Salafismi
Salafismi on sunni-islamilainen fundamentalistinen liike, joka pitää esikuvinaan "hurskaita esi-isiä" (arab. السلف الصالح , al-salaf al-salih) eli profeetta Muhammedin aikalaisia. Nämä kolme varhaisinta muslimien sukupolvea nähdään salafismissa esikuvana siinä, kuinka islamia pitää harjoittaa, sillä silloin, oikeaanjohdettujen kalifien aikana, islam oli puhtaimmillaan. Käsitys perustuu Muhammedin antamaan vastaukseen, jossa hän kutsui hurskaimmiksi muslimeiksi hänen kanssaan olevia, heidän jälkeensä tulevia ja sitten heidän jälkeensä tulevia.[1]
Historia muokkaa
Salafistisen liikkeen katsotaan syntyneen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa islamilaisten uudistusmielisten, kuten Rahid Ridan, Muhammad Abduhin ja Jamal al-Din Afganin filosofiasta. He vastustivat muslimieliittien maallistumista ja vaativat perustavien lähteiden Koraanin ja sunnan tulkintaa tieteellisen rationaalisuuden, liberaalin hallinnon ja luonnonoikeuden mukaisesti. Nykypäivän islamilaisten äärijärjestöjen ideologiana salafismi poikkeaa selvästi 1800-luvun lopun salafismista, ja monet tutkijat siksi viittaavatkin 1970-luvulta alkaen vahvistuneeseen liikkeeseen nimityksellä neofundamentalismi.[2][3][4]
Nimitys 'salafismi' tulee arabian sanoista al-salafil salih (hurskaat esi-isät).[5] Joukko luotettavina pidettyjä haditheja todistaa, että profeetta Muhammed tarkoitti tällä kolmea ensimmäistä muslimien sukupolvea.[6] Ilmaisu lyhentyy myös muotoon al-salaf.[7]
Tavoitteet muokkaa
Salafismi on perusteiltaan fundamentalistista ja luonteeltaan äärimmäisen konservatiivista ja puhdasoppista. Kaikkien salafistien päämäärä on islamin uskon puhdistaminen kaikesta ulkoisesta ja maallisesta vaikutuksesta sekä uskovien yhteisön palauttaminen varhaiseen pyhyyden tilaan. Salafistit haluavat palauttaa kalifin kaikkien muslimien yhteiseksi islamilaisin periaattein hallitsevaksi hallitsijaksi.[1]
Muista islamin fundamentalistisista tulkinnoista salafismi eroaa kieltämällä perinteiset lakikoulukunnat ihmisestä lähtöisin olevana innovointina. Salafistit eivät hyväksy uskonnolliseksi auktoriteetiksi muita lähteitä kuin Koraanin ja sunnan. Niissä tapauksissa kun Koraanista tai haditheista ei löydy suoraa vastausta, salafistit korostavat yksilön oman, islamilaisiin lähteisiin nojaavan päättelyn (ijtihad) merkitystä.[1] Islamissa on perinteisesti turvauduttu myös heikkoihin haditheihin, vaikka siihen kohdistuvaa arvostelua on esiintynyt historiassa aika ajoin. Nykyään salafismi on tärkein islamin niistä suuntauksista, jotka pyrkivät puhdistamaan uskoa heikoksi arvioidusta perimätiedosta.[8]
Salafistien enemmistö hyväksyy länsimaisen tieteen ja teknologian käytön islamilaisten tarkoitusperien ajamiseen, hurskaiden esi-isien hyveelliseen yksilö- ja yhteiskuntamoraaliin palaamiseksi. Vain kaikkein fanaattisin osa salafeista pyrkii välttämään modernia teknologiaa.[1]
Salafistit voidaan jakaa kolmeen alalahkoon sen mukaan, miten he pyrkivät hurskaan kalifaatin syntymistä vauhdittamaan. Pietistit harjoittavat islamilaista lähetystyötä eli da’waa eivätkä osallistu demokraattisiin prosesseihin tai puoluepolitiikkaan, joita he pitävät epäislamilaisina. Poliittiset salafistit ovat aktiivisia puoluepolitiikassa, ja he pyrkivät muuttamaan yhteiskuntaa ja lainsäädäntöä saamalla vaaleissa läpi ehdokkaitaan. He ovat perustaneet monessa maassa islamilaisia puolueita, kuten Muslimiveljeskunnan. Jihadistit ovat salafisteja, jotka hyväksyvät väkivallan käytön välineenä islamilaisen utopian tavoittelussa. Myös he pitävät puoluepolitiikkaa ja demokraattisia prosesseja epäislamilaisina.[1]
Suomessa muokkaa
Ylen toimittaja Tom Kankkosen mukaan Suomessa harjoitettava salafismi on lähellä jyrkän linjan wahhabilaisuutta. Salafisteja on Suomessa muutamia satoja, ja he toimivat sellaisissa yhteisöissä kuin Muslimikodin yhdyskunta Helsingissä, Iqra-yhdistys (lakkautettu), Totuudentie ja internetin Salafi-foorumi.[9]
Arvostelua muokkaa
Boutros Boutros-Ghalin mukaan salafisti-liike on vakava uhka ihmisoikeuksille, koska se pitää ihmisoikeuksien puolustamista uuskolonialistisena perintönä ja jopa uutena ristiretkenä islamia vastaan. Länsimaissa New Yorkin syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen vallinnut islaminvastainen ilmapiiri, jossa jokainen muslimi pyritään esittämään vähintäänkin mahdollisena terroristina, on entisestään voimistanut tätä asennetta.[10]
Lähteet muokkaa
- Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e Kaleva, Atte: Jihad ja terrori, s. 48–55. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32380-8.
- ↑ Maristo, Joonas (toimittaneet Pesonen, Heikki & Sakaranaho, Tuula & Paukkunen, Sini: Uskonto ja maailmanpolitiikka, s. 172. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-016-5.
- ↑ Saba Mahmood: Politics of Piety: The Islamic Revival and the Feminist Subject books.google.fi. 2012. Viitattu 20.3.2019.
- ↑ Hannu Juusola: Atte Kalevan Jihad ja terrori (Otava 2018): huolimattomasti kirjoitettu esitys modernin jihadismin kehityksestä Lähi-itä nyt. Viitattu 20.3.2019.
- ↑ Wood, Graeme: The Way of the Strangers: Encounters with the Islamic State. Penguin Books, 2016. ISBN 9780241240120. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Best generations The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. Sunnah.com. Viitattu 19.12.2021.
- ↑ Keller 2017, s. 1195
- ↑ Jonathan A.C. Brown: Even If It’s Not True It’s True: Using Unreliable Ḥadīths in Sunni Islam. Islamic Law and Society 18: 1-52, 2011.
- ↑ Nieminen, Tommi: Radikalisoituneet toisen polven muslimit huolestuttavat Suomessakin hs.fi. 11.4.2010. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 11.4.2010.
- ↑ Ihmisoikeuksien uudet uhkaajat Maailman kuvalehti. Viitattu 13.4.2010.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salafismi Wikimedia Commonsissa
