Banu Quraizan joukkomurha

Banu Quraizan eli Medinassa asuneen juutalaisen quraiza -heimon joukkomurha tapahtui Ibn Ishaqin kirjoittaman Muhammedin elämäkerran mukaan vuonna 627 eli vuonna 5 AH vallihautasodan jälkinäytöksenä. Tarina on säilynyt vain Ibn Hishamin 800-luvun ja al-Tabarin 900 -luvun kopioina. Koraaniselityksen mukaan Ryhmien suurassa 33: 9–27 oleva kertomus lähetettiin alas Vallihautasotaa ja Quraizaa koskevana ilmoituksena.

Banu Quraizan juutalaisten teloitus. Miniatyyrimaalaus 1700-luvulta.

Jumalan lähettilään elämäkerta

Norsun vuosi (Muhammed)
Amina (Muhammedin äiti)
Bahira
Profeetta Muhammedin taivasmatka
Kuun halkaisemisen ihme
Muhammedin ihmeteot
Saatanalliset jakeet
Hidžra (islam) 622
Medinan perustuslaki 622
Badrin taistelu 624
Uhudin taistelu 625
Vallihautasota 627
Banu Quraizan joukkomurha 627
Khaibarin taistelu 628
Mekan valloitus 630
Epäsovun moskeijan hävitys 630
Muhammedin jäähyväissaarna 632
Muhammedin vaimot
Muhammedin omistukset

Edeltävät tapahtumatMuokkaa

Välit Muhammedin ja juutalaisen Medinassa asuvan quraiza -heimon välillä olivat kiristyneet, kun Medina joutui mekkalaisten piirityksen kohteeksi vuonna 627 käydyssä vallihautasodassa. Quraizalaiset olivat ensin muslimien liittolaisia, mutta kääntyivät salaa Medinaa piirittävien mekkalaisten puolelle. He lupasivat aloittaa yhteistyön juutalaisen, Medinasta karkotetun nadir -heimon kanssa Muhammedia vastaan siinä tapauksessa, että Muhammed voittaisi mekkalaiset vallihautasodassa. Sotatoimiin Muhammedia vastaan he eivät kuitenkaan ryhtyneet. Muhammed sai vihiä mielenmuutoksesta ja havaitsi tilanteen vakavaksi, sillä viholliset uhkasivat nyt edestä ja takaa.[1]

Banu Quraizan joukkomurhaMuokkaa

 
Asutuksen raunioita Khaibarin keitaalla. Kun Ibn Ishaq kirjoittaa "linnoituksista", hän luultavasti tarkoittaa tällaisia yhteen koottujen asuintalojen rykelmiä.

Kun Mekasta tulleet pakanalliset quraishilaiset olivat aikansa turhaan piirittäneen vallihaudalla suojattua Medinaa, he totesivat tavoitteensa ylivoimaiseksi ja kääntyivät kotimatkalle. Samana päivänä arkkienkeli Gabriel tuli Jumalan lähettilään luo silkkiturbaani päässään ja ratsastaen muulilla, jonka satula oli peitetty samettikankaalla.[2] Gabriel kysyi Muhammedilta: "Joko olet laskenut aseesi, Jumalan lähettiläs?" Kun Muhammed vastasi myöntävästi, Gabriel jatkoi: "Me enkelit emme ole vielä laskeneet aseitamme". Muhammed lähetti silloin väkensä quraizalaisten luo.[3] Hans Jansen kirjoittaa, että kun tarina näin alkaa, on suuri houkutus olettaa, että kyse olisi muiltakin osin fiktiosta.[4]

Ensimmäisenä quraizalaisten luokse saapui myöhempi kalifi Ali ibn Abi Talib, joka kantoi muslimien lippua. Kun hän tuli lähelle linnoituksia, hän kuuli juutalaisten huutavan rumia asioita Jumalan lähettiläästä. Tämä saapui myös linnoitusten eteen ja huusi: "Te apinoiden veljet! Kertokaa, onko Jumala saattanut teidät häpeään ja antanut kostonsa laskeutua teidän yllenne?" Juutalaiset myönsivät, ettei Jumalan lähettiläs ollut kokonaan väärässä. Keskinäisen solvaustenvaihdon jälkeen Muhammed aloitti quraizalaisten piirityksen.[3]

Banu Quraizan kukistaminen ja tuomioMuokkaa

Jumalan lähettiläs asettui Anan kaivolle ja saartoi quraizalaisia kaksikymmentä viisi päivää. Kun juutalaisten tilanne alkoi muuttua kestämättömäksi, heidän johtajansa Ka'b ibn Asad esitti väelleen tarjolla olevat vaihtoehdot. Hän totesi juutalaisten hyvin tietävän, että Muhammed oli Jumalan lähettämä profeetta ja kysyi, haluavatko juutalaiset kääntyä muslimeiksi. Tästä he kieltäytyivät. Toiseksi Ka'b ehdotti naisten ja lasten surmaamista ja itsemurhahyökkäystä muslimeja vastaan. Sekään ei kelvannut. Kolmanneksi hän ehdotti yllätyshyökkäystä sapattina. Tämäkään ei juutalaisille käynyt, sille he eivät halunneet rikkoa sapattiaan. [3]

Juutalaiset päättivät lopulta antautua. Muutama mies tosin kääntyi islamiin ja säästi näin henkensä. Kun quraizalaiset aamulla laskeutuivat linnoituksistaan ja antautuivat Jumalan lähettilään armoille, ausilaiset vaativat heitä itselleen vedoten ennakkotapaukseen, missä Muhammed oli luovuttanut voitetut qainuqalaiset khazrajailaisille, jotka olivat olleet heidän kanssaan liitossa. Muhammed kysyi silloin, sopiiko kaikille, että joku ausilaisista toimii quraizilaisten tuomarina. Kun tähän suostuttiin, Muhammed nimesi Sa'd ibn Mu'adhin päättämään quraizilaisten kohtalosta. Sa'din tuomio oli: "Minä tuomitsen heidät näin. Miehet surmattakoon, heidän omaisuutensa jaettakoon, ja heidän naisensa ja lapsensa otettakoon sotasaaliiksi." Jumalan lähettiläs totesi tähän: "Sinä tuomitsit seitsemännessä taivaassa olevan Jumalan tuomion mukaan!"[3]

TeloituksetMuokkaa

Kun quraizalaiset olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät Bint al-Harithin taloon. Sen jälkeen hän lähti Medinan torille, joka Ibn Ishaqin mukaan oli 700-luvulla edelleen samassa paikassa. Hän kaivatti sinne joukkohautoja ja antoi hakea quraizalaisia pieninä ryhminä. Muhammed hakkautti heidän päänsä poikki kaivantojen reunalla. Kun juutalaisia vietiin ryhmä kerrallaan ulos talosta, joku kysyi Ka'bilta, mitä hän arvelee nyt tapahtuvan. Ka'b vastasi: "Ettekö te koskaan ymmärrä? Ettekö näe, ettei kutsuja lopeta työtään eivätkä kutsutut enää tule takaisin. Kautta Jumalan, tämä tarkoittaa kuolemaa!" [3] Näin jatkui kunnes kaikki oli teloitettu. Kaikkiaan surmattiin 600–700 juutalaista. Jotkut sanovat, että heitä oli 800–900.[3]

Ibn Ishaq kertoo teloituksesta myös yksityiskohtia. Muhammed valitsi teloittajat ausilaisten ja kahzrajilaisten joukosta. Ausilaiset vaikuttivat kuitenkin haluttomilta, ehkä siksi, että olivat olleet liitossa quraizalaisten kanssa. Niinpä Muhammed määräsi viimeiset kaksitoista miestä ausilaisten tapettaviksi, yhden aina kahta ausilaista kohden. Sitten hän käski: "Toinen lyököön ja toinen viimeistelköön työn." Muhayyisa löi muttei saanut päätä irrotetuksi, jolloin Abu Burda viimeisteli työn. Muhayyian veli Huwayyisa, joka ei vielä uskonut, kysyi veljeltään, tappoiko hän todella Ka'ab ibn Yahudhan, joka oli ollut tämän työnantaja. Muhayyisa vastasi, että jos Jumalan lähettiläs käskee, hän surmaa vaikka oman veljensä. Huwaiyya vietti levottoman yön, totesi aamulla: "Kautta Jumalan, tämäpä vasta uskonto" – ja kääntyi islamiin.[5]

SaaliinjakoMuokkaa

Jumalan lähettiläs jakoi muslimeille juutalaisilta saadun saaliin ja heidän naisensa ja lapsensa. Myös myöhemmillä sotaretkillä alettiin seurata Muhammedin tällöin antamaa sääntöä. Yksi viidennes erotettiin ensin profeetan henkilökohtaiseen määräysvaltaan. Loppuosa jaettiin ratsu- ja jalkamiesten välillä siten, että ratsumies sai kolme osaa – kaksi hevoselle ja yksi miehelle – ja jalkamies sai yhden osan. [6] Myöhemmin loppuosasta erotettiin vielä osuus sotaretkellä mukana olleille naisille, lapsille ja ei-muslimeille. [7]

Vangit Muhammed lähetti Sa'd ibn Zaidin johdolla myytäväksi Najdiin. Saaduilla rahoilla ostettiin hevosia ja aseita.[6] Naisten joukosta Muhammed valitsi itselleen Raihana bint Amrin. Hän oli Jumalan lähettilään omaisuutena aina tämän kuolemaan asti.[6]

Kertomuksen arviointiaMuokkaa

Orientalistit, kuten William Montgomery Watt ja Jaakko Hämeen-Anttila, pitävät Quraizan joukkomurhaa historiallisena tapahtumana. Kumpikaan ei mainitse arkkienkeli Gabrielin kerrottua osuutta tapahtumissa. [8] Hämeen-Anttila toteaa, että jos quraiza-heimon teloittaminen oli kansanmurha, se ei ollut ainoa, koska muutkin kuin muslimit ovat syyllistyneet kansanmurhiin. Muhammedin syyttäminen kansanmurhasta samalla kun muut tapaukset unohdetaan kertoo eniten halusta hyökätä islamia vastaan.[9] Quraiza-heimon murhaaminen oli Hämeen-Anttilan mukaan myös yksittäistapaus.

Tapauksen teki poikkeukselliseksi antautuneiden vihollisten teloittaminen, sillä keskiajalla oli tapana päästää saarretut menemään, jos he luovuttivat kaupungin ilman vastarintaa.[10] Tätä sääntöä myös Muhammed noudatti myöhemmin Khaibarin taistelussa, missä muslimit valtasivat juutalaisten asuttaman keitaan. Watih ja Sulalim -linnoitusten asukkaat antautuivat, joten he saivat lähteä irtain omaisuus mukanaan. Näin ei kuitenkaan tehty Quraizan tapauksessa.[11]

Hans Jansen kirjoittaa, että quraiza-heimon joukkomurhan kuvaus puuttuu muista historiallisista lähteistä, mukaan lukien juutalaisten oma historiankirjoitus. Jansen arveleekin, että teloituskertomus palveli arabivaltakunnan poliittisia tarpeita 700-luvun lopulla. Valtakunnan tärkein vihollinen oli kristillinen Bysantti. Kertomus oli ehkä tarkoitettu bysanttilaisille varoitukseksi siitä, mitä tapahtuu niille, jotka juonittelevat arabeja vastaan. Kristittyjen sijaan Muhammedin koston kohteena olivat aina juutalaiset, mikä saattoi olla harkittu kirjallinen keino muotoilla epäsuora uhkaus.[12]

Jansen huomauttaa myös, että Ibn Ishaq kertoo kolme tarinaa, jotka saavat näyttämään siltä, että juutalaiset itse valitsivat kuoleman. Ensimmäisessä tarinassa Huyai ibn Akhtab repii viittansa hajalle ja kädet selän taakse sidottuna lausuu Jumalan lähettiläälle, että kyseessä on kohtalo, jonka Jumala on säätänyt Israelin lapsille. Toisessa tarinassa ainoa teloitetuksi tullut quraizalainen nainen menee hyvillä mielin teloitettavaksi. Hän oli surmannut muslimin pudottamalla tämän päälle myllynkiven. Kolmannessa tarinassa al-Zubair kieltäytyy armosta, koska hänen kansansa on teloitettu.[13] Jansenin mielestä Muhammed tulee näin kolme kertaa kielletyksi, kuten Jeesus evankeliumin kertomuksessa.[14]

Masadan piiritys mahdollinen esikuvaMuokkaa

W.N. Arafat uskoo, että kertomus Quraiza -heimon joukkoteloituksesta on saanut historiallisen esikuvansa roomalaisten juutalaissodasta ja Masadan piirityksestä vuonna 73 jKr. Tarinoiden yhteisiä piirteitä ovat juutalaisten piiritys, näiden suunnitelma joukkoitsemurhasta sekä kuolleiden määrä, joka nousi molemmissa tapauksissa vajaaseen tuhanteen.[15]

Eri kuvauksiaMuokkaa

Karen Armstrong kertoo Muhammed-elämäkerrassaan Banu Quraizan joukkomurhasta, mutta vaikenee enkeli Gabrielin osuudesta sen käynnistäjänä. Armstrongin versio poikkeaa myös eräissä muissa yksityiskohdissa Ibn Ishaqin ja Ibn Hishamin selostuksista. Armstrong kertoo näistä poiketen, että quraizalaiset toimittivat vallihautasodassa piirittäjille aseita ja tarvikkeita ja hyökkäilivät Muhammedia vastaan Medinan kaakkoisreunalla. [16] Armstrong katsoo myös, että juutalaisten teloitus vastasi ajan normaaleja käytäntöjä. Muhammed oli tuntenut itsensä pakotetuksi sotaan saavuttaakseen lopullisen rauhan. Nyt hän tunsi tarpeelliseksi irtautua näistä tietämättömyyden ajan tavoista löytääkseen täysin toisenlaisia ratkaisuja.[16]

Hans Jansenin mukaan länsimaiset Muhammed-elämäkerrat usein hienotunteisesti silottelevat Muhammedin toimia. [17]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Armstrong, Karen: Muhammad. The Prophet for Our Time. HarperOne, 2007. ISBN 978-0-06-115577-2.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9.
  • Keegan, John: Sodankäynnin taito. Ajatus kirjat,, 2005. ISBN 951-20-6867-9.
  • Thomas, Johannes: Zu den beiden Mythen "Entscheidungsschlacht am Guadalete" und "Zerstörung der Städte". Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion V. Der Koran als Werkzeug der Herrschaft, s. 193–207. Schiler & Mucke, 2020.
  • Watt, William Montgomery: Muhammad at Medina. Oxford University Press at Clarendon, 1956. Teoksen verkkoversio.

Islamilaiset lähteetMuokkaa

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume VIII. The Victory of Islam. Translated and annotated by Michael Fishbein. State University of New York Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. Ibn Ishaq, 1955, s. 289–359; Ibn Hisham, 1999, s. 296–326; Jansen, 2008, s. 304–310
  2. Ibn Ishaq, 1955, s. Ibn Hisham, 1999, s. 313; Al-Tabari, 1997, s. 27
  3. a b c d e f Ibn Ishaq, 1955, s. 289–359; Ibn Hisham, 1999, s. 296–326
  4. Jansen, 2008, s. 311
  5. Ibn Hisham, 1999, s. 254
  6. a b c Ibn Hisman, 1999, s. 324
  7. Reliance of the Traveller, 2017, s. 606 (o10.0)
  8. Watt, 1956, s. 214; Hämeen-Anttila, 2012, s. 30–31
  9. Hämeen-Anttila, 2012, s. 30–31
  10. Keegan, 2005, s. 174; Thomas, 2020, s. 202
  11. Ibn Hisham, 1999, 362–363
  12. Jansen, 2008, s. 304–310
  13. Ibn Hisham, 1999, s. 321–323
  14. Jansen, 2008, s. 317
  15. Arafat, W.N: New light on the story of Banu Qurayza and the jews of Medina. Journal of the Royal Asiatic Society of Great Britain and Ireland, s. 100–107, 1976. Artikkelin verkkoversio.
  16. a b Armstrong, 2007, s. 147-152
  17. Jansen, 2008, s. 18–19