Muhammedin historiallisuus

Kalliomoskeijan peruskivi ja arkadin kaari, joka sisältää varhaisimpia MHMT -merkintöjä. Valokuva vuodelta 1915.

Muhammedin historiallisuus on 1930-luvulta alkaen asetettu kyseenaiseksi sillä perusteella, että häneen viittaavat aikalaislähteet puuttuvat. Joidenkin uusien käsitysten mukaan Muhammed on abbasidikalifaatin aikana syntynyt valehahmo, joka syntyi Jeesusta tarkoittavan kunnianimen muhammad eli "ylistetty" personifikaationa. Koraanissa sana muhammad esiintyy vain neljä kertaa, ja ainoastaan kerran viittaa selvästi ei-kristilliseen hahmoon. Koraanin tekstien on siksi katsottu syntyneen ennen arabiprofeetta Muhammedin ilmestymistä mukaan.

Filosofisesti kysymys Muhammedin historiallisuudesta on eri asia kuin kysymys hänen olemassaolostaan. Karl Popperin falsifikaatioteorian mukaan olemassaolon puutetta koskevat väitteet eivät ole tieteellisiä, koska niitä ei voi kumota: olemattomuutta ei voi havaita ja siten todistaa.[1] Kysymys pitääkin asettaa toisin ja kysyä, missä määrin Muhammed esiintyy historiallisissa aikalaislähteissä, jotka voisivat kertoa hänen toiminnastaan.

Islaminuskon mukaan profeetta Muhammed oli historiallinen henkilö, joka syntyi vuonna 570 Mekassa Arabian niemimaalla ja kuoli vuonna 632 Medinassa Arabian niemimaalla. Hänen uskotaan tehneen kolme merkittävää tekoa:

  1. Koraani: Muhammedin kautta laskeutui alas islamin pyhä kirja Koraani, joka oli Jumalan sanaa ja yhtä luomaton kuin Jumala itse.
  2. Šaria: Muhammed oli synniltä suojattu ja välitti esimerkillään ihmiskunnalle Jumalan ikuisen ja muuttumattoman lain, šarian.
  3. Kalifaatti: Muhammed perusti uskovien yhteisön, umman, ja aloitti valloitussodat, jotka Muhammedin elinaikana johtivat Arabian niemimaan valloitukseen ja myöhemmin valtion laajenemiseen Lähi-idän supervallaksi.[2][3]

Islmilaisen perinteen kuvaileman Muhammedin saavutukset ovat historiassa täysin poikkeuksellisia, sillä hänen katsotaan perustaneen sekä maailmanuskonnon että islamilaisen suurvallan. Monissa arvioissa Muhammedia onkin pidetty kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana ihmisenä.[4]

HistoriallisuusepäilytMuokkaa

Muhammedin historiallisuutta koskeva keskustelu sai alkunsa havainnosta, että profeetasta kertovat historialliset aikalaislähteet puuttuvat. Hänestä aletaan puhua vasta 800-luvun arabialaisessa Muhammed -kirjallisuudessa, jota alettiin kirjoittaa noin 200 vuotta itse tapahtumien jälkeen. Tämä kirjallisuus perustuu kuitenkin osittain varhaisempaan, Ibn Ishaqin jo 700-luvulla kirjoittamaan, mutta kadonneeseen teokseen. Kyse ei tällöinkään ollut lähdekriittisestä historiantutkimuksesta vaan Muhammedia koskevien suullisten tarinoiden keräämisestä. Koska folkloristisia tarinoita ei lueta historian lähteisiin, jotkut kriitikot ovat arvelleet, että Muhammed seuralaisineen olisi 700 -luvulla ja sen jälkeen keksittyä kansanperinnettä. Kyse olisi siten vain pseudohistoriasta, mistä historiantutkimus tarjoaa useita muitakin esimerkkejä.

Pitkä väliaika tapahtumien ja niistä kertomisen välillä on saanut muutkin kuin historiakriittiset tutkijat varovaisiksi. Esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan tiedämme yllättävän vähän islamin varhaisvaiheista,[5] minkä takia jokainen joutuu tekemään hyvin subjektiivisen valinnan siitä, mihin haluaa uskoa ja mihin ei.[6] Kyse Muhammedin historiallisuudesta olisi siten makuasia, johon myös maallikko voi ottaa oman kantansa.

Sana "muhammad" on 600-luvun lähteissä harvinainen. Esinelöytöjen osalta 600-luvun lopulta on tiedossa muutama kolikko, joissa esiintyy sana "muhammad". Jerusalemin Kalliomoskeijan friisitekstissä vuodelta 691 se esiintyy jopa suppeassa asiayhteydessä. Lisäksi 600-luvulta on löydetty muutama maininta Muhammedista Lähi-idän kristillisistä lähteistä. Islamilaiset 600-luvun kirjalliset lähteet sen sijaan vaikenevat oman uskontonsa ja valtakuntansa perustajasta. Varhaisin islamilainen lähde on Koraani, mutta sen 600-luvulta säilyneissä tekstikatkelmissa ei mainita Muhammedia. Kaikki varhaisimmat Muhammed -viittaukset löytyvät koottuina Robert Hoylandin teoksesta "Seeing Islam as Others Saw It".[7]

Käsitys Muhammedin historiallisuudesta kuuluu islaminuskoon. Historiallisuuden kyseenalaistaminen on herättänyt suuttumusta muslimeissa. Esimerkiksi Tukholmassa vaikuttava S. Parvez Manzoor katsoo, että Wansbroughin ja muiden tutkimukset ovat "alastonta valtadiskurssia" ja "psykopaattisen vandalismin purkauksia".[8] Palestiinassa opiskelijat heittivät professori Suliman Bashearin ulos luentosalin ikkunasta, kun hän väitti, ettei islam syntynyt Muhammedin ilmoituksista, vaan kehittyi pitkän ajan kuluessa juutalaisuudesta ja kristinuskosta.[9]

Kysymys Muhammedin historiallisuudesta koskee sitä, missä määrin, jos lainkaan, Muhammedilla oli osuutta 1) Koraanin, 2) šarian ja 3) Lähi-idän kalifaatin syntyyn. Jos Muhammedin historiallisuus kiistetään, joudutaan kysymään, mistä muualta Koraanin tekstit voisivat olla peräisin, miten šarialaki sai alkunsa, ja millä tavoin Lähi-idän kalifaatti syntyi ellei muslimivalloituksesta. Lisäksi joudutaan kysymään, miten uskomattoman laaja Muhammed-saaga henkilöineen olisi syntynyt, jos se kerran ei ole aitoa historiaa. Kaikkiin näihin kysymyksiin niin sanotut historiakriittiset orientalistit ovat etsineet vastauksia. Niistä on vähitellen kasvanut joukko uusia, joskin aukkoja täynnä olevia hahmotelmia islamin varhaishistoriasta.[10] Myös osa historiakriittisistä tutkijoista luottaa Muhammedin historiallisuuteen, mutta näkee hänen elämäkertansa ja vaikutuksensa erilaisena kuin islam.

Varhainen kritiikki (1843-1950)Muokkaa

Historiallis-kriittinen islamintutkimus lähtee siitä, että Koraania ja islamin syntyä tulisi tutkia samoilla tieteellisillä menetelmillä kuin esimerkiksi Raamatun syntyä. Islamilainen asiaa koskeva tutkimus oli keskittynyt haditheihin liitettyjen todistajaketjujen eli isnad-ketjujen luotettavuuden arviointiin. Kun Mooseksen historiallisuutta koskeva pohdinta alkoi Euroopassa 1600-luvulla ja Jeesusta koskeva 1700-luvulla, Muhammediin liittyvä historiakriittinen tutkimus käynnistyi vasta 1800-luvulla. Historiallis-kriittisen koulukunnan tutkijoiden näkemykset vaihtelevat, ja vain osa heistä pitää Muhammedia epähistoriallisena hahmona. Varhaisen hadith -kritiikin ytimessä oli havainto, että Muhammedista kertova islamilainen perimätieto alettiin nähdä enemmän tai vähemmän epäluotettavaksi lähteeksi.

Gustav Weil (1808-1889)Muokkaa

 
Gustav Weil (1808-1889)

Kriittisen tutkimuksen aloitti Gustav Weil, joka vuonna 1843 julkaisi kirjan Mohammed der Prophet, sein Leben und seine Lehre. Weil päätyi tulokseen, että kaikki islamilainen suullinen perimätieto oli epäluotettavaa. Hän kirjoitti:

»”Luottamus suulliseen traditioon aikana, jolloin sitä välitettiin ainoastaan muistin varassa… avasi laajan kentän tehtailulle ja vääristelylle. Kun jotain uskonnollista tai poliittista järjestelmää piti puolustaa, ei mikään ollut helpompaa kuin vedota Profeettaa koskevaan suulliseen perimätietoon”.[11]»

Ignaz Goldziher (1850-1921)Muokkaa

 
Ignác Goldziher (1850-1921)

Samaa käsitystä kannatti myös Ignaz Goldziher, joka kirjoillaan Muhammedanische Studien (1889–1890) osoitti, miten 800- ja 900-luvuilla haditheja tehtailtiin poliittisiin tarkoituksiin. Muhammedista oli tullut esikuva, jonka tekemisten avulla oikeutettiin omia tavoitteita. Goldziher piti mahdollisena, että Muhammed oli historiallinen henkilö, vaikka todisteita siitä ei ollut.[12] Goldziher katsoi, ettei yhdenkään perimätiedon voi luotettavasti osoittaa tulevan 600-luvulta asti. Tämän takia niillä ei ole ehdotonta todistusarvoa, kuten olisi aikalaislähteillä. Goldziherin johtopäätökset olivat mullistavia, mutta ne saivat vastakaikua vain hitaasti ja paljon myöhemmin.

Leone Caetani (1869-1935)Muokkaa

Italialainen Leone Caetani päätyi kirjassaan Annali dell’ Islam (1905–1907) arvioimaan, että Muhammedia koskeva perimätieto on lähes kokonaan arvotonta ja esimerkiksi Abu Bakrin ja Uthmanin toimittama Koraanin alkuperäinen versio olisi pelkkä myytti. Hän kuitenkin luotti siihen, että autenttinen ydin Muhammedin elämäkerrasta olisi löydettävissä riittävän tarkan tutkimuksen avulla. [13]

Alphonse Mingana (1878-1937)Muokkaa

Syyrialaistaustainen Mingana laski 1900-luvun alussa, että kaikista Koraanissa olevista ei-arabialaisista sanoista 70 % oli syyroarameaa. Sen vaikutus näkyy Koraanin tärkeimmissä sanoissa, kuten erisnimissä ja uskonnollisissa käsitteissä sekä myös lauserakenteissa.. Hän katsoi, että Koraania ei ollut kirjoitettu "puhtaalla" arabialla, kuten itse monta kertaa vakuuttaa, vaan syyrian ja arabian sekakielellä.

Jopa sana Koraani oli Minganan mukaan syyroarameaa. Vanhimmissa Koraanin käsikirjoituksissa esiintyy kolmikirjaiminen sana QRN. Perinteisesti on tulkittu, että se tarkoittaa arabian sanaa Qurān, joka merkitsee ääneen luettua. Adolphe Minganan mukaan vokaalit on valittu väärin. Kun konsonanttien väliin lisätään toisenlaiset vokaalit, saadaan syyrialainen sana Qiryan, joka tarkoittaa lektionaaria eli kristillistä liturgista lukemistoa. Syyrian kirkoissa sillä tarkoitettiin kaikkia Raamattua koskevia tekstejä, joita jumalanpalveluksissa luettiin. Sellaiseksi myös Koraani oli alun perin tehty.[14]

Joseph Schacht (1902-1969)Muokkaa

Brittiläis-saksalainen islamin tutkija Joseph Schacht (k. 1969) arvioi, että myös kaikkein luotettavimpina pidettyjen hadith-kokoelmien kertomukset olivat lähtöisin paljon Muhammedia myöhemmältä ajalta. Hänen mukaansa yksikään hadith ei varmuudella ollut peräisin 600-luvun alusta saakka. Hadith -kertomusten aitoutta todistamaan luodut isnadit eli todistajaketjut eivät auttaneet asiaa, koska niiden käyttö alkoi vasta 700-luvun puolivälissä ja siten liian myöhään.[15] Schacht osoitti, että haditheihin liitetyt kertojaketjut eli isnadit kasvoivat taaksepäin siten, että varhaisimmissa kirjauksissa ne päättyivät Muhammedin seuraajiin, sitten kumppaneihin ja kaikkein nuorimmissa lopulta häneen itseensä.[16]

Neuvostoliittolainen orientalismiMuokkaa

Vuonna 1930 venäläinen orientalisti L. I. Klimovitsh vei Muhammed-skeptisyyden lopulliseen johtopäätökseen väittämällä, että sekä Muhammed että niin sanotut ”neljä oikeaan johdettua kalifia” olivat ainoastaan kaunokirjallisia hahmoja, koska heitä koskevat lähteet olivat niin myöhäisiä, ettei niillä ollut tieteellistä arvoa. [17] Samaan aikaan tähän tulokseen tuli myös N.A. Morozov. [18]

John Wansbrough ja brittiläinen koulukuntaMuokkaa

 
Lähes täydellinen Koraanin käsikirjoitus 800-luvulta. Löytöpaikkana Tashkentissa sijaitseva pieni moskeija

Brittiläinen John Wansbrough (1928–2002) päätyi koraanin kielitieteellisen analyysin perusteella arvioon, että islam oli kehittynyt vähitellen, useiden vuosisatojen kuluessa, itäisestä juutalais-kristillisyydestä, joka omaksui vaikutteita paimentolaisuskonnoista. Islamin tulkinnat sen omasta historiasta olivat myöhäisiä sepitelmiä, joiden tarkoitus oli korostaa islamin alkuperäisyyttä ja eheyttä. Muhammed oli myyttinen taruhenkilö, joka tarjosi arabialaisen vastineen Raamatun profeetoille. Wansbrough arvioi, että Koraani kanonisoitiin vasta 800-luvun taitteessa, koska siihen ei vielä 700-luvulla missään lähteessä viitattu.[19]

Wansbroughin oppilaat ja heidän oppilaansa ovat nykyisen historiallis-kriittisen koulukunnan brittiläisiä edustajia. Heihin kuuluvat muun muassa Andrew Rippin, Norman Calder, G. R. Hawting, Patricia Crone, Michael Cook, Martin Hinds ja Robert G. Hoyland. Brittiläinen suuntaus ei ole oppi-isänsä Wansbroughn tavoin hylännyt oletusta Muhammedin historiallisuudesta, mutta suhtautuu skeptisesti islamilaisen perimätiedon moniin puoliin. Esimerkiksi G.R. Hawting (1944-) katsoo osoittaneensa, ettei islam kehittynyt reaktiona monijumalaisuuteen, kuten islamilainen perinne selittää, vaan syntyi monoteistisessa ympäristössä.[20]

Yhdysvaltalainen Fred Donner (1945-) katsoi, että islam eriytyi kristinuskosta ja juutalaisuudesta vasta 600-luvun lopussa kalifi al-Malikin aikana.[21]

Patricia Crone (1945-2015)Muokkaa

Tunnettu islamin tutkija Patricia Crone esitti kolme seikkaa, jotka osoittivat tarinoiden epäluotettavuuden. [22] Ensinnäkin Muhammedia koskeville tarinoille löytyy useita variantteja. Toiseksi tarinat ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi Ibn Ishaqiin pohjautuvassa perinteessä kerrotaan, että Muhammedin tullessa Medinaan siellä vallitsi valtatyhjiö ja keskinäinen riitely. Muualla kerrotaan, että Muhammed syrjäytti yksimielisesti valitun kuninkaan, Ibn Ubayyn, joka oli kruunausta vailla valmis astumaan virkaan. Cronen mukaan tarinat palvelivat eri tarkoituksia. Välillä haluttiin korostaa Muhammedia Medinan pelastajana, toisella kertaa Muhammedin kohtaamia vaikeuksia. Crone havaitsi myös, että myöhäisemmät lähteet sisälsivät aina enemmän yksityiskohtia kuin varhaisemmat. Tarina siis parani vanhetessaan. Esimerkiksi Ibn Ishaqiin (k. 767) nojautuva lähde kertoo eräästä retkestä näin:

»”Sillä välin Jumalan lähettiläs oli lähettänyt Saad b. Abi Waggasin sotaretkelle kahdeksan miehen kanssa Muharijunin heimosta. He menivät Hijazin Kharrariin saakka, ja palasivat taistelematta vihollisen kanssa.” »

Kaksi sukupolvea myöhemmin al-Waqidi (k. 822) kertoo Sotaretkien historiassa samasta matkasta. Nyt tiedetään sotaretken tarkka päivämäärä, kohteen sijainti ja retken tarkoitus, joka oli juutalaisen Quraiza-heimon karavaanin ryöstö. Lisäksi tiedetään, että miehet kulkivat jalan, mutta liikkuivat vain yöllä, että matka kesti viisi päivää, että karavaani oli jo mennyt; että miesten määrä olikin 20 tai 21, ja että kaikki tämä tieto oli suullisen ketjun kautta peräisin retken johtajalta itseltään. Crone toteaa, että jos tiedon lisääntyminen oli näin suurta kahden sukupolven kuluessa, voi vain kuvitella, kuinka mittavaa sen oli täytynyt olla niiden viiden sukupolven aikana, jotka erottivat Muhammedia ja Ibn Ishaqia.[23]

Kirjassaan "The Meccan Trade" Patricia Crone osoitti, että historialliset lähteet eivät tunne Mekkaa, sen pyhäkköä eikä quraish-heimoa ennen 700-luvun puoliväliä. Mekka ei liioin esiinny Arabian niemimaan esi-islamilaisten pyhiinvaelluskohteiden joukossa, vaikka lähteet luettelevat 16 muuta kohdetta. [22] Nämä tulokset viittasivat siihen, että Muhammed ja Mekka yhdistettiin toisiinsa aikaisintaan 700-luvun puolivälin jälkeen. Vaikka Crone katsoo, että Mekkaa ei ollut 600-luvulla olemassa, hän kuitenkin pitää Muhammedia historiallisena henkilönä. [24]

Wansbroughin oppilaat Michael Cook ja Patricia Crone kirjoittivat yhdessä epäortodoksisen kirjan "Hagarism" (1977), jossa he esittivät muun muassa, että Hidzra tarkoitti Palestiinan valtausta, minkä Muhammed olisi tehynyt yhdessä juutalaisten kanssa.[25] Cook asettuu Cronen tavoin sille kannalle, että muutaman Muhammed- viittauksen esiintyminen 600-luvun kristillisessä lähdekirjallisuudessa ”sulkee pois kaikki epäilyt Muhammedin historiallisuudesta”. [26]

Yhdysvaltalainen Ibn Warraq on kirjoittanut historiakriittistä tutkimusta esitteleviä katsauksia ja toimittanut kokoomateoksia, joissa on julkaistu uudelleen klassikkotutkimuksia. [27]

Saksalainen maailmaMuokkaa

 
Osa Koraanin Birmingham -käsikirjoitusta (folion 2 kääntöpuoli)

Günter Lüling (1928-2014)Muokkaa

Vuonna 1970 Günter Lüling julkaisi väitöskirjan, jossa perusteli näkemystä, että jopa kolmasosa Koraanin suurista olisi alunperin kristillisiä hymnejä.[28] Lüling piti Muhammedia historiallisena henkilönä ja tulkitsi asian niin, että Mekassa oli esiintynyt vahva kristillinen vaikutus. Myöhempi historiakriittinen tutkimus on löytänyt tukea Lülingin teorialle Koraanin kristillisestä taustasta. Taustaltaan mahdollisesti kristillisiä suuria, jotka islamilainen Koraanin tulkinta eli tafsir -kirjallisuus on tulkinnut toisin, ovat esimerkiksi Voiman suura (97), Norsun suura (105) ja Niiniköyden suura (111).

Sven Kalisch (1966-)Muokkaa

Sven Kalisch oli ensimmäinen islamilaisen teologian professori Saksassa. Kalisch kääntyi luterilaisuudesta zaidilaiseen islamiin 15-vuotiaana, opiskeli arabiaa, tutki haditheja, ja päätyi siihen, että ne olivat kaikki sepitettyjä eikä Muhammedia ollut edes olemassa. Tämän takia hän luopui islamista 42-vuotiaana, minkä jälkeen hänen islamilaisen teologian professuurinsa muutettiin Lähi-idän jälkiantiikin aatehistorian professuuriksi. Kalischin työhuone on salainen, ja hän elää poliisivartiossa, koska islamista luopuminen rangaistaan šaria-lain mukaan kuolemantuomiolla.[29]

Saarbrückenin koulukunta ja Inārah -projektiMuokkaa

Historiallis-kriittinen islamin tutkimus alkoi 1800-luvulla Saksassa, jonne sen painopiste palasi 2000-luvulla keskuksenaan Saarlandin yliopisto Saarbrückenissä. Yliopistossa toimiva Inarah-projekti on julkaissut useita kokoomateoksia sekä englanniksi että saksaksi.[30] Projekti edustaa historiallis-kriittisen tutkimuksen radikaaleinta siipeä ja on luonut kuvaa islamin synnystä ilman profeetta Muhammedin myötävaikutusta. Projektin kirjoissa julkaisseita tutkijoita ovat muun muassa seuraavat:

  • Gerd-Rüdiger Puin on tutkinut muun muassa Koraanin Sana'an käsikirjoituksia. Hän katsoo, että Koraani on syntynyt satojen vuosien aikana, osittain ehkä jo 500-luvulla ennen Muhammedin ilmoitettua elinaikaa. Hänen mukaansa noin viidesosa Koraanista on käsittämätöntä millä tahansa kielellä, ja käännösvaikeudet johtuvat tästä, eivät arabian kielen erityispiirteistä.[8]
  • Karl-Heinz Ohlig pitää Muhammedia fiktiivisenä hahmona ja on arvellut, että Koraanin tekstit olisivat peräisin pääosin Iranin Khorasanista ja Mervistä eli Keski-Aasian suunnasta.[31]
  • Volker Popp on numismaatikko, joka on selvittänyt Arabien valtakunnan ja islamin historiaa arkeologisten lähteiden, kuten kolikoiden avulla. Arkeologisen aineiston avulla hän katsoo osoittaneensa, että merkkejä islamista ei löydy vielä 600-luvulla. Arabien valtakunnan uskontona oli tällöin arabikristillisyys, joka ensin esiintyi Johannes Kastajan palvontana ja myöhemmin al-Malikin tuomana Jeesus- (muhammad) -kulttina. [32]
  • Markus Groß on tutkinut islamissa esiintyviä buddhalaisvaikutteita, jotka viittaavat Koraani-liikkeen syntymiseen Iranissa. [33]
  • Johannes Thomas on tutkinut Al-Andalusia koskevaa varhaista islamilaista historiankirjoitusta.[34] Hän väittää, että länsimainen historiankirjoitus ei ole osoittanut taipumusta tieteelliseen lähdekritiikkiin, kun kyse on ollut keskiaikaisista islamilaisista lähteistä.[35]
  • Jean-Jacques Walther on analysoinut Koraania matemaattisen kooditeorian avulla ja katsoo, että sen perusteella Koraanin kirjoittajia on ollut vähintään 30 ja enintään 100. [36]
  • Robert M. Kerr on tutkinut Koraanin kirjaimistoa ja arvelee, että käytetyn merkistön perusteella Koraani liittyy sassanidien Persian kirjoituskulttuuriin ja siellä hatralaiseen perinteeseen, joka vaikutti Mervissä. Koraanin vanhimmat tekstit olisivat siten syntyneet kaukana Arabian niemimaasta. [37]
  • Raymond Dequin on selvittänyt etenkin shiialaisessa perinteessä esiintyvän Alin (Ali ibn Abi Talib) taustaa. Hän katsoo, että sekä Ali että Muhammed ovat alun perin olleet mytologisia ja gnostisesti painottuneita Jeesus -hahmoja, joiden kehitys liittyy abbasididynastian legitimointipyrkimyksiin.[38]
  • Hans Jansen (1942-2015) oli hollantilainen arabian professori, joka kirjoitti Muhammedin elämäkerran. Hän osoitti siinä, miten elämäkerran yksityiskohdat näyttivät syntyneen erilaisten ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta.[39]
  • Mohammed Lamsiah on esittänyt Norsun suuralle vaihtoehtoisen tulkinnan, joka perustuu Sebeoksen Herakleioksen historiaan. Tulkinta irrottaa suuran islamilaisesta viitekehyksestä. [40]

Christoph LuxenbergMuokkaa

Christoph Luxenberg on perustellut käsitystä, että Muhammedin hahmo syntyi vasta 700-luvulla personifikaation seurauksena, kun piirtokirjoituksissa ja rahoissa esiintynyt Jeesuksen kunnianimi "ylistetty" (arabiaksi muhammad) alettiin virheellisesti ymmärtää henkilönnimeksi. [41] [42] Samalla umaijadikalifien omaksuma Jeesuksen kunnianimi "Jumalan palvelija" (abd Allah) olisi muuttunut Muhammedin isännimeksi muotoon "Muhammad ibn Abd Allah" eli "Muhammed Abdullahin poika". [43] Luxenberg on tutkinut Koraanin tekstejä siitä lähtökohdasta, että kirjoitus ei ole puhdasta arabiaa vaan arabian ja syyroaramean sekakieltä, minkä jo Mingana oli osoittanut. Uudelleen tulkittuna Koraanista löytyy entistä enemmän syyrialaiskristillistä liturgista aineistoa, mikä osoittaa, että varhaiset Koraanin tekstit ovat syntyneet kristillisen lahkon piirissä, kuten myös Lüling katsoi osoittaneensa.[41]

IsraelMuokkaa

  • Israelilainen arkeologi Yehuda Nevo (1932 -1992) on perustellut arkeologisten tutkimustensa avulla näkemystä, että Lähi-idän arabivalloitus ei ollut ulkopuolelta tullut invaasio, vaan kyseessä oli alueella jo asuneiden arabiheimojen valtaannousu sekä taistelut etupäässä toisiaan vastaan. Nevo ei pidä Muhammedia historiallisena henkilönä. [44]
  • Professori Suliman Bashear (1947-1991) katsoi, että Muhammed ei perustanut islamia vaan se oli kehittynyt juutalaisuuden ja kristinuskon pohjalta.[45]
  • Jerusalemin heprealaisen yliopiston professori Guy Stroumsa osoitti, että islam sai oppinsa viimeisestä profeetasta manikealaisuudesta. 200-luvulla elänyt Mani piti itseään Aatamista alkaneen vanhatestamentillisten profeettojen sarjan jatkajana. Manikealaiset käyttivät hänestä kunnianimeä ”profeettojen sinetti”. Sillä ei kuitenkaan tarkoitettu, että Mani olisi ollut viimeinen profeetta, vaan sitä, että hän vahvisti eli sinetöi oikeaksi aikaisempien profeettojen sanoman. Islamilaisissa lähteissä kielikuva tulkittiin niin, että Mani olisi pitänyt itseään lopullisen tiedon ilmoittajana. Tämä Maniin liitetty väärinkäsitys siirrettiin koskemaan myös Muhammedia. [46]

Muhammedista kertovat varhaiset lähteetMuokkaa

Muhammedin samoin kuin muidenkin islamilaiseen tarinaperinteeseen kuuluvien 600-luvun hahmojen historiallisuus on kiistetty aikalaislähteiden puutteen takia. Seuraavassa esitellään Muhammedia koskevat 600-luvun lähteet.

600-luvun kirjalliset lähteetMuokkaa

Profeetta Muhammed (tai joku hänen tapaisensa) esiintyy muutamassa Lähi-idän kristillisten kirkonmiesten nimiin pannussa tekstilähteessä 600-luvulta. Robert G. Hoyland esittelee nämä viittaukset kootusti teoksessaan "Seeing Islam as others saw it.[7][47] Kaikkein vakuuttavimmaksi todisteeksi on tavallisesti esitetty käsikirjoitus nimeltä "Doctrina Jacobi". Islamilaisia lähteitä ei 600-luvulta ole peräisin. Joitakin 600-luvun Koraanin lehtiä on löydetty, mutta niissä ei mainita Muhammedia.[48]

Doctrina JacobiMuokkaa

Doctrina Jacobi on joskus vuoden 634 jälkeen Afrikassa juutalaisia vastaan tehty kiistakirjoitus. Siitä löytyvät seuraavat sanat:

”Väärä profeetta on ilmestynyt saraseenien pariin… Sanotaan, että profeetta on ilmestynyt ja tulee saraseenien joukossa ja julistaa voidellun saapumista, joka on tuleva. Kysyin… asiaa vanhalta mieheltä, joka oli perehtynyt kirjoituksiin… hän vastasi äänekkäästi ähkäisten: ”Hän on huijari. Tulevatko profeetat muka miekoin ja sotavaunuin? Tein tiedusteluja, ja ne jotka olivat tavanneet hänet sanoivat: ”Tuossa niin sanotussa profeetassa ei ole mitään totuutta, vain verenvuodatusta; sillä hän sanoo itsellään olevan paratiisin avaimet, mikä on uskomatonta.”[49]

Käsikirjoitus kuvaa melskeisiä aikoja, jotka seurasivat sassanidivaltakunnan romahdusta 630-luvulla. Tunnettu islamin tutkija Patricia Crone on katsonut, että ”tämä lähde antaa melko kumoamattoman näytön siitä, että hän [Muhammed] on historiallinen hahmo”. [24] Israelilaiset tutkijat Nevo ja Koren huomauttavat, että profeetan nimeä ei tekstissä mainita. Profeetta myös julistaa voidellun saapumista, mikä kuuluu sekä kristilliseen että juutalaiseen Messias-myyttiin, mutta ei islamiin. Lisäksi profeetalla on Paratiisin avaimet. Tämäkin on kristillinen kielikuva, joka ilmestyy islamiin vasta 800-luvulla. Profeetta näyttää siis olevan kristitty eikä muslimi. Teksti ei liioin puhu muslimeista vaan "saraseeneista", mikä on etninen eikä uskonnollinen käsite.[50]

Herakleioksen historiaMuokkaa

Varhaisin tekstidokumentti, jossa nimi Muhammed esiintyy, on armenialainen ”Herakleioksen historia”, joka kertoo tapahtumista vuoteen 661 asti. Siksi on päätelty, että se on kirjoitettu pian tuon vuoden jälkeen. Kirjoittajana on pidetty armenialaista piispaa nimeltä Sebeos. Hän kuvailee, miten keisari Herakleios voittaa juutalaiset, ja henkiin jääneet pakenevat ismaeliittien eli Aabrahamin uskoon kääntyneiden arabien luokse. Heidän joukossaan on Mahmet – niminen kauppias. Tämä julistaa, että juutalaisilla ja arabeilla on yhteinen esi-isä, Aabraham, jonka uskoa heidän kaikkien tulisi tunnustaa. Hän kehottaa sekä juutalaisia että ismaeliitteja palaamaan asuinsijoilleen, jotka Jumala on luvannut Aabrahamille ja hänen lapsilleen. Voitto olisi varma, koska kukaan ei voi vastustaa niitä, joilla on Jumala puolellaan. Näin sitten tapahtuukin. Ismaeliitit lähtevät sotaan järjestäytyneenä 12 heimonsa mukaisesti 12 000 miehen sotaväeksi, johon myös juutalaiset liittyvät.

Jako kahteentoista heimoon muistuttaa juutalaisten alkuperäistä heimojakoa Kaanaan maata vallattaessa. Mahmet antoi myös käskyjä, jotka vastaavat Koraanin opetuksia: ei saanut syödä itsestään kuolleita eläimiä, juoda viiniä, valehdella eikä harjoittaa haureutta. Samat käskyt löytyvät juutalaisten Toorasta viinikieltoa lukuun ottamatta. Koraanissa viini sekä sallitaan (16:67, 47:15, 83:25) että kielletään (5:90, 2:219).

Historiikissa mainitaan nimeltä Mahmet -niminen ”ismaeliitti”, joka lisäksi oli kauppias, aivan kuten profeetan elämäkerroissa. Jos teksti on aito, se olisi varhaisin kirjallinen maininta Muhammedista. Muhammed ei tekstissä kuitenkaan hämmentävästi esiinny islamin profeettana, vaan julistaa juutalaiset ja arabit yhdistävää Aabrahamin uskoa. Hän johtaa arabien ja juutalaisten yhdistettyä armeijaa Pyhän maan valtaamiseksi takaisin Bysantilta.

Patricia Crone pitää tekstiä todisteena profeetta Muhammedin historiallisuudesta. [24] Yehuda Nevon mielestä teksti on myöhemmin tehty lisäys Sebeoksen kirjaan.[51] Ensinnäkään sen kuvaamia tapahtumia ei tunneta muualta. Toiseksi tekstin oletettu kirjoittaja Sebeos ei muissa yhteyksissä osoita tuntevansa Muhammedia. Sebeos nimittäin selostaa Muawijan vuonna 651 lähettämää kirjettä Bysantin keisarille. Muawija kehottaa keisaria kääntymään oikeaan uskoon seuraavin sanoin: ”Kiellä tämä Jeesus ja käänny palvelemani suuren Jumalan, isämme Abrahamin Jumalan puoleen”. Kirjeestä puuttuu viittaus Muhammediin, mikä Nevon mukaan todistaa, että tämä oli Sebeokselle tuntematon.

Sebeoksen teksti näyttää jonkinlaiselta muunnelmalta Toorassa kerrotusta Kaanaan valloituksesta. Erikoista siinä on arabien ja juutalaisten yhteistyö. Hoylandin mukaan Sebeoksen Muhammed-tarinalle löytyy varhainen esikuva 400-luvun Sozomenin kronikasta, jossa samaan tapaan tähdennetään arabien ja juutalaisten yhteistä uskoa. [51]

Tuomas PresbyteeriMuokkaa

Robert Hoylandin mukaan varhaisin ei-islamilainen lähde, jossa Muhammed mainitaan nimeltä, on Tuomas Presbyteerin nimiin pantu teksti.[52] Teksti on säilynyt 700-luvulta peräisin olevana syyrialaisena käsikirjoituksena, mutta se on kirjoitettu noin vuonna 640. Tekstikohta kuuluu seuraavasti:

"Vuonna 945, perjantaina 4 helmikuuta (634) yhdeksännellä tunnilla käytiin taistelu roomalaisten ja Muhammedin [MHMT] arabien välillä Palestiinassa 12 mailia Gazasta itään. Roomalaiset pakenivat jättäen jälkeensä patriisi bryrdn [Vardan?], jonka arabit tappoivat. Noin 4000 köyhää palestiinalaista tapettiin, kristittyjä, juutalaisia ja samarialaisia. Arabit hävittivät koko tienoon."[52]

Hoyland uskoo, että teksti on aito, koska se antaa tarkan päiväyksen taistelulle. Fred Donner on katsonut tekstin osoittavan, että joku Muhammed-niminen henkilö on todella ollut olemassa ja johtanut jotakin liikettä.[53] K-H. Ohlig näkee tekstin ajoituksessa ongelmia. Tuomas Presbyteeri kertoo, että arabit valloittivat Persian vuonna 636, mikä on liian varhainen ajankohta. Tekstissä mainittu kirkkojen ja luostareiden hävittäminen jo tuohon aikaan ei liioin ole saanut arkeologista vahvistusta. Ohlig uskoo, että kyseessä on 700-luvulla tehty lisäys, jossa myöhemmän ajan käsityksiä on projisioitu menneisyyteen. [54]

600-luvun arkeologiset lähteetMuokkaa

KolikotMuokkaa

Sana muhammad (muodossa MHMT) ilmestyy aluksi kolikoihin, joita lyödään kalifi Abd al-Malikin Iranin Mervistä lähteneen kapina-armeijan vanavedessä. Ensimmäisen kerran se esiintyy Iranin alueella lyödyissä arabialaisissa rahoissa vuonna 659 ja myöhemmin vuonna 672. Vuonna 687 Teheranissa lyödyssä rahassa on paitsi ”muhammad” myös ensi kertaa ilmaisu ”rasul(a)llah”.[55] Kolikkoteksti siirtyy kohti länttä ja löytyy kalifi Abd al-Malikin hallintokauden kahdessa kolikossa, jotka on lyöty Damaskoksessa vuosina 690–691. Myös niissä se esiintyy muodossa muhammad rasul Allah.[56] Muhammed ei tee ensiesiintymistään Arabian niemimaalta käsin vaan saapuu kolikkotekstinä Iranista. Sana siirtyy idästä länteen, kunnes se vuonna 691 saavuttaa pääkaupungin ja tulee kirjatuksi lauseena ”Muhammad rasul Allah” Kalliomoskeijan seinään Jerusalemissa. Muhammed-tekstin myötä ristin käyttö loppuu valtiollisissa julistuksissa.[57]

Kalliomoskeija 691Muokkaa

 
Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevä Kalliomoskeija sisältää yhden varhaisimmista teksteistä, joka sisältää sanan "mohammad".

Jerusalemin Kalliomoskeijan friisiteksti on tärkein arkeologinen arabialaislähde islamin kehityksen varhaisvaiheista 600-luvulla. Vuonna 685 valtaan noussut kalifi Abd al-Malik antoi kirjoittaa kristologisen uskontunnuksensa rakennuttamansa temppelin sisällä olevan kahdeksankulmaisen arkadin mosaiikkifriisiin. Kalifi esittää tekstissä valtionuskontonsa ytimen. Teksti jakautuu kahteen osaan, joista toinen on arkadin sisäpuolella ja toinen ulkoseinällä. Ulkoseinän teksti toistaa sisäkehän asioita.[58]

Teksti koostuu melkein kokonaan lauseista, jotka lähes sellaisenaan löytyvät Koraanista. Mukana on myös katkelma Herran siunauksesta sekä Daavidin rukouksesta Vanhassa Testamentissa. Pari tekstikohtaa on peräisin Marian suurasta, joka Birminghamin tekstilöydön perusteella oli olemassa jo 600-luvun alussa. Kalliomoskeijan mosaiikkifriisissä esiintyy myös aivan uusi ilmaisu: muhammad rasul Allah. Lause esiintyy kerran sisäkehässä ja viidesti ulkokehässä. Sana Jeesus esiintyy sisätekstissä kolme kertaa ja Muhammed kerran. Pääpaino on siten Jeesuksessa, josta teksti varsinaisesti kertoo.

Christoph Luxenberg katsoo, että sana muhammad ei friisitekstissä sen tekstiyhteyden perusteella vielä ollut profeetan erisnimi, vaan arabiankielisen ylistää -verbin gerundiivimuoto ”ylistetty”. Gerundiivitulkinnan mukaisesti sanan Muhammed sisältävä virke tulisi lukea: ”Ylistetty (on) Jumalan palvelija, hänen lähettiläänsä”. Myös ilmaisulla muhammad (ylistetty) tarkoitettaisiin siis Jeesusta ja se olisi hänelle annettu kunnianimi. Näin vältetään tekstin hyppeleminen kahden eri henkilön välillä, sillä teksti puhuisi koko ajan vain yhdestä henkilöstä. Sekä Jeesus että muhammad ovat tekstissä myös "Jumalan palvelijoita" ja "lähettiläitä" eli molemmat kuvaillaan täysin identtisesti, mikä myös tukee tulkintaa. Muhammad olisi näin tullut täydentämään kalifi Muawijan aiemmin käyttöön ottamaa nimitystä Abd Allah eli Jumalan palvelija, joka myöhemmin muuttui muotoon Abdullah ja alettiin ymmärtää kunnianimen asemesta "Muhammedin" isännimeksi.

Luxenbergin tulkinnan mukaan arabiprofeetta Muhammed olisi siten syntynyt Jeesukselle annetun kunnianimen personifikaationa, kun se alettiin virheellisesti ymmärtää erisnimeksi. Tällä tavoin arabiuskonto olisi saanut siltä puuttuneen oman profeettansa.[42]

Vastauksia kritiikkiinMuokkaa

Arabian professori Jaakko Hämeen-Anttila on vastannut historiallis-kriittisen koulukunnan kritiikkiin ja tiivistää omat metodiset periaatteensa seuraavasti:

"Periaatteessa Crone ja Cook ovat oikeassa kyseenalaistaessaan sen tutkimuksen, joka on nojautunut islamilaiseen lähdeaineistoon, koska tätä lähdeaineistoa ei voi sitovasti osoittaa todeksi. Toisaalta humanististen tieteiden kenttä kaventuisi huomattavasti, jos tutkimustulokset pitäisi sitovasti todistaa oikeiksi; kuinka Jeesuksen tai edes Danten olemassaolon voi todistaa?... Humanistinen tutkimus joutuu hyväksymään todennäköisyydet varmuuksina, ja islamilaisen varhaishistorian peruspilarit (Muhammedin elämän pääkohdat, Koraanin varhainen kokoaminen) ovat näitä riittäviä todennäköisyyksiä." [59]

Brittiläinen arabian professori R.B. Serjeant pitää islamilaista perimätietoa luotettavana: "Metodisesti emme voi hyväksyä muuta lähtökohtaa kuin sen, että perimätieto on aito kertomus tosiasioista siihen saakka, kunnes se on uskottavasti osoitettu vääräksi tai puolueelliseksi."[60] Encyclopaedia Britannican Muhammed-artikkelissa islamin tutkimuksen professorit Watt ja Sinai ovat samoilla linjoilla: ” ei ole mitään pakottavaa syytä olettaa, että islamin perinteinen selostus Muhammedista olisi epähistoriallinen." [61] Nämä argumentit siirtävät Russellin teekannun tapaan todistamisen taakan vastapuolelle.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Christoph Luxenberg: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran. Berliini: Hans Schiler, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Karl R. Popper: Science as Falsification Julkaistu alunperin teoksessa: Karl Popper, Conjectures and Refutations, London: Routledge and Keagan Paul, 1963, pp. 33-39. Internet Archive.
  2. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja. Otava, 2004.
  3. Reynolds, G.S.: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective. Fortress Press, 2012.
  4. Hart, M. H.: The 100. A ranking of the the most influential persons in history.. Citadel Press, 1992.
  5. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 13. Otava, 2004.
  6. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 40. Gaudeamus, 2006.
  7. a b Hoyland, R. G: Seeing islam as others saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam 13. The Darwin Press., 1997. Teoksen verkkoversio.
  8. a b Lester, B.: What is the Koran The Atlantic. January, 1999.
  9. Alexande Stille: Scholars Are Quietly Offering New Theories of the Koran The New York Times. 2.3.2002.
  10. Ohlig, K-H.: Foreword. Islam's "hidden" Origins. Teoksessa: Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim) The Hidden Origins of Islam, s. 7–14. Prometheus Books (englanniksi), 2010.
  11. Ibn Warraq: A personal look at some apects of the history of koranic criticism in the nineteenth and twentieth centuries. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 226. Prometheus Books, 1998.
  12. Berg, H.: The Development of Exegesis in Early Islam, s. 9. Routledge, 2000.
  13. Caetani, L: Uthman and the recension of the Koran. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The origins of the Koran, s. 67. Prometheus Books, 1915/1998.
  14. Mingana, A.: Syriac influence on the style of the Koran. Bulletin of the John Rylands Library, 11, 77-98. Painettu uudestaan teoksessa: Ibn Warraq (toim.)(2002). What the Koran really says. Prometheus., 1927/2002.
  15. Ibn Warraq: (2000). Studies on Muhammad and the rise of islam. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The quest for the historical Muhammad, s. 49. Prometheus Books, 2000.
  16. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 5. Claridon Press, 1950.
  17. Kemper, M.: The Soviet Discourse on the Origin and Class Character of Islam 1923-1933. Die Welt des Islams, 49, 1-48 DOI: 10.1163/157006008X364677, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  18. Kemper, M.: The Soviet Discourse on the Origin and Class Character of Islam 1923-1933. Die Welt des Islams, 49, 1-48 DOI: 10.1163/157006008X364677, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  19. John Wansbrough: Quranic studies. Sources and methods of scriptural interpretation. Prometheus Books, 1977/2002.
  20. Hawting, Gerald: The Idea of Idolatry and the Emergence of Islam: From Polemic to History, s. xiii. Cambridge University Press, 1999.
  21. Patricia Crone: Among the Believers Tablet. 10.8.2010.
  22. a b Patricia Crone: Meccan Trade and the rise of Islam, s. 134, 170. Gorgias Press, 1987.
  23. Patricia Crone: Meccan trade and the rise of Islam, s. 224. Gorgias Press, 1987/2003.
  24. a b c Crone, P.: What do we actually know about Mohammed? Open Democracy. 10.5.2008.
  25. Jaakko Hämeen- Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 201. Gaudeamus, 2006.
  26. Michael Cook: Muhammed. Suomentanut Otso Kantokorpi.. Nostromo, 1983.
  27. Ibn Warraq: Studies on Muhammad and the Rise of Islam: A Critical Survey. Teoksessa: The Quest for the Historical Muhammed, s. 15-88. Prometheus Books, 2000.
  28. K.H. Ohlig: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 441. Hans Schiler, 2014.
  29. Andrew Higgins: Professor Hired for Outreach to Muslims Delivers a Jolt. Islamic Theologian's Theory: It's Likely the Prophet Muhammad Never Existed Wall Street Journal. 15.11.2008.
  30. K-H Ohlig ym. (toim.): Die Entstehung einer Weltreligion I-IV. , 2010–2017.
  31. Karl-Heinz Ohlig: Vom Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Historische Probleme der Quellenlage, Entstehung und Geschichte der koranischen Bewegung. Teoksessa: Schlaglichter (toim. Markus Gross & K-H Ohlig), s. 10-34. Hans Schiler, 2008.
  32. Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 17-124. Prometheus Books, 2010.
  33. Markus Groß: Buddhistische Einflüsse im frühen Islam? Teoksessa: Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte (Toim. Markus Gross & K-H Ohlig), s. 220-274. Hans Schiler, 2008.
  34. Johannes Thomas: Araboislamische Geschichtsschreibung und ihre Auswirkungen auf Geschichtsbilder von al-Andalus. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung sum Frühislam.(Toim. Markus Groß & K-H. Ohlig), s. 140-232. Hans Schiler, 2010.
  35. Thomas, 2010, 227
  36. Jean-Jacques Walther: Analysis of the Koran Using Mathematical Code Theory. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed - Geschicgte oder Mythos? (Toim. Markus Groß & K-H. Ohlig), s. 859. Hans Schiler, 2017.
  37. Robert M. Kerr: Von der arabischen Lesekultur zur arabischen Schreibkultur. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam. (toim. Markus Groß & K-H Ohlig), s. 175. Hans Schiler, 2010.
  38. Raymond Dequin: Frühe Ali-Verehrung und die Schöpfung des abbasidischeb Weltbilds. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung sum Frühislam.(Toim. Markus Groß & K-H. Ohlig), s. 164-310. Hans Schiler, 2010.
  39. Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie. Verlag C.H. Beck, 2008.
  40. Lamsiah, M.: The elephant story in the Quran. Myth, history, or both? Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos?, s. 817-849. Hans Schiler, 2017.
  41. a b Luxenberg, Ch.: The syro-aramaic reading of the Koran. A contribution of the decoding of the language of the Koran. Hans Schiler, 2007.
  42. a b Luxenberg, Chr.: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock,, s. 125-151. Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history. Amherst, N.Y.: Prometheus Books., 2010.
  43. Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. (s.17-124), s. 89. Prometheus Books, 2010.
  44. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus Books, 2003.
  45. Alexander Stille: Scholars Are Quietly Offering New Theories of the Koran The New York Times. 2.3.2002.
  46. Stroumsa, G.G.: “Seal of the prophets”. The nature of the Manichean metaphors. Jerusalem Studies in Arabic and Islam, 7. 1986. Magnet Press.
  47. Robert G. Hoyland: Seeing Islam as others saw it legrandsecretdelislam.files.wordpress.com. 1997.
  48. University of Birmingham: Birmingham Qur'an manuscript dated among the oldest in the world. birmingham.ac.uk. 2015.
  49. Hoyland, 1997, 56
  50. Nevo & Koren, 2003, 208
  51. a b Nevo & Koren, 2003, 229
  52. a b Hoyland, 1997, 120
  53. Fred Donner: Muhammad and the Believers: At the Origins of Islam, s. 110. Harvard University Press, 2010.
  54. Ohlig, K-H.: Evidence of a new religion in Christian literature „under islamic rule“. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources (s. 176-250), s. 205. Prometheus, 2013.
  55. Bellinger, D.: Islam – Münzen als Zeitzeugen. Die Bank. Zeitschrift für Bankpolitik und Praxis. 2010.
  56. Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. (s.17-124)., s. 68. Prometheus Books, 2010.
  57. Nevo & Koren, 2003, 292
  58. Popp, V.: ”Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R. Puin (toim.) The hidden origin of Islam.”, The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony, s. 17-124. Amherst, NY: Prometheus Books, 2010.
  59. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 207–208. Gaudeamus, 2006.
  60. R. B. Serjeant: Review: Meccan Trade and the Rise of Islam: Misconceptions and Flawed Polemics. Journal of the American Oriental Society, Jul. - Sep., 1990, 110. vsk, nro 3, s. 472–486. Artikkelin verkkoversio.
  61. William Montgomery Watt & Nicolai Sinai: Muhammad Encyclopaedia Britannica. 19.5.2020. ”"All things considered, there is no compelling reason to suggest that the basic scaffolding of the traditional Islamic account of Muhammad’s life is unhistorical."”