Kamerun

valtio Afrikassa

Kamerun, viralliselta nimeltään Kamerunin tasavalta on yhtenäisvaltio keskisessä ja läntisessä Afrikassa Guineanlahden pohjukassa. Maan pääkaupunki on Yaoundé. Kamerunin rajanaapureita ovat Nigeria lännessä, Tšad koillisessa, Keski-Afrikan tasavalta idässä sekä Päiväntasaajan Guinea, Gabon ja Kongon tasavalta etelässä. Kamerunilla on rannikkoa Guineanlahteen kuuluvalla Bonnynlahdella. Maata kutsutaan ”Afrikaksi pienoiskoossa” sen geologian ja kulttuurin monimuotoisuuden vuoksi. Kamerunin luontoon kuuluu hiekkarantoja, autiomaata, vuoria, sademetsää ja savannia. Maan korkein kohta on Kamerunvuori lounaassa ja suurimmat kaupungit ovat Douala, pääkaupunki Yaoundé ja Garoua. Kamerunissa asuu yli 200 eri etnistä ja kielellistä ryhmää. Maa tunnetaan ulkomailla hyvin musiikistaan, erityisesti makossasta ja bikutsista, ja menestyksekkäästä jalkapallomaajoukkueestaan. Kamerunin viralliset kielet ovat ranska ja englanti.

Kamerunin tasavalta
République du Cameroun
Republic of Cameroon
Kamerunin lippu Kamerunin vaakuna

Kamerunin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Kamerunin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto yhden puolueen johtama presidentiaalinen tasavalta
Presidentti Paul Biya[1]
Pääkaupunki Yaoundé
3°52′N, 11°31′E
Muita kaupunkeja Douala (suurin kaupunki)
Pinta-ala
– yhteensä 475 440 km² [2] (sijalla 52)
– josta sisävesiä 1,3 %
Väkiluku (2022) 29 321 637 [3] (sijalla 51)
– väestötiheys 34 as. / km²
– väestönkasvu 2,75 % [3] (2022)
Viralliset kielet ranska ja englanti
Valuutta CFA-frangi (XAF)
BKT (2020)
– yhteensä 94 940 milj. USD [3]  (sijalla 97)
– per asukas 3 600 USD
HDI (2019) 0,563 [4] (sijalla 153)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 16,7 % [3]
– teollisuus 26,5 % [3]
– palvelut 56,8 % [3]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
- Ranskasta ja Isosta-Britanniasta

1. tammikuuta 1960 ja 1. lokakuuta 1961
Lyhenne CM
– ajoneuvot: CAM
– lentokoneet: TJ
Kansainvälinen
suuntanumero
+237
Tunnuslause Paix, Travail, Patrie - Peace, Work, Fatherland (Rauha, työ, isänmaa)
Kansallislaulu Chant de Ralliement

Kamerunin alueen varhaisiin asukkaisiin kuuluivat Sao-kulttuurin jäsenet Tšadjärven ympäristössä ja baka-metsästäjä-keräilijät kaakon sademetsissä. Portugalilaiset löytöretkeilijät saapuivat maan rannikolle 1400-luvulla ja antoivat alueelle nimeksi Rio dos Camarões (”rapujoki”), mistä nimi Kamerun on peräisin. Fulbesotilaat perustivat Adamawan emiraatin maan pohjoisosaan 1800-luvulla, ja useat etniset ryhmät perustivat maan länsi- ja luoteisosiin voimakkaita heimo- ja fon-kuntia. Kamerunista tuli Saksan siirtomaa vuonna 1884, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen alue jaettiin Ranskan ja Britannian kesken Kansainliiton mandaatiksi. Union des Populations du Cameroun -puolue ajoi Kamerunin itsenäisyyttä, mutta se kiellettiin 1950-luvulla. Se kävi sotaa ranskalaisia ja sitten kamerunilaisia joukkoja vastaan vuoteen 1971 asti. Vuonna 1960 Ranskan Kamerun itsenäistyi Kamerunin tasavallaksi presidentti Ahmadou Ahidjon johdossa. Brittiläisen Kamerunin eteläinen osa liittyi siihen seuraavana vuonna ja muodosti Kamerunin liittotasavallan. Maa nimettiin Kamerunin yhdistyneeksi tasavallaksi vuonna 1972 ja Kamerunin tasavallaksi vuonna 1984.

Muihin Afrikan maihin verrattuna Kamerun on poliittisesti ja sosiaalisesti vakaa. Vakaus on sallinut maatalouden, tieverkon, rautateiden ja suurten öljy- ja puuteollisuuksien kehittymisen. Monet kamerunilaiset elävät kuitenkin köyhyydessä omavaraisviljelijöinä. Valta on tiukasti presidentti Paul Biyan ja hänen Rassemblement démocratique du Peuple Camerounais -puolueensa käsissä, ja poliittinen korruptio on yleistä. Maan englanninkielinen osa on vieraantunut yhä enemmän hallituksesta, ja englanninkieliset poliitikot ovat vaatineet suurempaa desentralisaatiota tai jopa brittien aikoinaan hallitsemien alueiden eroa muusta Kamerunista.

Maantiede ja ilmastoMuokkaa

Pääartikkeli: Kamerunin maantiede
 
Vulkaaniset muodostumat täplittävät maisemaa Rhumsikissa Extrême-Nordin maakunnassa.

Maastonmuodot ja ilmastoMuokkaa

Kamerun sijaitsee Keski- ja Länsi-Afrikassa Bonnynlahdella, joka kuuluu Guineanlahteen ja Atlantin valtamereen. Matkailukirjallisuudessa Kamerunia kuvataan ”Afrikaksi pienoiskoossa”, sillä maan alueella on kaikkia maanosan ilmastoja ja kasvillisuusalueita: rannikkoa, autiomaata, vuoristoa, sademetsää ja savannia.[5] Valtion pinta-ala on 475 442 neliökilometriä, ja se on maailman 53. suurin valtio.[6] Kamerunin naapurivaltiot ovat Nigeria lännessä, Tšad koillisessa, Keski-Afrikan tasavalta idässä sekä Päiväntasaajan Guinea, Gabon ja Kongon tasavalta etelässä.

Kamerun jaetaan viiteen merkittävään maantieteelliseen alueeseen, joita erottavat toisistaan fysikaaliset ja ilmastolliset piirteet sekä kasvillisuus. Rannikon tasanko ulottuu 15–150 kilometriä sisämaahan Guineanlahdelta[7] ja se on keskimäärin 90 metrin korkeudella merenpinnasta.[8] Alueen ilmasto on erittäin kuuma ja kostea lyhyine kuivine kausineen, se on tiheän metsän peittämä ja siellä sijaitsee joitakin maailman kosteimmista paikkakunnista.[9][10] Etelä-Kamerunin tasanko nousee rannikkotasangolta keskimäärin 650 metrin korkeudelle.[11] Aluetta hallitsee päiväntasaajan sademetsä, vaikka vaihtelu kuivan ja kostean kauden välillä tekeekin siitä vähemmän kostean kuin rannikko on.

Epäsäännöllinen vuorten, kukkuloiden ja tasankojen ketju, joka tunnetaan Kamerunin vuorijonona, ulottuu rannikon Kamerunvuorelta melkein Tšadjärvelle saakka Kamerunin pohjoiskärjessä – Kamerunvuori on 4 095 metrin korkuisena maan korkein huippu.[12] Alueella on lauha ilmasto, erityisesti Läntisellä ylätasangolla, vaikka sademäärät ovatkin suuria. Sen maaperä kuuluu Kamerunin hedelmällisimpiin etenkin tuliperäisen Kamerunvuoren ympäristössä.[13] Tuliperäisyys on luonut alueelle kraatterijärviä. Yksi niistä, Nyosjärvi, sylkäisi 21. elokuuta 1986 ilmaan hiilidioksidia surmaten 1 700–2 000 henkeä.[14]

Eteläinen tasanko nousee pohjoisessa ruohoiselle ja karulle Adamaouan tasangolle. Se ulottuu läntisiltä vuorilta itään ja muodostaa esteen maan pohjois- ja eteläosien välille. Se on keskimäärin 1 100 metrin korkeudella[11] ja sen lämpötilat vaihtelevat 22 ja 25 celsiusasteen välillä; sademäärät ovat suuria.[15][16] Pohjoinen alamaa-alue ulottuu Adamaouan reunalta Tšadjärvelle keskimäärin 300–350 metrin korkeudella.[13] Sille luonteenomainen kasvillisuus on savannin pensaikkoa ja ruohoa. Alue on kuiva, sateet ovat harvinaisia ja lämpötilat korkeita.

VesistötMuokkaa

Kamerunissa on neljä valuma-aluetta. Etelässä tärkeimmät joet ovat Ntem, Nyong, Sanaga ja Wouri. Ne virtaavat lounaaseen tai länteen suoraan Guineanlahteen. Dja ja Kadéï laskevat kaakkoon Kongoon. Pohjois-Kamerunissa Benue virtaa pohjoiseen ja länteen laskien Nigeriin. Logone virtaa vuorostaan pohjoiseen Tšadjärveen, jonka Kamerun jakaa kolmen naapurivaltionsa kanssa.[17]

Luonto ja luonnonsuojeluMuokkaa

Eteläosien kuuma ja kostea ilmasto on suotuisa sademetsien kasvulle. Niiden puut voivat kasvaa 60 m korkeiksi, ja orkideat ja saniaiset ovat yleisiä. Rannikoilla kasvaa mangrovea. Maan keskiosien lehtipuut karistavatlehtensä kuivan kauden aikana. Pohjoisosia hallitsevat savannit. Metsissä on apinoita, lepakoita ja monia lintulajeja sekä joitakin elefantteja. Wazan kansallispuisto luotiin elefanttien, kirahvien ja antilooppien suojelualueeksi, ja siellä tavataan myös apinoita, leijonia ja leopardeja.[17] Maassa on tavattu 303 lajia nisäkkäitä, joista 18 endeemisiä ja 41 uhanalaisia. Havaituista 968 lintulajista 703 pesii Kamerunissa. Putkilokasveja tunnetaan 7500 lajia.[18]

Kamerunissa on kahdeksantoista kansallispuistoa ja kaksitoista muuta suojelualuetta.[18] Djan eläintensuojelualue on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1987. Sanghan suojelualue, joka jatkuu myös Kongon tasavaltaan ja Keski-Afrikan tasavaltaan, liitettiin Maailmanperintöluetteloon vuonna 2012.[19]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Kamerunin historia
 
Joseph Merrick (kuvassa osallistumassa isubujen hautajaisiin vuonna 1845) oli jamaikalainen baptistilähetyssaarnaaja, joka perusti kirkon isubuille Kamerunin rannikolla.

Nykyisen Kamerunin alueella on ollut asutusta neoliittiselta kaudelta lähtien. Pisimpään maassa ovat yhtäjaksoisesti asuneet pygmit, kuten bakat.[20] Sao-kulttuuri syntyi Tšadjärven ympärille noin vuonna 500 ja väistyi Kanemin ja sen seuraajavaltion Bornun tieltä. Länteen syntyi kuningaskuntia, fon-kuntia ja heimokuntia.

Portugalilaiset purjehtijat saapuivat Kamerunin rannikolle vuonna 1472. He havaitsivat Wouri-joessa runsaasti rapuja ja nimesivät sen niiden mukaan ”rapujoeksi” (port. Rio dos Camarões), mistä myös nimi ”Kamerun” on peräisin. Seuraavien vuosisatojen aikana eurooppalaiset alkoivat harjoittaa säännöllistä kauppaa rannikon asukkaiden kanssa ja kristityt lähetyssaarnaajat tunkeutuivat sisämaahan. 1800-luvun alussa Modibo Adama johti pohjoisessa fulbesotilaita jihadiin ei-islaminuskoisia ja osittain islaminuskoisia kansoja vastaan ja perusti Adamawan emiraatin. Alueelta fulbeja paenneet asukkaat saivat aikaan merkittävän muutoksen Kamerunin väestön rakenteessa.[21]

Saksan keisarikunta valtasi maan alueen siirtomaakseen (Saksan Kamerun) vuonna 1884 ja aloitti vakaan tunkeutumisen sisämaahan. Saksa aloitti hankkeita siirtomaansa infrastruktuurin parantamiseksi, mutta käytti raakaa pakkotyöjärjestelmää.[22] Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, Kamerunista tuli Kansainliiton mandaatilla hallittava alue ja se jaettiin Ranskan Kameruniin ja brittiläiseen Kameruniin vuonna 1919. Ranskalaiset integroivat Kamerunin talouden huolellisesti emämaahansa[23] ja paransivat alueen infrastruktuuria investoinneilla, ammattityöläisillä ja jatkamalla pakkotyövoiman käyttöä.[22] Britit hallitsivat aluettaan naapurimaasta Nigeriasta. Brittien alueen asukkaat valittivat, että heistä oli tehty laiminlyöty ”siirtomaan siirtomaa”. Nigerialaisia siirtotyöläisiä muutti joukoittain brittiläisen Kamerunin eteläosiin, mikä lopetti pakkotyövoiman käytön, mutta suututti alueen alkuperäiset asukkaat.[24] Kansainliiton mandaatit muutettiin Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalueiksi vuonna 1946, ja itsenäisyydestä tuli Ranskan Kamerunissa keskeinen poliittinen kysymys.[23] Ranska kielsi radikaaleimman poliittisen puolueen Union des Populations du Camerounin (UPC) 13. heinäkuuta 1955. Kielto johti pitkään sissisotaan ja puolueen johtajan Ruben Um Nyobén salamurhaan.[25] Brittiläisessä Kamerunissa pohdittiin, pitäisikö alueen yhdistyä jälleen Ranskan Kameruniin vai liittyä Nigeriaan.

 
Ahmadou Ahidjo saapuu Washingtoniin heinäkuussa 1982.

1. tammikuuta 1960 Ranskan Kamerun itsenäistyi presidenttinään Ahmadou Ahidjo, ja 1. lokakuuta 1961 entinen brittiläinen Etelä-Kamerun yhdistyi naapuriinsa ja muodosti sen kanssa Kamerunin liittotasavallan. Ahidjo käytti edelleen käynnissä olevaa sotaa UPC:n kanssa ja pelkoja etnisestä konfliktista vahvistamaan presidentin valtaa, mitä hän jatkoi senkin jälkeen, kun UPC oli vaimennettu vuonna 1971.[25] Hänen puolueestaan Union Nationale Camerounaisesta tuli ainoa sallittu puolue 1. syyskuuta 1966 ja vuonna 1972 liittovaltiomalli lakkautettiin Yaoundésta johdetun Kamerunin yhdistyneen tasavallan tieltä.[26] Ahidjo noudatti suunnitelluksi liberalismiksi kutsuttua talouspolitiikkaa asettaen rahakasvien viljelyn ja öljyntuotannon etusijalle. Hallinto käytti öljystä saatuja varoja muodostamaan kansallisen rahavarannon, maksamaan viljelijöille ja rahoittamaan tärkeitä kehityshankkeita; monet aloitteet kuitenkin epäonnistuivat, kun Ahidjo nimitti epäpäteviä liittolaisiaan ohjaamaan niiden toteutusta.[27]

Ahidjo lähti virastaan 4. marraskuuta 1982 ja jätti valta-asemansa perustuslain mukaiselle seuraajalleen Paul Biyalle. Ahidjo kuitenkin hallitsi edelleen puoluettaan ja yritti johtaa maata kulissien takaa, kunnes Biya ja hänen liittolaisensa pakottivat Ahidjon eroamaan. Biya aloitti hallituskautensa siirtymällä demokraattisempaa hallintomallia kohti, mutta epäonnistunut vallankaappausyritys ajoi hänet lähemmäs edeltäjänsä johtamistapaa.[28] Talouskriisi iski maahan 1980-luvun puolivälissä ja kesti 1990-luvun loppuun saakka kansainvälisen talouskehityksen, kuivuuden, öljyn hinnan laskun ja vuosia kestäneen korruption ja huonon hallinnon vuosi. Kamerun haki kansainvälistä apua, leikkasi valtion kuluja ja yksityisti teollisuuttaan. Kun monipuoluejärjestelmä sallittiin jälleen joulukuussa 1990, englanninkieliset painostusryhmät alkoivat vaatia suurempaa autonomiaa ja jotkut myös eroa Kamerunista Ambazonian tasavallaksi.[29] Helmikuussa 2008 Kamerunissa koettiin pahimmat väkivaltaisuudet 15 vuoteen, kun liikennelaitoksen lakko Doualassa kasvoi väkivaltaisiksi mielenosoituksiksi 31 kunnassa.[30][31]

Biya valittiin toiselle kaudelle vuonna 2011.[2] Vuodesta 2016 lähtien Kamerunia on koetellut poliittinen kriisi. Maan englanninkielinen väestönosa aloitti mielenosoitukset ranskankielistä väestöä suosivan politiikan takia. Mielenosoittajia pidätettiin ja aktivisteja surmattiin. Tuhannet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan ja osa heistä naapurimaa Nigerian puolelle. Kiristyneessä tilanteessa alettiin vaatia entistä sinnikkäämmin erillisen valtion eli Ambazonian perustamista, jonka aseelliset kannattajat ovat ottaneet yhteen turvallisuusjoukkojen kanssa.[32] Vuonna 2018 valittiin Kamerunia vuodesta 1982 autoritaarisesti hallinnut Paul Biya taas uudeksi seitsenvuotiskaudeksi Kamerunin presidentiksi murskavoitolla vaaleissa, joissa todettiin epäselvyyksiä ja vilppiä.[33]

Politiikka ja hallintoMuokkaa

 
Presidentti Paul Biya ja Yhdysvaltojen suurlähettiläs R. Niels Marquardt 16. helmikuuta 2006.

Poliittinen järjestelmäMuokkaa

Kamerun on näennäisesti demokraattinen järjestelmä, jota presidentti kuitenkin johtaa itsevaltaisesti. Valta on keskittynyt presidentille, joka pystyy asettamaan kannattajiaan poliittisesti tärkeille paikoille ja rankaisemaan arvostelijoita.[34] Presidentti hallinnoi valtion virastoja, komentaa armeijaa, neuvottelee ja ratifioi sopimuksia sekä pystyy julistamaan hätätilan.[35] Presidentti nimittää hallituksen virkamiehet kaikille tasoille, pääministeristä (hallituksen virallinen pää) maakuntien kuvernööreihin, departementtien johtajiin ja kaupunginvaltuustojen jäseniin suurissa kaupungeissa.[36]

Kamerunissa on ollut sen itsenäistymisen jälkeen ainoastaan kaksi presidenttiä: Ahmadou Ahidjo vuosina 1960–1982 ja Paul Biya vuodesta 1982 lähtien. Presidentti valitaan seitsemän kauden välein, eikä valtakausi ole rajattu. Biya sai vuoden 2018 vaaleissa 71 prosenttia äänistä, mutta oppositiolla ei varsinaisesti ollut tasa-arvoisia mahdollisuuksia.[37] Biya on ollut tunnettu siitä, että hän viettää ulkomailla yksityisillä matkoilla huomattavan suuren osan ajastaan, eikä kotimaassaankaan esinny juuri julkisuudessa. Päivittäisten hallinnollisten asioiden hoitamisesta vastaa usein pääministeri.[38]

Lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen Kamerunin parlamentti. Sen ylähuoneen eli senaatin sadasta paikasta 70 täytetään alueellisten neuvostojen äänestyksellä, 30 presidentin nimittäminä. Alahuoneen eli kansalliskokouksen 180 edustajaa valitaan vaaleilla viiden vuoden kausille.[37] Hallitus tunnustaa perinteisten päälliköiden, fonien ja lamidojen vallan paikallishallinnossa ja kiistojen ratkaisemisessa, kunhan heidän päätöksensä eivät ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa.[39]

Presidentti Paul Biyan Rassemblement démocratique du Peuple Camerounais -puolue (RDPC) oli ainoa sallittu poliittinen puolue joulukuuhun 1990 saakka.[40] Sen jälkeen maahan on syntynyt lukuisia etnisiä ja alueellisia poliittisia ryhmittymiä.[40] Tärkein oppositiopuolue on Sosiaalidemokraattinen rintama (SDF), mutta puolueita on kaikkiaan yli 300. Kansalliskokouksessa on RDPC:n ja SDF:n lisäksi neljä muuta puoluetta. RDPC:n on käytännössä ainoa puolue, joka toimii koko maassa. Muut puolueet ovat usein alueellisia tai kiinnitettyjä tiettyyn etniseen ryhmään. Samalla RDPC:n pitkä valtakausi on taannut puolueelle valtaisan klientelistisen verkoston, minkä seurauksena oppositiopuolueilla on käytännössä mahdoton saada kunnollista peruskannatusta.[41] RDPC onkin saanut murskavoiton kaikissa maan parlamenttivaaleissa vuodesta 1992 lähtien.[42] Freedom Housen mukaan vaaleja ei voi pitää vapaina, ja erityisesti englanninkielisellä alueella äänestysvilkkaus on hyvin matala.[37] Oppositiopuolueet ovat usein syyttäneet vaaliviranomaista puolueellisuudesta, ja tämän jäsenet onkin kaikki presidentti Biyan nimittämiä.[43] Osa oppositiopuolueista onkin tilanteen takia boikotoinut vaaleja.[37]

Ulko- ja puolustuspolitiikkaMuokkaa

Kamerun kuuluu sekä Kansainyhteisöon että La Francophoniehen. Sen ulkopolitiikka on noudattanut siirtomaa-ajan jälkeenkin tärkeän liittolaisen Ranskan politiikkaa.[44]

Kamerunin asevoimien budjetti on suuri muihin hallinnon aloihin verrattuna.[45] Kamerunin asevoimiin kuuluu maavoimat, merivoimat, ilmavoimat, presidentinkaarti, santarmit ja nopean toiminnan pataljoona BIR, joka raportoi puolustusministerin sijaan suoraan Biyalle. Poliisivoimat on puolestaan jakautunut tavanomaiseen poliisiin ja kansalliseen santarmilaitokseen, joka on puolisotilaallinen organisaatio. Santarmit vastaavat valtion sisäisestä turvallisuudesta ja puolustuksen tukemisesta, ja heitä liikkuu erityisesti maaseutualueilla ja viestintäreiteillä.[46]

Kamerunin puolustusministeri Joseph Beti Assomo allekirjoitti sotilaallisen yhteistyösopimuksen Moskovassa venäläisen kollegansa Sergei Šoigun kanssa huhtikussa 2022. Sopimustekstissä maat sopivat mielipiteiden ja tietojen vaihtamisesta kansainvälisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan, joukkojen koulutus, sotilaskoulutuksen, lääketieteen ja topografian aloilla.[47] Ranska, jonka kanssa Kamerunilla on ollut tiiviit yhteydet talous- ja sotilasasioissa, on seurannut huolestuneena Kamerunin ja Venäjän suhteiden lähentymistä.[48]

Biya on riidellyt Nigerian hallituksen kanssa Bakassin niemimaan hallinnasta ja Gabonin presidentin El Hadj Omar Bongon kanssa henkilökohtaisista syistä.[40]

Sisäiset jännitteetMuokkaa

 
Ambazonian vaatima alue.

Kristittyjen ja muslimien sekä englannin- ja ranskankielisten väliset jännitteet ovat suuret, ja maassa on vuosikymmeniä ollut sisällissodan uhka.[49] Siirtomaakauden aikana maahan tuodut eurooppalaiset kielet ovat aiheuttaneet kielellisen jaon Sud-Ouestin ja Nord-Ouestin maakunnissa asuvan englantia puhuvan viidesosan ja muun Kamerunin ranskankielisen väestön välille.[50] Sekä englanti että ranska ovat virallisia kieliä. Kamerunin pidgin-englanti on yleisin lingua franca Britannian aiemmin hallinnoimilla alueilla.[51] Englannin, ranskan ja pidginin sekoitus, jota kutsutaan nimellä camfranglais, on tullut suosituksi kaupungeissa 1970-luvun puolivälistä lähtien.[52]

Kielijako on synnyttänyt suoranaisen kielisodan. Sotilasoperaation vuoksi aiemmin jokseenkin merkityksetön englanninkielisten itsenäisyysliike on saanut voimaa ja julistanut 2017 Ambazoniaksi nimittämänsä englanninkielisen alueen itsenäiseksi.[53] Ambazonian alueesta kilpailee ainakin kaksi poliittista toimijaa, Ambazonian väliaikaishallitus ja Ambazonia Governing Council.[54] Poliittisten tahojen rinnalla toimii useita paikallisia puolisotilaallisia ryhmittymiä, joista merkittävin on Ambazonian puolustusvoimat. Ambazonian itsenäisyysjulistuksen jälkeen vuoteen 2012 mennessä noin 45 000 ihmistä on lähtenyt maasta ja yli 3 000 ihmistä kuollut.[55]

Islamistinen terroristijärjestö Boko Haram on tammikuun 2020 jälkeen vahvistanut otettaan Kamerunin pohjoisosista, ja itärajalle aiheuttaa painetta Keski-Afrikan tasavallan sisäinen konflikti.[55]

Oikeusjärjestelmä ja korruptioMuokkaa

Kamerunin lakijärjestelmä perustuu suureksi osaksi Ranskan siviililainsäädäntöön, mutta siinä on vaikutteita myös tapaoikeudesta.[2] Vaikka tuomioistuimet ovat nimellisesti itsenäisiä, ne ovat riippuvaisia toimeenpanevasta oikeusministeriöstä.[56]

Presidentti nimittää tuomarit kaikille tasoille. Tuomiovalta on jaettu virallisesti tribunaaleihin, vetoomustuomioistuimeen ja korkeimpaan oikeuteen. Kansalliskokous valitsee yhdeksänjäsenisen Haute Cour de justicen jäsenet: se tuomitsee hallinnon keskeisiä jäseniä, jos heitä syytetään maanpetturuudesta tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Korruptio on yleistä hallinnon kaikilla tasoilla. Vuosina 1998 ja 1999 Transparency International luokitteli Kamerunin maailman korruptoituneimmaksi valtioksi. Kamerun perusti korruption vastaisia toimistoja 29 ministeriöön, mutta vain 25 prosenttia niistä aloitti toimintansa,[57][58]

Vuonna 2021 Kamerun oli Transparency Internationalin korruptioluettelossa sijalla 144 yhteensä 180 tutkitusta valtiosta.[59] Korruption lisäksi oikeuslaitosta heikentää poliittinen ohjailu, sillä presidentillä on valta halutessaan nimittää ja erottaa tuomareita.[37]

 
Päällikön patsas Banassa Ouestin maakunnassa kertoo perinteisten johtajien arvovallasta. Kamerunin hallitus tunnustaa perinteisten viranomaisten vallan, kunhan heidän päätöksensä eivät ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa.

Vapaudet ja ihmisoikeudetMuokkaa

Freedom Housen vuoden 2022 määrittelyn mukaan Kamerun ei ole vapaa maa. Maassa ei ole lehdistönvapautta, kokoontumisvapautta on voimakkaasti rajoitettu. Monet kansalaisjärjestöt joutuvat turvautumaan kokonaan ulkomaalaiseen tukeen, ja toisaalta ulkomaalaisten järjestöjen toimintaa on rajattu. Lääkärit ilman rajoja -järjestö joutui vetäytymään Nord-Ouestin alueelta, kun sitä syytettiin englanninkielisten separitistien tukemisesta.[37]

Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät Kamerunin poliisia ja armeijaa rikosepäiltyjen, poliittisten aktivistien, etnisten vähemmistöjen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kaltoin kohtelusta, uhkailusta, pahoinpitelystä ja jopa kidutuksesta. Human Rights Watch kertoo, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia on pidätetty maan lakien vastaisesti: Homoseksuaalinen sukupuolisuhde on Kamerunin laissa kielletty, mutta homoseksuaalisuutta tai transsukupuolisuutta sinänsä ei.[60][61]

Vankilat ovat liian täynnä, eikä niissä ole juuri saatavilla riittävästi ruokaa tai lääkäripalveluita.[62][63] Perinteisten päälliköiden pohjoisessa pitämiä vankiloita syytetään poliittisten vastustajien vangitsemisesta hallituksen pyynnöstä.[64] 2000-luvun alusta lähtien yhä useammat poliisit ja santarmit ovat kuitenkin joutuneet syytteeseen sopimattomasta käytöksestä.[63]

AluejakoMuokkaa

 
Kamerun on jaettu kymmeneen maakuntaan.

Kamerunin perustuslaki jakaa maan kymmeneen puoliautonomiseen alueeseen, joita jokaista hallinnoi vaaleilla valittu aluevaltuusto. Käytännössä Kamerun kuitenkin noudattaa yhä järjestelmää, jota käytettiin ennen uuden perustuslain vahvistamista vuonna 1996. Maa on jaettu kymmeneen maakuntaan tai provinssiin, joita jokaista hallinnoi presidentin nimittämä kuvernööri.

Kolme pohjoisinta maakuntaa ovat Extrême-Nord, Nord ja Adamaoua. Heti niiden eteläpuolella sijaitsevat Centren ja Estin maakunnat. Sud rajoittuu Guineanlahteen ja maan etelärajaan. Kamerunin länsiosa on jaettu neljään pienempään maakuntaan: Littoral ja Sud-Ouest ovat rannikolla ja Nord-Ouest sekä Ouest taas läntisillä ruohomailla. Nord-Ouestin ja Sud-Ouestin maakunnat kuuluivat aikoinaan brittiläiseen Kameruniin, muut olivat osa Ranskan Kamerunia.

Kuvernöörien tehtävänä on toteuttaa presidentin tahto, raportoida maakuntien olosuhteista ja tunnelmista, hallinnoida virkamiehistöä, pitää yllä rauhaa ja valvoa pienempien hallintoalueiden johtajia. Kuvernööreillä on laajat valtaoikeudet: he voivat määrätä propagandan käytöstä alueellaan ja kutsua hätiin armeijan, santarmit tai poliisin.[35] Maakunnat on jaettu 58 departementtiin. Niitä johtavat presidentin nimittämät prefektit, jotka toimittavat kuvernöörien tehtäviä pienemmässä mittakaavassa. Departementit on edelleen jaettu arrondissementteihin, joita johtavat alaprefektit. Piirikunnat, joita hallinnoi piirikunnanjohtaja (ransk. chef de district), ovat pienimpiä alueellisia yksiköitä. Niitä on suurissa arrondissementeissa ja vaikeakulkuisilla alueilla.

Talous ja infrastruktuuriMuokkaa

Pääartikkeli: Kamerunin talous
 
Kalastus on merkittävä elinkeino Kamerunissa. Tämä rapu saatiin kiinni Limbessä vuonna 2007.

Varallisuus ja ulkomaankauppaMuokkaa

Kamerunin ostovoimapariteetilla korjattu bruttokansantuote henkeä kohden oli vuonna 2020 noin3 600[3], vuonna 2005 arviolta 2 421 dollaria.[65] Luku kuului Saharan eteläpuolisen Afrikan kymmenen suurimman joukkoon.[66] Kamerun vie tuotteita etenkin Ranskaan, Italiaan, Etelä-Koreaan, Espanjaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.[2] Kamerun kuuluu Keski-Afrikan valtioiden keskuspankkiin (jonka hallitseva talous se on)[66] ja Keski-Afrikan talous- ja tulliunioniin (UDEAC). Sen rahayksikkö on CFA-frangi. Byrokratia, korkeat verot ja endeeminen korruptio ovat haitanneet yksityisen sektorin kasvua maassa.[67] Työttömyyden arvioitiin olevan 30 prosenttia vuonna 2001, ja vuonna 2000 noin 48 prosenttia väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[2] 1990-luvun alusta lähtien Kamerun on noudattanut Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ajamaa politiikkaa köyhyyden vähentämiseksi, teollisuuden yksityistämiseksi ja talouskasvun lisäämiseksi.[3]

Matkailu on kasvava ala erityisesti rannikkoalueella, Kamerunvuoren ympäristössä ja pohjoisessa.[68] Maa pyrkii houkuttelemaan sekä kulttuuri-, ranta- että luontomatkailijoita.[69]

Öljy on Kamerunin tärkein vientituote, ja 2020-luvun alussa se toi 40% maan vientituloista.[3]

Maa- ja metsätalousMuokkaa

Kamerunin muut luonnonvarat sopivat paremmin maa- ja metsätalouden kuin teollisuuden tarpeisiin. Noin 70 prosenttia väestöstä viljelee maata, mutta maatalous muodosti arviolta vain 16,7 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2017.[3] Suurin osa maataloudesta on paikallista omavaraisviljelyä yksinkertaisia työvälineitä käyttäen. Viljelijät myyvät ylijäämänsä ja joillain on erillisiä peltoja kauppaa varten. Kaupungit ovat ruokahuoltonsa kannalta erityisen riippuvaisia talonpojista.[70] Tärkeimmät viljelykasvit ovat kassava, banaanit, maissi, öljypalmu, taro, sokeriruoko, hirssi, tomaatit ja vihannekset.[3]

 
Fulbepaimen ajaa karjaansa Pohjois-Kamerunissa.

Karjaa kasvatetaan koko maassa. Kalastuksesta elantonsa saa noin 5 000 henkeä, ja mereneläviä pyydystetään vuosittain 20 000 tonnia.[71] Bushmeat-lihaa, joka oli pitkään keskeinen ruokatavara maaseudun kamerunilaisille, pidetään nykyään herkkuna maan kaupungeissa. Bushmeat-kauppa on Kamerunin eläimistölle nyt merkittävämpi uhka kuin metsien tuhoutuminen.[72]

Eteläisessä sademetsässä on laajat puuvarat, ja sen arvioidaan peittävän 37 prosenttia Kamerunin pinta-alasta.[73] Monille metsän alueille on kuitenkin vaikea päästä. Puiden kaato, jota hoitavat suureksi osaksi ulkomaiset yritykset, tuottaa valtiolle 60 miljoonaa dollaria vuodessa, ja lait säätelevät puun turvallista ja kestävää käyttöä. Käytännössä ala on kuitenkin yksi Kamerunin vähiten säädellyistä.[74][75]

 
Taksi yrittää ohittaa tukkirekkaa Abong-Mbangin ja Lomién välisellä tiellä Estin maakunnassa.

Teollisuus ja energiaMuokkaa

Tehdasteollisuus työllisti 13% työvoimasta ja muodosti arvoilta 26,1 prosenttia maan bruttokansantuotteesta vuonna 2017.[3] Yli 75 prosenttia Kamerunin teollisuudesta sijaitsee Doualassa ja Bonabérissa.[76] Kamerunissa on huomattavat mineraalivarat, mutta niiden hyödyntäminen on käynnistynyt hitaasti. Malmivaroihin kuuluvat alumiinin tuotantoon käytettävät bauksiitti ja kyaniitti, kulta, rauta ja uraani, sekä sementin valmistukseen sopiva kalkkikivi.[17]

Öljyntuotanto alkoi vuonna 1977, ja öljy on merkittävä vientituote. Myös maakaasun hyödyntäminen on alkanut. Sähköntuotannon tärkein lähde on vesivoima (67%), loput sähköstä tuotetaan fossiilislla polttoaineilla, ja aurinkoenergian osuus on pieni. Kaupunkilaisista 98% ja koko maan asukkaista 70% on sähköverkon piirissä. Energia-infrastuktuurin kehitys ei ole pysynyt kasvavan kysynnän vauhdissa, ja sähkökatkot ovat yleisiä.[17][3]

Suuria tekeillä olevia infrastruktuurihankkeita ovat Kribin syväsatama ja Lom Pangarin vesivoimala.[3]

LiikenneMuokkaa

Liikenne on Kamerunissa usein vaikeaa. Tiet ovat huonossa kunnossa[77] ja alttiina myrskyille, sillä vain kymmenen prosenttia tiestöstä on päällystetty.[2] Tiesuluilla ei usein ole juuri muuta tarkoitusta kuin sallia poliisien ja santarmien kerätä lahjuksia tienkäyttäjiltä.[78] Maantierosvous on pitkään haitannut liikennettä maan itä- ja länsirajoilla, ja vuodesta 2005 lähtien ongelma on pahentunut idässä, kun Keski-Afrikan tasavallan tilanne on muuttunut epävakaammaksi.[79]

Rautatie, jonka liikennettä hoitaa Camrail, kulkee Kumbasta lännessä Doualan kautta Bélaboon idässä ja Ngaoundéréen pohjoisessa.[80] Wouri-joen murtovesialue toimii satamana Doualalle, maan tärkeimmälle satamakaupungille. Pohjoisessa Benuejoki on kausittain kulkukelpoinen Garouasta Nigerian puolelle.

Doualassa, Yaoundéssa Garouassa on kansainvälinen lentoasema.[81] Niiden lisäksi maassa on 8 muuta joiden kiitotiet on päällystetty ja 22 lentopaikkaa joiden kiitotiet ovat päällystämättä.[3]

ViestintäMuokkaa

Vaikka lehdistönvapaus on lisääntynyt 2000-luvun alusta, lehdistö on korruptoitunutta ja seuraa poliittisten ja muiden ryhmien intressejä.[82] Sanomalehdet harjoittavat rutiininomaisesti itsesensuuria välttääkseen hallituksen kostotoimet.[63] Tärkeimmät radio- ja televisioasemat ovat valtion omistuksessa[83] ja muu tietoliikenne, kuten puhelin- ja lennätinliikenne, suureksi osaksi hallituksen valvonnassa.[84] Matkapuhelinoperaattorit ja internetin palveluntarjoajat ovat kuitenkin lisääntyneet dramaattisesti 2000-luvun alusta lähtien,[85] eikä niiden toimintaa juuri säädellä.[64] matkapuhelinliittymien määrä kasvoi sadastatuhannesta 25 miljoonaan vuosina 2000–2020.[86]

VäestöMuokkaa

Pääartikkeli: Kamerunin väestö
 
Tikar-kansojen jäsenet, kuten tämä perhe, asuvat Nord-Ouestin maakunnassa.

VäestörakenneMuokkaa

Vuoden 2022 arvion mukaan Kamerunin väkiluku oli yli 29 000 000. Maan väestö on nuorta: yli 60 prosenttia on alle 25-vuotiaita ja 96,9 prosenttia alle 65-vuotiaita. Syntyvyyden arvioidaan olevan 35 syntymää tuhatta henkeä kohden, ja kuolleisuusaste on 7,73. Elinajanodote on 63 vuotta.[3]

Kamerunin väestö kaupungistuu kolmen prosentin vuosivauhdilla; vuonna 2022 se lähestyy 60 prosenttia.[3][87] Väestötiheys on suurin isoissa kaupungeissa, läntisillä ylämailla ja koillisella tasangolla.[88] Douala, Yaoundé ja Garoua ovat suurimmat kaupungit. Niistä poiketen Adamaouan tasanko, kaakkoinen Bénouén syvänkö ja suurin osa Etelä-Kamerunin tasangosta ovat harvaan asuttuja.[89] Väestöä ylikansoitetuilta läntisiltä ylämailta ja maan kehittymättömästä pohjoisosasta muuttaa rannikon plantaasialueille ja kaupunkikeskuksiin työn perässä.[90] Pienempää muuttoliikettä tapahtuu, kun työläiset etsivät töitä etelän ja idän sahoilta ja plantaaseilta.[91] Vaikka sukupuolten välinen suhde on kansallisesti suhteellisen tasainen, muuttajat ovat pääasiassa miehiä, minkä vuoksi joillakin alueilla suhdeluku on vääristynyt.[92]

SukupuoliroolitMuokkaa

Kamerunissa solmitaan sekä yksi- että moniavioisia avioliittoja, ja keskimääräinen kamerunilainen perhe on suuri ja laajennettu.[93] Pohjoisessa naiset hoitavat kotia ja miehet paimentavat karjaa tai työskentelevät maanviljelijöinä. Etelässä naiset kasvattavat perheen ruoan ja miehet toimittavat lihan tai viljelevät rahasta. Kamerunin yhteiskuntaa hallitsevat miehet, ja väkivalta ja syrjintä naisia kohtaan on yleistä.[94][63][64] Murrosiän alkaessa arviolta 26 prosentille tytöistä tehdään rintojen silitys, jossa heidän rintojaan lyödään tai hierotaan kuumennetuilla esineillä niiden kehityksen estämiseksi. Tavan tarkoituksena on estää tyttöjä tulemasta seksuaalisesti aktiivisiksi liian varhain ja suojella heitä seksuaaliselta väkivallalta.[95] Naisten sukupuolielinten silpomista harjoitetaan osissa Extrême-Nordin ja Sud-Ouestin maakuntia.[62]

 
Musgumien kodit Extrême-Nordin maakunnassa on rakennettu maasta ja ruohosta.

Etniset ryhmät, kielet, uskonnotMuokkaa

Arviot Kamerunin etnisten ryhmien ja kieliryhmien määrästä vaihtelevat 230:n ja 282:n välillä.[96][97] Adamaouan tasanko jakaa nämä ryhmät suurpiirteisesti pohjoisiin ja eteläisiin. Pohjoiset kansat ovat sudanilaisia, jotka asuvat maan keskiosan ylämailla ja pohjoisilla alangoilla, ja fulaneita, jotka ovat levittäytyneet ympäri pohjoista Kamerunia. Pieni määrä shuwa-arabeja asuu lähellä Tšadjärveä. Eteläisessä Kamerunissa elää bantu- ja puolibantukielten puhujia. Bantukielten puhujat asuvat rannikon ja päiväntasaajan alueilla, puolibantut taas läntisillä ruohomailla. Noin 5 000 pygmiä vaeltaa rannikon ja kaakon sademetsissä tai asuu pienissä tienvarsikylissä.[98] Sota Keski-Afrikan tasavallassa on ajanut yli 20 000 pakolaista Kamerunin Adamaouan ja Estin maakuntien alueille vuodesta 2002 lähtien,[99] ja keskiafrikkalaisten rosvojen tekemät Kamerunin kansalaisten sieppaukset ovat lisääntyneet vuodesta 2005 saakka.[79] Nigerialaiset, erityisesti igbot, muodostavat ulkomaalaisten suurimman ryhmän.[100]

Kamerun on uskonnollisesti monimuotoinen ja uskonnonvapauden tilanne maassa on hyvä.[63] Pohjoiset kansat ovat pääosin muslimeita, vaikka jotkin ryhmät ovatkin säilyttäneet alkuperäisen animistisen uskontonsa, ja fulanit kutsuvat heitä nimellä kirdi (”pakanat”). Yhdysvaltain ulkoministeriö väittää, että jotkut muslimit syrjivät pohjoisessa kristittyjä ja perinteisten uskontojen harjoittajia.[63] Eteläiset kansat ovat pääosin kristittyjä tai animisteja tai harjoittavat niiden synkretististä yhdistelmää. Kamerunilaiset uskovat laajalti noituuteen, ja hallitus on kieltänyt sen harjoittamisen.[101] Noidiksi epäillyt joutuvat usein joukkoväkivallan kohteeksi.[63]

KoulutusMuokkaa

 
Perinteinen lääkäri mainostaa palvelujaan Tatumissa Nord-Ouestin maakunnassa. Tämäntyyppiset parantajat ovat suosittuja vaihtoehtoja tavallisille lääkäreille.

Suurin osa lapsista pääsee ilmaisiin valtion ylläpitämiin kouluihin tai tuettuihin yksityisiin ja uskonnollisiin oppilaitoksiin.[102] Kamerunin koulutusjärjestelmä on sekoitus brittiläisiä ja ranskalaisia malleja,[103] ja suurin osa opetuksesta annetaan englannin tai ranskan kielellä.[104] Kamerunissa on yksi Afrikan korkeimmista koulunkäyntiasteista.[102] Tytöt eivät käy koulua yhtä säännöllisesti kun pojat kulttuurillisten asenteiden, kodin velvollisuuksien, varhaisten avioliittojen ja raskauksien sekä seksuaalisen häirinnän vuoksi. Vaikka koulunkäyntiaste on korkeampi etelässä,[102] siellä työskentelee suhteettoman paljon opettajia, ja pohjoisen kouluilla on krooninen henkilökuntapula.[63]

Korkeampaa koulutusta antaa kuusi valtion hallinnoimaa yliopistoa. Lukuvuotena 1998–1999 niissä oli yli 60 000 opiskelijaa. Dekaanien, rehtoreiden ja valtion ministeriöiden edustajien neuvosto hallinnoi kouluja apulaiskanslerin johtamana. Valtion rahoitus yliopistoille on vähäistä, ja opiskelijoiden rekisteröinnit muodostavat nimellisesti 25 prosenttia korkeakoulutuksen budjetista. Opiskelijat ovat kuitenkin taistelleet näitä maksuja vastaan siitä lähtien, kun ne otettiin käyttöön vuonna 1993. Yliopistot ovat vastustaneet valikoivampaa pääsykoepolitiikkaa yrittäessään kasvattaa opiskelijamaksujen tuomia tuloja, ja opiskelijoiden määrä on nykyään huomattavasti suurempi kuin 5 000 henkeä, joita yliopistot alun perin rakennettiin kouluttamaan. Samaten palkkojen leikkaukset vuonna 1993 ovat tehneet pätevien työntekijöiden löytämisen ja pitämisen tiedekunnille vaikeiksi.[105] Yliopistoja ovat muun muassa Yaounden I yliopisto, Dschangin yliopisto, Buean yliopisto ja Doualan yliopisto.[106]

Vuodesta 1990 lähtien yksityisiä instituutioita on syntynyt viiteen maakuntaan. Näissä kouluissa kerätyt maksut ovat viisi tai kymmenen kertaa suurempia kuin valtion kouluissa. Ne tarjoavat kuitenkin lyhyitä koulutusohjelmia esimerkiksi kirjanpidossa, johtamisessa, journalismissa ja internetteknologiassa, joten ne ovat opiskelijoiden keskuudessa suosittuja. Monet näistä kouluista eivät saavuta valtion infrastruktuurille ja tiedekunnille asettamia standardeja, ja niiden täytyy toimia luvatta.[105]

TerveysMuokkaa

Terveydenhoidon taso on Kamerunissa yleisesti huono.[107] Suurten kaupunkien ulkopuolella tilat ovat usein likaisia ja huonosti varustettuja.[108] Endeemisiin, maassa pitkäkestoisesti esiintyneisiin tauteihin[109] kuuluvat denguekuume, filariaasi, leishmaniaasi, malaria, aivokalvontulehdus, skistosomiaasi ja unitauti.[110] HIV:n/AIDSin levinneisyysasteeksi arvioidaan 5,4 prosenttia 15–49-vuotiaiden keskuudessa,[111] mutta vahva stigma tautia vastaan on pitänyt raportoitujen tapausten määrän keinotekoisen matalana.[107] Perinteiset parantajat ovat suosittu vaihtoehto länsimaiselle lääketieteelle.[112]

KulttuuriMuokkaa

Pääartikkeli: Kamerunin kulttuuri
 
Baka-tanssijat tervehtivät vierailijoita Estin maakunnassa.
Juhlapäivät
Päivämäärä Nimi
1. tammikuuta Uudenvuodenpäivä
11. helmikuuta Kansallinen nuorisopäivä
1. toukokuuta Työn päivä
20. toukokuuta Kansallispäivä
15. elokuuta Marian taivaaseenottaminen
1. lokakuuta Yhdistymisen päivä
25. joulukuuta Joulu

Kaikilla Kamerunin etnisillä ryhmillä on oma ainutlaatuinen kulttuurinsa. Tyypillisiin juhlatapahtumiin kuuluvat syntymä, kuolema, kylvö, sadonkorjuu ja uskonnolliset rituaalit. Seitsemää juhlapäivää vietetään vuoden aikana kansallisesti, ja siirtyviin juhliin lukeutuvat kristityt pitkäperjantai, pääsiäissunnuntai, toinen pääsiäispäivä ja helatorstai sekä islamilaiset Id al-Fitr, Id al-Adha ja Id milad nnabi.

Musiikki ja tanssiMuokkaa

Musiikki ja tanssi ovat keskeinen osa kamerunilaisia seremonioita, festivaaleja, sosiaalisia kokoontumisia ja tarinankerrontaa.[113][114][114] Perinteisissä tansseissa on pitkälle kehitetty koreografia, ja niissä miehet ja naiset on erotettu toisistaan tai toisen sukupuolen osallistuminen tanssiin kielletty.[115] Tanssien tarkoitus vaihtelee puhtaasta viihteestä uskonnolliseen tanssiin.[116] Perinteisesti musiikkia on luotu oraalisesti. Tyypillisessä esityksessä laulajakuoro säestää solistia.[117] Lauluun liittyvä musiikki voi syntyä hyvinkin yksinkertaisesti, kuten taputtamalla käsiä tai polkemalla jalkoja,[118] mutta perinteisiin soittimiin kuuluvat tanssijoiden käyttämät kellot, palikat, rummut ja tamat, huilut, sarvet, helistimet, guirot, kielisoittimet, pillit ja ksylofonit; soittimien tarkka yhdistelmä ja käyttö vaihtelee etniseltä ryhmältä ja alueelta toiselle. Jotkut esiintyjät esittävät itsenäisesti kokonaisia lauluja harpun tyyppisen soittimen säestyksellä.[117][119]

Kamerunin populaarimusiikkiin kuuluvat rannikon ambasse bey, bassojen assiko, bangangtien mangambeu ja bamilekien tsamassi.[120] Nigerian musiikki on vaikuttanut englanninkielisiin kamerunilaisiin artisteihin, ja Prince Nico Mbargan highlife-hitti Sweet Mother on historian eniten myynyt afrikkalainen äänite.[121] Kaksi suosituinta tyyliä ovat makossa ja bikutsi. Makossa kehittyi Doualassa ja sekoittaa kansanmusiikkia, highlifea, soulia ja soukousta. Manu Dibangon, Francis Bebeyn, Moni Bilén ja Petit-Pays'n tyyppiset esiintyjät tekivät lajityypistä suositun koko maailmassa 1970- ja 1980-luvuilla. Bikutsi sai puolestaan alkunsa ewondojen sotamusiikkina. Anne-Marie Nzién kaltaiset artistit kehittivät siitä suosittua tanssimusiikkia 1940-luvulta alkaen ja muut, kuten Mama Ohandja ja Les Têtes Brulées, popularisoivat tyylin kansainvälisesti 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla.[122][123]

RuokaperinneMuokkaa

Keittiö vaihtelee alueelta toiselle, mutta koko maassa on yleistä nauttia yksi yhden ruokalajin suuri päivällinen. Tyypillinen ruokalaji perustuu taaroon, maissiin, maniokkiin, hirssiin, keittobanaaneihin, riisiin tai jamssiin, jota jauhetaan usein taikinamaiseksi fufuksi (couscous). Sitä tarjotaan vihanneksista, pähkinöistä, palmuöljystä tai muista aineksista valmistetun kastikkeen, keiton tai padan kanssa.[124] Liha ja kala ovat suosittuja, mutta kalliita lisäkkeitä.[125] Annokset ovat usein suhteellisen kuumia ja maustettu suolalla, punapippurilla ja Maggilla.[126][127][128] Vesi, palmuviini ja hirssiolut ovat perinteisiä ruokajuomia, vaikka olut, limonadi ja viini ovatkin kasvattaneet suosiotaan.[129][130] Ruokailuvälineet ovat yleisiä, mutta perinteisesti ruokaa käsitellään oikealla kädellä. Aamiainen koostuu ruoanjäämistä tai leivästä ja hedelmistä kahvin tai teen kanssa. Välipalat ovat suosittuja, erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa niitä voi ostaa katukauppiailta.

KäsityötMuokkaa

 
Nainen kutoo koria Ossajärven lähellä Littoralin maakunnassa. Kamerunilaiset harjoittavat samantyyppisiä käsitöitä koko maassa.

Perinteisiä taide- ja käsityömuotoja harjoitetaan koko maassa kaupallisia, uskonnollisia ja koristetarkoituksia varten. Puukaiverrukset ja -veistokset ovat erityisen yleisiä.[131] Läntisten ylämaiden laadukas savi soveltuu keramiikan valmistukseen.[116] Muihin käsityölajeihin kuuluvat korinpunonta, helmet, messinki- ja pronssiesineiden valmistus, kalebassien kaivertaminen ja maalaus, kirjailu sekä nahkatyöt. Perinteiset talot valmistetaan paikallisesti saatavilla olevista materiaaleista, ja ne vaihtelevat paimentolaisten mbororojen väliaikaisista puista ja lehdistä kyhätyistä suojista eteläisten kansojen suorakulmiomaisiin, mudasta ja oljista rakennettuihin asuntoihin. Sementin ja pellin tyyppisistä aineista valmistetut asumukset yleistyvät jatkuvasti.[132]

 
Kamerun pelaa Saksaa vastaan Leipzigin Zentralstadionilla 27. huhtikuuta 2003.

Kirjallisuus ja elokuvaMuokkaa

Kamerunin kirjallisuus ja elokuva ovat käsitelleet sekä eurooppalaisia että afrikkalaisia teemoja. Siirtomaakauden kirjailijat, kuten Louis-Marie Pouka ja Sankie Maimo saivat koulutuksensa eurooppalaisissa lähetysseuroissa ja ajoivat assimilaatiota Euroopan kulttuuriin keinona liittää Kamerun osaksi modernia länsimaailmaa.[133] Toisen maailmansodan jälkeen Mongo Betin ja Ferdinand Oyonon kaltaiset kirjailijat analysoivat ja kritisoivat kolonialismia ja torjuivat aiemmat assimilaatiopyrkimykset.[134][135][136] Pian itsenäistymisen jälkeen elokuvantekijät, kuten Jean-Paul Ngassa ja Thérèse Sita-Bella, alkoivat käsitellä samantyyppisiä aiheita.[137][138] 1960-luvulla Mongo Beti ja muut kirjailijat käsittelivät kolonialismin jälkeistä aikaa, Afrikan kehityksen ongelmia ja afrikkalaisen identiteetin löytämistä uudelleen.[139] Samoihin aikoihin 1970-luvun puolivälissä muun muassa Jean-Pierre Dikongué Pipa ja Daniel Kamwa tekivät perinteisen ja siirtomaa-ajan jälkeisen yhteiskunnan välisiä konflikteja käsitteleviä elokuvia. Seuraavien vuosikymmenten kirjallisuus ja elokuvataide keskittyivät aiempaa enemmän kokonaan kamerunilaisten aiheiden ympärille.[140] Vuonna 2011 ilmestyi suomeksi naiskirjailija Calixthe Beyalan teos Assèze afrikkalainen.[141]

UrheiluMuokkaa

Valtion politiikka tukee vahvasti urheilua sen kaikissa muodoissa. Perinteisiin urheilulajeihin kuuluvat kanoottikilpailut ja paini, ja useita satoja juoksijoita osallistuu 40 kilometriä pitkään Course de l’espoir -juoksuun Kamerunvuorelle vuosittain.[142] Kamerun on yksi harvoista trooppisista maista, joka on kilpaillut talviolympialaisissa. Kamerun on voittanut kesäolympialaisissa kolme kultaa ja yhteensä kuusi mitalia. Maan menestynein yksilöurheilija on kaksi olympiakultaa voittanut kolmiloikkaaja Françoise Mbango Etone.[143]

Urheilua Kamerunissa hallitsee kuitenkin jalkapallo. Amatöörijoukkueita on runsaasti, ja ne ovat järjestäytyneet etnisten ryhmien tai yrityssponsoreiden mukaan. Kamerunin jalkapallomaajoukkue on ollut yksi maanosan menestyneimmistä sen jälkeen, kun se pärjäsi hyvin vuoden 1990 maailmanmestaruuskilpailuissa. Kamerun on voittanut viisi Afrikan mestaruutta ja kultamitalin vuoden 2000 olympialaisissa.[144] Vuoden 2018 heinäkuussa Kamerun oli Fifan rankingissa sijalla 49.[145]

LähteetMuokkaa

  • BTI 2022 Country Report — Cameroon 2022. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 9.11.2022. (englanniksi)
  • DeLancey, Mark W. & DeLancey, Mark Dike: Historical Dictionary of the Republic of Cameroon (3rd ed.). Lanham, Maryland: The Scarecrow Press, 2000. (englanniksi)
  • Fanso, V. G.: Cameroon History for Secondary Schools and Colleges, Vol. 1: From Prehistoric Times to the Nineteenth Century. Hong Kong: Macmillan Education Ltd, 1989. (englanniksi)
  • Fitzpatrick, Mary: Cameroon. Lonely Planet West Africa, 5th ed. China: Lonely Planet Publications Pty Ltd, 2002. (englanniksi)
  • Fomensky, R., M. Gwanfogbe, and F. Tsala, editorial advisers: Macmillan School Atlas for Cameroon. Malaysia: Macmillan Education Ltd, 1985. (englanniksi)
  • Geschiere, Peter: The Modernity of Witchcraft: Politics and the Occult in Postcolonial Africa. Charlottesville: University Press of Virginia, 1997. (englanniksi)
  • Gwanfogbe, Mathew; Meligui, Ambrose; Moukam, Jean & Nguoghia, Jeanette: Geography of Cameroon. Hong Kong: Macmillan Education Ltd, 1983. (englanniksi)
  • Hudgens, Jim & Trillo, Richard: West Africa: The Rough Guide. 3rd ed. London: Rough Guides Ltd, 1999. (englanniksi)
  • Kamerunin turvallisuustilannekatsaus – Marraskuu 2021 21.12.2021. Maahanmuuttovirasto. Viitattu 9.11.2022. (englanniksi)
  • Lantum, Daniel M. & Monono, Martin Ekeke: Republic of Cameroon, Who Global Atlas of Traditional, Complementary and Alternative Medicine. World Health Organization, 2005. (englanniksi)
  • MacDonald, Brian S.: Case Study 4: Cameroon, Military Spending in Developing Countries: How Much Is Too Much?. McGill-Queen’s University Press, 1997. (englanniksi)
  • Mbaku, John Mukum: Culture and Customs of Cameroon. Westport, Connecticut: Greenwood Press, 2005. (englanniksi)
  • Neba, Aaron: Modern Geography of the Republic of Cameroon, 3rd ed.. Bamenda: Neba Publishers, 1999. (englanniksi)
  • Nkolo, Jean-Victor & Ewens, Graeme: Cameroon: Music of a Small Continent. World Music, Volume 1: Africa, Europe and the Middle East. London: Rough Guides Ltd, 2000. (englanniksi)
  • West, Ben: Cameroon: The Bradt Travel Guide. Guilford, Connecticut: The Globe Pequot Press Inc, 2004. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Sonja Parkkinen: Kamerunin presidentti valittiin seitsemännelle valtakaudelle Yle uutiset. 22.10.2018. Viitattu 22.10.2018.
  2. a b c d e f Cameroon The World Factbook. CIA. Arkistoitu 15.5.2020. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q Cameroon CIA Factbook. Viitattu 5.11.2022.
  4. Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. DeLancey & DeLancey 2000, s. 16.
  6. Demographic Yearbook 2004 (PDF) UNSTATS. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  7. Fomensky et al. 1984, s. 6.
  8. Neba 1999, s. 14.
  9. Neba 1999, s. 28.
  10. Highest Average Annual Precipitation Extremes. Global Measured Extremes of Temperature and Precipitation National Climatic Data Center. NOAA. Arkistoitu 22.6.2007. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  11. a b Neba 1999, s. 16.
  12. Neba 1999, s. 17.
  13. a b Neba 1999, s. 17.
  14. DeLancey ja DeLancey sivulla 161 kertovat kuolleita olleen 1 700; Hudgens ja Trillo sivulla 1054 sanovat ”ainakin 2 000”; West sivulla 10 väittää ”enemmän kuin 2 000”.
  15. Gwanfogbe et al. 1983, s. 20.
  16. Neba 1999, s. 29.
  17. a b c d Cameroon Ecyclopedia Britannica. Viitattu 6.11.2022.
  18. a b État des aires protégées 2015: République du Cameroun (s. 43, 51, 62, 64) Comifac. 2015. Viitattu 8.11.2022. (ranskaksi)
  19. Cameroon - Properties inscribed on the World Heritage List Unesco World Heritage. Viitattu 5.11.2022.
  20. DeLancey & DeLancey 2000, s. 2.
  21. Fanso 1989, s. 84.
  22. a b DeLancey & DeLancey 2000, s. 125.
  23. a b DeLancey & DeLancey 2000, s. 5.
  24. DeLancey & DeLancey 2000, s. 4.
  25. a b DeLancey & DeLancey 2000, s. 6.
  26. DeLancey & DeLancey 2000, s. 19.
  27. DeLancey & DeLancey 2000, s. 7.
  28. DeLancey & DeLancey 2000, s. 8.
  29. DeLancey & DeLancey 2000, s. 9.
  30. Facts and Figures of the Tragic Protests Cameroon Tribune. 11.3.2008. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  31. Cameroon protests in USA Africa News. 12.3.2008. Arkistoitu 6.12.2008. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  32. Burning Cameroon: Images you’re not meant to see BBC News. 25.6.2018. BBC. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  33. https://www.france24.com/en/20181022-cameroon-president-biya-reelected-seventh-ter france24.com.
  34. BTI 2022 Country Report — Cameroon, s. 15.
  35. a b Neba 1999, s. 250.
  36. The Presidents Of Cameroon WorldAtlas. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  37. a b c d e f Cameroon: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  38. Paul Biya: Cameroon's 'absentee president' BBC News. 5.10.2018. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  39. Neba 1999, s. 252.
  40. a b c West 2004, s. 11.
  41. BTI 2022 Country Report — Cameroon, s. 16.
  42. Cameroon country profile BBC News. 22.10.2018. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  43. BTI 2022 Country Report — Cameroon, s. 9.
  44. DeLancey & DeLancey 2000, s. 126.
  45. DeLancey & DeLancey 2000, s. 30.
  46. Kamerunin turvallisuustilannekatsaus – Marraskuu 2021, s. 14.
  47. Cameroon signs agreement with Russia in further boost to military ties RFI. 22.4.2022. Viitattu 12.11.2022. (englanniksi)
  48. Cameroon-Russia military deal puts France on alert Atalayar. 13.5.2022. Viitattu 13.11.2022.
  49. MacDonald 1997, s. 69.
  50. DeLancey & DeLancey 2000, s. 28.
  51. Neba 1999, s. 94.
  52. DeLancey & DeLancey 2000, s. 131.
  53. Hannula, Tommi: Kielisota ajaa pakolaiseksi naapurimaahan. Helsingin Sanomat, 13.1.2018. Artikkelin verkkoversio.
  54. Kamerunin turvallisuustilannekatsaus – Marraskuu 2021, s. 21–22.
  55. a b BTI 2022 Country Report — Cameroon, s. 7.
  56. Laura-Stella Eposi Enonchong: Judicial Independence and Accountability in Cameroon: Balancing a Tenuous Relationship African Journal of Legal Studies. 2012. Viitattu 13.11.2022.
  57. New anti-corruption drive leaves many sceptical IRIN. 27.1.2006. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  58. Emmanuel Egbeyong Bechem: Corruption in Cameroon: Public Perception on the Role and Effectiveness of the Different Anti-Corruption Agencies Review of Public Administration and Management. 2018. Viitattu 8.11.2022.
  59. Corruption Perceptions Index 2021 2022. Transparency International. (englanniksi)
  60. ”Cameroon”, Amnesty International; ”Cameroon (2006)”, Freedom House; ”Cameroon”, Country Reports on Human Rights Practices, U.S. Department of State; ”Elections to the Human Rights Council”, Amnesty International.
  61. Cameroon: Wave of Arrests, Abuse Against LGBT People Human Rights Watch. Viitattu 14.4.2021.
  62. a b 2006 Elections to the Human Rights Council: Background information on candidate countries Toukokuu 2006. Amnesty International. Arkistoitu 6.6.2006. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  63. a b c d e f g h Cameroon. Country Reports on Human Rights Practices 6.3.2007. U.S. Department of State. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  64. a b c Cameroon Freedom House. 2006. Arkistoitu 23.7.2018. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  65. World Economic and Financial Surveys Syyskuu 2006. International Monetary Fund. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  66. a b Biya plan to keep power in Cameroon clears hurdle 8.4.2008. Reuters. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  67. Neba 1999, s. 132.
  68. Neba 1999, s. 173–176.
  69. Destination Cameroon Tourism Information Cameroon. Viitattu 13.11.2022.
  70. Neba 1999, s. 208.
  71. Neba 1999, s. 185.
  72. West 2004, s. 24.
  73. Neba 1999, s. 189.
  74. Neba 1999, s. 195.
  75. West 2004, s. 23.
  76. Neba 1999, s. 170.
  77. Neba 1999, s. 199.
  78. Hudgens & Trillo 1999, s. 1036.
  79. a b Gunmen kill one, kidnap 22 in Cameroon near CAR 27.6.2007. Reuters. Arkistoitu 29.6.2007. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  80. Camrail Camrail. Viitattu 13.11.2022.
  81. Cameroon DLCA. Viitattu 13.11.2022.
  82. Cameroon – Annual Report 2007 Reporters without Borders. Arkistoitu 6.12.2008. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  83. Neba 1999, s. 207.
  84. Mbaku 2005, s. 20.
  85. Mbaku 2005, s. 20–21.
  86. Number of mobile cellular subscriptions in Cameroon from 2000 to 2020 Statista. Viitattu 6.11.2022.
  87. West 2004, s. 3.
  88. Neba 1999, s. 109–111.
  89. Neba 1999, s. 111.
  90. Neba 1999, s. 105–106.
  91. Neba 1999, s. 106.
  92. Neba 1999, s. 103–104.
  93. Mbaku 2005, s. 139.
  94. Mbaku 2005, s. 141.
  95. Cameroon girls battle ’breast ironing’ BBC News. 23.6.2006. BBC. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  96. Neba 199, s. 65, 67.
  97. West 2004, s. 13.
  98. Neba 1999, s. 48.
  99. Cameroon: Population Movement; DREF Bulletin no. MDRCM004 ReliefWeb. 28.5.2007. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  100. Neba 1999, s. 108.
  101. Geschiere 1997, s. 169–70.
  102. a b c Mbaku 2005, s. 15.
  103. DeLancey & DeLancey 2000, s. 105–106.
  104. Mbaku 2005, s. 16.
  105. a b Country Profiles: Cameroon Boston College. Arkistoitu 9.6.2007. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  106. Top Universities in Cameroon. 2022 Cameroonian University Ranking uniRank University Ranking, 4icu.org. Viitattu 11.10.2022. (englanniksi)
  107. a b DeLancey & DeLancey 2000, s. 21.
  108. West 2004, s. 64.
  109. Endemic disease. Pathology Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.1.2016. (englanniksi)
  110. West 2004, s. 58–60.
  111. Cameroon UNAIDS. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  112. Lantum & Monono 2005, s. 14.
  113. Mbaku 2005, s. 189.
  114. a b West 2004, s. 18.
  115. Mbaku 2005, s. 204.
  116. a b West 2004, s. 18.
  117. a b Mbaku 2005, s. 189.
  118. Mbaku 2005, s. 191.
  119. West 2004, s. 18–19.
  120. DeLancey & DeLancey 2000, s. 184.
  121. Mbaku 2005, s. 200.
  122. DeLancey & DeLancey 2000, s. 51.
  123. Nkolo & Ewens 2000, s. 443.
  124. West 2004, s. 84–85.
  125. Mbaku 2005, s. s. 121–122.
  126. Hudgens & Trillo 1999, s. 1047.
  127. Mbaku 2005, s. 122.
  128. West 2004, s. 84.
  129. Mbaku 2005, s. 121.
  130. Hudgens & Trillo 1999, s. 1048.
  131. West 2004, s. 17.
  132. Mbaku 2005, s. 110–113.
  133. Mbaku 2005, s. 80–81
  134. Fitzpatrick 2002, s. 38.
  135. Mbaku 2005, s. 77, 83–84.
  136. Cameroon Literature at a glance The University of Western Australia. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  137. DeLancey & DeLancey 2000, s. 119–120.
  138. West 2004, s. 20.
  139. Mbaku 2005, s. 85–86.
  140. DeLancey & DeLancey 2000, s. 120.
  141. Beyala, Calixthe: Assèze afrikkalainen. Kampuskustannus, 2011. Suom. Jukka Barthelius. ISBN 978-951-9113-89-0
  142. West 2004, s. 127.
  143. Cameroon Olympoedia. Viitattu 10.11.2022.
  144. West 2004, s. 92–93, 127.
  145. Cameroon FIFA. Arkistoitu 23.7.2018. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa