Kirkon ja valtion eroMuokkaa

Pääartikkeli: Kirkon ja valtion ero

Kirkon ja valtion eron kannattajien mukaan valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton.[2] Valtio ja uskonto on erotettu tarkkaan toisistaan muun muassa Yhdysvalloissa ja Ranskassa.[3] Tästä huolimatta Yhdysvallat on useimpia Euroopan maita kristillisempi maa.

Euroopan neuvosto antoi parlamentaarisessa yleiskokouksessaan 2007 suosituksen ”Valtio, uskonto, sekularismi, ihmisoikeudet” (suositus nro 1804).[4] Suosituksessa Euroopan neuvosto toteaa kirkon ja valtion eron olevan Euroopan yhteisiä arvoja (artikla 4). Suosituksen pohjatekstissä ennen kokousta suositeltiin Euroopan valtioille kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Pohjateksti muuttui Suomen aloitteesta. [5]

HistoriaaMuokkaa

Sekularistien mielestä tieteen edistyminen on tehnyt jumalia koskevat oletukset tarpeettomiksi.[6] Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu vapaa-ajatteluksi[1]. Vapaa-ajattelua ovat edustaneet yleensä ateistit[1] ja uskonnottoman humanismin edustajat.[7] Vapaa-ajattelun aatteelliset juuret juontuvat Antiikin Kreikan humanismiin. Uudella ajalla renessanssin ja luonnontieteiden nousu edistivät Euroopassa uskonnosta vapaata ajattelua. Nimitys vapaa-ajattelija levisi John Tolandin ja Anthony Collinsin välityksellä. Myöhemmin vapaa-ajattelua kehittivät valistusajattelijat.[7]

Vapaa-ajattelijaliike järjestäytyi 1800-luvun loppupuolella Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa ja muualla Länsi-Euroopassa.[8] Vapaa-ajattelijain maailmanliitto, alkuaan Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto perustettiin vuonna 1880 Brysselissä.[9][7] Liiton tarkoituksia oli pyrkiä ajatuksenvapauden turvaamiseen ja ihmiskunnan vapauttamiseen uskonnollisista ennakkoluuloista[9]. Jäsenjärjestöjä ovat eri maiden kansalliset liitot[9]. Tärkein toimintamuoto on ollut yhteiset kongressit[8]. Kongressien julkilausumien mukaan vapaa-ajattelijat pyrkivät totuuteen tieteen, hyvyyteen etiikan, kauneuteen taiteen ja oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnallisen uudistustyön avulla. Vapaa-ajattelijain mielestä näiden päämäärien toteuttaminen edellyttää kirkon ja valtion erottamista, koulun ja kirkon erottamista sekä täydellisen ajatuksen, omantunnon, uskonnon ja ateismin vapauden toteuttamista.[7] Liikkeen suuri hetki oli kirkon ja valtion ero Ranskassa 1905.[8]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Vapaa-ajattelijain liitto ry 2009. Tampere: Uskomaton.fi. Viitattu 29.6.2009.
  3. Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (La laïcité, 1996.) 23°45. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.
  4. Recommendation 1804 (2007)1: State, religion, secularity and human rights 29.6.2007. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous. Viitattu 29.11.2007. (englanniksi)
  5. Suomi sai tahtonsa läpi valtionkirkosta 29.6.2007. Helsingin sanomat. Viitattu 30.6.2007.
  6. Markham, Ian: A world religions reader. 2nd edition. New York: Blackwell, 2000. ISBN 978-0-415-24749-8. (englanniksi)
  7. a b c d Hakusana vapaa-ajattelu teoksessa Otavan suuri ensyklopedia 19, Turgenev – veriryhmät. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-05082-6.
  8. a b c Mustakallio, Hannu: Kansainvälisen vapaa-ajattelijaliikkeen alkuvaiheet. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja, 1999, nro 87–88. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura.
  9. a b c Nurmi, Suvielise: Katsomukset kohtaavat, s. 210. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3896-7.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.