Wikipedia

Hagiografiset saagat

Hagiografiset saagat eli ns. ”pyhimyssaagat” (isl. helgisögur) kuvaa terminä niitä keskiajan Islannissa laadittuja saagoja, jotka pohjautuivat kristilliselle pyhimyselämäkertaperinteelle. Ne pitävät sisällään esimerkiksi marttyyrikuoleman kokeneiden pyhimysten kärsimyshistorioita (isl. píslarsögur, lat. passio) ja pyhien ihmisten elämäkertoja (isl. lífssögur, lat. vita), sekä näihin pyhiin liitettyjä ihmekertomuksia (isl. jarteinir, lat. miracula). Valtaosa säilyneistä yhteensä yli sadasta pyhimyssaagasta on nimenomaan käännöksiä latinankielisistä pyhimyselämäkerroista. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole suoria käännöksiä alkuperäisteksteistä vaan mukaelmia, ja yksittäinen saaga on voinut perustua useammallekin teokselle, joiden pohjalta se on laadittu.[1] Suosittuja lähteitä olivat esimerkiksi Vitae patrum, apokryfiset kirjat, Gregorius Suuren Dialogit, Jacobus de Voraginen Kultainen legenda (Legenda aurea) ja Vincent Beauvais'laisen Speculum historiale.[2] Pyhimyssaagoja ei ole suomennettu.

Ajoituksesta muokkaa

Latinankielisistä lähteistä käännetyt pyhimyselämäkerrat ovat Islantilaisten kirjan ohella varhaisinta säilynyttä kansankielistä kirjallisuutta Islannissa. Niitä alettiin laatia jo 1100-luvulla. Varhaisin maininta kristillisestä kirjallisuudesta on islannin kielen ensimmäisessä kieliopissa (isl. Fyrsta málfræðiritgerðin), joka laadittiin 1100-luvun puolivälin tienoilla. Siinä mainitaan Islannissa olleesta kirjallisuudesta puhuttaessa þýðingar helgar. Ilmaisun on katsottu tarkoittavan käännöksiä latinankielisestä kristillisestä kirjallisuudesta, kuten saarnoista ja pyhimyselämäkerroista, vaikkakin on myös esitetty, että kyse olisi pikemminkin ollut pyhiä tekstejä tulkitsevista kirjoituksista. Runsaasti hagiografista kirjallisuutta käännettiin myös 1200-luvulla. Osa alkuperäisistä käännöksistä oli mahdollisesti peräisin myös Norjasta, vaikka säilyneet käsikirjoitukset ovatkin islantilaisia.[3]

Vanhin säilyneistä pyhimyselämäkertoja sisältävistä käsikirjoituksista (AM 645 4to) on 1200-luvun alusta. Se sisältää esimerkiksi apostoli Paavalista, Pietarista, Jaakobista ja Matteuksesta kertovat saagat. Sen lisäksi on kuitenkin säilynyt myös fragmentteja vanhemmista, 1100-luvulla laadituista käsikirjoituksista, kuten AM 655 IX 4to, joka sisältää osan apostoli Matteuksesta kertovaa saagaa (Matheus saga postola) ja on oletettavasti laadittu ennen vuotta 1150.[4]

Pyhimyssaagat keskiajan Islannissa muokkaa

Varhaisimmat hagiografiset saagat pohjautuivat apokryfisille teksteille ja Raamattuun. Näitä olivat esimerkiksi Neitsyt Mariasta kertova Maríu saga ja apostoleista kertovat saagat (isl. postola sögur) sekä saagat Raamatusta tunnetuista henkilöistä, kuten arkkienkeli Mikaelista kertova Michaels saga ja Marthe saga ok Marie Magdalene (suom. ”Martan ja Maria Magdalenan saaga”).[5] Saagoja kirjoitettiin myös kirkkoisistä ja näiden aikaisista tapahtumista, kuten tuolloin vaikuttaneista piispoista, paaveista, erakkomunkeista ja marttyyrikuoleman kokeneista pyhistä (esim. pyhästä Augustinuksesta kertova Augustinus saga, Páls saga eremíta, Barbare saaga eli ”pyhän Barbaran saaga”).[6]

Oman joukkonsa käännetyissä pyhimyselämäkerroissa muodostavat myös anglosaksiselle ja irlantilaiselle pyhimysperinteelle pohjautuvat tekstit. Näitä olivat Tuomas Canterburylaisesta kertova Thomas saga erkibiskups, Edvard Tunnustajan saaga Játvarðar saga, pyhästä Dunstan Canterburylaisesta kertova Dunstanus saga sekä Brandanus saga pyhästä Brendanista ja Seljumanna þáttr irlantilaisesta prinsessa Sunnifasta eli pyhästä Sunnivasta (Synnöve).[6]

Pyhimyselämäkertojen kääntäminen jatkui Islannissa useiden vuosisatojen ajan. Yksi oletettavasti viimeisimmistä katoliseen pyhimysperinteeseen liittyvistä käännöksistä on 1500-luvun alusta peräisin oleva käsikirjoitus, joka tunnetaan nimellä Reykjahólabók (Stock. Perg. fol. nr. 3). Sen sisältämien käännösten päälähteenä on ollut keskialasaksankielinen, nimellä Passional/Der Heiligen Leben tunnettu mukaelma Legenda aureasta. Tämän kokoelman vaikutus islantilaiseen kirjallisuuteen jäi kuitenkin reformaation myötä vähäiseksi.[7]

Kotoperäiset saagat pyhinä pidetyistä miehistä muokkaa

Samalle eurooppalaiselle pyhimyselämäkertaperinteelle pohjautuvat myös saagat islantilaisista piispoista, joista puhutaan piispainsaagoina (isl. biskupasögur), sekä joistain Norjan kuninkaista kuten Pyhästä Olavista kirjoitetut saagat (esim. Ólafs saga hins helga), jotka taas luetaan kuningassaagoihin. Hagiografisesta kirjallisuudesta tehtyjen käännösten vaikutus keskiajan islantilaiseen saagakirjallisuuteen ylipäätään on ollut hyvin suuri. Toisten tutkijoiden mukaan se omalta osaltaan mahdollisti kansankielisen, suulliselle perinteelle pohjautuvan kirjallisuuden synnyn. Yleisesti ottaen edellä mainitut piispainsaagat ja kuningassaagat ovat eurooppalaisiin pyhimyselämäkertoihin verrattuna kuitenkin luonteeltaan realistisempia ja keskittyvät enemmän maallisiin tapahtumiin kuin uskontoon. Osa niistä on laadittu alkujaan latinaksi, mutta pääosa näistäkin on säilynyt vain kansankielisenä käännöksenä (esim. Oddr Snorrasonin saaga Olavi Tryggvenpojasta).[8]

Pyhimyssaagojen editiokokoelmat muokkaa

Carl Rikard Ungerin toimittamat hagiografisten saagojen editiokokoelmat tunnetaan nimillä Heilagra manna sögur (1877) eli ”pyhien miesten saagat” sekä Postola sögur (1874) eli ”apostolien saagat”, jotka ovat apostolien elämästä ja teoista kertovia tekstejä. Viimeksi mainittu kokoelma sisältää myös Johannes Kastajasta kertovan saagan Jóns saga baptista. Ungerin tekemä jaottelu on lähinnä käytännöllinen, sillä keskiajalla apostoleista kertovia saagoja ei todennäköisesti eroteltu muista pyhistä kertovista teksteistä.[9]

Heilagra manna sögur muokkaa

Pyhien miesten saagojen editioon on sisällytetty kaikki ne pyhimyselämäkerrat, jotka eivät ole kertoneet apostoleista, islantilaisista piispoista tai Neitsyt Mariasta.[10] Niiden lähteinä olivat esimerkiksi apokryfiset kirjat, Gregoriuksen Dialogit, Legenda aurea sekä useat muut pyhimyselämäkerrat. Esimerkiksi Kristuksen laskeutumista tuonelaan käsittelevä Nikodemuksen evankeliumi (Evangelium Nicodemi) oli hyvin suosittu. Se käännettiin Islannissa jo 1100-luvulla ja tunnettiin nimellä Niðrstigningar saga. Heilagra manna sögur I–II sisältää seuraavat pyhimyssaagat:[11]

Postola sögur muokkaa

Apostoleista kertovia legendoja alkoi syntyä Euroopassa 100-luvulta alkaen. Leukios Kharinos-nimisen oppineen katsotaan koonneen varhaisimmista apostolien (eli Johanneksen, Paavalin, Pietarin, Andreaksen ja Tuomaksen) pyhimyselämäkerroista teoksen Acta apostolorum. Myöhempiin kokoelmiin lisättiin myös muiden apostolien pyhimyselämäkerrat. 500-luvulta alkaen tunnettiin tällainen täydellinen kokoelma nimeltä Historia apostolica/Acta Apostolorum Apocrypha, jota pidettiin alkujaan Babylonin ensimmäisen piispan Abdias Babylonialaisen laatimana. Abdiaksen tekijyys on sittemmin kiistetty, mutta kyseistä "Pseudo-Abdiaksen" teosta pidetään islantilaisten apostolien saagojen päälähteenä. Sen lisäksi lähteenä ovat olleet mm. Petrus Comestorin teos Historia Scholastica, Vincent Beauvais’laisen Speculum historiale, Honorius Autunilaisen (Augustodunensis) Speculum ecclesiae sekä Pseudo-Tilpinuksen kronikka. Edellä mainitun Jóns saga baptistan lähteenä ovat olleet Uuden Testamentin lisäksi Bedan, Petrus Comestorin ja Vincent Beauvais’laisen sekä Augustinuksen, Ambrosiuksen, Gregoriuksen ja Hieronymuksen tekstit.[12]

Nykypäivään on säilynyt saagoja kaikista apostoleista. Osasta apostoleista tunnetaan useampia saagoja. Täydellisin kokoelma apostolien saagoja on Codex Scardensis -nimellä tunnetussa käsikirjoituksessa (isl. Skarðsbók), joka on laadittu vuoden 1360 tienoilla. Se on perustunut jollekin toiselle, sitä hieman vanhemmalle käsikirjoitukselle. Sen sisältämät käännökset on kuitenkin laadittu eri aikoina. Ungerin kokoama Postola sögur -editio sisältää seuraavat saagat:[13]

  • Andreas saga postola
  • Bartholomeus saga postola
  • Jakobs saga postola
  • Jóns saga postola (”apostoli Johanneksen saaga”)
  • Matheus saga postola
  • Matthias saga postola
  • Páls saga postola (”apostoli Paavalin saaga”)
  • Pétrs saga postola (”apostoli Pietarin saaga”)
  • Philippus saga postola
  • Thomas saga postola
  • Tveggja postola saga Simonis ok Judæ (”Kahden apostolin eli Simeonin ja Juudaksen saaga”)
  • Tveggja postola saga Jóns ok Jakobs
  • Tveggja postola saga Pétrs ok Páls
  • Tveggja postola saga Philippus ok Jakobs

Monesta apostolien saagasta on säilynyt useampia eri versioita. Osa niistä on toisistaan poikkeavia mukaelmia samasta latinankielisestä lähteestä, osa taas käännöksiä eri lähteistä. Esimerkiksi Philippus saga postolasta tunnetaan kolme eri versiota. Kukin niistä pohjautuu eri lähteelle: yksi em. Pseudo-Abdiaksen teokselle, toinen Jacobus de Voraginen Legenda aurealle ja kolmas todennäköisesti jollekin alasaksankieliselle lähteelle.[14]

Maríu saga muokkaa

Maríu saga (suom. ”Marian saaga”) on Neitsyt Marian elämäkerta, josta on säilynyt kaksi versiota. Islantilainen, Hólarin ja Skálholtin piispanistuinten yhteydessä vaikuttanut kirkonmies Kygri-Björn Hjaltason (k. 1238) mainitaan 1300-luvulta peräisin olevassa lähteessä Marian saagan kirjoittajiksi. Saaga on kirjoitettu aikaisintaan vuoden 1215 jälkeen, sillä se sisältää kuvauksen Roomassa tuona vuonna pidetystä neljännestä lateraanikonsiilista, johon myös Kygri-Björn osallistui.[15]

Ei kuitenkaan olla varmoja siitä, onko nykypäivään säilynyt Maríu saga identtinen tuon Kygri-Björnin laatiman version kanssa. Joka tapauksessa tiedetään, että myöhemmin saagaan on lisätty lukuisia ihmekertomuksia, joista on säilynyt parisensataa ja jotka ovat peräisin eri ajoilta. Marian saagan nykyään tunnettujen versioiden varhaisimmat, täydellisenä säilyneet käsikirjoitukset ovat 1300-luvulta. Niiden lisäksi saagasta on säilynyt myös käsikirjoitusfragmentteja 1200-luvun toiselta puoliskolta, ja varhaisimmat Marian ihmekertomuksia sisältäneet käsikirjoitukset ovat 1200-luvun alusta.[16]

Marian saagan kirjoittaja on käyttänyt lähteenään lukuisia teoksia, joita kaikkia ei edes tunneta. Lähteenä on ollut esimerkiksi apokryfisiä evankeliumeja (De nativitate Mariae, Liber de ortu beatae Mariae et infantia salvatoris), Matteuksen ja Luukaksen evankeliumit sekä lukuisat muut Vanhan ja Uuden testamentin auktoriteetit, Flavius Josephuksen teos Juutalaisten muinaisajat (Antiquitates Judaicae), kirkkoisien tekstejä sekä lukuisia teologisia kommentaareja, joiden lähdettä ei tunneta. Marian saaga on ollut myöhäiskeskiajalla hyvin suosittu.[17]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Barnes, Geraldine. 1977. The riddarasögur: A Medieval Exercise in Translation. Saga-Book 19 (1974–1977), 403–441.
  • Heizmann, Wilhelm. 1993. Maríu saga. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 407–408.
  • Jónas Kristjánsson. 1988. Eddas and Sagas. Iceland’s Medieval Literature. Käänt. Peter Foote. Reykjavík: Hið íslenska bókmenntafélag.
  • Kratz, Henry. 1993. Saints’ Lives: 2, Iceland and Norway. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 563–564.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Sverrir Tómasson. 1992. Kristnar trúarbókmenntir í óbundnu máli. Teoksessa Guðrun Nordal, Sverrir Tómasson & Vésteinn Ólason, Íslensk bókmenntasaga. Reykjavík: Mál og Menning, 421–479.
  • Widding, Ole et al. 1963. The Lives of the Saints in Old Norse Prose: A Handlist. Mediaeval Studies 25 (1963), 294–337.
  • Wolf, Kirsten. 1993. Postola sögur. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 511–512.
  • Wolf, Kirsten. 2013. The legends of the saints in Old Norse-Icelandic prose. Toronto, Buffalo & London: University of Toronto Press.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Sverrir Tómasson 1992, 421, 424. Ks. myös kääntämisestä uudelleenkirjoittamisena saagakirjallisuudessa esim. Barnes 1977.
  2. ↑ Sverrir Tómasson 1992, 421, 424.
  3. ↑ Jónas Kristjánsson 1988, 127–128; Sverrir Tómasson 1992, 429; Kratz 1993, 562–563; Simek & Hermann Pálsson 2007, 144.
  4. ↑ Sverrir Tómasson 1992, 425; Wolf 1993, 511; Kratz 1993, 562; Simek & Hermann Pálsson 2007, 144. Ks. AM 645 4to ja AM 655 IX 4to Handrit.is -sivustolla.
  5. ↑ Wolf 1993, 511; Hermann Pálsson 2007, 144–145, 269.
  6. ↑ a b Simek & Hermann Pálsson 2007, 145.
  7. ↑ Jónas Kristjánsson 1988, 145; Sverrir Tómasson 1992, 421–422, 425; Simek & Hermann Pálsson 2007, 144.
  8. ↑ Sverrir Tómasson 1992, 421; Kratz 1993, 563; Simek & Hermann Pálsson 2007, 144–145.
  9. ↑ Wolf 1993, 512; Simek & Hermann Pálsson 2007, 144.
  10. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 168–169.
  11. ↑ Kratz 1993, 363; Simek & Hermann Pálsson 2007, 145, 223, 277; Wolf 2013.
  12. ↑ Sverrir Tómasson 1992, 441; Wolf 1993, 511–512; Simek & Hermann Pálsson 2007, 306.
  13. ↑ Jónas Kristjánsson 1988, 140–142;Wolf 1993, 511–512; Simek & Hermann Pálsson 2007, 306. Apostolien saagojen lähteistä myös Widding et al. 1963.
  14. ↑ Wolf 1993, 512.
  15. ↑ Jónas Kristjánsson 1988, 142; Heizmann 1993, 407–408.
  16. ↑ Jónas Kristjánsson 1988, 142–143; Heizmann 1993, 407–408; Simek & Hermann Pálsson 2007, 262–263.
  17. ↑ Heizmann 1993, 408; Simek & Hermann Pálsson 2007, 262–263.

Kirjallisuutta muokkaa

Käännökset ja editiot muokkaa

  • Fella, Christine Elizabeth (toim.). 1963. Dunstanus saga. Copenhagen: Munksgaard
  • Finnur Jónsson (toim.). 1927. AM 623 4to. Helgensagaer. Køpenhavn.
  • Larsson, Ludvig (toim.). 1885. Isländska handskriften No. 645 4to i den Arnamagnæanska samlingen på universitetsbiblioteket i København i diplomatariskt aftryck. Lund:
  • Loth, Agnete (toim.). 1969–1979. Reykjahólabók. Islandske helgenlegender, 1–2. Køpenhavn:
  • Unger, Carl Rikard (toim.). 1871. Maríu saga: Legender om Jomfru Maria og hendes jertegn, I ja II. Christiania [Oslo]: Brögger & Christie.
  • Unger, Carl Rikard (toim.). 1869. Thomas saga Erkibyskups. Christiania [Oslo]: Bentzen.
  • Unger, Carl Rikard (toim.). 1874. Postola sögur. Legendariske fortællinger om apostlernes liv deres kamp for kristendommens udbredelse samt deres martyrdød. Christiania [Oslo]: Bentzen.
  • Unger, Carl Rikard (toim.). 1877. Heilagra manna sögur,I ja II. Fortællinger og legender om hellige mænd og kvinder. Christiania [Oslo]: Benzen.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hagiografiset_saagat&oldid=20966088”