Mormonin kirja

mormonien pyhä kirja

Mormonin kirja (engl. Book of Mormon) on yksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon (MAP-kirkko) ja muiden mormonismin suuntausten neljästä pyhästä kirjasta. Se julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1830 Palmyrassa, New Yorkin osavaltiossa 5 000 kappaleen painoksena. MAP-kirkon perustaja Joseph Smith nuorempi väitti kääntäneensä kirjan kultalevyistä, jotka sisälsivät Amerikan mantereen muinaisen historian. Mormonien mukaan kirja on ”toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta”, ja sen katsotaan sekä tukevan että täydentävän Raamattua. Mormonin kirja muodostaakin MAP-kirkon opillisen perustan.

Mormonin kirjan mukaan Amerikan manner on luvattu maa, jossa Jumalaa pelkäävät kukoistavat mutta uskottomat kohtaavat erilaisia yliluonnollisia rangaistuksia. Se on jaettu 15 kirjaan, jotka edelleen jakautuvat lukuihin ja jakeisiin. Tarina alkaa noin vuodesta 600 eaa., jolloin joukko juutalaisia lähtee Jerusalemista ja purjehtii Jumalan johdattamana Amerikkaan, missä heistä tulee suuri kansa. Juutalaiset jakaantuvat kahdeksi keskenään sotivaksi ryhmäksi: vanhurskaat nefiläiset menestyvät, kun taas lamanilaisista tulee jumalattomia raakalaisia. Profeettojen kutsumana nefiläiset perustavat kristillisen kirkon jo vuosia ennen Jeesuksen syntymää. Kirjan huipentuma on ylösnousseen Kristuksen vierailu nefiläisten luona. Seuraa utooppinen rauhan ja vaurauden aika, jonka päätteeksi nefiläiset lankeavat vanhoihin synteihinsä ja heidät hävitetään viimeiseen mieheen. Lamanilaiset unohtavat historiansa, ja heistä tulee intiaanien esi-isiä.

Mormonin kirja on kirjoitettu vanhahtavalla, Kuningas Jaakon Raamattua jäljittelevällä englannilla. Kirjan perusrakenne muistuttaa historiankirjoitusta tai epiikkaa. Juonelliseen kertomukseen on kuitenkin upotettu uskonnollisia ilmestyksiä ja saarnoja, jotka edustavat lähinnä perinteistä protestanttista teologiaa ja ottavat kantaa moniin 1800-luvun alun Yhdysvaltojen uskonnollisiin kiistoihin. Jumala kuvataan antropomorfisena hahmona, joka keskustelee profeettojen kanssa ja puuttuu historian kulkuun ihmeiden kautta. Kirja painottaa Jeesuksen vapahtaja-roolin universaalia luonnetta, ja Kristuksen kerrotaan ilmoittavan itsensä kaikille kansoille kaikkina aikoina. Mukana on myös vanhatestamentillisia teemoja, kuten Jumalan ja Israelin kansan erityinen liittosuhde. Mormonismin omaleimaisimpia oppeja ei Mormonin kirjasta löydy, sillä ne kehittyivät vasta kirjan julkaisun jälkeen.

MAP-kirkon mukaan Mormonin kirja kuvaa historiallisia tapahtumia. Nefiläisten ja lamanilaisten olemassaolosta ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä. Sekulaarin käsityksen mukaan Smith sepitti kertomuksen käyttäen lähteenään Raamattua sekä omana aikanaan suosittuja spekulaatioita intiaanien alkuperästä. Arviot Mormonin kirjan kaunokirjallisesta arvosta ovat jyrkästi jakautuneet: kirjaa on pidetty sekä tylsänä ja tahattoman koomisena väärennöksenä että 1800-luvun amerikkalaisen kirjallisuuden klassikkona. Mormonilähetyssaarnaajat jakavat Mormonin kirjaa ilmaiseksi, ja se lukeutuu kaikkien aikojen laajalevikkisimpiin kirjoihin. Vuoteen 2020 mennessä kirjaa arvioitiin painetun 192 miljoonaa kappaletta ja se oli osittain tai kokonaan saatavilla 112 kielellä.

Mormonin kirja on nimetty siinä esiintyvän hahmon mukaan. Mormonin kerrotaan olleen muinainen profeetta ja sotapäällikkö, joka kokosi nefiläisten kirjoitukset ja toimitti niistä yhtenäisen historiateoksen. Pian Mormonin kirjan julkaisun jälkeen myöhempien aikojen pyhien liikkeen jäseniä alettiin kutsua mormoneiksi ja heidän uskontoaan mormonismiksi.

Syntyvaiheet muokkaa

Tausta muokkaa

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon perustaja ja ensimmäinen profeetta Joseph Smith nuorempi vaikutti Koillis-Yhdysvalloissa 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.[1] Smithin kotiseudulla vaikutti 1800-luvun alussa useita restorationistisia liikkeitä. Näyt, enkeli-ilmestykset, armolahjat ja muut yliluonnolliset kokemukset olivat yleisiä, ja aikakautta kutsutaankin ”toiseksi suureksi herätyskaudeksi”. Erityisesti protestanttiset kirkot pyrkivät lisäämään painoarvoaan, mutta samalla tavallinen kansa tulkitsi uskontoa yhä itsenäisemmin ja monipuolisemmin.[1]

Smithin lapsuudenkoti oli uskonnollinen, mutta se ei ollut sitoutunut mihinkään yksittäiseen kristinuskon suuntaukseen. Smithien käsityksiin vaikuttivat ainakin presbyterismi, metodismi ja universalismi. Vaikutusta oli myös kansantaikuudella, jonka moni samaisti Raamatussa kuvattuihin ihmetekoihin. Kadonneita esineitä ja kätkettyjä aarteita etsittiin taikavarpujen ja muiden apuvälineiden avulla. Kaivoa kaivaessaan nuori Smith löysi ensimmäisen ”näkykivensä”, jonka käyttäjänä hänestä tuli siinä määrin maineikas, että hänet palkattiin etsimään kadonnutta espanjalaista hopeakaivosta.[2]

Enkeli Moroni ja kultalevyt muokkaa

 
Enkeli Moroni ojentaa kultalevyt profeetta Joseph Smithille. C. C. A. Christensenin maalaus 1800-luvulta.

Smithin profeetallisen kutsumuksen ensimmäinen tehtävä oli välittää nykyihmisille Mormonin kirja, jonka muinainen profeetta Moroni oli Smithin mukaan haudannut Kumoran kukkulaan.[3] Smith kertoi rukoilleensa syksyllä 1823 Jumalalta syntiensä anteeksiantoa, jolloin ylösnoussut Moroni ilmestyi hänelle ja kertoi kultalevyille kaiverretusta kirjasta, joka sisälsi ”ikuisen evankeliumin täyteyden” ja Amerikan muinaisten asukkaiden historian.[4] Smithin tuli kääntää aikakirja englanniksi urimin ja tummimin[5] eli hopeakehyksiin kiinnitettyjen läpikuultavien kivien avulla.[6] Ne, samoin kuin kultalevyt ja kultainen rintahaarniska,[7] oli kätketty läheisen kukkulan alle. Smith ei kuitenkaan saanut niitä heti mukaansa, vaan vieraili seuraavien neljän vuoden ajan vuosittain kätköpaikalla, missä Moroni antoi hänelle opastusta ja opetusta.[5] Smithit asuivat noihin aikoihin Palmyrassa New Yorkin osavaltiossa.[8]

Mormonin kirjan maailma alkoi hahmottua jo ennen käännöstyön alkamista.[9] Smithin äiti Lucy muisteli myöhemmin, kuinka perheellä oli tapana kokoontua joka ilta kuuntelemaan selontekoja siitä, mitä enkeli oli Smithille sanonut. Uskonnollisten pohdintojen lisäksi Smith ”silloin tällöin” kertoi ”viihdyttäviä kertomuksia” Amerikan muinaisesta historiasta ja asukkaista: ”hän kuvaili tämän mantereen muinaisia asukkaita, heidän asujaan, matkustustapojaan, ja eläimiä joilla he ratsastivat; heidän kaupunkejaan ja heidän rakennuksiaan, pienintä yksityiskohtaa myöden; hän kuvaili heidän sodankäyntiään, kuten myös heidän uskonnollisia menojaan. Kaikki tämä kävi häneltä helposti, kuin hän olisi viettänyt koko elämänsä heidän keskuudessaan.”[10]

Syyskuussa 1827 Smithin sallittiin vihdoin ottaa aikakirja mukaansa.[3][9] Vaimonsa Emman kanssa hän haki kultalevyt ja muut esineet Kumoran kukkulalta ja piilotti ne läheiseen puunrunkoon.[9] Lähipäivinä Smith kaivoi maksua vastaan kaivon ja hankki kirstun, johon pani löytönsä.[11] Huhujen levittyä monet pakalliset olisivat halunneet nähdä kultalevyt.[9] Aikalaiset käyttivät levyistä usein nimeä Gold Bible, ”kultaraamattu”.[12] Smithin aiemmat rahankaivajakumppanit uskoivat levyjen olemassaoloon ja pitivät niiden löytymistä yhteisen liiketoimen tuottona.[13] Kun Smith kieltäytyi näyttämästä levyjä, hänen entiset työtoverinsa yrittivät varastaa ne.[9] Skeptisemmät kyläläiset kaavailivat Smithin rankaisemista tervalla ja höyhenillä.[14] Joulukuussa Joseph ja Emma Smith muuttivat 200 kilometrin päähän Pennsylvaniaan ja asettuivat Emman vanhempien luo.[9]

Caractors ja kadonneet 116 sivua muokkaa

 
Caractors-asiakirja eli ”uudistettuja egyptiläisiä” kirjoitusmerkkejä sisältävä paperinpala.

Smithien palmyralainen tuttava Martin Harris vieraili heidän luonaan vuodenvaihteen 1827–1828 tienoilla.[15] Tämä oli varakas maanviljelijä, joka naapurien keskuudessa tunnettiin rehellisenä, työteliäänä ja taikauskoisena miehenä.[16] Harris oli ennen Smithin muuttoa kysellyt paikallisilta kultalevyistä selvittääkseen, täsmäsivätkö kertomukset keskenään. Yllätyksekseen hän sai kuulla Smithiltä, että enkeli oli määrännyt hänet auttamaan käännöstyössä.[17]

Smith antoi Harrisille paperin, johon oli kopioinut levyiltä[18]uudistettuja egyptiläisiä” kirjoitusmerkkejä.[19] Harris matkusti New Yorkiin näyttääkseen paperia Columbian yliopiston professorille Charles Anthonille.[18] Smithin mukaan professori Anthon totesi käännöksen oikeaksi ja antoi Harrisille asiasta kirjallisen todistuksen, mutta repi todistuksen kuultuaan kultalevyistä ja enkelistä.[20] Anthon taas kertoi havainneensa kirjoitusmerkit huijaukseksi ja varoittaneensa Harrisia petkuttajista, joiden pelkäsi vievän tämän rahat.[21] Joka tapauksessa Harris palasi matkaltaan Smithin profeetallisesta kutsumuksesta vakuuttuneena.[18]

Talvella 1827–1828 Smith alkoi sanella Emmalle Mormonin kirjan tekstiä.[22] Huhtikuussa Harris palasi Harmonyyn voidakseen toimia kirjurina.[23] Kesäkuun 14. päivään mennessä valmiina oli 116 käsin kirjoitettua sivua Emman ja Harrisin kirjaamaa tekstiä. Harrisin omaiset suhtautuivat hankkeeseen epäluuloisesti, ja kesäkuussa Harris pyysi lupaa näyttää käsikirjoitusta perheelleen. Smith kääntyi asiassa Jumalan puoleen, ja kahdesti häntä kiellettiin. Kolmannella kerralla Smith sai luvan sillä ehdolla, että Harris näyttäisi käsikirjoitusta ainoastaan perheenjäsenilleen.[24][25][26]

Harris ei noudattanut ohjeita vaan näytti käsikirjoitusta kaikille uteliaille ja lopulta kadotti sen. Tapaus ahdisti suuresti sekä Smithiä että Harrisia, jotka kokivat vetäneensä päälleen Jumalan vihan. Smith kertoi enkeli Moronin ilmestyneen ja ottaneen pois kultalevyt, uurimin ja tummimmin. Samalla Smith menetti kykynsä kääntää muinaisia kieliä.[26] Heinäkuussa Emma kirjasi Smithin saneleman ilmestyksen, joka nykyään on Opin ja liittojen 3. luku. Siinä Jumala nuhteli Smithiä tottelemattomuudesta ja lupasi, että mikäli tämä katuisi, tämä saisi kääntäjäkivet takaisin 22. syyskuuta, joka oli Moronin vuosittaisten vierailujen päivä.[27]

Mormonin kirjan sanelu muokkaa

 
Taiteilijan näkemys sanelutilanteesta: Smith pani ”näkykiven” hattuun ja asetti hatun kasvojensa eteen niin, että se peitti valon.

Syksyllä Smith alkoi sanella tekstiä vaimolleen Emmalle, mutta työ jäi kesken, kun Smithien täytyi valmistautua talveen. Myös Smithin veli Samuel avusti häntä ajoittain.[28] Smithin mukaan Jumala kielsi kääntämästä alkuperäistä tekstiä uudelleen, sillä varkaat aikoivat julkaista vääristellyn version, joka näennäisesti osoittaisi, ettei hän kyennyt tuottamaan samaa tekstiä kahdesti. Sen sijaan Smithin tuli kääntää toinen muinainen kirjoitus, joka kertoi samoista tapahtumista mutta keskittyi maallisen historian sijaan hengellisiin seikkoihin.[26]

Työ eteni verkkaisesti, mutta Smithin ympärille kokoontui pieni joukko käännynnäisiä, joihin verisukulaisten, Emman ja Harrisin lisäksi lukeutuivat Josiah Stowell, Joseph Knight sekä hänen vaimonsa Emma. Keväällä 1829 22-vuotias opettaja Oliver Cowdery kuuli Smithin käännöstyöstä ja tarjoutui toimimaan kirjurina.[29] Huhtikuun ja kesäkuun välillä Smith ja Cowdery tuottivat keskimäärin 3 500 sanaa päivässä.[30] Smith jatkoi sanelua siitä, mihin oli Harrisin kanssa jäänyt. Ensin saneltiin Moosian kirja ja siitä aina Eterin kirjan loppuun asti, sitten nimiösivu ja Moronin kirja. Viimeisenä Smith Mormonin kirjan kuusi ensimmäistä kirjaa, jotka korvasivat kadonneet 116 sivua, sekä Mormonin sanat, jossa kerrotaan kirjan sisäisestä rakenteesta.[31] Saneluun meni yhteensä noin 60 päivää, minkä jälkeen Mormonin kirja oli valmis.[3]

Syksystä 1828 lähtien Smith ei käyttänyt käännöstyössä uurimia ja tummimia vaan kaivoa kaivaessaan aikanaan löytämänsä näkykiven. Kultalevyjä ei käytetty lainkaan, joten kyse ei ollut kääntämisestä sanan perinteisessä merkityksessä.[18] David Whitmer kuvasi käännöstyötä vuonna 1887 seuraavasti: ”Joseph Smith pani näkykiven hattuun ja hatun kasvoilleen vetäen sen niin lähelle, että se torjui kaiken valon; ja pimeydessä loisti hengellinen valo. Jokin pergamentinpalasta muistuttava ilmestyi, ja siihen ilmestyi kirjoitusta. Kerrallaan ilmestyi yksi kirjoitusmerkki, ja sen alla oli tulkinta englanniksi. Veli Joseph luki englanninkielisen tekstin Oliver Cowderylle [– –], ja kun se oli kirjoitettu muistiin ja toistettu Veli Josephille virheettömyyden varmistamiseksi, katosi se sitten, ja toinen kirjoitusmerkki ilmestyi. Näin käännettiin Mormonin kirja Jumalan lahjan ja voiman kautta, ei minkään inhimillisen voiman kautta.”[32] Tällä menetelmällä tuotettiin ilmeisesti koko nykyinen Mormonin kirja.[18]

Mormonin kirjan sanelutapa on ollut historioitsijoiden yleisessä tiedossa jo kauan. MAP-kirkko on kuitenkin perinteisesti kuvannut käännösprosessin siten, että Smith tutki kultalevyjä ja käänsi ne uurimin ja tummimin avulla. Useimmat kirkon jäsenet ovatkin kuulleet näkykivestä ja hatusta vasta 2000-luvulla. Kim Östmanin (2019) mukaan ne on ”saatettu kokea kiusallisen maagisina”, ja niitä on voitu pitää pelkkänä kriitikoiden panetteluna. ”Näkijänkiven käyttö ilman kultaisia levyjä on herättänyt kysymyksen siitä, mihin perinteisen kertomuksen mukaisia levyjä sekä niiden vuosisataista luomis- ja säilytysprosessia lopulta tarvittiin”.[30]

Todistajat muokkaa

Smith ei alkuun näyttänyt kultalevyjä uteliaille, mutta hänen perheenjäsenensä saivat kosketella niitä sekä urimia ja tummimia kankaan läpi. Martin Harris ja monet muut pyysivät toistuvasti kouraantuntuvaa todistetta kultalevyjen olemassaolosta. Kesällä 1829 Smith, Martin Harris, Oliver Cowdery ja David Whitmer vetäytyivät läheiseen metsään. Yhteisen rukoushetken jälkeen heille ilmestyi enkeli, joka näytti kultalevyt. Samalla Jumalan ääni ilmoitti Smithin saneleman tekstin olevan totta. Myöhemmin Smith valitsi vielä kahdeksan muuta todistajaa, jotka kertoivat kosketelleensa levyjä, käännelleensä kirjan lehtiä ja tutkiskelleensa ”merkillisiä” kaiverruksia. Kaikki kahdeksan olivat hänen lähipiiriinsä kuuluneita miehiä. Smithin mukaan enkeli Moroni vei tämän jälkeen kultalevyt pois.[33][3][34]

Osa todistajista jätti sittemmin mormonismin. Kukaan heistä ei kuitenkaan kieltänyt kultalevyistä antamaansa todistusta.[33][3][34] Kolmen ja kahdeksan silminnäkijän todistukset on liitetty kaikkiin Mormonin kirjan laitoksiin.[35]

Julkaisu muokkaa

 
Ensipainoksen nimiösivu: ”Mormonin kirja: Mormonin käden levyihin kirjoittama kertomus, otettu Nefin levyistä”.[MK 1]

Smith oli sopinut Mormonin kirjan julkaisemisesta palmyralaisen kirjanpainajan Egbert Grandinin kanssa. Tämä piti Mormonin kirjaa huijauksena ja pelkäsi turvallisuutensa puolesta, sillä kirja oli saavuttanut suurta paikallista julkisuutta. Smith puolestaan pelkäsi, että käsikirjoitus varastettaisiin taas.[36] Niinpä Cowdery ja kaksi muuta kirjuria tekivät käsin kopion, jota säilytettiin eri paikassa. Versiot tunnetaan alkuperäisenä ja kirjanpainajan käsikirjoituksena.[37][38] Suurin osa alkuperäisestä käsikirjoituksesta tuhoutui kosteuden takia jo 1800-luvulla, mutta painajan käsikirjoitus on säilynyt lähes ehjänä.[37]

Mormonin kirja julkaistiin Palmyrassa New Yorkin osavaltiossa 1830. Painos oli 5 000 kappaleen suuruinen ja käsikirjoitukselle niin uskollinen, että monet kielioppivirheetkin olivat samoja. Kirjan alussa oli Joseph Smithin selonteko 116 kadonneesta sivusta ja lopussa kolmen sekä kahdeksan silminnäkijän todistukset. Moderneista laitoksista poiketen tekstiä ei ollut jaettu jakeisiin, vaan se koostui pitkistä luvuista.[39] Painokustannukset olivat 3 000 dollaria, jotka Martin Harris kustansi kiinnittämällä osan maatilastaan.[40] Myynti alkoi maaliskuussa 1830, ja 6. huhtikuuta Smith perusti ”Kristuksen kirkon”.[36] Kirja kävi kuitenkin huonosti kaupaksi, ja keväällä 1831 Harris joutui myymään osan maistaan voidakseen maksaa velkansa.[40][38] Kirja herätti kiivasta vastustusta, mikä toi sille vähitellen näkyvyyttä. Myös lähetyssaarnaajat levittivät sitä aktiivisesti.[36]

Sisältö muokkaa

Rakenne muokkaa

Mormonin kirjan mukaan se on käännetty metallilevyistä, joihin muinaiset Amerikan mantereella eläneet juutalaiset kirjasivat historiansa. Nämä levyt muodostivat alkujansa viisi erilaista kokoelmaa:[MK 2]

  • Nefin pienet levyt oli omistettu erityisesti profetioille ja muille hengellisille seikoille.
  • Nefin isot levyt käsittelivät Amerikan maallista historiaa, vähäisemmässä määrin myös uskonnollisia asioita.
  • Mormonin levyt olivat Mormon-nimisen profeetan lyhennelmä Nefin isoista levyistä.
  • Eterin levyt kertoivat tapahtumista kauan ennen Nefiä ja Mormonia.
  • Pronssilevyt sisälsivät Mooseksen kirjat, Jesajan kirjan ja muita juutalaisia tekstejä, joista osa on Raamatussa mutta osa ei.

Mormonin kirja alkaa nimiösivulla,[MK 3] joka Smithin mukaan oli käännös kultalevyjen viimeisestä lehdestä.[41] Sen mukaan kirjan tarkoitus on vakuuttaa sekä juutalaiset että pakanat siitä, että ”Jeesus on Kristus, iankaikkinen Jumala, joka ilmoittaa itsensä kaikille kansoille”. Mormonin kirjan kerrotaan olevan ”lyhennelmä Nefin kansan ja myös lamanilaisten aikakirjasta [– – sekä] myös lyhennelmä Eterin kirjasta”. Lisäksi nimiösivu huomauttaa, että jos kirjassa on virheitä, ne ovat ihmisen eivätkä Jumalan tekemiä.[MK 3] Tätä seuraavat kolmen ja kahdeksan silminnäkijän todistukset sekä profeetta Joseph Smithin todistus. Niissä tehdään selkoa Mormonin kirjan syntyvaiheista ja vakuutetaan kirjan aitoutta.[MK 4]

Leipäteksti koostuu Nefin pienistä levyistä sekä Mormonin levyistä.[MK 2] Raamatun tapaan leipäteksti on jaettu kirjoihin, joita on yhteensä 15. Kirjat on edelleen jaettu lukuihin ja jakeisiin.[42] Kukin kirjoista on nimetty kertojan tai päähenkilön mukaan.[MK 2] Kuusi ensimmäistä kirjaa ovat Mormonin kirjan mukaan suora käännös Nefin pienistä levyistä.[MK 2] Niiden jälkeen pääasiallinen kertojahahmo Mormon esittelee itsensä ja redaktiotyönsä.[MK 5] Suurin osa kirjasta on käännetty Mormonin levyistä, jotka ovat Mormonin lyhennelmä Nefin isoista levyistä. Lisäksi mukana on lainauksia pronssilevyjen opetuksista. Mormonin lyhennelmän alku puuttuu tosin kirjasta, mutta samoista asioista kerrotaan Nefin pienissä levyissä. Mormonin poika Moroni liittää mukaan lyhennelmän Eterin levyistä sekä oman selontekonsa, joka päättää kirjan.[MK 6] Kronologisesti etenevään kerrontaan on upotettu takaumia, sukuluetteloja ja lainauksia muista teksteistä.[43]

Mormonin kirjan ensipainos oli 588 sivua pitkä. Nykyinen virallinen englanninkielinen versio on 531-sivuinen.[44]

Tyyli muokkaa

Jana Kathryn Riessin mukaan Mormonin kirja on perusluonteeltaan historiallinen eikä teologinen kirja.[19] Myöhempien aikojen pyhät uskovat sen kertovan Jumalan teoista muinaisessa Amerikassa samaan tapaan kuin Raamattu kertoo Jumalan teoista Vanhalla mantereella.[45][MK 7] Historialliseen kertomukseen on upotettu henkilöhahmojen puheita ja saarnoja, jotka muodostavat runsaat 40 % Mormonin kirjan koko pituudesta.[46]tarkistettava Teoksen uskonnollinen luonne näkyy myös tapahtumissa: rukouksiin vastataan, profetiat toteutuvat ja yliluonnolliset ihmeet muuttavat historian kulkua. Yleissävy on didaktinen,[47] traaginen[48] ja huumoria vailla.[49] Kirjan ydinviesti on kuitenkin toiveikas ja vakuuttaa, että Jumalan tahto lopulta toteutuu ihmisen heikkoudesta huolimatta.[48]

Mormonin kirjan kieli muistuttaa kuningas Jaakon Raamatun englantia, joka 1800-luvun alussa oli jo vanhahtavaa.[42] Kieli on hyvin toisteista, ja varsinkin fraasi and it came to pass (suom. ja tapahtui, että) toistuu yhä uudestaan.[44] Kirjassa käytetään arkaismeja, kuten yksikkömuotoista sinä-pronominia thou sekä kolmannen persoonan verbien preesensin -eth-päätettä.[50] Vanhahtava tyyli osoitti aikalaisille, että kyse oli pyhästä kirjoituksesta.[51] Varhaisuusenglannin muotoja ei kuitenkaan aina käytetä johdonmukaisesti, ei edes Mormonin kirjan nykyisessä versiossa, jonka kieltä on jälkikäteen yhtenäistetty.[50]

Mormonin kirjan ensipainoksen sidonta muistutti aikakauden Raamattuja. Tuoreemmissa laitoksissa raamatullista tyyliä jäljittelevät myös ristiviitteet (vuodesta 1879 alkaen), tekstin latominen kahteen palstaan (1920 alkaen, uudistettu 1981) sekä kunkin kappaleen aloittaminen yhteenvedolla tärkeimmistä tapahtumista (1920 alkaen, uudistettu 1981). Vuonna 1982 lisätty alaotsikko ”Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta” korostaa, että kyse on Raamatun rinnakkaisteoksesta.[52]

Tarina muokkaa

 
Jeesus nefiläisten keskuudessa. Kuvitusta vuodelta 1888.

Mormonin kirjan tapahtumat alkavat Jerusalemista vuoden 600 eaa. tienoilla, hieman ennen Babylonian pakkosiirtolaisuutta. Jeremia ja muut profeetat varoittavat jumalattomuuteen langennutta Israelin kansaa turhaan.[53] Eräs profeetoista on patriarkka Lehi, joka Herran kehotuksesta vie perheensä erämaahan ja saa lupauksen uudesta perintömaasta.[MK 8] Myöhemmin Lehi lähettää neljä poikaansa takaisin Jerusalemiin hakemaan pronssilevyjä, jotka sisältävät juutalaisten historian ja profetiat, mutta pronssilevyjen haltija Laaban ryöstää levyjen ostamiseen tarkoitetun kullan ja hopean.[MK 9] Herran käskystä Lehin vanhurskas poika Nefi surmaa juopuneen Laabanin ja ottaa levyt itselleen.[MK 10] Myöhemmin Lehin pojat palaavat Jerusalemiin vielä kerran hakemaan toisen perhekunnan, jolla on naimaikäisiä tyttäriä.[MK 11]

Lehi seurueineen vaeltaa kahdeksan vuoden ajan halki Arabian niemimaan.[MK 12] Hänen jumalattomat poikansa Laman ja Lemuel aiheuttavat toistuvia vaikeuksia ja jopa yrittävät useampaan otteeseen surmata Nefin. Enkelien ja Jumalan väliintulot palauttavat heidät kuitenkin toistaiseksi kuriin.[MK 13] Merenrannalle saavuttuaan Nefi saa käskyn rakentaa laivan ja purjehtia sillä lupauksen maahan.[MK 14] Oppaanaan heillä on liahona-niminen laite, joka kompassin tavoin osoittaa oikean suunnan.[MK 15]

Luvattu maa on Amerikan manner, jonka Jumala on pitänyt salassa muilta kansoilta. Lehin seurueen saapuessa Amerikka onkin käytännössä asumaton.[53] Matkalaiset perustavat siirtokunnan, alkavat viljellä maata ja valmistavat metallista levyjä, joihin on määrä kirjoittaa Lehin jälkeläisten historia.[MK 16] Lehin kuoltua Nefistä tulee kansan uusi päällikkö.[MK 17] Erimielisyydet kärjistyvät ja Lehin jälkeläiset jakaantuvat kahdeksi keskenään sotivaksi ryhmäksi: vanhurskaiksi nefiläisiksi ja jumalattomiksi lamanilaisiksi. Nefi rakentaa temppelin,[MK 18] ja hänen jälkeläisensä perustavat kuningaskunnan.[MK 19] Lamanilaisista tulee barbaarisia metsästäjä-keräilijöitä, jotka palvovat epäjumalia, pukeutuvat pelkkään lannevaatteeseen ja syövät lihansa raakana.[MK 20] Lisäksi heitä kohtaa kirous: heidän ihonsa muuttuu tummaksi, kun taas nefiläiset ovat ”valkoisia ja tavattoman ihania”.[MK 21]

Kertomuksen alussa nefiläiset ja lamanilaiset ovat etnisiä ryhmiä. Kansat sotivat keskenään, ja nefiläiset pyrkivät käännyttämään lamanilaiset oikeaan uskoon. Myöhemmin nimitysten merkitys muuttuu siten, että nefiläisillä tarkoitetaan vanhurskaita ja lamanilaisilla jumalattomia. Vuosisatojen mittaan roolit vaihtuvat toistuvasti: Lamanin ja Lemuelin jälkeläisiä kutsutaan ajoittain nefiläisiksi ja Nefin jälkeläisiä lamanilaisiksi. Parannusta ja vanhurskautta seuraa menestys ja yltäkylläisyys, jotka puolestaan johtavat Jumalan unohtamiseen ja yliluonnollisiin rangaistuksiin. Vanhan testamentin historiakäsitystä muistuttava kaava toistuu Mormonin kirjassa useasti.[54] Nefiläisten historian edetessä kohti loppuaan lisääntyvät kertomukset sisäisistä erimielisyyksistä, hallituksen korruptiosta sekä suurista rosvojoukkoarmeijoista. Nerokas johtajuus, kutsut parannukseen ja sankaritarinat lykkäävät väistämätöntä tuhoa, mutta vain väliaikaisesti.[55]

Lehiläisten lisäksi Amerikassa asuu kaksi muuta ryhmää.[53] Jeredin kansa saapuu jo kauan ennen lehiläisiä, sillä he lähtevät Baabelin tornilta.[MK 22] Jeredin veli pyytää Herralta, ettei hänen kieltään sekoitettaisi, ja Herra johdattaa hänet oivalliseen maahan, jossa hänen jälkeläisistään tulee suuri kansa.[MK 23] Jerediläisillä on sekä hyviä että huonoja kuninkaita, ja salaliitot tekevät myyräntyötään kulissien takana.[MK 24] Aikaa myöten he jakautuvat kahdeksi kansaksi, jotka käyvät tuhoisan sisällissodan.[MK 25] Viimeinen taistelu käydään Raman kukkulalla, joka on sama kuin Kumoran kukkula.[MK 26] Miljoonat saavat surmansa,[MK 27] ja viimeinen eloonjäänyt Coriantumr harhailee erämaassa, kunnes Sarahemlan kansa löytää hänet.[MK 28] Sarahemlan kansa on lähtenyt Jerusalemista hieman Lehin jälkeen, kun babylonialaiset ovat jo valloittaneet kaupungin. Heistä tulee sukupolvien myötä suuri kansa, joka kuitenkin sortuu jatkuviin sotiin ja unohtaa Jumalan. Aikanaan nefiläiset löytävät Sarahemlan ja kaksi kansaa yhdistyy nefiläisten kuninkaan alaisuuteen.[MK 29]

Vuoden 92 eaa. tienoilla kuninkaanvalta lakkautetaan ja nefiläiset siirtyvät pappistuomarien[MK 30] teokraattiseen[56] tasavaltaan.[57] Profeetat kutsuvat kansaa parannukseen ja näkevät ennalta Kristuksen tulon. Toisaalta ”anti-kristukset” houkuttelevat nefiläisiä harhaan väärine oppeineen.[MK 31] Vaikeuksia aiheuttaa myös vallanhimoinen salaseura Gadiantonin rosvot, joka vuosina 30–33 jaa. tuhoaa laillisen hallituksen.[MK 32] Pian tämän jälkeen nefiläisiä koettelevat suuret luonnonmullistukset, jotka tuhoavat kokonaisia kaupunkeja ja surmaavat suurimman osan jumalattomista.[MK 33] Surun keskellä ihmiset saavat kokea ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen. Jeesus muun muassa valitsee opetuslapsia, opettaa ihmisille vuorisaarnan, asettaa ehtoollisen ja antaa lähetyskäskyn. Vierailunsa päätteeksi hän ilmoittaa jatkavansa muiden kansojen pariin.[MK 34] Kristuksen vierailu Amerikassa on Mormonin kirjan huipentuma.[58]

Seuraa sukupolvia kestävä rauhan ja vaurauden aika, eikä eri ihmisryhmien välillä tehdä eroa. Aikaa myöten nefiläiset palaavat kuitenkin vanhoihin synteihinsä. Salaliitto perustetaan uudestaan, ja jumalattomat alkavat kutsua itseään lamanilaisiksi.[MK 35] Erimielisyydet ja sodat tuhoavat lopulta kaikki vanhurskaat.[MK 36] Ratkaiseva taistelu käydään Kumoran kukkulalla, missä sadattuhannet kaatuvat.[MK 37] Mormon, viimeinen suuri nefiläisten komentaja, selviytyy nähdäkseen kansansa tuhoutumisen. Hän saa tehtäväkseen koota kansansa kirjoitukset ja toimittaa niistä kokonaisuus kultalevyihin, jotka kätketään maahan, Jumalan suojeltavaksi.[MK 38] Hänen poikansa Moroni jatkaa isänsä työn loppuun nefiläisten aikakirjojen kokoajana.[MK 39] Hän kätkee aikakirjat noin vuonna 421 jaa.[59] Lamanilaiset unohtavat menneisyytensä, ja heistä tulee intiaanien esi-isiä.[60]

Opetukset muokkaa

Mormonin kirjan teologia muistutaa pitkälti perinteistä kristinuskoa.[61] Kirja viittaa toistuvasti Raamatun tapahtumiin ja vakuuttaa Raamatun olevan Jumalan sanaa. Käytetty kieli on raamatullista, ja Jesajan kirjaa sekä vuorisaarnaa siteerataan pitkästi.[59] Kristillisten oppien lisäksi Mormonin kirjan teemana on Israelin kansan liittosuhde Jumalan kanssa.[42] Temppeliseremoniat, kirkkauden asteet, viisauden sana, Jumalan kaltaiseksi kehittyminen, pre-eksistenssi[62] ja iankaikkinen avioliitto sekä monet muut mormonismin keskeiset opit puuttuvat Mormonin kirjasta kokonaan.[19] Smithin omintakeisimmat opit kehittyivätkin enimmäkseen vasta kirjan julkaisemisen jälkeen.[62]

MAP-kirkko katsoo Mormonin kirjan sekä todistavan Raamatun paikkansapitävyydestä että täydentävän sitä.[63] Vaikka kyseessä on muinainen aikakirja, on se laadittu nykypäivää varten.[MK 40] Jumala ilmoittaa itsensä kaikille kansoille, ja Mormonin kirjan sekä Raamatun todistukset tukevat toisiaan.[MK 41] Profeettojen sanat on syytä ottaa vakavasti,[MK 42] sillä Jumalalle kuuliaisia siunataan hengellisesti ja Herra huolehtii heidän tarpeistaan.[MK 43] Viimeisinä päivinä (nykyaikana) rehottavia harhaoppeja täytyy sen sijaan karttaa.[MK 44] Vaikka maailma rypee synnissä, uskovien on elettävä oikeudenmukaisesti ja vanhurskaasti.[MK 45] Ihmisen tulee rakastaa Jumalaa ja etsiä hänen Valtakuntaansa.[MK 46] Jumala vastaa rukouksiin ja tekee tahtonsa tiettäväksi ilmestysten ja profetioiden kautta.[MK 47] Hän ilmoittaa itsensä myös ihmeiden kautta. Ihmeiden puute on seurausta uskon puutteesta.[MK 48]

Aadamin ja Eevan lankeemus oli Mormonin kirjan mukaan välttämätön, koska se päätti Paratiisissa vallineen viattomuuden tilan ja antoi ihmisille tahdonvapauden. Ilman lankeemusta he eivät olisi saaneet lapsia eivätkä olisi erottaneet iloa surusta tai hyvää synnistä.[MK 49] Langennut ihminen ei kuitenkaan ole kelvollinen Herran edessä, vaan hänen on kuoltava. Kristuksen ”ääretön sovitus” kykenee sovittamaan synnit ja takaamaan iankaikkisen elämän.[MK 50] Pelastus tulee vain Jeesuksen kautta, joka on Messias.[MK 51] Ilman häntä ihmisen osa olisi ikuinen kärsimys, mutta ihmisen on myös hylättävä aikaisempi lihallinen luontonsa ja synnyttävä hengellisesti uudestaan. Muutoin hän jää langenneeseen tilaan, ikään kuin sovitustyötä ei olisikaan.[MK 52]

Syntien katuminen on tärkeää, mutta Jumala on armollinen ja antaa pahat teot anteeksi.[MK 53] Jumalan silmissä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja hän rakastaa kaikkia yhtäläisesti.[MK 54] Hän vapauttaa uskovat pahan vallasta ja keventää heidän taakkaansa.[MK 55] Heistä tulee Jumalan työvälineitä ja he levittävät ilosanomaa, mutta se ei aina ole helppoa, vaan uskovat joutuvat usein kärsimään vääryyttä uskottomien taholta.[MK 56] Jumalan sana säilyy kuitenkin ikuisesti, ja sillä on voima pyyhkäistä pois paholaisen juonet ja käännyttää ihmiset Kristuksen uskoon.[MK 57] Ihmisiä ei silti saa pakottaa uskomaan, vaan heille tulee suoda uskonnonvapaus.[MK 58] Viimeisenä päivänä tapahtuu ylösnousemus ja kuolleet kutsutaan tuomiolle. Vanhurskaat ja pikkulapsina kuolleet saavat ikuisen elämän Jumalan luona,[MK 59] mutta saastaiset henget joutuvat ikuiseen tuleen.[MK 60]

Usko, toivo ja rakkaus ohjaavat Jumalan luokse. Toivoa ei voi olla ilman rakkautta eikä uskoa ilman toivoa, joten pelastuminen on mahdotonta ilman rakkautta.[MK 61] Kaste on liitto Jumalan kanssa ja tulee suorittaa upottamalla. Usko edeltää kastetta, ja pikkulasten kastaminen on jumalanpilkkaa, sillä he ovat ”eläviä Kristuksessa” ja pelastuvat armosta. Ympärileikkauksesta on Kristuksen sovitustyön myötä tullut tarpeeton.[MK 62] Lepopäivä tulee pyhittää, ja Jumalaa on ylistettävä kaikkina päivinä. Ehtoollisleipä syödään Kristuksen ruumiin muistoksi ja ehtoollisviini juodaan hänen verensä muistoksi. Leipä ja viini tulee siunata ennen nauttimista.[MK 63] Eri puolille maailmaa hajaantunut Israelin huone tullaan kokoamaan. Kristuksen nimessä kastetut pääsevät osaksi Israelin huonetta, joka on herran kansa.[MK 64]

Mormonin kirja painottaa Jeesuksen vapahtaja-roolin universaalia luonnetta.[64] Jeesukseen viitataan nimeltä jopa tämän syntymää edeltävään aikaan sijoittuvissa kohtauksissa.[65] Mormonin kirjan hahmot eivät pelkästään profetoi Kristuksen tulosta vaan opettavat pitkälle kehittynyttä kristillistä teologiaa, kuten syntiinlankeemusta ja syntien sovitustyötä.[65] Mormonin kirjan kansat eivät siten harjoita vanhatestamentillista juutalaisuutta vaan ovat ”kristittyjä ennen Kristusta”.[66] Englanninkielinen teksti käyttää Jeesuksesta ainakin sataa eri nimeä: niistä ensimmäinen on Lord (”Herra”) ja viimeinen the Eternal Judge (”Iankaikkinen Tuomari”). Viittauksia on yhteensä 3 923 eli noin 1,7 jakeen välein.[67] Mormonin kirjan teologialle ominainen piirre on ”dialoginen ilmestys”,[68] jossa profeetta käy vuoropuhelua persoonallisen Jumalan kanssa. ”Radikaali antropomorfismi” oli 1800-luvun alun kristillisyydelle epäsovinnainen ajatus, mutta Smithin opetuksissa sillä oli keskeinen rooli, ja hän alkoikin myöhemmin opettaa Jumalan olevan ruumiillinen olento.[69]

Amerikka kuvataan Mormonin kirjassa ”luvatuksi maaksi”, joka on ”kaikkia muita maita oivallisempi”.[MK 65] Kirjassa on profetioita Kolumbuksen löytöretkistä ja Yhdysvaltain itsenäisyyssodasta,[70] ja Uuden-Jerusalemin ennustetaan sijaitsevan Amerikan mantereella.[MK 66] Jos Amerikan asukkaat ovat hurskaita ja tottelevat Jumalaa, he saavat elää vapaana ”orjuudesta ja vankeudesta ja kaikista muista kansakunnista”, mutta jos he rikkovat Jumalaa vastaan, heidät hävitetään.[MK 65] Amerikan alkuperäiskansat kuvataan lamanilaisten jälkeläisiksi,[71] ja MAP-kirkko onkin historiansa aikana nähnyt erityistä vaivaa heidän käännyttämisekseen. Jo Joseph Smith lähetti lähetyssaarnaajia Missouriin, jotta nämä voisivat palauttaa lamanilaiset kirkon yhteyteen.[19]

Myöhemmät vaiheet muokkaa

Asema kirkossa muokkaa

Mormonin kirja antoi nimensä uudelle uskonnolliselle liikkeelle ja sen jäsenille,[72] joita alettiin kutsua ”mormonilaisiksi” (engl. Mormonites) tai yksinkertaisesti ”mormoneiksi” (engl. Mormons).[72][73] Mormonismi hylkäsi sekä katolisen käsityksen katkeamattomasta apostolisesta perimyksestä että protestanttisen käsityksen Raamatusta uskon keskipisteenä. Liikkeen legitimiteetti perustui 1800-luvulla tapahtuneisiin ilmestyksiin, joissa sekä raamatullisten että ei-raamatullisten hahmojen uskottiin vierailleen nykyajan Yhdysvalloissa. Mormonin kirjan kautta perinteinen juutalais-kristillinen historiakäsitys sai uuden tulkinnan, jonka keskiössä oli Amerikan manner.[74]

Smithin arvovalta uudessa kirkossa perustui ennen kaikkea Mormonin kirjan kääntämiseen.[73] Kannattajille kirja oli merkki siitä, että Jumala toimi jälleen aktiivisesti ihmiskunnan historiassa. Aika oli kypsä alkukirkon palauttamiselle ja Israelin kokoamiselle. Mormonin kirja ei kuitenkaan ollut pelkkä merkki vaan myös väline, jonka kautta Jumalan suuri työ toteutuisi.[75] Se vastasi raamatullisen kristinuskon opillisiin epäselvyyksiin ja tarjosi hajaannuksen ja lahkolaisuuden sijaan yhtenäisyyttä. Tyypillinen käännynnäinen oli 1800-luvun oppiriitoihin pettynyt protestantti, joka haaveili paalusta kristinuskon juurille. Käännynnäiset olivat monimuotoinen joukko, mutta heitä yhdisti usko Mormonin kirjan pyhyyteen.[73]

Smithin mukaan Mormonin kirja on ”virheettömin kirja maan päällä ja uskontomme lakikivi”.[3] Käytännössä sen merkitys MAP-kirkolle oli pitkään lähinnä symbolinen. Varhaiset mormonisaarnaajat viittasivat enimmäkseen Raamattuun, joka oli heille ja yleisölle entuudestaan tuttu. Edes kirkon johtajat eivät puheissaan juuri viitanneet teokseen. Toisaalta suurin osa Smithin teologiasta syntyi vasta Mormonin kirjan julkaisun jälkeen,[76] ja monet kirkon keskeisimmistä opetuksista puuttuvat siitä kokonaan.[19][42] Tilanne muuttui vasta 1980–1990-luvuilla, kun presidentti Ezra Taft Bensonin alkoi määrätietoisesti vahvistaa Mormonin kirjan asemaa. Hän kannusti jäseniä lukemaan sitä päivittäin ja tekemään siitä hengellisen opiskelunsa tärkeimmän ohjenuoran. Bensonin mukaan Mormonin kirjan avulla pääsee lähemmäksi Jumalaa kuin mitään muuta kirjaa lukemalla. Teoksen asema MAP-kirkossa onkin nykyään hyvin hallitseva, jopa Raamattua tärkeämpi,[76] ja se muodostaa MAP-kirkon opillisen perustan.[3] Mormonin kirjalla on suuri merkitys myös lähetystyössä.[19] Lähetyssaarnaajia kehotetaan opettamaan kirkon sanomaa nimenomaan Mormonin kirjan avulla,[76] ja he jakavat kiinnostuneille ilmaiskappaleita.[19]

Painokset muokkaa

Smith lynkattiin kesäkuussa 1844.[77] Mormonin kirjasta oli siihen mennessä otettu kaksi uusintapainosta.[38] Toinen painos ilmestyi 1837 ja oli suuruudeltaan 3 000 tai 5 000 kappaletta. Tekstiin tehtiin tuhansia korjauksia, jotka enimmäkseen koskivat kielioppia, välimerkkejä ja muita pikkuseikkoja. Lisäksi joitakin ilmeisiä asiavirheitä ja ristiriitaisuuksia muutettiin. Lähdetekstinä toimi latojan käsikirjoitus, ei ensimmäinen painos. Kolmas painos oli suuruudeltaan 2 000 kappaletta ja ilmestyi 1840. Lähdetekstinä toimi alkuperäinen käsikirjoitus, jolloin havaitiin latojan käsikirjoituksen lukuisat kopiointivirheet.[39][78] Myös tekstin asiasisältö muuttui, sillä Smith korjaili kirjan opetuksia vastaamaan muuttuneita teologia näkemyksiään. Muutokset koskevat enimmäkseen Jumalan luonnetta: alkuperäisessä tekstissä Jeesus ja Isä ovat sama henkilö, mutta nykyisen version mukaan Jeesus on ”Isän Poika”.[79] Smithin kuoltua Mormonin kirjan sisältöön ei enää ole tehty opillisia muutoksia.[42]

Ensimmäinen eurooppalainen laitos ilmestyi 1841. Teksti perustui vuoden 1837 laitokseen, mutta yhdysvaltalaisen kirjoitusasun sijaan teksti käytti brittiläistä oikeinkirjoitusta. Franklin D. Richardsin toimittama ja vuonna 1852 julkaistu brittilaitos sisälsi tekstikappaleita, joiden tarkoitus oli auttaa tietyn kohdan löytämiosessä. Se oli ensimmäinen Mormonin kirja, jossa oli mukana jonkinlainen jako jakeisiin.[39] Orson Prattin vuonna 1879 toimittava laitos jakoi tekstin jakeisiin ja lisäsi alaviitteitä, jotka enimmäkseen viittaavat muihin pyhiin kirjoituksiin. Vuonna 1920 kirjaan lisättiin laajempi johdanto sekä tiivistelmä jokaisen kappaleen alkuun, ja vanhat viitteet korvattiin uusilla. Vastaava uudistus toteutettiin 1981, jolloin vanha johdanto, tiivistelmät ja viitteet jälleen päivitettiin. Lisäksi tekstiä on jatkuvasti pyritty korjailemaan uskollisemmaksi alkuperäisille käsikirjoituksille.[39] Vuonna 1982 kirjaan lisättiin alaotsikko ”Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta” (Another Testament of Jesus Christ).[52]

Mormonin kirjan käännökset perustuvat englanninkieliseen versioon, sillä mormonit uskovat enkeli Moronin vieneen kultalevyt pois. Käännöstyö alkoi 1850–1851, jolloin mormonien lähetystyö Manner-Euroopassa käynnistyi. Ensimmäisenä painettiin tanskankielinen laitos vuonna 1851. Seuraavana vuonna ilmestyivät ranskan-, saksan-, italian- ja walesinkieliset käännökset ja vuonna 1855 havaijinkielinen käännös. Seuraava käännös ilmestyi vasta 20 vuotta myöhemmin, kun katkelmia Mormonin kirjasta julkaistiin espanjaksi. Sittemmin kirjaa on pyritty johdonmukaisesti kääntämään mahdollisimman monelle kielelle, ja vuonna 1971 kirkko perusti tätä tehtävää varten Translation Services Departmentin. Vuonna 1952 alkoi vanhojen käännösten korvaaminen uusilla, alkutekstille uskollisemmille versioilla.[80]

Vuoteen 2020 mennessä Mormonin kirjaa arvioitiin painetun 192 miljoonaa kappaletta ja se oli osittain tai kokonaan saatavilla 112 kielellä.[81] Tämä tekee siitä erään kaikkien aikojen laajalevikkisimmistä kirjoista.[82]

Kuvitus muokkaa

 
”Abinadi esittää sanomansa kuningas Nooalle.” Arnold Fribergin maalaus 1950-luvulta.

Tuoreemmissa Mormonin kirjan painoksissa on usein kuvituksena Arnold Fribergin maalauksia. Kirkon lastenjärjestön puheenjohtaja Adele C. Howells tilasi 1950-luvun alussa 12 kuvan sarjan, jotka oli tarkoitettu lastenjärjestön The Children’s Friend -lehteen. Mormonin kirjalle ei aiemmin ollut tehty ammattilaistasoisia kuvituksia, ja monet ehdottivat, että kuvat esittäisivät saarnoja ja muita hengellisiä tilaisuuksia, mutta Friberg kuvasi mieluiten väkeviä sankareita. Lihaksikkuuden oli tarkoitus heijastaa hahmojen sisäistä voimaa ja suuruutta. Friberg rukoili työhönsä johdatusta ja koki Jumalan ohjaavan kättään. Viimeiset maalaukset valmistuivat 1957, jolloin Howells oli jo kuollut. Fribergille maksettiin 1 000 dollaria maalaukselta. Kuvista tuli aikaa myöten suosittuja, ja lopulta niitä alettiin käyttää myös Mormonin kirjan kuvituksena.[83]

Aitous ja alkuperä muokkaa

Kirjoittaja muokkaa

Taiteilijan näkemys Laabanin miekasta, näkijänkivistä, rintahaarniskasta, liahonasta ja kultalevyistä, jotka Smith löysi Kumoran kukkulalta. Perinteisesti Smithin käännöstyö on kuvattu niin, että hän luki kultalevyihin kaiverrettua tekstiä näkijänkivet silmillään. Todellisuudessa hän pani näkijänkiven hattuun ja hatun kasvojensa eteen, jolloin sanat ilmestyivät hänen mieleensä. Kultalevyjä ei saneluun tarvittu.

MAP-kirkon mukaan Joseph Smith käänsi Mormonin kirjan muinaisista kultalevyistä.[84] Jos tekstiä tulkitaan kirjaimellisesti, on kultalevyjen kertomuksesta noin 99 % neljän henkilön käsialaa: Nefin (22 %) ja hänen veljensä Jaakobin (3 %) sekä Mormonin (66 %) ja hänen poikansa Moronin (8 %).[85] Smithillä oli vain lyhyt muodollinen koulutus, eikä hän kirjan aitouteen uskovien mukaan olisi kyennyt lyhyessä ajassa tuottamaan niin pitkää ja monimutkaista teosta. Mormonin kirjaa sanellessaan hän ei käyttänyt muistiinpanoja, eikä häntä taukojen jälkeen tarvinnut muistuttaa aiemmin saneltujen osuuksien sisällöstä.[84] Aikalaislähteissä Smith näyttäytyy kunnianhimottomana nuorukaisena, joka luki vain vähän eikä koskaan kirjoittanut mitään,[86] eikä hän Emman mukaan kyennyt sanelemaan edes ymmärrettävää kirjettä saati kokonaista kirjaa.[87] Mormonin kirjan ensipainoksessa hänet tosin mainitaan ”kirjoittajana ja omistajana” (author and proprietor). Kyseessä oli lakitekninen fraasi, jolla tekijänoikeus rekisteröitiin Smithin haltuun.[52]

Epäilijöiden parissa Mormonin kirjan aitous kyseenalaistettiin jo ennen teoksen julkaisua.[84] Smithin kertomusta kultalevyistä pilkattiin, ja hänen väitettiin joko kirjoittaneen teoksen itse tai plagioineen sen.[19] Gideon Toury pitää Mormonin kirjaa esimerkkinä näennäiskäännöksestä, jonka avulla uudet ja radikaalit ajatukset voidaan esitellä ikivanhoina ja asemansa vakiinnuttaneina klassikoina.[88] Fawn M. Brodien (1945) mukaan on virhe ajatella, että Smith olisi ollut liian tyhmä tai oppimaton keksimään Mormonin kirjan. Sen sisältö heijastaa Yhdysvaltain rajaseudun elämää ja ilmapiiriä, ja kirjoitustyyli muistuttaa Smithin myöhempiä tekstejä, jotka julkaistiin Opin ja liittojen kirjassa sekä Kallisarvoisessa helmessä.[89] Dan Vogelin elämäkerta Joseph Smith: The Making of a Prophet (2004) tulkitsee Mormonin kirjan omaelämäkerralliseksi kertomukseksi, jonka tapahtumat ja hahmot on mukailtu Smithin omista vaiheista ja perheenjäsenistä.[90][91] Esimerkiksi Lehin näky elämän puusta (1. Nefi 8) muistuttaa unta, jonka Joseph Smith vanhempi oli nähnyt 1811.[92] Sekä Smithillä että Nefillä on kaksi vanhempaa ja kolme nuorempaa velejä.[93]

Monet 1800-luvun skeptikot väittivät Mormonin kirjan perustuvan Solomon Spaulding -nimisen kirkonmiehen julkaisemattomaan romanssiin Manuscript Found. Tarinan mukaan käsikirjoitus olisi jotenkin päätynyt Sidney Rigdonin haltuun, joka puolestaan toimitti sen Smithille.[94] Selitystä ei nykyään pidetä uskottavana.[60] Spauldingin käsikirjoitus löytyi 1884, jolloin kävi ilmi, ettei se juurikaan muistuta Mormonin kirjaa. Ei myöskään ole näyttöä siitä, että Rigdon olisi ollut Smithin kanssa tekemisissä ennen Mormonin kirjan julkaisua.[94]

Toisen väitteen mukaan Smith käytti Mormonin kirjan lähteenä pastori Ethan Smithin (ei sukua Josephille) vuonna 1823 julkaistua teosta View of the Hebrews,[95] jonka mukaan Amerikan alkuperäiskansat polveutuvat juutalaisista.[96] Teoksen mukaan intiaanien esi-isät saapuivat Palestiinasta Amerikkaan, missä heistä tuli suuri kansa. Osa juutalaisista vaali sivistyneitä juuriaan, mutta toiset taantuivat barbarismiin ja lopulta tuhosivat sivistyneen kansan.[97] Teoksen mukaan intiaaneilla oli vielä hiljattain ollut hyvin vanha kirja, mutta he eivät enää osanneet lukea sitä ja siksi muuan intiaanipäällikkö hautasi sen maahan.[98] Mormonin kirjan tavoin View of the Hebrews valittelee valitun kansan langennutta tilaa.[97] Mormonin kirjasta poiketen View of the Hebrews ei kuitenkaan ole uskonnollinen teos vaan antropologinen tutkielma intiaanien alkuperästä.[99] On epäselvää, tiesikö Joseph Smith View of the Hebrewsin olemassaolosta sanellessaan Mormonin kirjaa. Myöhemmin hän joka tapauksessa vetosi Ethan Smithin teeseihin puolustaessaan Mormonin kirjan aitoutta.[100][101]

Historiallisuus muokkaa

Mormonin kirja kuvaa suuria kansoja, joiden olemassaolosta ei ole tieteellistä näyttöä,[102] ja kirjan kuvaukset Amerikan muinaisesta historiasta ovat ristiriidassa arkeologisen, historiallisen ja geneettisen todistusaineiston kanssa.[103] Harvat Mormonin kirjan historiallisuutta puoltavat tutkijat eivät edusta alansa valtavirtaa.[104] Antropologi Michael Coe totesi vuonna 1973, ettei kaivauksissa ole koskaan löytynyt mitään sellaista, joka kiihkottomalle tarkkailijalle vihjaisi Mormonin kirjan kuvaamien tapahtumien olevan totta.[105] Coen mukaan Mormonin kirjan arkeologia on toivoton hanke.[106] Antropologi John A. Pricen mukaan Amerikan esihistoria tunnetaan melko hyvin, eikä ole sellaista paikkaa tai aikakautta, johon mahtuisi toistaiseksi tuntematon muinaista Lähi-itää muistuttava sivilisaatio.[107]

Mormonin kirjassa kuvataan eläimiä ja teknologiaa, joita ei ollut Amerikassa ennen Kolumbusta.[108] Anakronismeja ovat esimerkiksi hevoset, kesysiat, lehmät, vuohet ja muut kotieläimet sekä sapelit, pyörät, sotavaunut ja silkki.[109] Kehittyneestä metallurgiasta tai vanhan maailman kirjoitusjärjestelmien käytöstä ei ole merkkejä.[110] Mormonin kirjan mukaan intiaanit polveutuvat pienestä joukosta juutalaisia, joka saapui Jerusalemista Amerikkaan vuoden 600 eaa. tienoilla. Intiaanien perimässä ei kuitenkaan ole yhtäläisyyksiä Lähi-idän kansojen DNA:han, vaan kaikki viittaa siihen, että Amerikan alkuperäisväestön esi-isät saapuivat Itä-Aasiasta.[111] Amerikan alkuperäiskansat puhuvat monia keskenään hyvin erilaisia kieliä, jotka eivät mitenkään olisi ehtineet kehittyä yhdestä kantakielestä runsaan 2000 vuoden aikana.[112] Pieni ihmisryhmä ei myöskään olisi voinut lisääntyä niin nopeasti kuin Mormonin kirja edellyttää.[113]

Mormonin kirjassa on pitkiä Kuningas Jaakon Raamatusta lainattuja tai mukailtuja katkelmia.[114] Monet niistä perustuvat myöhäisiin teksteihin, jotka kirjoitettiin vuosisatoja sen jälkeen, kun Lehi seurueineen oli Mormonin kirjan mukaan jättänyt Jerusalemin.[115] Uuden testamentin vaikutus näkyy Mormonin kirjassa sekä sanavalintojen että sisällön tasolla.[116] Toisinaan se täydentää tai tulkitsee alkutekstiä tavalla, joka on mielekäs englannin kielellä muttei hepreaksi tai kreikaksi, jotka olivat lainattujen katkelmien alkukieliä.[114] Mukana on myös kuningas Jaakon Raamatun käännösvirheitä.[117] Brent Lee Metcalfen (1993) mukaan Mormonin kirjassa on sisäisiä ristiriitaisuuksia, jotka johtuvat siitä, että Smith saneli ensin kirjan lopun ja vasta sitten alun. Kirjan alussa (2. Nefi 19) esimerkiksi profetoidaan Kristuksen nimi ja hänen tulonsa tarkka ajankohta, mutta myöhemmin nefiläiset vaikuttavat unohtavan koko asian.[31]

MAP-kirkon virallinen kanta on edelleen se, Mormonin kirja on aito historiallinen asiakirja. Vertauskuvallista tulkintaa ei suosita, vaan kirjan henkilöjä ja tapahtumia pidetään kirjaimellisesti tosina. Kirkon jäseniksi hyväksytään tosin nekin, jotka eivät usko Mormonin kirjaan kirjaimellisesti, mutta käytännössä he yleensä vaikenevat näkemyksistään.[108] Apologeetat havaitsivat kuitenkin jo 1920-luvulla läntisen pallonpuoliskon malliin (hemispheric model) liittyvät ongelmat. Niin sanottu ”rajoitetun maantieteen malli” (limited geography model) on yleistynyt 1960-luvulta alkaen.[118] Se sijoittaa Mormonin kirjan tapahtumat suhteellisen pienelle alueelle, jossa Lehin jälkeläisten oletetaan sulautuneen alkuperäisväestöön. Yleisimmin ehdotettu miljöö on Mesoamerikka.[119] Jotkut mormonit näkevät tekstissä epäsuoria viitteitä ei-juutalaisten kansojen olemassaolosta, kun taas toiset katsovat kirjaimellisen tulkinnan puoltavan perinteistä käsitystä Mormonin kirjasta koko läntisen pallonpuoliskon historiana.[120]

Jotkut mormonitutkijat ovat pyrkineet löytämään tieteellisiä todisteita Mormonin kirjan kuvaamille tapahtumille. Amerikassa tehtyjen kaivausten jäätyä tuloksettomiksi mormoniarkeologit ovat enimmäkseen keskittyneet Lähi-itään, mistä he etsivät tukea Lehin erämaavaelluksen historiallisuudelle.[121] Valtavirran tutkijoiden parissa Mormonin kirjan historiallisuutta puoltavaan tutkimukseen ei yleensä vaivauduta edes vastaamaan, sillä sitä pidetään metodologialtaan heikkolaatuisena[122] eivätkä apologeetat yleensä julkaise tekstejään vertaisarvioiduissa julkaisuissa.[123] Pieni joukko tutkijoita edustaa postmodernia näkökantaa. Heidän mukaansa keskustelu pyhien kirjoitusten historiallisuudesta on valistusaatteisiin perustuva nykyajan tuotos, eikä niiden todenperäisyyttä ole mielekästä tarkastella tieteellisin menetelmin. Näkökulman vaikutusvaltaisin edustaja on James Faulconer. Hänen mukaansa Mormonin kirjan kuvaus menneisyydestä on aivan erityisellä tavalla tosi, sillä se kertoo, kuinka Jumala ymmärtää historian.[124]

Aikalaiskonteksti muokkaa

Herätysliike muokkaa

 
Metodistien kokous ”toisen suuren herätyskauden” aikana. Jacques Gérard Milbertin piirros vuodelta 1819.

Mormonin kirja ottaa kantaa moniin 1800-luvun alun Yhdysvaltojen uskonnollisiin ja poliittisiin kysymyksiin.[125] Kristitty pappi Alexander Campbell huomautti tuoreeltaan, ettei kirja näytä tuntevan Mooseksen lakia kunnolla eikä juuri käsittele sitä, vaikka se kertoo juutalaisista ja korostaa heidän noudattaneen Tooran määräyksiä. Campbellin mukaan teos tuntee 1800-luvun alun New Yorkin kiistat paremmin kuin Juudean maantieteen ja historian:[126]

»Kivisten silmälasiensa avustuksella profeetta Smith kirjoitti Nefin levyille [– –] jokaisen virheen ja miltei jokaisen totuuden, joista New Yorkissa on viimeisen vuosikymmenen aikana keskusteltu. Hän ratkaisee kaikki suuret väittelyt: lapsikasteen, pappisvihkimyksen, kolminaisuuden, uudestisyntymän, katumuksen, syntien anteeksiannon, ihmisen lankeemuksen, sovituksen, transsubstantiaation, paaston, katumusharjoituksen, kirkon hallinnon, uskonnollisen kokemuksen, kutsumuksen saarnaamaan, yleisen ylösnousemuksen, ikuisen rangaistuksen, kuka on pätevä kastamaan, ja jopa kysymykset vapaamuurariudesta, tasavaltalaisesta hallitusmuodosta sekä ihmisoikeuksista
(Delusions: An Analysis of the Book of Mormon, 1831)

Intiaanien alkuperä muokkaa

Intiaanien alkuperä herätti 1800-luvun alun Yhdysvalloissa paljon mielenkiintoa. Heidän esitettiin saapuneen Amerikkaan esimerkiksi Lähi-idästä, Egyptistä, Lapista, Pohjois-Aasiasta tai Kaukoidästä. Palmyra Herald huomautti vuonna 1823, että ”Pohjois-Amerikan ensimmäiset asukkaat olivat todennäköisesti aasialaisia, Seemin jälkeläisiä.” Usein intiaanien arveltiinkin polveutuvan Israelin kadonneista heimoista. Se ei ollut ainoa teoria, mutta nautti uskovaisten parissa suurta suosiota. Eurooppalaistaustainen väestö olikin kerännyt todisteita intiaanien juutalaisjuurista jo 1600-luvulla.[127]


Yhteiskunnalliset teemat muokkaa

Richard L. Bushmanin mukaan Mormonin kirja kritisoi 1800-luvun alun Yhdysvaltojen arvomaailmaa, joka perustui valistukseen, kapitalismiin ja nationalismiin sekä tasavaltalaisiin ja protestanttisiin aatteisiin. Bushmanin tulkinnassa ”pakanallinen, maallinen ja kovasydäminen” Yhdysvallat on epäonnistunut, sillä se on hylännyt Jumalan. ”Mormonin kirja ehdottaa Amerikalle uutta tarkoitusta: vapauden valtakunnan sijaan siitä tulee oikeamielisyyden valtakunta.” Vaurauden tavoittelun ja epätasa-arvon sijaan ihmisten tulisi huolehtia köyhistä, intiaaneille pitää suoda oikeus Amerikan mantereeseen, ja tasavaltalaisen hallitusmuodon sijaan valta tulisi antaa Jumalan lakia seuraaville tuomareille ja kuninkaille. Raamatun muuttumaton kaanon ja ihmeiden puute tulee korvata uskonnolla, jossa kaikki kansakunnat pääsevät osalliseksi ihmeistä ja profetioista. Nationalismin korvikkeeksi Mormonin kirja tarjoaa koko ihmiskunnan laajuista Israelia. Mikäli Yhdysvallat ei kykene muistamaan Jumalaa ja palauttamaan Israelia, sen kohtalona on tuhoutua.[128]

Vapaamuurarius oli 1820-luvun New Yorkissa kiistanalainen aihe. Mormonin kirjassa on kohtia, jotka heijastelevat aiheesta tuolloin käytyä keskustelua.[129] Kirja käyttää salaliitoista nimitystä secret combination (suom. salainen yhteenliittymä). Tämä oli 1800-luvun Yhdysvalloissa yleinen termi, jolla viitattiin erilaisiin salajuoniin ja -seuroihin sekä kulissien takana tapahtuvaan poliittiseen kähmintään, ei pelkästään vapaamuurareihin. Mormonin kirjan mukaan salaliitot ovat Saatanan työtä, tavoittelevat valtaa ja vaurautta ja edistävät tavoitteitaan petoksien ja juonien avulla. Helamanin kirjassa (2:13) ”Gadiantonin rosvojen” toiminta on johtaa koko Nefin kansan tuhoon.[130]

Susanna Morrillin (2005) mukaan Smith suhtautui kielteisesti Yhdysvalloissa vallinneihin sukupuolirooleihin, jotka pitivät äitiä perheen moraalisena keskuksena. Naisten katsottiin olevan vastuussa miestensä ja lastensa hengellisestä hyvinvoinnista. Ilmiötä on kuvattu ”äitiyden kultiksi”, ja se oli kiihkeimmillään juuri 1800-luvulla. Smith halusi nostaa isän takaisin perheen ja kirkon johtoon, mikä heijastui MAP-kirkon patriarkaaliseen organisaatiorakenteeseen ja mormonismin pyhiin kirjoihin.[131] Mormonin kirjan kuvaama yhteiskunta on mieskeskeinen, ja siinä on vain vähän naishahmoja, jotka heidätkin kuvataan usein kielteisessä valossa.[132] Kirjassa mainitaan nimeltä kuusi naista: Raamatun Eeva, Saara ja Maria sekä ei-raamatulliset hahmot Saria (Lehin vaimo), Abis (lamanilaisen kuninkaan palvelijatar) ja Isabel (portto).[133]

Kaunokirjallinen arvo muokkaa

 
”Ihmeellinen kompassi” eli liahona, joka Mormonin kirjan mukaan opasti Lehin ja Nefin laivan Arabiasta Amerikkaan. Kuvitusta Mark Twainin kirjaan Koiranelämää (1872).

Mormonin kirjan maine on ollut kehno niiden parissa, jotka eivät siihen usko. The New Yorkerin mukaan ”tyypillinen reaktio on pilkata sitä”.[134] Kriitikot ovatkin usein pitäneet Mormonin kirjaa teoksena, ”jota ei tarvitse lukea, jotta voisi olla siitä jotakin mieltä”.[135]

Mark Twain kuvaili ”mormoniraamattua”, josta kaikki ovat kuulleet mutta jonka vain harvat ovat vaivautuneet lukemaan. Hän piti sitä hidastempoisena, sekavana ja ikävystyttävänä:[136]

»Se on painettua kloroformia. – – Kirjailija uurasti antaakseen sanoilleen ja sananparsilleen Kuningas Jaakon käännöksen viehättävän vanhakantaisen tenhon ja rakenteen; lopputulos oli sekasikiö — puolet modernia kaunopuhoisuutta, puolet muinaista suoruutta ja jylhyyttä. Jälkimmäinen on piinallista ja pingoittunutta; ensin mainittu luontevaa, vaikkakin kontrastin vuoksi irvokasta. Aina kun [Smith] huomasi puheenpartensa käyneen liian moderniksi (eli lauseen tai parin välein) hän turvautui raamatullisiin ilmauksiin – – saattaakseen asiat takaisin tyydyttävälle tolalle. ”Ja tapahtui että” oli hänen lemmikkinsä. Ilman sitä hänen Raamattunsa olisi ollut pelkkä pamfletti
(Koiranelämää, 1872[137])

Historioitsija Bernard DeVoto (1897–1955) piti Mormonin kirjaa mielisairauden tuotoksena ja tahattomana parodiana, joka on ”muodoton, päämäärätön ja absurdi”.[138] Fawn M. Brodie (1945) sen sijaan on kritisoinut Smithin leimaamista hulluksi ja kuvaillut Mormonin kirjaa nuoren miehen luovuuden hienoimmaksi saavutukseksi. Kirja on tosin pitkäveteinen, mutta ”sen rakenne osoittaa huolellista suunnittelua, kerronta on johdonmukaista, ja kokonaisuus palvelee yhtenäistä päämäärää”.[139]

Bruce Jorgensen (2004) arvioi, että ”jos Mormonin kirja olisi romaani, emme välttämättä pitäisi sitä hyvänä sellaisena.”[140] Kirja painottaa moraaliopetuksia ja nefiläisten tuhatvuotinen historia käydään läpi vain noin 500 sivussa. Tapahtumat ovat epäuskottavia, eikä hahmoja ja miljöötä kuvailla yksityiskohtaisesti, joten ne eivät herää lukijan mielessä eloon.[141] Jorgensenin mukaan Mormonin kirja ei vastaa modernin romaanin määritelmää, eikä sitä siksi pitäisi arvioida sellaisena.[142]

Uskontotieteilijä Grant Hardy (2010) pitää Mormonin kirjaa yllättävän pitkänä. Jos sen pääasiallinen tarkoitus oli toimia Joseph Smithin profeetallisen kutsumuksen merkkinä ja todisteena, huomattavasti lyhyempikin kirja olisi riittänyt, sillä ”enkelin toimittama 50-sivuinen kirja ei ole yhtään sen vähemmän ihmeellinen kuin paksu kirja”.[143] Historioitsija Daniel Walker Howen (2007) katsoo sekä mormonien että ei-mormonien aliarvioineen Mormonin kirjan merkityksen:

»Mormonin kirja on voimallinen eepos. Sen mittakaava on laaja, sen hahmovalikoima suuri. Se on kertomus ihmisen ponnistuksista ja kamppailusta, jumalallisista väliintuloista, sankarillisesta hyvyydestä ja kauhistuttavasta pahuudesta, profetioista, periaatteista ja laista. Sen rakenne on monimutkainen. [– –] Mormonin kirja ansaitsisi paikan Yhdysvaltain kirjallisuuden suurimpien saavutusten joukossa, mutta tätä asemaa sille ei ole koskaan suotu, sillä mormonit kiistävät Joseph Smithin kirjoittajuuden, kun taas ei-mormonit pitävät kirjaa pelkkänä väärennöksenä ja ovat siksi mieluummin pilkanneet sitä kuin lukeneet sen.»
(What Hath God Wrought: The Transformation of America, 1815–1848[144])

”Lumoutuneeksi epäilijäksi” itseään luonnehtiva Avi Steinberg (2015) kirjoittaa, kuinka ”profeetallinen kirjallisuus” on samanaikaisesti sekä uskottavaa että epäuskottavaa. Kaikki tulkinnat voivat olla samanaikaisesti tosia, ja siksi Mormonin kirja pysyy aina ajankohtaisena. Steinbergin mukaan kyseessä on Great American Novel – ainutlaatuisella tavalla amerikkalainen luomus, joka jazzmusiikin ja supersankarisarjakuvien tapaan kertoo jotain Yhdysvaltain nyt jo kadonneesta menneisyydestä.[134]

Lähteet muokkaa

Aikalaislähteet muokkaa

  • Mormonin kirja: Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Joseph Smithin englanniksi sanelema alkuteos vuodelta 1830. Suomi: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, 2002. ISBN 978-951-850-341-8.
  • Joseph Smith – Historia: Otteita profeetta Joseph Smithin historiasta. Joseph Smith—History: Extracts from the History of Joseph Smith, the Prophet. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, 1839. Suomennoksen verkkoversio (viitattu 18.7.2021). (englanniksi)
  • Harris, Martin: Mormonism—No. II. Tiffany’s Monthly, August 1859, 5. vsk, nro 4, s. 163–170. Joel Tiffany (toim.). WikiSource. Viitattu 18.7.2021. (englanniksi)
  • Smith, Lucy: Biographical sketches of Joseph Smith the prophet, and his progenitors for many generations. Liverpool: Published for O. Pratt, by S. W. Richards, 1853. Digital Collections: BYU Library (viitattu 18.7.2021). (englanniksi)

Kirjallisuus muokkaa

  • Brodie, Fawn M.: No Man Knows My History. Ensimmäinen painos ilmestyi Alfred A. Knopfin kustantamana New Yorkissa 1945. New York: Vintage Books, 1995. ISBN 679-73054-0. Internet Archive (viitattu 17.7.2021). (englanniksi)
  • Bushman, Richard L.: Joseph Smith: Rough Stone Rolling. New York: Alfred A. Knopf, 2005. ISBN 1-4000-4270-4. Internet Archive (viitattu 18.7.2021). (englanniksi)
  • Coe, Michael: Mormons and Archaeology: An Outside View. Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Summer 1973, 8. vsk, nro 2, s. 41–48. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2021. (englanniksi)
  • Duffy, John-Charles: Mapping Book of Mormon Historicity Debates—Part I: A Guide for the Overwhelmed. Sunstone: Mormon Experience, Scholarship, Issues, & Art, October 2008, nro 151, s. 36–62. Salt Lake City: The Sunstone Education Foundation. Verkkoversio (PDF). Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
  • Flammer, Philip M.: A Land of Promise Choice above All Other Lands (Toimittaneet Monte S. Nyman & Charles D. Tate Jr.) The Book of Mormon: First Nephi, the Doctrinal Foundation. 1988. Provo, UT: Religious Studies Center, Brigham Young University. Viitattu 19.7.2021. (englanniksi)
  • Givens, Terryl L.: By the Hand of Mormon: The American Scripture that Launched a New World Religion. Oxford & New York: Oxford University Press, 2002. ISBN 0-19-513818-X. (englanniksi)
  • Hardy, Grant: Understanding the Book of Mormon: A Reader’s Guide. Oxford & New York: Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-19-973170-1. Internet Archive (viitattu 14.3.2022). (englanniksi)
  • Howe, Daniel Walker: What Hath God Wrought: The Transformation of America, 1815-1848. Oxford & New York: Oxford University Press, 2007. ISBN 978-0-19-507894-7. Google-kirjat (viitattu 14.3.2022). (englanniksi)
  • Hutchinson, Anthony A.: The Word of God is Enough: The Book of Mormon as Nineteenth-Century Scripture. Teoksessa New Approaches to the Book of Mormon: Explorations in Critical Methodology. Toim. Bren Lee Metcalfe. Salt Lake City, Utah: Signature Books, 1993. ISBN 1-56085-017-5. Internet Archive (viitattu 10.11.2022). (englanniksi)
  • Jorgensen, Bruce: What If the Book of Mormon Were a Novel?—Which of Course It Is Not. Irreantum: A Review of Mormon Literature and Film, October 2004, 6. vsk, nro 2, s. 13–32. Provo, Utah: Assocation for Mormon Letters (AML). Scribd. Viitattu 22.7.2021. (englanniksi)
  • Kunich, John C.: Multiply Exceedingly: Book of Mormon Population Sizes. Teoksessa New Approaches to the Book of Mormon: Explorations in Critical Methodology. Toim. Bren Lee Metcalfe. Salt Lake City, Utah: Signature Books, 1993. ISBN 1-56085-017-5. Internet Archive (viitattu 10.11.2022). (englanniksi)
  • Lancaster, James E.: The Method of Translation of the Book of Mormon. The John Whitmer Historical Association Journal, 1983, 3. vsk, s. 51–61. The John Whitmer Historical Association (JWHA). JSTOR. Viitattu 18.7.2021. (englanniksi)
  • Lloyd, Scott R.: Scholar Gives New Insights on Martin Harris’s 1828 Visit to Charles Anthon Church News. 10.11.2015. The Church of Jesus Christ of Latter-Day Saints. Viitattu 18.7.2021. (englanniksi)
  • Metcalfe, Brent Lee (toim.): ”The Priority of Mosiah: A Prelude to Book of Mormon Exegesis”, New Approaches to the Book of Mormon: Explorations in Critical Methodology, s. 395–444. Salt Lake City, Utah: Signature Books, 1993. ISBN 1-56085-017-5. Internet Archive (viitattu 17.7.2021). (englanniksi)
  • Morrill, Susanna: Women and the Book of Mormon: The Creation and Negotiation of a Latter-Day Saint Tradition. ”127–143”, Historicizing “Tradition” in the Study of Religion. Toim. Steven Engler & Gregory P. Grieve. Berlin & New York: Walter de Gruyter, 2005. ISBN 978-3-11-018875-2. Internet Archive (viitattu 16.4.2023). (englanniksi)
  • Pearson, Carol Lynn: Could Feminism Have Saved the Nephites?. Sunstone, March 1996, 19. vsk, nro 1, s. 32–40. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2023. (englanniksi)
  • Roberts, B. H.: Studies of the Book of Mormon. Toim. Brigham D. Madsen. Urbana and Chicago: University of Illinois Press, 1985. ISBN 0-252-01043-4. Internet Archive (viitattu 27.12.2022). (englanniksi)
  • Walker, Ronald W.: Martin Harris: Mormonism’s Early Convert. Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Winter 1986, 19. vsk, nro 4, s. 29–43. Verkkoversio (PDF). Viitattu 18.7.2021. (englanniksi)
  • Wilcox, Michael S.: Encyclopedia of Mormonism. New York: Macmillan, 1992. Digital Collections BYU Library (viitattu 16.7.2021). (englanniksi)
  • Wright, David P.: ”In Plain Terms that We May Understand”: Joseph Smith’s Transformation of Hebrews in Alma 12–13. Teoksessa New Approaches to the Book of Mormon: Explorations in Critical Methodology, s. 165–229. Toim. Bren Lee Metcalfe. Salt Lake City, Utah: Signature Books, 1993. ISBN 1-56085-017-5. Internet Archive (viitattu 10.11.2022). (englanniksi)
  • Östman, Kimmo: Mormonit: Historia, oppi ja elämä. Gaudeamus, 2019. ISBN 987-952-345-044-8.

Viitteet muokkaa

  1. a b Östman 2019, s. 27, 143.
  2. Östman 2019, s. 28–29, 143.
  3. a b c d e f g Nyman, Monte S. & Hawkins, Lisa Bolin: Book of Mormon (Encyclopedia of Mormonism, s. 139–143).
  4. Östman 2019, s. 141.
  5. a b Östman 2019, s. 142.
  6. Hoskisson, Paul Y.: Urim and Thummim (Encyclopedia of Mormonism, s. 1499–1500).
  7. Is There Evidence That Joseph Smith Possessed a Urim and Thummim and Breastplate? Book of Mormon Central, 20.2.2018. Viitattu 16.7.2021. (englanniksi)
  8. Östman 2019, s. 27.
  9. a b c d e f Östman 2019, s. 143.
  10. Smith 1853, s. 84–85: ”During our evening conversations, Joseph would occasionally give us some of the most amusing recitals that could be imagined. He would describe the ancient inhabitants of this continent, their dress, mode of travelling, and the animals upon which they rode; their cities, their buildings, with every particular; their mode of warfare; and also their religious worship. This he would do with as much ease, seemingly, as if he had spent his whole life with them.” — Ks. myös Östman 2019, s. 143.
  11. Smith 1853, s. 101–102; Östman 2019, s. 143.
  12. Smith 1853, s. 102, 109, 113, 145; Harris 1859, s. 166; Bushman 2005, s. 94.
  13. Harris 1859, s. 166; Östman 2019, s. 143.
  14. Bushman 2005, s. 62–63.
  15. Östman 2019, s. 143–144.
  16. Walker 1986, s. 35.
  17. Bushman 2005, s. 62.
  18. a b c d e Östman 2019, s. 144.
  19. a b c d e f g h Riess, Jana Kathryn: ”Book of Mormon”. Contemporary American Religion. Encyclopedia.com, 16.6.2021. Viitattu 16.7.2021. (englanniksi)
  20. Joseph Smith – Historia, jakeet 64–65.
  21. Brodie 1945, s. 51–52; Bushman 2005, s. 64–65; Östman 2019, s. 2019.
  22. Brodie 1945, s. 53.
  23. Bushman 2005, s. 66.
  24. Hardy, Grant R. & Parsons, Robert E.: Book of Mormon Plates and Records (Encyclopedia of Mormonism, s. 195–201).
  25. Critchlow, William J. III: Manuscript, Lost 116 Pages (Encyclopedia of Mormonism, s. 854–855).
  26. a b c Brodie 1945, s. 54–55; Bushman 2005, s. 66–68; Östman 2019, s. 144.
  27. Bushman 2005, s. 68–69.
  28. Bushman 2005, s. 70–71; Östman 2019, s. 145.
  29. Bushman 2005, s. 70–71; Östman 2019, s. 145.
  30. a b Östman 2019, s. 145.
  31. a b Metcalfe 1993, s. 395–444 (verkkoversio).
  32. Lancaster 1983, s. 53.
  33. a b Anderson, Richard Lloy: Book of Mormon Witnesses (Encyclopedia of Mormonism, s. 214–216).
  34. a b Östman 2019, s. 143, 145–146.
  35. Mormonin kirja, s. vii–viii; Östman 2019, s. 146.
  36. a b c Östman 2019, s. 146.
  37. a b Skousen, Royal: Book of Mormon Manuscript (Encyclopedia of Mormonism, s. 185–186).
  38. a b c Östman 2019, s. 146.
  39. a b c d Skousen, Royal: Book of Mormon Editions (Encyclopedia of Mormonism, s. 175–176).
  40. a b James, Rhett Stephens: Harris, Martin (Encyclopedia of Mormonism, s. 574–576).
  41. Metcalfe 1993, s. 401–403.
  42. a b c d e Östman 2019, s. 147.
  43. Hardy 2010, s. 6–7.
  44. a b Hardy 2010, s. 5.
  45. Nyman, Monte S. & Hawkins, Lisa Bolin: Book of Mormon (Encyclopedia of Mormonism, s. 139–143).
  46. Davis 2020, s. 89.
  47. Hardy 2010, s. 6–9.
  48. a b Howe 2007, s. 314; Hardy 2010, s. 7–8.
  49. Brodie 1945, s. 449.
  50. a b Hardy 2010, s. 5–6.
  51. Howe 2007, s. 314; Hardy 2010, s. 5–6; Östman 2019, s. 147.
  52. a b c Hardy 2010, s. 6.
  53. a b c Östman 2019, s. 148.
  54. Östman 2019, s. 148–150.
  55. Givens 2002, s. 43–45.
  56. Givens 2002, s. 54.
  57. Moss, James R.: Six Nephite Judges: A Study in Integrity. The Church of Jesus Christ of Latter-Day Saints. Viitattu 22.7.2021. (englanniksi)
  58. Östman 2019, s. 149.
  59. a b Östman 2019, s. 150.
  60. a b Book of Mormon. Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.7.2021 .(englanniksi)
  61. Bushman 2005, s. 104; Östman 2019, s. 147.
  62. a b Östman 2019, s. 150–151.
  63. Nyman, Monte S. & Hawkins, Lisa Bolin: Book of Mormon (Encyclopedia of Mormonism, s. 139–143).
  64. Östman 2019, s. 149–150.
  65. a b Givens 2002, s. 45–51.
  66. Givens 2002, s. 46–47 (”The Book of Mormon, to put it simply, is, at least in part, a history of pre‐Christian Christians”).
  67. Easton, Susan Ward: Names of Christ in the Book of Mormon. The Church of Jesus Christ of Latter-Day Saints. Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
  68. Givens 2002, s. 209–239.
  69. Givens 2002, s. 216–219.
  70. 1. Nefi 13:30; Flammer 1988.
  71. Östman 2019, s. 151–152.
  72. a b The Original Intention Behind the Term “Mormon”. Mormon Scholar, 22.11.2018. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  73. a b c Hutchinson 1993, s. 3.
  74. Morrill 2005, s. 127–128.
  75. Bushman 2005, s. 104.
  76. a b c Östman 2019, s. 151.
  77. Östman 2019, s. 46.
  78. Östman 2019, s. 146–147.
  79. Östman 2019, s. 146–147.
  80. Stocks 1992, s. 213–214. Ensimmäisenä käännettävä valikoima käsittää seuraavat katkelmat: 1. Nefi 1–7, 16–18; 2. Nefi 1–4, 5:1–20, 9, 29, 31–33; Enos kokonaisuudessaan; Moosia 2–5, 17, 18; Alma 5, 11, 12, 32, 34, 39–42; Helaman 13–16; 3. Nefi 1, 8, 11–30; 4. Nefi kokonaisuudessaan; Mormon 1, 4, 6–9; Moroni kokonaisuudessaan.
  81. Walch, Tad: 12 things I learned about the church that I didn’t know before general conference. Deseret News, 4.10.2020. Viitattu 16.7.2020. (englanniksi)
  82. Griese, Noel L.: The Bible vs. Mao: A “Best Guess” of the Top 25 Bestselling Books of All Time. Publishing Perspectives, 7.9.2010. (englanniksi)
  83. Toone, Trent: Insight into Arnold Friberg's Book of Mormon paintings. Deseret News, 21.5.2012. Viitattu 16.7.2021. (englanniksi)
  84. a b c Östman 2019, s. 153.
  85. Marsh, Jeffrey: Church History: Four Messages from the Four Primary Authors of the Book of Mormon. Meridian Magazine, 1.4.2019. Viitattu 26.7.2021. (englanniksi)
  86. Bushman 2005, s. 72: ”Composition is the naturalistic explanation for the Book of Mormon—the way books are always written—but it is at odds with the Joseph Smith of the historical record. The accounts of the neighbors picture an unambitious, uneducated, treasure-seeking Joseph, who had never written anything and is not known to have read anything but the Bible and perhaps the newspaper. None of the neighbors noted signs of learning or intellectual interests beyond the religious discussions in a juvenile debating club.”
  87. Bushman 2005, s. 57.
  88. Toury, Gideon: Enhancing Cultural Changes By Means of Fictitious Translations (Vuonna 2001 arkistoitu versio) Israel: Tel Aviv University. Arkistoitu 4.9.2001. Viitattu 16.1.2023. (englanniksi)
  89. Brodie 1945, s. 442.
  90. Goff, Alan: Dan Vogel’s Family Romance and the Book of Mormon as Smith Family Allegory. Review of Books on the Book of Mormon 1989–2011, 2005, 17. vsk, nro 2. BYU. Viitattu 27.12.2022. (englanniksi)
  91. Vogel, Dan: Seeing through the Hedges: A response to Andrew H. and Dawson W. Hedges (3. maaliskuuta 2006 arkistoitu versio) Signature Books. Arkistoitu 3.3.2006. Viitattu 27.12.2022. (englanniksi)
  92. Smith 1853, s. 58–59; Brodie 1945, s. 58.
  93. Brodie 1945, s. 43–44.
  94. a b Brodie 1945, s. 442–456; Duffy 2008, s. 37, 45.
  95. Brodie 1945, s. 46–47; Bushman 2005, s. 96; Duffy 2008, s. 45.
  96. Roberts 1985, s. 321–344.
  97. a b Brodie 1945, s. 46; Bushman 2005, s. 96.
  98. Brodie 1945, s. 46–47.
  99. Bushman 2005, s. 96; Duffy 2008, s. 45.
  100. Brodie 1945, s. 47; Bushman 2005, s. 96.
  101. Roberts, Richard C.: View of the Hebrews (Encyclopedia of Mormonism, s. 1509–1510).
  102. Östman 2019, s. 148, 151–152, 155–156.
  103. Coe 1973, s. 40, 46, 48; Givens 2002, s. 117–118, 146–148; Duffy 2004, s. 37; Hardy 2010, s. 6. — Östman 2019, s. 157: ”Voidaan siis todeta, että Joseph Smithin ja kirkon johtajien perinteinen opetus Mormonin kirjasta koko Amerikan mantereen historiana ei pidä paikkaansa. Perinteinen opetus intiaaneista Mormonin kirjan lamanilaiskansan jälkeläisinä näyttää samoin ongelmalliselta.”
  104. Givens 2002, s. 148.
  105. Coe 1973, s. 46. (”The bare facts of the matter are that nothing, absolutely nothing, has ever shown up in any New World excavation which would suggest to a dispassionate observer that the Book of Mormon, as claimed by Joseph Smith, is a historical document relating to the history of early migrants to our hemisphere.”)
  106. Coe 1973, s. 48.
  107. Givens 2002, s. 147–148.
  108. a b Östman 2019, s. 151–152. Hardy 2010, s. 6: ”Even though these claims generally have not been corroborated by archaeologists, Mormons have not been willing to read the book as inspired fiction.”
  109. Givens 2002, s. 141–142; Duffy 2008, s. 45.
  110. Smithsonian Institution statement on the Book of Mormon. Smithsonian Institution. Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
  111. Östman 2019, s. 156.
  112. Duffy 2008, s. 45–46.
  113. Kunich 1993, s. 231–259; Duffy 2008, s. 45–46.
  114. a b Hutchinson 1993, s. 12–14.
  115. Hutchinson 1993, s. 12–14: Wright 1993; Östman 2019, s. 155.
  116. Wright 1993.
  117. Östman 2019, s. 146, 155.
  118. Givens 2002, s. 127–128, 152; Duffy 2008, s. 45–46.
  119. Givens 2002, s. 127–128; Duffy 2008, s. 45–46.
  120. Duffy 2008, s. 46.
  121. Coe 1973, s. 44–46; Östman 2019, s. 151–152. Hardy 2010, s. 6: ”Even though these claims generally have not been corroborated by archaeologists, Mormons have not been willing to read the book as inspired fiction.”
  122. Duffy 2008, s. 48–52.
  123. Östman 2019, s. 157.
  124. Duffy 2008, s. 53, 57.
  125. Brodie 1945, s. 68–69; Östman 2019, s. 153.
  126. Campbell, Alexander: “Delusions: An Analysis of the Book of Mormon”, Millennial Harbinger II. Bethany, Virginia: 10.2.1831. Verkkoversio About The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints (Mormon) -sivustolla: ”This prophet Smith, through his stone spectacles, wrote on the plates of Nephi, in his book of Mormon, every error and almost every truth discussed in N. York for the last ten years. He decides all the great controversies – infant baptism, ordination, the trinity, regeneration, repentance, justification, the fall of man, the atonement, transubstantiation, fasting, penance, church government, religious experience, the call to the ministry, the general resurrection, eternal punishment, who may baptize, and even the question of freemasonry, republican government, and the rights of man.”
  127. Busham 2005, s. 95–96.
  128. Bushman 2005, 104–105.
  129. Howe 2007, s. 314.
  130. Why Does the Book of Mormon Use the Phrase “Secret Combinations?” Book of Mormon Central. 31.10.2017. Viitattu 5.4.2022. (englanniksi)
  131. Morrill 2005, s. 129.
  132. Pearson 1996, s. 32.
  133. Pearson 1996, s. 35.
  134. a b Romig, Rollo: In Search of the Great American Bible. The New Yorker, 9.2.2015. Viitattu 22.7.2021. (englanniksi)
  135. Östman 2019, s. 152–153.
  136. Twain, Mark: Roughing It, Complete (luvun XVI alku). Alkuteos vuodelta 1872. Project Gutenberg, julkaistu 2006 ja päivitetty 2020. Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
  137. The book is a curiosity to me, it is such a pretentious affair, and yet so “slow,” so sleepy; such an insipid mess of inspiration. It is chloroform in print. If Joseph Smith composed this book, the act was a miracle—keeping awake while he did it was, at any rate. If he, according to tradition, merely translated it from certain ancient and mysteriously-engraved plates of copper, which he declares he found under a stone, in an out-of-the-way locality, the work of translating was equally a miracle, for the same reason.
    The book seems to be merely a prosy detail of imaginary history, with the Old Testament for a model; followed by a tedious plagiarism of the New Testament. The author labored to give his words and phrases the quaint, old-fashioned sound and structure of our King James’s translation of the Scriptures; and the result is a mongrel—half modern glibness, and half ancient simplicity and gravity. The latter is awkward and constrained; the former natural, but grotesque by the contrast. Whenever he found his speech growing too modern—which was about every sentence or two—he ladled in a few such Scriptural phrases as “exceeding sore,” “and it came to pass,” etc., and made things satisfactory again. “And it came to pass” was his pet. If he had left that out, his Bible would have been only a pamphlet.
  138. Brodie 1945, s. 68–69. (”A yeasty fermentation, formless, aimless, and inconceivably absurd — at once a parody of all American religious thought and something more than a parody, disintegration. The œstrus of a paranoiac projected it into a new Bible.”)
  139. Brodie 1945, s. 68–69. (”Non-Mormons attempting psychiatric analyses [of Joseph Smith] have been content to pin a label upon the youth and have ignored his greatest creative achievement because they found it dull. Dull it is, in truth, but not formless, aimless, or absurd. Its structure shows elaborate design, its narrative is spun coherently, and it demonstrates throughout a unity of purpose. Its matter is drawn directly from the American frontier, from the impassioned revivalist sermons, the popular fallacies about Indian origin, and the current political crusades.”)
  140. Jorgensen 2004, s. 16.
  141. Jorgensen 2004, s. 16–18.
  142. Jorgensen 2004, s. 18–19.
  143. ”The Book of Mormon began as 588 densely printed pages in 1830, and the current official edition (reformatted with substantial grammatical editing) still runs to 531 pages. In some ways this is surprising. If the primary purpose of the Book of Mormon were to function as a sign—as tangible evidence that Joseph Smith was a true prophet of God—that mission could have been accomplished much more concisely. A fifty-page book delivered by an angel is no less miraculous than a thick volume; it’s the heavenly messenger part that makes it hard to believe. [– –] A longer tome might be more impressive to some, but it would put off other readers, in addition to offering a broader target for critics.” (Hardy 2010, s. 5.)
  144. ”True or not, the Book of Mormon is a powerful epic written on a grand scale with a host of characters, a narrative of human struggle and conflict, of divine intervention, heroic good and atrocious evil, of prophecy, morality, and law. Its narrative structure is complex. [– –] The Book of Mormon should rank among the great achievements of American literature, but it has never been accorded the status it deserves, since Mormons deny Joseph Smith’s authorship, and non-Mormons, dismissing the work as a fraud, have been more likely to ridicule than read it.” (Howe 2007, s. 314.)

Viitatut Mormonin kirjan kohdat muokkaa

  1. Käännös ks. Mormonin kirja s. iii.
  2. a b c d Mormonin kirja: ”Lyhyt selvitys Mormonin kirjasta” (s. xiii–xiv).
  3. a b Mormonin kirja, nimiösivu.
  4. Mormonin kirja, s. vii–xii.
  5. Mormonin sanat.
  6. Mormonin kirja: ”Lyhyt selvitys Mormonin kirjasta” (s. xiii–xiv); Mormonin sanat 1:1–9.
  7. Mormonin kirja, s. v–vi.
  8. 1. Nefi 1–2, 12.
  9. 1. Nefi 3.
  10. 1. Nefi 4.
  11. 1. Nefi 7.
  12. 1. Nefi 16–17.
  13. Esim. 1. Nefi 7:16, 17:48.
  14. 1. Nefi 17.
  15. 1. Nefi 16, 18; Alma 37:38, 37:44.
  16. 1. Nefi 18–19.
  17. 2. Nefi 4.
  18. 2. Nefi 5.
  19. Jaakob 1:10–11.
  20. 2. Nefi 5; Enos 1:20.
  21. 2. Nefi 5:21–22.
  22. Eter 1.
  23. Eter 1–3, 6.
  24. Eter 6–11.
  25. Eter 7, 14–15.
  26. Eter 15:11.
  27. Eter 14–15.
  28. Omni 1:21.
  29. Omni 1:14–22.
  30. Moosia 29.
  31. Moosia, Alma & Helaman.
  32. 3. Nefi 7.
  33. 3. Nefi 8.
  34. 3. Nefi 11–30.
  35. 4. Nefi.
  36. Mormon 1–6.
  37. Mormon 6–7.
  38. Mormon 1, 6–7.
  39. Mormon 1, 8–9; Moroni.
  40. 2. Nefi 25:17–18; 3. Nefi 21:9–11; 29:1–4; Mormon 8:1–5, 26–35; Eter 12:22–26.
  41. 1. Nefi 13:20–41; 2. Nefi 3:11–14; 29:1–14.
  42. 1. Nefi 1:4–15, 18; Moosia 11:20–25; 13:33–35; 15:–10–13; Helaman 13:24–33; 3. Nefi 8:24–25; 9:10–11; 10:12; 12:1–2; Eter 7:23–27.
  43. 1. Nefi 2:1–20; 3:4–7, 15–16; 4:1–2; 7:12; 17:1–31; 18:1–4; 2. Nefi 31:6–10, 15–16; Moosia 2:20–24, 41; 15:7; 3. Nefi 11:11; 12:19–20, 48.
  44. 2. Nefi 26:29; 28:3–9, 12–15; Jaakob 7:1–12; Alma 1:2–6; 30:12–18, 39–44; 3. Nefi 18:24; 27:27; Eter 4:11–12; Moroni 7:12–17.
  45. Alma 37:21–22, 25–27; 62:41; Helaman 6:20–26, 37–40; 4. Nefi 1:42; Mormon 1:13–17, 19; 2:8, 14–15, 18–19; 3:2–3, 12, 22; Eter 8:18–26; Moroni 9:6, 22, 25–26.
  46. Jaakob 2:12–28; 3:10–12; Moosia 2:20–25; 4:13, 21–26; Alma 7:14–16, 19, 21–24; 3. Nefi 12:27–30. Ks. myös Moroni 10:32.
  47. 1. Nefi 10:17–19; 15:1–3, 7–11; 18:1–3; 2. Nefi 28:30; 32:8–9; Jaakob 4:6; Alma 12:9–11; 26:22; 3. Nefi 14:7–11.
  48. 2. Nefi 27:23; 3. Nefi 17:5–9, 20–24; Mormon 9:9, 18–20; Eter 3:6–13, 17–20; 4:13–15; 12:6–7, 12, 19, 31.
  49. 2. Nefi 2:14, 16, 19–29; Alma 42:6–10, 14; Helaman 14:30–31; 3. Nefi 27:13.
  50. 2. Nefi 9:6–12, 20–22; Moosia 3:5–11, 16; 15:7–9; Alma 7:11–13; 34:8–12; Moroni 8:8–12.
  51. 2. Nefi 2:6–9; 25:23; 31:2–21; Moosia 4:6–8; 3. Nefi 11:31–40; 27:13–22.
  52. Moosia 3:19; 5:1–5, 7–8; 16:2–5; 27:24–26; Alma 5:14, 26–27; 41:10–11; Eter 12:27.
  53. Enos 1:4–8; Moosia 4:1–3, 11–12, 26; Alma 19:29–30, 33–36; 34:15–17; 36:19–21; 3. Nefi 9:13–14, 19–22.
  54. 2. Nefi 26:23–28, 33; Jaakob 7:24; Enos 1:11, 20; Moosia 28:1–3; Alma 27:1–2, 20–24; 53:10–11, 13–17; Helaman 6:1–8; 4. Nefi 1:1–3, 11–13, 15–18.
  55. 1. Nefi 1:20; 6:4; Moosia 7:33; 21:2–5, 14–16; 23:23–24; 24:13–15, 21; 29:20; Alma 34:9; 36:1–3, 27–29; 58:10–11; Helaman 5:9; 3. Nefi 4:33.
  56. 1. Nefi 13:37; Moosia 15:14–19, 26–28; 28:3; Alma 17:2–3, 6, 9–12, 16, 25; 18:10, 33–35; 21:16; 22:1, 12–14; 23:5–6; 26:2–5, 11–12, 15, 26–29; 29:9–10; 31:30–34.
  57. 1. Nefi 3:19–20; 5:21–22; 8:21–24, 29–30; 15:23–24; 2. Nefi 3:12; 32:3; 33:4–5; Jaakob 2:8; 7:10–11; Omni 1:14–17; Moosia 1:3–5; Alma 5:10–13; 31:5; 37:2–4, 8–10, 38–46; Helaman 3:29–30; 15:7–8.
  58. Moosia 29:10–11, 16–18, 25–26, 32; Alma 2:1–10, 12, 27–28; 30:7–9; 44:1–5; 46:4–5, 10–16, 20–22.
  59. 2. Nefi 9:12–13; Moosia 15:21–26; 16:6–11; Alma 5:15–21; 7:21–25; 11:40–45; 16:6–11; 34:32–34; 40:4–7, 11–14, 19–24; 41:2–6.
  60. 1. Nefi 14:3; 15:29, 35; 2. Nefi 2:29; 9:12, 16, 19; 28:19–23; Jaakob 7:18; Alma 5:6–10; 40:13–14; Helaman 6:28; Moroni 8:13.
  61. Alma 32:26–29, 37–41; Eter 12:4, 8–9, 28, 33–34; Moroni 7:21, 25–28, 33, 40–48; 10:18–21.
  62. 2. Nefi 31; Moosia 18:12–16; Alma 7:14; 3. Nefi 11:25–26; 12:1–12; Moroni 6; 8:8–14.
  63. Moosia 18:8–10, 23; 25:23–24; 3. Nefi 18:1–11; 20:3–9; Moroni 4:3; 5:2; 6:4–6.
  64. 1. Nefi 15:12–16; 22:3–5, 8–12; 2. Nefi 25:15–17; 3. Nefi 5:24–26; 16:4–5; 20:13, 29–31; 21:1–7; 30:2.
  65. a b Eter 2.
  66. Eter 13.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Davis, William L.: Visions in a Seer Stone: Joseph Smith and the Making of the Book of Mormon. University of North Carolina Press, 2020. ISBN 9781469655673. (englanniksi)
  • Southerton, Simon: Losing a Lost Tribe: Native Americans, DNA, and the Mormon Church. Salt Lake City: Signature Books, 2004. ISBN 1-56085-181-3. (englanniksi)