Umaijadien kalifaatti

islamilainen suurvalta 661–750
Umaijadi-kalifaatin laajenemisen vaiheet. Osittain kartta perustuu islamilaisen tarinaperinteen antamaan legandaariseen tietoon.
  Profeetta Mohammadin valloittamat alueet, 622-632
  Oikeaanjohdettujen kalifien valloitukset, 632-661
  Umaijadien valloitukset, 661-750

Umaijadien dynastia (arab. بنو أمية‎, banū Umayya tai الأمويون, al-Umawiyyūn; pers. ‏امویان‎, Omaviyân) oli islamilaisen 800-luvulla kirjatun tarinaperinteen mukaan abbasidien vallankumousta edeltänyt, Damaskoksesta käsin arabien valtakuntaa hallinnut arabidynastia vuosina 661750. Suurimmillaan se hallitsi Pakistanin ja Espanjan välistä aluetta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Islamilaisen tarinankerrontaperinteen mukaan umaijadien dynastiaa olisi edeltänyt niin sanottujen oikeaan johdettujen kalifien legendaarinen aika eli Rashidun -kalifaatti. [1] Islamilaisen kerrontaperinteen mukaan umaijadit olivat ensimmäinen dynastia islamilaisia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammedille itselleen. He olivat kuitenkin samaa mekkalaista heimoa, quraišeja. Alun perin he olivat olleet Muhammadin vihollisia.[2]

Arkeologinen ja numismaattinen tutkimus on tarjonnut varovaisempaa tietoa umaijadikalifeista.[3] Ensimmäinen kalifi, jonka historiallisuus on varmuudella osoitettu, on Muawija (661–680). Tämän jälkeen seuraa viiden vuoden musta aukko, jonka jälkeen valtaan nouse kalifi Abd al-Malik ibn Marwan (685–705). Sitäkään ei varmuudella tiedetä, oliko kyse samasta dynastiasta vai merkitsivätkö välivuodet sisällissodan aikaa, jonka jälkeen Iranin Mervistä tullut al-Malik sai vallan haltuunsa.[3]

Kalifaatin syntyMuokkaa

Islamilaiseen 800-luvun suulliseen tarinaperinteeseen kuuluu kertomus laajan arabikalifaatin syntymisestä Arabian niemimaalla sijaitsevalta Medinan keitaalta käsin. [4] Tarinan monien ongelmien takia on historiallisten aikalaislähteiden pohjalta syntynyt myös vaihtoehtoinen teoria uuden valtakunnan synnystä. Sen mukaan Bysantin ja sassanidien Iranin välisen sodan tapahtumat loivat Lähi-itään valtatyhjiön, kun Iranin valtio romahti ja roomalaiset vetäytyivät Lähi-idän alueiltaan. Valta joutui alueella jo asuneiden arabiheimojen käsiin. Sitä seuranneen arabiheimojen keskinäisen sodan, fitnan, voitti Muawija, joka vakiinnutti asemansa Syyriassa 640-luvulla ja hallitsi yksinvaltiaana noin 660-680 arvonimellä "uskovien komentaja" (Amīr al-Muʾminīn). Hänen käsiinsä päätyi valtava alue Egyptistä Afganistanin rajoille. Muawijan taustoista tiedetään vähän. Hänen arvellaan olleen Bysanttia palvellut kenraali, ja hänen valtapiirinsä painopisteenä olivat Bysantin hylkäämät alueet. Muawijan virkakoneisto periytyi Bysantilta, joten hallintoa alkoivat hoitaa kristityt kreikkalaiset, kuten Johannes Damaskolainen. Muawija oli Bysantin vasalli, ja maksoi sille veroa.[5][6]

Umaijadikalifaatin uskontoMuokkaa

 
Arabialainen kultadinaari, joka ilmeisesti esittää kalifi Abd al-Malikia (noin 695)

Islamilainen perimätieto on tuominnut umaijadikalifien ajan petoksena ja luopumisena Profeetan alkuperäisestä esikuvasta.[7] Selitys tähän saattaa olla se, että umaijadien kaudelta ennen abbasidien vallankumousta vuonna 750 ei ole mitään merkkejä islamista. Muawija oli nähtävästi kristitty hallitsija, joka käytti hallintonsa virkakielenä kreikkaa. Muawija esiintyi Damaskoksessa sijainneen Johannes Kastajan haudan suojelijana. Hänen lyömissään rahoissa esiintyi Johannes Kastaja kantamassa omaa irti leikattua päätään.[8]

Kalifi Abd al-Malik toi mukanaan Iranin Mervistä muhammad-tunnuksen, joka oli leimattu al-Malikin koikoihin, ja joka päätyi myös Jerusalemiin rakennetun Kalliomoskeijan friisitekstiin. Eräät tutkijat ovat katsoneet, että muhammad ei vielä tällöin tarkoittanut arabiprofeetta Muhammedia, vaan oli Jeesukselle annettu kunnianimi, kirjaimellisesti "ylistetty".[3][9] Al-Malikin valtionuskonto olisi ollut Jeesukseen pikaista paluuta odottanut kultti, jonka keskuspaikaksi Kalliomoskeija rakennettiin. Kalliomoskeija ei ollut rakenteeltaan moskeija vaan muistutti zarathustralaista tulitemppeliä, jonka keskuksena oli maailman peruskivi. Temppelin friisiteksti keskittyi puhumaan Jeesuksesta ja julistamaan monoteismia, jossa Jeesus oli vain Jumalan lähettiläs, mutta ei Jumalan poika, kuten Bysantin trinitaarisessa kristinuskossa.

Al-Malikin myötä suhtautuminen kristittyihin muuttui kielteisemmäksi ja heitä alettiin vainota. Jättivaltakunnan uskonnollinen yhtenäisyys ei silti vielä toteutunut. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa painetut kolikot eivät sisältäneet muhammad – viestiä. Ne olivat latinankielisiä ja käyttivät perinteisiä siunausformuloita, jotka areiolaiseen tapaan korostivat Jumalan ykseyttä. Kolikoita ei muuallakaan painettu pelkästään arabiaksi vaan käytettiin paikallisia kieliä.[10]

Dynastian päättyminenMuokkaa

Abbasidien vallankumous vuonna 750 päätti al-Malikin seuraajien ajan kalifeina. Uudet vallanpitäjät tulivat Iranin Khorasanista, jonka suurin kaupunki oli Merv. He toivat mukanaan uskonnollisen suuntauksen, joka eräiden tutkijoiden mukaan oli alku vuoden 800 jälkeen arabikirjallisuuteen ilmestyneelle islamille, jonka profeettana oli Muhammed ja pyhänä kirjana Koraani. Abbasidit katsoivat olevansa tämän profeetan sukulaisia ja perillisiä. Heidän valtakaudellaan kirjoitettiin arabivaltion historia, joka kertoi kukistettuja umaijadeja edeltäneestä kulta-ajasta, jolloin abbasidien esi-isät oikeudenmukaisesti olivat hallinneet arabivaltakuntaa.[11]

Uudet teoriat islamin alkuperästä vasta abbasidien hankkeena ovat aiheuttaneet hämmennystä Koraanin tutkijoiden keskuudessa. Vaikka skeptisyys islamilaista tarinaperinnettä kohtaan onkin kasvanut, perinteeseen luottavat arabistit luottavat siihen edelleen.[12]

Varhaisten kalifien sukupuuMuokkaa

Sukupuu esittää kalifit islamilaisen tarinaperinteen mukaisesti, joka ei kaikkein varhaisimpien henkilöiden osalta ole saanut historiatieteeltä vahvistusta. Luotettavaa tietoa on sukupuun punaisista ja oransseista nimistä ja osin vihreistä. Kaikkien muiden historiallisuutta ei ole voitu historiatieteen keinoin vahvistaa.

VärikooditMuokkaa

  Uthman ibn Affan ( Kalifi, 644–656)
  Damaskoksen kalifit (661–750): Muawija I ibn Abi Sufyan, 661–680

Jazid I ibn Muawija, 680–683 Muawia II ibn Yazid, 683–684 Marwan I ibn al-Ḥakam, 684–685 Abd al-Malik ibn Marwan, 685–705 Walid I ibn Abd al-Malik, 705–715 Suleiman ibn Abd al-Malik, 715–718 Omar ibn Abd al-Aziz, 717–720 Jazid II ibn Abd al-Malik, 720–724 Hisham ibn Abd al-Malik, 724–743 Walid II ibn Yazid II, 743–744 Jazid III ibn al-Walid, 744 Ibrahim ibn al-Walid, 744 Marwan II ibn Muhammad (hallitsi Harranista Jazira)ssa 744–750

  Córdoban emiirit (756–929): Abd ar-Rahman I, 756–788

Hisham I, 788–796 Hakam I, 796–822 Abd ar-Rahman II, 822–852 Muhammad I, 852–886 Mundhir, 886 – 888 Abdallah ibn Muhammad, 888–912 Abd ar-Rahman III, 912–929

  Córdoba kalifit (929–1031):Abd ar-Rahman III, kalifina 929–961

Al-Hakam II, 961–976 Hisham II, 976–1008 Mohammed II, 1008–1009 Suleiman, 1009–1010 Hisham II, uudelleen 1010–1012 Suleiman, uudelleen 1012–1017 Abd ar-Rahman IV, 1021–1022 Abd ar-Rahman V, 1022–1023 Muhammad III, 1023–1024

Hisham III, 1027–1031

LähteetMuokkaa

Damaskoksen kalifit
Córdoba emiirit ja kalifit

ViitteetMuokkaa

  1. Fadhlalla Haeri: Islam, s. 95–99. Tammi, 1996.
  2. Hämeen-Anttila, s. 45–50
  3. a b c Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 17–124. Prometheus Books, 2010.
  4. Haeri, 1995, 90–
  5. Popp, V.: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 14–175. Prometheus, 2013.
  6. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 89–. Prometheus, 2003.
  7. Haeri, 1996, 100
  8. Popp, 2010, 41–44
  9. Luxenberg, Christian: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books, 2010.
  10. Popp, 2010, 79
  11. Ohlig, K-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus, 2013.
  12. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 210–211. Gaudeamus, 2006.