Islamilainen historiankirjoitus

Wikimedia-luetteloartikkeli

Islamilainen historiankirjoitus tarkoittaa islaminuskoon kuuluvaa islamin varhaisvaiheiden kuvausta tietämättömyyden ajasta ennen islamia suunnilleen 800-luvun alkuun. Vaiheet sisältävät Muhammedin elämäkerran, umaijadikalifaatin ajan, abbasidien vallankumouksen ja abbasidien ajan ensimmäiset vuosikymmenet. Tämä historia kirjattiin muistiin perimätiedon pohjalta 700-luvun lopulta alkaen 900-luvun alkuun mennessä, vaikka jotkut teokset on ilmeisesti kirjoitettu tai ainakin täydennetty vasta 1200-luvulla. Se muodostaa islamin pyhän historian, joka on osa itse uskontoa ja sellaisena arvostelun ja muutosten yläpuolella.

Al-Tabarin (838–923) hauta Bagdadissa. Al-Tabari on islamilaisen historiankirjoituksen suurin nimi.

Islamin historian islamilaiset kirjalliset lähteet ovat peräisin 100–150 vuotta myöhemmältä ajalta kuin itse tapahtumat, joista ne pyrkivät kertomaan. Ne perustuvat suulliseen tarinaperinteeseen, jolle tyypilliset piirteet näkyvät kirjoituksissa. Tekstit ovat enimmäkseen katkelmallisia, epäjatkuvia, tarinallisia ja usein ristiriitaisia. Ne ovat käyneet läpi useita toimituksellisia kierroksia, joilla kaikilla on ollut omat tavoitteensa. Kirjoituksissa esiintyy kirjallisia klišeitä (topoi) ja abstraktia, tyyliteltyä muotoilua.[1] Säilyneet käsikirjoitukset ovat usein alkuperäisiä paljon myöhempiä, mikä on voinut vaikuttaa niiden sisältöön. Al-Tabarin kirjojen tyyli ei vastaa hänen ilmoitetun elinaikansa eli 900-luvun arabiaa, minkä takia on arveltu, että tekstit olisi voitu ainakin osin kirjoittaa ja vähintään viimeistellä vasta 1100- ja 1200-luvuilla.[2]

Historiateosten myöhäisyyden takia niiden sisältöön on länsimaissa 1800-luvulta lähtien alettu suhtautua skeptisesti. Vaikka vähemmistö tutkijoista pitää Muhammedia epähistoriallisena henkilönä, vallitseva käsitys on, että islamilaisen historiankirjoituksen monituhatsivuiset teokset sisältävät vain muutamia varmoja tosiseikkoja.[3] Islamin valloitussotien kuvaukset ovat stereotyyppisiä ja seuraavat kirjallisia konventioita. Ne sisältävät runsaasti keskustelua, mutta itse taistelut kuitataan yleensä lyhyesti ja usein Vanhan Testamentin taistelukuvauksia seuraten.[3]

Varhaisimmat islamilaiset historiateokset, kuten al-Zuhrin (k. 742) tuotanto on kadonnut, ja siihen viitataan myöhemmissä teoksissa, joka toisaalta ovat säilyneet vasta 1100- tai 1200-luvun kopioina.[4] Sama koskee myöhempiä kirjoittajia, kuten al-Tabaria, jonka 900-luvun alussa kirjoittamat historiikit ovat myös peräisin kopioina vasta näiltä vuosisadoilta.

Aineellinen perustaMuokkaa

Lähi-idän arabikalifaatissa alkoi vilkas kirjallinen toiminta sen jälkeen, kun se oli vuoden 750 vaiheilla kokenut vallankumouksen, missä koillisesta Persiasta tullut abbasidien arabiklaani syrjäytti Syyriasta käsin hallinneet umaijadit. Abbasidit perustivat tukikohdakseen Bagdadin lähelle Persian vanhaa valtakeskusta. Uskonnosta muodostui tärkeä ideologinen väline, jolla abbasidikalifit alkoivat lujittaa valtaansa. Heidän rahoittamansa historiankirjoitus tuli osoittamaan, että valtakunnan ja sen uskonnon alkuperäinen perustaja oli profeetta Muhammed, ja abbasidit olivat hänen sukulaisinaan vallan laillisia perijöitä, kun taas kukistetut umaijadit olivat olleet uskosta luopuneita vallananastajia.[5] Islamilaisen historiankirjoituksen keskuksia olivat Bagdadin ohella Persian suuret kaupungit, kuten Merv ja Buhara.

Kun abbasidihallinnon ideologiset ja hallinnolliset tarpeet varmistivat aineelliset resurssit historiankirjoitukselle, teknisen pohjan runsaalle julkaisutoiminnalle tarjosi Kiinasta 700-luvun jälkipuoliskolla tullut paperinvalmistamisen taito, joka teki kirjojen teosta entistä halvempaa. Aikaisemmin käytössä ollut papyrus oli Euroopassa käytettyä pergamenttia huokeampaa, mutta uusi raaka-aine helpotti silti kirjojen tuotantoa.[6] Paperin huono puoli oli, että se säilyi huonommin kuin pergamentti, joten kirjoitukset tuhoutuivat ellei niitä kopioitu, mikä tarjosi jatkuvuuden vain uskonnollisesti tai poliittisesti hyväksyttäville tuotteille. Varhaisin paperinen käsikirjoitus Lähi-idästä on peräisin vuodelta 866. [7]

Abbasidivaltakunnan historiankirjoitus tapahtui valtakunnan virallisella hallintokielellä, joka oli arabia. Sen käyttöön siirryttiin jo 600-luvun lopulla, ja se syrjäytti Syyrian entisen valtakielen aramean sekä Pohjois-Afrikan berberikielet. Persiankieltä se ei pystynyt syrjäyttämään, mutta sitäkin alettiin kirjoittaa arabialaisin merkein.[8] Arabiankieli ei tarkoita, että etniset arabit olisivat olleet kirjallisuuden tuottamisen tärkein ryhmä. Taulukko 1 osoittaa, että islamilaista historiankirjoitusta alkoivat hallita etenkin persialaiset oppineet. 900-luvulla suuntaus vain vahvistui, kun mukaan tulivat turkkilaiset ja monet muut kansalliset ryhmät. [9] Varhaisimpien kirjoittajien synnyinpaikaksi on ilmoitettu Medina, mutta esimerkiksi Ibn Ishaqin kuvaukset Hijazista poikkeavat alueen luonnonoloista.

Arabivaltakunnan yhtenäisyys kesti noin kaksisataa vuotta, sillä jo kalifi Harun ar-Rašidin (786–809) aikana Bagdad oli saanut haastajikseen useita muita valtakeskuksia etenkin Persiassa. [10] Islamilainen maailma hajaantui poliittisesti, mutta abbasidien aikaansaama ideologinen lumous piti heidät vähintäänkin uskonnollisen yhtenäisyyden symboleina, mikä asema heillä säilyi 1500-luvulle asti.

Historiankirjoituksen lajitMuokkaa

Orientalistien keskuudessa on vakiintunut käsitys, että arabiankielistä kirjallista toimintaa edelsi pitkä suullisen tarinankerronnan vaihe, sillä historiateokset nojautuvat kirjallisten lähteiden sijaan tarinaperinteeseen, ja niissä myös näkyvät suulliselle perinteelle ominaiset retoriset muodot. Tyypillinen rakenne on lyhyt anekdootti, joita asetellaan peräkkäin.[11] Historiankirjoituksen lajeista varhaisin on maghazi, joka tarkoittaa "kampanjaa" ja ennen muuta Muhammedin sotaa Mekkaa vastaan. [12] Muhammedin sotaretket saavat valtaosa Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkerrasta ja al-Waqidin Maghazi on lajityypin täydellinen edustaja. Ibn Ishaqia koskevat tiedot kertovat, että hän ja hänen veljensä Musa (Mooses) taistelivat Irakissa ja kokosivat sotilasleireissä tarinoita Muhammedista.[13] Sotilasleirit tietolähteenä ovat Hans Jansenin mukaan uskottavia elämäkerran runsaan sotilaallisen sisällön takia.[14] Seuraavissa lajityypeissä alkoivat korostua elämäkerrat (sira) kuten Ibn Sa'adin "Sukupolvet" sekä hadith -kertomukset, joissa oleellista on Muhammedin merkitys islamilaisen lain laatijana.[12]

Muhammedin elämäkertaMuokkaa

Taulukko 1: Muhammedia koskeva tärkein varhainen kirjallisuus [15][16]
Tekijä Teoksen nimi Kotoisin Kuolinvuosi
Ibn Ishaq (kadonnut) Medina 767
Al-Waqidi Sotaretkien historia Medina 822
Ibn Hisham Sirat Rasul Allah Irak 834
Ibn Sa'ad Sukupolvet Irak 845
Ibn Khayyat Kronikka Irak 854
Al-Bukhari Sahih al-Bukhari Uzbekistan 870
Muslim Sahih Muslim Iran 875
Abu Dawud Sunan Abi Dawud Iran 888
At-Tirmidhi Jami at-Tirmidhi Turkmenistan 892
Ibn Majah Sunan Ibn Majah Iran 886
Baladhuri Valloitukset Irak 892
At-Tabari Vuosikirjat ym. Iran 922
An-Nasa'i Sunan An-Nasa'i Iran 951

Islamin kirjoitettu traditio alkaa 700-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Ibn Ishaq kirjoitti Bagdadissa laajan Muhammed-elämäkerran Sirat Rasul Allah.[17] Teos on kadonnut, mutta tärkeimmät osat siitä on ennallistettu kirjasta tehtyjen lukuisten referaattien avulla. Niistä tärkein on Ibn Hishamin 800-luvun alussa kirjoittama Profeetta Muhammedin elämäkerta.[18]

Ibn Sa'ad (785–845), al-Waqidin sihteeri, kirjoitti kahdeksanosaisen teoksen "Suuret sukupolvet" (Kitāb aṭ-ṭabaqāt al-kabīr), joka on kokoelma elämäkertoja Muhammedin lisäksi hänen lähipiirinsä henkilöistä.

KoraaniMuokkaa

Ibn Ishaqin teosta vanhempia tekstejä ovat varmuudella vain tietyt Koraanin katkelmat. Vanhin niistä on Birminghamin käsikirjoitus, jonka pergamentti on radiohiilitutkimuksen perusteella ajoitettu välille 569–645. [19][20] Käsikirjoitusta on pidetty todisteena siitä, että Koraani on peräisin Muhammedin elinajalta. Käsikirjoitus kuitenkin sisältää katkelmia vain Koraanin kolmesta suurasta (18:17–31, 19:91–98 ja 20: 1–40), joissa ei ole erityisesti islamilaista sisältöä, vaan varhaiskristillisiä tarinoita, kuten kertomus Marian ilmestyksestä tai luolaan nukkuneista unikeoista. Toinen varhainen teksti on Sanaan käsikirjoitus, jonka kahdesta kirjoituskerroksesta alempi on ajoitettu 600-luvun alkupuolelle.[21] Sanaan käsikirjoitus kattaa noin puolet Koraanista. Käsikirjoitus löydettiin vuonna 1972 Sanaan suuren moskeijan ullakon purkutöiden yhteydessä, mutta sitä ei toistaiseksi ole päästy perusteellisesti tutkimaan. Täydellistä Koraania ei ole löydetty ennen 800- tai 900 -lukua.

Historiankirjoituksen osalta Koraani ei tarjoa tietoja Muhammedista, sillä hänet mainitaan varmuudella vain kerran. [22] Koraanin suurat ovat pääasiassa Mooseksen kirjojen kommentaareja sekä saarnoja, joissa varoitetaan Viimeisestä tuomiosta. Kirjasta puuttuvat myös aikaa ja paikkaa koskevat viittaukset. Tekstien yhteydet islamin historiaan perustuvat sen takia tulkintoihin, jotka 800- ja 900-luvun tafsir -kirjallisuudessa on tehty.

Sotaretkien historia ja oikeaan johdetut kalifitMuokkaa

Tärkein valloitussodista kertova lähde on persialaisen al-Tabarin monumentaalinen Profeettojen ja kuninkaiden historia. Se on käännetty englanniksi nimellä The History of al-Tabari ja käsittää 40 osaa.[23] Toinen lähde on Kitab Futuh al-Shaam (arab. كتاب فتوح الشام, Kirja Syyrian valloituksesta). Sen oletettu kirjoittaja on Abu al-Basri, joka tunnetaan paremmin nimellä al-Azdi. Kirjan ensimmäiset versiot ilmestyivät 1000- ja 1100-luvuilla islamilaisessa Espanjassa. Kirjoittajasta ei tiedetä mitään, ja hänen nimensä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1179. Al-Azdin teosta on luonnehdittu "historialliseksi fiktioksi", missä sankarit puhuvat enemmän kun tekevät.[24]

Kolmas ja viimeinen merkittävä valloituksista kertova lähde on toinen Futuh al-Shaam. Sen tekijälle on annettu nimeksi Pseudo-Waqidi, koska kirjoittaja ei ole aiemmin uskottu al-Waqidi (k. 823). Kirjan katsotaan olevan peräisin joitakin vuosisatoja al-Waqidia myöhemmältä ajalta. Kirja on luultavasti tehty vasta ristiretkien aikaan, ja se sisältääkin paljon polemiikkia kristittyjä vastaan.[25]

Islamilaiset lakitekstitMuokkaa

800-luvulla julkaistiin suuri joukko hadith -tekstien kokoelmia, jotka kertovat Muhammedin teoista ja puheista. Nämä lyhyet kertomukset ovat ajasta ja paikasta irrotettuja katkelmia, joiden tehtävänä on valaista islamilaisen lain eli šarian sisältöä. Tärkeimmät hadith -kokoelmat ovat niin sanotut "kuusi kirjaa" eli kutub al-sittah.

Islamilaisen historiankirjoituksen teemoja (Shoshan)Muokkaa

islaminuskon varhaisvaiheet on tapana esitellä myös lännessä islamin oman historiankirjoituksen mukaisesti. Samalla on syntynyt tietoisuus siitä, että tämä historiankirjoitus sisältää vain vähän faktapohjaista tietoa. [26] Esimerkiksi Patricia Crone osoitti vuonna 1987, että Mekan kaupungista ei löydy historian lähteistä tietoja ennen 700-lukua[27], ja Yehuda Nevo perusteli 2000-luvulla väitettä, että arabivaltakunta ei syntynyt ulkopuolelta tulevasta sotilaallisesta invaasiosta vaan sisäisistä levottomuuksista.[28] Robert G. Hoyland on esitellyt kaikki varhaiset islamia koskevat lähteet kirjassa Seeing Islam as others saw it (1997).

Boaz Shoshan on kuvannut edellä mainittujen muslimilähteiden tyypillisiä temaattisia aiheita arabien valloitushistorian esittämisessä.[29] Hän toteaa, että tarinat loivat arvojärjestystä islamilaisessa maailmassa esittelemällä joidenkin klaanien ja yksilöiden mainetekoja ja toisten häpeällisiä tekoja.[30] Esimerkiksi Ibn Hishamilla arvojärjestyksen luominen näkyi siinä, kuka ensimmäiseksi oli kääntynyt islamiin tai ketä Muhammed ensimmäiseksi tervehti. Umaijadikalifien esivanhemmat olivat pettureita jo Muhammedin eläessä, ja yhden heistä Muhammed tappoi omin käsin.[31]

Vihollisen määrällinen ylivoimaMuokkaa

Valloituskertomusten pysyvä teema on vihollisen valtava määrällinen ylivoima. Vihollisarmeijan tyypillinen koko on 100 000 sotilasta, jota vastassa on esimerkiksi 20 000 muslimia, kuten Jordanin laaksossa Fihlin luona. Vihollisista kaatui 7 000 ja muslimeista 17. Kesarean taistelussa kuolleita bysanttilaisia oli 100 000. Qinnasrinissa 2 000 muslimia löi 30 000 miehen bysanttilaisarmeijan.[32] Tarinaan kuuluu, että bysanttilaiset olivat ensiluokkaisissa sotavarusteissa mutta muslimit tavallisissa arkivaatteissaan. Kalifi Abu Bakr joutuikin toteamaan, että yksi muslimi vastasi taistelussa tuhatta monijumalaista sotilasta.[33]

Kuuluisan Jarmukin taistelun kuvauksissa, missä muslimit voittivat, vertailut ovat samanlaisia. Bysantin armeijan komentajan Vahanin kerrotaan todenneen, että Bysantin armeijassa oli kuninkaita ja prinssejä, kun taas muslimiarmeija koostui rääsyisistä arabeista. Historiikit esittävät sellaisia lukuja kuin 400 000 vastaan 30 000. Khalid hyökkää tuhannella ratsulla 100 000 bysanttilaista vastaan. Vihollisella oli Saifin kuvauksen mukaan 140 000 sotilasta, joista 40 000 oli kiinnitetty toisiinsa ketjuilla karkaamisen estämiseksi. Muita lukuja ovat 160 000 vastaan 36 000 ja 200 000 vastaan 46 000. Pseudo-Waqidi kertoo että 25 000 tai 41 000 muslimia taisteli "luotettavien tietojen mukaan" 600 000 tai 700 000 bysanttilaista vastaan. Abu Ubaida ilmoittaa vihollisarmeijan kooksi 800 000. On myös raportoitu, että kristityn armeijan koko oli 1,6 miljoonaa sotilasta. He marssivat 160 ristin alla taistelukentälle. Papit lukivat ääneen Raamattua ja veisasivat virsiä.[34]

Kuoleman rakastaminen, marttyyrius ja jihadMuokkaa

Historiikeissa kerrotaan, että muslimit olivat miehiä, jotka rakastivat kuolemaa enemmän kuin polyteistit viiniä. Muslimin rakkaus jihadiin oli suurempaa kuin heidän rakkautensa esikoispoikaansa kohtaan. Abu Bakrin kerrottiin neuvoneen: "elä kuin jihadisti ja kuole marttyyrin kuolema". Pseudo-Waqidi, joka kirjoitti ilmeisesti ristiretkien aikaan, toistelee sanoja jihad ja marttyyri lähes joka sivulla.[35] Ibn Hisham kertoo, miten vihollinen lävistää keihäällään muslimin. Tämä toteaa silloin: "Minä voitin, kautta Jumalan!" Surmaaja ihmettelee lausetta ja myöhemmin kääntyy itse islamiin. [36]

AskeettisuusMuokkaa

Huolimatta siitä, että hyökkäävät muslimit pääsivät käsiksi ylellisiin mukavuuksiin, joita heidän valtaamansa kehittyneemmät sivilisaatiot tarjosivat, muslimit vastustivat kiusausta ja elivät islamin lain mukaisessa vaatimattomuudessa. Kyse ei ollut pelkästään uskontojen erosta vaan erilaisesta moraalista. Jopa vastustajat panivat merkille muslimien vaatimattomuuden: he eivät syö ennen nukkumista eivätkä aamulla herättyään vaan ainoastaan imeskelevät hammastikkua. Arabi ei anna arvoa ruualle tai vaatetukselle, kuten persialaiset. Havainnollinen kuvaus näistä eroista on voitetun persialaisen kuvernöörin matka tapaamaan kalifi Umaria. Kuvernööri oli puettu kultalangoilla kirjailtuun kalliiseen pukuun. Medinaan tultuaan hän sai tietää, että Umar oli nukkumassa moskeijassa. Kuvernööri tapasi kalifin siellä viitta käärittynä tyynyksi pään alle ja ilman yhtään vartijaa. Bysantin keisari Herakleois ihmetteli, miksi kalifi pukeutuu vain paikattuihin rääsyihin. Vastauksen tällaisiin kysymyksiin antaa muuan kristitty kuolinvuoteellaan: muslimit voittivat, koska heitä ei kiinnosta tämä maailma.[37]

"Munkkeja yöllä ja sotureita päivällä"Muokkaa

Tämä lause toistuu raporteissa muslimien vastustajien puheena. Nämä kertovat muslimien kilpailevan keskenään nuolien ampumisessa samalla kun lausuvat ääneen Koraanin säkeitä. Sellaisia vastustajia kohdatessa olisi parempi olla maan alla kuin päällä. Myös keisari Herakleios oppii, että muslimit voittavat määrällisestä alivoimastaan huolimatta, koska he rukoilevat öisin, paastoavat päivisin, täyttävät lupauksensa, kehottavat hyvään ja kieltävät pahan.[38] Miksi kristityt vertasivat muslimeja juuri munkkeihin? On arveltu, että kristilliset munkit olivat muslimeille hurskauden tärkeitä esikuvia. Muuan esimerkki siitä on tarina Bahirasta.[39] Islamin viiden peruspilarin on nähty sisältävän kristilliseen luostarielämään kuuluvia piirteitä.[40]

Muslimien tasa-arvoisuusMuokkaa

Valloitushistoriikit sisältävät esimerkkejä kalifien tasa-arvoisuudesta muiden muslimien kanssa. Al-Jabal kertoi bysanttilaisille: "Jos teidän kuninkaanne on Herakleois, meidän kuninkaamme on Jumala -- ja emiirimme on vain yksi meistä, jota seuraamme vain niin kauan kuin hän hallitsee Kirjamme ja Profeettamme sunnan mukaisesti. Muuten eroamme hänet. Jos hän varastaa, hänen kätensä katkaistaan, jos hän syyllistyy aviorikokseen, hänet ruoskitaan." Neuvottelijoiden on vaikea erottaa kalifia muiden joukosta, sillä tämä pukeutuu vaatimattomasti, kulkee kävellen ja syö vieläpä vaatimattomampaa ruokaa kuin muut.[41]

Vihollinenkin tunnustaa islamin ylivertaisuudenMuokkaa

Islamilaisten valloittajien vastustajat ylistävät muslimilähteissä toistuvasti Profeetan seuraajien moraalia ja heidän hengellistä ylemmyyttään.[42] Persiassa kaupungin asukkaat tervehtivät valloittajina saapuvia muslimeja, jotka ovat vapauttaneet heidät pahan vallasta. Bysantin puolella pappi toteaa: "Totuus kuuluu näille ihmisille". Palmyran kuvernööri tunnustaa, että arabit ovat "rauhallisia, oikeudenmukaisia ja hyväluonteisia ihmisiä, jotka vastustavat pahuutta ja korruptiota." Myös juutalaiset asettuvat muslimien puolelle. [43]

Muhammed näki tapahtumat jo ennaltaMuokkaa

Muslimihistoriikit kertovat lukuisissa kohdissa, miten profeetta Muhammed oli ennustanut taistelujen kulun. Al-Nuaym ibn Hammad (k. 844) kertoo, että profeetan mukaan Bysantin keisari lähettää 300 000 sotilasta Qinnasriniin taistelemaan 70 000 jemeniläistä vastaan. Selostuksessa Jumala keskustelee enkeleiden kanssa ja on raivoissaan kristittyjen ylpeydestä, jolla he heiluttelevat ristejään.[44] Myös viholliset ovat saaneet tiedon Profeetan ennustuksista, mikä laskee heidän taistelutahtoaan, koska Jumala on muslimien puolella. Myös keisari Herakleios on saanut tiedon muslimien voitosta. Hän jylisee armenialaiselle kenraalilleen Vahanille: "Nämä arabit tulevat ehdottomasti hallitsemaan maita kruununi alla." Muslimit saavat voitoistaan selvät merkit myös tähdistä ennustajilta.[45]

Kääntyminen islamiinMuokkaa

Kun ottaa huomioon muslimien moraalisen ylemmyyden ja heidän ennalta määrätyn voittonsa, kääntyminen islamiin on odotetusti nopeaa. Mitä korkeampi asema käännynnäisellä on, sitä parempi. Jarmukissa islamiin kääntyy Bysantin lähettiläs. Al-Azdi raportoi toisesta lähettilään kääntymisestä ja Pseudo-Waqidi esittää useita muita tapauksia. Vangiksi jäänyt Busran kuvernöörin puoliso kääntyy islamiin nähtyään, miten hyvin muslimit kohtelevat vankejaan. Hän vaatii eroa miehestään, koska ei vielä tiedä, että tämäkin on kääntynyt.[46]

Kalifin auktoriteettiMuokkaa

Kalifit Abu Bakr, Umar ja myös Uthman pitävät lankoja käsissään Medinasta käsin. He johtavat joukkojaan kirjeitse ja osoittavat tällöin tulevien taistelukenttien tarkkaa maantieteellistä tuntemusta. He ovat paitsi käytännön asiantuntijoita, myös moraalisia esikuvia, jotka muistuttavat Koraanin määräyksistä.[47]

Kutsuminen islamiinMuokkaa

Kaikki edeltävät teemat tai troopit johtavat viimeiseen: kutsuun ottaa vastaan islam. Aihe esiintyy ensimmäiseksi Irakissa al-Hiran valtauksen yhteydessä, jolloin Khalid ibn al-Walid julistaa: "Kutsun teitä alistumaan Jumalalle ja islamille. Jos vastaatte kutsuun, olette muslimeita: saatte ne edut, joista he nauttivat ja kannatte ne velvollisuudet, jotka heille kuuluvat. Jos kieltäydytte, teidän on maksettava jizya -veroa. Jos kieltäydytte siitäkin, tuon teitä vastaan klaaneja, jotka ovat innokkaampia kuolemaan kuin te olemaan elossa." Vastaavat kutsut toistuvat taisteluhistorioissa. Bysantin rintamalla Umar lähettää lähettilään Konstantinopoliin asti vaatimaan antautumista.[48]

Länsimainen arviointiMuokkaa

Chase F. Robinson on kuvannut historiatieteen kahtiajakoa suhtautumisessa islamilaiseen perimätietoon. Jotkut tutkijat suhtautuvat syvällä skeptisyydellä vanhoihin teksteihin, mikä saa heidät löytämään niistä puutteita. Nämä tutkijat hyväksyvät vain sen, mille on tarjolla riippumatonta vahvistusta ja mikä sopii asianmukaiseen kokonaismalliin. Nämä tutkijat voivat torjua Jarmukin taistelun historiallisuuden, koska riippumattomat lähteet puuttuvat. Heitä Robinson kutsuu "epäluuloisiksi minimalisteiksi."[49] Toinen tutkijoiden ryhmä tuntee syvää kunnioitusta muinaisia tekstejä kohtaan, ja etenkin sellaisia kohtaan, joita edeltävinä vuosisatoina kunnioitetut ja oppineet miehet ovat kohdelleet täysin luotettavina selontekoina. Nämä tutkijat sietävät edellisiä paremmin kirjoituksiin sisältäviä ristiriitoja eivätkä ole yhtä lailla vaatimassa niiden tiedoille riippumatonta vahvistusta. He ovat Robinsonin mukaan "luottavaisia maksimalisteja" . Robinsonin mukaan nämä erot heijastelevat eroja tutkijoiden temperamentissa ja ovat siten sovittamattomia.[49]

Robert Hoyland kuvaa historioitsijoiden eroja siten, että ensimmäinen Robinsonin luonnehtima ryhmä pitää perimätietoa epäluotettavana kunnes toisin todistetaan, ja toinen luotettavana kunnes toisin todistetaan. Hoylandin mukaan skeptinen suuntaus alkoi kasvaa 1970- ja1980 -luvuilla, mutta islamin massiivisesti kohonnut julkinen profiili sai sen jälkeen monet tutkijat, jotka usein olivat vasemmistoliberaaleja, arastelemaan islamilaisen perimätiedon arvostelua. [50]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Crone, Patricia: Meccan Trade and the rise of Islam. Gorgias Press, 1987. ISBN 1-59333-102-9.
  • Crone, Patricia: Slaves on Horses. The evolution of the Islamic polity. Cambridge University Press, 1980. ISBN 0-521-52940-9. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hoyland, Robert. G: Seeing islam as others saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hoyland, Robert G.: In God's Path. The Arab Conquests and the Creation of an Islamic Empire. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-061857-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Otava, 2004.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biographie. Verlag C.H. Beck, 2008 (alkuteos 2005). ISBN 9783406568589. (saksaksi)
  • Kennedy, Hugh: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's greatest Dynasty. Da Capo Press, 2004. ISBN 978-0-306-81480-8. (englanniksi)
  • Nevo, Yehuda. E. & Koren, Judith: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus Books, 2003. ISBN 1-59102-083-2.
  • Newby, G. D.: The Making of the Prophet. A Reconstruction of the Earliest Biography of Muhammed. University of South Carolina Press, 1989.
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz (toim.): Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. Prometheus Books, 2013.
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6.
  • Luxenberg, Christoph: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran. Berliini: Hans Schiler, 2007. ISBN 978-3-89930-088-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective. Fortress Press, 2012.
  • Robinson, Chase F.: Review: The Ideological Uses of Early Islam. Past & Present, 203, s. 205–228, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  • Robinson, Chase F.: Islamic Historiography. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-62936-2. (englanniksi)
  • Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests. Routledge, 2016. ISBN 978-0-8153-5794-0.
  • Watt, William Montgomery: Muhammad at Mecca. Oxford University Press at Clarendon, 1953. Teoksen verkkoversio.
  • Watt, William Montgomery: Muhammad at Medina. Oxford University Press at Clarendon, 1956. Teoksen verkkoversio.

Islamilaiset lähteetMuokkaa

  • Al-Tabari: The History of al-Tabari vol. 1–40. kalamullah.com. Teoksen verkkoversio.
  • Al-Tabari: History of at-Tabari 40 vols. sunny.connect.com.
  • Al-Waqidi: The Islamic Conquest of Syria. A Translation of Futususham.. Ta-Ha Publishers Ltd, 1423 A.H.. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. (Sirat rasul Allah, 800-luku.). Suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Tammi, 1995. ISBN 951-31-0671-3.

ViitteetMuokkaa

  1. Shoshan, 2016, s. 2
  2. Ohlig, K-H.: Geschichte und Geschichten. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam (s.13-33), s. 22. Verlag Hans Schiler, 2012.
  3. a b Shoshan, 2016, s. 2
  4. Robinson, 2003, s. 25, 32
  5. Haeri, 1996, s. 98–107
  6. Robinson, 2003, s. 27; Kennedy, 2004, s. 36
  7. Robinson, 2003, s. 27
  8. Robinson, 2003, xvii
  9. Robinson, 2003, xvi
  10. Robinson, 2003, xviii
  11. Robinson, 2003, s. 15, 20
  12. a b Robinson, 2003, s. 28–29
  13. Newby, 1989, s. 5
  14. Jansen, 2008, s. 20-21
  15. K-H. Ohlig: Von Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Teoksessa: Schlaglichter. (toim. Markus Gross & K-H. Ohlig, s. 14. Hans Schiler, 2008.
  16. Hoyland, 2017, s. 237–238
  17. Ibn Ishaq, 1955
  18. Ibn Hisham, 1999
  19. University of Birmingham: Birmingham Qur'an manuscript dated among the oldest in the world. birmingham.ac.uk. 2015.
  20. Jussi Nurminen: Maailman vanhimpiin lukeutuvat Koraanin tekstit unohtuivat vuosisadaksi brittikirjastoon 27.7.2015. YLE.
  21. Te Codex of a Companion of the Prophet and the Qurān of the Prophet. Arabica, 57, s. 343–436, 2010. Artikkelin verkkoversio.
  22. Ohlig, 2013, s. 286
  23. al-Tabari: The History of al-Tabari vol. 1-40 kalamullah.com.
  24. Shoshan, 2016, s. 8–9
  25. Shoshan, 2016, s. 13–15
  26. Hämeen-Anttila, 2004, s. 13; Shoshan, 2016, s. 6
  27. Crone, 1987
  28. Bevo & Koren, 2003
  29. Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests, s. 53–72. Routledge, 2016.
  30. Shooshan, 2016, s. 30
  31. Jansen, 2008, 290
  32. Shoshan, 2016, s. 53
  33. Shoshan, 2016, s. 54
  34. Shoshan, 2016, s. 84
  35. Shoshan, 2016, s. 54–57
  36. Ibn Hisham, 1999, s. 291
  37. Shoshan, 2016, s. 57–59
  38. Shoshan, 2016, s. 60
  39. Fowden, Elizabeth Key: The Lamp and the Wine Flask: Early Muslim Inteest in Christian Monasticism. Teoksessa: Islamic Crosspollinations: Interactions in the Medieval Middle East (toim. James Montgomery , Anna Akasoy & Peter E. Pormann, s. 8–13. E.J. Gibb Memorial Trust, 2007.
  40. Saloviita, Timo: Klaaniuskonto islam. Tieteessä tapahtuu, 2020, 38. vsk, nro 4, s. 9–15. Artikkelin verkkoversio.
  41. Shoshan, 2016, s. 61–62
  42. Shoshan, 2016, s. 63–64
  43. Shoshan, 2016, s. 63–64
  44. Shoshan, 2016, s. 64–67
  45. Shoshan, 2016, s. 64–67
  46. Shoshan, 2016, s. 68
  47. Shoshan, 2016, s. 69–71
  48. Shoshan, 2016, s. 71–72
  49. a b Robinson, 2009, s. 216
  50. Hoyland, 2017, s. 232