Avaa päävalikko

Yksipuoluejärjestelmä

Yksipuoluejärjestelmä on valtio, jossa yksi puolue tai koalitio johtaa maata, eivätkä muut puolueet saa asettaa ehdokkaita vaaleissa. Jossain tapauksissa sitoutumattomat ehdokkaat saavat asettua ehdolle.

Valtiomuodot

Tämä artikkeli on osa
Politiikka-luokkaa

muokkaa

Useimmissa tapauksissa yksipuoluejärjestelmän takana on ollut sosialistinen, nationalistinen tai fasistinen ideologia. Useat yksipuoluejärjestelmät syntyivät siirtomaiden vapautustaisteluista, kun siirtomaaisännät joutuivat lopulta hyväksymään jonkin suositun liikkeen neuvotteluosapuoleksi ja luovuttamaan tälle vallan. Näin kävi esimerkiksi Algeriassa, jossa FLN nousi valtaan 1962.

Kansandemokratioissa johtava puolue oli marxistis-leninistinen ja näitä valtioita kutsuttiin sosialistisiksi. Useimmissa kansandemokratioissa oli teknisesti ottaen useita puolueita, mutta muut puolueet tunnustivat kommunistisen puolueen johtavan aseman. Esimerkiksi Saksan demokraattisen tasavallan parlamenttiin valittiin kiinteä määrä eri puolueiden ja kansalaisjärjestöjen edustajia siten, että johtavalla puolueella SED:llä ja sen liittolaisilla oli aina enemmistö. Tämä on ollut ja on edelleen käytäntö myös Kiinassa. Tšekkoslovakiassa ja monessa muussa itäblokin maassa kansanrintama muodosti pysyvän hallituskoalition.

Äärioikeistolaiset (muun muassa fasistiset) yksipuoluejärjestelmät ovat yleensä syntyneet oikeistopuolueiden tukemista vallankaappauksista, jotka on tehty vasemmiston toiminnan estämiseksi. Valtaan päästyään äärioikeistolaiset ryhmät ovat kuitenkin lopettaneet ja kieltäneet myös muiden oikeistopuolueiden toiminnan. Näin kävi esimerkiksi Saksassa ja Chilessä. Yksipuoluevaltiot ovat useimmiten diktatuureja (Pohjois-Korea).

Sisällysluettelo

Nykyiset yksipuoluevaltiotMuokkaa

Entiset yksipuoluevaltiotMuokkaa

Entiset reformiliikkeiden yksipuoluevaltiotMuokkaa

Valtio Puolue Perustettu Lakkautettu
  Turkki Tasavaltalainen kansanpuolue 1923 1945
  Meksiko Partido Revolucionario Institucional 1929 2000
  Tunisia Neo Destour 1963 1964
Sosialistinen Neo Destour 1964 1981
  Kiinan tasavalta Kuomintang 1925 1990
  Syyria Arabin vapautusliike 1953 1954
  Kamerun Kamerunin kansan demokraattinen liike 1985 1990

Entiset vasemmistolaiset yksipuoluevaltiotMuokkaa

Valtio Puolue Perustettu Lakkautettu
  Algeria Kansallinen vapautusrintama 1962 1989
  Bangladesh Bangladesh Krishak Sramik Awami liiga 1974 1975
  Burma Burman sosialistinen puolue 1962 2010
  Kap Verde Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue 1975 1980
Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue 1980 1990
  Keski-Afrikan tasavalta MESAN 1962 1980
  Djibouti Djboutin kansanedistyksellinen rintama 1977 1992
  Egypti Arabisosialistiunioni 1962 1976
  Ghana Ghanan kansanpuolue 1964 1966
  Guinea PDG-RDA 1958 1984
  Guinea-Bissau Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue 1974 1991
  Indonesia Indonesian kansallinen puolue 1945 1945
  Irak Irakin arabisosialistiunioni 1964 1968
  Irak Baath-puolue 1968 2003
  Libya Libyan arabisosialistiunioni 1971 1977
  Madagaskar AREMA 1976 1989
  Mali Malin kansandemokraattinen liitto 1976 1991[1]
  Mauritania Mauritanian kansanpuolue 1961 1978
  São Tomé ja Príncipe MLSTP/PSD 1975 1990
  Senegal Senegalin sosialistinen puolue 1966 1974
  Seychellit Seychellien kansanpuolue 1977 1991
  Sierra Leone Sierra Leonen kansankongressi 1978 1991
  Sudan Sudanin sosialistinen liitto 1971 1985
  Syyria Baath-puolue 1963 2011
  Tansania Chama Cha Mapinduzi 1977 1992
  Tanganjika Tanganjikan afrikkalainen kansallinen liitto 1961 1977
  Tunisia Neo Destour 1963 1964
Parti socialiste destourien 1964 1981
  Turkki Tasavaltalainen kansanpuolue 1923 1924
1925 1930
1930 1945
  Uganda Ugandan kansankongressi 1969 1971
  Yhdistynyt arabitasavalta Kansallinen liitto 1958 1961
  Sambia Sambian kansallisen itsenäisyyden yhtänäisyyspuolue 1972 1990
  Sansibar Afro-Shirazi puolue 1964 1977

Entiset marxilais-leninistiset yksipuoluevaltiotMuokkaa

Valtio Puolue Perustettu Lakkautettu
  Afganistanin demokraattinen tasavalta Afganistanin kansandemokraattinen puolue 1980 1990
  Albanian sosialistinen kansantasavalta Albanian työn puolue 1944 1990
  Angolan kansantasavalta MPLA 1975 1991
  Armenian sosialistinen neuvostotasavalta Armenian kommunistinen puolue 1920 1922
  Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta Azerbaidžanin kommunistinen puolue 1920 1922
  Beninin kansantasavalta Beninin kansan vallankumouksellinen puolue 1975 1990
  Bulgarian kansantasavalta Bulgarian kommunistinen puolue 1946 1990
  Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta Valko-Venäjän kommunistinen puolue 1920 1922
  Tšekkoslovakia Tšekkoslovakian kommunistinen puolue 1948 1989
  Korean demokraattinen kansantasavalta Korean työväenpuolue 1949 1992
  Saksan demokraattinen tasavalta Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue 1949 1989
  Viron työväenkommuuni Bolševikit 1918 1919
  Viron sosialistinen neuvostotasavalta Viron kommunistinen puolue 1940 1940
  Etiopian väliaikainen sosialistinen valtio Etiopian työväenpuolue 1984 1987
  Etiopian demokraattinen kansantasavalta 1987 1991
  Georgian sosialistinen neuvostotasavalta Georgian kommunistinen puolue 1921 1922
  Grenada New Jewel-liike 1979 1983
  Unkarin kansantasavalta Unkarin työväenpuolue 1949 1956
Unkarin sosialistinen työväenpuolue 1956 1989
  Demokraattinen Kamputsea Kamputsean kommunistinen puolue 1975 1982
  Kamputsean kansantasavalta Kambodžan kansan vallankumouspuolue 1979 1991
  Latvian sosialistinen neuvostotasavalta Latvian kommunistinen puolue 1918 1920
  Latvian sosialistinen neuvostotasavalta 1940 1940
  Mongolian kansantasavalta Mongolian kansanpuolue 1921 1990
  Mosambikin kansantasavalta FRELIMO 1975 1990
  Pohjois-Vietnam Vietnamin kommunistinen puolue 1945 1946
1951 1955
1955 1976
  Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta Liettuan kommunistinen puolue 1940 1940
  Liettualais-valkovenäläinen sosialistinen neuvostotasavalta Liettuan ja Valkovenäjän kommunistinen puolue 1919 1919
  Kongon kansantasavalta Kongon työväenpuolue 1969 1990
  Puolan kansantasavalta Puolan yhdistynyt työväenpuolue 1947 1989
  Romanian sosialistinen kansantasavalta Romanian kommunistinen puolue 1948 1989
  Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta Neuvostoliiton kommunistinen puolue 1922 1991[2]
  Somalian demokraattinen tasavalta Somalian sosialistinen vallankumouspuolue 1976 1991
  Etelä-Jemen Jemenin sosialistinen puolue 1978 1990
  Neuvostoliitto Neuvostoliiton kommunistinen puolue 1922 1990[2]
  Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta Armenian kommunistinen puolue 1922 1922
Azerbaidžanin kommunistinen puolue 1922 1922
Georgian kommunistinen puolue 1922 1922
  Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta Ukrainan kommunistinen puolue 1919 1922
  Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta Jugoslavian kommunistinen puolue 1945 1990

Entiset oikeistolaiset yksipuoluevaltiotMuokkaa

Valtio Puolue Perustettu Lakkautettu
  Gabon Gabonin demokraattinen puolue 1968 1990
  Iran Islamilainen tasavaltalaispuolue 1981 1987
  Malawi Malawin kongressipuolue 1964 1993
  Niger MNSD 1989 1991
  Ruanda MRND 1978 1991
  Havaiji Reformipuolue 1894 1898
  Espanja Espanjan isänmaallinen liitto 1939 1975

Entiset fasistiset ja nationalistiset yksipuoluevaltiotMuokkaa

Valtio Puolue Valtakaudet
  Itävalta Isänmaallinen rintama 1934-1938
  Dominikaaninen tasavalta Dominikaanipuolue 1931-1961
  Saksa Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue 1933-1945
  Haiti Kansallisen yhtänäisyydenpuolue 1957-1986
  Unkarin kuningaskunta Nuoliristi 1944-1945
  Italian kuningaskunta Kansallinen fasistipuolue 1922-1943
  Italian sosiaalinen tasavalta Fasistinen tasavaltalaispuolue 1943-1945
  Mantšukuo Concordialiitto 1932-1945
  Norja Nasjonal Samling 1942-1945
  Paraguay Yhdistynyt kansallinen tasavaltalaispuolue (Colorado) 1947-1962
  Filippiinit KALIBAPI 1943-1945
  Portugali Kansallinen liitto 1933-1974
  San Marino San Marinon fasistinen puolue 1926-1943
San Marinon fasistinen tasavaltalaispuolue 1944
  Slovakia Slovakian kansanpuolue 1939-1945
  Espanja Falange 1923-1930
  Viro Isänmaan liitto 1935-1940
  Syyria Arabien vapautusliike 1953-1954
  Sudan Sudanin kansallinen kongressipuolue 1989-2005
  Ruanda Parmehutu 1965-1973
  Pohjois-Jemen Yleinen kansankokous 1982-1988
  Togo Togon yhteispuolue 1962-1963
Togon kansanpuolue 1969-1991
  Niger Nigerin progressiivinen puolue - Afrikkalainen demokraattinen puolue 1960-1974
  Kenia KANU 1982-1991
  Norsunluurannikko Norsunluurannikon demokraattinen puolue - Afrikkalainen demokraattinen puolue 1960-1990
  Liettua Liettuan nationalistinen liitto 1927-1940
  Ottomaanien valtakunta Ottomaanien liiton komitea 1913-1918
  Turkmenistan Turkmenistanin demokraattinen puolue 1992-2008
  Ylä-Volta Afrikkalainen demokraattinen puolue 1960-1966
  Jugoslavian kuningaskunta Jugoslavian kansallispuolue 1929-1931
  Romanian kuningaskunta Kansallinen renasanssiliitto 1938-1942
Rautakaarti 1940-1941
  Zaire MPR 1970-1990
  El Salvador Kansallinen isänmaallinen puolue 1931-1944
  Päiväntasaajan Guinea Yhdistynyt kansallinen työväenpuolue 1970-1979
Päiväntasaajan Guinean demokraattinen puolue 1987-1991
  Egypti Kansallinen demokraattinen puolue 1956-1958
1961-1962
  Dahomey Dahomeyn yhtenäisyyspuolue 1961-1963
Dahomeyn demokraattinen puolue 1963-1965
  Komorit Komorien edistyksellinen unioni 1982-1990
  Keski-Afrikan tasavalta Keski-Afrikan demokraattinen unioni 1980-1981
Keski-Afrikan demokraattinen puolue 1987-1991
  Tšad Tsadin edistyksellinen puolue 1962-1975
Kansallinen unioni itsenäisyydestä ja vallankumouksesta 1984-1990
  Kamerun Kamerunin kansallinen unioni 1966-1985
  Burundi Kansallisen edistyksellisen unioni 1974-1992
  Albania Albanian fasistipuolue 1939-1943
Suur-Albanian vartija 1943
Balli Kombëtar 1943-1944
  Guatemala Progressiivinen liberaalipuolue 1931-1944
  Iran Rastakhiz 1975-1978
  Afganistan Afganistanin kansallinen vallankumouksellinen puolue 1977-1978
  Itsenäinen Kroatian valtio Ustaša 1941-1945

LähteetMuokkaa