Jugoslavian kommunistinen puolue

Jugoslavian kommunistinen puolue (serbokroaatiksi Komunistička partija Jugoslavije, sloveeniksi Komunistična partija Jugoslavije, mak. Комунистичка партија на Југославија/Komunistička partija na Jugoslavija), vuosina 1952–1990 Jugoslavian kommunistien liitto, serbokroaatiksi Savez komunista Jugoslavije/Савез комуниста Југославије, sloveeniksi Zveza komunistov Jugoslavije, mak. Сојуз на комунистите на Југославија/Sojuz na komunistite na Jugoslavija) oli Jugoslaviassa toiminut merkittävä kommunistinen puolue. Se perustettiin Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnassa toimivaksi oppositiopuolueeksi vuonna 1919. Vuoden 1945 vaalien jälkeen kommunistinen puolue otti kaiken vallan Jugoslaviassa ja perusti yksipuoluejärjestelmän.

Jugoslavian kommunistinen puolue
Perustettu	20. huhtikuuta 1919
Lopetti	22. tammikuuta 1991
Ideologia	kommunismi marxismi-leninismi titolaisuus
Poliittinen kirjo	äärivasemmisto
Toimisto	Poslovni centar Ušće
Osoite	Belgrad, Jugoslavia
Äänenkannattaja	Borba
Värit	punainen
Kansainväliset jäsenyydet	Komintern (1920–1943) Kominform (1947–1956)
Naisjärjestö	Jugoslavian naisten antifasistinen rintama
Nuorisojärjestö	Jugoslavian kommunistisen puolueen nuoret Jugoslavian nuoret sosialistit Jugoslavian pioneerit
Aseellinen järjestö	Jugoslavian partisaanit
Tunnuslaulu	”Kansainvälinen”
Infobox OKNimi-testi OK

Sosialistisen blokin ja Jugoslavian hajoamisprosessin myötä puolue lakkautti itsensä viimeisessä puoluekokouksessaan tammikuussa 1990 sirpaloituen lopulta kuudeksi puolueeksi. Kommunistien liiton seuraajaksi perustettiin 16. kesäkuuta 1990 Serbian sosialistisen tasavallan presidentin Slobodan Miloševićin johtama Serbian sosialistinen puolue, jota myös Jugoslavian toiseksi viimeinen presidentti Borisav Jović edusti. Liittovaltion viimeinen presidentti Stjepan Mesić edusti Kroatian demokraattista liittoa. Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta lakkautettiin 27. huhtikuuta 1992, jolloin Jugoslavian liittotasavalta perustettiin.

Historia

Sosialismin saapuminen Balkanin eteläslaavien keskuuteen

Kesäkuun 1. päivänä 1871 aloitti Pariisin kommuunin innoittamana Svetozar Markovićin perustama ja Đura Ljočićin päätoimittama Balkanin alueen ensimmäinen sosialistinen sanomalehti Radnik. Tämän jälkeen seuraajia oli useita, ja eteläslaavien asuinalueille perustettiin yhä useampia sosialistisia lehtiä. Slovenian, Kroatian ja Vojvodinan alueet kuuluivat Itävalta-Unkariin, ja näiden alueiden poliittinen aktivoituminen seurasi Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen (1889) ja Unkarin sosiaalidemokraattisen puolueen (1890) perustamisia. Sloveniassa toimittiin jonkin aikaa näiden puolueiden piirissä. Seuraavaksi sosiaalidemokraattiset puolueet perustettiin Slavoniassa (1894), Sloveniassa (1896), Dalmatiassa ja Serbiassa (1903) sekä lopulta Bosniassa (1909). Vojvodinassa toimittiin aina ensimmäiseen maailmansotaan asti Unkarin sosiaalidemokraattisen puolueen piirissä. Makedoniassa toimi vain muutamia sosialistisia yhdistyksiä.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä sosiaalidemokraattiset puolueet kiellettiin ja lopetettiin. Ne perustettiin uudelleen vallankumouksellisuuden levitessä pitkin Itävalta-Unkaria erityisesti Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen. Serbian, Dalmatian ja Bosnia-Hertsegovinan sosiaalidemokraattiset puolueet asettuivat kannattamaan luokkataistelua ja tukivat bolševikkien ajatusta Kommunistisen internationaalin perustamisesta. Sen sijaan Slovenian ja Kroatian sosiaalidemokraattiset puolueet kannattivat yhteistyötä porvarillisten puolueiden kanssa yhteiskunnallisten reformien aikaansaattamiseksi. Jälkimmäiset tunnettiin nimellä ministerijalisti viittauksena näiden valmiuteen toteuttaa "ministerisosialismia" porvarillisessa hallituksessa. Vuonna 1919 alkoivat työväenliikkeen keskuudessa tiukat linjataistelut. Slavoniassa voittivat luokkataistelun kannattajat. Samoin Dalmatian puolue ja Vojvodinan, Montenegron ja Makedonian sosialistiset järjestöt yhdistyivät radikaalien johdolla. Slovenian puolue jäi reformistien haltuun.

Kommunistisen liikkeen perustaminen ja nousu

Radikaalit sosiaalidemokraatit pitivät yhteisen puoluekokouksen Belgradissa 20.–23. huhtikuuta 1919. Puoluekokous perusti Jugoslavian sosialistisen työväenpuolueen (kommunistinen) (Socijalističke radničke partije Jugoslavije (komunista) SRPJ(k)), jonka johtoon valittiin puheenjohtajaksi Sima Marković‎ ja pääsihteeriksi Filip Filipović. Perustamispäivinä uutta kommunistipuoluetta tukemaan perustettiin "Suur-Jugoslavian työväen keskusammattijärjestö" (Centralno radničko sindikalno veće Jugoslavije (CRSVJ)) ja "Naisten sosialistinen konferenssi (kommunistinen)" (Konferencija žena socijalistkinja (komunistkinja)). "Jugoslavian kommunistinen nuorisoliitto" (Savez komunističke omladine Jugoslavije) perustettiin Zagrebissa 10. lokakuuta 1919.

Kommunistisen liikkeen kasvu oli nopeaa. Maaliskuun ja elokuun 1920 paikallisvaaleissa kommunistit voittivat useissa suurissa kaupungeissa, kuten Belgradissa, Zagrebissa, Osijekissa, Skopjessa ja Nišissä. Huhtikuuhun 1920 mennessä kommunistit olivat voittaneet vasemmiston sisäisen valtataistelun ja ministerijalistien Slovenian sosiaalidemokraattinen puolue liittyi kommunistipuolueeseen. Samassa kuussa 50 000 rautatieläistä toteutti siihen astisen historian suurimman lakon. Kommunistien aktiivisuus huolestutti viranomaiset, jotka aloittivat ensimmäisen kommunisminvastaiset toimet kiristämällä sensuuria, kieltämällä vappujuhlat, pidättämällä puolueen toimijoita, hajottamalla lakkoja, rajoittamalla kommunistien valtuustotoimintaa ja turvaamalla aseellisesti rautatiet.

Kesällä 1920 kommunistipuolueessa jäseniä oli 65 000 ja kommunistiseen ammattiliittoon kuului 210 000 työntekijää. Keskuskomitea alkoi julkaista Radničke novine -nimistä puoluelehteä. Samoin syntyi useita kommunistisia paikallislehtiä.

Joulukuussa 1918 perustetun Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnan eli Jugoslavian ensimmäiset parlamenttivaalit pidettiin 28. marraskuuta 1920. Kommunistinen puolue menestyi näissä vaaleissa hyvin saaden 12,6 % äänistä ja 58 paikkaa 419-paikkaisessa parlamentissa, mikä toi kolmanneksi suurimman puolueen paikan..

Kommunistisen puolueen jakautuminen

Pian perustamisensa jälkeen kommunistinen puolue jakautui reformistiseen keskustaan (centrumaši) ja vallankumouksellisiin. Keskustan mielestä Jugoslavia ei ollut tarpeeksi kehittynyt vallankumousta varten, joten oli toimittava tiiviissä yhteistyössä ammattiyhdistysliikkeen kanssa ja otettava osaa poliittiseen järjestelmään laillisin keinoin. Vallankumoukselliset katsoivat maan olevan valmis vallankumoukseen, korostivat keskitetyn puolueen johtamaa luokkataistelua ja olivat valmiita jopa aseelliseen taisteluun.

Toinen puoluekokous pidettiin Vukovarissa 20.–25. kesäkuuta 1920. Puoluekokous omaksui kommunistisen ohjelman ja nimesi puolueen Jugoslavian kommunistiseksi puolueeksi. Johtoon valittiin vallankumoukselliset Filip Filipović ja Sima Marković‎. Marginaaliin työnnetty keskusta erosi kommunistipuolueesta vähitellen ja lopulta joulukuussa 1921 perusti Jugoslavian sosialistisen puolueen.

Kommunistisen puolueen kieltäminen

Kommunistien vallankumouksellinen liikehdintä alkoi heikentyä uudelle vuosikymmenelle tultaessa. Esimerkiksi Baijerin ja Unkarin neuvostotasavallat olivat kukistuneet vuoden 1919 aikana. Sisäiseen levottomuuteen kyllästynyt Jugoslavian kuningaskunta haki mahdollisuutta tukahduttaa maan oma vallankumouksellinen kommunistipuolue. Tällainen mahdollisuus syntyi, kun bosnialaisen Tuzlan kaivostyöläisten lakossa surmansa sai yksi poliisi ja neljä kaivostyöläistä. Hallitus antoi 29.–30. joulukuuta välisenä asetuksen (obznana), joka kielsi kommunistisen toiminnan maassa ennen uuden perustuslain vahvistamista. Puolueen omaisuus takavarikoitiin ja useita sen johtajia pidätettiin. Ainoastaan perustuslakia säätävän kokouksen kommunistikansanedustajat saivat jatkaa toimintaansa. Perustuslaillinen kokous hyväksyi maan ensimmäisen perustuslain 28. kesäkuuta 1921 kommunistien äänestäessä sitä vastaan.

Osa kommunisteista perusti vastareaktiona hallituksen toimille terroristiryhmän Crvena Pravda ("Punainen oikeus"), joka pyrki toteuttamaan salamurhia. Ryhmä yritti epäonnistuneesti murhata prinssiregentti Aleksanterin virallisessa perustuslain vahvistamistilaisuudessa. Kuitenkin 21. heinäkuuta 1921 he onnistuivat murhaamaan sisäministeri Milorad Draškovićin, joka oli kirjoittanut joulukuisen kommunistiasetuksen. Murha sai julkisen tuomion ja kommunistit menettivät suosiotaan. Parlamentti hyväksyi 2. elokuuta "yleisen turvallisuuden ja valtiojärjestyksen suojelulain" (Zakon o zaštiti javne bezbednosti i poretka u državi), joka lopullisesti kielsi kommunistipuolueen ja kaiken kommunistisen toiminnan Jugoslaviassa. Laki säilyi voimassa aina kuningaskunnan romahtamiseen vuonna 1941 asti. Lain perusteella vuoden 1921 loppuun mennessä pidätettiin 70 000 puolue- ja ammattiyhdistysaktiivia mukaan lukien puolueen kansanedustajat.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jugoslavian kommunistinen puolue Wikimedia Commonsissa