Gustav Stresemann

saksalainen poliitikko

Gustav Stresemann (10. toukokuuta 1878 Berliini3. lokakuuta 1929 Berliini) oli saksalainen poliitikko ja tärkeä valtiomies Weimarin tasavallan aikaan. Hän palautti Saksan aseman kansainvälisessä diplomatiassa hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hän toimi Saksan 19. kanslerina lyhytaikaisesti vuonna 1923 ja oli Saksan ulkoministeri vuosina 1923–1929. Hän kannatti sovittelupolitiikkaa ja voitti ulkovaltojen luottamuksen kertomalla Saksan kunnioittavan Versailles’ssa solmittua rauhansopimusta. Stresemann sai vuoden 1926 Nobelin rauhanpalkinnon.[1]

Gustav Stresemann
Saksan valtakunnankansleri
Presidentti Friedrich Ebert
Edeltäjä Wilhelm Cuno
Seuraaja Wilhelm Marx
Henkilötiedot
Syntynyt10. toukokuuta 1878
Berliini, Saksan keisarikunta
Kuollut3. lokakuuta 1929 (51 vuotta)
Berliini, Weimarin tasavalta
Puoliso Käte Stresemann
Tiedot
Puolue NLP
DDP
DVP

Politiikka muokkaa

Stresemann pääsi kansallisliberaalin puolueen edustajana vuonna 1907 Saksan parlamenttiin. Hän nousi ensin kansallis-liberaalien puoluejohtajaksi ja vuonna 1918 perustamansa Saksan kansanpuolueen johtoon.

Stresemann lopetti saksalaisten passiivisen vastarinnan Ruhrin alueen miehitykselle ja sai tämän jälkeen neuvotteluilla ranskalaiset lopettamaan Ruhrin miehityksen vuonna 1924. Saksan kärsimän hyperinflaation lopettamiseksi hän nimitti Hjalmar Schachtin valtakunnanvaluuttakomissaariksi.

Stresemann solmi vuonna 1924 ensimmäisen maailmansodan voittajavaltojen kanssa Dawesin suunnitelman, jolla järjesteltiin niiden sotakorvaussaatavia. Hän näki sopimuksen mahdollisuutena poistaa ympärysvaltojen miehitysjoukot Saksasta ja taata talouden toipumiselle tärkeiden ulkomaalaisten lainojen saatavuus. Dawesin suunnitelman jälkeen hän solmi uuden Youngin suunnitelman vuonna 1929, jolla järjesteltiin edelleen sotakorvauksia.

Stresemann oli tärkeä tekijä Locarnon sopimuksia edeltäneissä neuvotteluissa ja Saksan pääsyssä Kansainyhteisön jäseneksi vuonna 1926. Lisäksi hän allekirjoitti vuonna 1926 Kellogg–Briand-sopimuksen.

Vaikka Stresemann hyväksyi Saksan uuden läntisen rajan Ranskan ja Belgian kanssa hän ei hyväksynyt Saksan uutta itärajaa ja toivon Danzigin, Puolan käytävän ja Sleesian osan palauttamista Saksalle.

Stresemann ystävystyi henkilökohtaisella tasolla muiden eurooppalaisten poliitikkojen kanssa. Hänen toimintansa Saksan ulkopolitiikassa loi Euroopan maiden välille vakautta 1920-luvun lopulla, mutta samalla Saksan uuden itärajan vastustaminen kertoo saksalaisten yleisestä vaikeudesta hyväksyä Versailles’n rauhansopimuksen uusia rajoja.

Lähteet muokkaa

  • Townley, Edward: Dictionary of 20th Century European History. Lontoo, Chicago: Fitzroy Dearborn Publishers, 1997. ISBN 1-57958-127-7. (englanniksi)
  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. Juva:WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Viitteet muokkaa

  1. Memorandum on the organization of a regime of European federal union 100 Books. The European Parliament. Viitattu 6.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  Edeltäjä:
Wilhelm Cuno
Saksan valtakunnankansleri
13. elokuuta 192323. marraskuuta 1923
Seuraaja:
Wilhelm Marx
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.