Wikipedia

Klaaniyhteiskunta

esivaltiollinen yhteiskuntamuoto

Klaaniyhteiskunta tai heimoyhteiskunta on keräily- ja paimentolaistalouksissa esiintyvä yhteiskuntamalli, josta puuttuu väkivallan monopolia harjoittava keskusvalta. Sen hierarkkisesti ryhmittyneitä tasoja ovat yksilö, perhe, suku, sukuryhmä, klaani ja heimo.

Beduiinien leiri
Jemeniläinen klaanijohtaja

Klaanit ja heimot ovat symbolisia sukuyhteisöjä, jotka puhtaasti ideologisessa mielessä katsovat polveutuvansa yhteisestä kantavanhemmasta[1] joko isälinjaa (patrilineaarisuus) tai äitilinjaa (matrilineaarisuus) noudattaen. Koettu sukulaisuus on tällöin ihmisiä yhdistävä side. Kantavanhempi saattaa olla myös jumala tai eläin, ja sitä edustaa klaanin palvoma toteemi.[2] Esivanhempien mytologisuus merkitsee sitä, että verisukulaisuus on enemmän myyttinen kuin todellinen selitys yhteisön jäsenyydelle. Näin on silloin, kun mennään lähisukulaisia laajempiin muodostumiin.

Klaaniyhteiskuntia on kaikkialla, minne valtiovaltaa ei ole syntynyt tai minne keskushallinnon ote ei ole ylettynyt. Aina kun väestö siirtyy viljelemään maata, se asettuu aloilleen. Tällaiset yhteisöt joutuvat ennen pitkää jonkin valtakeskuksen herruuteen, joka ryöstää niiden tuottaman ylijäämän tarjoamatta tilalle vähän tai ei mitään. Paimentolaiselinkeinojen tai keräilytalouden harjoittajat pystyvät kuitenkin pakenemaan alistussuhteita liikkumalla paikasta toiseen. Näin saavutetut edut ovat huomattavia, sillä tällä tavoin ne säilyttävät itsenäisyytensä ja välttävät joutumasta riiston kohteeksi.[3]

Väkivallan monopolin puuttuminen on klaaniyhteiskunnan keskeinen tuntomerkki. Keskusvallan puuttuminen merkitsee toisaalta vakavaa ongelmaa yksilön turvallisuudelle. Klaaniyhteiskuntien monet piirteet ovatkin kehittyneet ratkaisemaan juuri tätä ongelmaa.

  • Ensimmäinen keino on soturi-ihanne, joka edellyttää, että jokainen mies pystyy puolustamaan itseään ja perhettään.
  • Toinen keino on liittoutuminen ulkopuolista uhkaa vastaan. Näin syntyy "tasasuhtaisen vastarinnan" porrasteinen verkko.
  • Kolmas tekijä on kunniakulttuuri, joka velvoittaa yhteisön jäsenet auttamaan toisiaan tasasuhtaisen vastarinnan mukaisesti.[4] Auttamisvelvollisuus määräytyy teoreettisen verisukulaisuuden mukaisesti ottaen huomioon sen hierarkkisen tason, jolla uhka esiintyy: perhe perhettä vastaan, suku sukua ja niin edelleen.

Väkivaltaan perustuvan ehdottoman auktoriteetin puuttuminen tekee klaaniyhteiskunnista periaatteessa demokraattisia ja tasa-arvoisia. Valtioissa ihmiset jakautuvat hallitsijoihin ja alamaisiin, mutta klaaniyhteiskunnat ovat vapaiden ja ylpeiden miesten ja naisten yhteenliittymiä.[5] Vapaudella on kuitenkin hintansa, sillä yksilö joutuu alistumaan yhteisön moniin tiukkoihin normeihin. Mark S. Weinerin mukaan klaanielämän säännöt jättävät todellisuudessa vain vähän tilaa yksilölliselle vapaudelle.[6] Todellisia vallankäyttäjiä ovat perheen tai suvun patriarkat ja kunnioitetut jäsenet, vaikka tärkeät päätökset tehdään yhdessä neuvotellen.

Esimerkkejä klaaniyhteiskunnista muokkaa

 
Kuchi -paimentolaisten telttoja Afganistanissa vuonna 2010.

Vielä 500-luvulla maailman väestöstä 80 prosenttia eli paimentolaisuuteen ja keräilyyn perustuvissa klaaniyhteiskunnissa.[7] Valtiorakenteiden kasvusta huolimatta paimentolaisuus ja siihen perustuva heimoelämä ovat edelleen yleisiä eri puolilla maapalloa. Klaaniyhteisöjä on yhä esimerkiksi Välimeren pohjoisrannikolla Marokosta Lähi-itään ja Iranin ylängöiltä Keski-Aasiaan. Jotkut heimot vastustavat valtiovaltaa joko sotilaallisesti tai pakenemalla sitä.

Lähi-idän ja islamin tutkimuksen professori Ira M. Lapidus toteaa, että Lähi-idässä alkoi jo neoliittisella kaudella 4000 eaa. vastakkainasettelu kiinteän asutuksen ja heimorakenteisiin nojautuvan väestön välillä. Yhteiskunnalliset muodostumat jakautuivat tuolloin valtakeskuksiin, heimoihin ja uskonnollisiin rakenteisiin.[8]

Vaikka valtioita on ollut Lähi-idässä ainakin 4 000 vuotta, ne eivät ole syrjäyttäneet klaanikulttuuria. Voimakkaat heimot ovat usein kyenneet kaappaamaan valtion haltuunsa Ibn Khaldunin valtioteorian kuvaamalla tavalla.[9] Tällaiset valtiot eivät palvele ihmisiä vaan ovat "rosvovaltioita", joissa valtaan päässyt klaani alistaa muut.[9] Puuttuvan laillisuuden takia klaanivaltiot ovat aina olleet kapinaherkkiä ja tilapäisiä.

Klaaniyhteiskunnille ominaisia piirteitä säilyy myös valtioiden sisällä. Siitä esimerkkinä ovat entisen Neuvostoliiton Keski-Aasian islamilaiset alueet.[10] Historioitsija Kathleen Collinsin mukaan myöhäinen valtion muodostuminen ja markkinatalouden puuttuminen ovat näissä maissa auttaneet vanhojen heimorakenteiden säilymistä.[11]

Seuraavat kuvaukset tarjoavat satunnaisia esimerkkejä paimentolaiskulttuureista ja klaanien valtaamista valtioista, jotka tyypillisesti ovat despoottisia diktatuureja.

Irakin klaanit muokkaa

Useimmat irakilaiset identifioituvat vahvasti omaan heimoonsa (العشيرة 'ashira). Kaikkiaan 150 heimosta noin 30 on erityisen vaikutusvaltaista. Heimot ryhmittyvät yhteen federaatioiksi (qabila). Heimon alapuolella on klaani (الفخذ fukhdh), talo (البيت beit) ja laajennettu perhe (الخمس khams). Kun Ba'ath -puolue nousi valtaan vuonna 1968, se julisti sodan tribalismia vastaan. Valtaan noussut Ahmed Hassan al-Bakr ja hänen seuraajansa Saddam Hussein kuitenkin nojautuivat eri tavoin oman Al-Bu-Nasir -heimonsa tukeen. Valtion avainpaikat täytettiin oman klaanin edustajilla, ja vastustajat tapettiin. [12] USA:n ja sen liittolaisten hyökkäyksen jälkeen maa on vajonnut heimoriitojen hallitsemaan sisäiseen väkivaltaan.[13]

Afganistan muokkaa

 
Pakistanin etnisiä ryhmiä 1980. Paštujen alue merkitty vihreällä.

Heimorakenteen tärkein tekijä on sukulaisuus, ja kutakin heimoa määrittävät periytymislinjat, joiden kautta ryhmä polveutuu yhteisestä esi-isästä. Heimoja pienempiä ryhmiä ovat klaanit, alaklaanit ja perheet. Heimot voivat muodostaa suurempia heimokonfederaatioita. Tärkeä tekijä esimerkiksi paštujen identiteetissä on paštunwali -niminen kunniakäsitys.[14] Viime vuosikymmenten aikana voimakkaat paikalliset heimot, kuten paštut ovat taistelleet vallasta despoottista mutta heikkoa Kabulin keskushallintoa vastaan. Suuri osa maasta on pysynyt klaanien kontrollissa, ja toiveet rauhasta ovat nojanneet länsimaiden väliintuloon.[15]

Somalit muokkaa

Somalit katsovat polveutuvansa myyttisestä hahmosta Hiil, jonka lapset ovat Sab ja Samaale. Kun somalit kääntyivät islamiin, alettiin myös väittää, että somalit polveutuvat Muhammedin Quraiš -klaanista ja ovat profeetan sukulaisia. Tällaisia katsovat olevansa etenkin suvut nimeltä Daarood, Isaaq, Ajuraan, Shiikhaal ja Geledi.[16] Klaanit ovat somalipaimentolaisten poliittinen järjestelmä. Klaanijärjestelmän mukaisesti eri ryhmät tekevät keskenään liittoja. Jos yhteenliittymä (jilib) ei palvele tarkoitustaan, se hylätään ja muodostetaan uusi. Riitoja ratkaistaan Xeer -käräjillä kylän vanhimpien johdolla.[17]

Australian aboriginaalit muokkaa

Sosiaaliantropologian klassikko A. R. Radcliffe-Brown tutki Australian aboriginaaleja, ja totesi näiden sosiaalisen rakenteen perustuvan yhtäältä perheeseen ja toisaalta sukuryhmään (engl. horde). Jälkimmäinen on pieni joukko, joka pitää hallussaan tiettyä talousaluetta. Siihen kuuluvat kaikki miehet isälinjaa pitkin, naimattomat naiset, jotka ovat miesten sisaruksia sekä naimisissa olevat naiset, jotka yleensä tulivat muista sukuryhmistä. Sukuryhmä on autonominen ja itsenäinen yksikkö, joka hoitaa omat asiansa. [18] Tarvittaessa sukuryhmät liittyvät yhteen heimoiksi (tribe), joita yhdistää kieli tai murre. [19] Heimoilla ei ole poliittista ylärakennetta, kuten päällikköä, ja ne ovat rajoiltaan epämääräisiä.

Kaikki samanikäiset miehet ovat sukuryhmässä toisilleen "veljiä" ja vanhemmat miehet "isiä". Vaimon ottaminen toisesta sukuryhmästä ei ole ilmaista, sillä synnytysikäiset naiset ovat perheille tärkeä voimavara. Asia hoidetaan vaihtokauppana, jossa avioituvan miehen sisar annetaan vastavuoroisesti vaimoksi morsiamen veljelle.[20]

Klaaniyhteiskunnan erityispiirteitä muokkaa

Klaaniyhteiskuntien pienin järjestäytymisen yksikkö on perhe tai laajennettu perhe. Useat läheistä sukua olevat perheet muodostavat suvun, suvut muodostavat sukuryhmän ja sukuryhmät klaanin (clan). Klaania laajempi yksikkö on heimo (tribe), vaikka tämä järjestys esiintyy joskus myös toisin päin. Laajin yksikkö on päällikkökunta (chieftain), jossa klaaniyhteiskunnan tuntomerkit alkavat jo murtua. Kun mennään sukua suurempiin yksiköihin, todelliset sukulaisuussuhteet muuttuvat myyttisiksi. Verisiteet ovat silloin vain symbolinen tapa tulkita eri ryhmien keskinäistä etäisyyttä ja siihen kuuluvaa auttamisvelvoitetta.[21]

Ibn Khaldunin yhteiskuntateoria muokkaa

Tunisialainen oikeusoppinut ja tuomari Ibn Khaldun (1332–1406) esitti kirjassa Muqaddimah teoriansa yhteiskuntien syklisestä kehityksestä.[22] Hän sai teoriaan aineistonsa arabikalifaattien kehitysvaiheista. Ibn Khaldunin mukaan kaikki sivilisaatiot käyvät läpi useita vaiheita. Ne alkavat nuoruudesta ja päätyvät seniliteettiin. Hän arvioi, että paimentolaisvalloituksista syntyneet suuret, sivilisoituneet ja maanviljelyyn perustuvat valtakunnat pysyvät koossa korkeintaan kolmen sukupolven eli 120 vuoden ajan. Sen jälkeen elinvoimansa säilyttäneet barbaarisemmat paimentolaiskulttuurit kukistavat ne.[23] Suunnilleen tämän verran kesti esimerkiksi niin sanotun umaijadidynastian valta Lähi-idässä.[24]

Yhteisö syntyy ibn Khaldunin mukaan vain silloin, kun siinä vallitsee asabiyya (ryhmätunne, heimoajattelu, yhteishenki, solidaarisuus) eli tietoisuus yhteisö- tai verisiteistä. Sellainen tunne vallitsee paimentolaisten klaaniyhteisöissä. Kun ne asettuvat aloilleen viljelemään maata, ne menettävät kykynsä solidaarisuuteen ja aiheuttavat sivilisaationsa rappion ja kuoleman. Maanviljelykseen ja kauppaan perustuva ja paikoilleen asettunut yhteiskunta tuottaa tosin vaurautta ja sivistystä, mutta myös turmelusta. Siitä esimerkkinä ovat lisääntyvät avio­rikokset ja homoseksuaalisuuden hyväksyminen. Steriiliksi tullut sivilisaatio hylkää uskontonsa, mikä lopulta sinetöi sen kohtalon.[25]

Philip Carl Salzmanin kuvaus muokkaa

Sosiaaliantropologi Philip Carl Salzman kuvailee klaaniyhteiskuntia kirjassaan "Culture and Conflict in the Middle East". [4] Klaaniyhteiskunta on vastakohta valtiolle. Max Weberin vuonna 1919 esittämän määritelmän mukaan valtiota määrittelee väkivallan monopoli, missä keskusvalta hallitsee tiettyä maantieteellistä aluetta.[26] Keskusvalta alistaa muun yhteiskunnan alaisuuteensa ja verottaa sitä. Verotuloilla keskusvalta rakentaa koneistoaan. Se laatii myös kaikkia koskevia lakeja pitääkseen yllä järjestystä. Kaikki tämä puuttuu klaaniyhteiskunnista.

Oma ja yhteisön apu muokkaa

Keskusvallan käsi ei valtioissakaan ylety yhtä vahvana kaikkialle. Paikalleen asettunutta maanviljelijäväestöä on helppo hallita ja verottaa, mutta paimentolaisuudella toimeentulonsa hankkivat väestöt pystyvät pakenemaan keskushallinnon otetta ja säilyttämään itsenäisyytensä.[27] Lampaiden, vuohien tai kamelien kasvatukseen perustuvassa taloudessa paikasta toiseen vaeltaminen on laidunmaita etsiessä jopa välttämätöntä. Paimentolaiset korvaavat keskusvallan puutteen omilla ratkaisuillaan. Ensinnäkin jokaisen on kyettävä puolustamaan itseään. Sen lisäksi suuremmissa ristiriidoissa voi aina luottaa oman ryhmän antamaan apuun. Tästä solidaarisuuden tunteesta ibn Khaldun käytti termiä asabiyya.[28] Sen johdosta kukaan ei klaaniyhteisössä jää yksin.

Koston uhka muokkaa

Avainkeino omien oikeuksien suojelemiseen ja järjestyksen säilyttämiseen on kosto. Jos vieraaseen sukuun kuuluva tappaa omaan sukuun kuuluvan ihmisen, suvun jokaisen jäsenen velvollisuus on kostaa teko tappamalla kuka tahansa vieraan suvun jäsen. Näin pitkälle ei kuitenkaan tarvitse mennä, jos asia voidaan sopia jollain muulla tavoin. Tietoisuus koston uhasta on tehokas keino ennaltaehkäistä loukkauksia. Kostaminen ja koston uhkan ylläpito onkin klaaniyhteisössä välttämättömyys, sillä jos vastatoimia ei tarvitse pelätä, yksilö tai ryhmä poljetaan muitten jalkoihin.[29]

Kunniakulttuuri muokkaa

Klaaniyhteisön jäsen voi aina luottaa siihen, että hän saa muilta tukea ulkopuolista uhkaa vastaan. Solidaarisuuden (asabiyya) osoittamisella on kuitenkin hintansa, sillä henkilö voi joutua sotketuksi hengenvaaralliseen välienselvittelyyn asiassa, joka ei hänelle varsinaisesti kuulu. Tämän takia klaaniyhteiskuntiin on kehittynyt voimakas normisto säätelemään yksilön velvollisuutta olla mukana yhteisissä asioissa. Normistoa voi kutsua kunniakulttuuriksi. Yksilön kunnia vaatii, että hän osallistuu koko yhteisönsä puolustamiseen. Ellei hän näin tee, hänen osakseen lankeaa häpeä, joka merkitsee yksilön aseman romahtamista yhteisössä. Tietoisuus vastatoimien välttämättömyydestä muokkaa ihmisten persoonallisuutta ja yhteisön arvoja, sillä oman kunnian valvomisesta tulee henkiinjäämisen edellytys. Klaaniyhteiskunnan arvostamia hyveitä ovat kunniantunnon ohella yhteisvastuu (asabiyya), vapaus ja tasa-arvoisuus, sotaisuus ja sotilaalliset taidot sekä kyky ylläpitää perhettä ja tuottaa arvokasta jälkikasvua omalle klaanille.[30]

Tasasuhtainen vastarinta muokkaa

Osallistumisvelvoitetta säätelemään on kehittynyt myös toinen mekanismi. Salzman antaa sille nimen "tasasuhtainen vastarinta" (balanced opposition). [31] Yksilön tai ryhmän velvollisuus kostaa riippuu siitä tasosta, millä loukkaaminen on tapahtunut. Perheessä tapahtuneet asiat ratkotaan perheen sisällä, vaikka kyseessä olisi murha.[32] Jos loukkaaja kuuluu toiseen sukuun, mukaan tulee koko vastapuolen suku. Konfliktin taso määrittelee näin osallistumisvelvoitteen laajuuden. "Tasasuhtainen vastarinta" kohtuullistaa yksilöön kohdistuvaa kunniavelvoitetta.[31] Yksilöä vastaan on yksilö, perhettä vastaan perhe, sukua vastaa suku ja klaania vastaan klaani. Tällaisessa ristiriidassa tärkeää on oman ryhmän pääluku.

Lapsiluvun tärkeys muokkaa

Perheen ja suvun sotilaallinen ja taloudellinen voima ja vaikutusvalta ovat yhteydessä sen päälukuun. Klaaniyhteisöjen elinkeinot ovat myös työvaltaisia ja tarvitsevat paljon käsiä. Klaanikulttuurissa onkin piirteitä, joiden tehtävä on edistää pääluvun kasvua. Niihin kuuluu se, että myyttisestä verisiteen vaatimuksesta voidaan tarvittaessa tinkiä.[33] Serkusten avioliittoja ja endogamiaa suositaan, koska ne ovat keino pitää tyttärien synnyttämät lapset oman suvun piirissä. Jos tytär naidaan suvun ulkopuolelle, hänen lapsensa kuuluvat miehen suvulle. Polygynia eli monivaimoisuus on tavallista, koska se tarjoaa mahtimiehelle tilaisuuden lukuisiin jälkeläisiin. Lapsiavioliitot ovat hyödyllisiä, koska niiden avulla naisen hedelmälliset vuodet saadaan heti käyttöön.[34]

Sotaisuus muokkaa

Klaanikulttuureille on ominaista sotaisuus, sillä klaanien elämään kuuluu omien oikeuksien jatkuva vartioiminen ja muitten yhteisöjen heikkouksien hyväksikäyttö. Sotilaskunnian ihailu, yhteishenki ja tasasuhtaisen vastarinnan periaate antavat yllykkeitä saalistussotien käymiseen.[35][36] Vastustajien lannistamiseen kuuluvat heimosodissa väijytykset, ryöstöretket, massamurhat, yllätyshyökkäykset, naisten ryöstöt ja pelottelutarkoituksessa tehdyt julmuusesitykset. [36][37] Klaanielämää luonnehtii nollasummapeli, jossa ei tunneta tasapuolisuutta tai reilua peliä: voittaja vie kaiken. Kun klaani kaappaa käsiinsä valtiokoneiston, seurauksena ei ole demokratia vaan tyrannia ja despotismi.[38]

Ristiriitojen sovittelu muokkaa

Koska klaaniyhteisössä eri ryhmien edut ovat jatkuvasti törmäyskurssilla, väkivaltaa pyritään myös säätelemään. Koston uhan takia sukujen vanhimmat pyrkivät hillitsemään väkivaltaisimpia jäseniä, koska heidän tekojensa seuraukset lankeavat kaikkien maksettavaksi.

Ristiriitatilanteissa pyritään aina ensin neuvottelemaan, ja välittäjäksi voidaan pyytää joku puolueeton perhe tai suku. Koska esivaltiollisissa paimentolaisyhteiskunnissa ei tunneta vankiloita, rikkomusta sovitellaan tarjoamalla korvaus vahingon kärsineelle osapuolelle. Esimerkiksi islamilainen šarialaki määrää tahallisen miestapon korvaukseksi sata kamelia.[39] Sovittelu miestaposta oli käytössä myös esivaltiollisessa Ruotsissa vielä 1500-luvulla.[40]

Universaalin moraalin puuttuminen muokkaa

Klaaniyhteiskunnan sukuryhmät puolustavat oman ryhmänsä jäseniä ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan. Velvollisuus auttaa omia on ehdoton, ja tällöin ei kysytä, kuka mahdollisesti on oikeassa. Sukulaisuus menee moraalisten kysymysten edelle. [41]

Klaaniyhteiskuntien uskonnot muokkaa

 
Siperialainen shamaani. 1600-luvun piirros
 
Muhammed Badrin taistelussa. (persialainen miniatyyri 1300-luvulta). Ibn Hishamin elämäkerran mukaan taistelu oli todellisuudessa yritys ryöstää kamelikaravaani.

Sosiologian klassikko Émile Durkheim kirjoitti, että kaikki uskontoihin sisältyvät riitit ja myytit ovat ilmauksia inhimillisistä tarpeista ja jostakin yksilöllisestä tai sosiaalisesta näkökulmasta.[42] Kirjassa Uskontoelämän alkeismuodot (1912) Durkheim tutki Australian aboriginaalien uskontoja yhteydessä näihin tekijöihin.

Luonnonuskonnot muokkaa

Klaaniyhteiskunnat ovat syntyneet ennen kirjallisia sivilisaatioita, ja niissä esiintyvät uskonnot ovat olleet luonnonuskontoja, kuten animismia, šamanismia tai totemismia. Totemismi tarkoittaa uskoa, jossa klaani yhdistää alkuperänsä ja identiteettinsä johonkin asiaan, useimmiten eläimeen, joka on klaanin pyhä tunnus. [43]

Islam muokkaa

Vuosien 200–1000 välissä alkoi syntyä kirjallisia pelastususkontoja kuten zarathustralaisuus, buddhalaisuus, hindulaisuus, juutalaisuus ja kristinusko. Historioitsijat McNeill ja McNeill katsovat, että ne heijastivat tällöin syntyneitä kaupunkimaisia, valtiollistuneita ja sivilisoituneita kulttuureita.[44] Suureksi maailmanuskonnoksi kasvanut islam on erikoistapaus, koska sekin on kirjauskonto, mutta samalla tulkitsee juuriensa olleen Lähi-idän arabialaisissa ei-kirjallisissa paimentolaisyhteiskunnissa. Antropologi Philip Carl Salzman pitää myös sitä uskontona, joka sisältää paimentolaisyhteiskunnan rakenteellisia aineksia.[45]

Islamintutkimuksen länsimaisessa valtavirrassa on tullut tavaksi korostaa islamin luonnetta heimoyhteiskunnan uskonnon asemesta urbaanina uskontona.[46][47][48][49] Kaupunkiympäristön merkitykseen islamissa viittaa paitsi uskonnon kirjallinen luonne (Koraani) myös se, että Muhammedin katsotaan toimineen kahdessa kaupungissa, Mekassa ja Medinassa.[47] Islamin urbaania luonnetta todistaisi myös siihen kuuluva maanviljelyn halveksiminen. Tätä urbaania asennetta olisi lisännyt se, että muslimit olivat yleensä hallinto-, sotilas- ja pappiseliittiä. Niinpä islamilainen korkeakulttuuri olisi kehittynyt leimallisesti urbaaniksi.[46] Lisäksi islam oli vihamielistä tribalismille, jonka se korvasi kaiken heimosolidaarisuuden ylittävällä islamilaisella veljeydellä.[50]

Eric R. Wolf katsoo, että islam edustaa alkavaa valtion rakentamista, kun heimosuhteista siirrytään lojaalisuuteen valtiota kohtaan, verikosto kielletään ja väkivalta siirtyy keskushallinnon armeijalle. Uskonnon vaatimat moskeijat merkitsivät myös urbaanin ympäristön korostumista toimipaikkoina. [51] Vastaavalla tavalla ranskalainen orientalisti Maxime Rodinson (1915–2004) katsoi, että muslimiyhteisö syntyi valtiottomassa heimoyhteiskunnassa ja alkoi sen jälkeen organisoitua valtioksi.[52] Myös eräät muslimitutkijat katsovat, että islam syntyi esivaltiollisessa heimoyhteiskunnassa, joka oli järjestynyt sukulaisuussuhteiden pohjalle; islamilainen valtio syntyi vasta Muhammedin seuraajien aikana. [53]

Toisaalta islamin yhteys heimokulttuureihin on myös huomattu. Arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttila ei luonnehdi islamia sinänsä paimentolaisuskonnoksi, mutta katsoo, että heimokulttuureissa islamia ainakin tulkitaan eri suuntaan kuin urbaaneissa yhteiskunnissa.[54] Niin sanotussa revisionistisessa historiantutkimuksessa on katsottu, että islam kehittyi kristinuskon pohjalta, mutta tämä kehitys tapahtui Lähi-idän paimentolaiskulttuurien vahvan vaikutuksen alaisena. Islam olisi tällöin muokkautunut palvelemaan juuri heimokulttuurien edustamia tarpeita ja sosiaalisia näkökulmia. Vuonna 1924 sosiaaliantropologi Paul Harrison kirjoitti, että ”muhamettilaisuus ei ole juuri muuta kuin beduiinien mielenlaadun projektiota uskontoon”. [55] Patricia Crone katsoo, että paimentolaisen poliittiset arvot ovat säilyneet islamissa.[56] Islamia on siten vaihtelevasti pidetty joko leimallisesti urbaanina uskontona, paimentolaisvaikutteita saaneena urbaanina uskontona tai leimallisesti paimentolaisuskontona.

Islamin synty muokkaa

Islamin kertomusperinteen mukaan islaminusko syntyi Arabian niemimaalla,[57] ja Muhammedin elämäkerran kirjoittaneet Ibn Ishaq ja Ibn Hisham kuvaavat profeetan elinympäristöä arabialaiseksi klaaniyhteisöksi, jonka yhteen heimoon (Quraiš) ja sen yhteen klaaniin (Banū Hāshim) Jumalan lähettiläs syntyi. [58] Suufilainen šeikki ja uskonoppinut Fadhlalla Haeri kuvaa elämää arabien klaaniyhteiskunnassa seuraavasti: "Elämä Arabian niemimaalla rakentui heimojärjestelmän pohjalle, ja sitä leimasivat klaanien ja heimojen toistuvat sisäiset sodat sekä ryöstöretket kauppakaravaanien ja asutusten kimppuun. Paimentolaisten käyttäytymistä leimasi uskollisuus omaa heimoa kohtaan, ylpeys esi-isistä ja ennen kaikkea henkilökohtainen riippumattomuus - - Yhteiskunnallinen vakaus perustui pikemminkin klaania kohtaan tunnettuun uskollisuuteen kuin mihinkään poliittiseen järjestelmään." [59]

Islamin syntypaikka edusti islamin oman perimätiedon mukaan esikirjallista ja esihistoriallista aikaa elävää klaanikulttuuria. Sen tuotteena oli kuitenkin kirjauskontoihin lukeutuva islam. Muslimit selittävät paradoksia niin, että Koraani kiersi aluksi vain suullisena perimätietona, mikä on paimentolaisyhteiskunnissa tavallista, ja kirjoitettiin muistiin vasta myöhemmin. [60]

Toisen teorian mukaan islamin kantamuotona olisi ollut Syyriassa, Mesopotamiassa ja Persiassa asuneiden arabipaimentolaisten kansanomainen kristinusko, jonka kirjallisia tekstejä Koraanin varhaiset suurat olivat.[61][62] Kun nämä paimentolaisheimot saivat 600-luvulla vallan sassanidien Persian romahtaessa, kristillisestä arabiuskonnosta tuli heidän perustamansa laajan imperiumin valtionuskonto. Arabivaltio oli klaanipohjalle rakentuva päällikkökunta, jonka johtajat löysivät uskonnosta keinon yhdistää heimot yhteistä vihollista vastaan. [63] Kristillinen arabiuskonto muuntui islamiksi 700-luvun lopulla ja 800-luvulla, kun sen erottavaksi tekijäksi kohotettiin ehdoton monoteismi vastakohtana Bysantin trinitaariselle kristinuskolle, ja kun siihen imeytyi lisää vaikutteita arabien klaanikulttuurista sekä vallatun Persian uskonnoista. [64]

Islamin yhteydet klaaniyhteiskuntaan muokkaa

Jotkut näkevät islamissa opin, joka ylitti heimoristiriidat[50], toiset taas ainoastaan uuden tason heimokulttuureihin kuuluvalle vastakkainasettelulle.[65] Islamissa on nähty piirteitä, jotka tekevät siitä paimentolaisyhteiskuntiin ja niiden tarpeisiin sopivan uskonnon.[66] Sellalsia ovat sotaisuus, klaanimoraali, kunniaväkivalta, perhekeskeisyys, hierarkkisten rakenteiden puute ja päällikkövalta ylimmällä järjestymistasolla.[67] Keskusvallan puutetta ja itsehallinnollista ihannetta osoittavat muun muassa verikoston hyväksyminen, tuomioiden omatoiminen täytäntöönpano sekä uskonnollisten hierarkioiden puute. Myös kuukalenteri on siitä esimerkki: virallisen kalenterin sijaan jokainen pystyi uudesta kuusta päättelemään uuden kuukauden alkamisen ajankohdan. Kuukalenteri oli luontainen järjestelmä paimentolaisille, kun taas paikalleen asettunut väestö ryhtyi suosimaan aurinkokalenteria, jossa vuosi on auringon vuosikierron pituinen.[68] Ibn Hisham kertoo Muhammedin jäähyväispuheessaan jyrkästi torjuneen myös karkauskuukauden tasausjärjestelmänä.[69]

Islamilaista maailmaa toisaalta hallitsevat vahvasti juuri paimentolaisväestöt. Irakilainen sosiologi Ali al-Wardi (k. 1995) piti Ala-Egyptiä ainoana varhaisena muslimialueena, missä paikalleen asettunut väestö oli paimentolaisväestöä runsaampaa.[70]

Sotaisuus muokkaa

Klaaniyhteiskuntien sotainen perinne heijastuu profeetta Muhammedin elämäkertaan; hänen kerrotaan olleen mukana yhteensä 65 sota- tai ryöstöretkessä niiden kymmenen vuoden aikana, jolloin hän oli Medinan muslimien johtaja.[71] Islamilainen teologi at-Tabari (838?–923) kertoo Muhammedin omistaneen seitsemän miekkaa. Ne olivat nimeltään Qala'i, Battar ("hyvin terävä"), al-Hatf ("kuolema"), al-Mikhdam ("terävä"), Rasuh, al-Adb ("terävä"), jolla hän osallistui Badrin taisteluun sekä Dhu al-Faqar, jonka hän sai sotasaaliina Badrin taistelusta. [72]

Salzman katsoo monen muun tavoin, että islam auttoi yhdistämään arabiheimoja, jotka aikaisemmin olivat toistensa vihollisia. Hän kuitenkin toteaa, että islam teki näin luomalla uuden, entistä korkeamman vastakohtaisuuksien tason, nimittäin pyhän sodan muslimien (dar al-islam) ja vääräuskoisten (dar al-harb) välillä.[66] Samuel Huntington on laskenut, että muslimien ja ei-muslimien välillä on historiassa esiintynyt enemmän konflikteja kuin muiden sivilisaatioiden välillä yhteensä.[73] Islamin sisällä syntyi myös uusia vastakohtia, kuten ristiriita sunnien ja šiiojen välillä.[74]

Sopimusyhteiskunnan ja siihen liittyvän väkivallan monopolin puuttuminen pakottaa klaaniyhteisön jäsenen itse puolustamaan jatkuvasti elintilaansa, ettei joutuisi toisten yliajamaksi. Asenne näkyy ajatollah Khomeinin antamasta ohjeesta, miten vettä pitää juoda. Ohjeen mukaan tällöin on aina muisteltava Hazrat Abu Abdullahin ja hänen perheensä marttyyrikuolemaa - ja juotua pitää kirota heidän murhaajiaan.[75] Syyrialainen, Yhdysvaltoihin muuttanut Wafa Sultan muistelee, miten beduiinikulttuuriin oli syöpynyt jatkuva riitely, huutaminen ja kirkuminen, missä kovinta ääntä pitänyt katsottiin voittajaksi.[76]

Universalismin puuttuminen muokkaa

Klaanielämässä kaikkea punnitaan oman ryhmän näkökulmasta, joten kirjauskonnoissa normaalisti esiintyvät universaaliset eettiset arvot eivät kuulu siihen. Oman viiteryhmän edut sanelevat sen, mikä on oikein ja mikä on väärin. Ulkopuolisia kohdellaan eri säännöillä kuin omia. [77] Tämän arvomaailman mukaisesti islamista ei löydy "kultaisen säännön" kaltaisia kaikkia koskevia normeja. Laajin yhteinen normisto sulkee sisäänsä kaikki muslimit, jotka ovat keskenään "veljiä".[78] Islamiin sisältyy jopa kielto olla tekemisissä muiden kuin muslimien kanssa, koska nämä ovat saastaisia.[79]

Yhteisön oma kontrolli muokkaa

Klaaniyhteiskunnassa ei ole julkista valtaa, vaan yksilön rikkomuksia valvoo koko yhteisö. Se myös rankaisee rikkomuksen tehneitä jäseniään. Islamissa tämä kehittyi periaatteeksi nimeltä "hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen". Se tarkoittaa jokamiehen oikeutta puuttua toisten tekemisiin, jos šarian sääntöjä rikotaan. Orientalisti Patricia Crone on todennut, että "islamilainen laki velvoittaa noudattajiaan puuttumaan tilanteeseen, jos he näkivät muiden uskovien olevan mukana syntisessä toiminnassa ja suostuttelemaan tai jopa pakottamaan heidät lopettamaan."[80] Ayaan Hirsi Ali katsoo, että tässä on islamilainen perustelu perheissä esiintyvälle kunniaväkivallalle, vaikka itse kunniaväkivallan käsite ei kuulukaan islamiin.[81]

Orientalisti Michael Cook julkaisi pahan kieltämisestä laajan tutkimuksen vuonna 2001. Hänen mukaansa se esiintyy Koraanin jälkeen myös hadith -kirjallisuudessa, kunnes teologi al-Ghazali 1000-luvulla antoi asialle klassisen muotoilun.[82] Al-Ghazali loi väliintulolle täsmälliset askelmat, jotka löytyvät šaria-lakikirjasta Reliance of the Traveller. Ghazalin mukaan yhteisön väliintulossa on kahdeksan tasoa. Ensimmäinen on rikkomuksen luotettava todistaminen, viides aste on jo käsiksi käyminen esimerkiksi rikkomalla luvattomat musiikki-instrumentit, seitsemäs aste on lyöminen ja potkiminen, ja kahdeksas aste aseiden käyttö, mikä merkitsee synnintekijän tappamista.[83] Šariakäsikirjan mukaan isä tai äiti saa tappaa lapsensa tai lapsenlapsensa ilman, että siitä seuraa mitään rangaistusta.[32]

Koska klaaniyhteisöstä puuttuu julkinen järjestysvalta, yksilön, perheen ja suvun oma asia on valvoa, ettei sen oikeuksia ja kunniaa loukata. Islamissa tämä näkyy korostuneena valvontana islamin ja profeetta Muhammedin kunniasta.[67]

Suhtautuminen verotukseen muokkaa

Paimentolaisyhteisöjä yhdistää arvomaailma, jossa korostuu vapaus, omavaraisuus sekä sortavien rakenteiden ja byrokratian puuttuminen. Liikkuvan elämäntapansa ansiosta paimentolaiset kykenevät välttämään riiston ja verotuksen kohteeksi joutumista. Myös islamin suhde veroihin on kielteinen. 1300-luvulla elänyt imaami al-Dhahabi julkaisi kirjan "Suuret synnit" (Kitab al-kaba'ir). Hän luettelee 76 syntiä, joista islamilaisen lain mukaan seuraa rangaistus. Yksi sellainen on verotus. Al-Dhahabi kirjoittaa, että verottajaa voi verrata maantierosvoon ja verottaja on pahempi kuin varas. [84] 1200-luvulla elänyt imaami Nawawi varoitti jyrkästi puhumasta "hallitsijan oikeudesta" määrätä veroja tai alamaisen "velvollisuudesta" maksaa niitä. [85] Paimentolaiskansojen herkkätunteisuus veroja kohtaan näkyy islamissa siten, että muslimeilta kerätty vero eli zakat on jouduttu korottamaan uskonnolliseksi velvollisuudeksi ja määritelty yhdeksi islamin viidestä peruspilarista. Vero on tarkoitettu köyhien auttamiseksi ja esimerkiksi moskeijoiden ylläpitoon, ja sen maksamista keventää se, että maksaja voi itse määrätä sen kohteen.[86] Klaanivaltion tarvitsemat varat hankitaan uskottomille dhimmeille määrätyllä erityisverolla (jizya) ja klassisessa islamissa lisäksi vuosittaisten ryöstöretkien (jihad) avulla dar al-harbin alueelle. Ylpeässä paimentolaiskulttuurissa verotuksen kohteeksi joutuminen ymmärretään nöyryyttäväksi. Sitä kuvaa se, että myös Koraani (9:29) vaatii, että uskottomat maksavat "nöyrinä" veronsa. Maliki-koulukunnan mukaan ”zakat kuuluu muslimeille heidän puhdistamisekseen ja annettavaksi takaisin köyhille, kun taas jizya on määrätty Kirjan kansoille heidän nöyryyttämisekseen”.[87]

Suhtautuminen naisiin muokkaa

Paimentolaisyhteiskunnissa naiset ovat tärkeitä synnyttäjinä, sillä oman ryhmän pääluku on tärkeä voimatekijä sukujen ja perheiden valtasuhteissa. [88] Islamin avioliittosäännöt vastaavat heimokulttuurien tavoitteita suuresta lapsiluvusta. Islam hyväksyy monivaimoisuuden. Profeetta Muhammed tarjosi esimerkin serkusavioliitoista naimalla serkkunsa Khadijan.[89] Hän myös avioitui lapsen kanssa (Aiša).[90] Näin profeetan esimerkki teki hyväksyttäväksi molemmat asiat, jotka olivat omiaan edistämään perheen suurempaa lapsilukua.

Islamilainen papisto muokkaa

Islamille ovat ominaisia myös klaaniyhteisön demokraattiset piirteet. Heimon johtajalla ei ollut ehdotonta päätösvaltaa, vaan hänen oli haettava päätöksilleen heimon jäsenten yksimielistä hyväksyntää.[91] Islamissa nämä piirteet toistuvat siinä, että islamiin ei voinut syntyä Bysantin kristinuskon esikuvan mukaista hierarkkista kirkkoa useine portaineen. Islamissa uskontoa tulkitsee uskonoppineitten luokka, ulama, joka on hankkinut islamilaiseen teologiaan ja lakiin perehdyttävän koulutuksen muiden uskonoppineiden opastuksella. Moskeijassa jumalanpalveluksia johtavat imaamit tai uskonasioista lausuntoja antavat muftit ovat oman yhteisönsä luottomiehiä, joiden arvovalta perustuu heidän henkilökohtaisiin kykyihinsä. Heillä on myös täysi oikeus tulkinta islaminuskoa, tosin ainoastaan šariaan sisältyvän yksimielisyysperiaatteen (ijmá) hengessä.[92] Myös ijmá periaatteena heijastaa klaaniyhteisöjen ryhmäsolidaarisuuden (asabiyya) ideaa. Jokainen moskeija edustaa tavallaan omaa yhteisöään ja ilmentää klaaniyhteisön korkealle arvostamaa riippumattomuutta ja itsenäisyyttä.

Oppi kalifista muokkaa

Klaaniyhteiskunnan säännöt näkyvät islamilaisessa valtio-opissa, joka puhuu yksilöistä, siinä missä valtiota koskevat teoriat käsittelevät organisaatioita.[93] Jumalan lain mukaisen valtion johtajana on kalifi, eräänlainen heimopäällikkö, jonka tulee kuulua quraiš -klaaniin ja omata esimerkilliset henkilökohtaiset ominaisuudet.[94] Kalifi ei voi kuitenkaan antaa yhteisölle lakeja, koska yhteisöllä on omat lakinsa, joihin myös päälliköiden on alistuttava. Niitä tulkitsevat heimojen luottomiehet eli ulama. Kalifin ja ulaman välillä vallitsee symbioosi, jossa kalifi on uskon ylin puolustaja, kun taas ulama antaa kalifille poliittisen tukensa.

Vahvuudet ja rajoitukset muokkaa

Historioitsijat McNeill ja McNeill katsovat, että uskontojen suosio on yhteydessä siihen, miten ne vastaavat yksilöiden ja yhteiskuntien erilaisiin tarpeisiin.[95] Vaikka monien arabistien mielestä islamin sisältö edustaa kaupunkikulttuuria, sen on katsottu muokkaantuneen sopimaan paimentolaisyhteiskuntien vaatimuksiin. Tämä auttoi sitä leviämään sinne, missä klaaniyhteiskunnat olivat vallitsevia. Sama läheinen yhteys on toisaalta jarruttanut islamin mahdollisuuksia valloittaa Ibn Khaldunin kuvaamia sivilisoituneita yhteiskuntia, joiden tarpeet ovat toisenlaisia.[25]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Ahmed, Manzooruddin: The Classical Muslim State. Islamic Studies, 1962, nro 3, s. 83–104. Artikkelin verkkoversio.
  • Collins, Kathleen: Clan Politics and Regime Transition in Central Asia. Cambridge University Press, 2009. ISBN 978-0-521-83950-1. Teoksen verkkoversio.
  • Cook, Michael: Forbidding Wrong in Islam. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-53602-8. (englanniksi)
  • Crone, Patricia: Traditional political thought. Teoksessa; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 554–560. Princeton University Press, 2013.
  • Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs. Ihmisen yhteiskuntien kohtalot. Terra Cognita, 2004. ISBN 952-5202-56-9.
  • Al-Dhahabi: Suuret synnit (Kitâb al-Kabâ'ir). Satara Establishment Oy, 2012. Teoksen verkkoversio.
  • Durkheim, Émile: Uskontoelämän alkeismuodot: Australialainen toteemijärjestelmä. (Les formes élémentaires de la vie religieuse: Le système totémique en Australie, 1912.) Suomentanut Seppo Randell. Tammi, 1980 (alkuteos 1912). ISBN 951-30-5061-0.
  • Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain. ISI Books, 2016. ISBN 9781610170956. (englanniksi)
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Hirsi Ali, Ayaan: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta. Scanria, 2016. ISBN 978-952-5182-42-2.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta (suom, Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Ibn Khaldun: The Muqaddimah. An Introduction to History. Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-16628-5.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9. (saksaksi)
  • Keegan, John: Sodankäynnin taito. Ajatus kirjat,, 2005. ISBN 951-20-6867-9.
  • Keeley, Lawrence H.: War Before Civilization. Oxford University Press, 1997. ISBN 978-0-19-988070-6. Teoksen verkkoversio.
  • Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
  • Kennedy, Hugh: The City and the Nomad. Teoksessa: The New Cambridge History of Islam. Vol. IV (toim. R. Irwin), s. 274–290. Cambridge University Press, 2010. Teoksen verkkoversio.
  • Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia. Suomentanut Armas J. Pulla. Karisto, 1980. ISBN 951-23-1655-2.
  • Lapidus, Ira M.: Tribes and State Formation in Islamic History. Teoksessa: Tribes and State Formation in the Middle East (Toim. Philip S. Khoyry & Joseph Kostiner, s. 26–47. Berkeley: University of California Press, 1990. Teoksen verkkoversio.
  • Mansur, Abdalla Omar: The Nature of Somali Clan System. Teoksessa: The Invention of Somalia (toim. Ali Jimale Ahmed). The Red Sea Press, 1995.
  • McNeill, J. R. & McNeill, W. H.: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Vastapaino, 2003/2006. ISBN 951-768-185-2.
  • Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2.
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Olsen, John Andreas: Strategic Air Power in Desert Storm. Routledge, 2003. ISBN 0-7146-5193-1.
  • Radcliffe-Brown, A.R.: The Social Organization of Australian Tribes. MacMillan, 1931.
  • Rodinson, Maxime: Muhammad. New York Review of Books, 2021 (ranskalainen alkuteos "Mahomet" 1961). ISBN 978-1-68137-493-2. Teoksen verkkoversio.
  • Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0. Teoksen verkkoversio.
  • Salzman, Philip Carl: The Middle East's Tribal DNA. Middle East Quarterly, 2008b, 15. vsk, nro 1, s. 23–33. Artikkelin verkkoversio.
  • Sergejeff, Andrei: Afganistanin historia. Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-219-4.
  • Stewart, Frank H.: Tribalism. Teoksessa; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 563–567. Princeton University Press, 2013.
  • Sultan, Wafa: A God who Hates. The Courageous Woman who Inflamed the Muslim World Speaks Out Against the Evils of Islam. St. Martin¨s Griffin, 2011. ISBN 978-0-312-53836-1. Teoksen verkkoversio.
  • Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The last years of the Prophet. State University of New York Press, 1990. ISBN 0-88706-692-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Watt, William Montgomery: Islam and the Integration of Society. Routledge, 1961.
  • Wolf, E. R.: The social organization of Mecca and the origins of Islam. Southwestern Journal of Anthropology, 1924, 7. vsk, nro 4, s. 329–356. Artikkelin verkkoversio.
  • Ylikangas, Heikki: Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa. Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-809-8.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ MOT Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy. ISBN 978-952-5446-68-5
  2. ↑ Clan (kinship) Encyclopaedia Britannica. (englanniksi)
  3. ↑ Salzman, 2008, 13
  4. ↑ a b Salzman 2008
  5. ↑ Salzman 2008
  6. ↑ Mark S. Weiner: Religious freedom and the rule of the clan in muslim societies ((maksumuurin takana)) The Review of Faith & International Affairs, 9:2, 39–45, DOI: 10.1080/15570274.2011.571412. 2011. (englanniksi)
  7. ↑ Diamond 2004, s. 287
  8. ↑ Lapidus 1990, s. 25
  9. ↑ a b Salzman, 2008, 176–177
  10. ↑ Collins 2009, s.1
  11. ↑ Collins 2009, s. 44
  12. ↑ Olsen 2003, s. 177–178
  13. ↑ Salzman 2008, s. 184–186
  14. ↑ Sergejeff 2011, s. 26–29
  15. ↑ Salzman 2008, s. 186
  16. ↑ Mansur 1995, s. 117
  17. ↑ Mansur 1995, s. 122
  18. ↑ Radcliffe-Brown 1931, s. 4–5
  19. ↑ A. R. Radcliffe-Brown, 1931, 5
  20. ↑ A. R. Radcliffe-Brown, 1931, 102
  21. ↑ Salzman, 2008, 113
  22. ↑ Ibn Khaldun 1989
  23. ↑ Arnold J. Toynbee: Historia uudessa valossa, s. 208. Lyhennetyn laitoksen laatinut D. C. Somervell. Suomentanut Kai Kaila. WSOY, 1950.
  24. ↑ Asma Afsaruddin: Umayyad dynasty Encyclopaedia Britannica. 25.12.2019. (englanniksi)
  25. ↑ a b N. J. Dawood: Introduction. Teoksessa: Ibn Khaldun: The Muqaddimah. Introduction to History. Princeton University Press, 1989. (englanniksi)
  26. ↑ Tony Waters & Dagmar Waters: Introduction, s. 4 Weber's Rationalism and Modern Society. 2015. Palgrave MacMillan. (englanniksi)
  27. ↑ Philip Carl Salzman, 2008, 24
  28. ↑ Philip Carl Salzman, 2008, 32
  29. ↑ Salzman, 2008, 16
  30. ↑ Salzman, 2008, s. 15, 57, 133
  31. ↑ a b Salzman 2008, s. 11
  32. ↑ a b Keller 2017, s. 584 (o1.2.4)
  33. ↑ Salzman, 2008, 67, 113
  34. ↑ Salzman 2008, s. 114
  35. ↑ Salzman 2008, s. 131
  36. ↑ a b Keeley 1997 s. 66
  37. ↑ Keegan 2005, s. 120
  38. ↑ Salzman 2008, s. 184
  39. ↑ Keller 2017, s. 589 (o4.3)
  40. ↑ Ylikangas, 2021, s. 177
  41. ↑ Watt 1961, s. 36
  42. ↑ Durkheim, 1980, s. 25
  43. ↑ Durkheim 1980, s. 119
  44. ↑ McNeill & McNeill 2003/2006 s. 158–166
  45. ↑ Salzman 2008b
  46. ↑ a b Schimmel, Annemarie: Islam Encyclopaedia Britannica. Viitattu 13.2.2022.
  47. ↑ a b Kennedy, 2010, s. 275; Wolf 1924
  48. ↑ Lindstedt, I. ym.: Tarkoitushakuinen näkemys islamista. Tieteessä tapahtuu, 2020, nro 5, s. 65–67. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.2.2022. "On hyvin yksinkertaistavaa luonnehtia kokonaista uskontoa tai kulttuuripiiriä yhdellä tai kahdella sanalla, mutta jos se pitäisi varhaisen islamin kohdalla tehdä, sopiva määritelmä ei olisi ”paimentolaisuskonto”. Se olisi urbaani uskonto".
  49. ↑ Wolf, A: . (2018) The Foundations of Islam and Islamic Thought. The Britannica Guide to Islam.. New York: Encyclopaedia Britannica & Rosen Publishing, 2018. Teoksen verkkoversio.
  50. ↑ a b Stewart, 2013, s. 563
  51. ↑ Wolf 1924
  52. ↑ Rodinson 1961 (2021) "muslim community - - originated in a stateless tribal society"
  53. ↑ Ahmed 1962, s. 83–86
  54. ↑ Heiskanen, Heikki: Mihin perustuu talibanien naisvihamielisyys? Šaria-lain äärimmäisen konservatiivinen tulkinta juontaa heimoyhteiskunnasta ja pitkästä sotatilasta 24.8.2021. YLE Uutiset. Viitattu 16.10.2022.
  55. ↑ Wolf 1924 - "Mohammedanism is little more than the Bedouin mind projected into the  realm of religion."
  56. ↑ Crone, Patricia: The Tribe and the State. Teoksessa States in History, toim. John A. Hall, 48-77. Blackwell, 1986. Teoksen verkkoversio.
  57. ↑ Haeri 1996, s. 17–23
  58. ↑ Haeri 1996, s. 21; Ibn Hisham 1999
  59. ↑ Haeri 1995, s. 18
  60. ↑ Haeri 1995, s. 64–65
  61. ↑ Ohlig & Puin 2010
  62. ↑ Nevo & Koren 2003, s. 10–11
  63. ↑ Saltzman, 2008
  64. ↑ Nevo & Koren 2003 s. 10–11
  65. ↑ Salzman, 2008, s. 99
  66. ↑ a b Salzman, 2008, 14
  67. ↑ a b Saloviita, Timo: Klaaniuskonto islam. Tieteessä tapahtuu, 2020, 38. vsk, nro 4, s. 9–15. Artikkelin verkkoversio.
  68. ↑ Crone, 2013, s. 560
  69. ↑ Ibn Hisham, 1995, s. 449
  70. ↑ Stewart, 2013, s. 565
  71. ↑ Hisham 1999, s. 452
  72. ↑ Tabari 1990, s. 153–154
  73. ↑ Salzman, 2008, 172
  74. ↑ Salzman, 2008, 97
  75. ↑ Ajatollah Khomeini 1980, s. 44
  76. ↑ Sultan 2011, s. 6 (Time Magazine valitsi Wafa Sultanin sadan vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon maailmassa vuonna 2006).
  77. ↑ Salzman, 2008, s. 103, 205
  78. ↑ esim. Muhammedin jäähyväissaarna: "kaikki muslimit ovat keskenään veljiä". Ibn Hisham, 1995, 450
  79. ↑ Do Not Befriend LGBT. Fatwa No: 394297 Islamweb.net. 20.3.2019. (englanniksi)
  80. ↑ Hirsi Ali, 2016, s. 138
  81. ↑ Hirsi-Ali 2016, s. 136–152
  82. ↑ Cook 2003, s. 3–4
  83. ↑ Keller 2017, s. 720–724
  84. ↑ Keller 2017, s. 674 (p32); Dhahabi 2012
  85. ↑ Keller 2017, s. 749 (r12.1)
  86. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 128
  87. ↑ Fernandez-Morera 2016, s. 209
  88. ↑ Salzman, 2008, 67, 113–114
  89. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 48
  90. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 454
  91. ↑ Kennedy, 2010, s. 287–288
  92. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 102
  93. ↑ Jansen 2008, s. 88
  94. ↑ Keller 2017, s. 639 (o.25)
  95. ↑ McNeill & McNeill 2003/2006, s. 268
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Klaaniyhteiskunta&oldid=22156395”