Auktoriteetti
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: vain kaksi viitettä |
Auktoriteetilla (lat. auctoritas, vaikutusvalta) tarkoitetaan tietojensa, asemansa tai persoonansa takia kunnioitettua, arvostettua ja käskyvaltaista henkilöä tai tällaisen henkilön asemaa. Auktoriteetti voi olla siis esimerkiksi sotilas, viranomainen kuten poliisi, tiedemies, opettaja, pappi, lapselle isä tai äiti jne.
Martti Haavio määritteli opettajan auktoriteetin vuonna 1948 seuraavasti:
»Opettajan auktoriteetilla tarkoitamme siis sitä henkistä voimaa, joka hänestä säteilee koululuokkaan, niin että hän voi ulkonaisesti ja sisäisesti johtaa sitä. Hänen katseensa ja sanansa saavat luokassa aikaan toivotun vaikutuksen»
(Haavio, Martti 1948: Opettajapersoonallisuus, s. 28)
Auktoriteetti-käsitteen taustalla on latinan sana auctor. Sillä on tarkoitettu henkilöä (binomisen nimistön auktoria) joka on ensimmäisenä järjestelmällisesti kuvannut jonkin kasvi- tai eläinlajin. Sanalla viitataan myös muun muassa kirjan tekijään (vrt. engl. author), yleisemmin esimerkiksi (tiedon) lisääjään, aikaansaajaan tai alullepanijaan.lähde?
Lääkäri voi kirjoittaa lääkettä osoittamatta sitä tietylle potilaalle. Tällöin määräys koskee ”lääkärin tai hammaslääkärin ammattinsa harjoittamisen yhteydessä tarvitsemaa lääkettä”, joka on määrätty auktoriteetin nojalla.[2] Tämä ilmaistaan fraasilla pro auctore, ”reseptin tekijää varten”, mikä on kuitenkin eri asia kuin oma käyttö.lähde?
Auktoriteetille antaa lisäpainoa hänen käyttämänsä kieli. Historiallisesti auktorin käsite oli jopa varattu nimenomaan latinaksi tai kreikaksi kirjoittaville. Muiden kielten käyttäjät tai itse kirjoittamisen teknisesti suorittavat eivät olleet auktoreita. Jälkimmäisestä käytetään nimitystä copista, alkutekstin kopioija.lähde?
Auktoriteettiusko tarkoittaa sitä, että lähteen tietoihin uskotaan helposti ilman kritiikkiä sen omaaman arvostuksen vuoksi.lähde?
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Boodts, Shari, Leemans, Johan, Meijns, Brigitte: Shaping authority : how did a person become an authority in Antiquity, the Middle Ages and the Renaissance?. Brepols: Turnhout, 2016. ISBN 978-2-503-56823-2. (englanniksi)
- Haavio, Martti H.: Opettajapersoonallisuus. Jyväskylä: K.J. Gummerus Osakeyhtiö, 1948.
- Kojéve, Alexandre: The notion of authority : a brief presentation. (alkuteos La notion de l’autorité) London: Verso, 2014. ISBN 978-1-78168-095-7. (englanniksi)
- Koski-Heikkinen, Anne: Ammatillisen opettajan identiteetti ja auktoriteetti : ammatilliset opettajat ja opiskelijat ideaalia ammatillista opettajuutta etsimässä. Lapin yliopisto, 2014. ISBN 978-952-484-709-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2016).
Viitteet
muokkaa- ↑ Haavio 1948, 28
- ↑ Pro auctore -lääkemääräykset Hyvä ammatinharjoittaminen. 14.7.2015. Valvira. Arkistoitu 7.8.2016. Viitattu 2.7.2016.