Montenegro

valtio Etelä-Euroopassa

Montenegro[4] (montenegroksi Црна Гора, Crna Gora; molemmat nimet tarkoittavat suomeksi ”musta vuori”) on valtio Balkanilla, Etelä-Euroopassa. Sen naapureita ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Kosovo ja Serbia. Maa rajoittuu osittain Adrianmereen. Maa julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006. Montenegro oli itsenäinen ruhtinas- ja kuningaskunta vuodesta 1878 aina ensimmäisen maailmansodan loppuun.

Montenegro
Crna Gora
Flag of Montenegro.svg Coat of arms of Montenegro.svg

Montenegro in Europe.svg

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri
Milo Đukanović
Dritan Abazović
Pääkaupunki Podgorica[1](virallinen & lainsäädännöllinen)
Cetinje[1](valtionpäämiehen virkakaupunki)
42°26′21″N, 19°15′58″E
Muita kaupunkeja Nikšić (57 600 as.), Pljevlja (18 800 as.), Bijelo Polje (17 100 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 13 812[2] km² (sijalla 161)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2014) 650 036[2] (sijalla 166)
– väestötiheys 44,6 / km²
– väestönkasvu −0,49[2] % (2014)
Viralliset kielet montenegro
Valuutta euro1 (EUR)
BKT (2013)
– yhteensä 7,429 mrd. USD (ostovoimaan suhteutettu)[2] (sijalla 153)
– per asukas 11 900 USD (ostovoimaan suhteutettu)
HDI (2019) 0,829[3] (sijalla 48)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 2 %
– teollisuus 30 %
– palvelut 68 %
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2
Itsenäisyys
Serbia-Montenegrosta

3. kesäkuuta 2006
Lyhenne ME
– ajoneuvot: MNE
Kansainvälinen
suuntanumero
+382
Motto ei virallista mottoa
Kansallislaulu Oj, svijetla majska zoro

1 ei kuulu varsinaisiin euromaihin

Montenegron tärkeimmät kaupungit ovat pääkaupunki Podgorica (139 100 asukasta), Nikšić (57 600), Pljevlja (18 800) ja Bijelo Polje (17 100). Aikaisempi kuninkaallinen pääkaupunki oli Cetinje. Kotorin keskiaikainen vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

MaantiedeMuokkaa

Sijainti, pinnanmuodot ja vesistötMuokkaa

 
Montenegro
 
Kotorinlahtea
 
Tarajoen kanjonia

Montenegro on valtio Balkanin läntisissä keskiosissa Dinaaristen Alppien eteläosissa. Se sijaitsee Adrianmeren rannalla, ja sen rajanaapurit ovat lounaassa Kroatia, luoteessa Bosnia ja Hertsegovina, koillisessa Serbia, idässä Kosovo ja kaakossa Albania.[5]

Montenegro ulottuu Adrianmeren rannikolta Serbian ja Albanian rajoilla kohoaviin vuoristoihin. Dinaariset alpit kulkevat Serbian ja Montenegron välillä ja ulottuvat Lounais-Montenegroon, jossa kalkkikiviset huiput ovat paikoin paljaita.[6] Suurin osa Montenegrosta on vuoristoista, ja ylänköalueilla on tyypilliset suuret korkeuserot. Vuoristoja halkovat monet kanjonit, joista syvin on 1 300 metriä syvä Tarajoen kanjoni. Korkeimmat vuoret ovat maan pohjoisosissa, ja korkein kohta on Bobotov Kuk (2 582 m). Montenegron keski- länsiosissa on puolestaan karstialueita, jolle tunnusomaista on doliinit ja maanalaiset luolat.[7][8]

Montenegron pinta-alasta alle 10 prosentti on alankoa. Kapean rannikkokaisteleen lisäksi sisämaassa on tasaista vain Zetajoen laaksossa.[7] Rannikkotasanko on vain 2–6 kilometriä leveä, ja paikoin vuoret, kuten Lovćen, suoraan Kotorinlahden rannalta.[8]

Montenegron pohjoisosa kuuluu Tonavajoen vesistön, kun taas eteläosan joet laskevat Adrianmereen.[8] Adrianmereen laskevia jokia ovat Bojana ja monet lyhyet ja ryöppyävät virrat.[7] Tonavan vesistöön kuuluvia jokia ovat muun muassa Lim ja Tara. Karstialueella monet joet virtaavat maan alla. Montenegron suurin järvi on Albanian rajalla oleva Skadar, mutta vuoristoaluella on paljon pieniä järviä.[8]

Ilmasto ja luontoMuokkaa

Montenegron ilmasto on välimerellinen, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Vuoristossa on huomattavasti viileämpää.[9] Pääkaupungissa Podgorica heinäkuun keskilämpötila on 27 astetta, kun se karstialueella 670 metrin korkeudessa Cetinjessä on viitisen astetta alempi. Tammikuussa Adrianmeren rannikolla Barissa keskilämpötilä on 8 astetta ja pohjoisen vuoristossa –3 astetta.[8] Sadetta saadaan eniten marras- ja joulukuussa,[9] mutta erityisesti vuoristoissa kesäisin tulee myös runsaasti sateita. Kotorinlahteen viettävillä rinteillä tulee Euroopan suurimpia sateita: Crkvicessa vuoden sadanta on 5 100 millimetriä. Lumipeite on harvinainen rannikolla, mutta korkeimmilla vuorilla lunta on maassa noin 4 kuukautta vuodesta.[8]

Suuri osa Montenegrosta on metsän peitossa.[10] Maan pinta-alasta 45 prosentilla kasvaa luonnonmetsiä, joten maa on yksi Euroopan metsäisimpiä. Korkeilla alueilla saksanpihta ja vuorimänty ovat valtalajeja. Pohjoisosan metsissä kasvaa myös muun muassa metsäkuusia ja paikoin esimerkiksi makedonianmäntyjä ja bosnianmäntyjä. Pyökit ovat valtalajeja keskikorkeuksilla, kun taas rannikkoalueella tavataan esimerkiksi jalokastanjoita.[11] Karstimailla kasvaa puolestaan moninpaikoin pensaikkoista macchiaa.[8]

Montenegrossa on viisi kansallispuistoa.[7] Maan pohjoisosassa sijaitsee Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Durmitorin kansallispuisto. Lisäksi maailmanperintöluetteloon kuuluvat Kotorin keskiaikainen satamakaupunki ja Kotorinlahti.[12]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Montenegron historia

VarhaishistoriaMuokkaa

Montenegrosta on löytynyt todisteita ihmisasutuksesta paleoliittiselta kaudelta, mutta ensimmäinen tunnetut heimot olivat illyrialaisia, jotka asettuivat alueelle 400-luvulla eaa. Rooman valtakunta hallitsi aluetta illyyrialaisten jälkeen.[13] Rooman ja Bysantin välinen raja kulki nykyisen Montenegron halki, minkä seurauksena alue on ollut pitkään rajamaata.[14]

Roomalaisten vallan hiivuttua Montenegron alueetta hyökkäsivät vuorollaan 400-luvun lopulla gootit ja 500-luvulla avaarit.[14] Slaavien levittäytyminen alkoi 500-luvun puolivälissä, mutta aiempien roomalaistuneiden heimojen slaavilaistumisessa meni useita vuosisatoja.[13]

Slaavien ruhtinaskuntia ja taistelu osmaneita vastaanMuokkaa

Eteläslaavit jakautuivat alueella heimoihin, joita johti župan. Zetan heimokunnan johtaja Časlav yhdisti vuosien 931–960 välillä Kotorinlahden sisämaalta lähtien useita serbiheimoja ja hallitsi maita pohjoisessa Savajoelle ja idässä Ibarjoelle asti. Zeta ja nykyisen Kosovon alueella sijainnut Raška muodostivat myöhemmin 1200-luvulla Serbian kuningaskunnan. Serbien valtakuna hajosi 1300-luvulla, jolloin syntyi myös Zetan puoli-itsenäinen ruhtinaskunta. Đurađ Crnojević rakennutti 1400-luvun lopulla sinnne luostarin Cetinjeen ja toi Venetsiasta kirjapainon. Montenegrossa tuotettiinkin varhaisimpia kyrillisillä kirjaimilla painettuja kirjoja.[14]

Vuodesta 1516 Montenegroa hallitsi Cetinjen ruhtinaspiispa (vladika) viimeisen Crnojević-sukuisen ruhtinaan luovuttua vallasta ja lähdettyä Venetsiaan. Hallintomuoto oli tehokas tapa pitää ortodoksiset montenegrolaisylimykset yhtenä miehenä islamilaisia turkkilaisia vastassa. Montenegro oli tuolloin kuitenkin lähes jatkuvasti sodassa osmanien valtakunnan kanssa, mutta tiukan vastarinnan, vaikean maaston ja Venetsian tasavallan diplomaattisen tuen ansiosta osmanit eivät pystyneet täysin alistamaan montenegrolaisia.[14] Montenegron viimeinen ruhtinaspiispa oli Danilo II, joka vuonna 1852 luopui pappisvirasta, meni naimisiin ja otti ruhtinaan tittelin.

Itsenäisyydestä JugoslaviaanMuokkaa

Turkkilaisten kärsittyä vuosien 1876–1878 sodassa tappion Montenegro saavutti 1. heinäkuuta 1878 itsenäisyyden, joka myöhemmin tunnustettiin Berliinin kongressissa.[15]

Montenegron hallitsija Nikola I julistautui kuninkaaksi vuonna 1910 ja saavutti merkittävää menestystä Balkanin sodassa 1912–1913, mutta itävaltalaiset häätivät hänet maasta 1916 miehittäessään maan ensimmäisen maailmansodan aikana.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä maa liittyi Serbian kanssa Jugoslavian kuningaskuntaan kansanäänestyksen tuloksena. Itsenäisyyden kannattajat aloittivat kuitenkin vuonna 1919 kapinan, joka jatkui aina vuoteen 1924.

Toisessa maailmansodassa montenegrolaiset taistelivat Titon partisaanien rinnalla. Tämän jälkeen Montenegro oli osa Jugoslavian sosialistista liittotasavaltaa (1943–1992).

Liitto Serbian kanssaMuokkaa

Jugoslavian hajottua 1990-luvun alussa jäljelle jääneessä sosialistisessa Jugoslaviassa vuonna 1992 järjestetyssä kansanäänestyksessä 95,96 prosenttia Montenegron asukkaista kannatti liittoa Serbian kanssa eli liittymistä uuteen Jugoslavian liittotasavaltaan ("Serbia ja Montenegro", "tynkä-Jugoslavia"). Muslimit, katolilaiset ja itsenäisyyttä kannattavat montenegrolaiset boikotoivat äänestystä. Itsenäisyyden kannattajat väittivät, etteivät vaalit olleet demokraattiset ja että valtio-omisteinen media oli lähettänyt federaatiota kannattavaa propagandaa.

Vuonna 1996 Montenegron Milo Đukanovićin hallitus katkaisi välit tuolloin Slobodan Miloševićin hallitsemaan Serbiaan, ryhtyi harjoittamaan omaa talouspolitiikkaansa ja otti valuutakseen käyttöön Saksan markan. Myöhemmin valuutta vaihtui euroon Saksan otettua sen valuutakseen. Hallitus kannatti itsenäisyysmielistä politiikkaa. Vuonna 2003 Jugoslavia muutettiin Serbia ja Montenegron valtioliitoksi ja perustuslaissa määrättiin, että osapuolet saisivat järjestää itsenäistymisestä kansanäänestyksen kolmen vuoden kuluttua.

Uuden itsenäisyyden aikaMuokkaa

 
Milo Djukanovic, Montenegron presidentti vuodesta 2018 ja vuosina 1998–2002 sekä Montenegron pääministeri vuosina 2012–2016, 2008–2010, 2003–2006 ja 1991–1998

21. toukokuuta 2006 järjestetyssä kansanäänestyksessä 55,4 % (tarvittava määrä 55 %) kannatti Montenegron itsenäistymistä. Valtio julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006 ja erosi sen ja Serbian valtioliitosta. Montenegrosta tuli näin viides entisen Jugoslavian osa, joka irrottautui Belgradin alaisuudesta. Montenegro joutui liitosta eronneena osapuolena hakemaan itselleen kansainvälisen tunnustuksen sekä kansainvälisten järjestöjen jäsenyyttä. Euroopan unioni tunnusti Montenegron 12. kesäkuuta ja Serbia 15. kesäkuuta 2006. Maasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien 192. jäsen 28. kesäkuuta.[16]

Joulukuussa 2006 siitä tuli Naton rauhankumppani ja ehdokasjäsen. Se jätti EU:n jäsenhakemuksen 2008 ja Euroopan komissio suositteli sitä ehdokasjäseneksi marraskuussa 2010. Viralliset EU-jäsenyysneuvottelut Montenegron kanssa aloitettiin kesäkuussa 2012.[16] Kesäkuussa 2017 Montenegro hyväksyttiin Naton jäseneksi.[17] Montenegron kansalaisilla on viisumivapaus EU-maihin.[18]

Toukokuussa 2019 montenegrolainen oikeus tuomitsi 13 ihmistä pitkiin vankeusrangaistuksiin, koska heidän todettiin syyllistyneen vuonna 2016 Venäjän tukemaan vallankumousyritykseen. Pisimmät tuomiot saivat kaksi miestä, jotka oikeuden mukaan olivat Venäjän tiedustelupalvelun agentteja. Miehet saivat 15 ja 12 vuoden tuomiot poissaolevina, koska heitä ei saatu oikeuden eteen. Oikeuden mukaan he olivat mukana rikollisessa organisaatiossa, joka juonitteli kaataakseen Montenegron hallituksen ja estääkseen maata liittymästä sotilasliitto Natoon. Samalla kaksi Montenegron serbivähemmistön johtohahmoa sai viiden vuoden tuomiot. Nato-jäsenyyttä vastustanut Venäjä-mielinen oppositio oli tuolloisen pääministerin Milo Djukanovicin suurin vastavoima. Djukanovic valittiin vuoden 2018 vaaleissa presidentiksi, ja maa liittyi Natoon samana vuonna. Venäjä-mielinen oppositiopuolue Demokraattinen rintama sanoi, että oikeudenkäynti oli "poliittinen näytelmä" ja "noitavainoa". Puolueen mukaan Djukanovic ei olisi voittanut vaaleja, jos ei olisi ollut näyttävästi esillä ollutta vallankaappausväitettä.[19][20]

PolitiikkaMuokkaa

Osana länteen suuntautunutta turvallisuuspolitiikkaansa Montenegro ilmoitti 31. elokuuta 2006 luopuvansa yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyvänsä 2 500 miehen vahvuiseen ammattiarmeijaan.[21]

Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viideksi vuodeksi kerrallaan, korkeintaan kahdelle kaudelle. Hänellä ei ole kovin laajaa poliittista valtaa. Yksikamarisessa eduskunnassa on 81 kansanedustajaa, jotka valitaan nelivuotiskaudelle. Äänioikeus on 18 vuotta täyttäneillä.[2]

Filip Vujanović valittiin presidentiksi 2003, uudelleen 2008 ja täpärästi kolmannelle kaudelle 2013.[16]

Huhtikuussa 2018 Montenegron presidentinvaalit voitti Milo Djukanovic, joka oli moninkertainen entinen pääministeri ja ex-presidentti. Vuosina 1998–2002 presidenttinä ollut Djukanovic sai enemmistön annetuista äänistä jo ensimmäisellä kierroksella. Hänen edustamansa Sosialistien demokraattinen puolue DPS oli johtanut maata jo lähes 30 vuotta.[22]

Montenegron pääministeri on ollut marraskuusta 2016 lähtien Dusko Markovic, joka on maan pitkäaikaisen johtajan Milo Djukanovicin läheinen liittolainen ja myös hän edustaa DPS-puoluetta.[23]

AluejakoMuokkaa

Montenegro on jaettu 23 kuntaan.[2] Vuoden 2003 väestönlaskennassa kuudessa kunnassa oli selvä montenegrolaisenemmistö ja lisäksi he olivat suurin väestöryhmä kolmessa muussa kunnassa. Serbienemmistöisiä kuntia oli viisi, suurin ryhmä serbit oli kolmessa muussa Pohjois-Montenegron kunnassa. Bosniakkienemmistö oli kahdessa rajaseudun kunnassa ja albaanienemmistö yhdessä kunnassa maan kaakkoisosassa.

Luettelo Montenegron kunnista:

TalousMuokkaa

Montenegron merkittävimmät vientituotteet ovat metalliteollisuuden tuotteet, jotka käsittävät 62 % viennistä vuonna 2004. Kokonaisviennistä 41 % oli alumiinia. Suurimmat bauksiittivarannot sijaitsevat Nikšićin lähistöllä.[24] Bauksiittikaivokset ja sulattamon omistaa venäläinen miljonääri Oleg Deripaska.[25] Seuraavilla sijoilla ovat juomat ja tupakka (18 %) ja puutavara (8 %).[26]

Maatalous painottuu lähinnä lampaiden ja vuohien laiduntamiseen.[6] Alle kymmenesosa maan pinta-alasta on viljeltyä, josta noin kahdessa viidesosassa viljellään viljoja. Metsät kattavat noin kaksi viidesosaa Montenegron pinta-alasta ja metsätalouden merkitys on suuri. Kaupallista kalastusta ei juuri harjoiteta pitkästä rantaviivasta huolimatta.[24]

Maassa on viisi lentokenttää ja 250 km rautatietä. Rautatiet yhdistävät Podgorican Nikšićiin sekä Barin Serbian pääkaupunki Belgradiin. Bar on Montenegron ainoa merkittävä satamakaupunki.[2]

Vesivoimaa tuotetaan etenkin Piva- ja Zetajokien voimaloissa.[24]

Matkailu on kansantaloudellisesti tärkeää Montenegrolle, ja etenkin sen maastot, vanhat kaupungit ja rannat tuovat maahan paljon matkailijoita. Ulcinjin kaupunki on tärkeä turistikohde.[24]

VäestöMuokkaa

VäestöjakaumaMuokkaa

 
Montenegron etniset ryhmät kuntakartalla: Violetilla merkityissä kunnissa on enemmistö etnisiä montenegrolaisia, keltaisella serbejä, vihreällä bosniakkeja, harmaalla albaaneita. Punaruskeissa kunnissa ei ole selkeää enemmistöä; pohjoisimmissa serbit ovat suurin ryhmä, eteläisimmissä montenegrolaiset

Vuoden 2003 väestöjakauma[27]:

UskonnotMuokkaa

Suurin osa Montenegron asukkaista on ortodokseja, mutta maassa on myös huomattava muslimivähemmistö. Oheiset luvut ovat vuodelta 2011.[2]

Kulttuuri ja urheiluMuokkaa

Montenegron kansalliskirjailija on 1800-luvulla elänyt ruhtinas Petar II Petrović-Njegoš.[28] Montenegro osallistui vuoden 2008 kesäolympialaisiin 19 urheilijan joukkueella ja vuoden 2012 kesäolympialaisiin 34 urheilijan joukkueella. Sillä oli yksi edustaja myös vuoden 2010 talviolympialaisissa.[29] Lontoossa 2012 naisten käsipallojoukkue saavutti olympiahopeaa.[30] Vuonna 2011 Montenegron jalkapallomaajoukkue oli FIFAn rankingissa ylimmillään sijalla 16.[31]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • 3 Mitä missä milloin 2007, Otava s. 107

ViitteetMuokkaa

  1. a b The World Fact Book (Europe :: Montenegro) Government:: Montenegro. Central Intelligence Agency (CIA). Viitattu 29.6.2015.
  2. a b c d e f g h Montenegro The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. Human Development Report 2020. undp.org (englanniksi)
  4. Valtioiden nimien luettelo (luettu 12. heinäkuuta 2008)
  5. Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro Encyclopedia Britannica. 5.5.2022. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  6. a b Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 260. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
  7. a b c d Montenegro (PDF) 3/2010. ICPDR. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  8. a b c d e f g Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: Land Encyclopedia Britannica. 5.5.2022. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  9. a b Montenegro weather Lonel Planet. Viitattu 17.1.2015.
  10. Serbia and Montenegr Countries and their cultures
  11. Natasa Kovacevic & B. Sc. Lawyer: Study on forestry and nature protection in Montenegro (PDF) d2ouvy59p0dg6k.cloudfront.net. 7/2011. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  12. Natural and Culturo-Historical Region of Kotor Unesco. Viitattu 17.1.2015.
  13. a b History Consulate of Montenegro in the Republic of Slovenia. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  14. a b c d Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: History Encyclopedia Britannica. 5.5.2022. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  15. Background Note Montenegro (Previous Editions) US Department of State. Viitattu 17.1.2015.
  16. a b c Montenegro Timeline BBC News. Viitattu 17.1.2015.
  17. Montenegro liittyi virallisesti sotilasliitto Natoon ksml.fi. Viitattu 6.6.2017.
  18. Laajentuminen Eurooppatiedotus. Viitattu 26.3.2020.
  19. Montenegron Venäjä-mielinen oppositio haluaa Natosta kansanäänestyksen Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2020.
  20. Montenegro antoi venäläisagenteille pitkiä vankeustuomioita – yrittivät järjestää Venäjä-mielisen vallankumouksen Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2020.
  21. Yle Uutiset 31.8.2006
  22. Djukanovic jälleen Montenegron presidentiksi – "Matka kohti EU:ta jatkuu" Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2020.
  23. Montenegro country profile BBC News. 27.5.2018. Viitattu 24.3.2020. (englanniksi)
  24. a b c d Montenegro britannica.com. Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.8.2021. (englanniksi)
  25. Europe's new golden coast 15.7. 2007. Guardian. Viitattu 4.5.2010. (englanniksi)
  26. http://www.exportmontenegro.com/docs/Montenegro-Export-Promotion-Strategy.pdf
  27. Statistical office of the Republic of Montenegro
  28. Petar II Petrovic Njegos History of Montenegro Online
  29. Montenegro Sport reference
  30. https://archive.is/20130427033901/www.london2012.com/country/montenegro/medals/index.html
  31. Associations: Montenegro FIFA

Aiheesta muuallaMuokkaa

  •   Matkaopas aiheesta Montenegro Wikivoyagessa (englanniksi)
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Montenegro.