Antikomintern-sopimus
Antikomintern-sopimus oli Saksan ja Japanin välinen antikommunistinen sopimus, joka allekirjoitettiin 25. marraskuuta 1936 Berliinissä, Saksassa. Sopimus oli suunnattu Kommunistista internationaalia (Komintern) ja etenkin Neuvostoliittoa vastaan.[1] Japani oli ärsyyntynyt Kiinan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksesta elokuussa 1936 sekä lentokoneiden ja ammusten myynnistä kiinalaisille.


Sopimuksessa Saksa ja Japani sitoutuivat neuvottelemaan ”yhteisten etujensa suojelemisesta” ja sopivat, ettei kumpikaan solmisi mitään sopimuksia Neuvostoliiton kanssa. Saksa suostui myös tunnustamaan Japanin nukkehallituksen Mantšuriassa. Myös Italia liittyi 6. marraskuuta 1937 sopimukseen, joka oli tuolloin jo enemmän brittiläisvastainen. Propagandatarkoituksessa Adolf Hitler ja Benito Mussolini kuitenkin esiintyivät ensisijaisesti länsimaisen sivistyksen puolustajina neuvostokommunismia vastaan.
Saksan, Japanin ja Italian jälkeen Kominternin vastaiseen sopimukseen liittyivät 24. helmikuuta 1939 Unkari ja japanilainen satelliittivaltio Mantšukuo.[2] Hieman myöhemmin, 8. huhtikuuta 1939, mukaan tuli Espanja, jonka sisällissota oli juuri päättynyt Francon joukkojen voittoon.[3]
Antikomintern-sopimuksesta tuli pohja 2. syyskuuta 1940 solmitulle kolmen vallan sopimukselle, jossa kolme akselivaltaa liittyivät liittoutuneita vastaan. Saksan ja Neuvostoliiton solmima hyökkäämättömyyssopimus (Molotov–Ribbentrop-sopimus) oli Antikomintern-sopimuksen vastainen. Japani irtautui sopimuksesta, mutta liittyi myöhemmin kolmen vallan sopimukseen.
Antikomintern-sopimus elvytettiin vuonna 1941 Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Suomi liittyi siihen syksyllä 1941, kun ulkoministeri Rolf Witting osallistui allekirjoitustilaisuuteen Berliinissä. Britannia julisti sodan Suomelle itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1941.[4] Japani ei liittynyt Saksan aloittamaan hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan, vaan hyökkäsi sen sijaan Yhdysvaltoja vastaan Pearl Harborissa.[1]
Antikomintern-sopimus raukesi akselivaltojen kukistuessa.[5]
Allekirjoittajavaltiot
muokkaaKatso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Anti-comintern Pact encyclopedia.com.
- ↑ Unkari ja Mandshukuo allekirjoittaneet pöytäkirjan liittymisestään kominterninvastaiseen sopimukseen. Uusi Suomi, 25.2.1939, s. 11. Kansalliskirjasto (digitaalinen arkisto). Viitattu 19.4.2025.
- ↑ Espanja liittynyt antikomintern-sopimukseen. Uusi Suomi, 9.4.1939, s. 1. Kansalliskirjasto (digitaalinen arkisto). Viitattu 20.4.2025.
- ↑ Rislakki, Jukka: Erittäin salainen: Vakoilu Suomessa, s. 211. LOVE KIRJAT, 1982.
- ↑ Tarkka, Jukka & Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi: Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 105. Helsinki: Otava, 1987.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Osmańczyk, Edmund: Encyclopedia of the United Nations and International Agreements, s. 104. Taylor and Francis, 2002. ISBN 0-415-93921-6 (englanniksi)
- ↑ Lavery, Jason Edward: The History of Finland. Greenwood Press. (englanniksi)
- ↑ Poulsen, Henning: ”Hvad mente Danskerne?”. Historie 2, s. 320. 2000.
- ↑ "Türk-Alman Dostluk Paktı İmzalandı"