Neuvostoliiton korkein neuvosto

Neuvostoliiton parlamentti

Neuvostoliiton korkein neuvosto oli Neuvostoliiton parlamentti vuosina 1938–1991. Se oli kaksikamarinen, ja molemmilla kamareista oli yhtäläinen valta ja niiden toimikausi neljä vuotta. Kamareiden nimet olivat liittoneuvosto ja kansallisuuksien neuvosto. Korkein neuvosto valitsi puhemiehistön eli presidiumin, muodosti hallituksen eli ministerineuvoston sekä valitsi korkeimman oikeuden jäsenet ja ylimmän syyttäjän.

Kremlin suuri palatsi Moskovassa oli Neuvostoliiton korkeimman neuvoston käytössä. Kuva vuodelta 1982. Kirjaimet СССР on Neuvostoliiton hajottua korvattu Venäjän symboleilla.

Huomattavaa korkeimman neuvoston asemassa oli täydellinen parlamentarismin ja vallan kolmijaon hylkäys. Koska korkeimman neuvoston katsottiin edustavan kansaa, oli kansanedustuslaitoksella täydellinen valta oikeuslaitoksen ja toimeenpanovallan yli. Puhemiehistön puheenjohtaja (vuodesta 1989 pelkkä puhemies) oli myös virallisesti Neuvostoliiton valtionpäämies aina vuoteen 1990, jolloin perustettiin erillinen Neuvostoliiton presidentin virka.

Korkein neuvosto perustettiin Neuvostoliiton vuoden 1936 perustuslailla eli niin sanotulla Stalinin perustuslailla, jossa otettiin käyttöön yleinen äänioikeus. Tässä yhteydessä myös Neuvostoliiton kommunistinen puolue määriteltiin osaksi valtiorakennetta,[1] jolloin keskeisten puoluevirkailijoiden ja pääsihteerin merkitys kasvoi. Korkeimman neuvoston edeltäjä oli aluksi yleisvenäläisen, vuodesta 1922 yleisliittolaisen neuvostokongressin valitsema Neuvostoliiton toimeenpaneva keskuskomitea. Neuvostoliiton alkuvuosien neuvostokongressissa äänioikeus ei ollut kaikilla eivätkä äänet olleet samanarvoisia. Vaali- ja äänioikeus on vain työtätekevillä luokilla, ei omistavilla. Kaupunkeja, joissa kommunisteja asui suhteellisesti paljon väestön enemmistön asuinalueita eli maaseutua enemmän, suosittiin alueisiin (maakuntiin) verrattuna viisinkertaisella painoarvolla edustajia valittaessa.[2]

Korkeimmassa neuvostossa oli 1980-luvulle tultaessa 1 500 jäsentä: liittoneuvostossa 750 tavallisista vaalipiireistä ja kansallisuuksien neuvostossa 750 ”alueellis-kansallisista” piireistä valittua.[3] Presidium eli puheenjohtajisto hoiti korkeimman neuvoston päivittäiset toiminnot silloin kun se ei ollut koolla. Käytännössä korkein neuvosto oli perestroikaan asti pitkälle politbyroon kumileimasin, jolla ei ollut mitään todellista valtaa, koska vain kommunistinen puolue sai asettaa ehdokkaita vaaleissa muutamien sitoutumattomien lisäksi.

Mihail Gorbatšovin kauden uudistuksissa alkuperäinen korkein neuvosto korvattiin vuonna 1989 osin demokraattisesti valitulla 2 250 -jäsenisellä Neuvostoliiton kansanedustajien kongressilla. Tämä puolestaan valitsi keskuudestaan uuden pysyvän ja pienemmän korkeimman neuvoston, jossa oli 542 jäsentä kahdessa kamarissa. Tämä uusi parlamentti toimi vain yhden kauden vuosina 1989–1991.[3]

Neuvostoliiton hajoamisprosessin alettua korkein neuvosto piti tasavaltojen suvereenisuusjulistuksia lokakuussa 1990 hyväksymässään päätöksessä laittomina. Neuvostoliiton korkein neuvosto lakkautettiin 26. joulukuuta 1991.

PuhemiehetMuokkaa

henkilö kausi
Kalinin, MihailMihail Kalinin
1938–1946
Švernik, NikolaiNikolai Švernik
1946–1953
Vorošilov, KlimentKliment Vorošilov
1953–1960
Brežnev, LeonidLeonid Brežnev 1960–1964, 1977–1982
Mikojan, AnastasAnastas Mikojan
1964–1965
Podgornyi, NikolaiNikolai Podgornyi
1965–1977
Andropov, JuriJuri Andropov
1983–1984
Tšernenko, KonstantinKonstantin Tšernenko
1984–1985
Gromyko, AndreiAndrei Gromyko
1985–1988
Gorbatšov, MihailMihail Gorbatšov
1988–1990
Lukjanov, AnatoliAnatoli Lukjanov
1990–1991

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Väitös: Perustuslaki muuttui useasti Neuvostoliitossa 1.9.2006. MTV3-STT, mtv.fi. Viitattu 21.8.2014.
  2. http://runeberg.org/pieni/4/0657.html
  3. a b Encyclopedia of Russian History, s. 314