Islamismi

islamin poliittis-yhteiskunnallista luonnetta painottavat tulkinnat

Islamismi on toimintaa, joka pyrkii islamilaisen lain eli šarian hallitsemaan yhteiskuntaan.[1] Islamistien mukaan ihmisiä tulisi hallita joko pelkästään islamilaisen lain mukaisesti tai ainakin nykyistä enemmän sitä soveltaen.[2] Koska islamiin kuuluu ajatus šariasta ainoana lakina, islamismi on Muhammedin esikuvan mukaista toimintaa. Sitä on vaikea pitää ei-islamilaisena, vaikka asia onkin herättänyt keskustelua.[3] Islamistien tavoite šaria -yhteiskunnasta on ristiriidassa länsimaisen maallisen oikeuskäsityksen ja arvomaailman kanssa.[2][4][5][6]

Islamistien käyttämä "Jihadin musta lippu", jossa mustaa taustaa vasten lukee valkoisella uskontunnustus eli shahada. Toiminut sellaisenaan tai innoittajana useille islamistisille organisaatioille 1990-luvulta alkaen.

Todellisuudessa edes muslimienemmistöissä maissa šaria ei ole ainoa lakiperuste, vaikka sellaista joissakin maissa voidaan väittää. Eniten se on käytössä Saudi-Arabiassa, Iranissa, Afganistanissa ja Sudanissa. Toisissa maissa, kuten Indonesiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa perustuslaki ja lainkäyttö ovat pitkälle maallisia, mutta šariaa sovelletaan perheasioihin. Eri uskonnollisilla ryhmillä on oma lainsäädäntönsä muun muassa Intiassa ja Israelissa, joissa šaria on lainkäytön perustana muun muassa avioliiton solmimisessa ja perintöasioissa muslimien keskuudessa.

Islamismin kannatusMuokkaa

Islamismi tarkoittaa sanakirjojen mukaan vaatimusta šarian käyttöönotosta lainsäädännössä.[1][7] Vaikka vaatimus kuuluu islaminuskon tärkeimpiin perusasioihin, [8] kaikki muslimit eivät silti tue sitä. Useimmissa maissa enemmistö muslimeista kuitenkin kannattaa islamismia.[9] PEW -tutkimuskeskuksen kansainvälisen kyselyn mukaan vuonna 2013 Balkanin maissa šarian kannatus muslimien keskuudessa oli 12–20 %, Venäjällä 42 % ja Turkissa 12 %. Islamismin kannatus oli hyvin laajaa Lähi-idän valtioissa (71–91 %) Libanonia lukuunottamatta, Etelä-Aasiassa (82–99 %) sekä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä useimissa maissa yli puolet muslimeista oli islamisteja.[9]

Šarian kannatus muslimien keskuudessa oli yhteydessä suurempaan uskonnollisuuteen. Muslimit, jotka rukoilivat säännöllisesti, myös kannattivat islamismia muita useammin.[9] Kaikki šariaa kannattavat muslimit eivät silti hyväksyneet sen ankarimpia rangaistuksia. Esimerkiksi Palestiinan muslimeista vain 84 % hyväksyi kivityskuoleman aviorikoksesta ja 66 % kuolemantuomion islamin hylkäämisestä.[9]

HistoriaMuokkaa

Poliittinen islam eli vaatimus šaria- yhteiskunnasta on keskeinen osa islamia uskontona. 1300-luvulla kirjoitettu sunni-islamin klassinen šaria -käsikirja Umdat al-Salik kertoo, että islamilaisella yhteisöllä tulee olla yksi kalifi, joka suojelee uskontoa ja Pyhää Lakia ja hoitaa maallisia asioita.[10] Juuri kalifaatin perustaminen, šarian käytäntöön pano ja islamin saattaminen ylivaltaan poliittisena voimana ovatkin islamistien olennaiset päämäärät. Esimerkiksi sunnalaisen muslimiveljeskunnan tärkeä johtohahmo Jusuf al-Karadawi totesi 1990 kirjoittamassa manifestissa “islamilaisen liikkeen” tarkoituksen olla “organisoitua ja kollektiivista työtä, jota tehdään palauttaakseen islamin johtoasema yhteiskunnassa”, ja asettaakseen uudelleen valtaan “islamilainen kalifaattijärjestelmä šarian vaatimusten mukaisesti”.[11]

Šarian vaatimuksiin myös kuuluu, että kun kalifaatti on perustettu, kailfin tulee käydä jihadia kaikkia muita ihmisiä vastaan, kunnes heistä tulee muslimeita.[12] On kuitenkin laitonta tappaa ei-muslimia, jos hänelle on myönnetty suojeltu dhimmi -asema.[13] Ortodoksisen sunnalaisen käsityksen mukaan kalifilla on toisin sanoen velvollisuus antaa ei-islamilaisille valtioille aluksi kutsu (dawa) islamiin, ja sikäli kuin tästä kieltäydytään, julistaa pyhä sota valtion alistamiseksi islamin alaisuuteen.

Jotkut asiantuntijat, esimerkiksi ranskalainen filosofi ja aatehistorioitsija Rémi Brague, ovat pitäneet erottelua islamin ja islamismin välillä perusteettomana.[3] Islamismi-sanalla viitataan yleensä moderneihin poliittisen islamin muotoihin, jotka ovat syntyneet vastustamaan islamilaisen sekulaaria kehitystä ja vaatineet paluuta oikeaoppiseen islamiin, jonka suhteen tulkinnat kuitenkin vaihtelevat suuresti. Modernia islamismia edustavien liikkeiden enemmistö on syntynyt 1900-luvulla, mutta niillä on kuitenkin koko joukko historiallisia esikuvia islamilaisissa herätysliikkeissä, jotka syntyivät pyrkimyksenä palauttaa ”oikeaoppinen” islam takaisin valtaan, kun vallitsevien tulkintojen katsottiin erkaantuneen siitä liiaksi. Eräs tunnetuimmista keskiajan revivalisteista oli Ibn Taymiyyah, joka vaikutti suuresti modernin salafismin ja Saudi Arabian valtion perustajahahmona yleisesti pidettyyn Muhammad ibn Abd al-Wahhabiin. Wahhabismi vaikuttaa voimakkaasti useimpien nykyaikaistensunni-islamististen liikkeiden taustalla.

Modernin islamismin tärkeä myöhempi taustahahmo oli intialainen, sittemmin pakistanilainen lakimies Sayyid Abul Ala Maududi (1903–1979),jonka kirjoituksista suuri osa käsitteli šariaa, hallintoa ja ihmisoikeuksia.Hän perusti Jamaat-e-Islami-puolueen 1941 ja oli sen johdossa vuoteen 1972 asti.lähde? Maududi kannatti islamilaisen Pakistanin muuttamista šuura-tuomioistuinten tulkitseman šarian mukaan hallituksi. Hänen vaikutusvaltaisin teoksensa oli Risalat Diniyat. Maududin ideat vaikuttivat muun muassa Muslimiveljeskuntaan,kenen mukaan? joka perustettiin liberaalin islamilaisuuden kritiikiksi Egyptissä 1900-luvun alussa. Muslimiveljeskunta käytti mottonaan ”Koraani on perustuslakimme.” Järjestö on tänään öljyrikkaiden arabimaiden rahoituksen ansiosta keskeinen ja vaikutusvaltainen länsimaisten muslimiyhteisöjen edustaja.

Muslimiveljeskuntaan kuulunut liikkeen keskeinen ideologu Said Qutb on etenkin radikaalille islamismille ja jihadismille tärkeä taustavaikuttaja. Esimerkiksi teoksessaan Ma'alim fi al-Tariq (engl. Milesstones) Qutb hyökkää Jahiliyyah-järjestelmäksi kutsumaansa länsimaista sekularismia vastaan ja esittää vaihtoehdoksi fundamentalistista islamilaista hallintoa. Qutb on tärkeä taustavaikuttaja monien radikaalien salafistijärjestöjen taustalla, mukaan lukien Al Qaida ja ISIS. Egyptiläinen Tariq al-Bishri on rinnastanut Qutbin mainitun teoksen Leninin pamflettiin Mitä on tehtävä?' (venj. Что делать?), missä modernin kommunismin perustaja luonnosteli teoriansa siitä, mitä kommunismi eroaa sosialismista.[14] Qutbista voidaankin sanoa, että hän pyrki rakentamaan radikaalista islamismista globaalin vallankumouksellisen liikkeen, jonka viime kätisenä pyrkimyksenä oli Qutbin mukaan Jaliyyah-järjestelmän hävittäminen kaikkialta, päämäärä, jolle tänään kaikki radikaalit islamistiryhmät ovat omistautuneita.

Eri islamististen järjestöjen tavat pyrkiä päämääräänsä vaihtelevat kuitenkin huomattavasti. Missä radikaali-islamistiset organisaatiot kuten Al Qaida tai ISIS soveltavat terrorismia jihadin muotona, esimerkiksi muslimiveljeskunta suosittelee nykyisin dawaa, dialogia ja muita rauhanomaisia keinoja, vaikka järjestö toisaalta hyväksyykin Hamasin terrorismin oikeutettuna jihadina. Opista käytetään nimeä ”wassatiyya”, mikä tarkoittaa yhdenlaista kolmatta tietä ekstremismin ja sekularismin välillä.[11] Monet asiantuntijat kuitenkin katsovat, että kyseessä on puhtaan strateginen painotus, eikä järjestöllä ortodoksiseen islamiin sitoutuneena ole mitään periaatteellisia estoja uskontonsa ja kannattamansa poliittisen järjestelmän väkivaltaisen levittämisen kanssa.

Euroopassa vaikuttavan veljeskunnan eräs keskeisimmistä taustavaikuttajista oli Hassan al-Bannan entinen sihteeri, Sveitsiin Egyptistä järjestön jäseniin kohdistunutta vainoa paennut Said Ramadan. Ramadanin perustamasta ja Saudi Arabian rahoittamassa Geneven islamilaisesta keskuksesta tuli Euroopan muslimiveljeskunnan keskus. Sen uskonoppineiden joukossa olivat myös intialaiset Mohammed Hamidullah ja Maulana Abdul Hassan Ali al Nadwi. Ramadan oli myös mukana perustamassa vaikutusvaltaista sunnirevivalistien saudiarabialaista islam-tulkintaa maailmanlaajuisesti ajavaa kattojärjestöä Muslim World League. Sveitsin kansalaisuuden omaava Tariq Ramadan, länsimaiden tunnetuin muslimi-intellektuelli, on Saidin pojanpoika.

Ensimmäiset merkittävät islamismin sovellukset olivat kenraali Muhammad Zia ul-Haqin uudistukset Pakistanissa ja Iranin islamilainen vallankumous 1979.

Vuonna 1991 Algerian Islamilainen pelastusrintama oli voittamassa vaalit, mutta armeija keskeytti ne, ja puolue kiellettiin. Tästä seurasi Algerian sisällissota.

Shiialaista islamismia edustavat ennen kaikkea Ajatollah Khomeinin vallankumouksen jälkeinen Iranin hallinto sekä Libanonin Hizbollah.

Islamismi Lähi-idässäMuokkaa

Islamistiset puolueet ovat 2000-luvulla saavuttaneet menestystä vapaissa vaaleissa muun muassa Palestiinassa, jossa islamistinen Hamas saavutti vaalivoiton 2006 ja Irakissa Saddam Husseinin syrjäyttämisen jälkeen.

Ns. Arabikevään jälkeen islamistit ovat saavuttaneet laajaa kannatusta myös Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Vuonna 2011 Libyan sisällissodan voittanut osapuoli julisti maan hallinnon perustuvan šaria-lakiin.[15]

Egyptissä laillistettu Muslimiveljeskunta sai liittolaisineen vaaleissa enemmistön sekä ala- että ylähuoneeseen ja samalla myös komiteaan, joka alkoi kirjoittaa Egyptille uutta perustuslakia. Yhdessä äärikonservatiivisen islamistipuolueen kanssa valta parlamentissa oli 70-prosenttinen.[16]

Poliittiset vastustajat syyttävät Turkkia hallitsevaa oikeistolaista AKP-puoluetta islamistiseksi, vaikka Turkin laki kieltää uskonnolliset puolueet. Vuoden 2007 vaalikamppailun aikana nousi kohu puolueen ministerien vaimojen käyttämistä huiveista. AKP itse pitää itseään konservatiivisena puolueena ja se kuuluukin tarkkailijana Euroopan kansanpuolueeseen.

Islamismi länsimaissaMuokkaa

Euroopassa on maahanmuuton myötä alkanut toimia useita liikkeitä, jotka pyrkivät šarian mukaiseen lakiin ainakin muslimivähemmistölle. Järjestöjen, jotka edustavat lähinnä sunnalaista islamia, rahoitus tulee ennen kaikkea öljyrikkaista Saudi Arabiasta, Qatarista, Bahrainista ja Kuwaitista, joissa kaikissa vallalla islamin wahhabilainen tulkinta, jos kohta myös Erdoganin Turkki on tukenut Euroopan turkkilaistaustaisia Milli Görüs -järjestön islamisteja. Wahhabismin taustalla oleva lainopillinen koulukunta vaikuttaa myös muslimiveljeskunnan taustalla, jonka edustama islamismi on yhdessä konservartiivisemman wahhabismin kanssa saanut arabimaiden tuen kautta vahvan jalansijan Euroopan moskeijoista, ja se on pyrkinyt ottamaan itselleen koko muslimiyhteisön edustajan roolin edusmiestensä ja -naistensa ja lukemattomien alajärjestöjensä kautta.[11]

Muslimiveljeskunta on paremminkin ideologinen yhteisten ideologisten vakaumusten ja yhteisen strategian omaava ei-monoliittinen liike kuin varsinainen järjestö, eikä esimerkiksi Euroopan muslimiveljeskunnalla ole muodollisia siteitä Egyptiläiseen veljeskuntaan, vaikka Mohammed Akifin mukaan organisaatiot toimivatkin yhteistyössä. Sen tärkeän ideologisen johtohahmon, International Union of Muslim Scholars -komission johtohahmon ja European Council for Fatwa and Research organisaation perustajan Jusuf al-Karadawin mukaan liikkeen päämäärä ei myöskään suinkaan rajoitu vain šarian takaamiseen muslimivähemmistölle, vaan sen viimekätisenä pyrkimyksenä on islamilaisen “kalifaattijärjestelmän” saattaminen voimaan kaikkialla. Hänen mukaansa

»[i]slam tulee palaamaan Eurooppaan valloittajana ja voittajana tultuaa karkoitetuksi kahdesti. Mutta tällä kertaa valloitus ei tule tapahtumaan miekan kautta vaan saarnaamisen ja ideologian.»

Euroopan muslimiveljeskunnan verkostot olisivat tämän valloituksen eturintama.[11]

Karadawi on painottanut, miten länsimaissa elävät muslimit ”eivät ole enää vähälukuisia”, ja että heidän läsnäolonsa on pysyvää ja tulee lisääntymään maahanmuuton myötä. Hän pitää Euroopan islamilaista vähemmistöä välttämättömänä muun muassa siksi, että se auttaa levittämään Allahin sanaa maailmaan ja puolustamaan islamia vääritulkinnoilta ja anti-islamilaisilta voimilta, mutta pitää ilmiötä toisaalta sikäli ongelmallisena, että muslimien assimiloituminen muodostaa vakavan riskin, sillä muslimit uhkaavat menettää islamilaisen identiteettinsä ja sulautua ei-islamilaiseen enemmistöön. Islamistien olennaisena tehtävänä Euroopassa olisi rinnakkaisyhteiskunnan luominen, vetäytyminen ”muslimighettoihin”, ja islamilaisen yhteisön pitäminen tätä kautta erillään vallitsevasta kulttuurista ja tiukan oikeaoppisuuden piirissä. Muslimien tulisi myös luoda itselleen mahdollisuuksien rajoissa omat instituutionsa (koulunsa, lastentarhansa, kansalaisjärjestönsä, tutkimuslaitoksensa, ajatushautomonsa, hyväntekeväisyysjärjestönsä, šaria-poliisinsa, jne., jne.).[11]

Karadawi näkee islamilaisen maailman hajanaisuuden paitsi ongelmana myös mahdollisuutena revivalistisille liikkeillä otta johtajan rooli islamilaisessa maailmassa, ja hän näkee länsimaisten vapauksien edesauttavan tässä tehtävässä. Hän katsoo myös maallistuneiden ja uskonnostaan huonosti perillä olevien muslimien olevan ideaalinen kohde ortodoksiselle käännytystyölle. Ja sanomatta asiaa suoraan, Karadawi tekee myös selväksi, että šaria laki tulisi saattaa voimaan länsimaisten yhteiskuntien muslimisaarekkeilla todetessaan, että muslimeilla tulisi olla oma ulemansa ja uskonoppineensa vastaamassa heidän kysymyksiinsä, ohjatakseen heitä ja sovitellakseen heidän erimielisyytensä. Lorenzo Vidinon mukaan järjestö on jo viimeiset 50 vuotta toiminut väsymättömästi näiden päämäärien edistämisen hyväksi kaikkialla länsimaissa, missä sillä on ollut jalansija. Šaria-lain saattaminen voimaan muslimien keskuudessa olisi tämän työn päämäärä, mitä kohti ylikansallisen European Council for Fatwa and Research -komission perustaminen olisi ollut ensimmäinen varovainen askel.[11]

Julkisesti muslimiveljeskunta ja muut rauhanomaista strategiaa ainakin julkisesti kannattavat islamistijärjestöt esittävät julkisesti usein olevansa sitoutuneita suvaitsevaisuuteen ja uskonnolliseen vapauteen, mutta todellisuudessa lukuisat toimijat ovat toistuvasti paljastuneet harjoittaneen kaksinaamaista toimintaa. Esimerkiksi saksalaisten turvallisuuspalveluiden mukaan

»islamismin uhkaa Saksalle edustavat [...] ennenkaikkea Milli Görüs ja siihen kytkeytyneet liikkeet. Ne pyrkivät levittämään islamistisia näkemyksiä lain puitteissa. Sitten ne pyrkivät implementoimaan [...] kaikille Saksan muslileille ankaran tulkinnan Koraanista ja šariasta [...]. Niiden julkiseen sitoutumiseen uskonnolliseen vapauteen ja suvaitsevaisuuteen tulisi suhtautua epäluuloisesti.»

Ranskassa veljeskunnan keskusjärjestö on vuonna 1983 perustettu Ranskan muslimit (ransk. Musulmans de France, MF, aiemmin Union des organisations islamiques en France, UOIF). MF on Ranskan suurin ja vaikutusvaltaisin muslimiorganisaatio, ja se kontrolloi lukuisia maan moskeijoista. Järjestö on perustanut myös islamilaisen ”tieteen” keskuksen Institut Européenne de sciences humaines (IESH), jonka päämääränä on ilmaamien kouluttaminen. Sen tieteellisen valtuuston puheenjohtaja on Jusuf Karadawi. MF:n edustajat omaavat tutkintoja Ranskan arvovaltaisista yliopistoista ja osallistuvat uskontojen välisiin dialogeihin sekä integraatiota edistäviin ja antirasistisiin kampanjoihin yhdessä kristillisten ja yksityisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Vidino kuitenkin painottaa, ettei tämä tarkoita, että he olisivat hylänneet radikaaleja näkemyksiään, ja he ovat esimerkiksi jääneet kiinni avoimen antisemitistisistä kannanotoista ja Hamasin toiminnan puolustamisesta. Qutbin, al-Bannan ja muiden radikaalien oppineiden teoksia, samoin kuin Siionin viisaitten pöytäkirjoja myydään säännöllisesti järjestön tapahtumissa.[11]

Euroopassa vaikuttaa myös lukuisia muslimiveljeskunnan tai Milli Gürûksen linjaa radikaalimpia islamistisia toimijoita. Esimerkiksi Britanniassa on toiminut šaria-lakia ajava radikaalia salafismia edustava Islam4UK, joka kuitenkin kiellettiin terroristisena tammikuussa 2010.[17][18] Belgiassa on toiminut vastaavanlainen järjestö Sharia4Belgium.[19]

Islamismi SuomessaMuokkaa

Muslimiveljeskunnan ja konservatiivisten wahhabistien edustama islamismi vaikuttaa myös Suomessa. Esimerkiksi Bahrainilta rahoituksen saaneen Helsingin suur­moskeija­hankkeen taustalla vaikuttanut islamilainen kattojärjestö SINA on kytkeytynyt muslimiveljeskuntaan. Järjestö totesi vuonna 2009 avoimesti ajavansa veljeskunnan asiaa, mutta on sittemmin vaiennut aiheesta ja kieltäytynyt kommentoimasta asiaa. Järjestö on myös kutsunut Suomeen tilaisuuksiinsa islamistisia oppineita ja saarnaajia.

Islamismia edustavia liikkeitäMuokkaa

JihadismiMuokkaa

Pääartikkeli: Jihadismi

Jihadistit ovat aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä islamisteja.[20] Jihadistit jakavat maailman "islamin alueeseen" ja "sodan alueeseen". He pyrkivät väkivalloin palauttamaan yhtenäisen, islamilaista lakia noudattavan islamilaisen kalifaatin alueille, jotka ovat joskus olleet islamin alaisia mutta nyt uskottomien hallussa.[21] Joidenkin mielestä jihadistien käsitykset jihadin julistamisesta, syistä ja luonteesta eroavat islamilaisen lain klassisista ja nykyajan lähteistä monilta osin ja ovat sikäli epäislamilaisia.[21] Jerusalemin Heprealaisen yliopiston professori Ella Landau-Tasseron katsoo, että jihadistien ja näitä arvostelleiden uskonoppineiden erimielisyydet vastaavat islamin piirissä normaalisti vallitsevia erimielisyyksiä šarian sisällöstä.[22]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Emin Poljarevic: Islamism The Oxford Encyclopedia of Islam and Politics.
  2. a b Katri Merikallio: Islamin vuoro. ("Käsitys siitä, mitä islamilainen politiikka oikeastaan tarkoittaa, on häilyvä. Erityisesti islamilainen laki šaria herättää monessa mielikuvia burkista, katkotuista raajoista ja ruoskimisesta. - - Ŝaria ei ole mikään kiveen hakattu lakikokoelma vaan valtava määrä islamilaista kirjallisuutta - - Käytäntö ja perinne painavat paljon. Egyptissä moniavioisuus on sallittua jo nyt, mutta käytännössä ei ole.") Suomen Kuvalehti, 2013, nro 7, s. 20–23. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0039-5552.
  3. a b Rémi Brague France 24 -televisiokanavan haastattelussa France 24. maanantai 13. 1. 2015.
  4. Russell Myers: ISIS behead four children in Iraq after they refuse to convert to Islam ("Barbaric Islamic State militants have beheaded four Christian children in Iraq for refusing to convert to Islam, according to a British vicar based in Baghdad. Cannon Andrew White claims the beheadings took place in a Christian enclave close to Baghdad which has been recently overrun by Islamic State.") Mirror. 8.12.2014. London, UK: MGN Limited. Viitattu 17.12.2014. (englanniksi)
  5. WARNING GRAPHIC, RAW PHOTOS -- ISIS on Christians: 'There is nothing to give them but the sword' Catholic Online. 8.8.2014. Viitattu 17.12.2014. (englanniksi)
  6. WARNING GRAPHIC PHOTOS (RAW) - ISIS begins killing Christians in Mosul, CHILDREN BEHEADED Catholic Online. 8.8.2014. Viitattu 17.12.2014. (englanniksi)
  7. Marilyn R. Waldman & Malika Zeghal: Islamic world - Islamist movements from the 1960s Encyclopaedia Britannica Online.
  8. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 159. Otava, 2004.
  9. a b c d PEW Research Center: Chapter 1: Beliefs About Sharia pewforum.org. 30.4.2013.
  10. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller), s. 638. amana, 2017.
  11. a b c d e f g Lorenzo Vidino: Aims and Methods of Europe's Muslim Brotherhood Hudson Institute.
  12. Umdat al-Salik, 2017, 603 (o.9.9)
  13. Umdat al-Salik,2017, 603-604 (o9.11)
  14. Kepel, Gilles: Muslim Extremism in Egypt: The Prophet and Pharaoh, s. 43. London: Al Saqi Books, 1985. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.6.2017).
  15. Libyan tuleva hallinto perustuu sharia-lakiin HS 24.10.2011.
  16. http://yle.fi/uutiset/muslimiveljeskunta_nousi_maan_alta_vallan_huipuille_ja_syrjaytettiin_uudelleen/7210784
  17. Islam4UK Islamist group banned under terror laws BBC 12.1.2010.
  18. Profile: Islam4UK BBC 5.1.2010.
  19. http://www.standaard.be/cnt/dmf20130416_003
  20. Mary Habeck: Knowing the Enemy: Jihadist Ideology and the War on Terror 15.2.2006. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 11.8.2014.
  21. a b Rashad Ali, Hannah Stuart: A Guide to Refuting Jihadism: executive summary 4.2.2014. The Henry Jackson Society. Viitattu 10.8.2014.
  22. Ella Landau-Tesseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars Inquiry and Analysis #1205. 19.11.2015. Memri.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Väitöskirja, Lapin yliopisto. Rauhantutkimus tänään 16. Helsinki: Like, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Panella, Carlo: Islamin musta kirja: 1914–2006: Sorto, fundamentalismi, terrori. (Il libro nero dei regimi islamici: 1914–2006 oppressione, fondamentalismo, terrore, 2006.) Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33865-0.
  • Saarelainen, Matti: Muhammedin pitkä varjo: Tutkimus poliittisen islamin Länsi-Euroopalle aiheuttamasta haasteesta. Ulkopolitiikan haasteita 3. Helsinki: Ulkopoliittinen instituutti, 1992. ISBN 951-769-041-X.
  • Tucker-Jones, Anthony: Jihad: Taistelevan islamin taustat. (The rise of militant Islam: An insider's view of the failure to curb global jihad, 2010.) Suomentanut Juhani Nieminen. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-457-3.
  • Ahmad al-Hussein, Lubna; Kareh Tager, Djenane: Olenko kirottu? Nainen, sharia ja Koraani. Suis-je maudite? La femme, la charia et le coran). Suomentanut Tommy Granholm.. Minerva, 2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa