Marxismi-leninismi

poliittinen ideologia, joka tavoittelee taloudellista tasa-arvoa valtion toimien avulla

Käsite marxismi-leninismi (myös marksismi-leninismi;[1] ven. маркси́зм-ленини́зм, marksizm-leninizm, ’leniniläinen marxismi’) oli NKP:n pääsihteeri J. V. Stalinin (1878–1953) käyttöön ottama nimitys Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ideologialle. Sen tunnuslauseeksi NKP:n oppikirja antoi vuonna 1960 V. I. Leninin lauseen:

Lenin ja Stalin vuonna 1922. ”Marxilaisuuden” täydentäminen ”leninismillä” oli Stalinin keino korostaa bolševikkien eroa eurooppalaiseen sosiaalidemokratiaan ja korostaa häntä itseään Leninin perillisenä.lähde?

Marxin oppi on kaikkivoipa, koska se on oikea.[2]

NKP:n johtaman Kommunistisen internationaalin (Komintern 1919–1943) kautta käsite levisi muiden kommunististen puolueiden käyttöön, ja siitä tuli koko kansainvälisen kommunistisen liikkeen aate ja teoria.[3]

Puolueideologialle annettu nimi, "leniniläinen marxismi", johtui halusta tehdä ero Euroopan sosiaalidemokraattisiin puolueisiin, jotka myös pitivät itseään marxilaisina eli Karl Marxin perillisinä. Nämä puolueet olivat kuitenkin tuominneet vuoden 1917 bolševikkikumouksen vallankaappauksena.[4] Merkittävin uutuus ja ”leninismiä” edustava asia marxismi-leninismissä olikin oppi, jonka mukaan, että proletariaatin vallankumous tapahtuu pienen tiedostavan etujoukon eli kaaderin johdolla, minkä jälkeen etujoukko keskittää vallan diktatorisesti itselleen, kunnes porvaristo on lopullisesti lyöty. Aluksi Neuvostoliitossa puhuttiin vain ”leninismistä”, mutta 1930-luvulta lähtien yleistyi pidempi ilmaus ”leniniläinen marxismi”. Sana vakiintui eri kielissä muotoon ”marxismi-leninismi”, joka todellisuudessa on russismi.[5]

Stalinin nousu NKP:n tärkeimmäksi johtajaksi ja myöhemmin yksinvaltiaaksi merkitsi sitä, että viime kädessä hän päätti siitä, mitä marxismi-leninismi kulloinkin tarkoitti. Stalinin kuoltua NKP:n keskuskomitea julkaisi vuonna 1959 Otto Wille Kuusisen johdolla oppikirjan, jossa marxismi-leninismin sisältö valettiin Stalinin jälkeiseen muottiin samalla varovaisia uudistuksia tehden.[6] Nopeasti myös suomeksi julkaistu paksu kirja jäi marxismi-leninismin lopulliseksi monumentiksi, sillä sen jälkeen keskuskomitean ei julkaissut vastaavia teoksia.lähde?

Käsitteen historiaa muokkaa

”Leninismi” muokkaa

Kun V.I. Lenin oli tammikuussa 1924 kuollut, Stalin julkaisi puoluelehti Pravdassa huhti-toukokuussa artikkelisarjan, joka julkaistiin kirjana Leninismin perusteista.[7][8] Koska myös Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet ja ”toisen internationaalin opportunistit” olivat omineet käsitteen ”marxilaisuus”, Stalin otti kirjassa käyttöön termin ”leninismi”. Stalin kirjoitti, että leninismi on marxilaisuuden edelleen kehittämistä,

imperialismin ja proletaarisen vallankumouksen aikakauden marxilaisuutta. Täsmällisemmin sanoen: leninismi on yleensä proletaarisen vallankumouksen teoriaa ja taktiikkaa, erikoisesti proletariaatin diktatuurin teoriaa ja taktiikkaa.[9]

Stalin toisti tämän määritelmänsä kaksi vuotta myöhemmin kirjasessaan Leninismin kysymyksiä.[10] Käsitteellinen ero oli tarpeellinen, sillä Toiseen internationaaliin liittyneet Euroopan marxilaiset sosiaalidemokraattiset puolueet olivat tuominneet bolševikkien vallankumouksen Venäjällä vuonna 1917 ja sitä seuranneen puoluediktatuurin.[11] Stalinin täsmennys osoitti, että hänen mielestään Leninin panos marxilaisuuden kehittämisessä koski erityisesti vallankumouksen tekemistä ja sitä, miten vallan haltuunotto varmistetaan diktatuurin avulla.[3] Karl Marx oli kirjoittanut vain hyvin yleisesti vallankumouksen tekemisestä ja sen jälkeisistä tapahtumista.[12]

”Marxismi-leninismi” muokkaa

NKP:n bolševikkijohtajilla oli kullakin omat käsityksensä siitä, mitä ”leniniläinen marxismi” tarkoittaisi, mutta puolueen valtataistelun voittajana J. V. Stalin pääsi sanelemaan opin sisällön. Vaikka Stalin oli pääsihteerinä NKP:n vaikutusvaltaisin johtaja Leninin kuoltua, hänen ehdoton valtansa varmistui silti vasta vuonna 1934 pidetyn seitsemännentoista puoluekokouksen jälkeen, minkä yhteydessä hänen erottamistaan oli vielä yritetty.[13] Vuosien 1936-1938 terrori ulottui myös puoluekoneistoon ja sementoi pääsihteerin aseman.[14] Stalinin aikana marxismi-leninismi -käsitteen käyttö laajeni pikkuhiljaa kuvaamaan lähes kaikkea toimintaa, johon kommunistisen puolueen nähtiin vaikuttavan ja sama kehitys jatkui Neuvostoliitossa myöhemminkin.lähde? Pyrkiessään välttämään assosiaatioita stalinismiksi kutsumaansa marxismi-leninismiin trotskilaiset kutsuivat itseään bolševikki-leninisteiksi. 1938 Trotski perusti kannattajineen 4. internationaalin, joka myöhemmin jakautui lukuisiin suuntauksiin. Vain harva trotskilainen on koskaan kutsunut itseään marxilais-leniniläiseksi.lähde?

Stalinin jälkeen muokkaa

Stalinin kuoltua 1953 Neuvostoliitto joutui mullistusten kouriin ja parin vuoden valtataistelun jälkeen Hruštšov ”julkisti” Stalinin aikana tehtyjä lukuisia vääryyksiä. NKP:n linjaa alettiin muuttaa, mutta käsitteestä marxismi-leninismi ei luovuttu. 1950-luvun lopussa Neuvostoliiton suuntaa nousivat vastustamaan muun muassa Kiinan (KKP) ja Albanian (ATP) hallitsevat marxilais-leniniläisiksi itseään kutsuneet puolueet, joiden mielestä vallan NKP:ssa olivat saaneet revisionistit. Kiinan johtaja Mao Zedong nousi 1960-luvulla kansainvälisen anti-revisionistisen marxilais-leniniläisen liikkeen keulakuvaksi. Lukuisiin maihin perustettiin kilpailevia maolaisia kommunistipuolueita, jotka usein ilmoittivat sitoutumisensa marxismi-leninismiin jo nimissään. Maolaiset ylistivät Stalinia, vaikka eivät aivan kaikessa samaa mieltä olleetkaan.lähde?

Maon alettiin nähdä teoreettisilla aikaansaannoksillaan korottaneen marxismin jälleen uuteen vaiheeseen, marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajatteluun. 1980-luvulla osa maolaisista alkoi itsekin kutsua itseään maolaisiksi, ja alettiin puhua marxismi-leninismi-maoismista. Esimerkiksi tämän hetken ehkä vaikutusvaltaisimman maolaispuolueen nimi on Nepalin kommunistinen puolue (maolainen).lähde?

Maon kuoltua (1976) Enver Hoxhan johtama Albania joutui törmäyskurssille lähimmän liittolaisensa Kiinan uuden johdon kanssa ja koki olevansa nyt ainut todellisen marxismi-leninismin edustaja. Anti-revisionistiset puolueet jakautuivat maolaisiin ja hoxhalaisiin.lähde?

Marxismi-leninismin uuden tarkastelun aika tuli myös Neuvostoliitossa Stalinin kuoltua vuonna 1953. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea antoi vuonna 1956 tehtäväksi kirjoittaa oppikirja marxismi-leninismin perusteista.[15] Otto-Wille Kuusisen johdolla laadittu teos, Marxismin-leninismin perusteet (1959), käännettiin heti myös suomeksi.[16] Nikita Hruštšovin aikana kehittyi myös ajatus Neuvostoliitosta koko kansan valtiona, vaikka Marxin, Engelsin ja Leninin teksteissä valtio ilman luokkia oli mahdoton ajatus. Syntyi myös teoria valtiomonopolistisesta kapitalismista. Vuonna 1961 hyväksytty uusi puolueohjelma tuli tunnetuksi väitteestä, jonka mukaan Neuvostoliitossa siirrytään kommunismiin vuoteen 1981 mennessä.lähde?

Liikkeitä Neuvostoliiton ulkopuolella muokkaa

Leonid Brežnevin Neuvostoliitossa (pääsihteerinä 1964–1982) maolaisuutta pidettiin vasemmistopoikkeamana. Huolta aiheuttivat myös Länsi-Euroopan oikeistorevisionistit eli eurokommunistit. Länsieurooppalaisista kommunistipuolueista oli alkanut kuulua vaatimuksia itsenäisemmästä asemasta suhteessa NKP:hen. 1970-luvulla tätä muun muassa Italian (IKP), Ranskan (RKP), Espanjan (EKP) ja Suomen (SKP) puolueissa vaikuttanutta kriittistä suuntausta alettiin kutsua eurokommunismiksi. Näin Neuvostoliiton kommunistisen johdon automaattisena pidetty ylivertaisuus sai vakavan haasteen. Muutaman vuoden välein kutsuttiin koolle kansainvälisiä kommunististen ja työväenpuolueiden neuvottelukokouksia, joissa Neuvostoliitolle uskollisen kansainvälisen kommunistisen liikkeen edustajat saivat evästystä toimintaansa.lähde?

1960- ja 1970-luvuilla marxismi-leninismiä kokivat edustavansa lukuisat ns. kolmannen maailman, mutta myös lännen, vapautus- ja sissiliikkeet. Jotkut näistä pääsivät myös toteuttamaan visioitaan, jolloin marxismi-leninismi saattoi tarkoittaa hyvin erilaisia käytäntöjä. 1960-lukulaisen uusvasemmiston piiristä nousi monissa maissa vuosikymmenen lopulla marxilais-leniniläisen ideologian omaksuneita nuorisoliikkeitä. Maolaisuus oli suosittua, mutta länsimaissa syntyi myös aseellisia marxilais-leniniläisiä ryhmittymiä, tunnetuimpina Punaiset prikaatit Italiassa ja Punainen armeijakunta Länsi-Saksassa.lähde?

Brežnevin aika muokkaa

Leonid Brežnevin aikana viittauksista kommunismin saavuttamiseen lähitulevaisuudessa luovuttiin. 1970-luvun alusta alkaen alettiin puhua silloisesta vaiheesta kehittyneenä sosialismina, jonka perusta oli luotu 1930-luvulla ja varmistettu 1950-luvun loppuun mennessä. Kehittynyt sosialismi oli erillinen välivaihe, jolla oli omat lakinsa ja piirteensä.lähde?

Gorbatšovin aika ja Neuvostoliiton loppu muokkaa

Mihail Gorbatšov (pääsihteerinä 1985–1991) kritisoi edeltäjiensä otteita ja puhui stagnaatiosta, pysähtyneisyydestä, joka oli ohitettava. Tätä varten tarvittiin uudistuksia ja uudistuspolitiikkaa (perestroika) sekä avoimuutta (glasnost). Gorbatšovin yritys uudistaa marxismi-leninismiä johti Neuvostoliiton lakkauttamiseen. Marxismi-leninismi säilyi NKP:n virallisena ideologiana aina Neuvostoliiton lakkauttamiseen asti vuonna 1991. Puolueen teot oikeutettiin vetoamalla Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Vladimir Iljitš Leninin teksteihin. Lukijan vakuuttaminen tekstin marxilais-leniniläisyydestä muodosti keskeisen osan kommunistien teksteissä ja tämä tapahtui muun muassa siteeraamalla niitä, jotka varmasti tunnettiin marxilais-leniniläisiksi. Marxismi-leninismi oli retoriikassa mahdollistanut saavutetut voitot ja sille oli pysyttävä ehdottoman uskollisena. NKP:n päätösten nähtiin olevan osoitus tämän tieteen matemaattisen tarkasta soveltamisesta. Oikean lopputuloksen ei nähty olevan tulkitsijasta riippuvainen vaan ”objektiivisesti tosi”. Tässä mielessä tulkittuna marxismi-leninismin historia seurasi Neuvostoliiton valtiollista historiaa.lähde?

Marxismi-leninismin perusosat muokkaa

 
Lenin: Imperialismi kapitalismin uusimpana kehitysvaiheena (1917)

Marxismi-leninismin perusosien varhaisin kirjaus esiintyy V.I. Leninin artikkelissa Marxilaisuuden kolme lähdettä ja perusosaa (1913), missä Lenin jakaa marxilaisuuden kolmeen osaan, filosofiaan, talouteen ja politiikkaan. Lenin kirjoitti: ”Se [marxilaisuus] on kaiken sen parhaan laillinen perijä, minkä ihmiskunta loi 19. vuosisadalla saksalaisen filosofian, englantilaisen kansantaloustieteen ja ranskalaisen sosialismin muodossa.”

Lenin kuvasi marxilaisuuden filosofiaa käsitteillä ”materialismi” sekä ”dialektiikka”, joka oli oppia kehityksestä sen syvällisimmissä muodossa. Kun Marx ulotti materialismin myös yhteiskuntien tarkasteluun, hän yhdessä Engelsin kanssa loi tieteenalan nimeltä historiallinen materialismi. Marxin talousteoriassa Lenin korosi työnarvoteoriaa ja oppia lisäarvosta, joka oli ”Marxin taloudellisen teorian kulmakivi”. Sosialismin osalta Lenin korosti Marxin löytäneen luokkataistelusta keinon, jolla kapitalismi voidaan kumota. Tämä merkitsi edistysaskelta suhteessa utooppiseen sosialismiin.[17]

Josef Stalin kirjoitti vuonna 1938 NKP:n historiikin nimellä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) historia. Lyhyt oppikurssi, jossa myös käsitteen ”marxismi-leninismi” sisältöä valaistiin. Kirja toteaa, että ”marxilais-leniniläinen teoria on tiede yhteiskunnan kehityksestä, tiede työväenliikkeestä, tiede proletaarisesta vallankumouksesta, tiede kommunistisen yhteiskunnan rakentamisesta”.[18]

Parikymmentä vuotta myöhemmin eli Stalinin valtakauden jälkeen Otto Wille Kuusisen johdolla kirjoitetussa oppikirjassa Marxismi-leninismin perusteet (1959) teoria jaettiin neljään osaan:

  • filosofiset perusteet (dialektinen materialismi), johon liittyy historiankäsityksenä historiallinen materialismi,
  • kapitalismin kansantaloustiede,
  • kommunistisen liikkeen teoria ja taktiikka sekä
  • oppi sosialismista ja kommunismista.[16]

Vuonna 1963 Neuvostoliiton tiedeakatemian julkaisema Marxilaisen filosofian perusteet palasi kolmen perusosan rakenteeseen ja aloitti tekstinsä seuraavasti:

Marxilaisuus muodostaa eheän sopusuhtaisen opin, johon sisältyy kolme perusosaa: filosofia, kansantaloustiede ja tieteellisen kommunismin teoria. Nämä marxilaisuuden kolme perusosaa ovat sisäisessä, erottamattomassa yhteydessä toisiinsa – – Marxismi-leninismiä ei voida ymmärtää syvällisesti, ellei ole omaksuttu marxilaista filosofiaa.[19]

Dialektinen materialismi muokkaa

Teoksen Marxismi-leninismin perusteet mukaan ”marxismi-leninismin kokko rakennuksen järkkymättömänä perustana on sen filosofinen oppi, dialektinen ja historiallinen materialismi”.[20]

Historiallinen materialismi muokkaa

Teoksen Marxismi-leninismin perusteet mukaan historiallinen materialismi on dialektisen materialismin ulottamista yhteiskunnan ja sen historian tutkimiseen ja on tieteellinen teoria yhteiskunnallisen kehityksen yleisistä laeista.[21]

Kapitalismin kansantaloustiede muokkaa

Pääartikkeli: Marxilainen taloustiede

Teoksen Marxismi-leninismin perusteet mukaan Marx selvitti kapitalistisen tuotannon synnyn ja kehityksen taloudelliset lait ja määritteli ”hämmästyttävällä tieteellisellä tarkkuudella” ehdot kapitalismin välttämättömälle korvaamiselle korkeammalla tuotantotavalla – sosialismilla ja kommunismilla. Marxin Pääoman ohella tärkeä teos marxilais-leniniläisessä talousteoriassa oli Leninin Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena.[22]

Lenin kirjoitti imperialismista erityisesti 1900-luvun alussa syntyneenä monopolikapitalismin korkeimpana vaiheena. Teoria painottaa taloudellisia riippuvuussuhteita, alueen tai ryhmän toiseen kohdistamaa riistoa. Lenin katsoi kehittyneiden maiden kapitalistien ostavan omien maidensa työläiset hiljaisiksi maltillisilla uudistuksilla, joita kykenivät köyhiltä riistämillään suurvoitoilla toteuttamaan. Imperialismin kukistamisesta kehittyvissä maissa tuli osa kehittyneidenkin maiden vallankumouksellista taistelua.lähde?

Kommunistisen liikkeen teoria ja taktiikka muokkaa

Marxismi-leninismin perusteet -oppikirja antaa kaksi kertaa muita perusosia enemmän tilaa kommunistisen liikkeen politiikan tarkasteluun. Teos toteaa Marxin ja Engelsin Kommunistisen manifestin sanoin, että porvaristo on tuottanut omat haudankaivajansa luomalla riistettyjen proletaarien luokan, joka tulee kumoamaan porvariston vallan.[23] Oppikirja uudisti vallankumousteoriaa toteamalla: ”Erikoisen suotuisissa olosuhteissa on mahdollista myös rauhanomainen vallan siirtyminen kansalle, ilman aseellista kapinaa ja kansalaissotaa.” Siitä huolimatta lopputuloksena oli aina proletariaatin diktatuuri.[24]

Keskeisellä sijalla marxismi-leninismissä on leniniläinen puolueteoria, jossa kommunistinen puolue ymmärretään työväenluokkaa kohti sen historiallista päämäärää johtavaksi etujoukoksi. Marxilais-leniniläinen puolue on vallankumouksen välttämätön edellytys. Kominternin mallin mukaisia kommunistipuolueita perustettiin ympäri maailmaa. NKP:n muille puolueille esittämä puolueen malli oli tiukasti keskitetty ja kurinalainen kaaderiorganisaatio.lähde?

Oppi sosialismista ja kommunismista muokkaa

Marxismi-leninismin perusteet -oppikirja toteaa, että vallankumouksesta alkaa kapitalismista sosialismiin johtava siirtymäkausi. Voima, joka toteuttaa tämän muutoksen, on proletariaatin diktatuuri. Se on työtätekevien valtaa, jota työväenluokka johtaa ja jonka tarkoituksena on sosialismin rakentaminen.[25]

Kommunismi eli luokaton yhteiskunta on marxilais-leniniläisten tavoite ja marxilaisen historiakäsityksen mukaisesti koko yhteiskunnallisen kehityksen suunta. Viime kädessä kaikki marxilais-leniniläinen politiikka on oikeutettava kommunismin päämäärällä. Kommunistinen yhteiskunta on marxilais-leniniläisille tulevaisuuden järjestys, jota yhdessäkään marxilais-leniniläisten hallitsemassa valtiossa ei ole katsottu saavutetun. Neuvostoliitto sen sijaan tulkitsi jo 1930-luvulla saavuttaneensa sosialismin. Kommunismiin siirryttäessä tarvitaan proletariaatin diktatuuria ja ohjausta oikeaoppiselta marxilais-leniniläiseltä puolueelta. Käsitykset vaihtelevat siitä, millä tavoin siirtymisen kommunismiin ja sosialismiin tulisi tapahtua. Osa on painottanut aseellisen vallankumouksen merkitystä toisten tyytyessä rauhanomaisempiin keinoihin.lähde? Leninin mukaan kommunismi ei kuitenkaan koskaan tule voittamaan ennen kuin myytti jumalasta on pyyhitty ihmisten ajatuksista.[26]

Kun kävi ilmeiseksi, ettei sosialistinen vallankumous ollut voittamassa muualla kuin Venäjällä, alkoi Neuvostoliitto rakentaa sosialismia yhdessä maassa, mitä trotskilaiset voimakkaasti kritisoivat. Toisen maailmansodan aikana neuvostopatriotismiksi kutsuttu venäläinen nationalismi yhdistyi Stalinin politiikkaan ja kylmän sodan aikaista marxismi-leninismiä leimasi sitoutuminen Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden valtiollisiin etuihin. Trotskilaiset leimasivat Neuvostoliiton valtiokapitalistiseksi tai rappeutuneeksi työväenvaltioksi. Kiinan ja Albanian kritisoidessa Neuvostoliittoa ne esittivät itsensä alkuperäisen Neuvostoliiton perillisiksi. Myös leniniläinen anti-imperialismi on usein pelkistynyt valtiollisten etujen ajamiseksi. Valtion hävittäminen on yksi marxilais-leniniläisen opin keskeisiä tavoitteita, sillä valtio on marxilaisen teorian mukaan erityinen eriarvoisuudesta syntynyt luokkaherruuden väline. Valtio tosin kuoleutuu vasta sen jälkeen, kun on hävitetty yhteiskuntaluokat muuttamalla valtion perusrakennetta niin, ettei luokkien syntyminen ole enää mahdollista.lähde?

Marxismi-leninismi Suomessa muokkaa

 
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) keskuskomitea maanpaossa Moskovassa vuonna 1920. Vasemmalta oikealle: K. M. Evä, Jukka Rahja, Jalo Kohonen, Kullervo Manner, Eino Rahja, Mandi Sirola ja Yrjö Sirola.

Vuonna 1918 Moskovassa perustettu Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) oli yksi Kommunistisen (3.) internationaalin (Komintern) perustajapuolueista ja marxismi-leninismin tärkein lipunkantaja Suomessa 1920-luvulta 1990-luvulle. Puolueen ohjelma vuodelta 1957 toteaa: ”Puolue pitää periaatteellisena toimintaohjeenaan marxilais-leniniläistä tieteellistä sosialismia, jota se soveltaa ja kehittää Suomen oloja vastaavalla tavalla.”[27]

Kansainvälisissä asioissa SKP seurasi 1960-luvulle asti NKP:n linjaa, mutta puoluejohdon uudistuessa vuosikymmenen puolivälissä otettiin hieman itsenäisempi asenne. Uudistuksia nousi kritisoimaan Moskovalle uskollinen puolueoppositio, joka sai polttoainetta etenkin Varsovan liiton 1968 suorittamasta Tšekkoslovakian miehityksestä, minkä SKP tuomitsi. Oppositio puolusti Neuvostoliiton johdolla tehtyjä toimenpiteitä.lähde?

SKP:n puolueriita jatkui 1980-luvulle. 1970-luvulla oikeaoppista marxismi-leninismiä kokivat Suomessa edustavansa SKP:n Aarne Saarisen johtaman enemmistön lisäksi edellä mainittu oppositio, niin sanotut taistolaiset, sekä maolaiset, joiden järjestön nimi oli Marxilais-leniniläiset ryhmät (MLR). Lisäksi ryhmien sisällä oli erilaisia näkemyksiä. Marxismi sai jalansijaa myös SDP:ssä 1970-luvulla.lähde? SKP:n apulaiseksi ja reserviksi itsensä asemoinut ja SKP:n vähemmistöosapuolta tukenut Sosialistinen Opiskelijaliitto julkaisi vuonna 1973 Taisteluohjelman, jossa ”marxismi-leninismi” mainittiin peräti 50 kertaa.[28]

Vanha SKP jätti maininnat marxismi-leninismistä pois 21. edustajakokouksessaan 1987, eikä sen ja SKDL:n tilalle vuonna 1990 perustettu Vasemmistoliitto puhunut edes sosialismista. Nykyään enää osa suomalaisista kommunisteista kutsuu itseään marxilais-leniniläiseksi. Nykyisen SKP:n edeltäjä SKPy luopui käsitteen käytöstä Neuvostoliiton kaatuessa ja tukeutuu ainoastaan Marxismin ja Leninismin kehittämiseen. Vuonna 1988 perustettu Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta (KTP) oli ainoa rekisteröity marxilais-leniniläinen puolue, kunnes se poistettiin puoluerekisteristä vuonna 2019[29]. KTP:sta 2002 erotettujen perustama Kommunistien liitto tosin toimii puolueen tavoin ja kokee olevansa vielä marxilais-leniniläisempi.lähde?

Suomalaisia marxilais-leniniläisiä järjestöjä:

Kritiikkiä muokkaa

 
Marx, Engels ja Lenin kuvattuna lippuun.

Henkilökultti muokkaa

Marxismi-leninismi on maailmankatsomuksena nimestään lähtien henkilöitynyt voimakkaasti. Henkilöitymistä ovat edistäneet sekä kannattajat että vastustajat, vaikka marxilais-leniniläisen historiakäsityksen mukaan yksilöillä on vain pieni merkitys historiassa ja johtajat nousevat asemaansa vallankumouksellisen tilanteen ansiosta. NKP(b) esiintyi itseoikeutettuna Leninin työn jatkajana ja ainoana oikeana Marxin tulkitsijana. Lenin-kulttia korostettiin balsamoimalla kuollut johtaja. Stalin alkoi esiintyä Leninin perillisenä, ja hänen palvontansa sai uskontoa muistuttavia piirteitä. Melkein kaikkiin kommunistisiin maihin ilmestyi vastaavia marxilais-leniniläisen ”jumaloinnin” kohteeksi nostettuja johtajia, kuten Mao Zedong Kiinassa, Fidel Castro Kuubassa, Kim Il-Sung Pohjois-Koreassa, Ho Tši Minh Pohjois-Vietnamissa ja Enver Hoxha Albaniassa.lähde?

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Hlevnjuk, Oleg V.: Stalin. Diktaattorin uusi elämäkerta. Otava, 2019. ISBN 978-951-1-34626-5..
  • Kautsky, Karl: Die Diktatur des Proletariats. Ignaz Brand, 1918. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Konstantinov, F. V. (ym.): Marxilaisen filosofian perusteet. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1963. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.8.2022).
  • Kuusinen, O.W. ym.: Marxismin-leninismin perusteet. Oppikirja. Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliike, 1960. Teoksen verkkoversio.
  • Lenin, V.I.: Marxilaisuuden kolme lähdettä ja perusosaa. Teoksessa: V. I. Lenin: Valitut teokset neljässä osassa (1), s. 43-47. Kustannusliike Edistys, 1967 (alkuteos 1913).
  • Marx, Karl: Gothan ohjelman arvostelua. Teoksessa: Marx Engels Lenin. Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. Moskova: Kustannusliike Edistys, 1875 (alkuteos).
  • Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikkien) keskuskomitean asettama toimituskunta: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikkien) historia. Lyhyt oppikurssi. Viides suomenkielinen painos. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n Valtion Kustannusliike, 1949.
  • Pomonarev, B. N. ym.: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen historia. (Istorija kommunističeskoj partii Sovetskogo Sojuza, 1959). Petroskoi: Karjalan ASNT:n Valtion Kustannusliike, 1960.
  • Stalin, J.V.: Leninismin perusteista, s. 76-201. , 1924. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.8.2022).
  • Stalin, J.V.: Leninismin kysymyksistä. Teoksessa: J.V. Stalin: Teokset. 8. osa, s. 14-96. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n Valtion Kustannusliike, 1951 (alkuteos 1926). Teoksen verkkoversio.
  • Suomen Kommunistisen Puolueen ohjelma. Hyväksytty puolueen XI edustajakokouksessa 2.6.1957. Yhteistyö (ei painovuotta)
  • Vihavainen, Timo: Vallankumouksesta toiseen maailmaansotaan. Teoksessa: Venäjän historia (toim. Heikki Kirkinen). Otava, 2004. ISBN 951-1-15799-X.

Viitteet muokkaa

  1. marxismi-leninismi. Kielitoimiston sanakirja. 2020. Helsinki: Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 35. URN:NBN:fi:kotus-201433. Päivitettävä julkaisu. Päivitetty 11.11.2020. Viitattu 25.10.2021.
  2. Kuusinen 1960, s. 7
  3. a b Marxism-Leninism New World Encyclopedia. Viitattu 3.8.2022.
  4. Kautsky 1918
  5. vrt ’город-герой’ (gorod-geroi) on sankarikaupunki eikä kaupunkisankari, fizik-atomštšik on atomifyysikko, ei fyysikko-atomisti
  6. Renkama, 2007
  7. Ponomarev ym. 1960, s. 375
  8. Stalin 1924
  9. Stalin 1924, s. 78
  10. Stalin 1951, s. 14
  11. Kautsky 1918
  12. Marx 1875 (alkuteos), s. 168
  13. Hlevnjuk 2019, s. 175; Vihavainen 2004, s. 404
  14. Vihavainen 2004, s. 404-405
  15. Renkama, 2007
  16. a b Kuusinen, ym., 1960
  17. Lenin 1967
  18. NKP:n historia 1938, s. 398
  19. Konstantinov ym. 1963, s. 7
  20. Kuusinen 1960, s. 15
  21. Kuusinen 1960, s. 120
  22. Kuusinen 1960, s. 215
  23. Kuusinen 1960, s. 300
  24. Kuusinen 1960, s. 175
  25. Kuusinen 1960, 521
  26. Küng, Andres: Unelma vapaudesta. Passiivinen vastarinta nyky-Baltiassa, s. 60. Kustannuspiste Oy, 1979. ISBN 951-95192-9-7.
  27. Suomen Kommunistisen Puolueen ohjelma 1957, s. 8
  28. SOL:n taisteluohjelma Suomen opiskelijoille. Helsinki: Sosialistinen Opiskelijaliitto, 1973. Teoksen verkkoversio.
  29. Kaksi puoluetta poistettiin puoluerekisteristä vaalit.fi. 3.6.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 21.4.2023.

Aiheesta muualla muokkaa