa on käsite jihad (”pyrkimys johonkin”). Jihad on sekä henkistä kilvoittelua ihmisen sisäistä pahuutta vastaan että islamin puolustamista fyysisellä väkivallalla (ks. esim. Koraani, Suura 9:5), ja se on perinteisesti tulkittu myös pyhäksi sodaksi islamin levittämiseksi. Moderneissa maltillisemmissa tulkinnoissa aseellinen jihad tulkitaan kuitenkin oikeutetuksi vain puollustustarkoituksessa.[12]

Jerusalem on pyhä muslimeille, sillä Abraham oli aikeissaan uhrata poikansa Ismaelin. Kalliomoskeija on Jerusalemissa, joka on erittäin tärkeä muslimeille Muslimien mukaan muhammed nousi pyhältä kalliolta taivaaseen.

Pääartikkeli: jihad

Islamiin kuuluu kuusi perususkomusta:

  1. Usko Jumalaan
  2. Usko enkeleihin
  3. Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin
  4. Usko profeettoihin ja sanansaattajiin
  5. Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen
  6. Usko kohtaloon
Pääartikkeli: Islamin uskonkappaleet

Uskonnon lähteetMuokkaa

MuhammedMuokkaa

Pääartikkeli: Muhammed
 
Muhammedin yömatka Buraqin kyydissä.

Muhammedia koskevat tiedot perustuvat islamilaiseen perimätietoon, jota alettiin kirjata muistiin 800-luvulta alkaen. Seuraava kuvaus perustuu näihin tietoihin, joiden luotettavuutta on länsimaisessa tutkimuksessa tosin alettu myös kyseenalaistaa 1800-luvulta lähtien.[13] Ensimmäinen Muhammed-elämäkerta oli Ibn Hishamin (k. 833) kirjoittama Sirat Rasul Allah. Se perustuu 700-luvun puolivälissä laadittuun Ibn Ishaqin tekemään elämäkertaan, joka on hävinnyt.

Perimätiedon mukaan Muhammed syntyi vuoden 570 tienoilla Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella. Mekka oli vilkas mutta pienimuotoinen kaupan keskus, jossa sijaitsi Kaaban temppeli.[14] Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammedista tuli kauppias.[15] Hän avioitui nuorena miehenä rikkaan lesken kanssa.[16] Noin vuoden 610 tienoilla Mekan vuorten luolassa ollut Muhammed näki enkelin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksen. Muhammed ryhtyi julkiseen toimintaan noin vuonna 613.[17]

Aluksi ilmestykset keskittyivät korostamaan Jumalan mahtavuutta, mutta pian ilmestyksissä kiellettiin muut jumalat ja alettiin korostaa yhteiskunnallista sanomaa. Mekan rikkaat kauppiaat eivät halunneet köyhiä samanarvoiseksi Jumalan edessä, ja lisäksi pelättiin pyhiinvaelluksen kärsivän.[17] Muhammedin tilanne kävi tukalaksi, ja hän muutti pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan. Muutto (arab. هِجْرَة‎, hijra, suomeksi usein hidžra) tapahtui vuonna 622.[18] Tästä tapahtumasta alkoi islamilainen ajanlasku. Medinassa köyhien profeetasta tuli valtiomies ja sotapäällikkö. Samalla Koraanin suuriin eli lukuihin alkoi ilmestyä laki- ja rituaalisäädöksiä.[19] Muhammed aloitti sota- ja ryöstöretket pääasiassa Mekkaan sekä sieltä pohjoiseen suuntautuvia karavaaneja vastaan. Kolmen mekkalaisia vastaan käydyn sodan jälkeen Muhammed solmi aselevon vuonna 629.

 
Profeetta Muhammed asettaa Kaaban mustaa kiveä. Maalaus vuodelta 1315.

Aselevon ehtojen mukaisesti muslimit suorittivat pyhiinvaelluksen Mekkaan. Seuraavana vuonna 630 he valtasivat kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa.[11] Muhammedin määräyksestä yksikään ei-muslimi ei saanut astua jalallaan Mekkaan; nykyisin tämä koskee myös Medinaa.[20] Profeetta Muhammed käski tuhota mekkalaisten palvomien jumalien patsaat, mutta jätti Kaaban rauhaan. Muhammed jäi Medinaan ja vahvisti uutta valtakuntaansa sekä kävi taisteluita niskuroivia heimoja vastaan. Seuraavana vuonna hän lähti toiselle pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan. Matkan alkuvaiheessa Muhammed sai voimakkaan päänsärkykohtauksen ja palasi takaisin Medinaan. Perimätiedon mukaan Muhammed kuoli tuolla matkalla 8. kesäkuuta 632 eli hidžran 10. vuotena.[21]

KoraaniMuokkaa

Pääartikkeli: Koraani
 
Koraani koottiin Muhammedin ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Islamilainen perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen. Siihen asti asialla ei ollut merkitystä, sillä yhteisö saattoi kysyä asiaa suoraan Muhammedilta.[22]

Perimätieto kertoo, että arkkienkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella. Muhammed ei itse koonnut Koraania kirjaksi, vaikka hänellä oli käytettävissään kirjoitustaitoinen sihteerin Zaid .[22] Muhammedia seurannut kalifi Abu Bakr määräsi Zaidin kokoamaan Koraanin sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut. Kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen. Kaikki Koraanit poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Kirjoitus oli aluksi konsonanttitekstiä. Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Teksti on kuitenkin jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin teksti on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, kaikkein arvovaltaisin versio on vuoden 1923 Kairon kuninkaallinen editio.

Koraani jakautuu 114 suuraan eli lukuun. Suurat jakautuvat vastaavasti jakeisiin. Koraanin suurat on järjestetty kutakuinkin pituuden mukaan, ja niiden ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että Koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja etuosassa olevat pidemmät suurat nuorimpia. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura, jossa on kaikkiaan 286 jaetta. Viimeinen, Ihmisten suura käsittää vain 6 jaetta. Koraanin pitemmät suurat eivät muodosta yhtäjaksoisia kertomuksia vaan ne koostuvat hyvinkin erilaisista katkelmista.

 
Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin (arab. جنّة‎, janna) ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraanissa myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväistä Raamatun kertomusten kanssa. Lisäksi Medinan aikakauden suurissa alkaa esiintyä lainopillista julistusta liittyen esimerkiksi aviollisiin tai omaisuuden periytymistä koskeviin kysymyksiin. Medinan aikakauden kirjoituksista löytyy sotaa käsitteleviä ja uskonnon aseelliseen puolustamiseen ja levittämiseen kehoittavia jakeita (esim. nk. Miekan jae, Koraani 9:5)

Kaiken alku noudattelee Raamatusta tuttua kaavaa, jossa maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[23] Koraanin mukaan olevaiset olennot voidaan jakaa viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (džinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Jumala on selkeästi monoteistinen ja hänellä on 99 nimeä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana vastaavasti viettelee ihmisiä pahaan.[23]

SunnaMuokkaa

Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen seuraavaksi tärkein auktoriteetin lähde on sunna. Käytännölliseltä merkitykseltään Sharia-tulkinnalle Sunna muodostuu kuitenkin usein Koraania merkittävämmäksi, sillä useimpia lainopillisia kysymyksiä ei Koraanissa käsitellä. Sunnalla tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa ja sen esikuvallisuutta muslimeille. Tässä myöhemmin syntyneessä opissa Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään oikein.[24] Šiialaisessa opissa tämä käsittää myös šiialaiset imaamit.

Muhammedin elämäntavan muisteleminen oli pitkään vain suullisten tietojen varassa. Vasta 700-luvulta alkaen niitä alettiin kirjoittaa eri kokoelmiin. Näissä perimätiedoissa eli haditheissa tarkka sanamuoto ei ole yhtä keskeistä kuin Koraanissa, koska tekstit perustuivat Muhammedin käytökseen – ei jumalallisiin ilmestyksiin.[24]

Hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alusta löytyy joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia ja luotettavampia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on luultavasti niin sanottu Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah), jota myös shiialaiset pitävät yleisesti luotettavana ja autenttisena. Ristiriitaisuuksien vuoksi islamissa kehittyi jo varhain niiden aitoutta selvittämään pyrkivä hadith-tutkimus. Historiallis-kriittinen tutkimus on suhtautunut haditheihin epäluuloisesti, ja niissä nähdään enemmän 700- ja 800-lukujen oppikiistoja kuin aitoa 600-luvun alusta periytyvää aineistoa.[24]

Uskomukset ja velvollisuudetMuokkaa

Muslimille velvollisuudet korostuvat enemmän kuin uskonkappaleet. Islamilta myös puuttuu opilliset kiistat ratkaiseva keskusauktoriteetti (kuten Paavi tai kirkolliskokoukset kristillisyyden piirissä). Tästä seuraa se, että islamiin sisältyy merkittävässä määrin opillista väljyyttä. Perustaviin opinkappaleisiin ei kuitenkaan suhtauduta väljästi tai välinpitämättömästi.[25]

Uskonnon pilaritMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin viisi peruspilaria

Sunni-muslimin tulee elämässään noudattaa viittä peruspilaria.

  • Šahada eli uskontunnustus tarkoittaa islamin keskeisimmät uskonkappaleet sisältävää lausetta, jolla muslimi tunnustaa uskonsa. Uskontunnustus koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin monoteiseksi uskonnoksi ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: arab. لا إله إلا الله ومحمد رسول الله‎, lā ilāha illā-llāh wa-muḥammadun rasūlu-llāh, ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen arab. علي ولي الله‎, ‘Aliyyun walī-llāh, ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[26]
  • Salat eli rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.[27]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Paastoon kuuluu myös sisäinen puhdistautuminen pahoista ajatuksista.[28]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen.
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla. Pyhiinvaellukseen voi lisätä vapaaehtoisesti käynnin profeetta Muhammedin haudalla Medinassa. Pyhiinvaelluksen aikana noudatetaan säädettyjä tapoja, joihon kuuluu yhtenäinen pukeutuminen. Tapahtuma korostaa muslimien yhteenkuuluvuutta ja samanarvoisuutta Jumalan edessä.[29]

LakiMuokkaa

Pääartikkelit: Šaria ja Fiqh

Islamin lain eli šarian uskotaan olevan Jumalan määräämä ja sellaisena muuttumaton. Lakia tulkitsevat uskonnolliset tuomioistuimet, joiden tulkinnoista muodostuu fiqh eli inhimillinen tulkinta Jumalan laista. Klassisen islamin piirissä tietty määrä opillista erimielisyyttä on katsottu osaksi oikeaoppista traditiota, ja sunnalaisen islamin neljä klassista lainopillista koulukuntaa (fiqh) ovat kaikki osa islamilaista ortodoksiaa. Nämä ovat Hanafi, Maliki, Shafi'i ja Hanbali. Noin 75% niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle.[30] Shiialaisilla on oma lainopillinen traditionsa.

Šarian lähteinä toimivat Koraani, hadithit, oppineiden konsensus (ijma) ja analogia (qiyas). Analogia tarkoittaa sunnan tarjoamien esimerkkien käyttöä, kun etsitään ratkaisua konkreettisiin lainopillisiin kysymyksiin. Konsensus merkitsee, että ratkaisu perustuu yksimielisyyteen. Näkemykset yksimielisyydestä kuitenkin vaihtelevat. Esimerkiksi hanbalistisen koulukunnan piirissä on katsottu, että periaate koskee vain ensimmäisen sukupolven muslimien eli "oikeaanjohdettujen kalifien" aikaa. Konsensuksella on voitu tarkoittaa myös arvossapidettyjen koulukuntien välistä yksimielisyyttä.[31] Niissä kysymyksissä, joissa yksimielisyyden katsotaan vallitsevan, laintulkinnan muuttaminen on mahdotonta.

Šarian piiriin kuuluu siviili- ja rikosoikeuden lisäksi rituaalipuhtauteen ja yleiseen moraaliin liittyviä kysymyksiä. Monet säädökset koskevat yksityisasioita, jotka eivät liity maalliseen lainsäädäntöön eivätkä ole ristiriidassa sen kanssa. Tavallisimmin jännitteitä islamin lain ja maallisen lain välillä syntyy perintö- ja perheoikeudessa.[32] Useissa islamilaisissa maissa käytössä olevat lapsiavioliitot perustuvat myös šariaan .[33]

JihadMuokkaa

Pääartikkeli: Jihad

Jihadilla tarkoitetaan Koraanissa ilmaistua "taistelua Jumalan tiellä", joka suomennetaan tavallisesti ilmaisulla "Pyhä sota". Arabiaksi sana tarkoittaa 'kamppailua' tai 'kilvoittelua'. Nimitystä käytetään nykyisin sekä muslimin aseellisesta taistelusta että sisäisestä, henkisestä kilvoittelusta.[34] Koraanin varhaisissa säkeissä jihadin käsitteeseen viitataan henkilökohtaisen hurskauden merkityksessä ja sinnikkyydessä, jolla islamia saarnattiin.[35] Muhammedin paettua Medinaan ja ryhdyttyä kristittyjä ja juutalaisia vastaan taistelevaksi sotilaskomentajaksi jihad-termin käyttö Koraanissa lisääntyi ja se sai etupäässä sotilaallisen merkityksen.[36][37] Klassisessa islamissa jihadilla on hadith-kirjallisuuteen nojaten tarkoitettu aina ensijaisesti väkivaltaista uskonsotaa,[38] jota sittemmin on kutsuttu myös pieneksi jihadiksi. Niin sanottu suuri jihad eli rauhanomainen sisäinen kilvoittelu ilmestyy islamiin 1100-luvulla filosofi al-Ghazalin kirjoituksissa.[39] Sen juuret ovat 800-luvun askeettisessa suufilaisuudessa, mutta oppi ei tuolloin päässyt mukaan islamin arvovaltaisiin hadith-kokoelmiin.[39] Al-Ghazali ei nähnyt suurta jihadia pienen jihadin vaihtoehtona, vaan liitti sen hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen islamilaiseen periaatteeseen. Vastaavasti ajatollah Khomeini näki henkisen jihadin valmentautumisena militanttiin jihadiin. Khomeini kirjoitti: "ilman sisäistä jihadia ulkoinen jihad on mahdoton".[39] Muhammedin elämäkerrasta noin kolme neljäsosaa on omistettu jihadille. Haditheista luotettavimpina pidetyistä Sahih al-Bukharin niistä haditheista, jotka viittaavat jihadiin, lähes kaikki käsittelevät aseellista jihadia.[40]

Henkisenä kamppailuna jihad on jokaisen muslimin velvollisuus, jotta pahuus ei saisi yliotetta.[34] Tässä taistelussa ovat aseina muslimien velvollisuudet: uskontunnustus, rukous, paasto, almut ja pyhiinvaellus.[41] Aseellinen jihad on sallittua perinteisen tulkinnan mukaan islamin puolustamiseksi tai islamin vahvistamiseksi ja levittämiseksi, ja sille on laadittu tarkat eettiset säännöt; esimerkiksi malikiittinen koulukunta kieltää naisten ja lasten tappamisen.[42] Heidät tuli sen sijaan ottaa orjina sotasaaliiksi. [43] Klassisessa islamissa maailma on jaettu islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb), joista jälkimmäinen tarkoittaa kaikkia niitä maita, jotka eivät ole kääntyneet islamiin vaikka kutsu (da'wa) on esitetty; hyökkäyssota islamin valtapiirin laajentamiseksi on oikeutettu jihadina, ja islamilaisen valtion päämiehen (kalifin) velvollisuutena tehtävänä on julistaa sota näitä alueita vastaan.[44] Rauhanomaisempaan islamtulkintaan sitoutuneet oppineet ovat esittäneet, että aseellinen jihad tulisi ymmärtää oikeutetuksi vain puolustussotana.[45][46] Historiallisesti islamilaisen valtion levittäminen niin arabien kuin turkkilaistenkin toimesta on kuitenkin ymmärretty aina jihadiksi. Esimerkiksi keskiajan Andalusiassa emiirin tai kalifin uskonnollisiin velvollisuuksiin kuului vuosittain järjestää yksi tai kaksi jihadistista sotaretkeä kristittyjä vastaan.[47] Jihadin sai julistaa vain kalifi. Sisäisen jihadin merkitystä on alettu korostaa nykyaikana etenkin länsimaisessa keskustelussa.

Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja. Heidän päämääränsä on islamilaisen valtion (viime kädessä globaalin kalifaatin) perustaminen. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa ja myös uskonnollisten kirjoitusten mukaista.[48] Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa.[49]

SuuntauksetMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
 
Islamin mystisen suuntauksen sufilaisuuden mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu kahteen pääryhmään: sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen. Valtaosa, 85–90 prosenttia, muslimeista on sunnalaisia.[50] Sunnalaisuus perustuu Koraanin lisäksi hadith-perimätietokokelmiin. Ne yhdessä muodostavat profeetta Muhammedin elämäntavan eli sunnaan, jonka oikeauskoiseen jäljittämiseen sunnalaisuus perustuu. Perinteisen näkemyksen mukaan jakautuminen sunnalaisiin ja šiialaisiin on perua profeetta Muhammedin seuraajaan liittyneestä kiistasta.[51]

Perinteisessä näkemyksessä sunnalaiset valitsivat yhteisellä sopimuksella ensimmäiseksi kalifiksi Abu Bakrin vuonna 632. Hänen kuoltuaan kalifiksi valittiin Umar vuonna 634 ja hänen jälkeensä kolmanneksi kalifiksi Uthman. Hänet murhattiin vuonna 656, jolloin Uhtmanin seuraajaksi valittiin Muhammedin serkku ja vävy Ali. Umaijadien Syyrian kuvernööri Mu'awiya kieltäytyi tunnustamasta Alin kalifiutta, joka johti Kamelitaisteluun vuonna 656 sekä seuraavana vuonna Siffinin taisteluun. Islamin kolmannen varhaisen suuntauksen kharidziitien kannattaja murhasi Alin vuonna 661. Šiialaisten näkemyksen mukaan Ali oli Muhammedin nimittämä seuraaja, joka syrjäytettiin kolmen ensimmäisen kalifin valinnassa. Maltillisemmat šiialaiset katsovat Alin itse väistyneen yhteisön eduksi. Jyrkemmän kannan mukaan kolmea ensimmäistä kalifia olivat vallananastajia.[52] Tämä islamin varhaishistoria perustuu perimätietoon, jota alettiin kirjoittaa muistiin vasta 800-luvulla. Kuvernööri Muawija on ensimmäinen kalifi, jonka historiallisuudesta on varmaa näyttöä.lähde?

Sunnalaisuudessa auktoriteetti kuuluu muuttumattomille kirjoituksille. Šiialaisuudessa vastaavasti auktoriteetti on elävä, Alin seuraaja, imaami. Šiialaisessa teologiassa kullekin ajalle on osoitettu imaami, vaikka tämä on joskus kätkeytynyt. Kummankin ryhmän korkein auktoriteetti on Koraani, mutta šiialaiset kieltävät sunnalaisten hadith-kokoelmat. Sen sijaan he ovat muodostaneet omat kommentaarit. Šiialaisuuden vahvin asema on Iranissa, missä se on ollut valtiouskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak.[50]

Näiden kahden pääsuuntauksen lisäksi islamin sisällä vaikuttaa sufilaisuus, joka korostaa uskonnon mystiikkaa. Se syntyi protestiliikkeenä jyrkkiä sääntöjä vastaan ja korosti sen sijaan rakkauden kautta syntyvää hengellistä yhteyttä Jumalaan. Sufilaisuutta esiintyy sekä sunnalaisuuden että šiialaisuuden piirissä ja se on järjestäynyt omiksi veljeskunniksi, tariqa-ryhmiksi.[50]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Islamin historia
 
Moskeijat ovat yksi islamilaisen kulttuurin näyttävimmistä saavutuksista. Kuvassa suuri moskeija Banda Acehissa Indonesiassa.

Muhammedin kuoleman myötä vanha rakennelma natisi liitoksissaan. Muhammed toimi eläessään niin maallisena kuin hengellisenäkin johtajana, mutta hänen kuollessaan beduiiniheimot kapinoivat. He olivat sitoutuneet Muhammediin – eivät hänen seuraajaansa.[11] Muhammedin seuraajaksi eli kalifiksi äänestettiin hänen läheinen seuraajansa Abu Bakr, joka palauttikin kapinoivat heimot takaisin ruotuun ridda-sodissa. Tämän jälkeen muslimit lähtivät valloittamaan Arabian niemimaan ulkopuolisia alueita. Alkuislamilaisuudessa Muhammed ei pakottanut ei-muslimeja kääntymään heti islaminuskoon. Valloitetut saivat pitää uskonsa ja tapansa, kunhan tunnustivat islamin ylivallan ja maksoivat veroja Medinan keskushallinnolle.[53]

Kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Kyse oli tällöin islamilaisen alueen laajenemisesta, ei käännytyksestä uuteen uskontoon. Sadan vuoden aikana Muhammedin kuolemasta arabien perustama islamilainen valtio ulottui Atlantilta Keski-Aasiaan. Kyse oli arabieliitin hallitsemasta valtakunnasta, jossa asukkaiden enemmistö oli muita kuin muslimeja ja kansallisuudeltaan muita kuin arabeja. Historiallis-kriittisen tutkimuslinjan näkemykset poikkeavat islamilaisesta perimätiedosta. Näiden kriittisten tulkintojen mukaan islamin varhaishistoria on epäluotettavaa perimätietoa, ja todellisista tapahtumista ei tiedetä paljonkaan.[54]

Yhtenäinen valtiorakenne hajosi kuitenkin pian ja alkoi kilpailevien dynastioiden ja sisällissotien kausi, jota islamilaiset historioitsijat kutsuvat fitnaksi. Muhammedin aikaa seurasi Mekan ja Medinan niin sanotut oikeaanjohdetut kalifit (noin 632–661). Umaijadien kalifaatti (noin 661–750) oli ensimmäinen dynastia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammedille itselleen. Abbasidien kalifaatti (noin 750–1258) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, jotka syöksivät Omaijidit vallasta vuonna 750. Dynastia hallitsi 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua turkkilaisen mamelukkien armeijan vallan kasvaessa. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918).

Arabien sotaretket etenivät Marokosta Espanjan kautta keskiseen Ranskaan asti, missä Karl Martell vuonna 732 Poitiersin taistelussa voitti erään ryöstöretkellä olleen ryhmän.[47] Idempänä Wienissä taisteltiin vielä 1529 Turkkilaisia vastaan, jonka jälkeen islam menetti lopullisesti jalansijansa Euroopassa.[55]

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen laajalti tunnustettua kalifaattia ei enää ollut. 1900-luvulla uskonnon nopea kasvu, länsimaiden kiinnostus islamilaisiin alueisiin, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat osaltaan pitäneet islamin merkittävänä nykymaailmaa muokkaavana tekijänä.

Islam ja politiikkaMuokkaa

Katso myös: Islamismi

Islamilaista lakia eli šariaa pidetään Jumalan säätämänä ja sellaisena ikuisesti muuttumattomana. Lakeja kuitenkin tulkitsee ja tuomioita antaa islamilainen papisto eli ulama.[56] Šaria ei ole perinteisessä muodossaan täydellisesti käytössä missään maailman maassa.lähde? Iran, Saudi-Arabia, Pakistan, Brunei ja Somalia soveltavat sitä lainsäädännössään varsin laajalti. Myös Sudanissa ja Pohjois-Nigeriassa on ainakin ajoittain ollut käytössä šarian rikoslaki.[57]

VäestöMuokkaa

Katso myös: Luettelo muslimienemmistöisistä valtioista
 
Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa CIA:n mukaan (lähde: CIA World Factbook 2004). Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä ja violetti Ibadi-enemmistöä (Oman).

CIA World Factbook 2004:n mukaan islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Koko maailmassa arvioidaan olevan yli 1,3 miljardia muslimia. Noin 18 % muslimeista asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Eniten yhden maan sisällä muslimeita on kuitenkin Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä vastaa yli 15:tä prosenttia maailman muslimeista. Myös Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on merkittävät muslimiyhteisöt.

Eniten islaminuskoisia suhteessa maan koko väestöönMuokkaa

 
Islaminuskoisten määrä valtioittain (prosenteissa)
  1.   Saudi-Arabia[58] : 100 % (90–95 % sunneja, 5–10 % shiioja
  2.   Malediivit[59]: 100 % (enemmistö sunneja)
  3.   Mauritania[60]: 100 % (enemmistö sunneja)
  4.   Turkki[61]: 99,8 % (enemmistö sunneja)
  5.   Somalia[62][63]:99,8 % (enemmistö sunneja)
  6.   Afganistan[64][65](sunneja, 20 % shiioja) : ~99 %
  7.   Jemen[66]: 99,1 % (99,9 %) (65–70 % sunneja, 30–35 % shiioja)
  8.   Marokko[67]: 98,7 % (enemmistö sunneja)
  9.   Algeria[68]: 98,3 % (enemmistö sunneja)
  10.   Iran[69]: 98 % (enemmistö shiioja)
  11.   Tunisia[70]: 98 % (enemmistö sunneja)
  12.   Komorit[71]: [72]: 98 % (enemmistö sunneja)
  13.   Sudan[73]: 97 % (enemmistö sunneja)
  14.   Libya[74]: 96,6 % (99 %) (sunneja)
  15.   Pakistan[75][76] (85–90 % sunneja, 10–15 % shiioja) : 96,4 %
  16.   Irak[77]: 95 % (60–65 % shiioja, 33–40 % sunneja)
  17.   Djibouti[78]: 94 % (enemmistö sunneja)
  18.   Niger[79]: 93 % (enemmistö sunneja)
  19.   Bangladesh [80]: 89,4 % (sunneja)
  20.   Egypti[81]: 89,3 % (sunneja)

Islam SuomessaMuokkaa

Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla.[82] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia, mutta vuonna 2008 heitä oli arviolta yli 40 000 henkilöä.[83]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. painos (1. painos 1992). Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. (The Elements of Islam, 1993.) Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. painos. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu painos. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa. Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.
  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008. Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.
  • Kosonen, Seppo S.: Jihad, islamin pyhä sota – Hengellistä kilvoittelua vai kiihotusta väkivaltaan?. Kuva ja sana, 2008. ISBN 978-951-585-194-9.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot. (Encyclopedia of New Religions. New Religious Movements, Sects and Alternative Spiritualities, 2004.) Suomentaneet Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.

ViitteetMuokkaa

  1. ↑ ”I”, WSOY:n Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. Porvoo: WSOY, 1995.
  2. ↑ muhamettilaisuus: tavallisemmin: islam, islamilaisuus, MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0
  3. ↑ Puranen, Asko: Suuret maailmanuskonnot, s. 85. WSOY, 1957.
  4. ↑ Maailman uskonnot 2014: Uskonnollisuus kasvaa ja monimuotoisuus lisääntyy 14.3.2014. Suomen ev.lut.kirkko. Viitattu 16.12.2015.
  5. ↑ Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 47–49.
  6. ↑ CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years. Growth Rate Of Christianity & Islam
  7. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 159. Otava, 2004.
  8. ↑ Hurgronje, Snouck: Mohammedanism; lectures on its origin, its religious and political growth and its present state, s. 60-63. archives.org, 1916 [2003].
  9. ↑ Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102.. Princeton University Press, Princeton, NJ, 1981.
  10. ↑ Hurgronje, Snouck: Mohammeanism: Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State, s. 59. Project Gutenberg, 1916 [2003].
  11. ↑ a b c Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 60–62.
  12. ↑ Ahmed Al-Dawoody: The Islamic Law of War: Justifications and Regulations, s. 80. Palgrave Macmillan, 2011.
  13. ↑ Ibn Warraq (toim.): The Quest for the Historical Muhammad. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000.
  14. ↑ Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 45–48.
  15. ↑ Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 77–78
  16. ↑ Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 14.
  17. ↑ a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 51–53.
  18. ↑ Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 56–57.
  19. ↑ Sartola, s. 88.
  20. ↑ Sartola, s. 92.
  21. ↑ Sartola, s. 96–97.
  22. ↑ a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 78–85.
  23. ↑ a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 130–137.
  24. ↑ a b c Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 97–101.
  25. ↑ Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 108–110.
  26. ↑ Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 110–111.
  27. ↑ Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 120–127.
  28. ↑ Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 32–33.
  29. ↑ Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 33–34.
  30. ↑ Nuh Ha Mim Keller (toim.): Reliance of the Traveller. A Classical Manual of Islamic Sacred Law., s. vii. Beltsville, Maryland: amana publications, 1991/2017.
  31. ↑ Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 26–27.
  32. ↑ Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 163–167.
  33. ↑ Hämeen-Anttila lapsimorsiamista: Perustuu islamin lakiin (Hämeen-Anttilan mukaan Irakissa suuniteltu laki, joka sallisi 9-vuotiaiden avioliitot, perustuu šiiamuslimien islamin lakiin, mutta saman tyyppisiä säädöksiä on myös sunnamuslimeilla.) 12.3.2014. MTV. Viitattu 13.3.2014.
  34. ↑ a b Hämeen-Anttila 2001, s. 38.
  35. ↑ Kosonen, s. 24.
  36. ↑ Kosonen, s. 44–46.
  37. ↑ Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad 2003. Fletcher School, Tufts University. Viitattu 17.8.2014. (englanniksi)
  38. ↑ Lewis, Bernard: The Political Language of Islam, s. 72. University of Chicago Press, 1991.
  39. ↑ a b c Cook, D.: Understanding jihad, s. 39. Berkeley: University of California Press, 2005.
  40. ↑ Kosonen, s. 40–44.
  41. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 216.
  42. ↑ Holy war: The rules of Jihad 2009. BBC Religions. Viitattu 10.8.2014. (englanniksi)
  43. ↑ al-Malik: Muwatta, kirja 21 Sunnah.com.
  44. ↑ Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton University Press, Princeton, NJ, 1981.
  45. ↑ Majid Khadduri: The Law of War and Peace, s. s. 36 a.. .
  46. ↑ Ahmed Al-Dawoody.: The Islamic Law of War: Justifications and Regulations, s. 80. Palgrave Macmillan, 2011.
  47. ↑ a b Collins, R.: The Arab Conquest of Spain 710-797. Oxford: Blackwell, 1989.
  48. ↑ Habeck, Mary: Knowing the Enemy: Jihadist Ideology and the War on Terror 15.2.2006. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 11.8.2014. (englanniksi)
  49. ↑ Frank Gardner: Jihadist groups around the world 19.6.2014. BBC News. Viitattu 11.8.2014. (englanniksi)
  50. ↑ a b c Uusien uskontojen käsikirja, s. 126–127.
  51. ↑ Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus, s. 242–245.
  52. ↑ Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus, s. 50–51.
  53. ↑ Sartola, s. 104–106.
  54. ↑ Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010.
  55. ↑ ”Islamista poliittinen uskonto”, Vuosi 80, s. 228. KG Bertmark Förlag AB Malmö, Sweden, 1980. ISSN 0349-3660.
  56. ↑ Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, s. 159–163.
  57. ↑ Huusko, Jukka: Somalian oikeusministeri puolustaa maltillista sharia-lakia. (”Sharialla on Somaliassa laaja kannatus, sillä lähes kaikki ovat muslimeja”, Farah sanoo. ”Kansa uskoo, että sharia on oikea tie oikeuteen, tasa-arvoon ja monien ongelmien ratkaisemiseen.”) Helsingin Sanomat, 22.7.2009, s. A13. Helsinki:
  58. ↑ Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World’s Muslim Population October 2009. Pew Research Center.
  59. ↑ Maldives, South Asia win1040.com. Viitattu 14 February 2015.
  60. ↑ People and Society of Mauritania CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011.
  61. ↑ People and Society of Turkey CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011.
  62. ↑ People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011.
  63. ↑ http://www.csbsju.edu/Documents/Peace%20Studies/pdf/New_Beginnings_Bilow_Cusub.pdf
  64. ↑ The World Factbook cia.gov. Viitattu 14 February 2015.
  65. ↑ (October 2009) Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World's Muslim Population (PDF), Pew Research Center. Viitattu 2010-09-03. [vanhentunut linkki]
  66. ↑ Islam and Muslims in Yemen Islam Awareness Homepage. Viitattu 28.12.2011.
  67. ↑ People and Sociaty of Morocco CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011.
  68. ↑ africaglobal-sistercities.org africaglobal-sistercities.org. Viitattu 14 February 2015.
  69. ↑ The World Factbook cia.gov. Viitattu 14 February 2015.
  70. ↑ People and Society of Tunisia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011.
  71. ↑ People and Society of Comoros CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011.
  72. ↑ The World Factbook cia.gov. Viitattu 14 February 2015.
  73. ↑ 404 - UNDP sd.undp.org. Viitattu 14 February 2015.
  74. ↑ The World Factbook cia.gov. Viitattu 14 February 2015.
  75. ↑ Population by Religion (archived from the original on 2006-06-17)
  76. ↑ The World Factbook cia.gov. Viitattu 14 February 2015.
  77. ↑ People and Sociaty of Iraq CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011.
  78. ↑ The World Factbook cia.gov. Viitattu 14 February 2015.
  79. ↑ Niger, worldprayermap.co.uk (archived from the original on 2013-08-27)
  80. ↑ http://www.bbs.gov.bd/WebTestApplication/userfiles/Image/SVRS/SVRS-10.pdf
  81. ↑ The Association of Religion Data Archives - National Profiles thearda.com. Viitattu 14 February 2015.
  82. ↑ Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229.
  83. ↑ Juntunen, Martikainen & Sakaranaho 2008, s. 24–28.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Bhutto, Benazir: Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4314-5.
  • Cesari, Jocelyne (toim.): The Oxford Handbook of European Islam. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-960797-6. (englanniksi)
  • Hattstein, Markus: Islam: Uskonto ja kulttuuri. (Minireligionsführer Islam, 2006.) Suomennos: Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3.
  • Hjärpe, Jan: Islam. Oppi ja elämäntapa. (Islam. Lära och livsmönster, 1979, 1985.) Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7.
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsingissä: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2.
  • Kankkonen, Tom: Islam Euroopassa. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5073-2.
  • Kouros, Kristiina & ja Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3.
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3.
  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Hakapaino, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. (Islam och moderniteten, 2004.) Suomennos: Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6.
  • Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-98-1.
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. (What Do Muslims Believe? 2007.) Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Islam.

  Uskontojen teemasivu


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Islam&oldid=17999826”