Herakleios

Herakleios
	Herakleios soliduksessa.
Itä-Rooman keisari
Valtakausi	5. lokakuuta 610 – 11. helmikuuta 641
Edeltäjä	Fokas
Seuraaja	Konstantinos III ja Heraklonas
Syntynyt	noin 575; Kappadokia
Kuollut	11. helmikuuta 641 (noin 66 vuotta); Konstantinopoli
Puoliso	Eudokia ; Martina
Lapset	Konstantinos III ; Heraklonas; Johannes Athalarichos; Martinus; Tiberius
Suku	Herakleios
Isä	Herakleios vanhempi
Äiti	Epifania

Tämä artikkeli käsittelee keisaria. Herakleios oli myös kyynikkofilosofi.

Herakleios (lat. Flavius Heraclius Augustus) (noin 575 – 11. helmikuuta 641) oli Itä-Rooman eli Bysantin keisari vuosina 610–641.^[1]

Herakleios käänsi voitoksi Persian sassanideja vastaan käynnissä olleen sodan, mutta joutui silti vetäytymään Lähi-idän alueiltaan. Ne jätettiin Bysantin liittolaisjoukkojen (lat. foederati, arab. Quraiš) haltuun vasallivaltiona. Herakleioksen aikana kreikasta tuli Bysantin virallinen kieli latinan sijaan.^[1] Vanhat roomalaiset arvonimet imperator, augustus ja caesar jäivät syrjään keisarin alkaessa käyttää kreikaksi kuningasta tarkoittavaa arvonimeä basileus.

Herakleios uudisti myös keisarikunnan armeijaa ja aluejakoa siten, että armeijalla oli paremmat edellytykset torjua etenkin Anatoliaan kohdistuvia hyökkäyksiä.^[2]

Varhainen elämä

Tuleva keisari syntyi oletettavasti vuonna 575. Herakleioksen isä, myös nimeltään Herakleios, toimi Karthagon kuvernöörinä. Kun Konstantinopolin senaatti lähetti Herakleioksen isälle pyynnön tulla vapauttamaan pääkaupunki hirmuhallitsija Fokasin vallasta lokakuussa 610, tämä lähetti poikansa, joka sai komentoonsa laivaston. Konstantinopoliin päästyään armeija hylkäsi Fokasin ja nosti Herakleioksen uudeksi keisariksi.^[3]

Herakleioksen sodat

Poliittinen tilannen noin vuonna 626

Herakleios peri edeltäjältään sodan Persiaa vastaan. Vuonna 613 persialaiset valtasivat Damaskoksen ja Armenian. Vuonna 614 he valtasivat Jerusalemin ja veivät mukanaan Pyhän ristin, jonka suojelija keisari oli. Herakleios palautti ristin Jerusalemiin vuonna 627 lyötyään sassanidit. Vuonna 614 persialaiset taas etenivät Vähään-Aasiaan eli nykyisen Turkin alueelle ja osa pääsi Bosporinsalmelle asti. Egyptin sassanidit valtasivat 619.

Bysantti joutui käymään kahden rintaman sotaa, sillä samaan aikaan avaarit ja slaavit etenivät Balkanilla ja Italian niemimaalla langobardit olivat uhkana.

Herakleioksen aikana Vähässä-Aasiassa olevat alueet, joihin vihollinen ei ollut vielä koskenut, järjestettiin sotilaallisesti themoihin (m.kreik. θέμα, Thema). Themat tulivat olemaan osa Bysantin hallintoa monen vuosisadan ajan. Themoja johti strategos, jolla oli korkein valta niin sotilas- kuin siviiliasioissa. Sotilaille annettiin maita themoissa ja sotilaspalveluksesta tuli perinnöllinen. Themojen ansiosta Bysantille voitiin luoda luotettava armeija eikä tarvittu enää barbaarien palkkasotureita.

Persialaiset ja avaarit lyödään

Herakleios sai aikaan rauhansopimuksen avaarien kanssa suurta rahapalkkiota vastaan. Näin hän pystyi siirtämään armeijansa Vähään-Aasiaan. Koko vuoden 622 Herakleios koulutti uutta armeijaansa themoissa. Armeija koostui nyt suurelta osin ratsuväestä ja ratsastavat jousiampujat olivat ilmeisesti Herakleioksen mielestä erittäin tärkeä osa armeijaa. Bysantin armeija siirtyi syksyllä Armeniaan kiertäen persialaiset, jotka jättivät valtaamansa alueet ja seurasivat keisarin armeijaa. Kun armeijat kohtasivat Armeniassa, roomalaiset saivat ensimmäisen voittonsa sassanideista vuosikausiin ja persialaiset karkotettiin Anatoliasta.^[4]

Herakleios joutui palaamaan Konstantinopoliin, koska avaarit olivat taas alkaneet käyttäytyä vihamielisesti. Heille maksettiin lisää lunnaita, ja keisarin sukulaisia lähetettiin avaarien kaanille panttivangeiksi. Sota Persiaa vastaan jatkui vuonna 623, kun Herakleios suuntasi taas Armeniaan ja sieltä eteenpäin Ganzakiin, joka oli persialaisten uskonnollinen keskus. Kristityt kostivat nyt Jerusalemin kärsimät tuhot kun he polttivat Zarathustran temppelin.

Persialaiset tekivät vastahyökkäyksiä vuonna 626 ja pääsivät Bosporille asti kenraali Sahrbarâzin johdolla. Vähän myöhemmin avaarien kaani piiritytti Konstantinopolin toiselta puolelta. Voiton vei lopulta Bysantin laivasto, joka tuhosi avaarien ja slaavien laivaston 10. elokuuta. Kun keisarin veli Theodoros löi yhden persialaisten armeijoista, Sahrbarâz joutui vetäytymään Syyriaan. Samalla kun pääkaupunki oli ollut uhattuna, keisari oli kaukaisessa Lazicassa solmimassa liittoa kasaarien kanssa.^[5]

Kasaarien avustamana^[6] keisari hyökkäsi Persiaan syksyllä 627 ja pääsi joulukuuksi Niniveen. Niniven taistelussa Persian armeija lakkasi käytännössä olemasta. Vuonna 628 vallattiin Dastegers, Persian kuninkaan suosikkiasuinpaikka, josta hänen oli paettava. Kuningas Khosrau II:n torjuttua Herakleioksen rauhantarjouksen hänen poikansa ja seuraajansa Kavadh-Siroe murhasi hänet ja sitten solmi Herakleioksen kanssa rauhan. Sopimus merkitsi paluuta vuoden 602 rajoille. Persialaiskenraali Sahrbarâz palautti aiemmin ryöstämänsä Pyhän ristin vastineeksi siitä, että Bysantti tuki hänen nousuaan valtaistuimelle.^[7]

Arabien valloitukset

Pääartikkeli: Arabien valloitusretket

Vuonna 634 arabiheimot hyökkäsivät Persialta juuri takaisin valloitetuille alueille. Antiokia kuten monet muutkin kaupungit antautuivat valloittajille. Vuonna 639 arabit kukistivat Persian ja jatkoivat valtaamalla Mesopotamian (639), Armenian (640) ja Egyptin (641). Herakleios ei johtanut joukkoja arabeja vastaan, ja Antiokian valtauksen jälkeen hän vetäytyi Konstantinopoliin.

Kotirintama

Herakleioksen ensimmäinen vaimo Fabia Eudocia kuoli vuonna 612 saatuaan yhden tytön ja yhden pojan (tulevan keisari Konstantinos III:n). Herakleios meni uusiin naimisiin siskontyttärensä Martinan kanssa. Tätä avioliittoa kirkko ja kansa eivät olisi halunneet hyväksyä, olihan se lain vastainen. Yli yhdeksästä lapsesta, jotka Herakleios sai Martinan kanssa, neljä kuoli lapsena ja kaksi vanhinta poikaa olivat vammaisia. Martina yritti saada keisarinvallan omille lapsillensa, mutta Herakleios määräsi, että Konstantinos ja hänen velipuolensa Heraklonas hallitsisivat yhdessä hänen kuoltuaan.^[1] Määräys johti tragediaan.

Herakleios kuoli 11. helmikuuta 641.

Lähteet

Treadgold, Warren T.: A History of the Byzantine State and Society. Stanford University Press, 1997. ISBN 0804726302 Google books (viitattu 30.3.2014). (englanniksi)

Viitteet

↑ ^a ^b ^c Heraclius Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 21.5.2023. (englanniksi)
↑ Heraclius, Byzantine Emperor auroraprize.com. Viitattu 21.5.2023. (englanniksi)
↑ Heraclius World History Encyclopedia. Viitattu 21.5.2023. (englanniksi)
↑ Treadgold 1997, s. 294
↑ The Ugri Allies of Heraclius (pdf) (Herakleioksen avuksi määrätyt kasaarit kuuluivat länsiturkkilaisen kaanikunnan alaisuuteen. Heistä käytetään joissain lähteissä nimitystä türk.) acta.bibl.u-szeged.hu. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)
↑ The Campaigns of Emperor Herakleios (620-6), according to the Chronicle of Theophanes Confessor (Theofanos Tunnustajan kronikassa kasaarien määräksi kerrotaan 40 000 miestä.) deremilitari.org. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)
↑ Treadgold, s. 298–299

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Herakleios Wikimedia Commonsissa

[EB-1] Heraclius Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 21.5.2023. (englanniksi)

[2] Heraclius, Byzantine Emperor auroraprize.com. Viitattu 21.5.2023. (englanniksi)

[3] Heraclius World History Encyclopedia. Viitattu 21.5.2023. (englanniksi)

[4] Treadgold 1997, s. 294

[5] The Ugri Allies of Heraclius (pdf) (Herakleioksen avuksi määrätyt kasaarit kuuluivat länsiturkkilaisen kaanikunnan alaisuuteen. Heistä käytetään joissain lähteissä nimitystä türk.) acta.bibl.u-szeged.hu. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)

[6] The Campaigns of Emperor Herakleios (620-6), according to the Chronicle of Theophanes Confessor (Theofanos Tunnustajan kronikassa kasaarien määräksi kerrotaan 40 000 miestä.) deremilitari.org. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)

[7] Treadgold, s. 298–299

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]