Wikipedia

Abraham

Raamatun patriarkka

Tämä artikkeli käsittelee Raamatun ja Koraanin Abrahamia. Abrahamista nimenä kerrotaan artikkelissa Abraham (nimi), jossa myös luetellaan muita Abraham-nimisiä henkilöitä.

Abraham (myös Aabraham, hepr. ‏אברהם‎, Avraham, Tiberian hepreaksi ʾAḇrāhām; arab. ابراهيم‎, Ibrāhīm), alun perin Abram (hepr. ‏אַבְרָם‎, Avram, ab-rawm’, vrt. āb ’isä’), on juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin patriarkka. Häntä kunnioitetaan esikuvana myös monissa myöhemmin syntyneissä uskonnoissa. Toisinaan eri uskomusjärjestelmien yhtäläisyyksiä korostetaan kutsumalla niitä abrahamilaisiksi uskonnoiksi.

Abraham
אַבְרָהָם
Guercino, Patriarkka Abrahamin muotokuva, 1657 (yksityiskohta).
Guercino, Patriarkka Abrahamin muotokuva, 1657 (yksityiskohta).
Henkilötiedot
Muut nimet Abram (alkuperäinen)
SyntynytKaldean Uur, Sumer
Arvonimipatriarkka, profeetta
Vanhemmat Terah (isä)
Amathlai (äiti)
Puoliso Saara (vaimo)
Hagar (jalkavaimo)
Ketura (jalkavaimo)
Lapset Ismael
Iisak
Simran
Joksan
Medan
Midian
Jisbak
Suah
Sukulaiset Haran (veli)
Nahor (velRi)
Saara (sisarpuoli)
Loot (veljenpoika)

Raamatun Vanhassa testamentissa Abraham esiintyy ennen kaikkea Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 11–25. Kertomus alkaa Babylonian Uurista, joka on Abrahamin synnyinmaa. Jumalan kehotuksesta Abraham asettuu Kanaaninmaahan eli nykyiseen Israeliin. Hän solmii tämän kanssa liiton, jonka merkkinä on ympärileikkaus. Vastineeksi Herra lupaa tehdä Abrahamin jälkeläisistä suuren kansan, jolle luvataan Kanaaninmaa perintömaaksi. Herra myös siunaa Abrahamia lapsella, vaikka tämä on jo vanha mies ja hänen vaimonsa hedelmätön. Myöhemmin Jumala koettelee Abrahamia käskemällä hänet uhraamaan poikansa Iisakin. Abraham osoittautuu nytkin uskolliseksi, ja enkeli puuttuu tapahtumiin viime hetkellä. Iisakin pojasta Jaakobista tulee Israelin kahdentoista heimon kantaisä. Jalkavaimojensa lasten kautta Abraham on myös lukuisten muiden muinaisen Lähi-idän kansojen esi-isä.

Kertomus Abrahamista sijoittuu aikaan satoja vuosia ennen Israelin kuningaskuntien syntyä Palestiinassa noin vuonna 1000 eaa. Nykyisin Abrahamia ei pidetä historiallisena henkilönä. Pääpiirteissään kertomus lienee syntynyt 500-luvulla eaa. Babylonin pakkosiirtolaisuuden aikana, jolloin Abrahamista muodostui tunnus juutalaisten kansalliselle identiteetille sekä heidän asuinoikeudelleen.

Uudessa testamentissa Abraham esiintyy kristittyjen esikuvana varsinkin Paavalin kirjeissä. Paavalin mukaan Abrahamin saamassa armossa oli ratkaisevaa hänen uskonsa ja kuuliaisuutensa Jumalalle. Myös Koraanissa Abraham mainitaan nimeltä toistuvasti, Mooseksen jälkeen useammin kuin kukaan muu. Islamin mukaan Abraham oli ensimmäinen profeetta, jolle paljastettiin pyhä kirja. Mormonismin kaanoniin kuuluu 1800-luvulla julkaistu Aabrahamin kirja, joka kertoo Abrahamin nuoruudesta ja uskonnollisista näyistä.

Nimi

muokkaa

Raamatun mukaan Abrahamin alkuperäinen nimi oli Abram. Jälkimmäinen muoto esiintyy vain Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 11–17, Nehemian kirjan jakeessa 9:7 ja Ensimmäisen aikakirjan jakeessa 1:26. Muualla käytetään aina muotoa ”Abraham”. ʿĀb tarkoittaa isää, mutta nimen Abraham loppuosan merkitys on epäselvä. Ensimmäisen Mooseksen kirjan jae 17:5 antaa ”Abrahamille” kansanomaisen etymologian ”[kansojen] paljouden isä”[1] (hepreaksi ʿab hāmôn gôyim[2]). Encyclopaedia Judaica tulkitsee nimen murteelliseksi muunnelmaksi Abramista. Länsiseemiläisissä kielissä ei ollut tavatonta, että heikkoon verbijuureen ilmaantui ylimääräinen h-äänne.[1]

Encyclopaedia Judaican mukaan nimi palautunee länsiseemiläiseen juureen rwm (’olla ylhäinen’) ja tarkoitaa suunnilleen ”hän on ylhäinen mitä isään tulee”, toisin sanoen arvostettua sukujuurta. Toinen mahdollinen tulkinta on ”ylhäinen isä”.[1] Akkadin sanaan ra’âmu (’rakastaa’) palautuva merkitys ”hän rakasti isää” on epätodennäköinen.[1][3] Nimen taustalla saattaa olla arkaainen heprean sana rāham, joka olisi samaa juurta kuin arabian ruhâm (’monilukuinen’). Mikäli tällainen sana oli joskus käytössä, ainoa kirjallinen merkintä siitä on säilynyt Abrahamin nimessä.[2] On myös esitetty, että Abrahamin nimi olisi johdos heprealaisia tarkoittavasta sanasta ja heijastaisi Abrahamin asemaa Israelin myyttisenä kantaisänä.[4] Daniel I. Block arvelee Abrahamin loppuosaa sanaleikiksi heprean sanasta hāmôn, ’äänekäs väkijoukko’.[2]

Raamatun ulkopuolisissa aikalaislähteissä ei mainita ketään, jonka nimi olisi varmasti sama kuin Abrahamin. 1800-luvulla eaa. kirjoitetuissa akkadilaisissa nuolenpääteksteissä esiintyvät A-ba-am-ra-ma, A-ba-ra-na ja A-ba-am-ra-am. Ugaritinkielisissä teksteissä esiintyy Abrm, mutta se lausuttaneen A-bi-ra-mì, joten Abram on todennäköisesti siitä riippumaton erisnimi.[1] Jos Abraham olisi todellinen mesopotamialainen nimi, ʿāb eli isä olisi luultavasti viitannut jumalaan. Juutalaisessa perinteessä nimen tulkittiin kuitenkin kuvailevan Abrahamia itseään.[2]

Ensimmäinen Mooseksen kirja

muokkaa

Raamattu kuvaa Israelin kantaisät paimentolaisina, jotka elivät Palestiinan alkuperäisväestön keskuudessa toisella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua.[5] Jos tarinat kuvaisivat historiallisia tapahtumia, joidenkin Raamatun kertomusten aikajanaan perustuvien laskelmien mukaan Abraham olisi elänyt vuoden 2000 eaa. tienoilla.[6] Abrahamista ei kerrota Raamatun vanhimmissa osissa, mutta tuoreemmissa hän esiintyy usein.[7] Vanha testamentti mainitsee hänet nimeltä satoja kertoja ja Uusi testamentti kymmeniä kertoja.[8] Abrahamin tarina ei muodosta jatkuvajuonista kokonaisuutta vaan koostuu irrallisista episodeista. Osa kohtauksista toistuu kaksi kertaa vain pienin eroavaisuuksin.[9] Tämä luku on tiivistelmä Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuista 11–25, joissa Abrahamin vaiheet kuvataan seikkaperäisesti ja kronologisesti. Lähteenä on käytetty vuosien 1933 ja 1992 suomennoksia alaviitteineen.[R 1]

Perhe ja kutsuminen

muokkaa
 
József Molnár, Abrahamin matka Urista Kanaaniin, 1850.

Abrahamin perhe on kotoisin Kaldeasta eli Babyloniasta. Abraham, alkuperäiseltä nimeltään Abram, kuuluu kymmenenteen Nooaa seuraavaan sukupolveen[R 2]. Hänen isänsä on Terah, joka 70-vuotiaana saa Abram-, Nahor- ja Haran-nimiset pojat.[R 3] Septuagintan mukaan vedenpaisumuksesta oli tuolloin kulunut 1 233 vuotta, masoreettisen tekstin mukaan kuitenkin vain 353 vuotta.[10] Haran kuolee ennen isäänsä, mutta saa sitä ennen Loot-nimisen pojan. Abram ottaa vaimokseen Saarain, joka on kuitenkin hedelmätön.[R 3]

Terah hylkää Kaldean Uurin ja suuntaa Kanaaninmaahan päin. Mukaansa hän ottaa Abramin, Saarain ja Lootin. Perhe asettuu Harraniin, missä Terah kuolee 205-vuotiaana.[R 3] Kun Abram on 75 vuoden ikäinen, Herra kehottaa häntä lähtemään Kanaaninmaahan. Se luvataan hänen jälkeläisilleen, joista on tuleva suuri kansa. Abram, Saarai ja Loot palvelijoineen lähtevät Harranista ja elävät jonkin aikaa kanaanilaisten keskuudessa. He asuvat teltoissa paikasta toiseen vaeltaen. Betelistä itään sijaitseville vuorille Abram rakentaa alttarin ja rukoilee Herraa.[R 4]

Egypti ja paluu Kanaaniin

muokkaa

Kanaania koettelee nälänhätä, jota Abram ja Saarai pakenevat Egyptiin. Koska Saarai on kaunis, Abram pelkää joutuvansa egyptiläisten surmaamaksi. Siksi hän kehottaa Saaraita salaamaan avioliiton ja kertomaan, että he ovat sisaruksia. Egyptiläiset ihailevat Saaraita ja kertovat faaraolle hänen kauneudestaan. Virkamiehet vievät Saarain palatsiin, ja faarao kohtelee mielitiettynsä ”veljeä” ylenpalttisesti. Herra rankaisee faaraota ja palatsin väkeä kulkutaudeilla, jolloin faarao arvaa todellisen tilanteen ja vaatii Abramia ja Saaraita poistumaan. Abram ottaa mukaansa faaraolta saamansa omaisuuden ja palaa Negeviin.[R 5]

Abram on nyt rikas, ja myös Loot on vaurastunut. Laidunmaata ei riitä molempien karjalle, mistä seuraa karjapaimenten välisiä kahakoita. Abram ei halua riidellä lähisukulaisensa kanssa ja ehdottaa siksi, että Loot valitsee itselleen mieluisan maan. Abram itse ilmoittaa tyytyvänsä siihen maahan, jota Loot ei valitse. Loot ottaa Jordanjoen hedelmällisen alangon ja Abramille jää Kanaaninmaa. Loot asettuu Sodomaan, mutta valinta osoittautuu epäviisaaksi, sillä kaupungin asukkaat ovat läpeensä pahoja.[R 6]

Siddimin taistelu

muokkaa
 
Dieric Bouts, Abrahamin ja Melkisedekin kohtaaminen, noin 1464–1467.

Sodoma, Gomorra ja muut Jordanlaakson kaupungit ovat jo vuosia olleet Elamin vasalleina. Nyt ne nousevat kapinaan, jolloin Elamin, Sinearin, Ellasarin ja Gojimin kuninkaat lähtevät yhteiselle kostoretkelle. Siddimin laaksossa käydään taistelu, joka päättyy kapinallisten tappioon. Sodoman ja Gomorran kuninkaat eloonjääneine miehineen vetäytyvät vuorille. Voittajat ryöstelevät tienoota ja ottavat Lootin vangiksi. Kun Abram kuulee tästä, hän aseistaa taistelukuntoiset miehensä, joita on yhteensä 318. He tavoittavat vihollisen Danissa ja tekevät yöaikaan sarjan yllätyshyökkäyksiä. Loot perheineen vapautuu ja saa omaisuutensa takaisin.[R 7]

Paluumatkalla sodasta Abram kohtaa Saalemin kuninkaan Melkisedekin, joka on korkeimman Jumalan pappi. Melkisedek tuo mukanaan leipää ja viiniä ja siunaa Abramin. Abram antaa Melkisedekille kymmenykset sotasaaliistaan. Sodoman kuningas lupaa Abramille, että tämä voi pitää sotasaaliinsa, mikäli Sodoman asukkaat pääsevät takaisin kotiin. Abram vastaa, ettei aio ottaa mitään Sodoman kuninkaan omaa, ja pitää vain sen osuuden, jonka tarvitsee miestensä ja naapuriensa ruokkimiseen.[R 8]

Jumala tekee liiton

muokkaa

Herra ilmestyy Abramille näyssä ja lupaa tälle ”hyvin suuren palkan”. Abram ihmettelee, mitä tämä voisi tarkoittaa, kun hän on jäänyt lapsettomaksi. Herra vastaa tähän, että Abram on saava perillisen, ja että hänen jälkeläistensä määrä on yhtä suuri kuin tähtien luku. Abram uskoo lupauksen, ja Herra ”katsoo hänet vanhurskaaksi”.[R 9]

Herran kehotuksesta Abram uhraa hiehon, vuohen, pässin, metsäkyyhkyn ja kyyhkysenpoikasen. Lintuja lukuun ottamatta eläimet halkaistaan puoliksi. Koko päivän uurastettuaan Abram vaipuu levottomaan uneen, ja Herra sanoo hänelle: ”Sinun tulee tietää, että jälkeläisesi joutuvat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa. Heistä tulee siellä orjia, ja heitä sorretaan neljäsataa vuotta.” Herra kertoo kuitenkin rankaisevansa väärintekijöitä ja lupaa, että Abram saa elää rauhassa kuolemaansa saakka. Yön koittaessa tienoota valaisee vain Abramin uhria varten tekemä tuli. Herra tekee liiton Abramin kanssa ja lupaa ”tämän maan Egyptin rajapurosta Eufratin suureen virtaan saakka”. Vaikka tienoolla asuu lukuisia muita kansoja, kuuluu se Abramin jälkeläisille.[R 10]

Hagar ja Ismael

muokkaa
 
Abraham, Saara ja Hagar. Kuvitus vuodelta 1897.

Koska Saarai on lapseton, hän ehdottaa, että Abram makaisi Saarain egyptiläisen orjattaren Hagarin kanssa saadakseen jälkeläisen. Abram suostuu ja saattaa Hagarin raskaaksi. Hagar alkaa väheksyä emäntäänsä, jolloin vimmastunut Saarai valittaa Abramille. Abram vastaa, että Saarai saa itse päättää orjattarensa kohtalosta. Saarai pahoinpitelee Hagaria, kunnes tämä pakenee autiomaahan.[R 11]

Herran enkeli ilmestyy Hagarille kehottaen palaamaan Saarain luokse ja kestämään kurituksen. Hagarin kantaman pojan nimeksi tulee antaa Ismael eli ’Jumala kuulee’ merkiksi siitä, että Herra huomasi, kun Hagar valitti hätäänsä. Enkeli lupaa tehdä Hagarin jälkeläisten ”määrän niin suureksi, ettei sitä voi laskea”, mutta huomauttaa myös, että Ismael tulee aina olemaan riidoissa veljiensä kanssa. Paluunsa jälkeen Hagar synnyttää Abramille pojan ja nimeää tämän enkelin ohjeiden mukaisesti Ismaeliksi. Abram on tässä vaiheessa jo 86-vuotias.[R 12]

Liitto ja sen merkki

muokkaa

Kun Abram on 99 vuoden ikäinen, Herra ilmestyy uudelleen ja ilmoittaa tekevänsä liiton Abramin kanssa: ”Älköön siis nimesi enää olko Abram, vaan olkoon se Abraham, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän.”[R 13] Herra lupaa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan. Heidän tulee kuitenkin täyttää eräs ehto: jokainen mies ja poikalapsi pitää ympärileikata. Esinahan poistaminen on merkki Herran kanssa tehdystä liitosta, ja velvollisuus koskee myös heimoon kuulumattomia orjia. Herra ilmoittaa myös, että Saarain nimen tulee täst’edes olla Saara, ja että tämä synnyttää Abrahamille pojan, josta kansakunnat ovat saava alkunsa. Tämä panee Abrahamin naurahtamaan, sillä hän on satavuotias ja Saara yhdeksänkymmenen. Herra käskee antamaan pojalle nimeksi Iisak, ’hän nauraa’.[R 14]

Abraham pyytää siunausta Hagarin kanssa saamalleen pojalle. Herra vastaa siunaavansa Ismaelia ja tekevänsä tämän jälkeläisistä suurilukuisia ja mahtavia. Herran kanssa solmittu liitto periytyy kuitenkin Iisakin kautta.[R 15]

Herran poistuttua Abraham ympärileikkaa sukulaismiehensä ja orjansa vielä samana päivänä. Myös 13-vuotias Ismael ympärileikataan, samoin Abraham itse.[R 16]

Kolme miestä

muokkaa
 
James Tissot, Abraham ja kolme enkeliä, noin 1896–1902.

Pian tapahtuneen jälkeen Abraham istuskelee kotitelttansa ovella. Hän näkee kolme matkalaista ja kiirehtii toivottamaan nämä tervetulleiksi. Pian paljastuu, että kaksi miehistä on enkeleitä ja kolmas Herra itse. Vieraat kysyvät Saaraa, joka on teltan sisällä leipomassa heille leipää. Abraham mainitsee asiasta, jolloin Herra vastaa: ”Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika.” Saara kuulee tämän ja naureskelee mahdottomalle ennustukselle. Herra kuitenkin kysyy Abrahamilta, onko mitään sellaista, mihin Jumala ei kykenisi.[R 17]

Syötyään vieraat suuntaavat Sodomaan päin ja Abraham saattaa heitä vähän matkaa. Herra paljastaa Abrahamille, että Sodoman ja Gomorran asukkaita syytetään lukuisista synneistä. Näiden syytösten todenperäisyydestä hän aikoo nyt ottaa selkoa. Abraham pyytää armoa Sodoman asukkaille, saattaahan näiden joukossa olla muutamia vanhurskaita. Herra vastaa, ettei tuhoa kaupunkia, jos sieltä löytyy edes 50 vanhurskasta. Abraham tinkii tämän luvun lopulta 10 vanhurskaaseen. Sitten Herra katoaa ja enkelit jatkavat matkaansa Sodomaan.[R 18]

Sodoman ja Gomorran tuho

muokkaa
 
James Tissot, Abraham näkee liekehtivän Sodoman, noin 1896–1902.

Enkelit saapuvat Sodomaan illansuussa. Loot sattuu istuskelemaan kaupunginportin läheisyydessä ja tarjoutuu majoittamaan vieraat. Hän tarjoaa vierailleen runsaan aterian, mutta ennen kuin nämä ehtivät levolle, talon edustalle kokoontuu suuri miesjoukko. Nämä haluaisivat raiskata enkelit ja vaativat Lootia luovuttamaan vieraansa. Loot kieltäytyy ja tarjoaa väkijoukolle tyttäriään, jotka ovat yhä neitsyitä. Sodoman asukkaat raivostuvat siitä, että muukalainen määräilee heitä, ja yrittävät murtaa Lootin oven. Enkelit suojelevat kuitenkin Lootia ja sokaisevat väkijoukon silmät.[R 19]

Enkelit kertovat saapuneensa tuhoamaan Sodoman sen syntien tähden. He kehottavat Lootia kokoamaan perheensä ja poistumaan kiireesti kaupungista. Pakolaisia kielletään katsomasta taakseen ennen kuin he ovat päässeet kauaksi Sodomasta. Lootin vaimo ei tottele vaan vilkaisee taakseen, jolloin hän muuttuu suolapatsaaksi. Sodomasta ja Gomorrasta jää jäljelle vain maasta nouseva savu. Abrahamin vuoksi Herra säästää kuitenkin Lootin,[R 20] joka asettuu vuoristoon. Lootin tyttäret juottavat isälleen viiniä, kunnes tämä vajoaa tiedottomuuteen. Sitten he makaavat isänsä, koska muitakaan kumppaneita ei ole tarjolla. Suhteesta syntyneet pojat saavat nimekseen Moab ja Ben-Ammi, ja heistä tulee moabilaisten ja ammonilaisten kantaisiä.[R 21]

Abraham ja Abimelek

muokkaa

Abraham muuttaa Mamren tammistosta ensin Negeviin ja sitten Gerarin kaupunkiin. Abraham väittää Saaran olevan siskonsa, joten Gerarin kuningas Abimelek kutsuu Saaran luokseen. Yöllä Herra ilmestyy Abimelekin uneen ja kertoo, että Saara on toisen miehen vaimo. Abimelek huomauttaa, ettei ole kajonnut Saaraan. Koska vääryyttä ei ole tapahtunut ja Abimelek toimi hyvässä uskossa, Herra antaa kaksi vaihtoehtoa: jos Abimelek palauttaa Saaran Abrahamille, hän pääsee pälkähästä, mutta jos Abimelek kajoaa Saaraan, on sekä kuninkaan että hänen lähteistensä kuoltava. Herättyään Abimelek paheksuu Abrahamin valetta, joka oli ajaa valtakunnan tuhoon. Abraham perustelee tekoaan sillä, ettei tiennyt Gerarin asukkaiden pelkäävän Jumalaa vaan uskoi tulevansa surmatuksi. Hän myös paljastaa, että Saara on hänen sisarpuolensa: heillä on yhteinen isä mutta eri äiti. Abraham ei oikeastaan siis valehdellut. Abimelek palkitsee Abrahamin karjalla, orjilla ja hopealla ja kehottaa tätä asettumaan minne hyvänsä haluaa.[R 22]

Herra tekee Abimelekin palatsin jokaisen naisen hedelmättömäksi. Abraham rukoilee Herraa, joka parantaa Abimelekin ja hänen palatsinsa naiset, jotta nämä voisivat taas saada lapsia.[R 23] Myöhemmin Abraham ja Abimelek solmivat liiton keskenään. Abraham vannoo osoittavansa Abimelekiä ja hänen jälkeläisiään kohtaan samaa kunnioitusta, jota Abimelek on osoittanut Abrahamille. Liiton merkiksi uhrataan seitsemän karitsaa todistukseksi siitä, että eräs kaivo on Abrahamin kaivama. Kaivon nimeksi annetaan Beerseba, ’valakaivo’ tai ’seitsenkaivo’. Tämän jälkeen ”Abraham asui kauan muukalaisena filistealaisten maassa.”[R 24]

Iisak

muokkaa
 
Rembrandt, Iisakin uhraus, 1653.

Vanhoilla päivillään Saara tulee raskaaksi ja synnyttää Abrahamille pojan, joka Herran määräyksen mukaan saa nimekseen Iisak. Abraham on tuolloin satavuotias ja Saara miltei yhtä vanha. Saara nauraa hämmästyksen sekaisesta ilosta, ja kahdeksantena päivänä syntymästään Iisak ympärileikataan.[R 25]

Iisakin kunniaksi järjestetään juhlat. Saara huomaa, kuinka orjatar Hagarin poika Ismael ”ilvehtii”, ja vimmastuu niin, että vaatii Abrahamia ajamaan Hagarin ja Ismaelin pois kotoaan. Abraham ei haluaisi sitä tehdä, mutta Herra kehottaa noudattamaan ”kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi”. Hän kuitenkin vakuuttaa, että myös Ismaelista tulee suuri kansa. Aamun tullen Abraham antaa Hagarille ja Ismaelille ruokaa ja juomaa mukaan ja lähettää heidät autiomaahan. Veden loputtua Hagar panee Ismaelin varjoon ja menee itse syrjemmälle, sillä hän ei halua nähdä oman lapsensa kuolemaa. Ismael alkaa itkeä ja enkeli ilmestyy lohduttamaan Hagaria osoittaen hänelle läheisen kaivon. Ismael kasvaa aikuiseksi ja asettuu autiomaahan asumaan. Hänestä tulee taitava jousimies, ja ”hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptistä”.[R 26]

Jumala päättää koetella Abrahamia ja käskee tätä polttouhraamaan Iisakin. Abraham tottelee ja kulkee pitkän matkan vuorelle, jossa uhrauksen on määrä tapahtua. Iisak auttaa kantamaan polttopuita, mutta Abraham ei kerro matkan tarkoitusta. Paikalle päästyään hän rakentaa alttarin ja sitoo poikansa polttopuiden päälle. Abraham on jo tarttunut veitseen, kun Herran enkeli ilmestyy ja kieltää surmaamasta Iisakia. Iisakin sijaan Abraham polttouhraa paikalle sattuneen oinaan. Näin on saavutettu varmuus siitä, että Abraham pelkää ja rakastaa Jumalaa. Kuuliaisuutensa ansiosta Abrahamia ja hänen jälkeläisiään siunataan entistäkin runsaammin.[R 27]

Viimeiset vuodet

muokkaa

Saara kuolee Hebronissa 127-vuotiaana. Abraham järjestää vaimonsa kunniaksi surujuhlat ja valitsee haudaksi Makpelan luolan. Koska Abraham asuu alueella vain vieraana, hänen täytyy ostaa luola. Heettiläinen Efron tarjoutuu antamaan luolan ilmaiseksi mutta mainitsee, että maapalan arvo on neljäsataa šekeliä. Abraham ymmärtää vihjeen ja maksaa pyydetyn summan heettiläisten toimiessa todistajina. Makpelan luolasta tulee hänen sukuhautansa.[R 28] Jos Abraham ei olisi ostanut luolaa, hänen omistusoikeutensa olisi jäänyt väliaikaiseksi.[11]

Abraham on jo vanha ja hauras. Hän lähettää luotetuimman palvelijansa Kaldeaan etsimään Iisakille vaimoa. Abraham ei kuitenkaan halua viedä Iisakia takaisin synnyinmaahansa, josta Herra on hänet jo kertaalleen johdattanut pois nykyiseen perintömaahansa. Palvelija vie Mesopotamiaan suuren määrän lahjoja ja tuo palatessaan Rebekan, josta tulee Iisakille hyvä vaimo.[R 29] Myös Abraham ottaa itselleen uuden jalkavaimon Keturan, joka synnyttää kuusi poikaa: Simranin, Joksanin, Medanin, Midianin, Jisbakin ja Suahin. Näistä tulee assurilaisten ja lukuisten muiden kansojen esi-isiä. Poikien aikuistuttua Abraham lähettää heidät lahjojen kera itään, ”pois poikansa Iisakin tieltä”.[R 30]

Abrahamin vanhuus on rauhallinen. Hän kuolee 175 vuoden iässä, ja Iisak ja Ismael hautaavat hänet Makpelan luolaan. Jumalan siunaus seuraa Iisakia.[R 31] Iisakin pojasta ja Abrahamin pojanpojasta Jaakobista tulee Israelin 12 sukukunnan kantaisä.[R 32]

Teemat ja rakenne

muokkaa

Abraham-tarinoita yhdistävä teema on Jumalan antama lupaus runsaista jälkeläisistä ja Kanaanin perintömaasta. Lupaukset toistuvat useasti ja huipentuvat luvussa 15,[12] jossa Jumala solmii Abrahamin kanssa liiton ja lupaa hänelle kaiken maan ”Egyptin rajapurosta Eufratin suureen virtaan saakka”.[R 33] Tämän jälkeen lupaukset mainitaan vielä useita kertoja uudestaan.[12] ”Egyptin virta” tarkoittanee Siinailla sijaitsevaa Wadi Al-ʿArīshia, joka muodostaa Kanaaninmaan luonnollisen lounaisrajan.[13]

Abrahamin ja hänen sukulaistensa vaiheet tarjosivat juutalaisille alkuperämyyttejä,[14] jotka korostavat heidän etnistä identiteettiään sekä erityistä Jumalan määräämää kohtaloa ja suojelusta.[15] Juutalaisten etninen puhtaus on keskeinen teema, mikä heijastelee 500-luvun pakkosiirtolaisuuden tunnelmia.[16] Abrahamin ja Lootin tarina korostaa juutalaisten ja naapurikansojen välistä eroa. Abraham oli hyveellinen mies, kun taas Sodoman ja Gomorran asukkaat tuhoutuivat syntiensä tähden.[17] Abrahamin lapset nauttivat Jumalan siunausta,[R 34] kun taas ammonilaiset ja moabilaiset saivat alkunsa juopuneesta insestistä.[18] Toisaalta Sodoman ja Gomorran kohtalon yhteydessä pohditaan, voivatko hyväntekijätkin joutua kärsimään, kun Jumala rankaisee syntisiä (18:16–33). Kertomus korostaa, että vieraanvaraiset ihmiset pelastuvat hävitykseltä.[17]

Iisakin syntymästä kertova perimätieto korostaa vanhoilla päivillä saadun lapsen ihmeellisyyttä ja iloa. Iisakin uhrauksessa Jumala koettelee Abrahamin uskoa, ja tämän kuuliaisuutta ylistetään.[16] Mooseksen liitosta poiketen lain noudattaminen ei ole Abrahamin liiton voimassapysymisen edellytys, vaan takuuna on Abrahamin tottelevaisuus Jumalaa kohtaan. Liiton merkkinä toimii ympärileikkaus.[12] Muinaisessa Lähi-idässä tunnettiin kahdenlaisia liittoja: tasaveroisia sekä valtiaan ja vasallin välisiä. Tasaveroiset liitot olivat harvinaisia, usein suurvaltojen välisiä. Abrahamin kanssa solmitut liitot eivät sovi kumpaankaan luokkaan, sillä ne ovat yksipuolisia Jumalan ilmoituksia. Tämä erottaa Abrahamin liiton Mooseksen liitosta, joka muistuttaa valtiaan ja vasallin välistä liittoa.[18]

Abrahamin tarinan katkelmallinen rakenne viittaa siihen, että se on koostettu useiden eri lähteiden pohjalta. Lopullinen kokonaisuus on kuitenkin harkittu ja symmetrinen. Historiografinen selonteko Abrahamin elämästä on sijoitettu kahden sukuluettelon väliin. Ensin kerrotaan Abrahamin esi-isistä (1. Moos. 11:10–32), lopuksi hänen jälkeläisistään (25:1–18). Sekä tarinan alussa (12:1–4) että lopussa (24:4–61) on pitkä Mesopotamiaan sijoitettu tapahtumasarja. Kun Abraham ensimmäisen kerran puhuttelee Jumalaa, hänen asenteensa on epäileväinen (15:2–8), kun taas viimeinen Jumalalle osoitettu repliikki ilmaisee täydellistä luottamusta yliluonnolliseen johdatukseen (24:7). Jumalan ensimmäinen ja viimeinen käsky puolestaan asettavat Abrahamin vaikeiden valintojen eteen: tämän on hylättävä kotimaansa (12:1) ja uhrattava poikansa (22:2). Kummassakin kohtauksessa käytetään samankaltaisia sanavalintoja, matkan päämäärä on aluksi salainen, Abraham rakentaa alttarin ja saa Jumalalta samansisältöiset siunaukset. Kertomuksia yhdistää myös niiden aihe: isä ja poika joutuvat eroamaan toisistaan.[19]

Kiasmi on symmetriaan perustuva retorinen kuvio, jossa tekstin alkuosa esittelee pääelementit ja jälkipuolisko toistaa ne käänteisessä järjestyksessä.[20] Useampi tutkija on yrittänyt selittää Ensimmäisen Mooseksen kirjan Abraham-kertomuksen yhdeksi isoksi kiasmiksi. Osa tutkijoista pudottaa pois myöhäisiksi lisäyksiksi arvioimansa kohdat, kun taas osa sisällyttää kiasmiin kanonisen version kokonaisuudessaan.[21] Useimmat tutkijat katsovat kiasmin alkavan Terahin sukuluettelolla (11:27‒32), huipentuvan Herran kanssa solmittuun liittoon (17:1‒5) ja päättyvän Nahorin sukuluetteloon (22:20‒24).[22] Saaran kuolema ja sitä seuraavat tapahtumat jäävät symmetrisen rakenteen ulkopuolelle.[23]

Merkitys

muokkaa

Abrahamilaiset uskonnot

muokkaa

Koska Abraham on tärkeä hahmo kaikissa kolmessa Lähi-idän suuressa monoteistisessa uskonnossa eli juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, teologi Louis Massignon (1883–1962) otti käyttöön ekumeenisen käsitteen ”abrahamilaiset uskonnot” yhdistämään kaikkia kolmea.[24] Anna Sapir Abulafia (2019) laskee joukkoon myös monia pienempiä uskontoja, joita ovat esimerkiksi baha’i, jesidismi, druusilaisuus, samarialaisuus ja rastafari.[25] Vaikka juutalaiset, kristityt ja muslimit kunnioittavat Abrahamia omana esikuvanaan, he eivät välttämättä koe häntä uskontojaan yhdistäväksi tekijäksi. Pikemminkin Abrahamiin vetoaminen oli varhaisille kristityille ja muslimeille keino erottautua aiemmista uskonnoista.[26] Mormonismia on toisinaan kutsuttu ”neljänneksi abrahamilaiseksi uskonnoksi”.[27][28]

Juutalaisuus

muokkaa
” Hän on Herra, meidän Jumalamme,
hänen valtansa ulottuu yli koko maanpiirin.
Hän muistaa aina liittonsa,
tuhansille sukupolville antamansa lupauksen,
liiton, jonka hän teki Abrahamin kanssa,
valan, jonka hän vannoi Iisakille.
Hän vahvisti sen ohjeeksi Jaakobille,
teki Israelin kanssa ikuisen liiton.
Hän sanoi: »Sinulle minä annan Kanaaninmaan,
perintöosaksi minä määrään sen teille.» 		”

– Psalmi 105:7–11

Juutalaisuudelle Abraham (hepr. ‏אברהם‎, Avraham) on yksijumalaisuuden kantaisä.[24] Hänessä henkilöityvät Israelin kansa ja sen jumalallisesti säädetty oikeus Kanaaninmaahan.[7]

Vanhan testamentin kirjoissa Abrahamille annettuja lupauksia pidetään osoituksena Jumalan armosta Israelia kohtaan. Lupaukset rinnastetaan pakoon Egyptistä, erämaavaellukseen, luvattuun maahan sekä aramealaisista saatuihin voittoihin. Profeetallisissa kirjoissa Abraham esiintyy varsinkin Deuterojesajan teksteissä, jotka henkilöivät Israelin kansan ja sen kohtalon Abrahamiin. Samankaltaisia teemoja esiintyy pakkosiirtolaisuuden aikaisessa psalmissa 105 (ks. sitaatti oikealla).[7]

Apokryfikirjojen käsitykset Abrahamista ovat hellenismin sävyttämiä. Ne korostavat Abrahamin viisautta ja kuvaavat hänet kaupungin perustajaksi ja lakien säätäjäksi.[29] Riemuvuosien kirjassa Abraham on esikuva juutalaisten vanhurskaudelle: Kaldeassa asuessaan Abraham kohtasi Jumalan, oppi pyhän heprean kielen, hylkäsi maanmiestensä harjoittaman epäjumalien palvonnan ja Jumalan kehotuksesta vaelsi Kanaaniin. Teos korostaa, että jo Abraham noudatti (ainakin osaa) Mooseksen laista ja opetti sen jälkeläisilleen. Erityisen painoarvon saa ympärileikkaus, ja juutalaisia varoitetaan luopumasta siitä. Abrahamin vaikeuksia verrataan Jobin koettelemuksiin, ja koettelu pannaan Saatanan vastuulle. Kymmenen koettelemusta huipentuvat Iisakin uhraukseen.[30]

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kirjoitti juutalaisten historiasta pakanoille. Hän pyrki kuvaamaan Abrahamin niin, että lukijat ymmärtäisivät ja hyväksyisivät tämän toiminnan. Josefus ei juuri puhu Abrahamin ympärileikkauksesta tai muista juutalaisista käytännöistä vaan korostaa tämän oppineisuutta. Abraham löysi kaikkeuden luojan tutkimalla taivaita. Babylonian hän joutui jättämään uskonnollisen vainon vuoksi ja pakeni Egyptiin, missä hän opetti paikallisille babylonialaisen tähtitieteen ja matematiikan salat. Koska kreikkalaiset oppivat taitonsa egyptiläisiltä, oli heidän filosofiansa pohjimmiltaan Abrahamin ansiota.[30]

Juutalainen filosofi Filon Aleksandrialainen kirjoitti Abrahamista kaksi tutkielmaa. De Abrahamo (’Abrahamista’) oli suunnattu pakanoille ja on hellenistiseen tyyliin kirjoitettu elämäkerta, joka esittää Abrahamin ilmentäneen kreikkalaisia hyveitä. Mooseksen lain sijaan Filonin Abraham tutkii luonnon lakeja. De migratione Abrahami (’Abrahamin vaellukset’) on juutalaisille suunnattu allegoria. Järjen ja filosofian avulla Abraham hylkää babylonialaisen epäjumalanpalvonnan ja löytää Jumalan.[30]

Talmudissa ja midrašissa Abrahamia käsitellään laajalti. Näkyjensä ansiosta häntä pidetään profeettana ja pappina.[30] Abraham oli yksi suurista profeetoista, sillä Jumala ei puhunut hänelle pelkästään unissa tai näyissä, vaan Abraham oli täysin tietoinen ja toimintakykyinen kohdatessaan Herran.[29] Abrahamin elämä nähdään sarjana uskonkoetuksia, joista Iisakin uhraus oli suurin. Vaikeiden koetusten ansiosta myös Abrahamin saamat siunaukset olivat suuria.[30]

Juutalainen perimätieto kertoo Abrahamista tarinoita, joita ei löydy Raamatusta.[29] Hänen äitinsä nimi oli Amathlai.[31] Abraham sai pappeuden, joka aiemmin oli ollut Melkisedekin. Hän noudatti sekä kirjoitettua Mooseksen lakia että sitä koskevaa suullista perimätietoa, vaikka niitä ei vielä ollutkaan paljastettu ihmisille. Sovituksen päivänä Nooan poika Seem ympärileikkasi Abrahamin. Kaulassaan Abraham kantoi jalokiveä, johon katsominen paransi sairaudet. Abrahamilla oli myös valta siunata ihmisiä, ja ne, jotka häntä koskettivat, pääsivät osalliseksi hänen saamistaan siunauksista. Abraham oli niin vieraanvarainen, että hänen talossaan oli avoin ovi kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Vierailleen Abraham tarjosi aterian, jonka perästä hän opetti heille Jumalan uskoa ja armoa. Näin Abrahamista tuli kaikkien käännynnäisten isä. Lisäksi lyötiin kolikoita, joissa oli Abrahamin kuva; ne levittivät hänen mainettaan entistäkin laajemmalle.[29] Vuori, jolla Iisak oli määrä uhrata, mainitaan Temppelin tulevana sijaintipaikkana.[30]

Kristinusko

muokkaa
 
Kolme enkeliä, jotka Abraham kohtasi Mamren tammistossa. Andrei Rubljovin ikoni (1410) esittää keskiajan kristillisessä taiteessa suosittua aihetta.

Vanhan testamentin hahmoksi Abraham on Uudessa testamentissa poikkeuksellisen isossa roolissa,[32] ja hänet mainitaan nimeltä 72 kertaa. Vain Mooseksesta puhutaan vielä enemmän.[33] Kristityille Abraham edustaa Jeesukseen uskovien isähahmoa, jonka kuuliaisuus Jumalan tahdolle oli esikuvallista.[34] Uskonsa kautta kaikki ihmiset, eivät pelkästään juutalaiset, voivat tulla Abrahamin lapsiksi.[33]

Erityisesti apostoli Paavali kirjoitti Abrahamista paljon. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, etteivät ympärileikkaus ja Mooseksen laki ole kristityille välttämättömiä, sillä ne eivät olleet sitä myöskään Abrahamille. Jo ennen ympärileikkaustaan Abraham nautti Jumalan suosiota ja oli tämän silmissä oikeamielinen. Paavalin mukaan usko, ei laki, on Jumalalle tärkein. Hän kuitenkin katsoo myös juutalaisten pelastuvan, sillä Jumala pitää kiinni antamistaan lupauksista. Galatalaiskirjeessä Paavali sanoo, että pakanat pelastuvat Abrahamin saaman siunauksen kautta. Siunaus välittyy Jeesuksen kautta, joka on Abrahamin siemen. Heprealaiskirjeessä Abrahamia pidetään uskossaan esimerkillisenä. Hän selvisi kaikista koettelemuksistaan ja uskoi Jumalan lupauksiin, vaikka ne arkitodellisuuden näkökulmasta olivat mahdottomia. Jaakobin kirjeessä puolestaan perustellaan, ettei pelkkä usko riitä, vaan tarvitaan myös tekoja – olihan Abrahamkin valmis uhraamaan Iisakin.[32]

Evankeliumien mukaan Jeesus puhui Abrahamista paljon. Opetuksissa korostuu Abrahamin asema kansan kantaisänä sekä hänen uskonsa esimerkillisyys. Abrahamin nimi sekä ”Abrahamin poika” viittaavat evankeliumeissa aitoon juutalaisuuteen. Jeesus vetoaa yleisöönsä, jotta nämä alkaisivat jälleen uskoa kuten Abraham uskoi.[35] Luukkaan evankeliumissa (16:22) ”Abrahamin syli” on kielikuva paratiisille ja levolle Jumalan luona.[36]

Kirkkoisien kirjoituksissa Abrahamia verrataan joskus Kristukseen, jonka vanhatestamentillisena esikuvana (kreik. typos) häntä pidetään.[36] Jeesuksen tavoin Abraham pysyi loppuun saakka uskollisena Jumalalle, vaikka hänen koetuksensa olivat hirmuiset.[33] Origenes käsittelee Abrahamia pitkästi Ensimmäistä Mooseksen kirjaa koskevissa saarnoissaan, ja Ambrosius kirjoitti Abrahamista-nimisen kommentaarin.[36] Ambrosiuksen mukaan Abrahamin lähtö kotimaastaan enteili Jeesuksen opetuslapsia, jotka jättivät kotinsa seuratakseen messiasta. Martti Lutherin mukaan Abrahamin usko oli esikuvallista, sillä se ei perustunut järkeen vaan pelkkään uskoon.[33]

Useammin Kristukseen verrataan kuitenkin Iisakia ja hänen uhraamistaan. Varhaiskristillisessä taiteessa Iisakin uhraaminen pysyi suosittuna aiheena senkin jälkeen, kun muut Vanhan testamentin tapahtumat olivat jääneet pois. Myös kolmen enkelin vierailu on suosittu aihe. Kristillisessä teologiassa se on usein tulkittu kolminaisuuden typologiseksi paljastamiseksi.[36]

Kristinuskossa vetoaminen Abrahamiin oli keino todistaa, että kristinusko oli vanhempaa juurta kuin juutalaisuus, eikä siten ollut uskontona juutalaista perua.[37] Samaa retorista keinoa käytettiin islamissa.[38]

Islam

muokkaa
Pääartikkeli: Abraham islaminuskossa
 
Ibrahim suorittamassa uhriaan. Timuridien valtakunta, noin 1410.

Abraham (arab. ابراهيم‎, Ibrāhīm) oli islamin mukaan ensimmäinen ihminen, joka kääntyi palvomaan oikeaa Jumalaa ja saarnasi epäjumalten palvontaa vastaan.[39] Näin Abraham palautti puhtauden ja viattomuuden tilan (fitra), johon ihmiset syntyvät, vaikka myöhemmin usein lankeavatkin vääriin uskontoihin.[40] Abraham ei ole islamin profeetoista ensimmäinen,[41] mutta hän oli ensimmäinen, jolle paljastettiin pyhä kirja. Abraham oli muslimi, sillä islam tarkoittaa täydellistä alistumista Jumalalle, ja Abraham osoitti kuuliaisuutensa yrittäessään uhrata oman poikansa.[39] Charles Cutler Torrey (1933) katsoi, että sanan islam (alistuminen) alkuperäisin esiintyminen tapahtuu juuri Koraanin kertomuksessa, jossa Jumala puhuttelee Abrahamia ja kehottaa tätä alistumaan (2:131–132).[42]

Islam erottautui sekä juutalaisesta että kristillisestä perinteestä menemällä niiden ohi suoraan Abrahamiin: ”Ei Abraham ollut juutalainen eikä kristitty, vaan hän oli alistuva hanif” (3:67).[43] Samaa keinoa oli käyttänyt jo apostoli Paavali.[37][38]

Kun Lähi-idän beduiiniheimot joutuivat ajanlaskun ensimmäisellä vuosituhannella tekemisiin paikoilleen asettuneen kristityn väestön kanssa, he alkoivat kääntyä kansanomaisesti ymmärrettyyn kristinuskoon. He alkoivat katsoa olevansa Abrahamin lapsia tämän toisen pojan Ismaelin kautta.[44] Tämän käsityksen he omaksuivat asiaa koskevasta heprealaisesta perinteestä.[45] Gazassa asunut patriarkka Sozomenos kuvaili 400-luvulla tätä ”ismaeliittista monoteismia”. Hänen mukaansa jotkut arabit oppivat juutalaisilta, että he olivat Abrahamin perillisiä ja omaksuivat sen takia juutalaisia lakeja ja elämäntapoja.[46] Israelilainen arkeologi Yehuda D. Nevo on osoittanut, että nimi Abraham oli 600-luvulla yleinen Negevin autiomaasta löytyneissä piirtokirjoituksissa.[47]

Koraanin teksteissä sana ”Abraham” esiintyy 79 kertaa, kun taas Muhammed mainitaan nimeltä vain neljä tai viisi kertaa.[48] Profeetoista vain Mooses mainitaan Koraanissa Abrahamia useammin.[6] Koraanissa Abrahamin kerrotaan vastustaneen epäjumalten palvontaa (6:74–84), keskustelleen Jumalan ja enkelien kanssa (11:69–76), siittäneen Ismaelin (2:133) ja Iisakin (37:112), perustaneen pyhiä paikkoja (2:125–127) ja olleen hurskas mies, joka oli Jumalan käskystä valmis uhraamaan oman poikansa (37:99–111).[6]

Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkerrassa 700-luvulla Abraham on Mekan Kaaban pyhäkön alkuperäinen rakentaja tai korjaaja vedenpaisumuksen jälkeen.[49] Perimätiedon mukaan monet Mekan pyhiinvaellusrituaalit ovat Abrahamilta peräisin. Hagarin ja Ismaelin erämaavaellus yhdistetään Zamzamin kaivoon sekä rituaaliin, jossa juostaan Safan ja Marwan kukkuloiden välistä reittiä. Iisakin uhraamista muistetaan vuosittaisella uhrijuhlalla. Koraani ei mainitse, kumman pojistaan Abrahamin tuli uhrata. Useimmat muslimioppineet katsovat, että kyseessä oli Iisakin sijaan Ismael.[6] Profeettojen suurassa Abraham joutuu Raamatun Danielin kirjaa vastaavaan tilanteeseen, kun hänet yritetään ilman tulosta polttaa (21:69–71). 800-luvulla kootussa islamilaisessa kansanperinteessä Abraham kutsuu itseään kunnianimellä ”Jumalan ystävä”.[50]

Kun maailmanhistoria loppuu ja kuolleet nousevat haudoistaan Jumalan eteen tuomittaviksi, ihmiset nousevat sellaisina kuin heidät on luotu: alastomina ja vailla ympärileikkausta. Tästä joukosta ensimmäinen, joka puetaan vaatteisiin, on Abraham.[51]

Mormonismi

muokkaa
Pääartikkeli: Aabrahamin kirja

Aabrahamin kirja on yksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon pyhistä kirjoituksista. Kirkon perustaja Joseph Smith (1805–1844) kertoi kääntäneensä sen egyptiläisistä papyruskääröistä, joiden uskoi olleen vanhatestamentillisten patriarkkojen omakätisiä kirjoituksia. Koska egyptiä ei vielä tuohon aikaan osattu Yhdysvalloissa tulkita, Smith tuotti Aabrahamin kirjan tekstin jumalallisen innoituksen ja ”näkijänkiven” avulla.[52] Työ alkoi 1835 mutta eteni hitaasti. Nykyinen Abrahamin kirja julkaistiin Times and Seasons -lehdessä maaliskuussa 1842. Smith lupasi tekstille jatkoa, mutta mormonien ja ei-mormonien väliset riidat estivät häntä toteuttamasta suunnitelmiaan. Vuonna 1851 Franklin D. Richards julkaisi Englannissa Kallisarvoiseksi helmeksi kutsutun kokoelman Smithin kirjoituksia, joukossa Abrahamin kirja. Kokoelma kanonisoitiin 1880.[53]

Aabrahamin kirja on tyyliltään omaelämäkerrallinen[54] ja kertoo nimihenkilönsä vaiheista ja näyistä.[52] Kertomuksen alussa pakanapapit yrittävät uhrata Abrahamin epäjumalille, mutta enkeli pelastaa hänet.[55] Abraham hylkää kotiseutunsa ja päätyy lopulta Egyptiin,[56] missä hän saa uurimin ja tummimin avulla tietää ”auringosta, kuusta ja tähdistä”, pre-eksistenssistä, Lunastajan eli Jeesuksen valitsemisesta sekä siitä, kuinka kuolemattomat henget saapuvat maapallolle ja saavat kuolevaisen ihmisruumiin.[57] Abrahamin myöhemmistä vaiheista kerrotaan Opin ja liittojen luvussa 132.[54] Se käsittelee avioliittoa ja monivaimoisuutta. Jälkimmäistä perustellaan Abrahamin esimerkillä sekä tämän saamilla lupauksilla ”siemenestään ja kupeidensa hedelmästä” (132:32). Herran käskystä mies voi ottaa sivuvaimoja, kuten Abrahamkin teki. Tottelevaisuutensa ansiosta Abraham, Iisak ja Jaakob korotettiin, ”ja he istuvat valtaistuimilla eivätkä ole enkeleitä, vaan jumalia” (132:37).[58] Joseph Smith myös opetti, että Melkisedek kertoi Abrahamille Jeesuksesta Kristuksesta, antoi hänelle ”Melkisedekin pappeuden” valtuuden ja opetti temppeliseremoniat.[54]

Raamatun hahmoista Abraham on mormonismin opeissa ja pyhissä kirjoituksissa eräs keskeisimmistä, ja hänen historiallisuuteensa uskotaan kirjaimellisesti.[54] Joseph Smithiä pidetään Abrahamin jälkeläisenä.[59] Monessa suhteessa Abrahamin elämä enteili hänen elämäänsä. Smithin työ alkukirkon palauttamiseksi auttoi täyttämään Abrahamin kanssa solmitun liiton, jonka on määrä tuoda hänen siemenensä kautta siunaus kaikille kansoille. Ylösnousseen Abrahamin kerrotaan jopa vierailleen Joseph Smithin luona henkilökohtaisesti.[54]

Kertomusten synty

muokkaa
Pääartikkeli: Abrahamin historiallisuus

Historiallinen tausta

muokkaa

Abrahamin elämäntarina nykypäivään säilyneessä muodossaan on kirjattu muistiin viimeisinä ajanlaskua edeltäneinä vuosisatoina.[60] Abrahamin yhteydessä mainittujen tapahtumien ja hallitsijoiden historiallisuudesta ei ole näyttöä.[61] Tutkimuskirjallisuudessa vallitsee lähes täydellinen yksimielisyys siitä, ettei Abraham ollut historiallinen henkilö.[62] Kertomuksen miljöökuvaus, paikannimet ja käytännöt viittaavat rautakauden Palestiinaan.[63] Anakronismeja ovat esimerkiksi kuvaukset kesyistä kameleista sekä viittaukset filistealaisiin, aramealaisiin ja arabeihin.[5]

Abrahamin elämäntarina ei muodosta yhtenäistä kokonaisuutta,[64] vaan se lienee syntynyt pitkän ajan kuluessa useiden eri kirjoittajien luomuksena.[65] Suositun mutta kiistanalaisen oletuksen mukaan Tooran lähteenä olisi ollut neljä erillistä kirjaa: Jahvisti, Elohisti, Pappiskirja ja Deuteronomium.[66] Tutkijat eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, millaisia nämä lähteet olivat ja miten ne tulisi ajoittaa.[65] Nykyään pidetään todennäköisenä, että Ensimmäinen Mooseksen kirja hahmottui pääpiirteissään Babylonin vankeuden (597–539 eaa.) aikana tai pian sen jälkeen.[67] Erimielisyyttä on myös siitä, missä järjestyksessä lähteet syntyivät.[68] Kaikki lähteet eivät välttämättä olleet kirjallisia, vaan lopulliseen Tooraan koottiin aineistoa runoista, lauluista ja suullisista proosakertomuksista. Todennäköisesti lähteet eivät myöskään kehittyneet toisistaan erillään, vaan ne edustivat yhteisen perinteen jatkuvaa uudelleentulkitsemista.[69]

Babylonialainen vaikutus Raamatussa on voimakkainta 1. Mooseksen kirjan luvuissa 1–11, jotka tarjoavat selityksen pakkosiirtolaisuudelle. Ihmiset ovat langenneet syntiin aiemminkin, mistä on ollut seurauksena ankara rangaistus, mutta joka kerta Jumalan armo on lopulta voittanut. Kirjan kuvaama muinaisaikojen historia päättyy kertomukseen Babylonian asukkaiden hybriksestä ja Baabelin tornin sortumisesta. Sitä seuraa kertomus Abrahamista, joka lähtee Mesopotamiasta ja saapuu luvattuun maahan.[70]

Abraham-tutkimus

muokkaa

Perinteinen käsitys Raamatun erehtymättömyydestä joutui 1800-luvulla kyseenalaiseksi. Arkeologiset kaivaukset tuottivat uutta tietoa Lähi-idän varhaishistoriasta.[71] Raamatullisen arkeologian varhaiset edustajat pitivät kuitenkin Abrahamia todellisena henkilönä ja katsoivat kirjallisen ja arkeologisen todistusaineiston puoltavan patriarkkakertomusten historiallisuutta.[72] Käsitys perustui lähinnä aihetodisteisiin, joiden katsottiin osoittavan Abrahamin ja hänen jälkeläistensä vaiheet uskottavaksi kuvaukseksi keskipronssikauden Lähi-idästä.[73]

Tekstikriittinen raamatuntutkimus haastoi käsityksen Abrahamin historiallisuudesta 1900-luvun alussa.[74] Abraham tulkittiin paimentolaisuskonnon henkilöitymäksi, mikä näkyy kertomuksen teemoissa: yliluonnollisissa lupauksissa perintömaasta ja jälkeläisistä sekä toistuvissa kuvauksissa pyhistä puista ja kivistä sekä alttarien rakentamisesta.[75] Tarinoiden toisteisuus nähtiin merkkinä niiden suullisesta alkuperästä. Yksittäinen aihelma oli levinnyt kansanperinteeseen lukuisina muunnelmina, jotka tarinoita kerännyt kirjuri sisällytti kirjaansa erillisinä kertomuksina.[14]

Kirjassaan The Historicity of the Patriarchal Narratives (1974) Thomas L. Thompson tulkitsi patriarkkakertomukset alkuperämyyteiksi.[76] Thompsonin mukaan niiden tueksi ei ole minkäänlaista arkeologista näyttöä.[77] Yhtäläisyydet todellisen pronssikauden tapahtumiin ovat vähäisiä ja koskivat epäolennaisia seikkoja.[76] Ensimmäisen Mooseksen kirjan 14. luku on Thompsonin mukaan patriarkkakertomusten ainoa kohtaus, jonka alkuperä saattaa olla historiografisessa kirjallisuudessa. Taustalla saattaisi olla kirjallinen selonteko mesopotamialaisten Palestiinaan suuntautuneesta sotaretkestä, joka myöhemmin liitettiin osaksi patriarkkakertomuksia.[78] Nykyään lähes kaikki arkeologit yhtyvät Thompsonin minimalistiseen näkökantaan.[62]

Thompson arvioi, että monissa tai jopa kaikissa Abraham-tarinoiden lähteenä toimineissa kertomuksissa päähenkilön nimi oli jokin muu.[79] Jahvisti suosi nimeä Abraham, koska sen kansanetymologia (”kansojen paljouden isä”) sopi tarinan teemoihin (Herra lupaa tehdä Abrahamista suuren kansan).[79] Esimerkiksi Abrahamin muutto Uurista Kanaaniin on Thompsonin mukaan koostettu useista erillisistä perimätiedoista, joista osa kertoi Terahista, osa Abramista ja osa Lootista. Kun kertomukset yhdistettiin, Abraham nousi niiden päähenkilöksi, mutta vanhempi perimätieto näkyy tekstin sisäisissä ristiriitaisuuksissa. Terah saa Abrahamin 70-vuotiaana ja kuolee 205-vuotiaana. Terahin kuoltua Abraham jättää isänsä kodin. Tekstin mukaan Abraham oli tuolloin kuitenkin vasta 75-vuotias.[80]

John Van Seters esitti teoksessaan Abraham in History and Tradition (1975), että koko Tooran lähdehypoteesi oli ajateltava uusiksi. Hän kiisti erillisten kirjojen ja redaktorin olemassaolon ja katsoi kunkin kirjoittajan tukeutuneen edellisiin.[81] Van Seters arvioi Abrahamin elämäntarinan olevan verrattain myöhäinen lisäys Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomukseen.[82] Perusrungon hahmotteli Jahvisti, joka käytti lähteenään Elohistia sekä omia aineistojaan.[65] Van Seters ajoitti Jahvistin pakkosiirtolaisuuden aikaan 500-luvulle eaa.[81] Vasta tuolloin syntyi tarve hahmolle, jossa henkilöityy Israelin kansa ja sen oikeus esi-isiensä maahan.[7] Pakkosiirtolaisuuden jälkeen Pappiskirjan laatija teki tarinaan vielä pieniä muutoksia, jolloin Abrahamin elämäntarina saavutti nykyisen muotonsa.[65]

Van Setersin mukaan kansanperinteen Abraham-kertomukset eivät muodostaneet jatkuvajuonista kokonaisuutta.[83] Ne heijastavat pakkosiirtolaisuuden ajan juutalaisuutta, eivät pronssikauden uskontoa.[84] Toistuvat kertomukset eivät Van Setersin mukaan kerro suullisesta alkuperästä, vaan hän tulkitsee ne tarkoitushakuisiksi muunnelmiksi, joissa kirjoittaja nostaa esiin uusia teemoja tai pyrkii selittämään pois alkuperäisen kertomuksen ongelmia.[85] Mukana on myös muinaisen Lähi-idän mytologioille tyypillistä ainesta, kuten eri kansojen alkuperämyyttejä sekä kertomus rakkaan lapsen uhraamisesta ja paikalle viime hetkellä ilmaantuvasta uhrieläimestä (vrt. Ifigeneia).[86] Vanhimpina, suulliseen perimätietoon perustuvina kertomuksina Van Seters piti Abrahamin vierailua Egyptin hovissa, Ismaelin syntymää ja Hagarin ensimmäistä karkotusta sekä lupausta Iisakin syntymästä ja Saaran naurua.[83]

Lähteet

muokkaa

Alkuperäislähteet

muokkaa

Kirjallisuus

muokkaa
  • Berković, Danijel: Jesus and Abraham: The Role and Place of Abraham in Jesus’ Teaching. Kairos: Evangelical Journal of Theology, 2013, VII. vsk, nro 2, s. 113–130. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 19.11.2021. (englanniksi)
  • Block, Daniel I.: Covenant. The Framework of God’s Grand Plan of Redemption. Ada, Michigan: Baker Academic, 2021. ISBN 978-1-4934-2915-8 Google-kirjat (viitattu 13.10.2021). (englanniksi)
  • Campo, Juan Eduardo: Encyclopedia of Islam. New York: Facts on File, 2009. ISBN 978-1-4381-2696-8 Google-kirjat (viitattu 7.10.2021). (englanniksi)
  • Ferguson, Everett (toim.): Encyclopedia of Early Christianity. (Second Edition) New York & London: Routledge, 1999. ISBN 0-8153-3319-6 (englanniksi)
  • Glassé, Cyril: The New Encyclopedia of Islam. (Revised edition 2001) Walnut Creek: Rowman Altamira, 2003. ISBN 978-0-7591-0190-6 Google-kirjat (viitattu 7.10.2021). (englanniksi)
  • Gmirkin, Russell: Berossus and Genesis, Manetho and Exodus. Hellenistic Histories and the Date of the Pentateuch. New York & London: T&T Clark, 2006. ISBN 978-0-567-13439-4 Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
  • Dever, William G.: What Did the Biblical Writers Know and When Did They Know It? What Archeology Can Tell Us About the Reality of Ancient Israel. Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 2001. ISBN 978-0-8028-2126-3 Google-kirjat (viitattu 13.10.2021). (englanniksi)
  • Kugler, Robert & Hartin, Patrick: An Introduction to the Bible. Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 2009. ISBN 978-0-8028-4636-5 Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
  • Mark, Joshua J.: Bible World History Encyclopedia. 2.9.2009. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  • Mark, Joshua J.: Eridu Genesis World History Encyclopedia. 7.5.2020. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  • Moorey, Peter Roger Stuart: A Century of Biblical Archaeology. Louisville, Kentucky: Westminster John Knox Press, 1991. ISBN 978-0-664-25392-9 Google-kirjat (viitattu 14.10.2021). (englanniksi)
  • Nevo, Yehuda E. & Koren, Judith: Crossroads to Islam. The Origins of the Arab Religion and the Arab State. Amherst, New York: Prometheus Books, 2003. ISBN 1-59102-083-2 (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa Ohlig, K-H. (toim.): Early Islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources, s. 251–307. Amherst, New York: Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Verkkoversio. (englanniksi)
  • Pardee, Dennis: The Historicity of the Patriarchal Narratives: The Quest for the Historical Abraham by Thomas L. Thompson. (Kirja-arvostelu.) Journal of Near Eastern Studies, July 1977, 36. vsk, nro 3, s. 222–224. The University of Chicago Press. JSTOR. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
  • Pardee, Dennis: Abraham in History and Tradition by John van Seters. (Kirja-arvostelu.) Journal of Near Eastern Studies, April 1979, 38. vsk, nro 2, s. 146–148. The University of Chicago Press. JSTOR. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
  • Reynolds, Gabriel Said: The Qur’an and its Biblical Subtext. New York: Routledge, 2012. ISBN 978-0-415-52424-7 (englanniksi)
  • Saarisalo, Aapeli: Raamatun sanakirja. (7. painos (2. uudistettu painos 1965)) Korkeakoski: Data Universum, 2005. ISBN 952-5367-39-8
  • Saarnivaara, Uuras: Voiko Raamattuun luottaa? Raamatun johdanto-oppi, historia, arkeologia ja tulkinta. (Toinen korjattu painos) Suolahti: Ev.lut. Herätysseura, 1982. ISBN 951-689-055-5
  • Sarna, Nahum ym.: Abraham (Encyclopaedia Judaica) Encyclopedia.com. 21.5.2018. Viitattu 7.10.2021. (englanniksi)
  • Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean, Virginia: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)
  • Stroumsa, Sarah: ’The Father of Many Nations’: Abraham in al-Andalus. Teoksessa Szpiech, Ryan (toim.): Medieval Exegesis and Religious Difference. Commentary, Conflict, and Community in the Premodern Mediterranean, s. 29–39. New York: Fordham University Press, 2015. ISBN 978-0-8232-6462-9 Verkkoversio. (englanniksi)
  • Thompson, Thomas L.: The Historicity of the Patriarchal Narratives. The Quest for the Historical Abraham. Harrisburg, Penssylvania: Trinity Press International, 2002. ISBN 1-56338-389-6 Archive.org (viitattu 14.10.2021). (englanniksi)
  • Torrey, Charles Cutler: The Jewish Foundation of Islam. (Alkuperäinen julkaisu 1933.) Teoksessa Ibn Warraq (toim.): The Origins of the Koran. Classic Essays on Islam’s Holy Book, s. 293–348. Amherst, New York: Prometheus Books, 1998. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
  • Van Seters, John: Abraham (Encyclopedia of Religion 1987) Encyclopedia.com. 18.5.2018. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  • Van Seters, John: The Pentateuch. A Social-Science Commentary. Sheffield: Sheffield Academic Press, 1999. ISBN 1-84127-027-X (englanniksi)
  • Wilcox, Michael S. (toim.): Encyclopedia of Mormonism. New York: Macmillan, 1992. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Digital Collections BYU Library (viitattu 8.10.2021). (englanniksi)
  • Zelkowitz, Marvin V.: Documentary hypothesis overview (PDF) cs.umd.edu. 2006. University of Maryland, Legacy College. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  • Östman, Kim: Mormonit. Historia, oppi ja elämä. Helsinki: Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-044-8

Viitteet kirjallisuuteen

muokkaa
  1. ↑ a b c d e Sarna ym., johdanto (Encyclopaedia Judaica: Abraham).
  2. ↑ a b c d Block 2021, luku 3: ”The Origins of the Abrahamic Covenant”, alaluku ”The Divine Monologue (Gen. 17:1–14)”.
  3. ↑ Baldwin, Joyce G.: The Message of Genesis 12–50, s. 31. Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press, 1996. ISBN 978-0-8308-8314-1 Google-kirjat (viitattu 31.12.2022). (englanniksi)
  4. ↑ ”Heprealaisten alkuperä”, Muinaiset valtakunnat. Kivikaudesta vuoteen 970 eKr. s. 143. ((L’histoire du Monde. Premières Civilisations, 1993.) Toimittanut Larousse. Suomennos Heikki Kaskimies ja Karin Tuominen) Helsinki: Valitut Palat, 2001. ISBN 951-584-368-5
  5. ↑ a b Van Seters 1987 (”Abraham in the World of the Near East”).
  6. ↑ a b c d Campo 2013, s. 8–9.
  7. ↑ a b c d Van Seters 1987 (”Abraham in Other Books of the Bible”).
  8. ↑ Haku Raamattu.fi.
  9. ↑ Van Seters 1987 (”The Abraham Tradition in Genesis”).
  10. ↑ Saarnivaara 1982, s. 189.
  11. ↑ Bible Commentary – A Burial Plot for Sarah (Genesis 23:1-20) Theology of Work. Viitattu 8.12.2021. (englanniksi)
  12. ↑ a b c Van Seters 1987 (”Covenant of Abraham”).
  13. ↑ Kochavi, Moshe: Egypt, Brook of (Encyclopaedia Judaica) Encyclopedia.com. 22.9.2021. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  14. ↑ a b Van Seters 1987 (”The Twice-Told Tales”).
  15. ↑ Van Seters 1987 (”The Twice-Told Tales” ja ”Abraham and Isaac”).
  16. ↑ a b Van Seters 1987 (”Abraham and Isaac”).
  17. ↑ a b Van Seters 1987 (”Abraham and Lot”).
  18. ↑ a b Kugler & Hartin 2009, s. 60.
  19. ↑ Sarna, Nahum M. & Sperling, S. David: ”The Critical View” (Encyclopaedia Judaica: Abraham).
  20. ↑ kiasmi Tieteen termipankki. 6.4.2017. Viitattu 11.10.2021.
  21. ↑ Hoffman 2016, s. 1–2.
  22. ↑ Rendsburg, Gary: Abraham’s Spiritual Journey – A Chiasm that Climaxes with the Akedah TheTorah.com. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  23. ↑ Vrt. Hoffman 2016.
  24. ↑ a b Stroumsa 2015.
  25. ↑ Abulafia, Anna Sapir: The Abrahamic religions (Arkistoitu – Internet Archive). British Library 23.9.2019. Viitattu 30.9.2021. (englanniksi)
  26. ↑ Ohlig 2013, s. 276.
  27. ↑ Veith, Gene: Mormonism as the fourth Abrahamic religion Patheos. 21.6.2012. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  28. ↑ Vu, Michelle A.: Mormonism: The 4th Abrahamic Religion? The Christian Post. 26.10.2007. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  29. ↑ a b c d Ta-Shma, Israel: ”In the Aggadah” (Encyclopaedia Judaica: Abraham).
  30. ↑ a b c d e f Van Seters 1987 (”Abraham in Postbiblical Judaism”).
  31. ↑ Rothkoff: Terah (”In the Aggadah”).
  32. ↑ a b Van Seters 1987 (”Abraham in Christianity”).
  33. ↑ a b c d Goitein, Shelomo Dov: ”In Christian Tradition” ja ”In Islamic Tradition” (Encyclopaedia Judaica: Abraham).
  34. ↑ Saarisalo 2005, s. 11.
  35. ↑ Berković 2013.
  36. ↑ a b c d Ferguson 1999, s. 7–8.
  37. ↑ a b Reynolds 2010, s. 81 ”By claiming Abraham, Christian authorities are thereby asserting that Christianity, far from being a perverse innovation of Judaism, is an ancient and primary religion.”
  38. ↑ a b ”Choosing Abraham as a reference point allowed young Christianity to fall back on an authority which is older than Judaism – – The use of this fallback by the new movement is not only obvious from the parallels to Paul, but also from the perspective of Arabic tradition”. Ohlig 2013, s. 276.
  39. ↑ a b Van Seters 1987 (”Abraham in Islam”).
  40. ↑ Glassé 2003, s. 22.
  41. ↑ Campo 2013, s. 559–561.
  42. ↑ Torrey 1998, s. 314, 327.
  43. ↑ Koraani. Imranin perheen suura Islamopas.com. Viitattu 24.12.2022.
  44. ↑ Nevo & Koren 2003, s. 186–190.
  45. ↑ Torrey 1998, s. 311.
  46. ↑ Nevo & Koren 2003, 186–187.
  47. ↑ Nevo & Koren 2003, s. 190.
  48. ↑ Ohlig 2013, s. 272–273. Koraanissa Muhammad mainitaan jakeissa 3:144, 33:40, 47:2 ja 48:29. Jakeessa 61:6 puhutaan ”Ahmadista”.
  49. ↑ Sookhdeo 2013, s. 200.
  50. ↑ Sookhdeo 2013, s. 199.
  51. ↑ Muhammed ibn Ismail al-Bukhari: Sahih al-Bukhari The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com. Viitattu 24.12.2022. (englanniksi)
  52. ↑ a b Östman 2019, s. 177–180.
  53. ↑ Peterson, H. Donl: Book of Abraham: Translation and Publication of the Book of Abraham Encyclopedia of Mormonism. 27.5.2011. Brigham Young University. Viitattu 23.7.2023. (englanniksi)
  54. ↑ a b c d e Clark, Douglas E.: Abraham Encyclopedia of Mormonism. 8.8.2013. Brigham Young University. Viitattu 23.7.2023. (englanniksi)
  55. ↑ Abrahamin kirja, luku 1.
  56. ↑ Abrahamin kirja, luvut 1 ja 2.
  57. ↑ Abrahamin kirja, luku 3.
  58. ↑ Oppi ja liitot, 132:29–37.
  59. ↑ Oppi ja liitot 132:30.
  60. ↑ Van Seters 1987 (”Abraham in Other Books of the Bible”); Gmirkin 2006, s. 5–7; Kugler & Hartin 2009, s. 53–56.
  61. ↑ Kugler & Hartin 2009, s. 62–63.
  62. ↑ a b Dever 2001, s. 98. Alaviite 2: ”There are a few sporadic attempts of more conservative scholars to ’save’ the Patriarchal narratives as history – – By and large, however, the minimalist view of Thompson’s pioneering work, The Historicity of Patriarchal Narratives, prevails.”
  63. ↑ Thompson 2002, s. 324–326.
  64. ↑ Van Seters 1987 (”Abraham in the Written Sources” ja ”The Abraham Tradition in Genesis”).
  65. ↑ a b c d Van Seters 1987 (”Abraham in the Written Sources”).
  66. ↑ Zelkowitz 2006, s. 3, 6–7.
  67. ↑ Van Seters 1987 (”Abraham in Other Books of the Bible”); Kugler & Hartin 2009, s. 53–56.
  68. ↑ Zelkowitz 2006, s. 4.
  69. ↑ Zelkowitz 2006, s. 6–7.
  70. ↑ Kugler & Hartin 2009, s. 53–56.
  71. ↑ Mark 2009; Mark 2020.
  72. ↑ Moorey 1991, s. 54–55.
  73. ↑ Pardee 1977, s. 222; Moorey 1991, s. 72, 80–82; Kugler & Hartin 2009, s. 63.
  74. ↑ Moorey 1991, s. 54–55.
  75. ↑ Van Seters 1987 (”Religion of Abraham”).
  76. ↑ a b Pardee 1977, s. 223.
  77. ↑ Pardee 1977, s. 222.
  78. ↑ Thompson 2002, s. 326.
  79. ↑ a b Thompson 2002, s. 17, 22–36.
  80. ↑ Thompson 2002, s. 308–311, 315.
  81. ↑ a b Pardee 1979, s. 146–148.
  82. ↑ Van Seters 1987 (”Bibliography”).
  83. ↑ a b Van Seters 1999, s. 127.
  84. ↑ Van Seters 1987 (”Religion of Abraham”).
  85. ↑ Van Seters 1987 (”The Twice-Told Tales”); Van Seters 1999, s. 128–129.
  86. ↑ Van Seters 1999, s. 129.

Viitteet Raamattuun

muokkaa
  1. ↑ 1. Moos. 11–25.
  2. ↑ 1. Moos. 11:10–27.
  3. ↑ a b c 1. Moos. 11:26–30.
  4. ↑ 1. Moos. 12:1–9.
  5. ↑ 1. Moos. 12:10–20, 13:1.
  6. ↑ 1. Moos. 13:2–18.
  7. ↑ 1. Moos. 14:1–16.
  8. ↑ 1. Moos. 14:17–24.
  9. ↑ 1. Moos. 15:1–7.
  10. ↑ 1. Moos. 15:8–21.
  11. ↑ 1. Moos. 16:1–6.
  12. ↑ 1. Moos. 16:7–16.
  13. ↑ 1. Moos. 17:1–5.
  14. ↑ 1. Moos. 17:6–19.
  15. ↑ 1. Moos. 17:18, 20–21.
  16. ↑ 1. Moos. 17:22–27.
  17. ↑ 1. Moos. 18:1–15.
  18. ↑ 1. Moos. 18:16–33, 19:1.
  19. ↑ 1. Moos. 19:1–11.
  20. ↑ 1. Moos. 19:13–30.
  21. ↑ 1. Moos. 19:31–38.
  22. ↑ 1. Moos. 20:1–16.
  23. ↑ 1. Moos. 20:17–18.
  24. ↑ 1. Moos. 21:22–34.
  25. ↑ 1. Moos. 21:1–7.
  26. ↑ 1. Moos. 21:8–21.
  27. ↑ 1. Moos. 22:1–19.
  28. ↑ 1. Moos. 23:1–20.
  29. ↑ 1. Moos. 24:1–67.
  30. ↑ 1. Moos. 25:1–6.
  31. ↑ 1. Moos. 25:7–11.
  32. ↑ 1. Moos. 25–49.
  33. ↑ 1. Moos. 15:18.
  34. ↑ Esim. 1. Moos. 25:11.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Abraham&oldid=22559267”