Avaa päävalikko
Piirros Dmitri Manuilskista.

Dmitri Zaharovitš Manuilski (ven. Дмитрий Захарович Мануильский, ukr. Дмитро Захарович Мануїльський, Dmytro Zah’arovytš Manujilskyi; 3. lokakuuta (J: 21. syyskuuta) 1883 Svjatets, Volynian kuvernementti, Venäjän keisarikunta22. helmikuuta 1959 Kiova, Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta, Neuvostoliitto)[1] oli ukrainalaissyntyinen neuvostoliittolainen poliitikko, joka toimi Ukrainan kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä vuosina 1921–1923 ja yhtenä Kommunistisen internationaalin eli Kominternin sihteereistä vuosina 1928–1943.

Manuilski opiskeli Pietarin yliopistossa. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1903 ja osallistui vuoden 1906 Kronstadtin ja Viaporin kapinoiden järjestämiseen. Vuosina 1907–1917 hän asui pääosin maanpaossa Ranskassa ja suoritti tutkinnon Sorbonnen yliopistossa. Manuilski kuului Venäjän sosiaalidemokraattien sisäisissä kiistoissa eri vaiheissa otzovisteihin, Vpered-ryhmään ja sitten Mežraiontsy-ryhmään, jonka mukana hän siirtyi bolševikkeihin vuonna 1917. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Manuilski toimi elintarvikeasioiden kansankomissariaatissa ja vuodesta 1918 eri tehtävissä Neuvosto-Ukrainan hallinnossa. Hänet valittiin joulukuussa 1921 Ukrainan kommunistisen puolueen ensimmäiseksi sihteeriksi, ja hän kuului sen politbyroohon vuosina 1920–1923 ja 1929–1952. Lisäksi hän kuului Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) keskuskomiteaan vuosina 1923–1952.[1]

Manuilski kuului Kominternin toimeenpanevan komitean (IKKI) puheenjohtajistoon vuodesta 1924, ja oli yhtenä sen toimintaa johtaneista sihteereistä vuodesta 1928 aina vuonna 1943 tapahtuneeseen Kominternin lakkauttamiseen asti. Hän myös edusti NKP:tä sihteeristössä.[1] Manuilski oli Kominternin näkyvin johtohahmo vuosina 1929–1933 eli Nikolai Buharinin syrjäyttämisen ja Georgi Dimitrovin pääsihteeriksi tulon välisenä aikana. Stalinin vainojen aikana vuosina 1937–1938 Manuilskilla oli keskeinen rooli puhdistusten ulottuessa Neuvostoliitossa asuneisiin ja Kominternissa toimineisiin ulkomaalaisiin kommunisteihin.[2] Heinäkuussa 1944 Manuilskista tuli Ukrainan neuvostotasavallan ulkoasiain kansankomissaari. Hän edusti Ukrainaa vuoden 1945 San Franciscon konferenssissa ja vuoden 1946 Pariisin rauhankonferenssissa. Hänet valittiin vuonna 1945 Ukrainan tiedeakatemian akateemikoksi. Manuilski kuului vielä Neuvostoliiton korkeimpaan neuvostoon vuosina 1947–1954, mutta vetäytyi syrjään tehtävistään Josif Stalinin kuoltua.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Дмитрий Захарович Мануильский (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 20.7.2019.
  2. Natalia Lebedeva, Kimmo Rentola ja Tauno Saarela (toim.): ”Kallis toveri Stalin!” Komintern ja Suomi, s. 14, 66, 68, 70–71, 509. Edita, Helsinki 2002.

Aiheesta muuallaMuokkaa