Hagiografia

pyhimysten elämästä kertova kirjallisuus

Hagiografia (myös hagiologia) tarkoittaa pyhimysten elämistä kertovaa kirjallisuutta (pyhimyselämäkerrat) tai sellaisen kirjallisuuden kirjoittamista. Hagiografisen kirjallisuuden tarkoitus oli kirjata kirkon tärkeiden jäsenten elämää mallina tuleville sukupolville, jolloin historialliset tosiasiat jäivät usein toissijaisiksi henkilöiden esimerkillisyyden esittelyyn verrattuna. Hagiografiat yhdistävätkin historiaa, inspiroivia tarinoita sekä legendoja.

Pyhän Yrjänän tarina on esimerkki hagiografiasta.

Hagiografian historia sai alkunsa 100-luvulla kirkon marttyyrien, askeettien ja munkkien marttyyritarinoina. Hagiografioiden kulta-aika oli keskiajalla, jolloin lähes kaikista kirkon pyhistä henkilöistä tuotettiin ylistäviä elämäkertoja. Hagiografiat sisälsivät kuitenkin myös historiallisia tapahtumia ja keskiajalla hagiografit olivat tärkeässä asemassa historian tutkijoina. Nykyisinkin hagiografiat ovat arvokas historiallisen tiedon lähde ja kuvastavat eri aikakausien elämänkatsomuksia ja esteettisiä käsitteitä.

Esimerkiksi Athanasios Suuren Antonios Suuren elämä on yksi kuuluisimmista ja luetuimmista hagiografisista teoksista.[1]

Termiä hagiografia on alettu käyttää myös halventavana terminä tavallisia elämäkertoja kohtaan, jos kritisoija kokee kirjoitusten olevan liian epäkriittisiä tai tarpeettoman ylistäviä ja nostavan kohteensa pyhimysten tasolle.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Athanasios Suuri: Antonois Suuren elämä. Suomentanut Helena Lampi. Valamon Ystävät ry, 1978. (suomeksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.