Uhudin taistelu

Uhudin taistelu
Osa Muhammadin valloituksia
Uhudin taistelu Osmanien valtakunnassa tehdyssä eepoksessa Siyer-i Nebi.
Uhudin taistelu Osmanien valtakunnassa tehdyssä eepoksessa Siyer-i Nebi.
Päivämäärä:

625

Paikka:

Uhud

Lopputulos:

Muslimien tappio

Osapuolet

Medinalaiset muslimit

Mekkalaiset

Komentajat

Muhammad

Abu Sufyan

Vahvuudet

noin 700

noin 3 000

Uhudin taistelu oli islamilaisen perimätiedon mukaan vuonna 625 käyty taistelu Muhammedin johtamien Medinan muslimien ja Mekan Quraish -heimon välillä. Sitä ennen oli käyty muslimien voittoon päättynyt Badrin taistelu. Uhudissa muslimit vuorostaan kärsivät tappion. Uhudin taistelu mainitaan ensimmäisen kerran historian lähteissä vasta kaksi sataa vuotta myöhemmin.[1] On mahdollista ettei se ollut historiallinen tapahtuma. Tarinaa muslimien kärsimästä tappiosta tarvittiin, koska jostain uskovien kokemasta sotilaallisesta tappiosta kerrotaan myös Koraanissa (3:121-179).[2]

Islamilainen kertomusMuokkaa

Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammed oli vuonna 622 paennut Mekasta Medinaan, josta oli tullut kaikkien Mekan muslimien turvapaikka. Medina oli keidaskaupunki, jossa vapaata viljelymaata oli vain rajallisesti ja niinpä muslimien oli turvauduttava elinkeinonaan ryöstelyihin. Ryöstöretkiä tehtiin etenkin Mekan valtaheimo Quraishin karavaaneja vastaan. Muslimit voittivat suuremman mekkalaisjoukon Badrin taistelussa vuonna 624 enkelien avulla. Mekkalaiset lähtivät vuonna 625 marssimaan kohti Medinaa Abu Sufyanin johdolla.[3][4]

Taistelun kulkuMuokkaa

 
Muhammad surmaa vihollissotilaan keihäällä historioitsija Muhammad Bal'amin teoksesta.

Mekkalaiset olivat koonneet 3 000 miehen armeijan, johon kuului 200 ratsumiestä. Sitä vastassa oli muslimien ainoastaan 700 miestä käsittänyt armeija sen jälkeen, kun ibn Ubai, Medinan hallitsija ennen Muhammedia, oli vetänyt kesken kaiken omat joukkonsa pois. Kerrotaan, että tällöin ansarit kysyivät Muhammedilta: "Jumalan lähettiläs, emmekö pyytäisi juutalaisia liittolaisiamme apuun? Jumalan lähettiläs vastasi heille: "Me emme heitä tarvitse!"[5]

Joidenkin lähteiden mukaan Medinassa Muhammed ja osa muslimeista halusi odottaa vihollisen saapumista Medinaan, mutta osa halusi edetä vihollista vastaan. Taistelu käytiin Uhud-vuorella. Muhammedin mainitaan myös ampuneen vihollista itse nuolilla. Taistelun kuluessa Muhammedin kasvoihin osui kivi. Profeetalta murtui yksi hammas ja hänen huulensa halkesi. Taistelukentälle lähti huhu profeetan kuolemasta ja muslimit vetäytyivät. Joukkojen vetäytyessä Muhammedin mainitaan haavoittaneen vielä yhtä vihollissotilasta keihäällä ja tämän kuolleen paluumatkalla Mekkaan. [3]

Taistelussa kuoli 22 monijumalaista ja 65 tai 70[4] muslimia. Erikoisin tapaus oli Usairim, joka ei taistelupäivään mennessä ollut osoittanut mitään kiinnostusta Muhammedin opetuksiin. Hän ryntäsi miekkoineen taistelun tiimellykseen ja haavoittui kuolettavasti. Kuolevalta kysyttiin: "Mikä toi sinut tänne, Amr?" Hän vastasi: "Mieltymys islamiin." Mies pääsi Paratiisiin, vaikkei ollut koskaan rukoillut.[1]

SeurauksetMuokkaa

Uhudin taistelu oli ollut muslimien tappio ja Muhammedkin oli selviytynyt vain vaivoin. Mekkalaisten väitettiin silponeen taistelukentällä kaatuneiden muslimien ruumiita. Mekkalaiset eivät kuitenkaan hyödyntäneet voittoaan tehokkaasti ja muslimit saattoivat palata Medinaan. Yhteenotot mekkalaisten ja muslimien välillä jatkuivat pienimuotoisempina, mutta islamin asema vahvistui hiljalleen monien beduiinien omaksuessa uuden uskon. Mekkalaiset yrittivät tuhota muslimit vielä kerran vuonna 627 niin sanotussa vallihautasodassa.[3]

Koraanin suuran 3 jakeet 121-179 käsittelevät Koraanin islamilaisen tulkinnan mukaan Uhudin taistelua. Koraani antaa kuvan tappiosta ihmisten tottelemattomuuden seurauksena sekä koettelemuksena, joka erotti vilpittömät ja välinpitämättömät toisistaan.[3] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan mekkalaisten hyökkäykset johtivat siihen, että "Profeetta Muhammadille annettiin ohjeet puolustautumiseen".[6] Jumala antoi Muhammedille luvan puolustatua, mikä lupa kirjattiin myös Koraaniin.

Historiatieteen näkökulmaMuokkaa

Hämeen-Anttilan tulkinta, että Muhammedin saamat ohjeet tulivat Jumalalta, on uskonnollinen ja sikäli epätieteellinen. Koraanin tutkimus ei liioin ole vahvistanut, että suura 3 käsittelisi juuri Uhudin taistelua eikä jotain muuta taistelua. [2] Uhudin taistelu mainitaan vasta kaksisataa vuotta myöhemmissä islamin lähteissä.[7] Jaakko Hämeen-Anttila on arvioinut niiden yleistä luotettavuutta seuraavasti:[7]

»Länsimainen islam-tutkimus on kuitenkin varsinkin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana asettanut tämän aineiston kyseenalaiseksi, sillä Koraania lukuunottamatta kaikki kirjalliset lähteet ovat huomattavasti, osin jopa kaksi vuosisataa profeetta Muhammadin elämää myöhäisempiä. Uusimman tutkimuksen mukaan tiedämme siis yllättävän vähän islamin kaikkein varhaisimmasta historiasta ja profeetta Muhammadin elämästä

Ignaz Goldziher arvioi vuonna 1890, ettei mikään islamilaisen tarinaperinteen (hadith) osa täyttänyt tieteellisen tiedon vaatimuksia.[8] Samasta asiasta kirjoittaa Hämeen-Anttila seuraavasti:[9]

»Perinteinen tietämys 600-luvun tapahtumista perustuu arabiaksi kirjoitettuun keskiaikaiseen materiaaliin, joka on valtaosiltaan aikaisintaan 800- ja 800-luvuilta peräisin, ja vain ani harvoissa tapauksissa700-luvun lopusta. Lisäksi tekstit ovat säilyneet yleensä vain huomattavasti myöhempinä kopioina, joissa interpolaatioiden, myöhempien lisäysten, vaara on huomattava, puhumattakaan tekstin turmeltumisen ja tahallisen muokkaamisen vaaroista. Islamin synnyn ja siitä kertovan lähdeaineiston väliin jää siis parhaassakin tapauksessa viitisen sukupolvea, 150 vuotta

Hämeen-Anttila katsookin, että "Yksinomaan islamilaisten lähteiden varaan rakentuva historiankäsitys on kuin talo, joka seisoo ilman perustaa."[9]

Uhudin taistelusta kirjoittaa ensimmäisen kerran Ibn Hisham Profeetan elämäkerrassa 800-luvun alussa.[1] Esitys on hyvin yksityiskohtainen ja sisältää esimerkiksi pitkiä yksityiskeskusteluja. Uhudin taistelu on mysteeri myös sen takia, että muslimit häviävät sen. Se onkin ainoa taistelu, jonka Muhammedin kerrotaan hävinneen. Orientalisti Hans Jansenin mukaan tämä on ongelma, koska häviö viittaa siihen, että Jumala ei ollut Muhammedin puolella.[2] Vastaus löytyy Koraanista Imranin perheen suurasta, jonka myös Ibn Hisham yhdistää kertomaansa Uhudin taisteluun.[1] Islamilaisen selityskirjallisuuden mukaan suura mainitsee muslimien voiton Badrissa, mutta siirtyy myöhemmin puhumaan heidän tappiostaan ("Te pakenitte kääntymättä kehenkään päin, vaikka profeetta kutsui teitä teidän takaanne", 3:153). Koraanin selittäjille oli siten tarpeen luoda perimätietoa jostain sellaisesta taistelusta, jonka muslimit häviävät.[2] Kaatuneiden muslimien lukumääräksi toisinaan esitetty 70 esiintyy useissa yhteyksissä Mooseksen kirjoissa, ja kyseessä on siten symbolinen pyhä luku. Muhammedin kokemat vahingot on yhdistetty suuran säkeeseen 144, jossa puhutaan Jumalan lähettilään kuolevaisuudesta.

Jansenin mukaan Uhudin taistelun kuvaus sisältää abbasidihallitsijoiden propagandaa. Sellainen on tarina, jossa Muhammed teloittaa omin käsin Muawija ibn Mughiran. Tämän kerrotaan olleen umaijadikalifi al-Malikin isoisä. Ibn Hishamin kirjoitti teoksensa valtakunnassa, jonka hallitsijoina olivat abbasidit. Uusille hallitsijoille sopi hyvin, että itse Jumalan profeetta oli omin käsin katkaissut kaulan heidän kilpailijoiltaan.[10]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta, s. 255-284. Basam Books, 1999.
  2. a b c d Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie, s. 291. Verlag C.H. Beck, 2008.
  3. a b c d Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historia, s. 13-21. Sähköinen versio. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
  4. a b Uhud, Battle of The Oxford Dictionary of Islam. Oxford University Press. Viitattu 16.4.2018.
  5. Ibn Hisham, 1999, 258-259
  6. Tommi Nieminen: Jos et tiedä Koraanista mitään, opettele edes tämä Helsingin Sanomat. 8.3.2015.
  7. a b Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 13. Otava, 2012.
  8. Ignaz Goldziher: Muslim Studies II (Muhammedanische Studien) New York Sate University Press. 1890/1971. New York Sate University Press.
  9. a b Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 182-193. Gaudeamus, 2006.
  10. Jansen, 2008, 290