Totalitarismi

poliittinen järjestemä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan joka tasolle

Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille.[1] Totalitarismi on autoritarismin äärimmäinen muoto.[2] Totalitarismiin kuuluu dominoiva johtaja, joka esitetään hyväntahtoisena kansan etujen ajajana. Hallinto perustuu joko suuren yhteiskunnallisen muutoksen tavoitteluun tai ideologiaan, jonka pohjalta rakennetaan ihanneyhteiskuntaa.[2]

Totalitaristisia johtajia: Ylärivissä Josif Stalin, Neuvostoliitto ja Adolf Hitler, Natsi-Saksa. Alarivissä vasemmalta Mao Zedong, Kiinan kansantasavalta, Benito Mussolini, Italia ja Kim Il-sung, Pohjois-Korea.

Käsitteen historiaMuokkaa

Käsitteitä totalitarismi ja totalitaarinen järjestelmä alettiin käyttää satunnaisesti 1930-luvulla sellaisista diktatorisista valtioista, joille on ominaista tietyn poliittisen aatteen ehdoton valta, muun poliittisen toiminnan tukahduttaminen sekä yhteiskunta- ja talouselämän valjastaminen palvelemaan tämän poliittisen suuntauksen tavoitteita. Totalitaristisiksi on luonnehdittu Josif Stalinin aikaista Neuvostoliittoa, Benito Mussolinin fasistista Italiaa ja Adolf Hitlerin johtamaa natsi-Saksaa. Myös Mussolini itse puhui totalitaarisesta valtiosta (ital. lo stato totalitario).[3]

Toisen maailmansodan jälkeen käsite levisi tutkijoiden käytöstä nopeasti yleiseen käyttöön sekä tiedotusvälineissä että poliitikkojen puheissa.[3] Nykyajan ainoana totalitaristisena valtiona pidetään Kimien dynastian johtamaa Pohjois-Koreaa.[2]

PiirteitäMuokkaa

Z. K. Brzezinskin mukaan totalitarismi on diktatuuri, jossa teknologisesti edistyneitä poliittisen vallan välineitä käyttämällä keskitetty hallinto tai eliitti edistää rajoittamattomasti totaalista yhteiskunnallista vallankumousta, johon kuuluu pakotettu yksimielisyys sekä ihmisten ehdollistaminen tietynlaisten mielivaltaisten ideologisten oletusten pohjalta.[4] Totalitarismin erottaa muusta autoritarismista se, että totalitarismissa on totalistinen ideologia, jota noudattaa maan yksi ja ainoa puolue, jolla on johtaja eli diktaattori, sekä se, että totalitarimsmilla on täysin kehittynyt salainen poliisi sekä monopoli joukkotiedotuksessa, aseistuksessa ja organisaatioissa.[5]

Juan Linzin mukaan järjestelmä on totalitaristinen ensinnäkin silloin, kun sillä on monistinen muttei monoliittinen valtakeskittymä, josta kaikkien instituutioiden ja ryhmien mahdollinen moniarvoisuus saa laillisuutensa, joka toimii niiden välittäjänä, ja joka on enimmäkseen poliittinen luomus eikä edeltäneen yhteiskunnan dynamiikasta kasvanut. Toisekseen, totalitarismissa on yksityiskohtainen ja itsenäinen ideologia, johon hallitsijat ja puolue identifioituvat, ja jota ne käyttävät politiikkansa perustana, ja joka tarjoaa perimmäisen merkityksen, historiallisen tarkoituksen tunnun, sekä tulkinnan yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Kolmanneksi, totalitarismissa kansalaiset mobilisoidaan, eli heidän poliittista ja yhteiskunnallista toimintaansa rohkaistaan, vaaditaan, palkitaan ja ohjaillaan, ja pelkästään passiivista tottelua ei pidetä suotavana.[6]

Linzin työhön perustuen Paul C. Sondrol Coloradon yliopistossa Colorado Springsissä on vertaillut totalitaaristen diktatuurien ominaispiirteitä autoritaarisiin:[7]

Totalitarismi Autoritarismi
Johtajan karisma korkea matala
Johtajan roolikäsitys johtaja funktiona johtaja yksilönä
Vallan päämäärät julkinen yksityinen
Korruptio alhainen korkea
Virallinen ideologia kyllä ei
Rajoitettu moniarvoisuus ei kyllä
Lainmukaisuus kyllä ei

Hannah Arendtin mukaan 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että poliittiset laitokset toimivat niissä ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen.[3]

Totalitaristiset valtiot ovat käyttäneet hallintakeinoinaan valtioterrorismia, terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propagandaa. Saksassa, Italiassa, Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa johtajan henkilökohtaista asemaa on pönkitetty myös henkilöpalvonnalla.[3][2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Hague, Rod & Harrop, Martin & McCormick, John: Comparative Government and Politics. Red Globe Press, 2019. ISBN 978-1-352-00504-2.
  • Linz, Juan J.: Totalitarian and Authoritarian Regimes. Lynne Rienner, 2000. ISBN 978-1-55587-866-5.

ViitteetMuokkaa

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c d Hague et al. 2019, s. 103.
  3. a b c d ”Totalitarismi”, teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja: 12. osa, Tal–Uzb. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07251-6.
  4. Linz 2000, s. 66.
  5. Linz 2000, s. 65.
  6. Linz 2000, s. 70.
  7. Paul C. Sondrol: Totalitarian and Authoritarian Dictators: A Comparison of Fidel Castro and Alfredo Stroessner. Journal of Latin American Studies, 1991-10, nro 3, s. 599–620. doi:10.1017/S0022216X00015868. ISSN 0022-216X. Artikkelin verkkoversio. en

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Arendt, Hannah: Totalitarismin synty. (alkuteos The Origins of Totalitarianism, 1951.). Suomentanut Matti Kinnunen. Tampere: Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-387-6.