Buddhalaisuus

Buddhalaisuus on Intiassa noin 500 eaa. syntynyt uskonto ja filosofinen perinne, joka on levinnyt eri puolille Aasiaa. Sen perustajana pidetään Siddhartha Gautamaa, jonka sanotaan tulleen buddhaksi eli valaistuneeksi. Buddhalaisuus on maailman neljänneksi suurin uskonto. Buddhalaisia on arviolta 324 miljoonaa eli 4,1 prosenttia maailman väestöstä.

Buddhalaisuuden keskeiset opit ovat neljä jaloa totuutta eli totuudet kärsimyksestä, kärsimyksen syystä, kärsimyksen lakkaamisesta ja kärsimyksen loppumiseen johtavasta tiestä. Opin mukaan elämässä on kärsimystä, jonka syynä ovat janoaminen ja tietämättömyys. Kärsimys voidaan lopettaa pääsemällä irti sen syistä ja saavuttamalla valaistuminen. Valaistumisen voi saavuttaa kulkemalla jaloa kahdeksanosaista polkua. Se jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: hyveen, keskittymisen ja viisauden kehittämiseen. Buddhalaisuuteen kuuluu eettisiä periaatteita, jotka perustuvat vahingoittamattomuuteen. Meditaation eli keskittyneen itsetarkkailun avulla pyritään mielen kehittämiseen. Valaistunut ymmärtää olemassaolon perimmäisen luonteen eikä siksi enää takerru maailmaan.

Buddhalaisuuden koulukunnat eroavat toisistaan vapautumisen polkujen tulkinnassa. Kaksi päähaaraa ovat theravada (”vanhimpain oppi, vanhimpain polku”) ja mahajana (”suuri vaunu, suuri polku”). Molempien suuntausten mukaan valaistumisen tavoittelu on mahdollista sekä luostarissa että sen ulkopuolella. Theravada korostaa nirvanan (”sammuminen”) saavuttamista keinona ylittää yksilöllinen itse ja päättää jälleensyntymien kiertokulku. Mahajanalle on ominaista myötätunnon painottaminen. Sen ihanteena on bodhisattva, valaistunut olento, joka jatkaa jälleensyntymien ketjussa elämistä ja polun opettamista kunnes jokainen olento on valaistunut. Mahajanaan kuuluu myös vajrayana (”timanttipolku”) eli tantrinen buddhalaisuus. Vajrayana sisältää esoteerisia eli vain vihityille tarkoitettuja menetelmiä ja se yhdistetään etenkin lamalaisuuteen eli tiibetinbuddhalaisuuteen.

Theravadaa harjoitetaan pääosin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Se on Sri Lankan, Myanmarin, Kambodžan, Thaimaan ja Laosin valtauskonto. Mahajanaa harjoitetaan Itä- ja Keski-Aasiassa, mukaan lukien Tiibet, Bhutan, Mongolia, Vietnam, Kiina, Taiwan, Korea ja Japani. Buddhalaisia on myös Intiassa, Nepalissa, Indonesiassa ja Malesiassa. Länsimaissa buddhalaisuus alkoi levitä 1900-luvulla. Suomessa on arviolta yli 20 000 buddhalaisuuden harjoittajaa.

Historia

Meditoivan Buddhan patsas, Kušan-valtakunta.

Buddhalaisen perimätiedon mukaan Siddhartha Gautama syntyi Lumbinissa, nykyisessä Nepalissa, mahdollisesti 500-luvun eaa. puolivälissä. Hän kuului shakya-heimon ylhäisösukuun. Perimätiedon mukaan hänen isänsä oli shakyoiden kuningas, mutta tästä ei ole historiallisia todisteita. Buddhalaisen legendan mukaan hänen isänsä oli yrittänyt varjella poikaansa näkemästä kaikkea maailman pahuutta. Täytettyään 29 vuotta ja kyllästyttyään ylellisyyksiin Gautama näki kävellessään palatsin ulkopuolella sairaan, vanhuksen, kuolleen ja askeetikon. Kokemuksen herättämänä tuleva Buddha luopui entisestä elämästään, puki ylleen okranvärisen kaavun ja pakeni palatsistaan.

Seuraavan kuuden vuoden ajan Siddhartha eli askeetikkona. Hän opiskeli meditaatiota kuuluisien mestareiden alaisena, mutta kun ei saavuttanut tämän kautta valaistumista, päätti ryhtyä äärimmäisen ankaraan askeesiin ja lopetti syömisen käytännössä kokonaan. Lopulta hän huomasi, ettei tämäkään harjoitus johtanut valaistumiseen, ja luopui ankarasta askeesista.

Lopulta Siddhartha päätti istua bodhipuun alle, vannoen, ettei nousisi, ennen kuin oli täysin valaistunut. Vielä samana yönä hän buddhalaisen perimätiedon mukaan näki todellisuuden luonteen, valaistui ja tuli Buddhaksi. Tämän jälkeen hän ryhtyi opettamaan muita, vaikka tiesi, ettei valaistumista itseään voitu ilmaista sanoin. Sen sijaan hän päätti opettaa tavan saavuttaa se itse. Ensimmäisen opetuspuheensa Gautama piti Sarnathin metsäkaurispuistossa viidelle entiselle askeetti-ystävälleen. Puheesta kirjoitettua sutraa kutsutaan nimellä ”Dharman pyörän liikkeelle laittaminen.”

Buddhalaisuuden leviäminen.

Buddhalaisen perinteen mukaan Gautama kuoli noin 483 eaa. saavuttaen parinirvanan, lopullisen vapautumisen kärsimyksistä. Jälkeensä hän jätti oppinsa ja luostarilaitoksen, joka piti niitä suullisesti elossa vuosisatojen ajan. Maurya-valtakunnan kuningas Ašoka (273–232 eaa.) kääntyi buddhalaiseksi ja auttoi opetuksen leviämään laajemmalle. Hänen pilareihin kaiverruttamat mietelauseet ovat varhaisimmat tunnetut buddhalaiset kirjoitukset. Myöhemmin buddhalaisuus jakautui opillisten erimielisyyksien seurauksena niin kutsuttuihin kahdeksaantoista koulukuntaan.

Intiassa buddhalaisuus alkoi hiipua 500-luvulta lähtien, mikä johtui mahdollisesti hindulaisuuden renessanssista. 1100-luvulta muslimivalloitukset hävittivät buddhalaisuuden Intiasta käytännössä kokonaan. Tässä vaiheessa buddhalaisuus oli kuitenkin jo asettunut muualle Aasiaan.

Nykyisin buddhalaisuus on maailman neljänneksi suurin uskonto. Buddhalaisia on Pew Research Centerin vuoden 2025 arvion mukaan 324 miljoonaa ja he muodostavat 4,1 prosenttia maailman väestöstä.

Buddhalaisuuden koulukunnat

Buddhalaisuuden lukuisat suuntaukset jaotellaan usein niin harjoittajien kuin tutkijoiden osalta karkeasti kahteen, theravadaan ja mahajanaan.

Eroavaisuuksista huolimatta molemmille koulukunnille yhteistä on hyväksyä keskeiset buddhalaiset opetukset:

• Molemmat hyväksyvät Buddhan opettajanaan.
• Molemmat hyväksyvät keskitien, ehdollistetun seurauksen, neljä jaloa totuutta, jalon kahdeksanosaisen polun ja kolme olemassaolon merkkiä.
• Molemmat hyväksyvät että valaistumista voi tavoitella sekä luostarissa että sen ulkopuolella.
• Molemmat mieltävät buddhuuden korkeimmaksi saavutukseksi.

Theravada

Pääartikkeli: Theravada

Laosilaisia munkkeja temppelissä Buddhan patsaan edessä.

Theravada-buddhalaisuus on vanhin nykypäiviin asti selvinnyt varhaisbuddhalainen koulukunta. Nimitys theravada tarkoittaakin ’vanhimpain tietä’. Se on niin sanottu hinajana-suuntaus (sanskritin ’pieni vaunu’), eli siinä korostetaan harjoittajan omaa valaistumista ja vapautumista kärsimyksestä. Theravada-buddhalaisen opetuksen mukaan jokainen on itse vastuussa päätöksistään ja valaistumisestaan. Mahajanan seuraajien piirissä theravadaa kutsutaan joskus yksinkertaisesti hinajanaksi, mutta nimitystä pidetään alentavana.

Theravadan tunnustama pyhien kirjoitusten kokoelma on paalinkielinen Tipitaka (paalin Tipitaka, sanskritin Tripitaka, ’kolme koria’), johon on koottu Buddhan opetuspuheita, allegorisia kertomuksia sekä buddhalaista runoutta. Perinteisesti theravadassa tunnustetaan myös vuosisatojen varrella Tipitakaa varten kirjoitetut selitysteokset.

Theravadaa harjoitetaan varsinkin Kaakkois-Aasian maissa, kuten Thaimaassa, Myanmarissa ja Sri Lankassa.

Mahajana

Pääartikkeli: Mahajana

Ninna-ji, buddhalainen pyhäkkö Kiotossa.

Mahajana-buddhalaisuus sisältää useita suuntauksia, kuten puhtaan maan buddhalaisuus, zen ja tiibetinbuddhalaisuus. Mahajanalle ominaista on myötätunnon suurempi painotus kuin muissa koulukunnissa. Siinä missä theravadassa ihanteena on tulla arhatiksi (paalia, ’jalo’), jälleensyntymien ketjusta (sanskritin samsara) vapautuneeksi valaistuneeksi olennoksi, mahajanassa ihanteeksi muodostui bodhisattva (sanskritia, ’valaistumisolento’). Bodhisattva vannoo pysyvänsä jälleensyntymien kierrossa ja jatkavansa muiden auttamista ja polun opettamista kunnes jokainen olento on valaistunut.

Theravada kritisoi mahajanaa siitä, että se hyväksyy osaksi opetustaan kirjoitukset, joiden alkuperänä eivät ole Buddhan opetukset. Mahajana ei hyväksy tätä kritiikkiä.

Nykyisin Mahajana-buddhalaisuutta tavataan erityisesti Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa.

Vajrayana

Pääartikkeli: Vajrayana

Buddhalaisuuden suuntausten levinneisyys Itä-Aasiassa. Theravadaa (punainen) harjoitetaan etenkin Kaakkois-Aasiassa, mahajanaa (keltainen) idässä ja vajrayanaa (tummansininen) Tiibetissä ja Mongoliassa.

Vajrayana (’timanttipolku’) eli tantrinen buddhalaisuus on mahajanan alainen suuntaus, joka liittyy nykyisin erityisesti tiibetinbuddhalaisuuteen. Se on esoteerinen perinne, jossa erilaisten rituaalien ja mielikuvaharjoitusten kautta pyritään vapauttamaan alitajuisia voimia, jotka tukevat pyrkimystä valaistumiseen. Koska vajrayana-harjoitusten katsotaan olevan vaarallisia, ellei harjoittajan mieli ole hyvin kehittynyt, perinteen mukaan niitä tulee harjoittaa ainoastaan gurun eli laman ohjastamana, ja ne pidetään tarkoin salassa.

Navayana

Pääartikkeli: Navayana

Navayana (hindin ’uusi polku’) sai alkunsa 1950-luvulla Intiassa kastittomien hindujen ihmisoikeustaistelun tuloksena. Navayanan perustaja B. R. Ambedkar katsoi, että buddhalaiseksi kääntyminen oli tapa paeta kastijärjestelmän aiheuttamaa syrjintää. Suuntauksen ominaispiirteitä ovat vahva tasa-arvoisuuden korostaminen sekä käytännönläheisyys. Navayana muun muassa hylkää perinteisen jälleensyntymisuskon ja tulkitsee sen kehon atomien palaamisena luonnon kiertokulkuun.

Navayanaa harjoitetaan lähes yksinomaan Intiassa, Maharashtran osavaltiossa. Intian buddhalaisista 87 prosenttia harjoittaa navayanaa.

Buddhalaiset kirjoitukset

Puulevyille kirjoitettu korealainen Tipitaka 1200-luvulta.

Buddhan arvioidaan käyttäneen opettaessaan Magadhan valtakunnan puhekieltä magadhi-prakritia. Perimätiedon mukaan pian Buddhan edesmenon jälkeen 500 arhatia, täysin valaistunutta seuraajaa, kokoontui neuvonpitoon, jossa munkkien säännöt (vinaya) ja opetukset (dharma) kerrattiin ja jaettiin osiin munkkiryhmien muistettavaksi. Varhaiset buddhalaiset jakautuivat munkkien sääntöjen ja oppitulkintojen erojen vuoksi useisiin koulukuntiin noin keisari Ašokan valtakaudesta alkaen, ja jokainen koulukunta lisäsi teksteihin omia kommentaarejaan.

Srilankalaisen historiateoksen Mahavamsan mukaan keisari Ašoka lähetti noin vuonna 250 eaa. poikansa, buddhalaisen munkin Mahindan Sri Lankaan. Poika käänsi paikallisen kuninkaan, Devanampiya Tissan, buddhalaiseksi. Noin sata vuotta myöhemmin, 100-luvulla eaa., theravada-koulukunnan versio Tripitakasta, paalinkielinen kaanon, kirjoitettiin muistiin Sri Lankassa. Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun buddhalaiset tekstit saivat kirjallisen muodon.

Tripitaka on nimitys buddhalaisen kaanonin eri versioille. Tripitaka jakautuu perinteisesti kolmeen osaan, Vinayaan eli luostarisäännöstöön, Dharmaan eli opetuksiin ja Abhidharmaan eli ”korkeampiin opetuksiin”, jotka nykykäsityksen mukaan ovat myöhempiä filosofisia tekstejä. Näistä vain Vinaya on käytännössä identtinen kaikissa Tripitakoissa. Dharma-osio sisältää tiettyjä yhteisiä sutria, mutta Abhidharma on kaikissa erilainen

Tripitakan eri versiot ovat erittäin laajoja. Esimerkiksi korealainen Tripitaka, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, on kaiverrettu yli 80 000 puulaatalle.

Navayanabuddhalaisten tärkein yksittäinen pyhä kirja on Ambedkarin The Buddha and His Dhamma.

Buddhalaisia oppeja

Buddhalainen filosofia

Usein keskustellaan siitä, tulisiko buddhalaisuus luokitella uskonnoksi vai filosofiseksi perinteeksi. Tämä johtuu muun muassa siitä, että toisin kuin useimpien uskontojen perustajat, Buddha ei opettanut jumalten palvontaa eikä ylistänyt sokeaa uskoa. Buddhalaisissa kirjoituksissa Buddhan opetuksia ei kutsuta uskonnoksi, vaan maailmannäkemykseksi, opiksi (dharma). Buddha kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan opetuksia kriittisesti niiden ymmärtämiseksi. Kalamasutrassa Buddha sanoo, ettei mitään tule uskoa ”vain siksi että niin on usein sanottu tai niin on tapana uskoa – – vain koska niin huhutaan tai niin sanotaan pyhissä teksteissä – – vain päättelyn tai olettamusten pohjalta – – tai sen ajatuksen perusteella, että ’tämä munkki on opettajamme.’”

Buddhan katsotaan olleen opettajana käytännönläheinen ja painottaneen harjoituksen merkitystä ymmärryksen saavuttamisessa, mutta myöhemmin hänen opetuksiaan selittämään kehitettiin filosofisia rakennelmia. Buddhalainen filosofia käsittelee laajasti etiikan, ontologian ja tietoteorian ongelmia. Buddhalaisuus hylkää monet jo Buddhan elinaikana kehittyneet intialaisen filosofian ajatukset, erityisesti atman-opin. Hindulaisen filosofian näkökulmasta buddhalainen filosofia luetaan opista poikkeaviin eli heterodoksisiin nastika-koulukuntiin, koska buddhalaisuus ei tunnusta Veda-kirjoja uskonnollisena auktoriteettina.

Neljä jaloa totuutta

Pääartikkeli: Neljä jaloa totuutta

Perinteen mukaan Buddhan ensimmäinen opetuspuhe, jonka hän piti viidelle askeetti-ystävälleen valaistumisensa jälkeen, käsitteli neljää jaloa totuutta, jotka muodostavat buddhalaisen opetuksen ytimen. Neljä jaloa totuutta ovat:

1. Totuus kärsimyksestä (dukkha) Elämässä on kärsimystä. Buddhan käyttämä sana dukkha suomennetaan usein kärsimykseksi. Dukkhan merkitys on kuitenkin suomen kielen sanaa ”kärsimys” paljon laajempi: se viittaa kaikkiin elämän myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin aina yleisestä tyhjyyden tai epätyydyttävyyden tunteesta fyysiseen sekä henkiseen tuskaan. Buddha ei siis väittänyt koko elämän olevan pelkkää tuskaa, vaan korosti, että suurimmatkin mielihyvän (sukha) tuntemukset ovat lopulta ohimeneviä ja tyydyttämättömiä.
2. Totuus kärsimyksen syystä (samudaya). Kärsimyksen syy on halu tai takertuminen (paalin tanha, janoaminen). Ihminen kärsii, koska janoaa jatkuvasti lisää, eikä kykene löytämään maailmasta pysyvää tyydytystä. Jano jaotellaan kolmeen: aistinautintojen janoon, olemisen janoon ja olemattomuuden janoon. Kärsimyksen perimmäinen syy on tietämättömyys, joka mahdollistaa janon ja siitä johtuvan vihan.
3. Totuus kärsimyksen lakkaamisesta (nirodha). Kärsimys lakkaa, kun sen syy – janoaminen sekä tietämättömyys – lakkaa. Tätä kärsimyksen lakkaamista kutsutaan valaistumiseksi, koska siinä ei ole tietämättömyyttä, ja vapautumiseksi (sanskritiksi nirvana, paaliksi nibbana, ”sidoksista vapautuminen”), koska se on vapaa haluista.
4. Totuus kärsimyksen loppumiseen johtavasta tiestä (ariya-magga). Kärsimyksen loppumiseen johtaa jalo kahdeksanosainen polku.

Jalo kahdeksanosainen polku

Pääartikkeli: Jalo kahdeksanosainen polku

Jalo kahdeksanosainen polku on buddhalaisuuden neljäs jalo totuus, polku vapautumiseen kärsimyksestä. Polun osatekijät eivät ole portaita, joita seurattaisiin askel askeleelta, vaan kaikki tekijät ovat läsnä yhtä aikaa. Polku jaetaan kolmeen osaan, viisauteen, itsekuriin ja meditointiin tai keskittymiseen.

Viisaus

Wat Phra Kaeo eli Smaragdibuddhan temppeli Bangkokissa.

• Oikea näkemys. Neljän jalon totuuden, olemassaolon merkkien ja muiden totuuksien ymmärtäminen.
• Oikea aikomus. Luopuminen takertumisesta, hyväntahtoisuus kaikkia tietoisia olentoja kohtaan, väkivallattomuus ja rauha.

Etiikka

• Oikea puhe. Rehellinen, hyväntahtoinen ja rauhaa edistävä puhe. Pidättäytyminen valehtelusta, riitaisesta ja vihaisesta puheesta sekä joutavien puhumisesta.
• Oikea toiminta. Väkivallattomuus, pidättyminen varastamisesta, kohtuullisuus aistinautinnoissa (erityisesti seksuaalisen väärinkäytöksen ja päihteidenkäytön välttäminen).
• Oikea elinkeino. Elinkeino, joka ei tuota vahinkoa tietoisille olennoille eikä edellytä edellä mainittujen periaatteiden rikkomista.

Meditaatio

• Oikea ponnistus. Taitavien mielentilojen edistäminen ja taitamattomien mielentilojen välttäminen.
• Oikea tarkkaavaisuus (samma sati). Läsnäolo nykyhetkessä. Kehon, tuntemusten, mielen ja totuuksien pitäminen jatkuvasti mielessä, niiden jatkuva huomioiminen. Bikkhu Bodhi kuvaa oikeaa tarkkaavaisuutta seuraavasti: ”Saattaa luulla, että on muutenkin aina nykyhetkessä, mutta se on harhakuva. Olemme harvoin tietoisia nykyhetkestä – – tietämätön mieli heijastaa omat sisäiset rakennelmansa kohteeseen ja kuvittelee sille ominaisuuksia, mitä alkuperäisessä havainnossa ei lainkaan ollut. – – Oikea tarkkaavaisuus raivaa tämän tilan ja valaisee kokemuksen sellaisenaan ennen tulkintoja.” Bikkhu Bodhi (Arkistoitu – Internet Archive)
• Oikea keskittyminen. Meditaation syvempien tilojen, jhanojen, harjoittaminen.

Ehdollinen olemassaolo

Pääartikkeli: Pratītyasamutpāda

Pratītyasamutpāda (paalinkieltä, sanskriksi pratitya-samutpada, ’ehdonalainen alkuperä’) on yksi buddhalaisuuden keskeisistä opetuksista. Ehdonalainen alkuperä tarkoittaa sitä, että kaikki olemassa olevat asiat ja ilmiöt ovat toisistaan riippuvaisia. Kaikki asiat ja ilmiöt edellyttävät tiettyjä ilmiöitä ja olosuhteita syntyäkseen ja myös muuttuvat tai katoavat olosuhteiden muuttuessa. Esimerkiksi ihminen tarvitsee pysyäkseen hengissä tai terveenä muita ihmisiä, ruokaa, vaatteita ja niin edelleen.

Kahdentoista nidanan ketju on tämän periaatteen sovellutus, joka osoittaa jälleensyntymän perimmäisen syyn eli tietämättömyyden. Ketjun jokainen linkki edellyttää aina edellisen olemassaoloa ja johtaa seuraavaan. Ketjun viimeinen lenkki johtaa takaisin ensimmäiseen, muodostaen jatkuvan kierron. 12 nidanaa ovat: 1) tietämättömyys, joka johtaa 2) tahdollisiin muodostelmiin eli karmaan. Se taas johtaa 3) tietoisuuden heräämiseen, joka mahdollistaa 4) nimen ja muodon (paaliksi nama-rupa) eli fyysisten ja psyykkisten ilmiöiden olemassaolon. Nimen ja muodon myötä syntyvät 5) kuusi perustaa tai aistia – siis tavalliset viisi aistia sekä mieli. 6) Kun on aistit, syntyy kosketus, joka buddhalaisessa terminologiassa tarkoittaa aistin, sen kohteen ja aistitietoisuuden yhtäaikaista läsnäoloa. Kosketus johtaa 7) tuntemukseen (miellyttävään, epämiellyttävään tai neutraaliin), joka johtaa 8) halun (tanhan) ja 9) takertumisen syntyyn. 10) Näistä seuraa tuleminen ja 11) jälleensyntymä, mikä loppujen lopuksi aiheuttaa 12) sairauden, vanhuuden ja kuoleman. Ehdollisen olemassaolon kiertoa kuvataan buddhalaisessa taiteessa 12-osaisena elämän pyöränä.

Kolme olemassaolon merkkiä

Buddhan opetuksen mukaan kaikki ilmiöt ja havainnot ovat pysymättömiä (anicca), epätyydyttäviä (dukkha) ja vailla muuttumatonta minuutta (anatta). Nämä kolme tuntomerkkiä kuvailevat sekä aineellista todellisuutta että psykologisia ilmiöitä, kuten tunteita ja mielentiloja.

• Anicca eli pysymättömyys. Kaikki ilmiöt, havainnot ja olemassaolo on pysymätöntä, tilapäistä ja jatkuvassa muutoksessa. Tämä koskee myös mielentiloja ja tunteita; nekin kaikki syntyvät erilaisten olosuhteiden vallitessa ja katoavat jossain vaiheessa.
• Dukkha eli tyydyttämättömyys. Elämä itsessään on epävakainen kokemus, koska kohtaamme sairauksia, vanhan iän ja kuoleman. Koska mikään maailmassa ei ole pysyvää, takertuminen ilmiöihin siinä toivossa, että ne olisivat ikuisia, synnyttää kärsimyksen. Esimerkiksi ihmisen keho kuolee ja katoaa, joten on turhaa yrittää takertua siihen ikuisena, pysyvänä objektina.
• Anatta eli minuudettomuus. Buddhalaisuus opettaa, ettei ole olemassa ikuista muuttumatonta sielua tai muutakaan pysyvää minuutta. Käsitys minuudesta rakentuu viiden skandhan eli kokemuksen osatekijöiden yhdistelmästä, mutta yksistään minkään niistä ei voida sanoa olevan ”minä” tai ”minun”. Käsitys kehosta muuttuu koko ajan ja syntyy uudelleen jatkuvasti.

Kolme jalokiveä

Borobudur-temppeli Indonesiassa. Buddha-patsas ja stupa-rakennelmia.

Buddhalaisuuden kolme elementtiä ovat valaistuminen, joka henkilöityy Buddhan hahmossa, buddhalaiset opetukset eli dharma ja buddhalainen yhteisö, sangha. Nämä muodostavat kolme jalokiveä, joihin buddhalaiset turvautuvat ja joista haetaan apua kärsimyksen keskellä.

• Buddha eli valaistunut yksilö ja päämäärä. Buddha on opettaja, joka on saavuttanut valaistumisen ja opettaa nyt muita. Mutta Buddha tarkoittaa myös sitä, että täydellinen valaistuminen (Arhat) ja Buddhaksi tuleminen ovat saavutettavissa olevia päämääriä, joten ne toimivat myös päämäärinä ja motivaatioina jatkaa buddhalaista harjoitusta.
• Dharma eli totuus ja opetus. Dharma käsittää valaistumiseen johtavat Buddhan opetukset. Se tarkoittaa myös kaikkeuden absoluuttista totuutta, sekä lainalaisuutta jonka varaan koko todellisuus rakentuu ja jota kaikki olennot noudattavat.
• Sangha eli kanssaharjoittajat ja yhteisö. Sangha on muista yksilöistä koostuva ryhmä, jonka parissa buddhalaisuutta harjoitetaan ja jolle harjoituksesta saavutetut hyödyt jaetaan. Sanghan ei tarvitse toimia vain luostarissa ja koostua munkeista ja nunnista, vaan se voi olla mikä tahansa järjestäytyneesti buddhalaisuutta harjoittava ryhmä. Laajasti katsottuna kaikki buddhalaiset ovat osa sanghaa eli yhteisöä.

Karma

Pääartikkeli: Karma

Karma eli syyn ja seurauksen laki viittaa tahdonalaisiin tekoihin ja niiden seurauksiin. Kehon, ajatusten ja puheen kautta tehdyt teot johtavat tuleviin seuraamuksiin. Taidokkaat teot ja aikeet johtavat myönteisiin seurauksiin, kun taas taitamattomat tai teot pahantahtoiset aiheuttavat kärsimystä. Karma voi ilmetä henkisinä tiloina tai fyysisinä tapahtumina.

Uudelleensyntymisen ketju määräytyy karman vaikutuksesta. Buddhan opetuksen mukaan karman vaikutukset voidaan poistaa asteittain valaistumalla, jolloin on mahdollista päästä irti uudelleensyntymisestä.

Buddhalainen etiikka

Pääartikkeli: Buddhalainen etiikka

Nainen polttaa suitsuketta ja rukoilee Jade-buddhan temppelissä Shanghaissa.

Etiikka muodostaa suuren osan jalosta kahdeksanosaisesta polusta ja on siksi keskeisessä asemassa buddhalaisuudessa. Vääryyksien välttäminen auttaa puhdistamaan mieltä pahantahtoisista ajatuksista ja haitallisista tavoista. Taitavien ajattelumallien – kuten hyväntahtoisuuden ja myötätunnon – kehittäminen taas tasapainottaa tunne-elämää, poistaa liiallisen syyllisyydentunnon ja valmistelee mieltä meditaatioon. Eettinen elämä edistää onnellisuutta ja on tärkeä askel kärsimyksestä vapautumista kohti.

Buddhalaisen etiikan pääkohdat tiivistyvät viiteen silaan (paal. panca-sila, ’viisi hyvettä’):

1. Tulee pidättyä vahingoittamasta eläviä olentoja
2. Tulee pidättyä ottamasta sitä, mitä ei ole annettu
3. Tulee pidättyä seksuaalisesta väärinkäytöksestä
4. Tulee pidättyä valheellisesta puheesta
5. Tulee pidättyä mieltä sumentavista aineista

Nämä ohjeet eivät ole käskyjä, sillä buddhalainen etiikka ei perustu auktoriteettien määräyksiin. Sen sijaan ne kaikki tukevat elävien olentojen rauhallista yhteiseloa ja pyrkimystä valaistumiseen. Kuhunkin ohjeeseen sisältyy kiellon lisäksi myös myönteinen periaate. Esimerkiksi ensimmäiseen ohjeeseen sisältyy ”kiellon” lisäksi rakastavan ystävällisyyden kehittäminen kaikkia eläviä kohtaan.

Jälleensyntymä

Pääartikkeli: Samsara

Tiibetiläinen vanhus ja rukousmylly.

Karma ei buddhalaisuuden mukaan rajoitu yhteen elämään, vaan vaikuttaa myös jälleensyntymien välillä. Jälleensyntymän avulla voidaan selittää, miksi toiset esimerkiksi syntyvät hyviin oloihin ja toiset köyhyyteen, ja miksi toisten kohtalona näyttää olevan kärsimys ja toisten (rajallinen) onni. Tällaiset asiat määrittää menneiden elämien karma. Toisin kuin hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa karmaa ei käsitetä vääjäämättömänä kohtalona, vaan siihen voi itse vaikuttaa kaikilla päätöksillään. Vaikka syntyisikin huonoihin oloihin, keräämällä hyvää karmaa on mahdollista saavuttaa onnea tässä ja seuraavissa elämissä.

Buddhalaisuudessa jälleensyntyminen ei tarkoita samaa kuin hindulaisten sielunvaellus, jossa yksilön sielu siirtyy seuraavaan olomuotoon. Buddhalaisen anatta-periaatteen mukaan ei ole muuttumatonta, pysyvää sielua tai itseä. Sen sijaan jälleensyntyminen tarkoittaa tietoisuuden virran jatkumista kuoleman jälkeen ilman pysyvää sielua, karman lain mukaisesti.

Suotuisa jälleensyntymä tukee myös valaistumispyrkimystä: esimerkiksi ihmiseksi syntyminen on erittäin harvinaista ja suuri onni, koska päinvastoin kuin eläimillä, ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää valaistumisen tavoittelun tärkeys ja edistää omaa etenemistään kohti nirvanaa. Tämän vuoksi usein painotetaan, että ihmisen tulisi käyttää hyväkseen tämän elämän tarjoama mahdollisuus pyrkimällä valaistumiseen.

Nirvana

Pääartikkeli: Nirvana

Vaikka hyvä karma ja hyvät teot voivat tuoda menestystä maallisessa ja taivaallisessa elämässä, niiden päätarkoitus on tukea valaistumispyrkimystä. Valaistuminen eli nirvana kuvataan kaiken kärsimyksen ja jälleensyntymisen lopuksi, vapautumiseksi elämänkierrosta. Buddhalaisen opetuksen mukaan nirvanaa ei voi varsinaisesti kuvailla, koska se on kaiken käsitteellisen tiedon tuolla puolen, eräänlainen suora kokemus todellisuudesta ilman järjen erotteluja.

Nirvanan saavuttaneen henkilön (arhat) kuolemaa kutsutaan parinirvanaksi, jossa jälleensyntyminen lakkaa. Koska parinirvanan saavuttanut ei enää voi suoranaisesti auttaa muita olentoja, mahajana-buddhalaisuuden piirissä ihanteeksi on nostettu bodhisattva eli valaistumisolento, joka jatkaa jälleensyntymistä valaistuttuaankin kaikkien tietoisten olentojen auttamiseksi.

Buddhalaisten juhlapäivät

Vesak-juhlan lyhtykoristelua Sri Lankassa.

Tärkein buddhalainen juhla on vesak, jota vietetään toukokuun täysikuupäivänä. Theravada-perinteessä se juhlistaa Buddhan syntymää, valaistumista ja parinirvanaa. Mahajana-perinteessä vesakia juhlitaan etenkin Buddhan syntymän muistoksi, kun taas tiibetinbuddhalaisuudessa korostetaan usein valaistumista.

Toinen merkittävä juhla on dharmachakra-päivä. Silloin juhlistetaan Buddhan ensimmäistä opetuspuhetta, joka käsitteli neljää jaloa totuutta.

Buddhan valaistumista muistetaan bodhi-päivänä. Japanissa juhlan nimi on rōhatsu, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”12. kuukauden kahdeksas päivä”. Japanissa on myös tapana, että juhlaa edeltää viikon mittainen retriitti tai muu intensiivinen mietiskely..

Navayanabuddhalaiset juhlivat myös B. R. Ambedkarin syntymäpäivää ja Dhammachakra Pravartan Diniä.

Buddhalaisuus Suomessa

Pääartikkeli: Buddhalaisuus Suomessa

Buddhalainen toiminta itsenäisessä Suomessa alkoi vuoden 1947 tienoilla, kun Buddhismin ystävät ry perustettiin. Vuonna 1997 yhdistyksen nimi vaihtui Bodhidharma ry:ksi. Vuonna 1973 FWBO, länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, aloitti toimintansa Suomessa. 1990-luvun loppuun mennessä buddhalaisuus ei vielä ollut Suomessa erityisen järjestäytynyttä tai näkyvää.

2020-luvulla Suomessa on arviolta 20 000 – 30 000 buddhalaisuuden harjoittajaa. Enemmistö heistä oli aasialaisia maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Suomalaistaustaisia buddhalaisia oli arviolta vajaat 10 000. Buddhalaisten yhteisöjen kasvuun on vaikuttanut maahanmuutto Thaimaasta ja Vietnamista. 2010-luvulla Suomessa toimi miltei neljäkymmentä pienehköä järjestöä. Vuonna 2009 perustettu Suomen Buddhalainen Unioni (SBU) pyrkii toimimaan eri ryhmittymien yhteistyöjärjestönä.

Suomalaisia buddhalaisia munkkeja ja nunnia on ollut vain vähän; tunnetuimpia ovat Tae Hye sunim, Ani Sherab ja entinen munkki Thanavuddho (Santeri Ahola).

Suomen ensimmäinen buddhalainen temppeli, Suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunnan Liên Tâm -luostari on rakennettu vuonna 2013 Turun Moisioon. Vuonna 2019 avattiin Kuopion Syvänniemen kylällä burmalais-suomalaisen yhteisön Ratanasukhan luostari. Suomessa on yksi stupa, perinteinen kupolinmuotoinen rakennelma. Se sijaitsee taide- ja retriittikeskus Samjessa Siikaisissa.

Kiinnostus buddhalaisuutta kohtaan on ollut Suomessa 2000-luvulla kasvussa. Suositut henkilökohtaisen hyvinvoinnin opit ovat vaikuttaneet buddhalaisten mietiskelytekniikoiden leviämiseen. Eniten buddhalaisuudesta ovat kiinnostuneet nuoret sukupolvet. Monia heistä kiinnostaa buddhalainen henkisyys enemmän mielenharjoituksena ja ajattelutapana kuin uskontona.

Buddhalaisten sijoittuminen valtioittain

Buddhalaisten osuus maailmassa.

Maat, joissa on eniten buddhalaisia (2012)

1.  Kiina: 244 130 000
2.  Thaimaa: 64 420 000
3.  Japani: 45 820 000
4.  Myanmar: 38 410 000
5.  Sri Lanka: 14 450 000
6.  Vietnam: 14 380 000
7.  Kambodža: 13 690 000
8.  Etelä-Korea: 11 050 000
9.  Intia: 9 250 000
10.  Malesia: 5 010 000

Buddhalaisuudella on Kambodžassa, Sri Lankassa ja Thaimaassa valtion lainsäädännössä määritelty erityisasema.

Buddhalainen taide

Tiibetiläinen thangka-maalaus 1400-luvulta kuvaa neljää mandalaa.

Buddhalainen taide ilmaisee Buddhan opetuksia. Mandala on tärkeä buddhalaisten opetusten ilmentäjä. Esimerkiksi hiekasta tai kivistä tehty mandala pyyhitään lopulta pois, kuvaamaan pysymättömyyttä.

Buddhasta ja hänen elämästään kertovat buddhapatsaat, joiden symboleilla on tietyt merkitykset. Pitkät korvalehdet kertovat Siddhartha Gautaman kuninkaallisesta suvusta ja viisaudesta. Makaava Buddha kuvaa Buddhan siirtymistä parinirvanaan eli lopulliseen vapautumiseen. Patsaan silmien asennolla voi olla symbolinen merkitys. Buddhan kädet voivat olla myös eri asennoissa. Kämmenet päällekkäin buddha meditoi, kämmen avoimena kohti katsojaa tarkoittaa siunaavaa buddhaa ja maahan osoittava käsi kertoo hyvän voittavan pahan.

Thangka-maalaukset kuuluvat erityisesti tiibetinbuddhalaiseen taiteeseen. Ne tehdään kankaalle ja maaleihin saatetaan sekoittaa kristalleja, koralleja tai koristekiviä. Niiden avulla pyritään myös harjoittamaan meditaatiota ja opettamaan meditaatiotekniikoita.

Buddhalainen musiikki oli ennen pitkälti mantrojen resitointia. Erityisesti tiibetinbuddhalaiset harjoittavat kurkkulaulua. Nykyisin musiikkia voidaan käyttää myös rituaalisten tanssien säestyksenä.

Lähteet

• Hanki, Katri & Konni, Outi & Nyyssönen, Seppo: Verso 3. Maailman uskontoja. Helsinki: Sanoma Pro, 2017.
• Kulananda: Buddhalaisuuden periaatteet. Suomentanut englannista Lauri Porceddu. Helsinki: Like, 2005.
• Morris, Tony: Mihin uskovat buddhalaiset. (What do Buddhists Believe?, 2006.) Suomentanut Leenastiina Kakko. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21647-6
• Muola, Timo: Buddhalaisuus lukio.palkane.fi. Arkistoitu 2.6.2008. Viitattu 22.5.2008.
• Parpola, Asko (toim.): Intian kulttuuri. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-18365-6
• Pauling, Chris: Mitä buddhalaisuus on. (Introducing Buddhism, 2003.) 2. uudistettu painos. Helsinki: Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, 2003. ISBN 951-96285-8-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 12.3.2008^{[vanhentunut linkki]}.
• Sangharakshita: Opas Buddhan polulle. Suomentanut englannista Lauri Porceddu. Helsinki: Like, 2000.
• Skilton, Andrew (Dharmacari Sthiramati): Buddhalaisuuden historia. (A Concise History of Buddhism, 1994.) Suomentanut ja toimittanut A. Laaksonen. Helsinki: Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, 2003. ISBN 952-5527-00-X
• Snelling, John: Buddhalaisuus. (The Elements of Buddhism, 1992.) Suomentanut Tuula Saarikoski. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0669-1

Kirjallisuutta

• Dhammapada. Totuuden tie. (Suomennettu Sangharakshitan englanninkielisestä käännöksestä Dhammapada: The Way of Truth.) Suomentanut Lauri Porceddu (Dharmachari Sarvamitra). Helsinki: Like, 2002. ISBN 952-471-043-9
• Farrer-Halls, Gill: Pieni Buddha-kirja. (The Buddha Book, 2005.) Suomentanut A. Laaksonen. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30928-1
• Gothóni, René & Mahapanna: Buddhalainen sanasto ja symboliikka. Helsinki: Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-499-5
• Kornfield, Jack & Fronsdal, Gil (toim.): Buddhan opetuksia. Suomentanut Tuula Saarikoski. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26812-7
• Nagapriya: Karma ja jälleensyntyminen. (Exploring Karma and Rebirth, 2004.) Suomentanut Dharmachari Sarvamitra (Lauri Porceddu). Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-614-3
• Strong, John S.: Buddha. Elämä ja teot. (The Buddha. A Short Biography, 2001.) Suomentanut Virpi Hämeen-Anttila. Helsinki: Art House, 2002. ISBN 951-884-354-6
• Wallace, B. Alan: Buddhalainen mielenharjoitus. (Buddhism With an Attitude. The Tibetan Seven-point Mind Training, 2001.) Suomentanut Kaya Brandt. Helsinki: Basam Books, 2004. ISBN 952-9842-97-X

Aiheesta muualla

• Suomen Buddhalainen Unioni.
• Buddhalaisuus. Uskonnot Suomessa -hanke.
• Buddhanet. (englanniksi)
• Accesstoinsight.com. Buddhalaisten tekstien kokoelma. (englanniksi)