Wikipedia

Koraanin historiallis-kriittinen tutkimus

Koraanin historiallis-kriittinen tutkimus käyttää Koraanin tutkimiseen tavanomaisia historiatieteen ja muiden tieteiden kriittisiä tutkimusmenetelmiä. Koraanin historiallis-kriittinen tutkimus alkoi Euroopassa 1800-luvulla ja on usein päätynyt islaminuskosta radikaalisti poikkeaviin näkemyksiin kirjan historiasta ja tekstien sisällöstä.

Birminghamin käsikirjoitus on maailman vanhin Koraanin katkelma. Se on ajoitettu suunnilleen 600-luvun alkuun.

Islamilaisen selityksen ongelmia muokkaa

Historiallis-kriittinen islamin tutkimus

Historiallis-kriittinen islamin tutkimus
Koraanin historiallis-kriittinen tutkimus
Muhammedin historiallisuus
Leone Caetani
Patricia Crone
Ignaz Goldziher
Hans Jansen
Sven Kalisch
Günter Lüling
Christoph Luxenberg
Karl-Heinz Ohlig
Joseph Schacht
John Wansbrough
Gustav Weil

Islamilaisessa kertomuksessa Koraanin synnystä on puutteena se, että kertomus ei perustu aikalaislähteisiin. Ensimmäisen kerran Koraaniin viitataan vasta Ibn Ishaqin kadonneessa Muhammed-eläkerrassa, joka on kirjoitettu 760-luvulla. Vaikka Koraani kerrotaan kanonisoidun jo 640-luvulla, sitä ei esimerkiksi tunne 700-luvun puolivälissä kirjoitettu Fiqh Akbar I, joka on varhaisin islamilaista lakia koskeva teksti. [1] Joseph Schacht osoittikin, että pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta islamilainen laki ei ollut peräisin Koraanista. Tieto viittaa John Wansbroughin mielestä Koraanin oletettua myöhempään kanonisointiaikaan.[1]

Koraanin teksti on katkonaista, typologisesti vaihtelevaa ja keskenään ristiriitaista eikä siksi herätä mielikuvaa yhdestä kirjoittajasta.[1] Islamilainen tarina selittää katkelmallisuuden johtuvan tavasta, jolla Koraani koottiin Muhammedin kuoleman jälkeen. Läntisistä islaomogeista Reynolds katsoo toiston johtuvan siitä, että Koraanin tekstit ovat saarnoja.[2]

Vaikeudet lukea Koraanin kirjoitusta islaminusko selittää sillä, että Koraani oli noin vuosikymmenen ajan enimmäkseen suullisessa muodossa ja ulkoa opittuna, jolloin tekstin oikein lukemista koskevia epäselvyyksiä ei ollut. Koraani sisältää myös keskenään ristiriitaisia ohjeita. Ristiriidat islam selittää siten, että myöhemmin annetut ilmoitukset kumoavat vanhemmat.[3]

Länsimainen valtavirta muokkaa

Länsimaiset tutkijat ovat näistä ja muista ongelmista huolimatta enimmäkseen pitäneet islamilaista kertomusta aitona ja uskottavana. Länsimaissa on yleisesti katsottu, että profeetta Muhammed kirjoitti tai ainakin saneli Koraanin. Kirjan saksalaisen kääntäjän Rudi Paretin (k. 1983) mukaan ”Ei ole mitään syytä epäillä sitä, ettei jokainen pienikin säe Koraanissa olisi Muhammedilta itseltään peräisin”.[4] Koraanin suomalainen kääntäjä Jaakko Hämeen-Anttila arvioi, että Koraani on ”suhteellisen lähellä sitä ilmoituskorpusta, jonka Muhammed sai”.[5] Suurempia puutoksia ei kirjassa Hämeen-Anttilankaan mukaan ole. Hän katsoo, että kirja sisältää suurin piirtein kaikki Muhammedille annetut ilmoitukset, että Koraania voidaan pitää 600-luvun alun tekstinä,[6] ja sellaisena se on "luotettava aikalaislähde".[7]

Tutkijoiden skeptisyys on kuitenkin ajan myötä lisääntynyt. Hämeen-Anttila muistuttaa islamilaisen lähdeaineiston yleisestä ongelmallisuudesta.[8] Islamilainen historiankirjoitus alkaa vasta 800-luvulla, ja vanhimmat tekstit ovat yleensä säilyneet vain myöhempinä kopioina, joten Hämeen-Anttilan mukaan tiedämme yllättävän vähän islamin varhaishistoriasta ja profeetta Muhammedin elämästä.[9] Niiden varaan rakentuva historiankäsitys on kuin "talo, joka seisoo ilman perustaa",[10] minkä takia tutkijat joutuvat pohjimmiltaan tekemään hyvin subjektiivisen valinnan siitä, mihin uskoo.[11]

Hämeen-Anttila kuitenkin katsoo, että islamilaisessa versiossa on syytä pysyä, koska tutkimus ei ole pystynyt tarjoamaan tilalle parempaakaan selitystä.[12][13] Hänen mukaansa sen kieltäminen tarkoittaa sitä, että olisi tehty jättiläismäinen väärennös, jossa perimätietoa vastaan puhuvat lähteet olisi tuhottu. [12][14] Hämeen-Anttila katsoo myös, että humanististen tieteiden kenttä kaventuisi huomattavasti, jos kaikki pitää sitovasti todistaa. Hän kysyy, voidaanko edes Danten (1265–1321) olemassaoloa todistaa.[12]

Historiakriittinen tutkimus muokkaa

Viime vuosikymmeninä Koraanin tutkimuksessa on voimistunut jo 1800-luvulla alkanut historiakriittinen tutkimus, joka on kokonaan tai osittain hylännyt niin sanotun islamilaisen perimätiedon tietolähteenä 600-luvusta. Muutamat ovat jopa hylänneet käsityksen, että Koraanin kirjoittaja olisi Muhammed. Koraanin kirjoittajaa on etsitty historiantutkimuksen ja kielitieteen menetelmin.

Esimerkki saaduista tuloksista on Niiniköyden suuran 111 analyysi. Islamilainen perimätieto kertoo tarkasti, kuka oli suurassa mainittu Abu-Lahab, mitä hän teki, ja miksi hänet Koraanissa kirotaan. Muhammed olisi saanut ilmestyksen, jossa tuomitaan hänen setänsä Abu-Lahab, joka markkinoilla oli hyökännyt Muhammedia vastaan. [15] Kriittinen tutkimus on puolestaan todennut että Abu-Lahabin tarina sopii hyvin 1. Kuningasten kirjassa esiintyvään juutalaisten kuninkaaseen Ahabiin. Niiniköyden suura voisi olla kristillinen mieteruno, joka kertoo juutalaisten kuninkaasta.[16]

Vanhimmat tekstit ja viittaukset Koraaniin muokkaa

Koraanin vanhin tunnettu käsikirjoitus on kaksi pergamenttisivua käsittävä Birminghamin käsikirjoitus. Kun sen ikää tutkittiin vuonna 2015 radiohiilimenetelmällä, kävi ilmi, että itse pergamenttipohja oli peräisin ajalta 569–645 keskiarvon ollessa vuodessa 593.[17][18]  Islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin ilmoitukset laskeutuivat vuosina 622–32, ja ne koottiin yhdeksi kirjaksi vuonna 652 Uthmanin toimesta.[19] Birminghamin käsikirjoitus sisältää katkelmia Koraanin kolmesta suurasta (18:17–31, 19:91–98 ja 20: 1–40).[20] Niissä ei ole erityisesti islamilaista sisältöä, vaan varhaiskristillisiä tarinoita, kuten kertomus Marian ilmestyksestä tai luolaan nukkuneista unikeoista. Muitakin Koraanin osia sisältäviä 600–700 -luvuille ajoitettuja pergamentteja on löydetty, mutta ei täydellistä Koraania ennen 800- tai 900-lukua.

Koraanin ikää on tutkittu etsimällä sitä koskevia mainintoja varhaisesta kirjallisuudesta. Koraania ei mainita missään ennen 800- lukua. Esimerkiksi Fiqh Akbar I – käsikirjoitus, joka on varhaisin islamilaista lakia koskeva teksti 700-luvulta, ei tunne vielä Koraania.[21] Lähi-idästä löydetyissä piirtokirjoituksissa sana "Koraani" esiintyy ensimmäisen kerran Mosulissa noin vuonna 810. [22]

De Haerisibus muokkaa

Varhainen teksti, joka kuvaa "ismaeliittien taikauskoa" on vuosiin 743–750 ajoitettu kirjoitus De Haeresibus (suom. Harhaopit),[23] joka on osa laajempaa teosta. Tekstin kirjoittajana on usein pidetty Johannes Damaskolaista (k. 750), joka oli toiminut myös umaijadikalifien hallintotehtävissä. Teksti puhuu Koraanin osista, mutta ei mainitse kirjaa kokonaisuutena. Kuvausta on myös epäilty sen tyylin perusteella myöhemmäksi lisäykseksi käsikirjoitukseen. Kun tekstejä kopioitiin, oli tavallista, että niihin lisättiin uusia tietoja. Teksti kuuluu: “Kuten on kerrottu, tämä Muhammed kirjoitti monia naurettavia teoksia, jotka hän jokaisen nimesi. On esimerkiksi Naisen kirja [= Naisten suura], sitten on kirja Jumalan kameli [=?] - - edelleen Pöydän kirja [=Pöydän suura] ja edelleen Hiehon kirja [= Lehmän suura].[23][24]

Keisari Leo III muokkaa

Koraanin syntyvaiheista löytyy merkintöjä Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdosta. Sen alkuperäinen kreikkalainen versio on kateissa, ja vanhimmat säilyneet käännökset, armenian ja latinankieliset, poikkeavat toisistaan ja ovat aikaisintaan 700-luvun lopulta. Säilynyt teksti ei mainitse Koraania oikealla nimellä eikä siteeraa sitä. Siinä kuitenkin esitetään kiinnostavia väitteitä Koraanin kokoamisesta:[25]

“Umar [=toinen kalifi], Abu Turab [=Ali] ja Salman Persialainen kokosivat sen [= sinun Pourkanisi] vaikka keskuudessanne onkin levitetty tietoa, että Jumala olisi lähettänyt sen taivaasta... Mitä kirjaanne tulee, olette jo antaneet näytteitä sellaisista väärennöksistä, ja muiden ohella tunnetaan muuan Hajjaj, nimittämänne Persian kuvernööri, joka lähetti miehiä kokoamaan muinaisen kirjanne, jonka hän korvasi toisilla, itse kirjoittamillaan ja mieleisillään, jotka hän levitti kaikkialle valtakunnassanne... Tästä hävityksestä kuitenkin pelastui osa Abu Turabin teoksista, koska Hajjaj ei kyennyt hävittämään kaikkea". [25]

Keisari Leo III:n pilkallisessa tekstissä väitetään, että kalifien nimittämä Persian kuvernööri Al-Hajjaj ibn Yusuf olisi 700-luvun alussa muokannut Koraanin ("Pourkan") tekstejä. Kirjeenvaihdon sana "Pourkan" viittaa arabian sanaan al-furqan (arabiassa ei ole äännettä p), joka tarkoittaa "Ratkaisua". Paitsi että sen on suuran 25 nimi, "Ratkaisulla" tarkoitetaan usein myös Koraania kokonaisuudessaan. Sana esiintyy myös Koraanissa. [26] On arveltu, että raakuudestaan tunnettu kuvernööri al-Hajjaj ibn Yusuf todella teki jotain muinaisten pyhien tekstien parissa aivan 700-luvun alussa. Kirjeenvaihdossa väitetään että kuvernööri itse olisi kirjoittanut suuren osan "Pourkanista" ja hävittänyt osia alkuperäisistä kirjoituksista.

Tekstissä kirjan kirjoittajaksi annetaan "Abu Turab", joka oli Muhammedin ottopojan Alin lempinimi.[27] Eräiden muiden tällaisten lähteiden perusteella on esitetty teoria, että alkuperäisen arabiprofeetan nimi olisi ollut Ali siinä vaiheessa, kun sana muhammad (=ylistetty) oli vielä varattu tarkoittamaan vain Jeesusta. Ali olisi tällöin arabisoinut uskontoa ja ollut läheisemmäksi koettu palvonnan kohde kuin etäinen muhammad eli Jeesus. Myöhemmin Aliin kohdistuva kultti olisi jäänyt sivuun, kun päähenkilöksi nousi profeetta Muhammed. Alin kultista olisi kuitenkin jäänyt muistoja shiialaisuuteen.[28]

Ibn Ishaq ja Ibn Hisham muokkaa

Koraanin kanonisointia on pidetty täysin varmana asiana vasta 800-luvulta alkaen, sillä vuonna 834 kuollut Ibn Hisham laati vanhimman säilyneen Muhammedin elämäkerran (Sirat Rasul Allah), joka viittaa Koraanin eri jakeisiin aivan oikein.[29] Orientalisti John Wansbrough arvelee, että Koraani olisi koottu ja kanonisoitu juuri tätä ennen 700- ja 800-lukujen vaihteessa. Hän perustelee väitettä myös tekstin lingvistisellä analyysilla.[21] Wansbroughin teoria ei ole saanut arabistien keskuudessa laajaa kannatusta.

Raymond Dequin väittää, että Zaydista kertova osuus Koraanissa (33:37) olisi peräisin vasta 800-luvun alusta, koska Ibn Ishaq ei kerro siitä ja Ibn Hisham viittaa siihen vain lyhyesti. Kohta on Koraanissa ainoa, joka varmuudella puhuu profeetasta nimeltä Muhammed. [30] Tarina Zaydista esiintyy kuitenkin De Haerisibus -tekstissä, jossa se tämän teorian mukaan olisi myöhempi lisäys.[23]

Teoria Koraanista syyrialais-kristillisenä kirjana muokkaa

Jotkut tutkijat ovat kehitelleet teoriaa, jonka mukaan Koraani olisi varhaisvaiheissaan ollut kokoelma syyrialais-kristillisiä saarnoja ja virsiä.

Vuonna 1970 Günter Lüling perusteli väitöskirjassaan näkemystä, että kolmasosa Koraanin suurista olisi alun perin ollut kristillisiä hymnejä.[31] Saksalainen kirkkohistorioitsija K.-H. Ohlig on myös arvellut, että pääosa Koraanista olisi jonkin Lähi-idässä vaikuttaneen esi-nikealaisen kristillisen liikkeen liturgisia tekstejä, jotka ovat peräisin eri vuosisadoilta.[31] Kirjoitustavan lukukelvottomuutta Ohlig perustelee sillä, että kyse oli uskonmiesten itselleen tekemistä muistilapuista saarnoja varten. Kirjoittaja olisi siten osannut lukea tekstin, koska tiesi, mitä oli tarkoittanut, mutta ei kukaan muu.[31] Koraanin matemaattisen tyylianalyysin perusteella ranskalainen tutkija J-J. Walter on arvioinut, että kirjoittajia olisi saattanut olla 30–100.[32]

Ohligin mukaan islamin varsinainen lähtökohta saattoi olla arabikristillisessä, arameankielisessä lahkossa, joka ensimmäisillä sataluvuilla vaikutti Syyriassa ja Mesopotamiassa ja sai vaikutteita etenkin samarialaisuudesta. Osa tästä väestöstä pakkosiirrettiin 200-luvulla Khorasaniin ja sen pääkaupunkiin Merviin Iranin koillisosassa. Sieltä alkuperäinen "koraaniliike" olisi poliittisten kumousten myötä (al-Malik, al-Mansur, al-Mamun) palannut valtakunnan ydinalueille ja noussut kalifien suojeluksessa valtionuskonnoksi. Profeetta Muhammedin hahmo olisi yhdistetty koraaniliikkeeseen ja sen teksteihin vasta 700-luvun jälkipuoliskolla, jolloin kirja olisi saanut hänestä siihen asti puuttuneen profeetallisen kirjoittajan Mooseksen esikuvan mukaisesti.[28] Monet seikat tukevat teoriaa, muun muassa Koraanin kieli, kirjaimisto ja sisältö sekä islamiin sisältyvät zarathustralaiset, parsilaiset ja buddhalaiset vaikutteet, jotka viittaavat Keski-Aasiaan eivätkä Arabian niemimaalle islamin kehtona.

Koraanin alkuperäinen kieli muokkaa

Alphonse Mingana (k. 1937) ja Christoph Luxenberg ovat osoittaneet, että Koraani on ainakin osittain kirjoitettu arameaksi eli Lähi-idän lingua francalla ja Jeesuksen äidinkielellä eikä arabiaksi. Minganan mukaan myös sana 'Koraani' on arameaa ja merkitsee syyrialais-kristillisessä jumalanpalveluksessa käytettyä liturgista lukemistoa.[33] Koraanin teksteihin lisättiin diakriittiset merkit vasta myöhäisessä vaiheessa. Ne täsmensivät monien glyfien lukutavan, sillä sitä ennen sama merkki saattoi tarkoittaa useita eri äänteitä. Luxenberg on pyrkinyt ennallistamaan tekstien merkitystä poistamalla niistä diakriittiset merkit ja etsimällä vaihtoehtoisia lukutapoja myös arameankielisistä sanoista. Uusi lukutapa on muuttanut tekstien sisältöä monissa avainkohdissa. [34][33] Siitä esimerkkinä on Voiman suura (96), joka Hämeen-Anttilan suomentamana kuuluu seuraavasti:

”Olemme lähettäneet tämän Voiman yönä. Mistäpä tietäisit, mikä Voiman yö on! Voiman yö on parempi kuin tuhat kuukautta. Silloin enkelit ja Henki laskeutuvat taivaasta kaikissa asioissa Herran luvalla. Silloin vallitsee rauha aina aamunkoihin asti.”[35]

Islamilaisen Koraanin selityksen (tafsir) mukaan suura kertoo, että juuri tuona yönä Koraani laskeutui profeetta Muhammedille. Muslimit viettävät Voiman yötä vuosittain paastokuukauden aikana, jolloin suoritetut rukoukset ovat tehokkaampia kuin vastaavat teot "tuhantena kuukautena", joihin ei sisälly Voiman yötä. Brittiläinen orientalisti Richard Bell (1876–1952) näki kuitenkin Voiman suurassa kuvauksen jouluyöstä. Myös Günter Lüling katsoi vuonna 1970, että Voiman suura on kristillinen hymni, jossa saarnaaja puhuu seurakunnalle.[36] Luxenbergin analyysit tukevat näitä väitteitä. Luxenbergin mukaan arabian sana al-qadr tarkoittaa myös kohtaloa ja sanan sisältyvä konsonanttiyhdistelmä q-d-r tarkoittaa syyro-arameassa syntymää tai ”onnentähteä”, jonka merkeissä ihminen on syntynyt sekä myös joulua. Myöhäisantiikissa astrologia oli suosittua. Se näkyy Jeesuksen syntymää koskevissa kertomuksissa, joissa joulutähti johdatti itämaan tietäjiä. Koska islamissa ei tunneta yöjumalanpalvelusta, Luxenberg näkee aamunkoittoon ulottuvassa valvomisessa viittauksen Syyrian kirkon joulunviettoon. Analyysin lopputuloksena Luxenberg kääntää suuran seuraavasti:

”Olemme antaneet hänen (=Jeesuksen) laskeutua alas jouluyönä. Mistäpä tietäisit, mikä on jouluyö? Jouluyö on rikkaampi armosta kuin tuhat yöjumalanpalvelusta. Enkelit, henkien seuraamina, tuovat silloin Herransa luvalla alas kaikenlaisia hymnejä. Silloin vallitsee rauha aamunkoittoon asti.”[37]

Voiman suura muuttuu Luxenbergin ehdottamalla lukutavalla jouluyötä ja Jeesuksen syntymää ylistäväksi hymniksi. Vastaavalla tavalla monista Koraanin kohdista löytyy uusia lukutapoja. Luxenbergin tunnetuin esimerkki koskee Paratiisin neitsyitä, joita hän pitää käännösvirheenä; kyse olisi todellisuudessa viinirypäleistä.[38] Muita esimerkkejä Koraanin suurista, joissa uusi lukutapa tai uusi tulkinta löytävät kristillisiä aiheita, ovat al-Fil eli Norsun suura (105) ja al-Masad eli Niiniköyden suura (111).

Ohligin mukaan väite siitä, että Koraanin kieli on arabiaa, oli luonteeltaan poliittinen ratkaisu siinä vaiheessa kun Koraani kanonisoitiin. Koraanin scripta defectaa ei tuossa vaiheessa enää osattu lukea.[39] Myös itse Koraanin teksti sisältää toistavaa vakuuttelua, että kyseessä on nimenomaan arabiankielinen teos. Tämä herättää vaikutelman siitä, että asia on herättänyt keskustelua.

Kriittisistä tutkijoista Luxenberg on saanut eniten julkista huomiota, ja häneen on myös kohdistunut eniten arvostelua perinteisten tutkijoiden leiristä. Perinteiseen kertomukseen sitoutuneiden tutkijoiden on ollut mahdoton hyväksyä monia Luxenbergin korjausehdotuksia. Luxenbergiin onkin kohdistunut jopa vihapuhetta.[40] Historiakriittisten tutkijoiden esiintyminen on Reynoldsin mukaan vienyt Koraanin länsimaisen tutkimuskentän hajaannuksen tilaan, jota voi kuvata sanoilla "toivoton kaaos". [40]

Lähteet muokkaa

  • Aboulfaouz, S., Hammoud-Rouhe, M., Onniselkä, S. & Sorsa, H.: Salam – islamin polku 5–6. Opetushallitus, 2015.
  • Koraani (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995.
  • Luxenberg, Christoph: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran. Berliini: Hans Schiler, 2007. ISBN 978-3-89930-088-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Luxenberg, Christoph: Weichnachten im Koran. Teoksessa: C. Burgmer (toim.). Streit um den Koran. Die Luxenberg-Debatte: Standpunkte und Hintergründe, s. 62–68. Verlag Hans Schiler, 2007. ISBN 978-3-89930-145-8. (saksaksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Von Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Teoksessa: Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 10–34. Verlag Hans Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Reynolds, Gabriel Said: Introduction, Quranic studies and its controversies. Teoksessa: Reynolds, Gabriel Said (toim.). The Quran in its Historical Context, s. 1–26. Routledge, 2008. ISBN 978-0-415-49169-3.
  • Reynolds, Gabriel Said: The Qur'an and its Biblical Subtext. Routledge, 2012. ISBN 978-0-415-52424-7.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7..

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Wansbrough 2004, s. 44
  2. ↑ Reynolds 2010, s. 238
  3. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 193
  4. ↑ Ohlig, 2008, 13
  5. ↑ Hämeen-Anttila, 2004,  s. 96
  6. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 95-96. Otava, 2004.
  7. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko, 2006, s. 39
  8. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila, 2006, 192
  9. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, 13
  10. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila, 2006, s. 193
  11. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 40. Gaudeamus, 2006.
  12. ↑ a b c Jaakko Hämeen-Anttila, 2006, 208
  13. ↑ myös: Reynolds, 2008, s. 9
  14. ↑ Sama perustelu: Did Muhammad Ever Really Live? Interview conducted by Yassin Musharbash Spiegel Online. 18.9. 2008.
  15. ↑ Aboulfaouz, S., Hammoud-Rouhe, M., Onniselkä, S. & Sorsa, H.: Salam – islamin polku 5–6, s. 131. Opetushallitus, 2015.
  16. ↑ Ercan Celik: Who were Abu Lahab and His Wife? A View from the Hebrew Bible International Qur'anic Studies Association. 26.5.2015.
  17. ↑ University of Birmingham: Birmingham Qur'an manuscript dated among the oldest in the world. birmingham.ac.uk. 2015.
  18. ↑ Jussi Nurminen: Maailman vanhimpiin lukeutuvat Koraanin tekstit unohtuivat vuosisadaksi brittikirjastoon 27.7.2015. YLE.
  19. ↑ Ziauddin Sardar: Mihin uskovat muslimit, s. 58. Otava. ISBN 978-951-1-23224-7.
  20. ↑ The Birmingham Qur'an Manuscript University of Birmingham. Viitattu 4.9.2022.
  21. ↑ a b John Wansbrough: . Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation, s. 44. Prometheus Books, 1977.
  22. ↑ Hoyland, Robert: The content and context of early arabic inscriptions. Jerusalem Studies in Arabic and Islam, 1997, 21. vsk, s. 77–102. Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ a b c Johannes Damaskolainen: St. John of Damascus’s Critique of Islam Ortohodox Christian Information Center. Viitattu 30.11.2021.
  24. ↑ Y. D. Nevo & J. Koren: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state., s. 238. Prometheus Books, 2003.
  25. ↑ a b R.G.Hoyland: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam, s. 500. The Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio.
  26. ↑ Hämeen-Anttila, 2008, s. 20
  27. ↑ al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXXIX. Biographies of the Prophet's Companions and Their Successors., s. 224. State University of New York Press, 1998.
  28. ↑ a b Ohlig 2010, s.10
  29. ↑ Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Kääntänyt Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999.
  30. ↑ Dequin, Raymond: Zayd, der Adoptivsohn des arabischen Propheten - der Koran als Werkzeug d Herrschaft des arabischen Reichs". Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion V. Der Koran als Werkzeug der Herrschaft, s. 52–145. Schiler & Mucke, 2020.
  31. ↑ a b c K.H. Ohlig: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 441. Hans Schiler, 2014.
  32. ↑ J.J. Walter: Analysis of the Koran using mathematical code theory. Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos?, s. 859. Hans Schiler, 2007.
  33. ↑ a b A. Mingana: Syriac influence on the style of the Koran. Bulletin of the John Rylands Library, 11, 77–98. Painettu uudestaan teoksessa: Ibn Warraq (toim.)(2002). What the Koran really says. Prometheus Books, 1927.
  34. ↑ Christoph Luxenberg: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran, s. 327. Rev. and enlarged ed. Berliini: H. Schiler, 2007. ISBN 978-3-89930-088-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.1.2018). (englanniksi)
  35. ↑ Koraani 1995
  36. ↑ Reynolds, 2008, s. 10
  37. ↑ C. Luxenberg: Weichnachten im Koran. Teoksessa: C. Burgmer (toim.). Streit um den Koran., s. 62–68. Hans Schiler, 2007.
  38. ↑ Luxenberg 2007, s. 251
  39. ↑ K-H. Ohlig: Von Bagdad nach Merw. Geschichte, rückwärts gelesen. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 29–106. Hans Schiler, 2009.
  40. ↑ a b Reynolds, Gabriel Said: Introduction, Quranic studies and its controversies. Teoksessa: Reynolds, Gabriel Said (toim.). The Quran in its Historical Context., s. 8, 16. Routledge, 2008.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Koraanin_historiallis-kriittinen_tutkimus&oldid=22031406”