Italian sosiaalinen tasavalta

nukkevaltio Italiassa

Italian sosiaalinen tasavalta (ital. Repubblica Sociale Italiana) tai Salòn tasavalta (ital. Repubblica di Salò) oli Saksan pystyttämä fasistien hallitsema nukkevaltio miehitetyssä Pohjois-Italiassa toisen maailmansodan aikana vuosina 1943–1945. Se kukistui Saksan mukana sodan lopussa.

Italian sosiaalinen tasavalta
Repubblica Sociale Italiana
1943–1945

Italian sosiaalinen tasavalta vuonna 1943.
Italian sosiaalinen tasavalta vuonna 1943.

Valtiomuoto Saksan nukkevaltio
Duce Benito Mussolini
Pääkaupunki Rooma (de jure)
Salò, Gargnano, Maderno, Verona, Padova, Venetsia, Milano, Brescia (de facto)
Viralliset kielet italia
Valuutta Italian liira
Kansallislaulu Giovinezza
Edeltäjä  Italian kuningaskunta
Seuraaja  Italian kuningaskunta

Perustamisen tausta Muokkaa

 
Vapautettu Mussolini poistumassa hotellista, jossa häntä pidettiin vankina, 12. syyskuuta 1943.

Italialla meni sodassa huonosti, ja liittoutuneet olivat nousseet maihin Sisiliassa. Diktaattorina hallinnut fasistijohtaja Benito Mussolini syrjäytettiin ja vangittiin 25. heinäkuuta 1943, jolloin kuningas Viktor Emanuel III nimitti pääministeriksi marsalkka Pietro Badoglion. Italia jatkoi vielä sotaa Saksan rinnalla, kunnes Badoglio ilmoitti 8. syyskuuta Italian allekirjoittaneen viisi päivää aiemmin salaisen aseleposopimuksen liittoutuneiden kanssa ja siirtyvän sodassa niiden puolelle. Saksan johtaja Adolf Hitler ei hyväksynyt tätä ja lähetti joukkonsa miehittämään Italiaa.[1]

Kuningas Viktor Emanuel ja pääministeri Badoglio hallituksineen pakenivat Roomasta Etelä-Italiaan liittoutuneiden turviin jättäen kansan ja Italian armeijan oman onnensa nojaan, mitä moni piti petoksena. Mussolini oli vangittuna 200 kilometriä Roomasta itään Apenniinien Gran Sasso -vuorella, josta Otto Skorzenyn johtama saksalainen kommandoryhmä kävi vapauttamassa hänet ja vei hänet Saksaan.[1]

Tasavallan perustaminen Muokkaa

Mussolini ilmoitti tasavallan perustamisesta 18. syyskuuta 1943 Saksan Münchenissä pitämässään radiopuheessa.[1] Saksan Italian-suurlähettiläs Rudolf Rahn esitteli 23. syyskuuta 1943 Italian hallituksen, jossa Mussolini oli sekä valtionpäämies että pääministeri. Muita tärkeitä ministereitä olivat sisäministeri Guido Buffarini Guidi ja sotaministeri, marsalkka Rodolfo Graziani. Mussolini lensi Italiaan ja piti hallituksen ensimmäisen kokouksen 27. syyskuuta.[2] Kansallinen fasistipuolue perustettiin uudelleen nimellä Tasavaltalainen fasistipuolue. Puoluesihteerinä toimi Alessandro Pavolini.[1]

Tasavallan pääkaupunkina oli virallisesti Rooma, mutta koska se sijaitsi lähellä rintamaa, hallinto sijoitettiin hajautetusti Pohjois-Italian eri kaupunkeihin. Mussolinin residenssi oli Gardajärven rannalla Gargnanon pikkukaupungissa Palazzo Feltrinelli -palatsissa, jossa hallitus kokoontui, ja hän asui Villa Feltrinelli -huvilassa samassa kaupungissa.[1] Sisäministeriö toimi Madernossa, ulkoministeriö ja propagandaministeriö Salòssa, valtiovarainministeriö Veronassa, opetusministeriö Padovassa ja julkisten töiden ministeriö Venetsiassa. Saksan suurlähetystö oli Fasanon kylässä.[3] Osa hallinnosta oli Milanossa ja Bresciassa. Tasavalta sai kutsumanimen Salòn tasavalta, koska propagandaministeriö julkaisi kaikki hallituksen tiedotteet Salòssa ja ne alkoivat aina sanoilla ”Salò tiedottaa”.[1]

Saksalaiset valvoivat Mussolinia tarkasti koko ajan. Pian perustamisensa jälkeen tasavalta luovutti Saksalle Triesten, Istrian, Etelä-Tirolin, Veneton maakunnan itäosan, Zaran ja Dalmatian. Koko Keski-Italia Napolin pohjoispuolelle asti alistettiin saksalaisten suoran sotilashallinnon alaiseksi. Mussolinin hallituksen varsinainen toiminta-alue oli Pon tasanko, mutta sielläkin sen valta oli melko vähäinen. Suurlähettiläs Rahnilla oli pohjoisessa paljon valtaa. Keski-Italiassa ja Rooman eteläpuolella valta oli saksalaisella sotamarsalkka Albert Kesselringillä.[3] Mussolini käytti aikaansa lähinnä kirjoittamiseen, sillä varsinaisia hallitustoimia hänellä ei ollut.[4]

Tasavallan nimeksi ilmoitettiin 17. marraskuuta 1943 Italian sosiaalinen tasavalta. Nimi oli kompromissi: Mussolini olisi halunnut nimeksi Italian sosialistinen tasavalta, kun taas Hitlerin mielestä sen tuli olla Italian fasistinen tasavalta. Tasavallalle oli tarkoitus valita perustuslakia säätävä kansalliskokous, mutta sodan vuoksi sitä ei valittu.[1]

Tasavalta toiminnassa Muokkaa

 
Mussolini tarkastamassa linnoituksia vuonna 1944.

Italian sosiaalinen tasavalta oli sodassa paitsi liittoutuneita myös Italian vastarintaliikkeen partisaaneja vastaan. Tasavallan johto yritti kansansuosion lisäämiseksi palauttaa fasismin aatteellisille juurilleen ja lähemmäs sosialismia. Tasavaltalaisen fasistipuolueen Veronassa pidetty puoluekongressi hyväksyi 14. marraskuuta 1943 Veronan manifestin, jossa vaadittiin muun muassa yritysten kansallistamista, talouden asettamista valtion ohjaukseen, voittojen jakamista tasan työntekijöiden ja omistajien kesken, valtion tukemaa halpaa asumista ja minimipalkkalakia.[1] Mussolini perusteli sosialisointivaatimusta sotaponnistuksilla tai länsimielisten teollisuusmiesten petturuudella. Sosialisointia ei kuitenkaan toteutettu.[4] Veronan manifestissa vaadittiin myös Euroopan yhteisön perustamista ja Afrikan kolonisoinnin lopettamista. Julistuksen radikaaleimmista osista vastasi fasistiksi ryhtynyt entinen kommunisti Nicola Bombacci.[1]

Saksan innoittamina vuonna 1938 säädetyt, juutalaisia vastaan suunnatut Italian rotulait säilyivät voimassa sosiaalisessa tasavallassa, joka käynnisti toden teolla juutalaisten vainoamisen.[1] Juutalaiset kuljetettiin Saksan tuhoamisleireille.[3] Tammikuussa 1944 myös Mussolinin edellisvuonna syrjäyttäneet fasistijohtajat tuomittiin kuolemaan tai vankeuteen.[4]

 
Italian sosiaalisen tasavallan Decima Flottiglia MAS -yksikön sotilaita valmistautumassa Anzion maihinnousuun, maaliskuu 1944.

Sosiaalisen tasavallan armeijaan ja vapaaehtoisjoukkoihin kuului suurimmillaan noin puoli miljoonaa sotilasta. Noin 8 500 naista kuului vapaaehtoiseen maanpuolustusorganisaatioon Servizio Ausiliario Femminileen. Sisäisestä järjestyksenpidosta vastasi karabinieerijoukkojen korvaajaksi perustettu kansallinen tasavaltalaiskaarti, Guardia Nazionale Repubblicana (GNR), johon kuului suurimmilaan noin 140 000 miestä. Tasavallan tuella perustettiin myös Saksan armeijaan kuulunut Italian Waffen-SS-divisioona, johon kuului 15 000 miestä.[1]

Tasavallan loppu Muokkaa

Tasavalta romahti ja lopulta lakkasi olemasta huhtikuussa 1945 saksalaisten perääntyessä Pohjois-Italiasta. Tasavaltalaisen fasistipuolueen ylin johto piti viimeisen kokouksensa 3. huhtikuuta ja suunnitteli tekevänsä Valtellinan laaksosta viimeisen tukikohdan, jossa taisteltaisiin kuolemaan saakka. Partisaanien nostatettua Milanossa kansannousun Mussolini ja hänen hallituksensa pakenivat kaupungista 25. huhtikuuta. Mussolinille uskollisia joukkoja oli tässä vaiheessa jäljellä enää noin 12 000 miestä, ja joukko-osasto toisensa jälkeen hajosi karkuruuteen, joten Valtellinaan linnoittautumisen sijasta tasavallan johto yritti paeta Sveitsiin. Vetäytymässä olleen saksalaiskolonnan matkaan liittyneet Mussolini ja hänen lähimmät miehensä jäivät partisaanien vangiksi 27. huhtikuuta. Partisaanit teloittivat 28. huhtikuuta Mussolinin, hänen rakastajattarensa Clara Petaccin, neljä Mussolinin hallituksen ministeriä, puoluesihteeri Pavolinin ja kahdeksan tasavallan muuta johtomiestä.[1]

Lähteet Muokkaa

  • Hägg, Göran: Mussolini. Suomentanut Heikki Eskelinen. Otava, 2010 (ruotsinkielinen alkuteos 2008). ISBN 978-951-1-24127-0.
  • Monti, Anton: Mustat vuodet: Uusfasismi Italiassa 1945–2016. Turku: Kustantamo Tarke, 2017.

Viitteet Muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Monti 2017, s. 12–27.
  2. Hägg 2010, s. 340–342.
  3. a b c Hägg 2010, s. 344–347.
  4. a b c Hägg 2010, s. 347–353.

Aiheesta muualla Muokkaa