Marokko

valtio Pohjois-Afrikassa

Marokon kuningaskunta (arab. المملكة المغربية‎, berberiksi Kingdom of Morocco in Tifinagh.svg) eli Marokko on valtio Afrikan luoteisosassa. Marokon rajanaapureina ovat pohjoisessa Espanja, idässä Algeria ja etelässä Mauritania (jos Länsi-Sahara lasketaan osaksi Marokkoa). Marokolla on pitkä rantaviiva, joka ulottuu Atlantin valtamereltä Gibraltarinsalmen kautta Välimerelle asti. Marokon eteläinen raja on kiistanalainen. Marokko pitää Länsi-Saharan aluetta omanaan ja on pitänyt hallinnassaan suurinta osaa alueesta vuodesta 1975 lähtien.

Marokon kuningaskunta
المملكة المغربية
(al-Mamlaka al-Maghribiyya)
Tagldit N Lmaɣrib
Marokon lippu. Marokon vaakuna.
lippu vaakuna

Marokon sijainti kartalla.
Marokon sijainti kartalla.

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
Kuningas Muhammad VI
Pääministeri Aziz Akhannouch
Pääkaupunki Rabat (580 000 as.)
34° 01′ 31″ N 6° 50′ 10″ O
Muita kaupunkeja Casablanca (2,9 milj. as.), Fès (946 815 as.), Marrakech (823 000 as.), Tanger (669 685 as.), Agadir (678 596 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 446 550[1]
(Marokon vaatima Länsi-Sahara mukaan luettuna 712 500 km²) km² (sijalla 57)
– josta sisävesiä 250
Väkiluku (2014) 33 848 242 (sijalla 38)
– väestötiheys 75,8 / km²
– väestönkasvu 1,02[1] % (2014)
Viralliset kielet arabian kieli, tamazight[2]
Valuutta Marokon dirhami (MAD)
BKT (2014)
– yhteensä 116 miljardia USD[1] (sijalla 61)
– per asukas 5 500 USD[1]
HDI (2014) 0,628[3] (sijalla 126)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 19,2[1] %
– teollisuus 31,3[1] %
– palvelut 49,4[1] %
Aikavyöhyke UTC +1
Itsenäisyys
 – Ranskasta

9. maaliskuuta 1956
Lyhenne MA, MAR
– ajoneuvot: MA
– lentokoneet: CN
Kansainvälinen
suuntanumero
+212
Motto

الله، الوطن، الملك

(Allāh, al-Waţan, al-Malik = Jumala, isänmaa, kuningas)
Kansallislaulu Hymne Chérifien

Marokon kaksi virallista kieltä ovat arabia ja tamazight, mutta ranskan kieltä käytetään yleisesti muun muassa hallinnollisissa asioissa. Maa on Ranskan entinen siirtomaa. Marokon kuninkaalla on laajat valtaoikeudet.

NimiMuokkaa

Maan täydellinen arabiankielinen nimi tarkoittaa läntistä kuningaskuntaa. Arabiankielisissä maissa Marokosta käytetään usein nimeä al-Maghrib ’länsi’. Useimmissa muissa kielissä käytössä olevan nimen, kuten Marokko, alkuperä on Marrakechin kaupungissa, joka tarkoittaa berberikielellä Jumalan maata.[4]

Maantiede ja luontoMuokkaa

 
Marokon topografinen kartta
 
Vuoristomaisemaa Korkean-Atlaksen alueella.

Marokko on valtio Afrikan luoteisnurkassa, ja sen rajanaapurit ovat idässä ja kaakossa Algeria ja etelässä Länsi-Sahara.[5] Espanjalla on lisäksi Marokon pohjoisrannikolla viisi pientä enklaavia, Ceuta, Melilla, Peñón de Vélez de la Gomera, Peñón de Alhucemas ja Islas Chafarinas.[6] Ceutalla, Melillalla ja Peñón de Vélez de la Gomera on rajaa Marokon kanssa, muut alueet ovat saaria.[1] Marokon pinta-ala on noin 446 300, mutta Marokon vaatima Länsi-Sahara mukaanluettuna 712 300 neliökilometriä.[7]

Marokko on vuoristoinen valtio, ja sen keskikorkeus on 800 metrissä. Maata halkoo kaksi merkittävää vuorijonoa Rif ja Atlasvuoret.[5] Vuoret jakavat Marokon kolmeen maantieteelliseen alueeseen: Atlantin alankoon, vuoristoiseen sisämaahan ja Saharaan kohti laskevaan puolikuivaan ja kuivaan alueeseen, jota on maan itä- ja eteläosissa. Rif on Välimeren suuntaisesti pohjoisessa kulkeva vuorijono, ja kolme Atlasvuoriin kuuluvaa vuoristoa sen eteläpuolella suurinpiirtein kaakkois-lounas-suuntaisia. Keski-Atlaksen erottaa Rifvuoristosta vain kapea laakso. Korkea-Atlas on puolestaan keskimmäinen Atlaksen vuoriketjuista. Se alkaa aivan Atlantin rannikolta matalina kukkuloina, mutta kohoaa lopulta Jebel Toubkalissa 4 165 metriin. Korkean-Atlaksen eteläpuolellä on vielä Anti-Atlas.[7]

Marokossa on Pohjois-Afrikan kattavimmat vesiverkostot, sillä vuoret saavat merkittävistä kosteutta Atlantilta. Suurin osa joista virtaa Atlaksen länsi- ja Rifvuoriston etelärinteiltä länteen Atlantia kohti. Marokon pisin joki on 1 100 kilometrin pituinen Drâa, jossa on kuitenkin vuoden ympäri virtausta vain sen yläjuoksulla. Merkittävin joki on 450 kilometrin pituinen Sebou, joka sivujokineen vastaa melkein puolesta Marokon pintavesivaroista. Välimereen virtaavista joista merkittävin on Moulouya. Korkea-Atlaksen itärinteiltä virtaa myös jokia Saharaan. Niiden virtaama on pieni, mutta ne ovat kaivertaneet vuoristoon syviä kanjoneita.[5]

IlmastoMuokkaa

Pohjois-Marokossa vallitsee pääosin välimerenilmasto. Maan luoteisosa, varsinkin Rifvuoret, saavat talvisin Atlantilta melko runsaasti sateita. Agadirissä asti sataa 200 mm vuodessa, Casablancassa jopa 400 mm vuodessa. Etelä-Marokossa ja Atlaksen takana taas on hyvin kuiva ja karu Saharan aavikkoilmasto, joka maan eteläosassa ulottuu lähes rannikolle asti.[8]

Vuoden keskilämpötila on 16–20 celsius-astetta. Sisämaassa kesät ovat todella kuumia, esimerkiksi Marrakechissä keskimääräinen maksimilämpötila heinäkuussa on 36 astetta. Rannikolla ja pohjoisessa on selvästi viileämpää, Casablancassa keskimääräinen heinäkuun maksimilämpötila on vain 26 astetta.[9] Talvella sisämaassa voi esiintyä yöpakkasta ja Atlasvuorten huipulla on lumipeite pitkälle alkukesään asti.[8]

 
Marokkolaista maaseutumaisemaa.

LuontoMuokkaa

Marokon kasvillisuus voidaan jakaa seitsemään vyöhykkeeseen[10]

  • Välimeren seudun kuivat metsät (akaasiat, arganiat ja mehikasvit)
  • Välimeren seudun havu- ja sekametsät (lähinnä Rifvuorilla)
  • Välimeren seudun muut metsät
  • Saharan pohjoisosan arot ja pensaikot
  • Saharan autiomaa
  • Saharan suolajärvet ja -suot

Endeemistä puulajia Argania spinosa kasvaa maan lounaisosassa Sousinlaakson puoliaavikolla. Sen oliivia muistuttavista hedelmistä puristetaan öljyä.[11]

Marokossa on tavattu 460 lintulajia ja ainakin 104 matelijalajia, kuten gekkoja, kobria ja espanjankilpikonnia. Nisäkkäisiin kuuluvat antiloopit, gasellit ja aavikkorotat. Vuoristossa elää myös makakeita.[11]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Marokon historia

Varhaiset vaiheetMuokkaa

Nykyinen Marokon alue on ollut asutettu neoliittiselta kaudelta lähtien. Varhaiset asukkaat olivat pääasiassa berbereitä.[12] Ensimmäinen paikallisvaltio oli Mauretanian kuningaskunta, joka sai alkunsa viimeistään 110 eaa. Rooman valtakunta valloitti nykyisen Marokon pohjoisosan viimeisellä vuosisadalla eaa., ja teki siitä Mauretania Tingitana -nimisen provinssin. 600-luvulta lähtien alueelle levisi arabivalloittajia, joiden vaikutuksesta monet berberit kääntyivät islamin uskoon. Islamilaisella ajalla ensimmäinen marokkolainen muslimivaltio oli Nekorin kuningaskunta, Rifin vuoristossa sijainnut emiraatti, jonka perustaja Salih ibn Mansur lähti pakoon abbasidien valtaa. Hän rohkaisi myös alueen berbereitä katkomaan siteensä abbasideihin.[13] Paikallinen arabialainen Idrisidien hallitsijasuku irtautui Abbasidien valtakunnassa 700-luvun lopulla.

Marokkoa hallitsivat 1000-luvulta 1600-luvulle berberidynastiat: Almoravidit, Almohadit, Marinidit, Wattasidit ja Saadit.[14] Pyreneiden niemimaan reconquistan jälkeen Marokkoon pakeni jokun verran muslimeita ja juutalaisia, jotka toivat maahen espanjalaisia vaikutteita. Eurooppalaiset yrittivät vallata myös Marokko kristityille siinä kuitenkaan onnistumatta. Osmanivalloittajatkin torjuttiin, minkä seurauksena Marokko oli käytännössä ainoa arabivaltakunta, joka ei ollut osmanien alaisuudessa. Eurooppalaiset löytiin kolmeksi vuosisadaksi vuonna 1578 käydyssä Ksar el-Kebirin taistelussa.[15] 1600-luvulta lähtien Marokossa on hallinnut Alaouiten dynastia. Marokon hallitsijan arvonimenä oli sulttaani vuoteen 1957 saakka, jolloin Muhammad V otti kuninkaan arvonimen.[16]

Marokon yhtenäistäjänä voidaan pitää Ismail ibn Sharifia (1672–1727), joka niin sanotun orja-armeijansa avulla alisti ison osan maata yhden hallinnon alaisuuteen.[15] Marokko tunnettiin 1600-luvun alkupuolelta 1800-luvulle saakka yhtenä merirosvousta harjoittaneista barbareskivaltioista. Tuohon aikaan barbareskit toimivat aktiivisesti sen rannikolla, ja sieppasivat eurooppalaisia kristittyjä orjiksi sekä Välimerellä purjehtivista laivoista että rannikon asukkaiden joukosta, etenkin Espanjasta ja Italiasta.[17]

Siirtomaa-aikaMuokkaa

Vuonna 1859 Marokon ja Espanjan välille tuli riitaa Espanjan hallinnoiman Ceutan rajoista. Sitä seurasi sota, jonka seurauksena Marokko joutui antamaan Espanjalle myös Ifnin alueen. Sulttaani Abdelaziz yritti 1900-luvun alussa modernisoida Marokkoa ja otti myös käyttöön monia eurooppalaisia tapoja hovin eurooppalaisilta jäseniltä. Tämä herätti närää erityisesti monissa uskonnollisissa tahoissa, mitä seurasi myös monia heimokapinoita. Bou Hmara perusti Melillan lähelle jopa kilpailevan hovin. Eurooppalaiset valtiot laajentaa vaikutusvaltaansa alueella huomattuaan Marokon sisäisen konfliktin.[15]

Ranska kiinnostui Marokosta sotilaallisessa ja taloudellisessa mielessä pyrkien alistamaan myös sen siirtomaakseen. 31. maaliskuuta 1905 Saksan keisari Vilhelm II teki silloisen valtakunnankansleri von Bülowin kehotuksesta Välimeren-matkansa aikana vierailun Tangerin kaupunkiin. Keisarin tarkoitus oli saada Ranska epäilemään entente cordialen hyödyllisyyttä. Tätä vierailua kutsutaan Englannin ja Ranskan perspektiivistä ensimmäiseksi Marokon kriisiksi.[18]

Ranska pyysi apua Britannialta. Saksa vaati Marokon tulevaisuutta koskevan konferenssin järjestämistä. Konferenssi järjestettiin alkuvuoden 1906 aikana Algecirasissa. Saksa ja Ranska sopivat, että molemmat maat saavat vapaasti harjoittaa kauppaa Marokon kanssa ja sallivat ulkomaalaisten pankkien ja yritysten tulon Marokkoon. Marokkoon perustettiin samassa yhteydessä espanjalaisten ja ranskalaisten upseerien johtamat poliisivoimat.[19] Algecirasin konferenssissa tehty sopimus takasi periaatteessa Marokon itsenäisyyden, mutta käytännössä maa luisui yhä enemmän ranskalaisten hallintaan. Marokkolaiset vastustivat eurooppalaisten vaikutusvallan kasvua ja maassa puhkesi Marokon sota.[20]

Toinen Marokon kriisi eli Agadirin kriisi alkoi 1. heinäkuuta 1911, kun saksalainen tykkivene SMS Panther saapui Agadiriin. Agadirissa oli tärkeäksi katsottu hollantilaisten aiemmin rakentama linnoitus, joka oli Marokon sulttaanin komennossa. Englannissa ja Ranskassa heräsi pelko, että Saksa oli aikeissa tehdä Agadirista itselleen Atlantin laivasto- ja sotilastukikohdan. Saksan perustelu tykkivenediplomatialle olivat Marokon levottomuudet, joiden vuoksi saksalaiset yritykset olivat pyytäneet apua Saksan hallitukselta.[21]

Saksan ulkoministeriö sanoi lähettävänsä sotilaita suojelemaan Marokossa asuvia saksalaisia. Virallinen sopimus Marokon jaosta länsimaiden kesken allekirjoitettiin Fèsissä 30. maaliskuuta 1912. Marokon sulttaani Abdelhafid allekirjoitti sopimuksen, jossa Marokosta tehtiin Ranskan protektoraatti ja Espanja sai alueita Marokon pohjois- ja eteläosasta. Näin Marokko jaettiin kahtia: Ranskan Marokkoon ja Espanjan Marokkoon.[22] Espanjan Marokosta irtautui vuosina 1920–1926 käydyn Rifin sodan yhteydessä lyhytaikaiseksi jäänyt Rifin tasavalta.[23] Tangerista tehtiin vuonna 1923 kansainvälinen vyöhyke, jota hallitsivat Ranskan, Espanjan ja Britannian virkamiehet. Italia liittyi sopimukseen vuonna 1928.[24]

Toisen maailmansodan aikana espanjalaiset miehittivät Tangerin. Yhdysvaltain ja brittien maavoimat nousivat maihin Marokossa vuonna 1942 länsiliittoutuneiden offensiivissa Saksan Afrika Korpsia vastaan. Maihinnousu oli lähes veretön Vichyn Ranskan joukkojen antautuessa ilman taistelua.[25]

ItsenäisyysMuokkaa

ItsenäistyminenMuokkaa

Toisen maailmansodan lopulla perustettiin Marokon itsenäisyyspuolue. Sulttaani Mohammed V nousi itsenäisyysliikkeen keskeisiksi hahmoiksi eikä suostunut kieltämään nationalistista liikehdintää ranskalasten toiveista huolimatta. Ranska pyrki liittoutumaan sulttaania perinteisesti vastustaneiden paimentolaisten kanssa, mutta taktiikka lopulta vain yhdisti marokkolaisia. Ranska karkotti Mohammedin vuonna 1953 Korsikalle.[26] Ranskan asemaa vaikeutti marraskuussa 1954 alkanut Algerian itsenäisyyssota. Ranska käänsi pian kelkkansa ja myöntyi antamaan Marokolle itsenäisyyden, joka julistettiin 2. maaliskuuta 1956.[15]

Espanja yllättyi Ranskan antamasta itsenäisyydestä, mutta suostui pian myös luovuttamaan suurimman osan omista alueistansa takaisin Marokolle.[15] Tarfaya-Tantan provinssi palautettiin vuonna 1958 ja Ifnin alue vuonna 1969. Ceuta ja Melilla jäivät kuitenkin edelleen Espanjalle.[22]

Mohammedia seurasi kuninkaana, joksi hallitsijan titteli oli vaihdettu pian itsenäistymisen jälkeen, Hassan II, joka nousi valtaan vuonna 1961. Seuraavana vuonna hyväksyttiin uusi perustuslaki, mutta Hassan julisti vuonna 1965 viisi vuotta kestäneen poikkeustilan, mikä oli seurausta kesäkuussa Casablancassa syntyneistä mellakoista, joissa kuoli yli 400 ihmistä. Marokon perustuslaki uusittiin taas vuosina 1970 ja 1972. Uuden perustuslain alaiset parlamenttivaalit pidettiin kuitenkin vasta vuonna 1977, sillä niitä siirrettiin vallankaappausyrityksen takia.[27]

Kolonialismin jättämiä aluekiistojaMuokkaa

Kuningas Hassan alkoi 1970-luvun puolivälissä kampanjoida Espanjan Saharan liittämiseksi Marokkoon. Nationalistisilla pyrkimyksillä hän yritti saada itselleen kaivattua tukea kotimaasta. Kun YK ilmoitti marraskuussa 1975 sahraweista haluavan itsenäisyyttä, Hassan käynnisti niin sanotun vihreän marssin, jossa noin 200 000 aseetonta marokkolaista marssi Espanjan Saharaan. Espanja luopui alueesta välttääkseen konfliktin, ja Länsi-Saharaksi nimetty alue annettiin Marokon ja Mauritanian yhteishallintaan. Espanja oli vetänyt joukkonsa pois vuoden 1976 alkuun mennessä, minkä jälkeen Marokko joutui taistelemaan sahrawien vapautusjärjestön Polisarion kanssa.[15]

Marokko sai 1980-luvulla haltuunsa kaksi kolmasosaa Länsi-Saharasta, mutta Saharan demokraattisen arabitasavallan pakolaishallitus alkoi saada tunnustusta ulkomailta.[15] Marokko alkoi 1980-luvulla myös rakentaa muuria sen ja sahrawien hallitsemien alueiden väliin.[28] Vuodesta 1991 Länsi-Saharan alueella on vallinnut Yhdistyneiden kansakuntien valvoma aselepo, ja ratkaisua on pyritty löytämään kansanäänestyksestä, jollainen oli tarkoitus järjestää jo vuonna 1992. Frente Polisario ja Marokko eivät kuitenkaan ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kenellä kansanäänestyksessä tulisi olla äänioikeus. Äänioikeutettujen tunnistamisprosessi lopetettiin vuonna 1999. Marokko hylkäsi vuonna 2003 Yhdistyneiden kansakuntien erikoislähettiläänä toimineen yhdysvaltalaisen James Bakerin laatiman rauhansuunnitelman.[29]

2000-lukuMuokkaa

Marokko on ollut Yhdysvaltain läheinen liittolainen, ja 2000-luvulla Al Qaidaan liitetyt terrorismi-iskut levisivät myös Marokkoon.[30] Vuosina 2003 ja 2007 itsemurhapommittajat iskivät Casablancaan surmaten kymmeniä siviileitä. Vuonna 2009 Abdelkader Bellira, jota epäiltiin Al Qaidan Marokon haaran johtajaksi, tuomittiin elinikäiseen vankeuteen.[31]

Kuningas Mohammed VI:n kaudella maassa on toteutettu taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia uudistuksia kuten vuonna 2006 naisten oikeuksia parantanut perhelainsäädännön uudistus. Myös terveydenhuoltoa, koulutusta ja köyhien asuinoloja on parannettu. Vuonna 2011, kun naapurimaissa oli laajoja levottomuuksia ja vallankumouksia, Marokko pääsi melko vähällä.[22] Helmikuussa tuhannet osallistuivat mielenosoituksiin, joissa vaadittiin kuninkaan valtaoikeuksien rajoittamista. Heinäkuussa kuninkaan ehdottamaa uutta perustuslakia kannatettiin laajasti kansanäänestyksessä.[31]

30. tammikuuta 2017 Marokko liittyi takaisin Afrikan maiden yhteisjärjestöön Afrikan unioniin, josta se oli eronnut vuonna 1984 vastalauseena Länsi-Saharan hyväksymiselle jäseneksi. Myös Länsi-Sahara jatkaa jäsenenä.[32]

Joulukuussa 2020 Marokko solmi Yhdysvaltain kautta Israelin kanssa diplomaattisuhteet.[33] Marokon kuningas Mohammed VI sopi suhteiden normalisoinnin yhteydessä laajentavansa taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä Israelin kanssa edistääkseen alueellista vakautta.[33] Yhdysvallat tunnusti vastapalveluksena Saharan demokraattisen arabitasavallan kuuluvan osaksi Marokkoa.[33]

PolitiikkaMuokkaa

Poliittinen järjestelmäMuokkaa

Marokko on perustuslaillinen monarkia, jossa on vaaleilla valittu kaksikamarinen parlamentti. Marokon kuninkaalla on laajat valtaoikeudet, hän nimittää vaalien jälkeen pääministerin ja tämän suosituksesta muut ministerit ja voi halutessaan myös erottaa nämä, hajottaa parlamentin ja kutsua uudet vaalit tai säätää asetuksia. Kuningas on asevoimien ylipäällikkö ja maansa uskonnollinen johtaja.[22]

Marokon parlamentti on kaksikamarinen, ja sen alahuoneessa on 395 vaaleilla valittua edustajaa. Viiden vuoden välein järjestettävissä vaaleissa 305 valitaan vaalipiireistä ja 90 koko maan kattavalta alueelta. Alahuoneessa on 60 paikkaa varattu naisille ja 30 alle 40-vuotiaille.[34]

Vuoden 2016 vaaleissa eniten paikkoja sai Oikeus- ja kehityspuolue PJD ja toiseksi eniten Aitous- ja nykyaikaisuuspuolue PAM. PJD:lle meni 125 paikkaa ja PAM:lle 102 paikkaa.[34] Vaalien äänestysprosentti oli 43 prosenttia, mutta jos mukaan ottaa myös kaikki rekisteröitymättömät äänestäjät äänestysprosentti oli vain noin 30 prosenttia. Monet kansalaiset jättävät äänestämättä, koska vaaleilla valitulla parlamentilla ei ole juurikaan todellista valtaa.[35] Vaaleissa 12 puoluetta sai paikkoja, kun vuonna 2011 peräti 18 puoluetta oli saanut paikkoja parlamentista. PJD ja PAM ovat nostaneet selvästi kannatusta 2010-luvulla, kun samalla muut puoluet ovat sitä menettäneet. PJD tausta on Marokon islamistisessa liikkessä, kun taas PAM on kuninkaan läheinen liittolainen. Yleisesti erityisesti maaseudulla äänestäjät kannattavat paikallisia merkkihenkilöitä, ja puoluetaustan sijaan klientelismillä on suuri merkitys.[36]

Marokon oikeuslaitos ei ole itsenäinen, sillä kuningas on korkeimman oikeuden puheenjohtaja. Oikeudessa myös tuomitaan usein hallinnon vastustajia, kuten toisinajattelijoita, ihmisoikeus- ja antikorruptioaktivisteja sekä Marokon Länsi-Saharan politiikan vastustajia.[34]

Länsi-Saharan tilanneMuokkaa

Marokko katsoo Länsi-Saharan alueen olevan historiallinen osa sitä, mutta Haagin kansainvälisen tuomioistuimen vuonna 1975 julkaiseman selvityksen mukaan on historiallisia todisteita siitä, että Marokko ei ole koskaan hallinnut kyseistä aluetta. Tämän johdosta alueen valloitus oli vuoden 1960 siirtomaavaltojen itsemääräämisoikeuden julistuksen vastainen. Marokko on kuitenkin saanut tukea toimilleen muun muassa Yhdysvalloilta, Ranskalta, Espanjalta, Egyptiltä, Israelilta ja Saudi-Arabialta.[37]

Marokko pitää aluetta jo omanaan, eikä ole hyväksymässä kuin rajoitettua itsehallintoa. Polisario hakee kuitenkin täyttä itsenäisyyttä. Algerian Tindoufiin on konfliktin takia paennut yli 165 000 pakolaista.[38] 1980-luvulla Marokko alkoi rakentaa myös muuria, joka jakaa Länsi-Saharan kahtia. Niin sanottu Marokon muuri on noin 2 720 kilometriä pitkä ja kostuu hiekasta, kivestä, piikkilangasta ja miinoista.[28]

Hallinnollinen jakoMuokkaa

Pääartikkeli: Marokon alueet
 
Marokon alueet Länsi-Sahara mukaanluettuna.

Marokko on jaettu 12 alueeseen: Tanger-Tetouan-Al Hoceima, Oriental, Fès-Meknès, Rabat-Salé-Kénitra, Béni Mellal-Khénifra, Casablanca-Settat, Marrakesh-Safi, Drâa-Tafilalet, Souss-Massa, Guelmim-Oued Noun, Laâyoune-Sakia El Hamra.[39] Alueista kolme sijaitsee osin tai kokonaan Länsi-Saharassa. Alueet on jaettu edelleen provinsseihin ja prefektuureihin, joista ensin mainittuja on enemmän maaseudulla, jälkimmäisiä suurkaupunkialueilla.[40]

TalousMuokkaa

 
Maroc Telecomin, Marokon teleyhtiön pääkonttori Rabatissa.

Marokko on Maailmanpankin mukaan alemman keskitulotason maa,[41] ja vuoden 2021 tilastojen perusteella Afrikan viidenneksi suurin talous.[42] Bruttokansantuote on kasvanut 2000-luvun alun jälkeen tasaisesti 3–6 prosenttia vuodessa.[43] Koronapandemian takia talous ajautui vuonna 2020 taantumaan ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995, mutta talouden odotetaan kääntyvän taas kasvuun vuonna 2021.[44]

Maatalous on Marokon talouden keskeisin ala, minkä seurauksena luonnonolojen seurauksena talouskasvu voi vuosittain vaihdella.[43] Elinkeinoelämän monipuolistaminen on kuitenkin lisännyt talouden tasapainoisuutta.[22] Vuonna 2019 maatalous työllisti 34 prosenttia työvoimasta ja tuotti 11,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tärkeimmät maataloustuotteet ovat ohra, vehnä, sitrushedelmät, viinirypäleet, vihannekset, Argania spinosa, oliivit, karja ja viini.[45] Marokko on myös monien kansainvälisten järjestöjen mukaan maailman suurimpia kannabiksen tuottajia ja suurin kannabiksesta jalostettujen tuotteiden, kuten hasiksen, viejä.[46] Vuonna 2021 parlamentin ylähuoneessa hyväksyttiin lääketieteellisen kannabiksen viljelyn ja käytön laillistava laki.[47]

Marokon mineraalivarat ovat varsin pienet, mutta Länsi-Saharan kautta sillä on hallussaan kaksi kolmasosaa maailman fosfaattivaroista.[45][48] Haasteita Marokon taloudelle aiheuttaa energiavarojen puuttuminen. Maakaasua on jonkun verran, mutta maaöljyn etsintä on tuottanut vain pettymyksiä.[48] Teollisuustuotannossa on 22 prosenttia työvoimasta, ja se tuottaa 25,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tekstiili-, nahka-, ruoka-, öljynjalostus- ja elektroniikkateollisuus ovat keskeisimpiä aloja, mutta 2000-luvulla on noussut uusia tuotantoaloja, kemianteollisuudesta, tietokoneista sekä liikennevälineistä. Erityisesti autoteollisuus on 2010-luvulla kohonnut, ja Marokkoa pidetään jo Afrikan suurimpana autojen valmistajana.[45]

Palvelualoilla on 44 prosenttia työvoimasta, ja ala tuottaa hieman yli puolet bruttokansantuotteesta. Kiinteistöt ja matkailu ovat palveluiden suurimmat sektorit. Vuonna 2019 maassa kävi lähes 13 miljoonaa matkailijaa.[45]

Marokon tärkein kauppakumppani on Euroopan unioni. Espanja ja Ranska ovat sekä suurimmat tuonti- että vientimaat. Koska Euroopan-kauppa on niin oleellista, Marokko on tehyt vapaakauppasopimuksen EU:n kanssa.[48] Marokolla on vapaakauppasopimus myös Yhdysvaltain kanssa.[22] Kuningas Muhammad VI:n hallituskaudella Marokko on alkanut toimia entistä aktiivisemmin myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, ja valtiovierailuilla kuningasta seuraa liikemiesdelegaatio.[49] Tärkeimpiä vientituotteita ovat viini, autot ja lannoitteet.[50]

LiikenneMuokkaa

Marokon tieverkosto on laaja, ja se liittää maan eri alueet toisiinsa. Siitomaa-aikana luotua verkostoa on ylläpidetty ja laajennettu itsenäisyyden aikana.[48] Moottoritiet yhdistävät suurimpia kaupunkeja. Rautatieverkosto on Afrikan kattavimpia, ja se yhdistää kaikkia suurimpia kaupunkeja. Vuonna 2018 avattiin huippunopea TGV-juna Tangerista, Rabatin kautta Casablancaan. Junia operoi kansallinen ONCF, jolla on myös bussireittejä rautatieasemakaupungeista muualle maahan.[51]

Marokossa on 18 kansainvälistä lentoasemaa, joista 2 on Länsi-Saharassa.[52] Royal Air Maroc on kansallinen lentoyhtiö, ja Casablancan Mohammed V:n kansainvälinen lentoasema on keskeisin lentoasema. Toiseksi suurin asema on Marrakech-Menaran lentoasema.[53] Marokkoon säännöllisiä lentoyhteyksiä Euroopasta, Pohjois-Amerikasta, Lähi-idästä ja Länsi-Afrikasta.[48] Mohammed V:n kansainvälinen lentoasema toimii myös kansallisten lentojen solmukohtana.[51]

Marokon liittää Eurooppaan myös lukuisat lauttayhteydet, joista suosituin on Espanjan Algeciraksesta Tangeriin.[53] Tavaraliikenteen kannalta keskeisin on Casablanca, jonka kautta menee noin puolet kaikesta vetoisuudesta. Tanger on kuitenkin nostanut merkitystään, ja muita tärkeitä satamia ovat Safi, Mohammedia, Agadir, Nador, Kenitra ja Jorf Lasfar.[48]

VäestöjakaumaMuokkaa

Väestötiedot
vuonna 2011[1]
Väestönkasvu 1,067 %
Syntyvyys 19,19 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 4,75 / 1 000 henkilöä
Elinajanodote 75,9
Lapsikuolleisuus 27,53 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto -3,77 / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä
0,1 %
Lukutaitoisia 52,3 % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä 26,9 vuotta
0–14-vuotiaat 27,8
15–64-vuotiaat 66,1
65 vuotta täyttäneet 6,1

Marokossa oli vuoden 2014 väestönlaskennan mukaan 33 848 242 asukasta. Vuoden 2004 väestönölaskennassa asukkaita oli ollut 29 891 708.[54] YK:n World Population Prospectsin mukaan Marokon asukasluku oli vuonna 2020 noin 36,9 miljoonaa, mikä tekee siitä viidenneksi suurimman arabimaan.[55] Marokon väestönkasvu vuosien 2004–2014 aikana oli ollut 1,25 prosenttia vuodessa, kun se vuosien 1994–2004 aikana oli ollut 1,38 prosenttia vuodessa. Kaupungeissa asui 60,3 prosenttia asukkaista, ja itse asiassa maaseudulla asuvien määrä oli pienentynyt reilulla 10 000 ihmisellä vuodesta 2004 vuoteen 2014. Kaupunkiväestö kasvaa luonnollisesti sekä sisäisen muuttoliikkeen seurauksena.[56]

Suurin osa marokkolaisista on sunnimuslimeja. Merkittävin etninen ryhmä ovat arabit, jotka saapuivat maahan 600-luvulta 1000-luvulle. Marokossa on myös yksi suurimmista berberiasutuksista, ja suurin osa arabeista ovat arabi-identiteetin omaksuneita berberejä. Islam on vallitseva uskonto. Pieninä vähemmistöinä maassa asuu juutalaisia ja muualta tulleita kristittyjä sekä pieni ryhmä bahai-uskontoon kuuluvia.[22]

Marokon viralliset kielet ovat arabia ja tamazight, joka otettiin viralliseksi kieleksi vuonna 2011.[57] Puhekieli marokonarabia eli darija on saanut vaikutteita latinalaisista kielistä sekä sanastoonsa että kielioppiinsa. Berberikieliä puhuu äidinkielenään noin kolmasosa marokkolaisista, mutta monet berberit puhuvat myös arabiaa. Berberit käyttävät itsestään nimitystä amazigh ’vapaa mies’ ja kutsuvat erityisesti pohjoisen berberikieliä nimellä tamazigh. Ranskaa käytetään laajalti, mutta sillä ei ole virallisen kielen asemaa. Pohjois-Marokossa espanja on ranskaa käytetympi.[22][57]

Asutus on vahvasti keskittynyt rannikkotasangolle sekä laaksoihin, joissa asuu kolme neljäsosaa kaikista asukkaista. Rif- ja Atlasvuorilla puolestaan asuu noin viidesosa marokkolaisista, ja siellä on erityisesti berbereitä. Saharan reuna-alueilta autiomaalle ulottuvalla vyöhykkellä asutus on vähäistä, mutta siellä on joitakin Saharan eteläpuolisesta Afrkasta tulleiden haraineiden jälkeläisiä.[57] Marokon s

KoulutusMuokkaa

Vuonna 1994 Marokossa oli 5 517 koulua ja 125 136 opettajaa[58]. Peruskoulutus on ilmaista ja pakollista 15 ikävuoteen saakka. Silti monet lapset, varsinkaan maaseudun tytöt, eivät käy koulua. Keskimäärin lukutaitoisia on 39,6 prosenttia naisista ja 65,7 prosenttia miehistä, mutta maaseudun naisista lukutaitoisia on vain kymmenen prosenttia.[22]

Marokossa on 14 yliopistoa. Niiden pääasiallinen kieli on ranska, vaikka joitakin kursseja luennoidaan myös arabiaksi ja englanniksi. Maan tunnetuin yliopisto on Mohammed V yliopisto, joka toimii Rabatin Souississa ja Agdalssa. Muita yliopistoja ovat yksityinen amerikkalaista opetusohjelmaa noudattava Al Akhawaynin yliopisto Ifranessa ja vuonna 1963 perustettu Al Karaouinen yliopisto Fèsissä. Jälkimmäisen juuret ovat jo 800-luvulla perustetussa moskeijassa, minkä takia se on virheellisesti saanut mainetta "maailman ensimmäisenä yliopistona".[59][22][60]

KulttuuriMuokkaa

RuokakulttuuriMuokkaa

Marokon ruokakulttuuri on tyypillisen pohjoisafrikkalainen, jossa käytetyimpiä mausteita ovat korianteri, juustokumina ja minttu. Erityisesti jälkiruokien maustamiseen käytetään usein ruusuvettä ja appelsiininkukkavettä. Kuuluisin marokkolainen ruoka on kuskus.[61] Kuskus on perinteinen pyhäruoka, minkä vuoksi useat ravintolat tarjoilevat sitä vain perjantaisin. Suippokantisessa ruukussa kypsytettävät tajinet ovat tärkeä osa marokkolaista ruokakulttuuria. Tajineihin käytetään lihaa tai kalaa ja kasviksia erilaisin yhdistelmin: suosittuja ovat esimerkiksi kana-oliivi-sitruunatajine sekä lammas-luumu-mantelitajine.[62]

Pastilla sisältää kanaa, muuta linnunlihaa tai kalaa sekä mausteita ohuessa taikinakuoressa, jonka pinnalle usein ripotellaan tomusokeria ja kanelia. Tangia on marrakeshilainen liharuoka, jota kypsytetään pitkään ruukussa. Täyttävää harira-keittoa syödään erityisesti Ramadanin aikaan. Myös lukuisia pieniä annoksia sisältävä meze-pöytä on tyypillinen Marokolle. Minttutee, johon usein lisätään runsaasti sokeria, on Marokossa niin suosittu seurustelujuoma, että sille on annettu lempinimi ”marokkolainen whisky”.[63]

MusiikkiMuokkaa

Marokon musiikki on pääosin arabimusiikkia, mutta siihen on aikojen saatossa jättänyt vaikutteita muun muassa andalusialainen musiikki. Myöhemmin vaikutteita on tullut populaarimusiikista, ja tunnettuja yhtyeitä ovat esimerkiksi Lemchaheb, Nass El Ghiwane ja Jil Jilala. Berbereillä ja muilla etnisillä vähemmistöillä on omat musiikkiperinteensä.[64]

Marokossa on myös rap-musiikin suosio kasvanut huimasti. Marokkolaisia rap-artisteja ovat muun muassa Bigg, Casa Crew, Ahmed Soultan, Steph Ragga Man, Fnaire, K-Libre, H-Kayne ja Muslim.[65]

Marokko on osallistunut Eurovision laulukilpailuun kerran: vuonna 1980, jolloin maata edusti Samira Saïd kappaleellaan Bitakat Hob.[66] Maan kansallislaulu on Léo Morganin säveltämä ja Ali Squalli Houssainin sanoittama Hymne Chérifien.[67]

Marokkolaiseen päivittäiseen elämään kuuluu runsaasti perinteitä, jotka usein juontavat juurensa Koraanin antamiin säädöksiin. Rukouskutsut kaikuvat minareettien kovaäänisistä. Moskeijoissa on edelleen muessin, joka kutsuu viidesti päivässä islaminuskoiset rukoukseen.[68]

MaailmanperintökohteetMuokkaa

Unescon maailmanperintöluetteloon on valittu yhdeksän kohdetta Marokosta. Kohteen nimen perässä on vuosi, jolloin se hyväksyttiin luetteloon.[69]

UrheiluMuokkaa

Marokko on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1960. Se on osallistunut useimpiin kesäolympialaisiin 20–55 hengen joukkueella ja myös joihinkin talvikisoihin. Menestynein olympiaurheilija on 5 000 ja 1 500 metrin juoksija Hicham el-Guerrouj, joka on saavuttanut kaksi kultaa ja yhden hopean.[70]

Marokon jalkapallomaajoukkue on voittanut Afrikan mestaruuden 1976. Maailmanmestaruuskilpailuihin maajoukkue on selviytynyt neljästi, ja sen paras sijoitus MM-kilpailuissa on toinen kierros Meksikossa 1986. Marraskuussa 2017 Marokon maajoukkue oli FIFA-rankingissa sijalla 48.[71] Vuonna 2015 Marokossa järjestettiin jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut.

UskontoMuokkaa

Koska islam on hallitseva uskonto, ramadania vietetään joka vuosi. Aika, jolloin tämä tapahtuu, siirtyy islamilaisen ajanlaskun mukaan. Turisteille ramadan ei näy, mutta kauppojen aukioloajat saattavat muuttua.lähde?

Open Doors -järjestön World Watch -listauksen mukaan kristityt kokevat Marokossa hyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan kristityt ja erityisesti muslimikäännynnäiset kokevat painetta ja vastusta perheidensä taholta. Käännynnäiset saattavat menettää Marokossa perintöoikeutensa ja lastensa huoltajuuden. Marokossa on laitonta "järisyttää islaminuskoa". Erityisesti maaseudulla kristityt kohtaavat huomattavaa vihamielisyyttä paikallisyhteisöjen ja viranomaisten taholta.[72][73][74]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i Morocco The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-13816974
  3. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  4. Marrakech Morocco Morocco Forever
  5. a b c Laroui ym: Morocco: Land Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.8.2021. (englanniksi)
  6. Spanish North Africa Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.8.2021. (englanniksi)
  7. a b Country Profile: Morocco (PDF) 5/2016. Library of Congress – Federal Research Division. Viitattu 23.8.2021.
  8. a b Country Guide Morocco BBC Weather
  9. Morocco WMO
  10. Wildlife of Morocco Iberia nature (englanniksi)
  11. a b Wildlife Vacations in Morocco A C Highfield (englanniksi)
  12. Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 314. Almagest OY, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0.
  13. History Najem Tours
  14. History of Morocco Magic Morocco
  15. a b c d e f g Laroui ym: Morocco: History Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.8.2021. (englanniksi)
  16. Otavan iso tietosanakirja, 5. osa (Kuus-Mons), art. Marokko, p. 1376, Otava 1963
  17. Robert Davis: British Slaves on the Barbary Coast BBC. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  18. Tangier Crisis History today
  19. Algeciras Conference Morocco: World Affairs, Theodore Roosevelt and Foreign Affairs
  20. The Morocco Convention of 1909. The Morocco Convention of 1909. In: Anderson, Frank Maloy and Amos Shartle Hershey, Handbook for the Diplomatic History of Europe, Asia, and Africa 1870-1914. Prepared for the National Board for Historical Service. Government Printing Office, Washington, 1918.
  21. Agadir Crisis History Today
  22. a b c d e f g h i j Background Note 20.4.2011. US Department of State. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
  23. Fleming, Shannon: Rif War Encyclopedia Britannica. 5.12.2019. Viitattu 24.8.2021. (englanniksi)
  24. More than Marrakech: Tantalised by Tangiers, Morocco's other great city of souks and swagger Daily Mail 2009
  25. Operation Torch History Learning Site
  26. History in Morocco FrommerMedia LLC. Viitattu 24.8.2021. (englanniksi)
  27. Report of an Amnesty International Mission to the Kingdom of Morocco (PDF) 13.2.1981. London: Amnesty International Publications. Viitattu 24.8.2021.
  28. a b World's barriers: Western Sahara BBC News 2009
  29. Regions and territories: Western Sahara BBC news
  30. Terror blasts rock Casablanca BBC News 2003 (englanniksi)
  31. a b Timeline Morocco BBC News (englanniksi)
  32. Marokko palaa Afrikan unionin jäseneksi 32 vuoden jälkeen Yle Uutiset. 31.1.2017. Viitattu 1.2.2017.
  33. a b c Israel ja Marokko solmivat diplomaattisuhteet Trumpin johdolla – vastapalveluksena Yhdysvallat tunnustaa kiistellyn Länsi-Saharan osaksi Marokkoa yle.fi. Viitattu 10.12.2020. (suomeksi)
  34. a b c Morocco: Freedom in the World 2021 Freedom House. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
  35. BTI 2020 Country Report — Morocco, s. 9.
  36. BTI 2020 Country Report — Morocco, s. 15.
  37. Jenni Virtanen ja Annastiina Salonen: Länsi-Sahara ei saa Marokon tunnustusta 26.1.2007. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 29.4.2007.
  38. Refugees' frustration drives renewed Western Sahara conflict 1.3.2021. Reuters. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
  39. Regions of Morocco Statoids
  40. Prefectures of Morocco Statoids (englanniksi)
  41. Morocco World Bank Open Data. The World Bank Group. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  42. Dumpis, Toms: Forbes Ranks Morocco as Fifth Strongest Economy in Africa 26.5.2021. Morocco World News. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  43. a b BTI 2020 Country Report — Morocco, s. 25.
  44. Morocco Overview The World Bank Group. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  45. a b c d The economic context of Morocco International Trade Portal. Lloyds Bank. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  46. Schaer, Cathrin: Should the EU help legalize cannabis farms in Morocco? DW.com. 28.4.2021. Deutsche Welle. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  47. Dumpis, Toms: Morocco's House of Councilors Passes Cannabis Legalization Bill 8.6.2021. Morocco World News. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  48. a b c d e f Laroui ym: Morocco: Economy Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  49. Morocco Major economic player in Africa Morocco Business News 2009 (englanniksi)
  50. Foreign trade figures of Morocco International Trade Portal. Lloyds Bank. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  51. a b Getting Around Lonely Planet. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  52. Aéroports ONDA. Viitattu 28.8.2021. (ranskaksi)
  53. a b Flights & getting there Lonely Planet. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  54. RGPH 2014 Haut Commissariat au Plan. Viitattu 29.8.2021. (ranskaksi)
  55. Population, total - Arab World World Bank Open Data. The World Bank Group. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  56. Note sur les premiers résultats du Recensement Général de la Population et de l’Habitat 2014 (DOCX) Haut-Commissariat au Plan du Maroc. Viitattu 29.8.2021. (ranskaksi)
  57. a b c Laroui ym: Morocco: People Encyclopedia Britannica. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  58. http://web.archive.org/web/20050204145054/http://www.me-schools.com/countries/morocco.htm
  59. Universities of Morocco Morocco Channel (englanniksi)
  60. Ian D. Morris: Fatima al-Fihri: modern legends, medieval sources iandavidmorris.com. 28.2.2014.
  61. Morocco Countries and Their Cultures
  62. Paula Wolfert: What's Cooking? Tagines by Riado (englanniksi)
  63. Moroccan Mint Tea Lahcen’s Moroccan Cooking (englanniksi)
  64. Moroccan Music Focus Multimedia (englanniksi)
  65. Moroccan music, moroccan song and moroccan singer Hoba Music (englanniksi)
  66. Maailman laitaan: Marokko viisukuppila.fi. Viitattu 24.2.2017.
  67. Morocco in 1980 ESC Today (englanniksi)
  68. Arts and culture Morocco travel (englanniksi)
  69. State parties: Morocco Unesco. Viitattu 16.10.2021.
  70. Morocco in Olympics Sport reference (englanniksi)
  71. FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA. Viitattu 10.7.2011. (englanniksi)
  72. World Watch List 2021 Open Doors. Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  73. Christians in Morocco: A Crisis of Faith US News. 30.9.2015. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)
  74. Morocco’s hidden Christians see pope trip as chance to push for freedom Reuters. 22.3.2019. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa