Avaa päävalikko

Euroopan puolustusvirasto (EDA) on Euroopan unionin neuvoston alaisuudessa toimiva virasto, jonka tehtävänä on avustaa neuvostoa ja jäsenvaltioita niiden pyrkiessä parantamaan unionin puolustusvoimavaroja kriisinhallinnan alalla ja tukea sen yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Euroopan puolustusvirasto
Euroopan unionin erillisvirasto
Sijainti Rue des Drapiers 17-23, B-1050 Bryssel, Belgia[1]
Hyväksytty -
Perustettu 2004[1]
Pilari -
Pääjohtaja Jorge Domecq
Kotisivut www.eda.europa.eu
EDA järjestää esimerkiksi Euroopan turvallisuuteen liittyviä kokouksia. Kuva kongressista vuodelta 2014.

Virasto sijaitsee Brysselissä ja sen palveluksessa oli 2014 noin 130 henkeä. Virasto perustettiin 12. heinäkuuta 2004 EU-maiden puolustusministereiden neuvoston kokouksessa.[1][2][3]

ToimialaMuokkaa

Viraston tehtävänä on

  • kehittää yhteiseurooppalaisen puolustuksen toimintaedellytyksiä
  • edistää alan tutkimusta ja tekniikkaa
  • edistää yhteistyötä kalustohankinnoissa
  • kilpailukyisen asemarkkinan luominen Eurooppaan, sekä sen ja sen teknisen ja teollisen pohjan vahvistaminen

sekä ylipäätään toimia jäsenvaltioiden ja komission tukena niin kriisien hallinnassa, kuin unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa.[4]

HallintoMuokkaa

Virastoa johtaa Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini ja sen pääjohtajana toimii vuodesta 2015 Jorge Domecq.[5]

Jäsenmaista Tanska ei osallistu päätöksentekoon.[2]

YhteistyöosapuoliaMuokkaa

EDA:n toimintakentässä toimivat ja sen kanssa yhteistyössä ovat[6]

Lisäksi virasto voi tehdä yhteistyötä muiden EU:n ulkopuolisten valtioiden, NATO:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Euroopan puolustusvirasto europa.eu. Viitattu 6.8.2016. (suomeksi)
  2. a b c Euroopan puolustusvirasto EU-Lex. Viitattu 16.5.2016
  3. Organisation EDA 2014. Viitattu 16.5.2014
  4. Mission EDA. Viitattu 16.5.2016
  5. Who we are EU. Viitattu 16.5.2016
  6. Partners EDA. Viitattu 16.5.2016

Aiheesta muuallaMuokkaa