Avaa päävalikko
Arabihallitsija kuvattuna kristillisten symbolien kanssa Bysantin keisareiden esikuvien mukaisesti arabikolikossa (AD 632-675)

Oikeaanjohdetut kalifit (Rashidunin kalifaatti) ovat islamilaisen perimätiedon mukaan neljä ensimmäistä profeetta Muhammadin seuraajaa islamilaisen umman johtajina. He olivat järjestyksessä Abu Bakr (632-634), Umar (634-644), Uthman (644-656) ja Ali (656-661). Muslimit pitävät profeetta Muhammadin ja neljän oikeaanjohdetun kalifin aikaa "kultakautena", jolloin valtakuntaa hallittiin islamin periaatteiden mukaan.[1]

Islamilainen perimätietoMuokkaa

Runsas islamilainen perimätieto kertoo yksityiskohtaisesti Muhammedin seuraajista. [2]

Abu Bakr (632-634) oli Muhammedin läheinen työtoveri ja lempivaimo Aišan isä. Hänen aikanaan islam alkoi levitä Arabian niemimaan ulkopuolelle. Koraani koottiin ensimmäisen kerran hänen aikanaan, vaikka kalifi epäili hankkeen järkevyyttä, koska profeettakaan ei ollut sitä tehnyt.[3] Kerrotaan, että Abu Bakrin kaudella monet arabiheimot kapinoivat ("Ridda-kapinat") ja vääriä profeettoja ilmestyi.[2]

Umar (634-644), toinen kalifi, oli Muhammedin appi. Kalifina hän valloitti Syyrian, Irakin, Egyptin, Libyan ja suurimman osan Persiaa. Jordan-joen tuntumassa sijainneen Jarmukin taistelun jälkeen 636 vallattiin Palestiina ja Jerusalem. Jarmukin taistelussa kerrotaan surmatun 150 000 roomalaista sotilasta eli noin 30 legioonallista.[4] Umarin urhasi persialainen käsityöläinen.[2]

Uthman (644-656), kolmas kalifi, oli profeetan vävy. Persian ja Egyptin valloitus saatettiin loppuun ja Kypros vallattiin. Koraani koottiin uudelleen ja entiset kopiot poltettiin. Uthman murhattiin Medinassa egyptiläisten sotilaiden tuella.[2]

Ali (656-661), neljäs kalifi, oli Muhammedin ottopoika, vävy ja serkku. Hän nousi valtaan arabien sisällissodan voittajana ja siirsi pääkaupungin Kuufaan Irakissa. Muun muassa Muhammedin lempivaimo Aisha oli mukana Uthmanin vastaisessa kamelitaistelussa, joka käytiin lähellä Badria ja jonka Uthman voitti. Syyrian kuvernööri Muawija (Uthmanin serkku) ei kuitenkaan tunnustanut uutta kalifia. Siffinin taistelu vuonna 657 ei tuonut asiaan ratkaisua. Alin kannattajista osa kääntyi häntä vastaan, koska Ali oli sopinut Muawijan kanssa. Näiden kharijilaisten joukosta eräs sitten murhasi Alin moskeijan aamurukouksessa. [2] Alin kannatajat, šiialaiset, ryhtyivät tukemaan kalifiksi tämän poikaa Husainia. Sillä välin Muawija julistautui kalifiksi Damaskoksessa.[2]

Kalifien historiallisuusMuokkaa

Kalifit ilmestyvät islamilaisiin lähteisiin vasta 800-luvulla. Espanjassa kirjoitettu niin sanottu "Vuoden 754 kronikka" on ensimmäinen lähde, jossa kalifit mainitaan. Suurin osa käsikirjoituksesta on kuitenkin säilynyt kopiona vasta 1100-luvulta, joten ei ole varmaa miten alkuperäinen kuvaus on.[5] Tuntemattoman kristillisen kirkonmiehen tekemässä Kronikassa kerrotaan, että Muhammedin oltua vallassa 10 vuotta häntä seurasi Abu Bakr, joka hallitsi kolme vuotta. Tätä seurasi Umar ja sitten Uthman vuonna 647. Kronikka ei tunne Alia, vaan ilmoittaa Uthmanin seuraajaksi Muawijan vuonna 657.[6]

Ensimmäinen arabivaltion hallitsija, josta on jäänyt historiaan arkeologisia jälkiä, kuten kolikoita ja piirtokirjoituksia, on Mu’awiya (vallassa vuodet 660-680) .[7] Ensimmäinen hallitsija, joka käytti itsestään nimitystä "kalifi" oli Abd al-Malik ibn Marwan (685-705).

Koska neljästä "oikeaan johdetusta kalifista" ei ole löytynyt aikalaislähteitä, heidän on myös arveltu olleen abbasidikaudella luotuja persialaiseen nelilukuun perustuvia mielikuvitushahmoja, jotka mytomorfisesti rinnastuivat Adamiin, Nooaan, Abrahamiin ja Moosekseen.[8] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan nykyään valtaosa islamin varhaishistorian tutkijoista katsoo, että yksittäisten hadithien osalta onkin lähes mahdoton sanoa, ovatko ne aitoja.[9] Eräiden muiden mukaan ei ole varmuutta yhdenkään hadithin aitoudesta eli siitä, että 800-luvulla tallennettu suullinen tarina olisi peräisin jo 600-luvulta.[10] Tämä tekee kalifien historiallisuuden epävarmaksi. Hämeen-Anttilan mukaan ei kuitenkaan ole merkitystä sillä mitä tapahtui, vaan sillä, mitä uskotaan tapahtuneen.[11]

Kriittiset historiantutkijat ovat arvelleet, että vuodesta 622 alkanut sekasorron kausi Lähi-idässä ei saanut alkuaan vähäväkiseltä Arabian niemimaalta tulleesta hyökkäyksestä. Sen lähtökohtana oli sen sijaan sassanidivaltakunnan romahdus Bysantille koetun tappion jälkeen sekä Bysantin vetäytyminen Lähi-idästä, kun sen sotilaallinen hallinta kävi sille liian kalliiksi. Valta jäi jaettavaksi Syyriassa ja Persiassa asuneille, osittain jo kristinuskoon kääntyneille arabiheimoille. Nämä olivat vanhastaan jakutuneet molempien suurvaltojen vasalleiksi ja liittolaisiksi. Seuranneen heimosodan voittajaksi selviytyi 660-luvulle tultaessa Muawija, joka luultavasti oli Bysanttia palvellut irakilainen arabikenraali. Hän käytti virkakielenä kreikkaa ja löi kolikoita, joissa oli kristillisiä tunnuksia. [12][13]

 
Tummanvihreällä Uthmanin ajan kalifaatti vuonna 654. Vaaleanvihreät ovat vasallivaltioita.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Hämeen-Anttila 2004, s. 26.
  2. a b c d e f Fadhlalla Haeri: Islam (Alkuteos: The Elements of Islam, 1995), s. 95-99. Tammi, 1996.
  3. Jaakko Hämeen-Antila: Johdatus Koraaniin, s. 82. Gaudeamus, 2006.
  4. Kaegi, W.E.: Byzantium and the Early Islamic Conquests, s. 98. Cambridge University Press, 1995.
  5. Thomas, J.: Araboislamische Geschichtsschreibung und ihre Auswirkungen auf Geschichtsbilder von al-Andalus (8 Jh.). Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam, s. 144. Hans Schiler, 2010.
  6. Tuntematon: Chronicle of 754. Teoksessa: K. B. Wolf (toim.) Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. 2nd ed., s. 93-99. Liverpool University Press, 2011.
  7. Popp, Volker: ”Islam’s “Hidden” Origin.”, The hidden origin of Islam, s. 38. Prometheus Books, 2010. englanti
  8. Volker Popp: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig /toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 46-53. Schiler, 2008.
  9. Hämeen-Anttila, 2004, 20
  10. Ibn Warraq: The Quest for the Historical Muhammad, s. 49. Prometheus Books, 2000.
  11. Hämeen-Antila, 2004, 14
  12. Popp, 2010, 34-45
  13. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus Books, 2003.