Autoritarismi

itsevaltainen hallintotapa
Hakusana ”autoritaarinen” ohjaa tänne. Se voi viitata myös autoritaariseen persoonallisuuteen.

Autoritarismi on hallintotapa, joka perustuu auktoriteetin vallalle. Siinä hallitsee yksittäinen johtaja tai eliittiryhmä, ja siihen kuuluu rajoitettu poliittinen moniarvoisuus, keskitetty poliittinen hallinto, suvaitsemattomuus oppositiota kohtaan, olemattomat tai vilpilliset vaalit, sekä ihmisoikeusrikkomukset.[1] Autoritarismi samastetaan yleisesti diktatuuriin.[2] Autoritarismin äärimmäinen muoto on totalitarismi. Autoritarismi on monelta osin epädemokraattista, mutta joidenkin maiden hallinnossa on sekä demokratian että autoritarismin piirteitä.

MäärittelyMuokkaa

Autoritarismin määritelmiä on useita, eikä autoritaariselle hallinnolle ole vain yhtä ja ainoaa mallia.[3]

Politiikan tutkija Juan Linz määritteli autoritaarisuuden vuonna 1964 seuraavilla neljällä ominaisuudella:[4]

  1. Rajoitettu poliittinen moniarvoisuus toteutetaan rajoittamalla lainsäädäntöä, poliittisia puolueita ja eturyhmiä
  2. Poliittinen legitiimiys perustuu tunteisiin vetoamiseen, ja järjestelmän tunnistaminen välttämättömäksi pahaksi torjumaan "helposti tunnistettavia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten alikehittyneisyyttä ja kapinallisuutta"
  3. Poliittisen aktiivisuuden minimointi ja hallinnon toimien vastaisen toiminnan tukahduttaminen
  4. Epäselvästi määritelty toimeenpanovalta, joka on usein epämääräinen ja muuttuva, mikä lisää toimeenpanovallan valtaa

PiirteitäMuokkaa

Autoritaarista maata johtaa yksi hallitseva johtaja tai eliitti, joka kilpailee keskenään vallasta. Hallinto on keskitettyä, ja sen toiminnalle on asetettu vain vähän rajoja. Poliittiset instituutit ja prosessit ovat heikkoja tai huonosti määriteltyjä. Oppositiota tukahdutetaan ja joskus vainotaan väkivaltaisesti. Vaaleja ei aina järjestetä, ja jos järjestetään, niihin liittyy usein vilppiä, manipulaatiota ja väkivaltaa. Kansalaisten mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa ovat heikot, ja niitä pyritään rajoittamaan.[3]

Autoritaarinen hallinto nojaa usein neljään kontrollikeinoon: armeijaan, pakottamiseen, tukijoiden palkitsemiseen sekä mediaan.[5] Autoritaarisen valtion lainsäädäntö on epämääräistä ja ristiriitaista. Oikeuslaitos on epäitsenäinen, aliresursoitu, epäammattimainen ja tehoton. Tiettyjä oikeustapauksia käsitellään usein sotilastuomioistuimissa tai muissa erityisissä tuomioistuimissa. Yksilönoikeuksia ja yksilönvapautta ei välttämättä suojella. Yksityisiltä organisaatioilta vaaditaan usein lisenssit. Heikossa asemassa olevia vähemmistöjä, naisia, ulkomaalaisia ja vankeja saatetaan kohdella huonosti.[3]

Talous on usein taantunut, sillä omistusoikeuksia ei pystytä suojelemaan, ja usein myös hallitsija ottaa oman osuutensa valtionkassasta.[3] Korruption eri muodot ovat yleisiä.[6]

Mediaa rajoitetaan ja kontrolloidaan, ja se saa julkaista vain virallisesti hyväksyttyjä mielipiteitä.[3]

Autoritaarisen hallinnon legitimiteetti on riippuvainen sen suorituskyvystä. Haasteiden tullen hallinto usein tiukentaa otettaan, jolloin sen on usein vaikea tyydyttää kansan tarpeita. Tämä voi viedä legitimiteetin ja kaataa autoritaarisen hallinnon.[7]

MuodotMuokkaa

Autoritaariset hallinnot voidaan jakaa viiteen muotoon. Absoluuttista monarkiaa johtaa monarkki, jonka tukena on kuningasperhe. Persoonallisessa hallinnossa presidentti johtaa hallitusta ja mediaa. Yksipuoluejärjestelmää johtaa puolue ja sen puheenjohtaja. Sotilashallintoa johtavat sotilaat, usein sotilasjuntta. Teokratiaa johtavat uskonnolliset johtajat.[8]

Kuudes autoritarismin muoto on totalitarismi, joka on autoritarismin äärimmäinen muoto.[9] Autoritarismi eroaa ensisijaisesti totalitarismista siinä, että autoritarismissa on myös sellaisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia instituutioita, jotka eivät ole hallituksen valvonnassa.[10]

Jotkin maat ovat demokratian ja autoritarismin sekamuotoja. Niissä insituutit, prosessit, lait ja politiikat on kuitenkin manipuloitu niin, että hallitsijat ja eliitti säilyttäisivät valtansa. Niissä järjestetään vaaleja, mutta vaalit eivät useinkaan ole reilut ja vapaat.[11]

Eri maissaMuokkaa

Valtioiden autoritaarisuutta mitataan muun muassa Economist Intelligence Unitin Democracy Index -indeksillä. Se perustuu 60 kohtaan, joilla arvioidaan valtioiden vaalijärjestelmää, pluralismia, hallinnon toimivuutta, poliittista osallistumista, poliittista kulttuuria ja kansalaisvapauksia.[12]

Kartassa maailman valtiot jatkumolla demokraattinen–autoritaarinen vuonna 2020 Democracy Indexin mukaan:

 

Täysin demokraattinen
  9.01–10
  8.01–9

Puutteellinen demokratia
  7.01–8
  6.01–7

Sekamuoto
  5.01–6
  4.01–5

Autoritaarinen hallinto
  3.01–4
  2.01–3
  0–2

Lähde: Democracy Index 2020 / Economist Intelligence Unit[13] [14]


Vuonna 2020 maailman autoritaarisimmat maat olivat indeksin mukaan autoritaarisimmasta alkaen Pohjois-Korea, Kongon demokraattinen tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta, Syyria, Tšad, Turkmenistan, Laos, Päiväntasaajan Guinea, Tadžikistan, Libya ja Jemen. Autoritaarisiksi maiksi määriteltiin myös esimerkiksi Valko-Venäjä, Venäjä, Kiina, Vietnam, Iran, Saudi-Arabia, Egypti, Kuuba ja Venezuela.

Vuoden 2020 tilastossa autoritaaristen valtioiden määrä nousi edellisvuoden 54:stä 57:ään, mutta demokratiaa ja autoritaarisuutta yhdistelevien valtioiden määrä laski kahdella 35:een. Koronaviruspandemian varjolla monet valtiot heikensivät sananvapautta ja kansalaisvapauksia rauhanajalle ennennäkemättömin tavoin, mikä näkyy useimpien maiden pistemäärän laskuna.[12]

LähteetMuokkaa

  • Hague, Rod & Harrop, Martin & McCormick, John: Comparative Government and Politics. Red Globe Press, 2019. ISBN 978-1-352-00504-2.

ViitteetMuokkaa

  1. Hague et al. 2019, s. 91–92.
  2. Sundström, Leif: Rajaton valta: modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-uniin, s. 18. Tammi, 2021. ISBN 978-952-04-2669-9.
  3. a b c d e Hague et al. 2019, s. 90.
  4. Kasper, Gretchen: ”1/3”, Fragile Democracies, s. 40-50. University of Pittsburgh Press, 1995. ISBN 0-8229-5540-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.8.2019). (englanniksi)
  5. Hague et al. 2019, s. 93–94.
  6. Hague et al. 2019, s. 102.
  7. Theodore M. Vesta, Ethiopia: A Post-Cold War African State. Greenwood, 1999, sivu 17. Google books id=XWXtXOl56KkC&c
  8. Hague et al. 2019, s. 94.
  9. Hague et al. 2019, s. 103.
  10. Paul C. Sondrol: Totalitarian and Authoritarian Dictators: A Comparison of Fidel Castro and Alfredo Stroessner. Journal of Latin American Studies, 1991-10, nro 3, s. 599–620. doi:10.1017/S0022216X00015868. ISSN 0022-216X. Artikkelin verkkoversio. en
  11. Hague et al. 2019, s. 91.
  12. a b Nicolas Rowe: EIU report: In 2020, democracy declined worldwide amid pandemic Democracy Without Borders. 10.2.2021. Viitattu 20.7.2021.
  13. Democracy Index 2019 www.eiu.com. Viitattu 7.5.2020.
  14. Democracy Index 2020 www.eiu.com. Viitattu 7.3.2021.