Avaa päävalikko
Almunodottajia Intiassa

Zakat (arab. زكاة‎) eli almuvero on yksi viidestä islamin peruspilareista. Sana zakat merkitsee puhdistumista ja sitä pidetään eräänlaisena uskonnollisena verona.[1] Periaatteessa se maksetaan kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Käytännössä almuvero on pyrkinyt muuttumaan historian myötä viranomaisten keräämäksi tavanomaiseksi veroksi.[2]

Sisällysluettelo

Tuloerojen tasaajaMuokkaa

Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Rikkaiden tulee osoittaa kiitollisuutta Jumalalle antamalla almuja heikompiosaisille. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. Almuveroa maksetaan vain muslimien välillä ja muiden uskontojen edustajien eli dhimmien ei tarvitse maksaa sitä.

Almuvero toimii sosiaaliturvan tavoin ja tasaa tuloja rikkaiden ja köyhien välillä. Islam ei suhtaudu yleensäkään omaisuuteen kielteisesti kuten kristinusko sitä helposti tekee. Vauras muslimi voi maksaa runsaasti almuveroa ja saada itselleen paljon uskonnollisia ansioita.[2]

Valtiovalta on muuttanut almuveroa historiassa tavanomaiseksi veroksi, mutta periaatteessa jokaisen muslimin tulee huolehtia sen maksamisesta itse. Almuveroa kuitenkin kerätään edelleen Libyassa, Malesiassa, Pakistanissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa , Jemenissä[3][4][5][6] Jordaniassa, Bahrainissa, Kuwaitissa, Libanonissa, Bangladeshissä,[7] Egyptissä, Indonesiassa, Iranissa ja Arabiemiraateissa.[8][9]

Almuveroa maksetaan sekä omaisuudesta, että käteisvaroista. Islamilaisen lain vakiintuneen tulkinnan mukaan sen suuruus on 10 % maan tuotosta, 2,5 % kullasta ja arvotavaroista ja 2,5 % vuosittaisista tuloista.

Sadaqa – vapaaehtoiset almutMuokkaa

Almuveron lisäksi muslimeita kehotetaan antamaan vapaaehtoisia almuja (sadaqa). Vapaaehtoisten almujen antamista pidetään ansiokkaana, mutta se ei poista velvollisuutta maksaa itse almuveroa.[2]

Šiialaisten periaatteetMuokkaa

Šiialaiset katsovat, että viidesosa ylijääneestä tulosta kuuluu imaamille. Puolet tästä maksetaan muslimin itsensä valitsemalle korkeasti oppineelle uskonoppineelle (marza'-i taqlid), joka käyttää tulonsa uskonnollisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin, kuten moskeijoiden rakentamiseen, sairaanhoitoon ja opiskelijoiden stipendeihin. Toisen puolen muslimi voi itse jakaa puutteessa oleville.[2]

Luettelo muslimimaista zakatin mukaanMuokkaa

Valtio[8] Suhde zakatiin [8]
  Afganistan ei valtiollisessa käytössä
  Algeria ei valtiollisessa käytössä
  Azerbaidžan ei valtiollisessa käytössä
  Bahrain vapaaehtoinen
  Bangladesh vapaaehtoinen
  Burkina Faso ei valtiollisessa käytössä
  Tšad ei valtiollisessa käytössä
  Egypti vapaaehtoinen
  Guinea ei valtiollisessa käytössä
  Indonesia vapaaehtoinen
  Iran vapaaehtoinen
  Irak ei valtiollisessa käytössä
  Jordania vapaaehtoinen
  Kazakstan ei valtiollisessa käytössä
  Kuwait vapaaehtoinen
  Libanon vapaaehtoinen
  Libya pakollinen
  Malesia pakollinen
  Mali ei valtiollisessa käytössä
  Mauritania ei valtiollisessa käytössä
  Marokko ei valtiollisessa käytössä
  Niger ei valtiollisessa käytössä
  Nigeria ei valtiollisessa käytössä
  Oman ei valtiollisessa käytössä
  Pakistan pakollinen
  Qatar ei valtiollisessa käytössä
  Saudi-Arabia pakollinen
  Senegal ei valtiollisessa käytössä
  Sierra Leone ei valtiollisessa käytössä
  Somalia ei valtiollisessa käytössä
  Sudan pakollinen
  Syyria ei valtiollisessa käytössä
  Tadžikistan ei valtiollisessa käytössä
  Gambia ei valtiollisessa käytössä
  Tunisia ei valtiollisessa käytössä
  Turkki ei valtiollisessa käytössä
  Turkmenistan ei valtiollisessa käytössä
  Yhdistyneet arabiemiirikunnat vapaaehtoinen
  Uzbekistan ei valtiollisessa käytössä
  Jemen pakollinen

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Marjatta Kyyhkynen: Ajankohtainen Islam, s. 15. Helsinki: Gummerus, 1992. ISBN 951-625-103-X.
  2. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 127–129
  3. (1996) Fundamentalisms and the state: remaking polities, economies, and militance. University of Chicago Press, 320. ISBN 978-0-226-50884-9. 
  4. Samiul Hasan (2015). Human Security and Philanthropy: Islamic Perspectives and Muslim Majority Country Practices. Springer, 130. 
  5. (2006) Islam and the moral economy: the challenge of capitalism. Routledge, 268. 
  6. Tripp, Charles (2006). Islam and the Everyday World: Public Policy Dilemmas. Cambridge University Press, 125. ISBN 978-0-521-86377-3. 
  7. Kogelmann, Franz (2002). "Sidi Fredj: A Case Study of a Religious Endowment in Morocco under the French Protectorate", in Weiss, Holger: Social welfare in Muslim societies in Africa. Nordic Africa Institute, 68. ISBN 978-91-7106-481-3. 
  8. a b c Zakat by country moneyjihad.wordpress.com. August 9, 2010. Viitattu 9 April 2015.
  9. "Zakat: Drawing Insights for Legal Theory and Economic Policy from Islamic Jurisprudence" (2009). University of Pittsburgh Tax Review 7 (43). 


Aiheesta muuallaMuokkaa