Euroopan unioni

Euroopan unioni (EU) on 27 eurooppalaisen jäsenvaltion muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto.

Euroopan unioni
Nimi muilla virallisilla kielillä: Европейски съюз (bulgariaksi) European Union (englanniksi) Unión Europea (espanjaksi) Europese Unie (hollanniksi) An tAontas Eorpach (iiriksi) Unione europea (italiaksi) Ευρωπαϊκή Ένωση (kreikaksi) Europska unija (kroatiaksi) Eiropas Savienība (latviaksi) Europos Sąjunga (liettuaksi) Unjoni Ewropea (maltaksi) União Europeia (portugaliksi) Unia Europejska (puolaksi) Union européenne (ranskaksi) Uniunea Europeană (romaniaksi) Europeiska unionen (ruotsiksi) Europäische Union (saksaksi) Európska únia (slovakiksi) Evropska unija (sloveeniksi) Den Europæiske Union (tanskaksi) Evropská unie (tšekiksi) Európai Unió (unkariksi) Euroopa Liit (viroksi)
Euroopan lippu
Euroopan unionin jäsenvaltiot
Tunnuslause	In varietate concordia (’Moninaisuudessaan yhtenäinen’)
Perustettu	– Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin: 7. helmikuuta 1992 – Maastrichtin sopimus astui voimaan: 1. marraskuuta 1993
Päämaja	Strasbourg (Ranska), Bryssel (Belgia) ja Luxemburg (Luxemburg)
Jäsenet	27 jäsenvaltiota  Alankomaat  Belgia  Bulgaria  Espanja  Irlanti  Italia  Itävalta  Kreikka  Kroatia  Kypros  Latvia  Liettua  Luxemburg  Malta  Portugali  Puola  Ranska  Romania  Ruotsi  Saksa  Slovakia  Slovenia  Suomi  Tanska  Tšekki  Unkari  Viro
Viralliset kielet	bulgaria, englanti, espanja, hollanti, iiri, italia, kreikka, kroatia, latvia, liettua, malta, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi, tanska, tšekki, unkari, viro
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja	António Costa
Euroopan komission puheenjohtaja	Ursula von der Leyen
Euroopan parlamentin puhemies	Roberta Metsola
Päätöksentekoelin	Euroopan parlamentti
Tunnustukset	Nobelin rauhanpalkinto (2012)
Aiheesta muualla
Sivusto
Infobox OKNimi-testi OK

Euroopan unioni perustettiin sopimuksella Euroopan unionista Maastrichtissa vuonna 1992. Unioniin voivat liittyä kaikki sellaiset Euroopan maat, jotka täyttävät jäsenvaltiolle asetetut demokraattiset ja taloudelliset kriteerit. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat muun muassa sisämarkkina-alue, euroalue, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka.

Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kyproksen tasavalta, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on lähes 450 miljoonaa ja pinta-ala 4 324 782 neliökilometriä. Väestötiheys EU:ssa on 115,6 asukasta/km². Jos EU olisi valtio, se olisi pinta-alaltaan seitsemänneksi ja väkimäärältään kolmanneksi suurin valtio maailmassa.

EU:n toimielimiä ovat vaaleilla valittu Euroopan parlamentti, jäsenmaiden valtion- ja hallitusten päämiesten Eurooppa-neuvosto, jäsenvaltioiden hallituksia edustava neuvosto sekä Euroopan komissio, joka laatii ehdotuksia uudeksi EU:n lainsäädännöksi parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Muita keskeisiä toimielimiä ovat Euroopan unionin tuomioistuin, joka huolehtii siitä, että EU:n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan samalla tavalla kaikissa jäsenvaltioissa, sekä Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin. EU:n toimielinten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 40 000 työntekijää.

Historia

Pääartikkeli: Euroopan unionin historia

Pääartikkeli: Aikajana Euroopan unionin historiasta

Euroopan yhteisöjen (vaaleansinisellä) ja EU:n (tummansinisellä) laajeneminen animaationa.

Tausta

Britannian pääministeri Winston Churchill esitti toisen maailmansodan jälkeen syksyllä 1946 Zürichissä ajatuksen ”Euroopan Yhdysvalloista” ja sotien ehkäisemisestä. Aloite johti Euroopan neuvoston luomiseen vuonna 1949. Totalitarismia vastustavassa ja rauhaa tavoittelevassa yhdentymisaikeessa olivat Churchillin lisäksi aktiivisia Konrad Adenauer, Alcide De Gasperi ja Robert Schuman. Läntiseen Eurooppaan oli määrä luoda uudet, osapuolten yhteiseen etuun pohjautuvat rakenteet. Ne taas perustuisivat sopimuksiin, joilla taattaisiin oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen ja eri maiden tasavertaisuus.

Euroopassa haluttiin välttää uusi suursota, ja Saksan ja Ranskan välistä jännitystä pyrittiin poistamaan asettamalla maiden rajaseudun Saarin alueen hiilivarat kansainvälisen, riippumattoman viranomaisen valvontaan. Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin vuonna 1951, ja perustussopimuksen allekirjoittivat Pariisissa Saksa, Ranska, Italia, Belgia, Alankomaat ja Luxemburg.

Rooman sopimus (1957–1992)

Hiili- ja teräsyhteisön perustamisen seurauksena Euroopan maiden välinen yhteistyö laajeni, ja Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön sopimukset allekirjoitettiin Roomassa vuonna 1957. Euroopan talousyhteisö perustui jäsenmaiden väliseen tulliliittoon ja asteittain toteutettaviin yhteismarkkinoihin. Sopimuksessa päätettiin luoda yhteiset politiikat maataloudelle, liikenteelle, työvoiman liikkumiselle ja talouden tärkeille sektoreille.

Kolmelle yhteisölle perustettiin yhteiset toimielimet. Vuonna 1967 tuli voimaan sulautumissopimus, jolla Euroopan yhteisöille perustettiin yhteinen neuvosto ja yhteinen komissio.

Euroopan yhteisö laajeni vuonna 1973 kun siihen liittyivät Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti ja Tanska. Kreikasta tuli jäsen vuonna 1981 ja Espanjasta ja Portugalista vuonna 1986.

Yhteisörakenteiden ulkopuolisena järjestelmänä kehittyi 1970-luvulla myös poliittinen yhteistyö, jota tuki Eurooppa-neuvoston perustaminen vuonna 1974. Euroopan parlamentin vaikutusvalta vahvistui, ja ensimmäiset suorat vaalit parlamentin jäsenten valitsemiseksi järjestettiin vuonna 1979. Vuonna 1986 allekirjoitettiin Euroopan yhtenäisasiakirja, minkä jälkeen ryhdyttiin luomaan sisämarkkinoita, jotka tekivät yhteisöstä tiiviimmän talousalueen.

Euroopan poliittinen tilanne muuttui radikaalisti Berliinin muurin murtuessa vuonna 1989 ja sosialistimaiden hakeutuessa pois Neuvostoliiton etupiiristä. Saksat yhdistyivät joulukuussa 1990, ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden 1991 lopussa. Samaan aikaan jäsenvaltiot neuvottelivat uudesta sopimuksesta, jolla luotaisiin Euroopan unioni (EU).

Maastrichtin sopimus (1992–2007)

Euroopan yhteisö muutti nimensä Euroopan unioniksi vuonna 1992 allekirjoitetun Maastrichtin sopimuksen myötä. Unionin yhteistyö ulotettiin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä oikeus- ja sisäasioihin. Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät Euroopan unioniin vuonna 1995, mutta Norja jäi kansanäänestyksen tuloksen johdosta sen ulkopuolelle.

Maastrichtin sopimuksen suunnitelma talous- ja rahaliitosta toteutettiin kolmessa vaiheessa. Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa vuonna 1999. Vuonna 2002 otti 12 maata yhteisvaluutta euron käyttöön. Maaliskuussa 2000 EU hyväksyi niin kutsutun Lissabonin strategian unionin talouden nykyaikaistamiseksi.

Kun Euroopan unioni jatkoi laajentumistaan Itä- ja Keski-Eurooppaan, unionin toimielinrakennetta ja päätöksentekoa uudistettiin ja tehostettiin. Amsterdamin sopimuksella 1997 vahvistettiin yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa sekä lujitettiin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Nizzan sopimus valmisti unionia vuoden 2004 laajentumiseen. Silloin Euroopan unioniin liittyi kymmenen uutta valtiota: Latvia, Liettua, Kypros, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro. Jäsenmaiden määrä kasvoi 27:ään vuonna 2007 kun unioniin liittyivät myös Bulgaria ja Romania. Kroatia liittyi jäseneksi vuonna 2013.

Euroopan perustuslakisopimus allekirjoitettiin Roomassa vuonna 2004. Sopimuksen tarkoituksena oli selkiyttää unionin ja jäsenvaltioiden toimivallanjakoa, yksinkertaistaa unionin oikeusjärjestelmää sekä lisätä demokraattisuutta, tehokkuutta ja avoimuutta unionin päätöksenteossa. Sopimusta ei kuitenkaan saatu ratifioitua, sillä kansanäänestyksissä Ranskassa ja Hollannissa enemmistö äänesti sitä vastaan.

Lissabonin sopimus (2007→)

Lissabonin sopimus 2007 hyväksyttiin jokaisessa jäsenvaltiossa maiden omien perustuslaillisten säännösten mukaisesti. Sopimus tuli voimaan joulukuussa 2009 kun myös Irlanti oli sen hyväksynyt.

Maailmanlaajuisen talouskriisin yhteydessä vuonna 2009 tuli ilmi, että Kreikka oli pitkään vääristellyt taloustilastojaan. Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto tukivat Kreikkaa satojen miljardien eurojen takuilla. Euromaat myös perustivat Euroopan rahoitusvakausvälineen sekä Euroopan vakausmekanismin turvaamaan euroalueen rahoitusvakautta. Kreikan jälkeen tukipaketteja jouduttiin tekemään myös Espanjalle, Irlannille, Kyprokselle ja Portugalille.

Euroopan unionille myönnettiin vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinto rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa.

Iso-Britannia päätti neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä vuonna 2016 erota Euroopan unionista ja erosi lopulta 31. tammikuuta 2020 ensimmäisenä EU:sta eronneena valtiona. Euroopan unionia ovat 2010-luvulla koetelleet lisäksi muun muassa Ukrainan kriisi, pakolaiskriisi ja terrorismi.

Jäsenvaltiot

Pääartikkeli: Euroopan unionin jäsenvaltio

Valtio	Pääkaupunki	Liittynyt	Asukasluku (2014)	Pinta-ala (km²)	Valuutta	MEPien määrä
Alankomaat	Amsterdam	1952	&&&&&&&017082000.&&&&0017 082 000	&&&&&&&&&&041543.&&&&0041 543	euro	26
Belgia	Bryssel	1952	&&&&&&&011203992.&&&&0011 203 992	&&&&&&&&&&030528.&&&&0030 528	euro	21
Bulgaria	Sofia	2007	&&&&&&&&07245677.&&&&007 245 677	&&&&&&&&&0110994.&&&&00110 994	lev	17
Espanja	Madrid	1986	&&&&&&&046507760.&&&&0046 507 760	&&&&&&&&&0504030.&&&&00504 030	euro	54
Irlanti	Dublin	1973	&&&&&&&&04604029.&&&&004 604 029	&&&&&&&&&&070273.&&&&0070 273	euro	11
Italia	Rooma	1952	&&&&&&&061152798.&&&&0061 152 798	&&&&&&&&&0301338.&&&&00301 338	euro	73
Itävalta	Wien	1995	&&&&&&&&08511000.&&&&008 511 000	&&&&&&&&&&083855.&&&&0083 855	euro	18
Kreikka	Ateena	1981	&&&&&&&010992783.&&&&0010 992 783	&&&&&&&&&0131990.&&&&00131 990	euro	21
Kroatia	Zagreb	2013	&&&&&&&&04246809.&&&&004 246 809	&&&&&&&&&&056594.&&&&0056 594	euro	11
Kypros	Nikosia	2004	&&&&&&&&&0858000.&&&&00858 000	&&&&&&&&&&&09251.&&&&009 251	euro	6
Latvia	Riika	2004	&&&&&&&&02001468.&&&&002 001 468	&&&&&&&&&&064589.&&&&0064 589	euro	8
Liettua	Vilna	2004	&&&&&&&&02943472.&&&&002 943 472	&&&&&&&&&&065200.&&&&0065 200	euro	11
Luxemburg	Luxemburg	1952	&&&&&&&&&0549680.&&&&00549 680	&&&&&&&&&&&02586.04000002 586,4	euro	6
Malta	Valletta	2004	&&&&&&&&&0425384.&&&&00425 384	&&&&&&&&&&&&0316.&&&&00316	euro	6
Puola	Varsova	2004	&&&&&&&038018000.&&&&0038 018 000	&&&&&&&&&0312685.&&&&00312 685	zloty	51
Portugali	Lissabon	1986	&&&&&&&010427301.&&&&0010 427 301	&&&&&&&&&&092390.&&&&0092 390	euro	21
Ranska	Pariisi	1952	&&&&&&&066076909.&&&&0066 076 909	&&&&&&&&&0674843.&&&&00674 843	euro	74
Romania	Bukarest	2007	&&&&&&&019942642.&&&&0019 942 642	&&&&&&&&&0238391.&&&&00238 391	leu	32
Ruotsi	Tukholma	1995	&&&&&&&&09644864.&&&&009 644 864	&&&&&&&&&0449964.&&&&00449 964	kruunu	20
Saksa	Berliini	1952	&&&&&&&080704691.&&&&0080 704 691	&&&&&&&&&0357021.&&&&00357 021	euro	96
Slovakia	Bratislava	2004	&&&&&&&&05400598.&&&&005 400 598	&&&&&&&&&&049035.&&&&0049 035	euro	13
Slovenia	Ljubljana	2004	&&&&&&&&02061085.&&&&002 061 085	&&&&&&&&&&020273.&&&&0020 273	euro	8
Suomi	Helsinki	1995	&&&&&&&&05451270.&&&&005 451 270	&&&&&&&&&0338424.&&&&00338 424	euro	13
Tanska	Kööpenhamina	1973	&&&&&&&&05621607.&&&&005 621 607	&&&&&&&&&&043075.&&&&0043 075	kruunu	13
Tšekki	Praha	2004	&&&&&&&010398697.&&&&0010 398 697	&&&&&&&&&&078866.&&&&0078 866	koruna	21
Unkari	Budapest	2004	&&&&&&&&09877365.&&&&009 877 365	&&&&&&&&&&093030.&&&&0093 030	forintti	21
Viro	Tallinna	2004	&&&&&&&&01315819.&&&&001 315 819	&&&&&&&&&&045227.&&&&0045 227	euro	6

Entiset jäsenet

Valtio	Pääkaupunki	Liittynyt	Eronnut	Asukasluku	Pinta-ala (km²)	Valuutta	MEPien määrä
Yhdistynyt kuningas­kunta	Lontoo	1973	2020	0.064 596 800	&&&&&&&&&0243610.&&&&00243 610	punta	73
Grönlanti	Nuuk	1973	1985	56 000	2 166 086	Tanskan kruunu	1

Jäsenyyden ehdot

Oikeudelliset vaatimukset

Euroopan poliittisen ja taloudellisen yhdentymisen prosessi on aina ollut avoin sellaisille Euroopan maille, jotka ovat valmiita allekirjoittamaan perustamissopimukset ja omaksumaan EU:n lainsäädännön kokonaan. Rooman sopimuksen 237 artiklan mukaan ”jokainen Euroopan valtio voi hakea yhteisön jäsenyyttä”. Maastrichtin sopimuksen F-artiklan mukaan jäsenvaltioilla on lisäksi oltava ”kansanvallan periaatteille” perustuva valtiollinen järjestelmä.

Ehdokasmaat ja Kööpenhaminan kriteerit

Pääartikkeli: Euroopan unionin laajentuminen

Ehdokasmaiksi kutsutaan valtioita, jotka ovat hakeneet EU:n jäsenyyttä ja joiden hakemus on hyväksytty virallisesti. Nykyisiä jäsenehdokasmaita ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Serbia, Turkki, Moldova, Ukraina ja Bosnia ja Hertsegovina. Aiemmin jäsenehdokkaana ollut Islanti on vetänyt hakemuksensa pois. Jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa alkoivat lokakuussa 2005, Islannin kanssa heinäkuussa 2010 (mutta keskeytyivät elokuussa 2013), Montenegron kanssa joulukuussa 2010, Serbian kanssa tammikuussa 2014 ja Albanian kanssa kesäkuussa 2014. Balkanin maiden kanssa EU:lla on erityisiä assosiaatiosopimuksia, joiden tarkoituksena on tasoittaa tietä EU:n jäsenyyteen.

Ennen kuin ehdokasmaa voi liittyä unioniin, sen on täytettävä Kööpenhaminan kriteerit. Eurooppa-neuvosto asetti kriteerit vuonna 1993 entisten kommunistimaiden pyrkiessä unionin jäseniksi. Niiden mukaan uusilla jäsenvaltioilla on oltava:

1. vakaat kansalliset toimielimet, joiden avulla taataan demokratian, oikeusjärjestyksen ja ihmisoikeuksien noudattaminen sekä vähemmistöjen kunnioittaminen ja suojelu
2. toimiva markkinatalous ja kyky selviytyä unionin sisäisestä kilpailupaineesta ja markkinavoimien toiminnasta
3. valmiudet noudattaa jäsenyysvelvoitteita ja tukea unionin kaikkia tavoitteita: uusien valtioiden julkishallinnon tulee pystyä soveltamaan ja hallinnoimaan EU:n lainsäädäntöä käytännössä.

Kunkin ehdokasmaan omat erityiset jäsenyysehdot määritellään Euroopan komission kanssa käytävissä neuvotteluissa, jotka kestävät yleensä vuosia.

Liittymistapahtuma

Ennen varsinaisia jäsenyysneuvotteluja käydään lähenemisneuvottelut. Ensin Eurooppa-neuvosto hyväksyy jäsenyysneuvottelujen aloittamisen uuden jäsenmaan kanssa, minkä jälkeen uuden ehdokasmaan lakeja vertaillaan unionin säädöksiin. Neuvottelukokonaisuuksia on yleensä 35, ja niiden arviointikriteereistä sovitaan ennen neuvottelujen aloittamista. Kustakin neuvottelukokonaisuudesta käydään erilliset neuvottelut, jotka voivat kestää vuosia. Hakijamaan täyttäessä neuvottelukokonaisuuksien kriteerit se esittää sekä maansa kannan neuvotteluihin että toimenpide-ehdotukset jonkin asian saattamisesta voimaan, minkä jälkeen ministerineuvosto hyväksyy EU:n kannan komission ja jäsenmaan välisiin neuvotteluihin.^lähde?

Varsinaiset liittymisneuvottelut käydään kunkin ehdokasmaan ja komission välillä. Liittymisneuvotteluiden jälkeen hakijamaan täytyy täyttää jäsenyysehdot ja sopeuttaa lainsäädäntönsä unionin vaatimusten mukaisesti. Tarvittaessa hakijamaalle voidaan myöntää erityisjärjestelyjä tai siirtymäaika jonkin asian saattamiseksi kuntoon. Sen jälkeen neuvostossa kokoontuvien jäsenvaltioiden edustajien on kannatettava jäsenyyttä yksimielisesti. Käytännössä jäsenvaltioiden kantaa on kysytty jo useaan otteeseen ennen tätä vaihetta. Myös Euroopan parlamentilta on saatava sen jäsenten ehdotonta enemmistöä edustava puoltava lausunto. Jäsenvaltiot ja ehdokasmaa tai -maat ratifioivat liittymissopimuksen omien perustuslaillisten menettelyjensä mukaan.

Ehdokasmaat saavat neuvotteluaikana EU:n tukea, jotta niiden on helpompi kuroa umpeen taloudellisia kehityseroja. Esimerkiksi vuonna 2004 liittyneet kymmenen maata saivat tukea 41 miljardia euroa.

Laajentumisen rajat

Kun EU:n perustuslakisopimuksesta käytiin keskustelua, ilmeni että monia eurooppalaisia huolestuttaa kysymys unionin rajoista. Esimerkiksi Turkin mahdollinen jäsenyys herättää kysymyksen Armenian ja Georgian kaltaisten Kaukasuksen maiden asemasta. Liechtenstein, Norja ja Sveitsi eivät ole hakemassa unionin jäseniksi, sillä yleinen mielipide on näissä maissa ollut liittymistä vastaan.

Kaikkien EU-maiden kansalliset kielet ovat unionin virallisia kieliä. On esitetty kysymys, onko kaikkien kielten rinnakkainen käyttö tarpeellista kaikissa tilanteissa.

Toimielimet, muut elimet ja erillisvirastot

Viralliset toimielimet

Euroopan unionilla on seitsemän virallista toimielintä, joista jokaisella on oma tehtävänsä: Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto, Euroopan komissio, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan keskuspankki.

Euroopan parlamentti

Pääartikkeli: Euroopan parlamentti

Euroopan parlamentin istuntosali.

Euroopan parlamentissa työskentelee 705 europarlamentaarikkoa 27 jäsenmaasta, lukumäärältään suhteessa kunkin maan väkilukuun. Heidät valitaan suorilla kansanvaaleilla viiden vuoden välein järjestettävissä europarlamenttivaaleissa edustamaan EU-kansalaisia. Parlamentin toimipaikat ovat Strasbourg, Bryssel ja Luxemburg.

Euroopan parlamentin kolme päätehtävää ovat lainsäädäntö, valvonta ja talousarvio. Parlamentti hyväksyy Euroopan komission ehdotuksiin perustuvaa EU-lainsäädäntöä yhdessä EU:n neuvoston kanssa. Se päättää kansainvälisistä sopimuksista ja EU:n laajentumisista sekä arvioi Euroopan komission työohjelmaa ja pyytää komissiolta lainsäädäntöesityksiä. Parlamentti toimii kaikkien unionin toimielimien demokraattisena valvojana. Se muun muassa valitsee Euroopan komission puheenjohtajan, hyväksyy uuden komission ja voi pakottaa sen eroamaan. Parlamentti päättää EU:n talousarviosta yhdessä neuvoston kanssa sekä hyväksyy unionin pitkän aikavälin talousarvion. Parlamentti työskentelee valiokunnissa, joissa valmistellaan lainsäädäntö, ja täysistunnoissa, joissa lainsäädäntö hyväksytään.

Eurooppa-neuvosto

Pääartikkeli: Eurooppa-neuvosto

Eurooppa-neuvostossa määritellään yleiset poliittiset painopisteet, mutta lainsäädäntövaltaa sillä ei ole. Neuvostoon kuuluvat EU-maiden päämiehet, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja. Eurooppa-neuvosto kokoontuu vähintään kaksi kertaa kunkin puolivuotiskauden aikana yleensä kahden tai kolmen päivän ajaksi.

Eurooppa-neuvosto on virallinen aloitteentekijä unionin tärkeimpien toimialojen yhteydessä. Sillä on myös valtuudet sopia vaikeista asioista, joista Euroopan unionin neuvosto ei ole päässyt yksimielisyyteen. Eurooppa-neuvosto käsittelee myös yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä, ajankohtaisia aiheita, jotta EU voisi diplomaattisissa kysymyksissä esiintyä yhtenä rintamana.

Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto

Pääartikkeli: Euroopan unionin neuvosto

Euroopan unionin neuvostossa oman maansa asioita ajavat kunkin EU-maan hallitus ja ministerit. Neuvoston puheenjohtajana toimii kukin EU-maa vuorollaan. Kaikkiin neuvoston kokouksiin osallistuu yksi ministeri jokaisesta jäsenmaasta sen mukaan, mitä aihepiiriä käsitellään: onko kysymys esimerkiksi ulkoasioista, maataloudesta tai liikenteestä. Neuvostolla on lainsäädäntövalta, jonka se jakaa Euroopan parlamentin kanssa. Lisäksi neuvosto hyväksyy talousarvion yhdessä parlamentin kanssa. Neuvosto tekee myös Euroopan komission neuvottelemat kansainväliset sopimukset.

Neuvoston on tehtävä päätökset joko enemmistöpäätöksenä tai yksimielisesti, riippuen käsiteltävästä aiheesta. Yksimielinen päätös vaaditaan tärkeissä kysymyksissä, kuten perussopimuksen muuttaminen, uuden yhteisen politiikan aloittaminen tai uuden jäsenvaltion liittyminen. Useimmissa muissa tilanteissa käytetään määräenemmistöäänestystä, eli päätöksen hyväksymiseksi tarvitaan tietty ennalta määritetty äänimäärä. Kunkin EU-maan äänimäärä vastaa suurin piirtein sen väestön kokoa.

Euroopan komissio

Pääartikkeli: Euroopan komissio

Euroopan lippuja Euroopan komission päärakennuksen edessä.

Euroopan komissio edustaa koko unionin etuja. Jäsenmaiden hallitukset valitsevat sen jäsenet. Jäsenet nimitetään viideksi vuodeksi kerrallaan. Jäsenvaltiot sopivat nimityksistä keskenään, ja Euroopan parlamentin on hyväksyttävä ne. Komissio on vastuussa parlamentille, ja komission on erottava, jos parlamentti antaa sille epäluottamuslauseen. Komissiossa on vuodesta 2004 ollut yksi jäsen kutakin jäsenvaltiota kohti.

Komissio on hyvin itsenäinen, sillä sen pitää huolehtia koko EU:n edusta eikä se voi ottaa vastaan ohjeita yhdenkään jäsenmaan hallitukselta. ”Perussopimuksen valvojana” sen on taattava, että neuvoston ja parlamentin laatima lainsäädäntö pannaan täytäntöön jäsenvaltioissa. Jos näin ei tapahdu, komissio voi viedä asian Euroopan unionin tuomioistuimeen. Komissio on EU:n toimeenpanoelin, joten se toteuttaa neuvoston tekemät päätökset ja sillä on laajat valtuudet hallinnoida EU:n yhteisiä politiikanaloja, esimerkiksi tutkimusta ja teknologiaa, kehitysapua sekä aluepolitiikkaa, ja niitä koskevia määrärahoja.

Euroopan komissiota avustaa pääosin Brysselissä ja Luxemburgissa toimiva virkamiehistö, joka koostuu 36 pääosastosta ja toimialasta.

Tuomioistuin

Pääartikkeli: Euroopan unionin tuomioistuin

Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävä on varmistaa, että EU:n oikeutta noudatetaan ja perussopimuksia tulkitaan ja sovelletaan oikein. Tuomioistuin toimii Luxemburgissa, ja siinä on yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta ja näiden apuna kahdeksan julkisasiamiestä. Tuomarit nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuuden vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia.

Tilintarkastustuomioistuin

Pääartikkeli: Euroopan tilintarkastustuomioistuin

Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuin pitää huolta siitä, että unionin tulot ja menot on mitoitettu oikein ja laillisesti ja talousarviota on hallinnoitu moitteettomasti. Siinä on kustakin jäsenvaltiosta yksi jäsen, joka nimitetään jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen.

Euroopan keskuspankki

Pääartikkeli: Euroopan keskuspankki

Frankfurtissa toimiva Euroopan keskuspankki (EKP) vastaa eurosta ja EU:n rahapolitiikasta.

Muut elimet

EU:n seitsemää virallista toimielintä tukee viisi muuta tärkeää elintä: Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, Euroopan alueiden komitea, Euroopan investointipankki, Euroopan oikeusasiamies ja Euroopan tietosuojavaltuutettu. Euroopan ulkosuhdehallinto avustaa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa.

Toimielinten yhteiset elimet ja erillisvirastot

Toimielinten yhteisiä elimiä ovat julkaisutoimisto, joka tuottaa ja jakelee EU:ta koskevia julkaisuja, henkilöstövalintatoimisto, joka palkkaa henkilöstöä EU:n toimielimiin ja muihin elimiin, henkilöstökoulutuskeskus, joka tarjoaa koulutusta EU:n henkilöstölle, sekä tietotekniikan kriisiryhmä, joka käsittelee toimielinten tietotekniikkajärjestelmiin kohdistuvia uhkia.

Euroopan unionin jäsenmaihin on hajautettu erillisvirastoja hoitamaan tiettyjä teknisiä, tieteellisiä tai hallinnointitehtäviä.

Korkeimmat johtajat

• 
  Ursula von der Leyen,
  Euroopan komission puheenjohtaja
• 
  António Costa,
  Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja
• 
  Roberta Metsola,
  Euroopan parlamentin puhemies
• 
  Kaja Kallas,
  unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja
• 
  Christine Lagarde,
  Euroopan keskuspankin pääjohtaja

Euroopan unionin oikeus

Euroopan unionin lainsäädäntö jakaantuu primaarilainsäädäntöön eli perussopimuksiin sekä sekundaarilainsäädäntöön.

Perussopimukset

Pääartikkeli: Euroopan unionin perussopimukset

Euroopan unionin kaikki toiminta perustuu sen perussopimuksiin. Ne ovat jäsenmaiden kesken tehtyjä sitovia sopimuksia, joissa määritellään unionin tavoitteet, sen toimielimiä koskevat säännöt ja päätöksentekomenettelyt sekä suhteet unionin ja sen jäsenmaiden välillä. Perussopimukset ovat unionin jäsenmaiden vapaaehtoisesti ja demokraattisesti hyväksymiä.

Sopimus Euroopan unionista eli Maastrichtin sopimus 1993.

Euroopan unionin tärkeimmät perussopimukset voimaantulovuosineen:

• Lissabonin sopimus (2009)
• Nizzan sopimus (2003)
• Amsterdamin sopimus (1999)
• Sopimus Euroopan unionista eli Maastrichtin sopimus (1993)
• Euroopan yhtenäisasiakirja (1987)
• Sulautussopimus eli Brysselin sopimus (1967)
• Rooman sopimukset eli ETY:n ja Euratomin perustamissopimukset (1958)
• Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus (1952–2002)

Sekundaarilaindäädäntö

Euroopan unionin sekundaarilainsäädäntöön kuuluvat muun muassa asetukset, direktiivit ja päätökset. Ne on johdettu perussopimuksissa määritellyistä periaatteista ja tavoitteista.

Päätöksenteko

Euroopan unionin päätökset on Lissabonin sopimuksen voimaantulosta alkaen tehty tavalliseksi lainsäätämisjärjestykseksi kutsutun yleisen lainsäädäntömenettelyn mukaisesti. Poikkeuksellisesti yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa käytetään hallitustenvälistä menettelyä, ja unionin toimivaltaan siirrettyjen oikeus- ja sisäasioiden kohdalla sovelletaan edelleen erityismenettelyjä, joissa jäsenvaltioilla säilyy huomattava toimivalta.

Lainsäädäntö

Euroopan unionin selvästi tärkein päätösmuoto on lainsäädäntö. Se voidaan jakaa sitoviin välineisiin, ei-sitoviin välineisiin sekä muihin välineisiin.

Unionin sitovat välineet ovat asetus, direktiivi ja päätös.

• Asetus on yleisesti sovellettava pakollinen säädös. Se on kaikilta osiltaan velvoittava ja sitoo toimielimiä, jäsenvaltioita ja henkilöitä, joille se on osoitettu. Asetusta sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa heti sen voimaantulosta alkaen, ja sen oikeusvaikutukset sitovat kaikkien jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä samanaikaisesti ja yhdenmukaisesti.
• Direktiivi on yleisesti sovellettava pakollinen säädös, joka on kuitenkin asetusta joustavampi, sillä valtiot voivat vapaasti valita keinot täyttääkseen kyseisen velvoitteen. Direktiiviä käytetään pääasiassa jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämiseen ja yhdenmukaistamiseen.
• Päätös on kaikilta osin velvoittava säädös, jota ei voida panna täytäntöön puutteellisesti, valikoivasti tai osittain. Päätös voidaan osoittaa yhdelle tai useammalle vastaanottajalle tai antaa ilman määriteltyä vastaanottajaa.

Unionin lainsäädäädännöstä asetuksia on noin 70 prosenttia (vuonna 2012), päätöksiä noin 26 prosenttia ja direktiivejä 4 prosenttia. Direktiiveillä EU pyrkii harmonisoimaan unionin alueen oikeudenkäyttöä, ja muilla määräyksillä se pyrkii tarkentamaan oikeusperustaa ja ohjaamaan sen soveltamista ja tulkitsemista.

Unionin lainsäädännön ei-sitovia välineitä ovat suositukset ja lausunnot. Niillä ei ole velvoittavaa luonnetta, mutta niillä voidaan katsoa olevan poliittista vaikutusta.

Unionin lainsäädännön muihin välineisiin kuuluvat muun muassa toimielinten sisäiset säännöt sekä erilaiset toimintaohjelmat. Lainsäädäntöön kuulumattomia päätöksiä ovat unionin budjetista päättäminen, yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät päätökset, perussopimusten muutoksista päättäminen sekä avoin koordinaatiomenetelmä.

Toimivaltuudet

Euroopan unioni pystyy tekemään päätöksiä vain niillä politiikan osa-alueilla, joilla se on toimivaltainen. Euroopan unionin toimivaltuudet politiikan eri osa-alueilla voidaan jakaa neljään luokkaan sen mukaan, kuinka laajat ne ovat.

• Aloja, joiden osalta toimivaltuudet on siirretty kokonaan tai lähes kokonaan EU:lle:
  • Ulkomaankauppa
  • Kilpailupolitiikka
  • Maatalouspolitiikka
  • Kalastuspolitiikka
  • Euroon liittyvät toimivaltuudet ja päätöksenteko

• Aloja, joissa EU:lla on vahva rooli ja jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset:
  • Ympäristöpolitiikka
  • Aluepolitiikka
  • Sisämarkkinat
  • Tutkimus ja tuotekehittely
  • Rajat ylittävän rikollisuuden torjunta

• Aloja, joissa päätösvalta on vahvasti jäsenvaltioilla ja EU:lla on vain avustava rooli:
  • Sosiaalipolitiikka
  • Ulkopolitiikka
  • Puolustus
  • Verotus
  • Terveydenhoito
  • Jäsenvaltioiden fiskaalipolitiikka

• Aloja, joissa toimivaltuudet ovat yksinomaan tai lähes yksinomaan jäsenvaltioilla:
  • Koulutuspolitikka
  • Kulttuuripolitiikka
  • Asuminen

Poliittiset agendat

Unionin päätöksentekoon vaikuttaa poliittisten päätöksentekijöiden poliittinen agenda eli se asioiden joukko, jotka tiettynä ajanhetkenä ovat päätöksentekijöiden erityisen kiinnostuksen kohteena. Poliittinen agenda määrittelee, mitkä asiat päätyvät käsiteltäviksi. Unionin yleisen päätöksentekoagendan ohella jokaiselle EU:n toimielimelle voidaan myös määritellä sen tehtäviin liittyvä oma päätöksentekoagenda. Erilaiset eturyhmät pyrkivät lobbaamalla vaikuttamaan itselleen tärkeiden kysymysten päätymiseen unionin päätöksenteon agendalle.

Lainsäädäntöprosessi

Euroopan unionin oikeudenkäyttöä määrittävät ja rajaavat kolme perusperiaatetta. Ensinnäkin unioni voi toimia vain niillä alueilla, joilla jäsenvaltiot ovat erikseen sille toimivaltuudet luovuttaneet. Toisekseen, unionin oikeus on ensisijainen suhteessa kansainväliseen oikeuteen. Kolmanneksi, kaikissa ratkaisuissa ja päätöksissä pyritään mahdollisimman lähelle päätöksenteon kohdetta.

Euroopan unionin lainsäädäntö noudattaa niin sanottua tavanomaista eli tavallista lainsäätämisjärjestystä. Eri toimielinten roolit määritellään unionin perussopimuksissa. Komissiolla on yksinään jakamaton aloiteoikeus unionin lainsäädännön osalta. Euroopan parlamentin tulee hyväksyä lakiesitys ennen kuin se voi astua voimaan. Lakiesitys tarvitsee myös EU:n neuvoston hyväksynnän. Jokainen näistä kolmesta toimielimestä voi tehdä tai esittää muutoksia lakiesitykseen.

Varsinainen lakiesityksen käsittely voidaan jakaa neljään vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa komissio antaa lakiesityksen. Esikäsittelyn jälkeen esitys etenee ensimmäiseen käsittelyyn ensin Euroopan parlamentissa, sitten neuvostossa. Mikäli parlamentin ja neuvoston kannat eroavat toisistaan, lakialoite etenee parlamentin toiseen käsittelyyn, jonka pohjana on nyt neuvoston muotoilema ”yhteinen kanta”. Jos neuvosto hyväksyy kaikki parlamentin esittämät muutokset, esitys saa lainvoiman. Muussa tapauksessa lakiesitys etenee sovitteluvaiheeseen eli kolmanteen käsittelyyn, joka tapahtuu erityisessä sovittelukomiteassa. Sen tekemä kompromissiehdotus joko hyväksytään tai hylätään Euroopan parlamentin äänestyksessä.

Erityiset päätöksentekomenettelyt

Perussopimusten muuttamismenettely

Euroopan unionin perussopimuksia voidaan muuttaa tavanomaisen muutosmenettelyn tai yksinkertaistetun muutosmenettelyn kautta. Tavanomaisessa muutosmenettelyssä jonkin jäsenvaltion hallitus, Euroopan parlamentti tai komissio tekee Eurooppa-neuvostolle esityksen perussopimusten muuttamiseksi. Eurooppa-neuvosto kutsuu sen jälkeen koolle erityisen konventin, joka laatii esityksen erityiselle hallitustenväliselle konferenssille. Sen puitteissa jäsenmaiden hallitukset käyvät keskusteluja löytääkseen yhteisymmärryksen perussopimusten muuttamiseksi. Jos Eurooppa-neuvosto päättääkin muutosesityksen suppeuden ja vähäisyyden johdosta olla kutsumatta koolle konventtia, se antaa hallitusten väliselle konferenssille mandaatin valmistella perussopimusmuutos. Molemmissa tapauksissa lopuksi jäsenmaat päättävät, ratifioivatko ne prosessin aikana hyväksytyt muutokset. Perussopimuksiin esitettävät muutokset tulevat voimaan ainoastaan, jos kaikki jäsenvaltiot ratifioivat uuden sopimuksen. Yksinkertaistetussa muutosmenettelyssä perussopimuksia voidaan rajoitetusti muuttaa tavanomaista muutosmenettelyä huomattavasti kevyemmän proseduurin avulla. Sitä käytetään unionin "sisäisiin politiikkoihin" lukeutuvilla aloilla. Näiden lisäksi siltamenettelyllä eli passerelle-menettelyllä Eurooppa-neuvosto voi yksimielisellä päätöksellä ottaa käyttöön enemmistöpäätösmenettelyn tai tavanomaisen lainsäädäntömenettelyn, kunhan Euroopan parlamentti asettuu tukemaan Eurooppa-neuvoston päätöstä. Lisäksi kaikki ehdotukset siltamenettelyn käyttöön ottamiseksi on hyväksytettävä kaikissa kansallisissa parlamenteissa.

Avoin koordinaatiomenetelmä

Avoin koordinaatiomenetelmä on vuonna 2000 esitelty joustava ja kevyt menetelmä, jota käytetään muun muassa kansallisten talousjärjestelmien uudistamisen tukena, työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa sekä koulutus- ja tutkimuspolitiikassa. Menetelmä perustuu jäsenmaiden väliseen vapaaehtoiseen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on vastavuoroinen oppiminen. Aluksi neuvosto määrittelee tavoitteet, ja laaditaan yhteiset indikaattorit. Osallistuvat jäsenmaat laativat omat toimenpideohjelmansa, ja sovitun ajanjakson jälkeen niiden suoritusta arvioidaan. Jäsenmaat vaihtavat kokemuksia ja käytäntöjä, ja pyrkivät luopumaan huonoksi havaituista käytännöistä sekä lisäämään tietoa eri käytänteiden vaikutuksista erilaisissa olosuhteissa.

Päätösten toimeenpano ja valvonta

Euroopan unionin puitteissa toimeenpanovaltaa käyttävät neuvosto ja komissio. Valtaosan unionin päätöksistä panevat toimeen jäsenmaat. Toimeenpanon ensimmäinen vaihe on laillinen toimeenpano, jossa unionin lainsäädännön varsinaisen soveltamisen vaatimat toimenpiteet suoritetaan. Asetuksia sovelletaan heti niiden voimaantulon jälkeen, mutta direktiivien toimeenpano edellyttää kansallisen lainsäädännön muuttamista. Toinen vaihe on käytännön toimeenpano eli tehtyjen päätösten konkreettinen toteuttaminen. Päävastuun päätösten toteuttamisesta kantavat yleensä jäsenvaltioiden virkamiehet. Kolmas vaihe muodostuu päätösten valvonnasta. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamista valvoo komissio, joka voi tarvittaessa nostaa kanteen tiettyä jäsenmaata kohtaan. Myös kansalliset tuomioistuimet suorittavat unionin lainsäädännön toimeenpanon valvontaa.

Rahoitus ja talousarvio

Pääartikkeli: Euroopan unionin budjetti

EU:n nykyisen vuotuisen talousarvion suuruus on noin prosentti EU-maiden yhteenlasketusta BKT:sta ja se rahoitetaan niin sanotuista EU:n omista varoista. Vuonna 2014 Euroopan unionin budjetti oli noin 135,5 miljardia euroa. Budjetti ei saa ylittää 1,24 prosenttia kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta. Käytännössä talousarvio on pysynyt tämän katon alapuolella ja ollut esimerkiksi läpi 2000-luvun hyvin lähellä yhtä prosenttia bruttokansantulosta (BKTL). Varat ovat peräisin lähinnä tullimaksuista, arvonlisäverosta ja jäsenvaltioiden maksuista.

Vuotuisesta budjetista päättävät neuvosto ja parlamentti komission esityksen pohjalta. Komissio laatii alustavan talousarvioesityksen, jonka Euroopan parlamentti ja neuvosto käsittelevät ja pyrkivät saavuttamaan siitä yhteisymmärryksen. Lopuksi parlamentti äänestää talousarvion hyväksymisestä. Parlamentilla on myös valtuudet hylätä talousarvio, mikäli se katsoo sen ensisijaisten tavoitteiden jääneen noudattamatta. Tällöin komission on laadittava uusi luonnos. Kunkin vuoden talousarvio kuuluu seitsenvuotiseen talousarviojaksoon, josta käytetään nimitystä ”rahoitusnäkymät”. Komissio, Euroopan parlamentti ja neuvosto sitoutuvat yhteiseen sopimukseen, jonka tavoitteena on taata budjettikuri, vahvistaa pitkän aikavälin suunnitelma ja parantaa yhteistyötä talousarviomenettelyn yhteydessä. Tähän sopimukseen sisältyy myös monivuotinen rahoituskehys, jossa sovitaan kunkin talousarvion otsakkeen vuotuiset enimmäismäärät. Euroopan parlamentti ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin valvovat, että talousarviota hallinnoidaan tehokkaasti. EU:n toimielinten on osoitettava parlamentille joka vuosi, että ne käyttävät niille osoitetut varat asianmukaisesti.

Vuosina 2014–2020 EU:n menot jakautuvat seuraavasti:

• kestävä kasvu ja työllisyys 47 %
• luonnonvarojen suojelu ja hoito 38,9 %
• EU maailmanlaajuisena toimijana 6,1 %
• kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus 1,6 %
• muut menot (sis. hallinto) 6,4 %.

Sisämarkkinat

Pääartikkeli: Euroopan unionin sisämarkkinat

Euroopan unionin sisämarkkinat käsittää unionin jäsenvaltioiden välisten kaupan esteiden poistamista kaupankäynnin vilkastuttamiseksi. Jäsenvaltioiden välisen kaupan ja vapaan kilpailun rajoitukset on vähitellen poistettu, mutta sisämarkkinat eivät vielä merkitse yhtä ainoaa talousaluetta. Jotkin talouden alat, lähinnä julkiset palvelut, on jätetty kansallisen lainsäädännön alaisuuteen ja yksittäisillä EU-mailla on edelleen päävastuu omasta verotuksestaan ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

• 
  Euroopan unionin sisämarkkinat.
• 
  Euroopan unionin yksinomainen talousvyöhyke.
• 
  Euroalue.

Talous- ja rahaliitto – euro

Pääartikkeli: Euroopan talous- ja rahaliitto

Euroopan keskuspankki Frankfurtissa.

Valoveistos eurosymbolista Euroopan keskuspankin lähellä Frankfurtissa.

Suurin osa Euroopan unionin maista käyttää yhteistä valuuttaa euroa. Se otettiin käyttöön muissa kuin käteismaksutapahtumissa 1999 ja kaikissa maksuissa vuonna 2002, jolloin laskettiin liikkeelle myös eurosetelit ja -kolikot. Tuolloisista 15 jäsenmaasta euron ovat ottaneet käyttöön kaikki muut paitsi Tanska, Ruotsi ja EU:sta vuonna 2020 eronnut Yhdistynyt kuningaskunta. Myöhemmin 2007 Slovenia otti käyttöön euron, 2008 Malta ja Kypros, 2009 Slovakia, 2011 Viro, 2014 Latvia, 2015 Liettua ja vuonna 2023 Kroatia. Muut uudet jäsenvaltiot valmistautuvat ottamaan euron käyttöön sitä mukaa kuin täyttävät vaaditut kriteerit. Euroopan keskuspankki valvoo rahapoliittista vakautta, ja jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään kasvua ja taloudellista lähentymistä.

Euroseteleiden ja -kolikoiden käyttöönotolla oli myös merkittävä psykologinen vaikutuksensa. Yli kaksi kolmasosaa EU-kansalaisista hoitaa henkilökohtaiset raha-asiansa euromääräisinä. Yhteinen valuutta antaa kuluttajille mahdollisuuden vertailla eri maiden hintoja suoraan.

Varsinainen talous- ja rahaliitto (Economic and Monetary Union, EMU) luotiin vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksella, joka sisälsi sitovan toteuttamissuunnitelman talous- ja rahaliitosta.

Euroalueen talouskriisi pakotti talous- ja rahaliiton ulos Maastrichtin sopimuksen maailmasta, jossa jäsenmaiden talouspoliittinen suvereniteetti oli vahva, eikä niillä ollut lainkaan yhteisvastuuta toistensa julkisista talouksista. Monet ovat nähneet tämän kehityksenä kohti liittovaltiota.

Euroopan unionin Euroalueen maiden ja EU:n toimielimien käyttämä valuutta on Euro (EUR).

Muut valuutat:

• Tšekin koruna (CZK)
• Tanskan kruunu (DKK)
• Unkarin forintti (HUF)
• Puolan zloty (PLN)
• Ruotsin kruunu (SEK)
• Romanian leu (RON)
• Bulgarian leva (BGN)

Vapaus, turvallisuus ja oikeus

Suomen rajamerkki (Schengen-alue).

EU:n sisärajojen avaamisesta on ollut ilmeistä etua tavallisille ihmisille, kun he voivat matkustaa ilman rajatarkastuksia. Vastapainoksi tosin EU:n ulkorajojen valvontaa on tiukennettu, jotta voitaisiin torjua ihmiskauppaa, huumausaineiden salakuljetusta, järjestäytynyttä rikollisuutta, laitonta maahanmuuttoa sekä terrorismia.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa ei suunniteltu, että Euroopan maat yhdentyisivät oikeus- tai sisäasioissa. Vapaan liikkuvuuden takia kävi kuitenkin tärkeäksi taata myös saman suojelu ja oikeussuoja kaikille missä tahansa EU:n alueella. Alkuperäisiä perussopimuksia muutettiinkin vähitellen vuosien kuluessa Euroopan yhtenäisasiakirjalla, Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella (Maastrichtin sopimus) ja Amsterdamin sopimuksella.

Vapaa liikkuvuus Schengen-alueella

Pääartikkeli: Schengenin sopimus ja Schengen-alue

Schengen-alue.

Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan hallitukset allekirjoittivat vuonna 1985 Schengenissä, Luxemburgissa, sopimuksen, joka helpotti matkustamista maiden välillä. Maat sopivat, että ne lopettavat kaikki henkilötarkastukset yhteisillä rajoillaan, yhdenmukaistavat muut kuin EU-maiden rajoilla tehtävät tarkastukset ja ottavat käyttöön yhteisen viisumipolitiikan. Schengen-alue perustettiin vuonna 1995. Alueella on vapaa liikkumisoikeus EU-kansalaisille, eli he voivat asua, opiskella, työskennellä ja jäädä eläkkeelle koko alueella. Vuonna 2023 Schengeniin kuuluu 27 maata, joista EU-maita on 23 ja ulkopuolisia 4. EU-maista Schengen-alueen ulkopuolella on 4.

Turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat

EU-maiden hallitukset ovat sopineet, että turvapaikkahakemukset käsitellään yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan. Vuonna 1999 asetettiin tavoitteeksi, että unionissa olisi yhteinen turvapaikkamenettely ja turvapaikan saaneiden asema olisi koko unionissa pätevä ja yhtenäinen. Lisäksi perustettiin Euroopan pakolaisrahasto. Todellinen EU:n yhteinen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka ei silti ole toteutunut.

Kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjuminen

EU on perustanut Schengenin tietojärjestelmän (SIS). Sen avulla viranomaiset voivat vaihtaa tietoja henkilöistä, joista on annettu pidätysmääräys tai luovutuspyyntö, tai varastetusta omaisuudesta kuten ajoneuvoista tai taide-esineistä. Toinen merkkipaalu on ollut Europolin perustaminen. Se on Haagissa sijaitseva poliisi- ja tulliviranomaisista muodostuva EU:n elin, joka käsittelee kansainvälisen rikollisuuden koko kirjoa.

Kohti Euroopan oikeusaluetta

Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa on erilaiset oikeusjärjestelmät. Haagiin on kuitenkin perustettu 2003 Eurojust-yksikkö, jonka tehtävä on auttaa eri valtioiden tutkinta- ja syyttäjäviranomaisia tekemään yhteistyötä. Eurooppalainen pidätysmääräys, joka on ollut voimassa tammikuusta 2004, korvaa pitkät luovutusmenettelyt.

Siviilioikeuden alalla on pyritty lainsäädännön avulla helpottamaan tuomioistuinten päätösten täytäntöönpanoa valtioiden rajat ylittävissä avioero-, asumusero-, huoltajuus- ja elatustapauksissa. Näin yhdessä maassa annettuja tuomioita voidaan soveltaa muissa EU-maissa. Yhteisten menettelytapojen avulla yksinkertaistetaan ja vauhditetaan myös sellaisten siviilivaateiden sovittelua, jotka ylittävät valtioiden rajat mutta ovat vähäisiä ja riitauttamattomia, kuten velka- tai konkurssitapaukset.

Ulkopolitiikka

Tavoitteet

Euroopan unionin ulkopolitiikkaan kuuluvat EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä EU:n muut kansainväliset toimet.

Euroopan unionin ulkopolitiikan tavoitteet määritellään EU:n perussopimuksissa. Unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) sekä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (ETPP) perustuvat Maastrichtin (1992), Amsterdamin (1997) ja Nizzan (2001) sopimuksiin. EU:n jäsenmailla on mahdollisuus määritellä unionin ulkopolitiikan suuntaviivat ja toiminnan rajat. EU:n ulkopoliittinen päätöksenteko tapahtuu hallituksenvälisenä prosessina, ja päätökset tehdään neuvostossa tai Eurooppa-neuvostossa.

Nobelin rauhanpalkinto Euroopan unionille.

Euroopan unionin ulkopolitiikan yleinen tavoite on edistää ja turvata EU:n intressejä ja arvoja. Niin sanotut eurooppalaiset arvot muodostavat EU:n ulkopoliittisen agendan perustan. Unionin perussopimuksiin kirjattuja ulkopoliittisia tavoitteita ovat rauhan ja vakauden edistämisen ohella globaalin kestävän kehityksen edistäminen, köyhyyden vastainen taistelu sekä ihmisoikeuksien puolustaminen ja edistäminen YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisesti. Lissabonin sopimuksen määritelmän mukaisesti unionin kansainvälisen toiminnan tulee perustua niihin arvoihin, jotka ovat toimineet Euroopan integraation perustana. Unionin tulee kansainvälisessä toiminnassaan sitoutua myös demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä tasa-arvoon ja solidaarisuuteen. Lisäksi unionin tulee pyrkiä esimerkiksi edistämään ympäristönsuojelua ja katastrofintorjuntaa, rauhanturvaamista, konfliktinehkäisyä ja kansainvälisen turvallisuuden vahvistamista. Sopimuksen yksi tavoite on myös muodostaa unionin ympärille hyvinvoinnin ja hyvien naapuruussuhteiden vyöhyke, jonka kautta lisätään vakautta EU:n välittömässä läheisyydessä.

Yleisiä linjauksia luovien perussopimusten ohella keskeinen EU:n ulkopolitiikan käytännön tavoitteita määrittävä asiakirja on ollut Euroopan turvallisuusstrategia vuodelta 2003. Strategian linjaamat kolme päätavoitetta ovat uhkien torjunta, turvallisuuden vahvistaminen EU:n lähialueilla sekä multilateralismin vahvistaminen, jossa edistetään moninapaisen maailmanjärjestyksen vahvistumista, jossa tärkein asema olisi Yhdistyneillä kansakunnilla. Vuonna 2016 Euroopan unioni julkaisi ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian, jossa linjataan unionin yhteinen visio ja toimintasuunnitelma EU:n toimille maailmassa. Sen viisi tavoitetta ovat unionin turvallisuus, valtioiden ja yhteiskuntien kriisinsietokyky EU:n itäisessä ja eteläisessä naapurustossa, yhdennetty lähestymistapa konflikteihin, yhteistyöhön perustuvat alueelliset järjestelmät sekä globaalihallinta 2000-luvulla.

Instrumentit

Saavuttaakseen ulkopoliittiset tavoitteensa Euroopan unioni käyttää neljää pääinstrumenttia. Diplomaattisia instrumentteja ovat julistukset ja viralliset yhteydenotot. Oikeudellisia instrumentteja ovat kansainvälis-oikeudelliset sopimukset, usein ”kumppanuus- ja yhteistyösopimukset” kuten Venäjän ja IVY-maiden kanssa, tai ”lähentymissopimukset”, kuten Välimeren ei-EU-maiden, EU-jäsenyyttä tavoittelevien eurooppalaisten maiden sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa. Kannustinjärjestelmiin lukeutuvat yleinen tullietuusjärjestelmä, EU-täysjäsenyys sekä erilaiset positiiviset ja negatiiviset sanktiot. Sotilas- ja siviilikriisinhallinnan välineitä ovat erilaiset sotilaalliset operaatiot sekä konfliktien jälkeisen valtiorakennuksen tukeminen.

EU:n sotiaallisen ulottuvuuden vahvistuminen 2000-luvulla on herättänyt keskustelua sotilasliitto Naton ja EU:n suhteesta. Yhdysvallat hyväksyy, että Euroopan unioni voi käyttää joitakin Naton voimavaroja, kuten tiedustelutietoja, viestintäverkkoa, komentolaitteita ja kuljetuskapasiteettia, sellaisissa operaatioissa, joissa Yhdysvallat ei ole osallisena. Tiedonkeruu terrorismista ja sen torjuminen on laajentanut perinteisen puolustusyhteistyön käsitettä.

Kauppapolitiikka

Euroopan unionilla on yhteinen kauppapolitiikka. Euroopan unionin osuus maailman tuonnista ja viennistä on noin 20 prosenttia. Olennainen osa EU:n kauppapolitiikkaa on Maailman kauppajärjestö WTO. Kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa unionin jäsenvaltioita edustaa Euroopan komissio, joka myös käyttää EU:n puheenvuorot WTO:ssa. Komissio tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin kanssa. Lopulliset päätökset tekee Eurooppa-neuvosto. Neuvottelumandaateista sekä kansainvälisistä sopimuksista ja erilaisista kauppapoliittisista toimista päättää Euroopan unionin neuvosto.

EU:n kauppapolitiikka on kytköksissä sen kehitysapupolitiikkaan. Useimpien kehitysmaiden vienti EU:hun on tullitonta tai tullit ovat alennettuja. Etuuskohtelun avulla pyritään edistämään talouskasvua köyhissä maissa.

Kehitysyhteistyö

Euroopan unionin kehitysyhteistyökumppaneina on noin 160 maata, aluetta ja järjestöä eri puolilta maailmaa. EU ja sen jäsenmaat käyttivät kehitysyhteistyöhön vuonna 2014 yhteensä noin 58 miljardia euroa, mikä on yli puolet kaikesta maailman julkisesta kehitysavusta. Niin Euroopan unionilla kuin jokaisella jäsenmaallakin on oma kehitysyhteistyönsä ja -politiikkansa. Jäsenmaat sopivat keskenään yhteisistä käytännöistä ja periaatteista, jotka ohjaavat jäsenmaiden kehitysyhteistyön toimeenpanoa. Unionin kehitysyhteistyötä rahoitetaan kehitysyhteistyön rahoitusvälineen (DCI) sekä EU:n budjetin ulkopuolella olevan Euroopan kehitysrahaston (EKR) kautta.

Turvallisuus

Euroopan unionin jäsenmailla on niin sanotut turvatakuut eli keskinäinen velvoite auttaa toisiaan tarvittaessa sotilaallisesti. Unioni tekee myös tiivistä yhteistyötä Naton kanssa, ja sillä on kriisinhallinnassa mahdollisuus tukeutua Naton johtamis- ja komentojärjestelmiin.

Kriisinhallinta

Euroopan unioni on ollut mukana useissa kriisinhallintatehtävissä eri puolilla maailmaa. Kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen on jäsenvaltioille vapaaehtoista. Vuonna 2004 unioni sopi nopean toiminnan taistelujoukkojen muodostamisesta. Joukot koostuvat kansallisten asevoimien joukko-osastoista eivätkä muodosta erityistä ”euroarmeijaa”. Aseiden valmistuksessa pyritään yhteistyöhön ja asejärjestelmiä kehitetään yhteensopiviksi. Euroopan puolustusvirasto perustettiin vuonna 2003.

Euroopan unionilla on ollut myös useita siviilikriisinhallinta operaatioita kriisialueilla sekä alueilla, joilla oikeusjärjestelmän rakenteet kaipaavat tukea ja koulutusta.

Suhteet muuhun maailmaan

Euroopan unioni on luonut useiden kumppaneiden kanssa assosiaatio-, yhteistyö- ja kauppasopimuksia, joilla tiivistetään suhteita unionin ulkopuolisiin maihin. EU järjestää myös säännöllisiä huippu- ja ministerikokouksia.

EU:n ja Välimeren maiden suhteet

EU:n ja Välimeren maiden yhteistyötä parantamaan perustettiin vuonna 2008 Välimeren unioni.

Itäinen kumppanuus

Euroopan unioni sopi vuoden 2009 huippukokouksessa Prahassa politiikkansa vahvistamisesta ja suhteiden tiivistämisestä Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Tämän niin sanotun itäisen kumppanuuden yhteistyö- ja kehitystavoitteet keskittyvät erityisesti neljään teemaan:

1. demokratiaan, hyvään hallintoon ja vakauteen,
2. taloudelliseen yhdentymiseen ja vakauteen,
3. energiavarmuuteen ja
4. ihmisten välisiin yhteyksiin.

Ohjelman tarkoitus on tuoda maat yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti lähemmäs Euroopan unionia sekä rohkaista niiden omia uudistusprosesseja.

Afrikka-politiikka

Kun Rooman sopimus solmittiin 1957, myös jäsenmaiden merentakaisista alueista ja maista tuli unioniin assosioituneita maita. Siirtomaavalta purkautui 1960-luvulla, jolloin suhde muuttui itsenäisten valtioiden väliseksi kanssakäymiseksi.^lähde?

Kesäkuussa 2000 Beninin pääkaupungissa solmittiin Cotonoun sopimus Euroopan unionin sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden välillä. Se on toistaiseksi kunnianhimoisin kauppaa ja tukea koskeva sopimus kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä. Siinä otettiin myös käyttöön menettelytapoja, joilla voidaan käsitellä ihmisoikeuksien loukkauksia.

Väestö

Pääartikkeli: Euroopan unionin väestö

Euroopan unionin asukasluku tammikuussa 2020 oli arviolta noin 448 miljoonaa. Ennen Ison-Britannian eroa asukasluku oli vuonna 2017 noin 511 miljoonaa. EU:n väestö kasvaa sekä luonnollisesti että nettomuuton seurauksena. Samalla unionin väestö ikääntyy.

Euroopan unionin elintaso ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella mitattuna on korkein Länsi-Euroopan maissa ja Pohjoismaissa, ja pienin Itä-Euroopan maissa. EU on perustanut rakennerahastoja, jotta köyhempiä alueita voitaisiin kehittää ja eroja tasoittaa.

Uskonnot EU:ssa (2015)	Osuus %
Katolisia	45,3
Protestantteja	11,1
Ortodoksikristittyjä	9,6
Muita kristittyjä	5,6
Muslimeja	1,8
Buddhalaisia	0,4
Juutalaisia	0,3
Hinduja	0,3
Sikhejä	0,1
Ateisteja	10,4
Uskonnottomia/agnostikkoja	13,6
Muita	1,6

Kielet

Euroopan unionilla on 24 virallista kieltä:

bulgaria englanti espanja hollanti iiri italia kreikka kroatia latvia liettua malta portugali

puola ranska romania ruotsi saksa slovakki sloveeni suomi tanska tšekki unkari viro

Kaikki EU:n asetukset ja muu lainsäädäntö julkaistaan kaikilla näillä kielillä, ja EU-kansalaisilla on oikeus kommunikoida unionin toimielinten kanssa millä tahansa virallisella kielellä. Eurooppa-neuvoston, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin istunnot tulkataan kaikille EU:n virallisille kielille.

EU-maissa puhutaan kaikkiaan yli 60:tä alkuperäistä alue- ja vähemmistökieltä, kuten useita saamelaiskieliä, ja näillä kielillä on noin 40 miljoonaa puhujaa. EU:lla on monikielisyyspolitiikka, jonka tavoitteena on tukea Euroopan kielellistä monimuotoisuutta sekä edistää kieltenoppimista.

Energia, ympäristö ja liikenne

Pääartikkeli: Euroopan unionin energiapolitiikka

EU pyrkii nostamaan uusiutuvien energialähteiden osuutta energiankulutuksesta ja parantamaan energiatehokkuutta. EU on asettanut tavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjään vuoden 1990 tasosta 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat riippuvaisia energian tuonnista, sillä tuonti käsitti esimerkiksi vuonna 2005 52,3 prosenttia kulutetusta energiasta. Kypros, Luxemburg ja Malta ovat lähes kokonaan riippuvaisia energian tuonnista, mutta Tanska on energian nettoviejä ja Puolan riippuvuus tuonnista on vähäinen.

Kolme neljäsosaa EU:n rahdista kuljetetaan maanteitse, ja matkustajista useampi kuin kolme neljästä liikkuu maanteitä pitkin. EU kannustaa ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä ja kuljetusyrityksiä siirtämään rahtia juniin, laivoihin ja proomuihin, jotta ruuhkat maanteillä helpottuisivat ja ympäristöä säästettäisiin.

Taide ja kulttuuri

Euroopan parlamentti ja komissio loivat Euroopan kulttuuripääkaupunki -ohjelman, jossa valitaan vuosittain eurooppalainen kaupunki kulttuuripääkaupungiksi. EU:n muita kulttuurisia hankkeita ovat olleet esimerkiksi seitsenvuotiset kulttuuriohjelmat Kulttuuri 2000 (2000–2006) ja Kulttuuri 2007 (2007–2013) sekä Euroopan kulttuurikuukausi, erilaiset mediaohjelmat kuten Media I (1991–1995), Media II (1996–2000), Media Plus (2001–2006) ja vuosien 2007–2013 mediaohjelma sekä Euroopan nuoriso-orkesteri.

Euroopan unionin kirjallisuuspalkinto jaettiin ensi kertaa vuonna 2009. Palkinto on osa Luova Eurooppa -ohjelmaa, jolla pyritään tukemaan kirjankustannusalaa Euroopassa.

Kansalaisten oikeudet

Euroopan unionin kansalaisuus on kirjattu perustamissopimukseen. Sen mukaan ”unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin kansalaisuus täydentää, mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta.” Maastrichtin sopimuksen mukaan Euroopan unionin kansalaisilla on oikeus matkustaa, työskennellä ja asua missä tahansa unionin alueella. Jokaisella on kansallisuuteen katsomatta oikeus äänestää ja olla ehdokkaana kunnallisissa sekä Euroopan parlamentin vaaleissa siinä EU-maassa, jossa asuu.

Vuoden 1999 Amsterdamin sopimus vahvisti perusoikeuksien käsitettä. Sen mukaan EU-maata vastaan voidaan ryhtyä toimiin, jos se ei kunnioita EU-kansalaisten perusoikeuksia. Sopimuksella laajennettiin syrjimättömyysperiaate koskemaan kansalaisuuden lisäksi sukupuolta, rotua, uskontoa, ikää ja sukupuolista suuntautumista. Euroopan oikeusmiehen virka on perustettu EU:n tuomiseksi lähemmäs kansalaisia. Lisäksi unionin kansalaisilla on oikeus tehdä vetoomus Euroopan parlamentille.

Unionin tunnukset

Pääartikkeli: Euroopan unionin symbolit

Euroopan hymni: Oodi ilolle.

Euroopan hymni perustuu Beethovenin 9:een sinfoniaan (sävelletty 1823). Esittäjänä Yhdysvaltain laivaston orkesteri.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Euroopan unionin symboleja ovat sininen Euroopan lippu, jonka 12 kultaista tähteä kuvaavat yhtenäisyyttä ja harmoniaa, sekä Euroopan hymni, joka on peräisin Ludwig van Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta. Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta. EU:n tunnuslause on ”Moninaisuudessaan yhtenäinen”.

Jäsenmaista 20:llä on yhteinen valuutta euro.

Asenteet EU:ta kohtaan

Asenteet jäsenyyttä kohtaan

Vuonna 2019 suomalaisista 74 % piti EU-jäsenyyttä hyödyllisenä (kaikista EU:laisista 68 %) ja 70 % äänestäisi EU-jäsenyyden puolesta, 14 % vastaan.

Euroopan unionin kansalaisten mielipiteitä unionista mitataan vuosittaisella eurobarometri-kyselytutkimuksella, jonka julkaisee Euroopan parlamentti. Toukokuussa 2018 julkaistun kyselyn mukaan noin 60 prosenttia EU-kansalaisista pitää maansa jäsenyyttä unionissa hyvänä asiana, ja 67 prosenttia kokee, että heidän maansa hyötyy EU-jäsenyydestä.

EU-kriittisyys

Pääartikkeli: EU-kriittisyys

Sussexin yliopiston EU tutkimuksen professorit Aleks Szczerbiak ja Paul Taggart jakavat euroskeptismin kahteen osaan kovan ja pehmeän linjan edustajiin. Kovan linjan edustajat vastustavat Euroopan unionia periaatteesta. He haluavat irrottaa oman maansa EU:n jäsenyydestä ja tavoittelevat koko EU:n lakkauttamista. Szcherbiak ja Taggart luokittelevat kyseiseen ryhmään kuuluviksi Euroopan parlamentin Vapaa ja demokraattinen Eurooppa ryhmän puolueet, jolla ei ole suomalaisjäseniä. Pehmeän linjan kriitikot kannattavat EU jäsenyyttä ja EU:n olemassaoloa, mutta vastustavat tiettyjä EU:n poliitikkoja ja liittovaltiokehitystä. Pehmeän linjan kriitikoihin kuuluvat parlamentin Pohjoismaiden vihreä vasemmisto -ryhmä, joiden jäsenenä on Vasemmistoliitto, sekä Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmä, jonka suomalaisena jäsenenä on Perussuomalaiset.

EU:sta eroaminen

Euroopan unionista eroaminen on tullut mahdolliseksi Lissabonin sopimukseen vuonna 2010 lisätyn 50 artiklan myötä. Eroa hakeva jäsenvaltio ilmoittaa ensin eroaikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle. Saatuaan Euroopan parlamentin hyväksynnän, unioni neuvottelee ja tekee Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella ja Euroopan unionin neuvoston toimesta kyseisen jäsenvaltion kanssa eroamiseen liittyvän sopimuksen. On myös mahdollista, että erosopimusta ei saada aikaan. Eron voimaantulon jälkeen asianomaiseen jäsenvaltioon ei enää sovelleta unionin perussopimuksia.

Yhdistynyt kuningaskunta on ainoa EU:n jäsenvaltio, joka on käynnistänyt eroprosessin. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus aktivoi 29. maaliskuuta 2017 EU:n perussopimuksen 50 artiklan ja täten aloitti eroprosessin, koska kesäkuussa 2016 Britanniassa pidetyssä kansanäänestyksessä enemmistö äänestäjistä (52 prosenttia) oli äänestänyt EU-eron (Brexit) puolesta. Eroa lykättiin alkuperäisestä päivämäärästä. Euroopan parlamentti hyväksyi sopimuksen Britannian erosta ja seurauksena ero tuli voimaan tammikuun 2020 lopussa. Eroa seurasi vuoden loppuun asti kestänyt siirtymäaika.

Katso myös

• Afrikan unioni

Lähteet

• Aro, Pekka O. & Kemppainen, Reijo: Euroopan yhteisö – perusteos. Ulkoasiainministeriö yhteistyössä Taloudellisen Tiedotustoimiston kanssa, 1993. ISBN 951-47-7150-8
• Clerc, Louis & Elo, Kimmo: Aatteesta instituutioksi. Euroopan unionin historia ja rakenteet. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-028-1
• Fontaine, Pascal: 12 oppituntia Euroopasta. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7
• Kemppinen, Reijo 2002, Suomi Euroopan unionissa – perusteos (Arkistoitu – Internet Archive), ISBN 951-37-3675-X. (PDF)
• Erkkilä, Tero & Tiilikainen, Teija: Avain EU-käsitteisiin. Ulkoasiainministeriö, Eurooppa-tiedotus, 2004. ISBN 951-724-460-6 Teoksen verkkoversio.
• Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2
• Euroopan komissio, 2004, Perustietoa Euroopan unionista.
• Euroopan komissio, 2005, Näin Euroopan unioni toimii – Opas EU:n toimielimiin.  ISBN 92-894-9529-4.
• Yleiskertomus Euroopan unionin toiminnasta. Euroopan komission vuosikertomus EU:n toiminnasta.

Kirjallisuutta

Suomeksi

• Aherto, Suvi & Ekholm, Peter: Himoa liittoon! Keittiökeskusteluja Euroopan unionista. Helsinki: Eurooppanuoret, 2007. ISBN 978-952-92-1771-7
• Hägglund, Gustav: Euroopan puolustus. Ajatus, 2004.
• Hämäläinen, Unto: Lännettymisen lyhyt historia. WSOY, 1998.
• Liikanen, Erkki: Brysselin päiväkirjat 1990–1994. Otava, 1995.
• Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa. Helsinki: Tammi, 2001.
• Kuosma, Tapio: Uljas uusi Eurooppa. Euroopan unionin perustuslaki. Espoo: Livres Belles-Lettres, 2005. ISBN 952-99178-7-2
• Kuusela, Hanna & Bruun, Otto (toim.): Euroopasta ei mitään uutta? Kansalaiset Euroopan unionia etsimässä. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-107-4
• Nieminen, Hannu & Karppinen, Kari & Mörä, Tuomo (toim.): Onko Eurooppa olemassa? Näkökulmia eurooppalaiseen julkisuuteen ja demokratiaan. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-062-6
• Pihkala, Erkki: Yhdentyvä Eurooppa. Euroopan unionin taloushistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-974-6
• Raunio, Tapio; Saari, Juho (toim.): Euroopan tulevaisuus. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-037-4
• Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta ei ole suhdannepolitiikkaa. WSOY, 2006.
• Ruonala, Marko: EU-perusteos. Helsinki: Ulkoasiainministeriö, Eurooppatiedotus, 2008. ISBN 978-951-724-639-2
• Stubb, Alexander: Marginaalista ytimeen. Suomi Euroopan unionissa 1989–2003. Helsinki: Tammi, 2006.
• Tiilikainen, Teija & Palosaari, Teemu (toim.): Integraation teoria. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-042-8
• Toivanen, Erkki: Eurooppalaisuuden rajoilla. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-18930-1
• Viinamäki, Olli-Pekka: Eurooppahallinto ja Suomi. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-012-1

Englanniksi

• Wallace, William & Wallace, Helen: Policy-making in the Europen Union (useita laitoksia)
• Wallace, William: The Dynamics of European Integration (1990)
• Wallace, William: The Transformation of Western Europe (1990)
• Rehn, Olli: Europe’s Next Frontiers (2006)
• Nieminen, Ari: Towards a European Society? Integration and Regulation of Capitalism. Department of Sociology, Research Reports No. 245. Helsinki University Printing House, Helsinki 2005.[4] (Arkistoitu – Internet Archive)
• Aho, Esko: Creating an Innovative Europe (2006)
• Grabbe, Heather: The EU’s Transformative Power. Europeanization through Conditionality in Central and Eastern Europe (2006)
• Grant, Charles: Europe’s blurred boundaries. Rethinking enlargement and neighbourhood policy (2006)
• Leonard, Mark: Why Europe wull run the 21st Century (2005)

Ranskaksi

• Schuman, Robert: Pour L’Europe (2005; ensimmäinen painos vuodelta 1963)

Aiheesta muualla

• EUROPA – Euroopan unionin portaali.
• Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-tietoa suomeksi ja ruotsiksi
• Makupalojen EU-linkit.
• EUobserver. EU-aiheisia uutisia. (englanniksi)
• EUR-Lex. EU:n lakikokoelma

Nobelin rauhanpalkinnon saajat

1901–1925	1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes
1926–1950	1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr
1951–1975	1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov
1976–2000	1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim
2001–	2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi 2024: Nihon Hidankyō