Komintern

entinen kansainvälinen kommunistinen yhteistyöjärjestö

Kommunistinen internationaali (lyhenne Komintern) oli vuosina 1919–1943 toiminut, Venäjän kommunistisen puolueen (bolševikit) aloitteesta perustettu kansainvälinen yhteistyöjärjestö, jonka tarkoituksena oli "kansainvälisen porvariston" kukistaminen työväenluokan (proletariaatti) nimissä.

Kominternin toimeenpanevan komitean poliittisen sihteeristön jäsenet vuonna 1935. Eturivissä vasemmalta Georgi Dimitrov, Palmiro Togliatti ja Wilhelm Florin, takarivissä Otto Wille Kuusinen, Dmitri Manuilski, Klement Gottwald ja Wilhelm Pieck.

Järjestöä on kutsuttu myös nimellä Kolmas internationaali, koska sen koettiin olevan Toisen internationaalin seuraaja ja sen parhaiden perinteiden puolustaja. Kominternin perustajat kritisoivat vanhaa organisaatiota etenkin kykenemättömyydestä vastata ensimmäisen maailmansodan synnyttämiin haasteisiin ja Venäjän vallankumouksen luomaan uuteen tilanteeseen.

Organisaatio ja toimintaMuokkaa

Komintern oli tiukasti keskitetty ja kurinalainen ”maailmanpuolue”, jonka kansallisuuksien mukaan järjestetyt jäsenjärjestöt (eli kommunistiset puolueet) olivat keskusorganisaatiolle alisteisia osastoja.

Kominternin esikuva oli Venäjän bolševikkipuolue. Jäsenjärjestöille tarkoitetut julistukset, päätöslauselmat ja ohjesäännöt loivat perustaa bolševikkien vuoden 1917 aikaisen toiminnan mukaiselle vallankumoukseen valmistautumiselle eri puolilla Eurooppaa. Kommunistien aseellisia vallankaappausyrityksiä tehtiin Euroopassa Venäjän vallankumouksen jälkeen useita: vuonna 1919 Unkarissa ja Saksassa, vuonna 1923 jälleen Saksassa, vuonna 1924 Virossa ja vuonna 1925 Bulgariassa.[1]

2.–7. maaliskuuta 1919 Moskovassa perustettu Komintern piti yhteensä seitsemän maailmankongressia, joista viimeisen vuonna 1935. Kominternilla oli toimeenpaneva komitea, joka koostui 7.11.-5.12.1922 pidetyn 4. maailmankongressin uudelleenorganisointipäätöksen perusteella puheenjohtajasta, 24 jäsenestä ja 10 ehdokasjäsenestä. Komitean jäsenistä vähintään 15:n tuli pysytellä jatkuvasti Moskovassa. Laajennetun toimeenpanevan komitean tuli kokoontua joka 4. kuukausi. Siinä kuului olla toimeenpanevan komitean puheenjohtajan ja 24 jäsenen lisäksi 31 edustajaa jäsenpuolueista, nuorisointernationaalista ja ammattiyhdistysinternationaalista sekä yksi edustaja siitä jaostosta, jota käsiteltävä asia koski. Laajennetun toimeenpanevan komitean piti valita sihteeristö, jonka tehtävä oli johtaa maanosittain ryhmiteltyjä jaostoja. Varsinaisen toimeenpanokoneiston tulivat muodostamaan toimistot, jotka myös olivat sihteeristön alaisia. Toimistoista tärkeimmiksi tulivat organisaatio- , agitaatio-propaganda- sekä tilasto- ja informaatiotoimistot. Aiemman organisaation mukainen kontrollikomitea, joka oli suoraan toimeenpanevan komitean alainen, säilyi uudistuksessa tehtäviensä osalta ennallaan. Se oli eräänlainen sisäinen valvontaelin, jonka 3. maailmankongressi oli asettanut 22.6.-12.7.1921. Pysyvä henkilöstö ja kokouksiin saapuvat edustajat majoitettiin 3, maailmankongressista lähtien Moskovan keskustassa sijainneeseen Hotelli Luxiin, joka oli tarkkaan vartioitu. Toimeenpanevassa komiteassa toimivat SKP:n edustajina Yrjö Sirola ja Kullervo Manner, sihteeristössä ja kontrollikomiteassa puolestaan Otto Wille Kuusinen.[1]

Vastaavasti kaikilla jäsenpuolueilla oli toimeenpanevat elimet (keskuskomiteat) ja kontrollielimet (tarkastusjaostot). Tarkastusjaostojen tuli:

  • pitää silmällä kaikkea puolueen jäsenten toimintaa, mikä ei ole puolueen määräysten eikä puoluekurin mukaista
  • käydä aktiivista taistelua kaikkia porvarillisia, puoliporvarillisia ja chauvinistisia (myöhemmin myös fascistisia) järjestöjä vastaan
  • tarpeen mukaan perustaa toimeenpanevia soluja, jotka toimivat tällaisia ryhmiä tai yksityishenkilöitä vastaan - puoluepettureita kohtaan oli järjestöille myönnetty täysi toimintavapaus
  • lujittaa toiminnallaan puoluetta ja kommunismin vaikutusta sekä muodostaa suljettu vallankumouksellinen rintama koko maailmassa (Neuvostoliiton suojaksi)

Neuvostohallitus torjui järjestelmällisesti kohdemaiden nootit väittämällä, että se ei ole vastuussa Kominternin toiminnasta ja viholliskuvia luovasta propagandasta. Komintern oli neuvostohallituksen mukaan pelkkä kansalaisjärjestö.[1]

LakkauttaminenMuokkaa

Vuonna 1936 Saksa ja Japani solmivat Antikomintern-sopimuksen, joka oli suunnattu suoraan Neuvostoliittoa ja Kominternia vastaan. Järjestö lakkautettiin Stalinin aloitteesta 1943, kun sitä ei enää pidetty hyödyllisenä jäsenjärjestöjensä tai Neuvostoliiton politiikan kannalta. Lakkauttamista kannatti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen lisäksi etenkin verrattain itsenäisesti toiminut Jugoslavian kommunistinen puolue, kun taas Neuvostoliitosta riippuvaiset puolueet Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen pääsihteerin Klement Gottwaldin johdolla pelkäsivät menettävänsä lakkauttamisen myötä viimeisenkin itsemääräämisoikeutensa.

Toimeenpanevan komitean puheenjohtajatMuokkaa

Grigori Zinovjev 1919–1926
Nikolai Buharin 1926–1928
Georgi Dimitrov 1934–1943

Kominternin tukemia kansainvälisiä järjestöjäMuokkaa

järjestö lyhenne vuodet
Kommunistinen nuorisointernationaali KNI 1919–1943
Punainen ammattiyhdistysinternationaali Profintern 1921–
Punainen talonpoikaisinternationaali Krestintern 1923–
Punainen urheiluinternationaali Sportintern
Kansainvälinen puna-apu MOPR 1934–

Kolmatta internationaalia tukeneet puolueetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho, s. 227-232. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5.
  2. First Congress of the Communist International marxists.org.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Komintern.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.