Työväenpuolue (Norja)
Työväenpuolue (norj. Arbeiderpartiet, AP; vuoteen 2011 virallisesti Det norske Arbeiderparti, DNA) on norjalainen sosiaalidemokraattinen puolue ja Sosialistisen internationaalin jäsen. Työväenpuolue perustettiin vuonna 1887, ja se pääsi ensi kertaa suurkäräjille vuonna 1903.
| Työväenpuolue | |
|---|---|
| Arbeiderpartiet | |
|
|
|
| Perustettu | 22. elokuuta 1889 |
| Puheenjohtaja | Jonas Gahr Støre |
| Puoluesihteeri | Kjersti Stenseng |
| Ideologia | sosiaalidemokratia[1] |
| Poliittinen kirjo | keskusta-vasemmisto |
| Toimisto | Youngstorget 2 A, Oslo |
| Värit | punainen |
| Suurkäräjät |
48 / 169 |
| Saamelaiskäräjät |
7 / 39 |
| Kansainväliset jäsenyydet |
– Euroopan sosialidemokraattinen puolue – Sosialistinen internationaali |
| Nuorisojärjestö | Arbeidernes ungdomsfylking (AUF) |
| Kotisivu | arbeiderpartiet.no |
Työväenpuolue on vuodesta 1927 ollut kaikissa suurkäräjävaaleissa Norjan suurin puolue, mutta sen kannatus on pitkään ollut laskusuunnassa.[2]
Historia
muokkaaTyöväenpuolueen perustava kokous pidettiin Barbun kaupunginosassa Arendalissa elokuussa 1887. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anders Andersen. Aluksi Työväenpuolueen tärkeimpiä tavoitteita olivat muun muassa yleinen äänioikeus, työaikalainsäädäntö ja lakko-oikeus. Puolue sai ensimmäiset edustajansa suurkäräjille vuonna 1903.[3]
Vuonna 1918 Työväenpuolueen kongressissa vallankumouksellisen linjan edustajat Kyrre Greppin ja Martin Tranmælin johdolla valtasivat puolueen johtopaikat. Puolue liittyi Kominterniin, mutta erosi neljän vuoden kuluttua jouduttuaan avoimeen konfliktiin Moskovan kanssa. Samalla Moskovalle uskolliset jäsenet perustivat Norjan kommunistisen puolueen. Maltillisten sosiaalidemokraattien vuonna 1921 perustama Norjan sosiaalidemokraattinen puolue liittyi takaisin Työväenpuolueeseen vuonna 1927.[4][2]
Työväenpuolue pääsi hallitusvaltaan ensimmäisen kerran vuonna 1928, kun pääministeriksi valittiin Christopher Hornsrud. Hänen 18 päivää istunut hallituksensa on Norjan historian lyhytaikaisin. Seuraavalla vuosikymmenellä puolue teki entistä selkeämmin pesäeroa kommunismiin ja vuonna 1935 se muodosti Maalaisliiton kanssa Johan Nygaardsvoldin johtaman hallituksen, joka istui toisen maailmansodan päättymiseen saakka, osan ajasta maanpaossa Lontoossa. Lyhyen kaikki demokraattiset puolueet käsittäneen koalitiohallituksen jälkeen Työväenpuolue muodosti oman enemmistöhallituksen. Sen johtajasta Einar Gerhardsenista tuli "maan isä" ja Norjan pitkäaikaisin pääministeri. Hänen johdollaan Norja rakensi hyvinvointivaltiota ja liittyi turvallisuuspolitiikassaan läntiseen leiriin. Erityisesti Nato-jäsenyyteen tyytymättömät vasemmistosiiven edustajat erosivat vuonna 1961 puolueesta ja perustivat sosialistisen kansanpuolueen, joka pääsi hetkellisesti vaa'ankieliasemaan, mikä vuonna 1963 johti siihen, että Työväenpuolue joutui vajaaksi kuukaudeksi oppositioon Lyngin hallituksen noustua valtaan. Pysyvämmin porvarit pääsivät hallitusvastuuseen vuonna 1965 Per Bortenin johdolla, ja siitä lähtien hallitusvastuu on vaihdellut työväenpuolueen ja porvarileirin välillä.[3]
Vuonna 1981 puolueen puheenjohtajaksi valittiin Gro Harlem Brundtland, josta tuli samana vuonna Norjan ensimmäinen naispuolinen pääministeri. Hänen aikanaan puolue sai uusia kannattajia muistakin kuin perinteisistä tehdastyöläisistä. Kuitenkin 1990-luvulla puolueen kannatus kääntyi laskuun, ja vuoden 2001 vaaleissa työväenpuolue sai tähän mennessä huonoimman tuloksensa, 24,3 prosenttia äänistä. Vuonna 2005 se muodosti Keskustapuolueen ja Sosialistisen vasemmistopuolueen kanssa koalitiohallituksen, niin sanotun punavihreän hallituksen, joka istui vuoteen 2013 saakka.[3]
Heinäkuun 2011 terrori-iskut Oslossa ja Utøyan saarella kohdistuivat erityisesti Työväenpuoluetta ja sen politiikkaa vastaan. Työväennuorten kesäleirillä tapahtuneessa joukkoampumisessa kuoli monta puolueen lupaavaa nuorta poliitikkoa. Neljä iskusta selvinnyttä on sittemmin noussut ministeriksi: Jan Christian Vestre, Andreas Bjelland Eriksen, Nils Kristen Sandtrøen ja Åsmund Aukrust.
Työväenpuolue menetti hallitusvallan vuonna 2013, ja vaikka sen kannatus laski sekä vuosien 2017 että 2021 vaaleissa, se sai vuonna 2021 muodostettua enemmistöhallituksen Keskustapuolueen ja Sosialistisen vasemmistopuolueen kanssa, joiden kannatus oli noussut.[2]
Ideologia
muokkaa.jpg)
Työväenpuolue on sosiaalidemokraattinen puolue, joka kannattaa laajaa hyvinvointivaltiota ja korkeaa työllisyysastetta sekä vastustaa julkisten palveluiden yksityistämistä. Se kannattaa myös sukupuolten tasa-arvoa ja muun muassa laajaa aborttioikeutta. Puolue haluaa lisäksi merkittävästi vähentää Norjan hiilidioksidipäästöjä.[3] Sisäisiä kiistoja puolueessa on perinteisesti aiheuttanut ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Sosiaalidemokraatit sitoutuivat toisen maailmansodan jälkeen tiiviiseen Nato-jäsenyyteen, mikä johti vuonna 1961 puolueen vasemmistosiiven irtautumiseen sosialistiseksi kansanpuolueeksi. Vuonna 1972 Norjan ETY-jäsenyyttä koskeva kansanäänestys aiheutti niin ikään jakaannusta puolueessa, vaikka virallisesti puolue kannatti liittymistä.[2]
Ammattiyhdistysliike
muokkaaTyöväenpuole tekee läheistä yhteistyötä ammattiliittojen keskusjärjestö Landsorganisasjonenin kanssa. Aiemmin joidenkin LO-liittojen jäsenet olivat automaattisesti myös työväenpuolueen jäseniä, mutta tästä käytännöstä luovuttiin 1970-luvulla.[5]
Puheenjohtajat
muokkaa- Anders Andersen (1887–88)
- Hans G. Jensen (1888–89)
- Christian Holtermann Knudsen (1889–90)
- Carl Jeppesen (1890–92)
- Ole Georg Gjøsteen (1892–93)
- Gustav A. Olsen-Berg (1893–94)
- Carl Jeppesen (1894–97)
- Ludvig Meyer (1897–1900)
- Christian Holtermann Knudsen (1900–03)
- Christopher Hornsrud (1903–06)
- Oscar Nissen (1906–11)
- Christian Holtermann Knudsen (1911–18)
- Kyrre Grepp (1918–22)
- Emil Stang (1922–23)
- Oscar Torp (1923–45)
- Einar Gerhardsen (1945–65)
- Trygve Bratteli (1965–75)
- Reiulf Steen (1975–81)
- Gro Harlem Brundtland (1981–92)
- Thorbjørn Jagland (1992–2002)
- Jens Stoltenberg (2002–2014)
- Jonas Gahr Støre (2014–nykyinen)
Työväenpuoluetta edustaneet Norjan pääministerit
muokkaa-
Christopher Hornsrud (1928) -
Johan Nygaardsvold (1935–1945) -
Einar Gerhardsen (1945–1951, 1955–1963 ja 1963–1965) -
Oscar Torp (1951–1955) -
Trygve Bratteli (1971–1972 ja 1973–1976) -
Odvar Nordli (1976–1981) -
Gro Harlem Brundtland (1981, 1986–1989 ja 1990–1996) -
Thorbjørn Jagland (1996–1997) -
Jens Stoltenberg (2000–2001 ja 2005–2013) -
Jonas Gahr Støre (2021–)
.jpg)
.jpg)
Vaalimenestys
muokkaa| Vuosi | Paikat | Kannatus | |
|---|---|---|---|
| 1894 | 0 / 114
|
0,3 % | |
| 1897 | 0 / 114
|
0,6 % | |
| 1900 | 0 / 114
|
5,2 % | |
| 1903 | 4 / 117
|
12,1 % | |
| 1906 | 10 / 123
|
16,0 % | |
| 1909 | 11 / 123
|
20,4 % | |
| 1912 | 23 / 123
|
26,5 % | |
| 1915 | 19 / 123
|
32,1 % | |
| 1918 | 18 / 126
|
30,8 % | |
| 1921 | 29 / 150
|
21,3 % | |
| 1924 | 24 / 150
|
18,4 % | |
| 1927 | 59 / 150
|
36,8 % | |
| 1930 | 47 / 150
|
31,4 % | |
| 1933 | 69 / 150
|
40,1 % | |
| 1936 | 70 / 150
|
42,5 % | |
| 1945 | 76 / 150
|
41,0 % | |
| 1949 | 85 / 150
|
45,7 % | |
| 1953 | 77 / 150
|
46,7 % | |
| 1957 | 78 / 150
|
48,3 % | |
| 1961 | 74 / 150
|
46,8 % | |
| 1965 | 68 / 150
|
43,1 % | |
| 1969 | 74 / 150
|
46,5 % | |
| 1973 | 62 / 155
|
35,3 % | |
| 1977 | 76 / 155
|
42,3 % | |
| 1981 | 66 / 155
|
37,2 % | |
| 1985 | 71 / 157
|
40,8 % | |
| 1989 | 63 / 165
|
34,3 % | |
| 1993 | 67 / 165
|
36,9 % | |
| 1997 | 65 / 165
|
35,0 % | |
| 2001 | 43 / 165
|
24,2 % | |
| 2005 | 61 / 169
|
32,7 % | |
| 2009 | 64 / 169
|
35,4 % | |
| 2013 | 55 / 169
|
30,8 % | |
| 2017 | 49 / 169
|
27,4 % | |
| 2021 | 48 / 169
|
26,4 % | |
Lähteet
muokkaa- ↑ Norway Parties and Elections in Europe. 2017. Viitattu 31.12.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d Arbeiderpartiet Nationalencyklopedin. Viitattu 15.5.2025. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d Tvedt, Knut Are; Bull, Edvard & Garvik, Olav: Arbeiderpartiet Store norske leksikon. 4.2.2025. Viitattu 15.5.2025. (norjaksi)
- ↑ Tuominen, Arvo: Sirpin ja vasaran tie, s. 50-51. Tammi, 1956.
- ↑ Garvik, Olav & Gisle, Jon: Faglig-politisk samarbeid Store norske leksikon. 26.11.2024. Viitattu 15.5.2025. (norjaksi)
- ↑ Tvedt, Knut Are: Mandatfordeling på Stortinget 1882–1936 Store norske leksikon. 22.11.2024. Viitattu 16.5.2025. (norjaksi)
- ↑ Tvedt, Knut Are: Mandatfordeling på Stortinget etter 1945 Store norske leksikon. 26.11.2024. Viitattu 16.5.2025. (norjaksi)
- ↑ Tvedt, Knut Are: Stortingsvalg Store norske leksikon. Viitattu 16.5.2025. (norjaksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Työväenpuolue (Norja) Wikimedia Commonsissa
